E. Kimpimäki: Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

E. Kimpimäki: Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Huhti 2009, 21:31

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?

(Room. 8, 28-39 )

Paavali rohkaisee Rooman Jumalan lapsia siinä, että heidän, ja kaikkien Kristukseen uskovien, on turvallista toivonsa panna Jumalaan, kaiken hyvän antajaan ja täydelliseksi tekijään.
Me usein epäilemme siksi, että me olemme mielestämme jääneet puolitekoisiksi, odotimme tulevamme paremmiksi kristityiksi, mutta. jatkuvasti näyttääkin käyvän aivan toisinpäin, kasvu tapahtuu alaspäin. Suunnitelmamme ei aina mene niin kuin odottaisimme, taikka toivoisimme, tulee mieleen ajatus, onko tosiaan minun kristillisyyteni vain luutottelua? Onko todelta Jumalan tarkoituskaan olut juuri minut kutsua armonsa osallisuuteen? Ehkä olenkin aivan kuin toisen tilalla?
Me elämme nyt uskossa emmekä näkemisessä ja uskomme ei perustu siihen miltä me itsestämme näytämme, vaan se perustuu Kristukseen, jonka veren hinta me olemme, ja jonka kautta meidän sielumme on jo nyt sen rakkauden osallisuudessa, joka vuotaa taivaasta Jumalan Isän sydämeltä.
Paavali sanoo kiusatuille ja epäileväisille: „Mutta me tiedämme niille, jotka Jumalata rakastavat, kaikkein kappalten ynnä parhaaksi kääntyvän, niille, jotka aivoituksen jälkeen kutsutut ovat". Jumalan teko ei ole umpimähkäinen, eikä mikään „saapa nähdä", vaan Hän on järjestyksen Jumala ja Hänen liittonsa pysyy iankaikkisesti. „Ne jotka Hän on kutsunut, ne Hän on vanhurskaaksi tehnyt". Eipä jäänytkään enää ihmiselle yrittämisen sijaa paremmaksi tulemiseen. Jumala sen teki jo valmiiksi. Ja uskommehan Jumalasta niin paljon hyvää, että emme yritäkään parsia Hänen työtään, uskomme vain sellaisena kuin olemme sen teon päälle, joka yhdellä teolla täydellisen vanhurskauden valmisti kaikille, jotka uskolla sen vastaanottavat.
Kun näin Jumala liittää sen rakkauden osallisuuteen, joka Hänestä lähtee, ei sitä ihminen saa toiseltaan riistetyksi. Synti, joka erotti Jumalasta, on Kristuksen sovintoveren kautta saatu anteeksi, ja ainut Jumalasta erottava tekijä poistettu. Paavali vakuuttaa: „Sillä minä olen vahva siitä, ettei kuolema, eikä elämä, eikä enkelit, eikä esivallat, eikä väkevyydet, eikä nykyiset, eikä tulevaiset, eikä korkeus, eikä syvyys, eli joku muu luontokappale taida meitä Jumalan rakkaudesta erottaa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.”
Näin Jumala on kaiken tehnyt suunnitelmallisesti. Hän on siihen tyytyväinen. Miksi sitten me emme tähän tyytyisi? Miksi lähtisimme sitä korjaamaan ja etsimään parempaa kristillisyyttä? nytkin on meillä lupa aivan kelvottomina ja ansiottomina turvautua näihin Jumalan lupauksiin ja uudistaa uskoa syntien anteeksi saamisessa Herran Kristuksen nimessä ja sovintoveressä. Sinäkin, Lukijani, joka vielä kannat omatekoista toivoa, jolla ei ole Jumalan lupausta, saat kaiken sen syntinä hyljätä ja pukea päällesi Kristuksen vanhurskauden ja uskoa, että Jumala tarkoittaa juuri Sinua kun Hän seurakunnastaan julistaa kaikkien syntien anteeksiantamusta ja sen rakkauden osallisuutta, joka liittää Jumalan kansan yhdeksi pyhäksi temppeliksi Herrassa.

Eino Kimpimäki
Päivämies syyskuun 18 päivänä 1958
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Touko 2010, 21:07

Herran kansan koti-ikävä
Joh. 14: 1 – 11.


Vain Jumalan lapset ovat kotiin päin liikkeellä olevaa kansaa. Kun Runebergin virressä 499 ihmistä kutsutaan matkalaiseksi ja muukalaiseksi tämän maan päällä, niin tarkoitetaan matkan päämäärää kuolemaa, joka kerran saavuttaa kaikki, mutta jolle tosiasialle uhrataan mahdollisimman vähän ajatuksia. Tässä ei ole kysymys uskovan ihmisen ikävöimisestä kunnian valtakuntaan, vaikka kuoleman läheisyys voi viedä parannuksen paikalle, ja sen kautta elämän tielle. Sitä vastoin saksalaista syntyperää olevassa virressä 620, kuvataan Herran omien vaellusta taivaan kotia kohti, kun siinä sanotaan: "Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä." Herran Jeesuksen opetuslapset rientävät sinne, minne Vapahtaja on edeltä mennyt, ja jonne hän odottaa omiensa kerran tulevan perästä. "Tulen minä takaisin, ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”

Mitä pitemmän taipaleen kulkemisesta on kysymys, sitä pelottavammalta tuntuu itse matkalle lähteminen, saati sitten se vaeltaminen. Lapsenuskoisen, ja siinä pysyneen, elämän tie on todella mittava, kun sen kulkemiseen kuluu koko ihmisen ikä. Jos kuljettava tie on tuttu, ja tavoiteltava päämäärä selvä, muodostuu kulku helpommaksi. Lisää innostusta saadaan siitä, jos tavoitteen saavuttaminen tuottaa mahdollisimman suuren edun ponnistelun tulokseksi.

Onko sitten tie tuttu ja helppokulkuinen?
Herra Jeesus piti sitä kyllä evankeliumissamme tunnettuna, mutta opetuslapsista tuntui tie sillä kertaa oudolta. Erittäin synkältä näyttävän vastauksen saamme virrestä 211, kun siinä puhutaan taivaan tien kulkemisesta tähän tapaan: ”Vaan miten sokeana nähdä voisi, ja tiekö eksyneelle tuttu oisi, mitenkä rampa pääsis liikkumaan, mitenkä kuollut nousis haudastaan." Hengen silmät eivät silloin ole vielä avautuneet näkemään Kristuksesta loistavaa, taivaallista valkeutta, joka kotitietä kirkastaa kuljettavaksi. Valo loistaa pimeässä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Joh. 1: 5. Toisaalta saamme luottaa hengellisen laulun kuvaukseen taivaan tien vaikeakulkuisuudesta. Siinä todistetaan: "Ken käyvänsä luulevi taivahaseen, kuin mäkeä myötäistä vain huvikseen, hän pettyy ja paulahan muitakin vie, sill' tuskainen, työläs on elämän tie."

Virsirunoissa vaikeaksi kuvattu taivaan tien kulkeminen tuskin on liioiteltua, koska Herra Jeesus itsekin siitä sanoi: "Jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäköön itsensä, ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Matt. 16: 24.

Tiestä ja matkasta puhuttaessa, on kaikkein tärkeintä löytää tien alku, vasta sen jälkeen voidaan lähteä sitä kulkemaan, sekä todeta omakohtaisesti sen vaikea- tai helppokulkuisuus. Miten pääsemme taivaaseen johtavalle tielle? Suurin opettajamme Herra Jeesus neuvoo siitä näin: "Minä olen tie ja totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Pidän näitä Vapahtajan sanoja evankeliumimme ja koko kristillisen uskomme eräänä tärkeimmistä armoneuvoista. Yhtäpitävästi näiden sanojen kanssa Herra Jeesus lausuu toisessa yhteydessä: ”Minä olen lammasten ovi." Joh. 10: 7. Molemmissa opetuksissaan hän tahtoo neuvoa tietä Jumalan valtakuntaan. Sinne käydään sisälle oven eli Kristuksen kautta. Täällä Herran Siionissa sitten avautuu elämän kaita tie sisälle autettujen armolasten kuljettavaksi. Heille vasta kuuluvat jo edellä mainitut Vapahtajan sanat: "Jos joku tahtoo minun perästäni kulkea..." Oven, Kristuksen kautta Jumalan valtakuntaan sisälle meneminen käytännössä merkitsee Pyhässä Hengessä saarnatun anteeksiantamuksen evankeliumin uskolla omistamista ja kätkemistä. Herran Jeesuksen viaton sydänveri pesee puhtaaksi tällaisen ihmisen kaikista hänen synneistään. Lammastarhan ovi avautuu samalla, ja kadoksissa ollut, uupunut lammas pääsee jo ennen uskoneiden Jumalan lasten matkasaattoon. Vain nämä ovat matkalla taivaaseen. Heistä puhuu virsirunoilija: "Mä kuljen kohti taivasta, kun Jeesukseen mä uskon." Vs. 260:2.

Matkan teko näyttää tosin riippuvan siitä, mitä me matkalla katselemme: Vihollisenko ainaisia vehkeilyjä, joilla se yrittää saattaa Jumalan lapsen epäuskoon, vai maailman ilojenko helmeilevää, kauniskuohuista pintaporeilua, jonka katseleminen helposti vie maailman rakkauteen, vai perille päässeiden juhlariemua. Toisaalta siitä, ajattelemmeko kadotuksen tien kulkijoita, vai Herran Jeesuksen kautta sisälle autettujen päämäärätietoista vaeltamista.

Oman huonouden jatkuva tarkastelu vie epätoivoon, tai saa aikaan matkan teosta luopumisen. Maailman iloja mielistelevälle taas käy kuin Paavalin työtoverille: "Sillä Demas antoi minun ylön, ja halasi tätä maailmaa, ja meni Tessalonikaan 2. Tim. 4: 10. Maailmassa kasvavat himojen ja nautintojen orjantappurat niin korkeina ihmiselämän ylitse, ettei tietä missään näy. Maailman lapsen elämä muuttuu myös lyhytjännitteiseksi, ja vain ajallisiin tavoitteisiin pyrkiväksi. Taivas on liian etäinen kiinnostaakseen "menevää miestä." Tyrmistyttävänä kaikuu kerran sitten Jumalan ääni: "Sinä tyhmä, tänä yönä sinun sielusi sinulta pois otetaan." Luuk. 12: 20.

Jumalan lapsi ei saa tuudittautua, matkaa ajatellessaan sellaisiin harhakuvitelmiin, että vaellus on vaivatonta. Oma kokemuksemmekin puhuu tällaista ajattelua vastaan. Inhimillisessä mielessä sitä ei ole milloinkaan tarkoitettu helpoksi. Matkan teko on taistelua. "Tääll' on sota, kilvoitus, vaiva ja työ, mutt' siellä on päiväksi muuttunut yö." Matkan vaivojen liika ajatteleminen on jälleen pahaksi, sekä vielä oven ulkopuolella oleville, kuin myös sisällä kulkeville, kuten jo olemme aikaisemmin huomauttaneet. Ajatelkaamme riemullista palkan maksoa ja sitä, että olemme menossa ikirauhaan.

Ellei Herran omien vaellustiellä olisi saatu kerta toisensa jälkeen kokea, mitenkä Hyvä Paimen nostaa takaisin uupuneita karitsoita, ja ruokkii elävällä evankeliumilla väsyneitä lapsiaan, niin emme olisi mitenkään kestäneet kiusausten hellettä. Mutta Siionissa on lohdutettu, ja tultu lohdutetuiksi. Synnin ja epäilysten vikoihin joutuneita kulkijoita Pyhä Henki johdattaa Siionin avoimille armolähteille, jossa Jeesuksen veri puhdistaa niin, että tunnon rauhan saan. Onpa hyvä silloin Jumalan lasten täällä kylmän maan kamaralla, ja kuitenkin armoauringon lämmössä viserrellä kiitoslaulujaan, ja ajatella, miten kerran taivaassa soivat pelastettujen voittolaulut, kuin paljojen vesien pauhut.

Näin Jumalan lasten vaellus muodostuu pitkäjännitteiseksi, koko elämän kestäväksi kilvoitukseksi, tavoitteena Isän ihana koti. Vaellus todella kerran päättyy ikilaulun ja, soiton maahan. Iankaikkisuuden rajalla, jonne lapset oman huonoutensa tähden kyynelkylvöä suorittaen saapuvat, pyyhitään pois silmistä viimeisetkin murheen pisarat. Silloin alkavat Yljän läheisyydessä sellaiset ilojuhlat, jota yksikään silmä ei ole nähnyt, eikä yhdenkään korva ole kuullut. Tästä syystä Jumalan lapsen matkan teko ei ole raskasta huokailua, vaan sisäisen ilon sävyttämää koti-ikävää.

Matkaystävät, yrittäkäämme vielä vähän aikaa pitää häävaatteet puhtaina, uskoen viat ja virheet anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Heikko usko vahvistuu, elävä toivo virkistyy ja koti-ikävä pitää liikkeellä, kun matkalauluja veisataan. Muista, armon voima meitä kantaa, kunnes päästään taivaan rantaan. "Jeesuksen veri puhdistaa, taas tunnon rauhan saan, ja lapsen tietä taivaltaa, taas jaksan uudestaan." SL. 211. (vanha kirja.)


Päivämies kesäkuun 9 päivänä 1971
Lehdestä en löytänyt kirjoittajan nimeä, joten voi olla päätoimittajan, Eino Kimpimäen tekstiä, mutta saattaa olla muidenkin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 04 Huhti 2011, 19:33

Jumalan valtakunta on horjumaton Kristus kalliolla


"Jos siis Poika teidät vapaaksi tekee, niin te totisesti olette vapaat". Joh. 8: 36.

Synnin tekijä on synnin orja. Hän elää orjuuden huoneessa. Kaikki yhteydet Jumalaan ja lähimmäisiin ovat katkenneet. Ihminen on hengellisesti kuollut.

Kun Jumala herättää ihmisen tästä tilasta, kirkastuu hänelle ensimmäisenä Jumalan ehdoton pyhyys ja vanhurskaus. Synnit alkavat polttaa omalla tunnolla. Ihminen tajuaa kipeän selvästi, että hänen päällään lepää iankaikkisen Jumalan tuomio. Jumalan käsi on raskaana hänen päällään. Epätoivo ja tuska piirittää hänet.

Vain Jumala voi vapauttaa ihmisen tästä tilasta. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, ja ei lukenut heille heidän syntejänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt." 2. Kor. 5: 19. Golgatan keskimmäisellä ristillä pitkänä perjantaina vuoti sen Jumalan Karitsan veri, joka pois otti maailmaa synnit. Ylösnousemuksen jälkeen taivaaseen, Kristus lähetti Pyhän Hengen omillensa. Syntinen ihminen saa syntinsä anteeksi, kun Pyhän Hengen viran kautta Jumalan valtakunnasta saarnataan evankeliumi, sovintasaarna, että synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin ihminen saa Pyhän Hengen, joka alkaa todistaa hänen henkensä kanssa, että hän on Jumalan lapsi. On tapahtunut uudestisyntyminen, niin kuin Pietari kirjoittaa. "Niin kuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoavaisesta, vaan katoomattamasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy. Mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti, ja se on se sama, joka teidän seassanne saarnattu on." Paavali puhuu samasta asiasta galatalaisille: "Sen tahdon minä ainoastaan teiltä tietää: oletteko te hengen saaneet lain töiden kautta, vai uskon saarnaamisen kautta."

Jumalan valtakuntaan on vain yksi ovi, joka on Kristus Herra. Pyhä Henki on ovenvartija. Hän avaa. Ja meidän tulee muistaa, että on olemassa vain "yksi lammashuone ja yksi paimen." Tässä lammashuoneessa, Jumalan valtakunnassa, vallitsee rakkaus, ilo ja rauha Pyhässä Hengessä. Henki johtaa kaikkeen totuuteen. Hän opettaa uskon kuuliaisuudessa vaeltamaan ja Jeesusta seuraamaan opissa, elämässä ja kärsimisessä. Pyhä Henki ei jää välinpitämättömäksi opillisissa kysymyksissä. Gal. 1: 8–9 "Mutta ehkä me, taikka joku enkeli taivaasta saarnaisi teille toisin evankeliumia, kuin me olemme saarnanneet, se olkoon kirottu. Niin kuin me ennen sanoimme, niin minä vieläkin sanon, jos joku teille toisin saarnaa evankeliumia, kuin te ottaneet olette, olkoon kirottu."

Raamattu todistaa, että joku horjuu eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaakaan. Ja vielä: "Jos joku teidän tykönne tulee eikä tuo tullessaan tätä oppia, älkää ottako häntä vastaan älkääkä tervehtikö." "Sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna, vaan sen kuin pantu on, joka on Jeesus Kristus." Elävä usko ei koskaan ole. johtanut opillisiin kysymyksiin nähden suureen vapauteen. Heprealaiskirjeen kirjoittajakin sanoo, että antakaamme sen tähden Kristuksen opin sillänsä olla. Ei meillä ole lupa mennä niitä muuttamaan, supistamaan ja eikä laajentamaan. Paavali kirjoittaa: Room. 16: 17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, kuin te oppineet olette, ja välttäkäät niitä. Ja Jumalan Pojan oma sana kuuluu näin, Matt: 15: 13. "Mutta hän vastasi ja sanoi: Jokainen istutus, jota ei minun taivaallinen Isäni ole istuttanut, pitää juurinensa revittämän ylös", ja seuraavassa jakeessa Jeesus sanoo fariseuksista: "Antakaat heidän olla, he ovat sokeat sokeain taluttajat. Jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."

Jumalan valtakunta on aina ollut ja on horjumattomana Kristus-kallion päällä. Eivät myrskyt, tulvat ja tuulet sitä voi sortaa. Vielä kulkee Hyvä Paimen laumansa keskellä, ja johtaa meidät viheriäisille niityille. Jaakob kirjoittaa, 5: 7-8: "Niin olkaat siis kärsivälliset, rakkaat veljet, Herran tulemiseen asti. Katso, peltomies odottaa kallista maan hedelmää, ja on kärsivällinen siihen asti, kun hän saa varhaisen ja hiljaisnn sateen. Niin olkaat te myös kärsivälliset, ja vahvistakaat sydämenne, sillä Herran tulemus lähestyy."

Eino Kimpimäki
Päivämies 15.12.1960
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron