Kirjoittaja Taavetti » 11 Touko 2009, 08:17
Kuuliaisuus Jumalan seurakunnalle ja Kristuksen opille
(Alustus Pudasjärven seurakuntapäivillä 4.4.–71)
Paavali kirjoittaa nuorelle Timoteukselle, I Timoteuskirjeen kolmannen luvun 14 – 15 jakeissa näin: ”Näitä minä sinulle kirjoitan, ja toivon pian tulevani sinun tykösi. Mutta jos minä viivyn, että tietäisit, kuinka sinun tulee Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus." Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä ihmisyhteisöä, jotka ovat maailmasta erotetut sen tähden, että he ovat uskon kautta kiinnitetyt seurakunnan päähän, Kristukseen, ja näitä ei yhdistä yhteen mikään inhimillinen viisaus eikä mikään maallinen taikka aatteellinen harrastus, vaan he ovat liitetyt yhteen Jumalan Hengellä ja puhdistetut synneistä Kristuksen verellä. "Sillä niin kuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole yhtäläinen työ, niin mekin olemme monta, yksi ruumis Kristuksessa; mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet " Room.
12:4–5.
TÄMÄN PYHÄN seurakunnan jäsenyys ilmenee pysymisenä apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksessa, niin kuin alkuseurakuntakin. Apostolien teoissa on siitä kirjoitettu. Kun seurakunta on syntynyt ylhäältä, sille on antanut elämän ja Hengen itse kolmiyhteinen Jumala. Siksi seurakunnan jäsenen ei ole lupa ajatella ja elää toisin kuin Jumalan sana neuvoo. Meillä uskovaisilla on moninaiset lahjat siitä armosta kuin meille annettu on, mutta erilaisista armolahjoista ja erilaisesta luonteesta huolimatta me uskovaisina muodostamme sellaisen Jumalan perheen, jota ei ole maailmassa toista.
Mikään ei voi yhdistää ihmisiä niin likeiseen yhteyteen, kuin Pyhän Hengen yhteys. Ei myöskään mikään maallinen sitoa samanlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja samanlaista yhteiselämää kuin on elävän Jumalan seurakuntayhteys. Tämän seurakunnan yhteys koetaan ennen kaikkea evankeliumin opin käsittämisessä ja siitä elämisessä. Jumalan seurakunta on ja voi olla vain siellä, missä evankeliumi oikein opetetaan ja Kristuksen asettamat sakramentit seurakunnan Herran asetuksen mukaan jaetaan. Pyhän Hengen eläväksi tekevä sana ruokkii seurakuntaa, lohduttaa armolupauksilla uupuvaa ja kiusattua elämäntien matkamiestä. Samoin myös neuvon ja nuhteen sana kaitsee, ettei kukaan eksyisi Jumalan armosta pois, vaan säilyisi erilaisesta luonteesta huolimatta, Jumalan lasten yhteydessä ja seurakunnan hoidossa.
JOS JOLLEKIN, taikka joukoillekin alkaa kasvaa sellainen käsitys, että minulla on oikeus olla erimieltä esimerkiksi vanhurskauttamisopissa, niin sitä on aina pidetty Jumalan seurakunnassa vaarallisena sydämenlaajennustautina. Niin sanotuissa ehdonvallan asioissa voi olla erimielisyyksiä ja saakin vallita tuollainen raitis vapaus, mutta mikä koskee nimenomaan vanhurskauttamisoppia, niin siinä Jumalan seurakunta on ajasta aikaan aina ollut yksimielinen. — Viime vuosisadan lopulla, kun Tornionjoki-varressa paloivat herätyksien tulet voimakkaina, ja samaan aikaan ilmestyi sinne myös separaattori, niin kerrotaan, että toiset veljet olivat vakavasti sitä mieltä, että on synti halasta Jumalan viljaa tällaisella koneella. Toiset pitivät keksintöä hyvänä. Kun saadaan voita, niin saadaan rahaa muihin tarvikkeisiin. Kertojan mukaan väittely sai jopa kiivastakin väriä, mutta tämä ei suinkaan tehnyt eriseuraa, vaan uskossa oltiin yhtä ja kuuliaisuudessa yhtä Jumalan seurakuntaa kohtaan.
SAMOIN ON myöskin kristityt kutsunut yhteen henkeen maailman syntielämään nähden, sillä siitä varoittaa meitä raamattu ja sen vahingollisuus ilmenee siinä, että se saastuttaa ihmisen. Ruuasta sanotaan, että sillä on luonnollinen uloskäyminen ja se on annettu ravinnoksi ruumiillemme, mutta synti saastuttaa ihmisen. Se ei poistu jälkiä jättämättä, vaan siitä, saa tunnon haavoja ja jatkuva tottelemattomuus tuo viimein hengellisen pimeyden ja sen jälkeen hengellisen kuoleman. Tämän ajan suuri vaikeus Jumalan lapselle onkin tämän synti-käsitteen selvänä säilyminen ja synnistä, olkoot se sitten hengellistä tai lihallista, erillään varjeltuminen
Esim. Televisio on eräs tämän ajan kristittyjen koetinkivi. Kun uskonelämä alkaa näivettyä, maailman ja Jumalan, valtakunnan raja rupeaa hämärtymään, niin tulee sellainen uteliaisuus, että pitäisi sitä seurata aikaakin, luonnon ihmeellistä maailmaa ja suuren maailman tapahtumia, oikein nähdä, millaista siellä on. Ostetaan televisio. On tarkoitus katsoa sieltä vain hyvää ohjelmaa, mutta raja alkaa siirtyä ja siirtyä, katsottavaa tulee enempi ja enempi, kohta ei olekaan kuin kenties seksikohtaukset, jotka lasten vuoksi jätetään ainakin valvoma-aikaan katsomatta. Kun on eletty lihalle lihan jälkeen, sieluun tulee myöskin yö. Valkeus katoaa. Ensimmäisiä merkkejä alkaa olla se, että orjaillaan toisia jumalanlapsia veljiä ja sisaria. Kerrotaan kaunistellen, mitä sieltä on katsottu. Ei ole pitkää matkaa siihen, kun alkaa alla suurin vika muissa uskovaisissa. "Ne ovat niitä parempia kristittyjä, jotka pystyvät meitä neuvomaan". — Mieli on muuttunut. Kun ei ole osoitettu kuuliaisuutta Jumalan seurakunnalle, eikä ole tehty viasta parannusta, silloin kun siitä vielä tunto nuhteli ja Jumalan lasten varoitukset tuntuivat rakkauden neuvoilta, niin ei olisi tarvinnut ruveta vikoilemaan seurakuntaa. Parempi olisi ollut osoittaa kuuliaisuutta seurakunnalle, eikä alkuunkaan ostaa tuota kapinetta. Samoin on asianlaita muihinkin synteihin nähden. Tällä ajalla on, rakkaat veljet ja sisaret, meillä niin suuri vaara eksyä totuudesta, että on syytä entistä visummin ottaa vaarin Jumalan seurakunnan neuvoista, ettei yksikään eksyisi Jumalan armosta pois. Kun uskonelämä säilyy terveenä, vaikka uskova itse tuntee suurta syntisyyttä ja alamittaisuutta uskontiellä kilvoitellessaan, niin terveen uskonelämän yksi hedelmä on kiinteä seurakuntayhteys. On ainainen ikävä sinne, missä pyhät kokoontuvat, evankeliumin kuuloon. Samoin on muutenkin halu vaeltaa keskinäisessä rakkaudessa toisten Jumalan omien karissa. Palveleva rakkaus on myöskin kekseliäs, se näkee uskonystävien vaivat ja huolet yhteisenä. Vanhukset ja sairaat ovat myöskin muistossa, ja heitä toivoisi voivansa palvella. Näin kaunistetaan Kristuksen oppi, niin kuin apostoli kirjeessään Tiitukselle sanoo.
ON AIVAN väärin käsitetty silloin, jos uskontunnustuksessa oleva alkaa ajatella, että minulla ei ole mitään sidonnaisuutta seurakuntaan. Että uskoni on niin yksityisasia, ettei siinä ole toisilla saman tien matkamiehillä mitään sanottavaa. Me olemme jokainen veljemme vartijoita, niin kuin heprealaiskirjeessä luemme: "Neuvokaa teitänne keskenänne joka päivä, niin kauan kun sanotaan; ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi. Sillä me olemme Kristuksesta osallisiksi tulleet, jos me muutoin sen aljetun uskon loppuun asti vahvana pidämme. Koska sanotaan: tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, niin älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin haikeudessa tapahtui." Näissäkin apostolin sanoissa on seurakunta ja Kristus sovitettu niin yhteen, että silloin kun kuulee seurakuntaa, kuulee seurakunnan Herraa, Jeesusta Kristusta. Mutta jos hylkää seurakunnan ja sen neuvot, kadottaa myöskin osallisuuden Kristukseen.
KERROTAAN erään virkaveljen kerran kysyneen lääninrovasti Jussilalta: "Jos minä tekisin parannuksen, niin pitäisikö minun välttämättä kuulua tuohon seurakuntaan?" Jussilan vastaus oli ollut: "Mikä rangaistus se olisi, ellei saisi kuulua seurakuntaan?"
Tällaiseksi sen ovat kokeneet uskovaiset ennen meitä, ja tätä armoa mekin tämän ajan vaivoissa kilvoittelevat pyydämme taivaalliselta Isältä, että saisi varjella kuuliaisina Kristuksen seurakunnalle. Silloin säilyy myöskin osallisena seurakunnan Herrassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Muutoin olisimme vain joukko toinen toistaan syntisempiä ihmisiä, jotka omin ohjelmin voisimme parhaassa tapauksessa vain harrastaa jotakin meitä miellyttäviä uskonnollisia tapoja, mutta itse elämä olisi kokonaan salattu.
Toivo Leppänen
Päivämies huhtikuun 21 päivänä 1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4