Frans Leppänen: Sotisit kuin jalo sotamies

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Frans Leppänen: Sotisit kuin jalo sotamies

ViestiKirjoittaja Taavi » 08 Touko 2009, 09:06

Sotisit kuin jalo sotamies, pitäen uskon ja hyvän omantunnon

Jumalan valtakunta on rauhan valtakunta. Profeetallinen sota ja veriset vaatteet pitää tulella kulutettaman ja Hänen nimensä on monien muiden ominaisuuksien lisäksi Rauhan Päämies. Onko Pyhän Paavalin kirjoitus ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa ja itsensä Herran Kristuksen tuoman rauhan kanssa? Ei varmasti ole. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään: Kun me olimme uskosta vanhurskaaksi tulleet, meillä on rauha Jumalan kanssa. Rauha ei tullut maailman kanssa, ei oman turmeltuneen lihan ja veren kanssa, eikä sielunvihollisen, perkeleen kanssa. Pyhä Pietari kirjoittaakin: Meidän vastustajamme perkele käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän saisi niellä. Häntä vastaan seisokaa. Itse Mestari sanoo: un minä rauhaa julistan, he sodan nostavat. Siksi apostolinen tervehdyskin julistaessaan rauhaa, julistaa nimenomaan Jumalan rauhaa! Aikanamme on paljon ääniä, jotka moittivat Jumalan lapsia siitä, että he hyökkäävät ja sotivat, rajaavat asioita ja ihmisiä. Kyllä kai harhalyöntejä tulee, kuten Pietarille. Emme liioin kyllin hyvin muista apostolin kehotusta; mikäli se teistä riippuu, pitäkää rauha kaikkien kanssa.

KUN JUMALA suuressa armossaan sai parannuksen armon kautta meitä uudesti synnyttää, tunsimme, mitä Jumalan rauha on. Ei silloin tehnyt mieli sotia ihmisiä vastaan. Ei tämä mieli ole lapsuuden kristitylläkään. Mutta ihmeellinen into tuli säilyttää sydämellä saatu rauha, ja hätä tuli siitä lähimmäisen suhteen, että vielä rauhasta osattomatkin sen käsittäisivät. Meille on Pyhä Henki kirkastanut ja Raamatun sana sekä oma kokemus, että sielunvihollinen on rauhan vihollinen, se on sielun murhaaja ollut alusta saakka." Uskon jalo taistelu onkin taistelua saadun Jumalan rauhan säilyttämiseksi, taistelua syntiä ja epäuskoa vastaan. Ulkopuolinen tarkkailija ei näitä ymmärrä. Sen osoittaa mm. abiturienttien kesken käyty keskustelu: Ettekö edes yhtenä iltana elämässänne voisi tulla ravintolaan juhlimaan
kanssamme. Onko se niin tarkkaa. Vastaus: emme voi. Siinä nuoremme kävivät sotaa uskonsa ja Jumalan rauhan, saamansa rauhan puolesta. Jumala varjelkoon heitä.

Aidat ja muuri

YLHÄÄLTÄ kuuluu kutsu yhteistoimintaan, purkamaan väliaidat kaikkien uskontojen ja suuntien väliltä. Eivät kristityt ole rakentaneet uskontoja ja niiden väliaitoja. Seurakunnan Herra, Rauhan Päämies on kyllä oman valtakuntansa suojannut muurilla ja asettanut meidätkin vartiopaikalle, ettei muuria purettaisi, ja samalla huutamaan "korkealla äänellä": oven kautta, oven kautta, sisälle. Sillä jos joku tulee sisälle muualta kuin oven kautta, se ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan. Näinhän Jeesus sanoo Hyvä paimen ja lammashuone vertauksessaan. Kristitty ei ole kuoleman asiamies, vaan elämän asiamies, niin tässä kuin laajemmassakin merkityksessä; yrittää estää vihollisen raatelemasta lauman lampaita. Historia ja kokemus osoittavat kuitenkin, että paha vihollinen ja synti saattaa kylvää väärän sodan siementä uskovien keskuuteen. Raamatussa on tästä monia esimerkkejä ja varoituksia.
Mistä sitten riidat kamppaukset tulevat? Apostoli Jaakob sanoo niiden johtuvan teidän himoistanne, se on meidän himoistamme. Uudestisyntymisessä ei vanha aatami tehnytkään parannusta. Edellä tulikin jo esille kolme päävihollista. Oma liha on niistä juuri se, josta pahat himot lähtevät. Moni uskova onkin kokemuksesta kuvannut oman turmeltuneen luonnon vihollisista vaikeimmin voitettavaksi. Onpa siihen historian kirjoittajakin kiinnittänyt huomionsa. Mm, sanotaan eräästä hallitsijasta, että Hän marssitti joukkonsa Tanskan salmen yli Tanskan maalle. "Hän teki sen," mutta itseään miesparka ei voittanut.

TURHAAN Ei pyhä raamattu puhu uudesta kuuliaisuudesta. Se on parempi uhria.
Kokonaisuutena tekisi mieli sanoa: Kun kilvoituksen tavoite, viheliäisyytemme tuntemattomuuden tähden laskee liian alas, silloin tulee uskon taistelusta toivoton. Tarkoitan sitä, että sielun pelastumisen rinnalle tulee muita tavoitteita, jotka samaistuvat kristillisyyden kanssa. Poika ylitse huoneen, jonka huone me olemme. Näin Heprealaiskirje. Te olette Kristuksen ruumis ja jäsenet keskenänne jne. Näin Paavali korinttolaisille. Vähävoimainen uskonsisar ja -veli. Saatat ajatella: sydämeni on täynnä toiveita ja rukouksia kaiken ajallisen hyvän takia. Pyydä vain ajallistakin hyvää Jumalalta. Sinä tarvitset sekä ajan, että iäisyyden lahjoja ylhäältä. Muistamme vain, ettei Jumalan valtakunta ole, niin kuin hengen halu onkin, minun käsikassara aikaa varten, ei yksin minun valtakunta. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ja minuakin varten ajassa, mutta ennen muuta iäisyyttä varten. Kun tavoitteena taistelussa säilyy Jumalan armon ja kunnian taivas, kirkkauden maa, sinä varot puskemasta heikkoja karitsoita. Syöt ruohoa et "papanoita" ja korjailet tapahtuneita pienimmiltäkin anteeksi pyydellen. Joka minua seuraa, kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä joka päivä. Näin sanoo Hän, joka kutsui kilvoitukseen. Katsotaanpa, kuinka verinen Hyvä Paimen oli sotiessaan laumansa puolesta. Eikä Hän väisty keulapaikasta vieläkään, siihen kun ei muista ole. Pyhässä Hengessä julistettu ja uskottu evankeliumi on voima omaa minääkin vastaan, voima, viimeistä vihollista, kuolemaakin vastaan.

KATSELLAAN uskossa Uhrikaritsaa, kooten niitä kukkia, joita Getsemanen ja Golgatan sovintoteko sai ylösnousemisen kedolle kukkimaan. Ne ovat aineksia kunnian kruunuun.
Jeesuksen nimessä ja veressä uskomme synnit anteeksi rauhaan ja vapauteen asti.

Nyt Herran seurakunta, ei heitä toivoaan,
vaan katsoo taivaanrantaa,
pesten verellä tuntojaan
Kasvaako usko siitä?
En tiedä. – siinä antajan määrä on.
Mut kaiken Valtias ja
Valtakunta, joka puolella,
yläpuolella muiden vaihtoehtojen on.
Siks' uskonkin uskon

5. 2. -71. Frans Leppänen
Päivämies helmikuun 24 päivänä 1972
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 04 Elo 2009, 08:32

Puhdista minua iisopilla!


Vaikka tavallisella kirjoituksella merkitty puhe ei täysin vastaakaan alkuperäistä saarnaa, julkaisemme seuraavassa maanvilj. Frans Leppäsen saarnaselostuksen, jonka Joensuun juhannusseuroissa 1943 on tehnyt Anna-Maija Raittila. Puheen pääajatukset referaatista käynevät joka tapauksessa ilmi.

Ps. 51:9

Tämän psalmin on laulanut kuningas Daavid, suuri uskon mies, josta Jumala on antanut kalliin todistuksen: „Minä löysin miehen sydämeni jälkeen."
Meillä on syytä, katsella hänen vaellustaan ja sotimistaan täällä. Sillä vaikka nykyisin niin paljon puhutaankin ulkonaisesta taistelusta, on meidän Jumalan lasten ensimmäiseksi tarkastettava sitä hengellistä sotimista, johon Jumala on meidät asettanut, siirtäessään meidät armovaltakuntaansa Poikansa veren ansion tähden.

Kuningas Daavid

Kuningas Daavidhan voitti jo poikasena metsän pedot uskollansa ja myöhemmin kuningas Saulinkin vihan Jumalalta saamansa voiman kautta. Samoin hän voitti kaikki käymänsä taistelut samalla Jumalan voimalla, ja kansa lauloi hänestä: „Saul löi tuhannen, mutta Daavid kymmenentuhatta." Edelleen tiedämme Raamatusta, että hän hallitsijana ollessaankin sai pakanakansoista voiton Herran kautta. Mutta kuitenkin synti kerran voitti hänen sydämensä ja langetti tämän uskon miehen, josta Jumala oli niin kauniisti todistanut. Kun kuningas taas kerran lähetti joukkonsa taisteluun, jäi hän itse kuninkaan linnaan. Sotajoukoissa oli kuninkaalleen erikoisen uskollinen mies Uuria. Tällöin Daavid lankesi syntiin. Hän otti uskollisen Uurian vaimon, anasti hänet omakseen ja lähetti upseereilleen sanan: „Pankaa Uuria kuumimpaan taisteluun ja kääntykää hänen tyköään, että hänet lyötäisiin ja hän kaatuisi.” Uuria jäikin kentälle.
Mutta vaikka Daavid lankesi syntiin, muisti Herra häntä ja lähetti palvelijansa hänen luokseen, niin kuin hän lähetti myös Ananiaan Sauluksen tykö. Kun Naatan astui kuninkaan huoneeseen, Jumalan Hengen käskemänä, esitti hän vertauksen köyhästä, ja rikkaasta miehestä. Rikkaalla miehellä oli paljon lampaita ja karjaa, mutta köyhällä oli vain yksi pieni karitsa, jota hän oli elättänyt ja ravinnut luonaan lastensa kanssa. Mutta kun rikkaalle miehelle tuli vieraita, ei hän raskinutkaan ottaa omasta karjastaan teurasta, vaan anasti köyhän miehen ainoan lampaan. Tämän kuultuaan Daavid ajattelematta omaa rikostaan vihastui ja langetti tälle tylylle miehelle kuolemantuomion. Mutta Naatan vastasi hänelle: ”Sinä olet se mies.”
Kalliit matkaystävät! Jos milloinkaan, niin meidän aikanamme, sielunvihollinen Jumalan lapsiksi tulleita kiusaa ja ahdistaa. Hän ei ole hetkeäkään jouten. Huoruudensynti, johon kuningas Daavidkin lankesi, on hyväksyttyä ja yleistä uskottomassa, maailmassa. Ihmiset sanovat, ettei nyt sota-aikana ole entisiä tarkkoja rajoja niin tarpeellista pitää tässäkään. Sen mielipiteen olen kuullut murheekseni monilta lottatytöiltäkin, joiden tiedän olevan uskovaisten kotien lapsia. Voi aikamme pahuutta. Sisaret ja veljet, te hengellinen sotajoukko täällä kotona, muistakaa, että teidän on käytävä kansamme puolesta sotaa! Kun te vanhemmat pidätte jatkuvasti esirukouksianne yllä ja juurrutatte lapsenne pienestä pitäen Jumalan Pojan uskoon, tuomalla heitä tänne seuroihinkin, niin kuin nyt olette tehneet, te käytte tätä pyhää sotaa, yhdessä kansan kanssa ja sen puolesta.

Kahden kaltainen eksytys

Mutta sielunvihollinen ei tahdo langettaa meitä vain näihin lihallisiin kiusauksiin ja synteihin, vaan hän koettaa eksyttää meitä hengellistäkin tietä. Siellä Äänislinnassakin, missä olen ollut, touhutaan monella tavalla hengellisissä merkeissä, ja heidän eksytyksiään käyvät monet sellaisetkin ihmispoloiset kuulemassa, jotka totisella sydämellä etsivät yhteyttä Jumalaan ja hänen autuutensa. Näin saa sielunvihollinen tällä kuolleella valhekristillisyydellä vietellä lukemattomia kalliisti ostettuja ihmissieluja. — Mutta tällaisia viettelijöitä vastaan on Jeesus itse antanut opetuksen ollessaan Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla. Hän teki nuorasta ruoskan ja ajoi Herran temppelistä ulos kaikki rosvot ja kauppamiehet, rahanvaihtajat ja muut Jumalan huoneen saastuttajat. Raamatun sanan mukaan meillä on vieläkin „ruoska" eli ojennusnuora, joka pitää oikealla tiellä. Se on Jumalan sana. On kallista, että keskuudessamme on vielä valtakunta, jossa sana kaikuu terveenä ja suolaisena.

Langennut Daavid sai armon Jumalan edessä. Naatan sanoi hänelle Jumalan puolesta: ”Ei sinun pidä silleen kuoleman." Katuva Daavid tarttui siihen lupaukseen. Uskovillensa Jumala aina antaa armon.
Vielä mekin joudumme omanlaisiin kiusauksiin ja synteihin. Käykäämme sen tähden langenneen, mutta katuvan kuningas Daavidin kanssa totisella ja nöyrällä sydämellä huokaamaan: ”Puhdista minua iisopilla, että minä puhdistuisin, pese minua, että minä lumivalkeaksi tulisin!" Vanhassa liitossa pappi vihmoi iisopilla karitsan verta puhdistukseksi kansan päälle. Se oli vertauskuva Jumalan Karitsan puhdistavasta sovintoverestä. Niin puhdistetaan vielä meitäkin lankeemuksistamme Jeesuksen verellä evankeliumin sanan kautta, olkoonpa, että tätä puhdistamista vastaan on koko hengellinen, mutta uskoton maailma ympärillämme.

”Puhdista minua iisopilla"

Jumalan kirkkaaseen taivaaseen ei yksikään epäpyhä saa tulla. Täysin epäpyhiä ja saastaisia olemme mekin olleet hamasta syntymästämme asti, mutta Jeesuksen Kristuksen sovintoveri on puhdistanut ja puhdistaa meidät kaikesta synnistä taivaan asukkaiksi. Kaikin olemme tänne seuroihinkin tulleet, kuin pyykkipaikalle, vioistamme ja virheistämme Jeesuksen verellä puhdistumaan. Saamme nytkin uskoa itsemme puhtaiksi kaikesta saastastamme ja tietää, että me kerran autuaina ja pyhinä taivaaseen kostumme. Taivaaseen pääsi Daavidkin, joka iisopilla puhdistettiin. On ihana asia, että puhdistava, veri riittää yhä runsaana meidän päiviimme asti.
Mutta usein me, heikot matkamiehet, kiusauksissamme itkevin sydämin huokaamme: „En jaksa uskoa!" Saammeko me näin huoata? Uskohan on Jumalan lahja. Meissä luonnostamme ei ole uskoa, mutta heikkoina ja väsyneinäkin meille on annettu lupa tarttua Jumalan loppumattomaan armoon ja käydä uskalluksella, semmoisinamme, puhdistuspaikalle, joka evankeliumin sanassa meille kirkastetaan. Armoalttarille, jossa meidän: syntimme siirretään meistä niin kauas, kuin itä on lännestä.

Uskoton ystäväni! Nyt Johannes Kastajan päivänä tahdon muistuttaa sinua tuosta uskovaisesta saarnamiehestä, Johanneksestakin, ja hänen toiminnastaan. Hänhän saarnasi paranmusta kaikille ihmisille, sanoen publikaaneille: „Älkää ottako enempää, kuin teille tulee!” Ja sotamiehille: ”Älkää ottako yli palkkaanne!" Ja fariseuksille ja kaikille sen ajan hengellisille viettelijöille: „Te kyykäärmeitten sikiöt!” Näin Jumala vieläkin käskee valtakuntansa lasten saarnata parannusta uskottomalle maailmalle. Mutta niin kuin ei Johanneksenkaan aikana, niin ei nytkään tämä julistus pysähdy vain synnistä nuhtelemiseen, vaan vielä kaikuu elävän Jumalan palvelijain joukosta ihana evankeliumin sana: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin." Nosta, sinä uskoton
ystäväni, katseesi ylös, ja kuuntele tätä ihanaa julistusta!

Katso Jumalan Karitsaan!

Veljet ja sisaret! Ei löydy pyhyyttä oman itsemme katselemisesta. Katsokaamme mekin autuudeksemme Jumalan Karitsaa! Katselkaamme tuskien tietä Getsemanesta Golgatalle ja kantakaamme kyreeniläisen Simonin kanssa Jeesuksen ristiä sen toisesta päästä! Älkäämme etsikö maailman kunniaa, vaan uudistakaamme ehtimiseen niitä rakkausliittoja, joiden kautta Jumala on meidät itseensä ja autuuteensa yhdistänyt. Ne liitot eivät ikinä horju, sillä Jeesus sanoo morsiamelleen: ”Minä kihlaan sinut itselleni iankaikkisesti." Vapahtajan puhdistustyössä on meillä ainoa elämän ja voiman lähde, eikä matkamme onnistuisi, ellei Jumalan Karitsa saisi rakkaudessaan meitä väsyviä alinomaa muistuttaa sovintotyöstään, ja ylentää meitä itseänsä katselemaan. Suokoon Jumala, että me köyhät ja kiusatut matkantekijät näin jaksaisimme loppuun asti uskoa, ja ylentää katseemme omasta huonoudestamme Jumalan Karitsaan, joka pois on ottanut maailman synnin, ja joka niin pilkattuna ja alhaisena kulki meidän tähtemme kärsimyksen tietä, mutta pääsi vihdoin voitolliseen kirkkauteensa.

Te täällä kotona, jotka kansamme puolesta taistelette, muistakaa rukouksissanne rintamalla taistelevia aseveljiä, että he saisivat herätyksen ja rauhan evankeliumin kuulosta, ja meitä jo uskovia veljiänne, että pysyisimme kestävinä myös hengellisessä sodassamme.

Frans Leppänen
Siionin Lähetyslehti heinäkuu 1945
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron