VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 09:16

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Toimi Lehto: Sanan nälkä
ViestiLähetetty: 10 Touko 2009, 19:25 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Sananälkä
Usko tulee kuulosta…”

LESTADIUS PUHUU lihavista ja laihoista lampaista eli kylläisistä ja nälkäisistä. Eräänä näin jakavina tekijöinä lienee ollut seuroissa käynti ja käymättömyys. Luonnollisestikaan emme voi asettaa mitään normeja, joitten mukaan voitaisiin hyvät ja huonot kristityt jaotella — ei tokikaan, mutta olemme rakkauden velkaa lähimmäiselle ja omalle sielullemme vakuuttamaan, ettei seuroista jatkuva poissaolo ole koskaan ollut, eikä ole uskonelämän kannalta vaaratonta.
Jos sielunvihollinen saa ajallisista asioista niin tärkeän tekijän, että vain
ihannetapauksissa voidaan ajatella seuroissa käyntiä, on vaara suuri. Ensin sielujen murhaaja totuttaisi uskomaan yksin kotona, jonka jälkeen se pukkaa orjuuden mennä Jumalan lasten sekaan. Omatunto moittii laiskuudesta ja näin ollen arkana kyyhöttävä alkaa vihollinen muuttaa silmien mukautumiskykyä. Tuleekin orjuuttajiksi toiset ja näin myös helposti eräänlainen oma ylemmyys- tai alemmuuskompleksi vaikuttaa joukosta irrottautuvaa pyrkimystä. Suun tunnustus saattaa seisaalleen kuolleessa tilassa jäädä tavaksi vuosiksi, muttei mitään muuta hedelmää uskonelämästä ole Jumalan seurakunnalla. Yksinäisen sotilaan vihollinen hyvin vähällä vaivalla voi tappaa ja näin tulee kalliisti lunastetuille sielulle korvaamaton vahinko.

Edellä oleva on toteutunut monen kohdalla. Nimiluetteloa emme voi, emmekä tahdo tällaisesta tehdä, eikä mikään merkintä ole tätä kirjoittaessa tarkoituksena, ainoastaan se viimeisten aikojen vaara, että neitseet alkavat käydä uneliaiksi. Varmaan kukaan meistä ei tahtoisi olla tyhmien neitseitten joukossa. Eivät hekään huomanneet tilaansa, ennen kuin kuului huuto: "Ylkä tulee". Sitten havahduttiin. Ja kun vielä jokin lankeemuksen muoto matkaan saa seurahaluttomuutta: Ahneudenrietas, väärässä paikassa ilmenevä laiskuus, huonokuntoisuus, monelle tottelemattomuudessa hankittu tv, (mikä aina näkyy vievän seurahalut), maailmankirjallisuus, naapurin poika tai tyttö sattuu pistäytymään juuri pahimmoilleen vieraaksi tms. Syitä kyllä on, jos vihollinen saa ne todistettua päteviksi. Mutta kun Jumala saa evankeliuminsa kautta täyttää vanhurskaan sielun hyvyydellä ja rakkaudella, ei edes vaino ole voinut estää seuroihin menoa. Yleensä Jumalan lapsilla on suuri halu seuroihin ja tämä vireys on, Jumalalle kiitos, saanut pitää laumaa koossa. Meidän sopii rukoilla Isältä myös seurahaluja, koska ruokapöydässä käynti ja nälkä ovat tae terveyden ja elämän jatkumisesta. Niin ennenkin sanottiin, että vanha osa täytyi raahata seurapaikalle uuden ihmisen ruuan tarpeen tähden. Vaikka olikin ollut raahaamista, kannatti, koska Isällä on lapselle aina hyvää sanottavaa. Kiusaukset, oma huonous ja epäilykset ovat myös voimallisia vaikuttimia jättämään kotiin silloin, kun Jumalan kansa menee pitämään juhlaa korvessa.

NÄISTÄ ASIOISTA keskustelu ja kirjoittelu on arkaluontoista siksi, ettei vain tuntuisi kenestäkään veljestä tai sisaresta, että nyt se minua tarkoitti ja onpa mennyt laillisuushenki tuohonkin, kun noin kirjoittaa. Jumala kuitenkaan ei tahdo lapsiltaan mitään salata, puhumattakaan vaaroista "sielläkin, missä ei näy.” Kaikista eheä rakkaus kestää puhua ja olemmehan vapaat silloin, kun Jumala on saanut Poikansa sovintoverellä vapaana pitää. Ja jos syyllisyys painaa, on armoistuin armovaltakunnassa, johon hätääntynyt saa aina vedota ja apu tulee.

ERÄS PIIRRE vikaan joutuneessa tilassa on vielä se, että paikallinen Siioni alkaa näyttää halvalta, mutta jokin kaukainen ja ihmisistä oudompi käyttökelpoiselta. Nimenomaan paikallinen Siioni on annettu meille olo- ja hoitopaikaksi, äidiksi, joka tietää lastensa puutteet ja hädän. Ja jos on vihollinen henkilökohtaisiakin suhteita viilentänyt, kaulan kautta kulkeminen on varma keino asioitten korjaamiseksi ja rakkauden lahjan ennalleen saamiseksi

AHKEROIMME VIELÄ voiton lippua seurata, sillä luopumus ei muuta tärkeintä asiaa, kahdenlaista osaa iankaikkisuudessa. Vielä jos väsymys tulee, olemme velkapäät rakkaudessa lähestymään väsynyttä. Hän saattaa olla itsessään niin ahtaalla ja heikkona, että tarvitsee Jumalan lasten apua ja tukea. Näitä ei korjata lihan käsivarrella, vaan evankeliumilla Jeesuksen nimessä ja veressä, jossa on lupa uskoa synnit ja rikkomukset anteeksi, sinunkin, joka tätä lukiessasi olet tuntenut itsesi syylliseksi. Kannattaa "meitä ja Herraa" seurata, sillä matka on lyhyt ja iankaikkisuus pitkä. Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen.

Toimi Lehto
Päivämies maaliskuun 10 päivänä 1971

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 24 Touko 2009, 20:17 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
VANHAN KRISTILLISYYDEN VAAROISTA

OTSIKKOA TARKASTELLESSA voisi yhtä äkkiä ajatella, että onko lähdettävä samalle tielle kuin väärävanhurskauskin: Siellähän muutetaan tunnustuksia raamatunkäännöksiä, katekismuksia ja kaikkea viimeistään kolmenkymmenen vuoden väliajoin. Emme todellakaan tässä artikkelissa moiti elävää kristillisyyttä vanhuudesta, vaan tarkastelemme niitä vaaroja, joita kauan uskomassa olleella saattaa eteen hiipiä.

IHMISTEN RUOKAHALU on hyvin erilainen, samoin myös ruokapöydässä käymisen tiheys. Näin ulkonaisesti, mutta samaa on todettavissa armopöydän muruistakin notkuvan ruokapöydän tykönä käynnistä. Onhan tuttua ns. isojen seurojen kristillisyys ja myös sellainen, että on usein tarve ja halu päästä kuulemaan, mitä Jumalalla on lapselleen sanottavana. Tiedämme, ettei ahkeruus seuroissa käymisestäkään pääse karttumaan ansioksi, mutta tarpeellista se on.

RUOKAHALUTTOMUUS on aina vakavan häiriön merkki. Jos se pitkään jatkuu, tulee siitä verenheikkous ja lääkärissä käynnin tarve vähenee. Kuka sitten on hengen ravinnon puutetta parantava lääkäri? Hän on itse Herra Jeesus. Mutta vastaanottopaikka on siellä, missä on Jumalan valtakunta ja jumalanlapset. Mutta se, joka on siitä erossa, jää auttamattomasti hoitoa vaille. Seuraus on viruminen elämän ja kuoleman rajamailla. Kun kuolema kohtaa, ei jää todistusta siitä, että sielu kelpasi Jumalalle. Hengen ruoankin »syömishaluttomuuteen» täytyy olla jokin syy, sillä terveydestä se ei ainakaan ole todistamassa.

USEIN ALKAA SEUROISSA käymättömyys (samoin kuin - yleensä jumalanlasten kanssa yhteydenpito), sillä että kulkeudutaan vähitellen tuohon tilaan. Kotikiireet ja mammonan pyörittely on yksi syy. Ei jouda, hokee - vihollinen, vaikka samanaikaisesti voi joutaa muunlaiseen menoon aivan helposti. (Ei siis ole -- ajallisilla esteillä todella sidottu, ihmisten ja Jumalan edessä.) Näin ihmisestä tulee uurastaja, joka ajallisista pitää hyvää huolta, mutta tärkeimmän asian lyö laimin.
EHKÄ KAIKKEIN RASKAIN syy on siinä, että on tullut tunnolle kuormaa. Syynä on valvomattomuus. Myös vihollinen saattaa saarnata, että voithan asua kahta valtakuntaa siveellisenä ihmisenä: pitää omat käsityksesi ja vikasi ja välillä sen verran väläyttää kristillisyyttäkin, että saatettaisiin pitää uskovaisena. Ja kun seuravälit pitenevät, vihollinen orjuuttaa hirveillä tunteilla, jotta kaikki katsovat, ettet sinä kehtaa - ja olethan voinut uskoa erilläänkin. Suullista kieltämistä ei ole tapahtunut.
PIAN JUMALAN valtakunta alkaa näkyä niin halpana, ettei siellä ole kuin sellaisia ja sellaisia viallisia. Vikova asenne on valmis ja toisista tulee syyllisiä ja itsestä mallikristitty. Tällaista saattaa jumalanlapsen näkeminenkin sävähdyttää, samoin kuin saattaa käydä Jumalan sanan alla seuroissa ollessa. Olivatpa syyt mitkä tahansa, seuraus on valvomattomuus ja penseydentila. Elävän evankeliumin puute koetetaan korvata jopa omavanhurskaitten keinoilla: rukoillaan ja vedotaan todellisiin syihin. Valvomattomuus johtaa myös siihen, että kristilliset julkaisut menevät »rahan taakse»; ei ole varaa tilata. Ajatellaanpa kristillisen kodin nimellä kulkevaa perhettä, johon ei tule Siionin julkaisuja, ei käydä seuroissa eikä piitata Jumalan valtakunnan kannanotoista ajan vaaroissa. Mikä erottaa sellaisen täysin uskottomasta kodista? Runoilijan lahjoja tarvitaan, että ero voidaan löytää!

OLEMME NYT AHNEESSA, mikä on kasvava ajanilmiö saman aikaisesti, kun elävät lapset tuntevat liikuttavan runsasta sanan nälkää ja elävän veden janoa. Elävä kristillisyys on tietoista ja tunnustavaa. Se ei ole piilokuvana ja kahden vaiheilla olemista. Kuolleeseen tunnontilaan kulkeutunut joutuu pakostakin valvomattomuuteen, ja tästä seuraa hirvittäviä voittoja sielunviholliselle. Tulee kaikesta tinkivä asenne: ”Olisiko Jumala niin sanonut?”

Jumalan valtakunnasta varoitetaan ajan vaaroista. Kun Jumala ei saa puhua ihmiselle, ei tuntokaan puhuttele uskojaa ja niin valvomattomuus on totista totta. Tästä puhuu meille Jeesus kymmenen neitseen vertauksessa. Uskon lamppu on, mutta kun ei ole käyty täyttöpaikalla, on öljy loppunut. Tällaisen kohdalla on Herran päivä yllättävä. Parempi olisi, että tuohon tilaan joutunut tulisi yllätetyksi, vaikka tällä artikkelilla armon ajassa, koska vielä on korjausmahdollisuus. Vielä voi tehdä turhaksi vihollisen työn, evankeliumin kuulemisen ja uskomisen avulla. Loukkaantumisesta ei ole apua, eikä siitäkään, että tähän tunnontilaan kulkeutunut jatkaa entiseen tapaan. Lähteet ovat avoinna vielä, mutta ne ovat ”lähteitten maassa,” ja siksi kiiruhda sinne armon ajassa heti.

Toimi Lehto
Päivämies tammikuun 23 päivä 1974

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 24 Touko 2009, 22:56 
Kiitos jälleen kerran vaivannäöstäsi, Taavetti. Valvomisen tärkeys ei ole näköjään muuttunut ainakaan viimeisten 35 vuoden aikana miksikään.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 24 Touko 2009, 23:50 
Poissa
Valvoja
Avatar

Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Viestit: 1464
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä
On hyvä nähdä,että opetus on sama vaikka vuosikymmenet vaihtuu.

Mullakin on vanhoja Siionilähetys lehti vuosikertoja paljon, vanhimmat sota vuosilta asti. ne on nidottu kirjoiksi ja painavat paljon,ettei oikein sängyssä iltalukemisena jaksa lukea.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 14 Syys 2009, 19:52 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Jumalan huoneen suurin ja huoneen palvelustapa


(Luuk. 17: 10.) Jumalanhuoneen suurimmasta puheen ollen assosioituu (=johtuu) mieleen heti lapsi. Sen me Jumalan suuren armon tähden ja oman heikon ymmärryksemme ja uskomme vuoksi varsin mielellämme annammekin tulla mieleemme. Mutta tällä kertaa pyytää Jumalan Henki johdattaa erääseen toiseen "suurin" -käsitteeseen, nimittäin ihmiseen jumalanhuoneen palvelustyössä.

Palvelustyötä Jumalan valtakunnan työsaralla toimitetaan monilla lahjoilla ja monella eri tavalla. Siitä vain tunnetaan hajalla asuvien työ todella saman huoneen sisällä tapahtuvaksi askarteluksi, että sitä tehdään yhdessä hengessä ja rakkaudessa. Todella lahjat ovat moninaiset! Luin tässä hiljattain erään "valituskirjoituksen" eräästä lehdestä siitä asiasta, kun meikäläiset ovat niin kummallisia, etteivät ne tunnusta mitään ihmisauktoriteettia korkeimmaksi tekijäksi valtakunnan työn hoidossa. Mitäpä siitä kirjoituksesta, se rankaisee kirjoittajaa itsessään, niin säälittävän ja murheellisen heikoksi on arvostelukyvyssä menty. Tulipahan "ilmoituksia" tuon asian kohdalla siitä, miten todella ollaan ja tarvitsee olla ihmisauktoriteettiin nähden, ja miten siihen on jo evankelistan mukaan Jeesuksenkin aikana, ja Hänen suullaan tulkiten ' asennoiduttu.

"Niin myös te, koska te olette kaikki tehneet kuin teille käsketty on, niin sanokaat, me olemme kelvottomat palvelijat: me teimme sen kuin meidän piti tekemän." Eipä taida olla mannaa lihalle ja verelle! Samoin "joka teistä tahtoo olla suurin, hän olkoon toisten palvelija". Tässä nähdäksemme onkin valtakuntakristillisyyden ydin. Se on perin kuluneilla maallisilla termeillä sanottuna maallista demokratiaa ja samanaikaisesti taivaallista diktatuuria. "Minä en anna kunniaani muille enkä ylistystäni epäjumalille, sanoo Herra." Ihmisen itsensä hankkimat oppiarvot ja tavoittelemat asemat eivät ratkaise suurimman, eikä palvelijan valintaa. Mutta mikä lohdullista myös todeta, on se, etteivät oppiarvot sinänsä sulje kalliisti lunastettuja ihmisiä ulos armohuoneesta, jos nöyränä ja terveessä hengessä ja opissa tahtoo kuuliaisena vaeltaa. Kyllä Jumalan valtakunnassa osataan totisesti antaa arvoa oppineisuudelle, jopa siinä määrin, että moni tahtoo joutua tuon kynnyksen tähden omassa elämässään orjaksikin. Samoin mielellään todetaan ja iloitaan siitä, jos joku oppinut on samalla nöyrä, vaatimaton ja kuuliainen Jumalan lapsi. Hengen kustannuksella ei kuitenkaan näy menestyvän mikään iättömästi. Jos joku alkaa ylpeydessään toimittaa Jumalan palvelijan tointa vetoamalla sanoissaan ja kirjoituksissaan omaan maalliseen (ehkä hengelliseenkin) arvoasemaan, tuntuu se vieraitten tuulien kanssa heti vastahakoiselta, ja silloin eivät arvoasemat pysty enää "paikkaamaan" tullutta aukkoa. Hankittu tai pantu arvoasema, ei siis ole este autuaaksi tulemiselle, kun uskoo "niin kuin raamattu sanoo." Eikä etuoikeus, jonka varassa tullaan autuaaksi, tehtäköönpä ylpeydessä ja vihassa mitä tahansa, voimme pelkistettynä todeta.

Ihmispoloiset ainakin tänä nykyisenä aikana ovat monenlaisten kompleksien alla. Aina silloin, kun ihminen alkaa itsekkäästi pyrkiä johonkin palvelijaa korkeampaan asemaan, menevät hyvätkin yritykset pilalle. Ja jos ihminen kehittää ympärilleen sädekehän harkitusti, määrätyllä roolin esittämisellä, jälleen
on vaikutus uskoa ja rakkautta kuluttava, ja oman leuan kärkeä ylöspäin nostava. Ei Jumalan lapsi tunne vihaa, lukiessaan noita tuonkaltaisia pyrkimyksiä kaikenlaisista lehdistä juuri nykyisin. Sääliä se synnyttää. Mutta onko sääli sitten mirhaa ylpeyden tähden tulleille haavoille? Eikö se nöyryytä yhdessä oman taitamattomuuden ja harkitsemattomuuden kanssa vielä enemmän, kuin että kaiken syntinä hylkäisi, ja palaisi kaltaisenaan armohuoneeseen, yhden uskon ja rakkauden liittoon. Siitä merkillinen vielä on Jumalan valtakunta, että siellä taidetaan kiusatuita ja langenneita ymmärtää, koska me itse kukin olemme lankeilevaisia, ja varjellumme vain Jumalan armon ja viisauden kautta. Kukistajan ja voittajan riemua ei rakkaudenhenki tunne eikä omista omakseen. Siksi onkin täysin avoin tie parannukseen kaikilla.

Monelle palvelijan paikalla olevallekin on alkanut tulla eräs toinen tekijä vaaraksi, jos muuten on vähemmän omistamassa "maan- nousua". Se on erihenkisten ja maailmanihmisten rakkaudenhyväily. "Minua rakastetaan seurakunnassa" on ainoa perustus, johon turvaudutaan. On kallis asia, että rakastetaan, mutta miten Vapahtaja omilleen ennusti: "Te tulette ihmisiltä vihattaviksi minun nimeni tunnustamisen tähden." Missä sudet ja lampaat käyvät laitumella niin, ettei saa sanoa, mikä on raateleva susi ja mikä lammas, on näennäinen rauha totisesti kuolemaa ennustavaa rauhaa ja unta. Onhan olemassa "ilmassa" vaatimuksia, että ei saa puhua mitään siitä, miten ei tulla autuaaksi, ainoastaan miten tullaan. Tietysti tärkeintä on se, miten autuaaksi tuleminen tapahtuu, mutta jos tulee lastamme lähelle koiralauma, jossa on muudan vihainen koira, emme tuntene paljoa vanhemman rakkautta, ellemme sano tuntomerkkejä, mitä tulee varoa. Terve opetus kestää kirkastaa oikeaa oikeaksi ja väärää vääräksi — kumpaakin. Miksi pelätä varoittaa synnistä? Eihän Jumalan työ kulje niin suoraviivaisesti, että selitetään ihmiselle, miten parannus tehdään. Monesti ihminen nöyrtyy vasta, kun on tullut käsittämään vaarat ja niitten tähden alkanut pelätä. Kun kuningas Josian aikana korjattiin temppeliä ja löydettiin temppelin nurkasta lakikirja, repäisi hurskas kuningas vaatteensa, kun kuuli, miten paljon oli kansa rikkonut Jumalaa vastaan. Palvelijalle kuuluu varoittava ja kutsu- va sana kuulutettavaksi lunastetuille ihmis- poloisille, että he oppisivat terveesti, sillä "kun hän on koeteltu, on hän saava elämänkruunun".
Tyydymme varmaan sille vähäiselle paikalle, mihin Jumala meitä tahtoo kutsua ja vaatia, että "Hän ajallansa meitä korottaa". Jumalan valtakunta on koostunut heikoista yksilöistä, mutta on viisaudessaan vertaansa vailla. Jäsenet ovat heikkoja, monesti todistettavasti "ei monta lihallisesti viisasta ja suuresta suvusta". Mutta, kun ei oma sydämemme ole paisunut, eivät ne nuo vähäpätöiset ole missään tapauksessa murheeksi, vaan iloksi ja turvaksi. sillä monen vähäisen kautta Jumalalla on varaa aitoa voimaansa ja viisauttaan kirkastaa, koska ei ole tarpeellista varoa "maannoususta". Oppinut ja oppimaton on autuas, kun hän uskoo ja niin ovat veljiä ja sisaria myös ajassa.

Toimi Lehto
Siionin Lähetyslehti huhtikuu 1961

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 22 Loka 2009, 03:34 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Kunnia kirjoitetulle Jumalan sanalle

Ilm. 22: 18–19.

Raamatun viimeiselle lehdelle on pantu varma ja vakaa sinetti kirjoitetun Sanan suojaksi. Erikoisesti tällä hetkellä jolloin sydämessäni ovat vielä mainingit niistä järkyttävistä sanoista, jotta sain kuulla erään "jumalisen" sanoina, on kalliina ja korostettavana kohtana mielessäni merkitty Raamatun kohta. Vai mitä ajattelette sellaisesta, että muka raamatussakin on ihmisestä lähteneitä kohtia, joille ei tarvitse antaa mitään arvoa. Täytyy tietysti luopumuksen tulla niin syväksi ja järkyttäväksi, että jo järkikin sanoo sen todella Jumalan tekoja särkeväksi, ennen kuin monet pimeydessä jumalisuuttaan harjoittavat näkevät väärän vääräksi ja hylkäävät sen. Tämän "jumalisen" miehen mielipide antaa vastauksen siihen, miten voi olla ihmisillä otsaa väittää kirjaimellisesti sanottuna mustaa valkoiseksi, kun kaikki se, mikä ei sovi minun mielipiteeseeni, se onkin raamatussa olevaa ihmisyyttä, jolla ei ole mitään merkitystä.
Katsopa raamattua harppova ja halveksuva Jumalinen, millainen lause on Kuninkaan sinetissä viimeisellä Pyhän kirjan lehdellä. Lisäävälle tulevat raamatussa mainitut vitsaukset päälle, ja poisottavalle nimen pyyhkiminen pois elämänkirjasta. Pitäisi toki ajatellakaan edes, vaikka Pyhän Hengen opetuksesta onkin osaton, niitä seurauksia, joita mielivallallaan päällensä hankkii. Jumalan rakkaus on suuri, mutta myös Hänen vihansa on suuri niitä kohtaan, jotka ylenkatsovat Herran aivoitukset ja opetukset. Ei voi silloin auttaa sekään, jos Jumalan valtakuntaa yritetään tehdä tuomariksi ja syntipukiksi. Tuomion pitää alkaman Jumalan huoneesta, mutta myös armo ja anteeksiantamus on tarjolla Jumalan huoneesta. Hengelliset puoskarit, jotka paikka paikoin lukevat raamattua, koska hei dän oppinsa ei kestä koko totuutta, viivaavat alle heille sopivat kohdat. Näin he ottavat pois profetian sanoista – ja hänen nimensä otetaan niin ikään pois elämänkirjasta.
Kerran tuli luokseni eräs "rammarin" levyn tavoin vanhaa läksyään ”soitteleva" hengellisen kokouksen pitäjä viivoitettu raamattu kädessä. Hänelle tuli ihmeen kiire, kun keskustelussa selvisikin viivoittamaton jatko, joka oli ehto edelliselle, eikä irrallisena kohta kestänytkään Jumalan täydellistä sanaa. Varokaa kalliit matkaystävät tällaisia susia, jotka aina ovat lammaslauman uhkana olleet ja ovat edelleenkin.

Kulmakivi ja perustus

Jumalan valtakunta on aina ollut, ja edelleenkin on, Jumalan sanan perustuksella ja kulmakivenä on Jeesus Kristus. Emme voi lähteä lisäämisen, emmekä paisuttamisen tielle, koska se on sielun surmaksi ja tarpeeton - aivan tarpeeton. "Meillä on vahva profeetallinen sana, ja te teette oikein, kun otatte siitä vaarin." Itsekäs ja uppiniskainen ihminen ei alistu Jumalan väkevän käden alle, että Hän saisi ajallansa korottaa, vaan hän vippaa itsekkyytensä ja sanan opetuksen halveksumisen tähden opin autuudesta ihmiskäsitykseksi, ja tarpoo edelleen kadotusta kohti Jeesus- nimi huulilla. — Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta." Monet Jumalan lapset muistavat itsestään, miten epäuskoisena olleena, Hengen kautta selvitetty oppi autuudesta, sai aikaan vihan ja Jumalan valtakuntaa halveksuvan asenteen.
Mutta kun sana tuli ja kosketti tuntoa ja selvisi, ettei hänen jumalisuutensa kestäkään Kaikkivaltiaan tuomiolla, ja kun armo kirkastettiin Jeesuksen nimessä ja veressä, ja se Raamatulla vakuuttavasti todistettiin, kääntyikin itsehyväisyys, ja -tyytyväisyys ja viha synnin hädäksi, täydelliseksi vararikoksi ja rakkaudeksi Jumalan armovaltakuntaa kohtaan. Tuli Herralle otollinen ihminen, jonka Hän armahti, ei mielivallalla ja ihmisen teolla, vaan evankeliumin kautta, joka kaikui Herran palvelijan, uskovaisen suusta taivaallisena anteeksiantamuksena. Ettei tarvinnut lähteä toivottomaan omanteon kristillisyyden tielle, joka kiertää hiukan toista kautta samaan kadotuksen kuiluun, missä jumalattomatkin ovat. Jumalan kansalla on sapatin lepo tarjolla, siksi annamme vieläkin kunnian kirjoitetulle ja Pyhän Hengen kautta kirkastetulle Sanalle, ja uskomme Vapahtajamme valmistaman vanhurskauden omaksui vanhurskaudeksemme Hänen nimessään ja veressään.

Toimi Lehto
Päivämies tammikuun 5 päivä 1961

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 26 Touko 2010, 18:09 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Pitkät hiukset miehillä

Jumala loi ihmisen, mieheksi ja vaimoksi Hän loi heidät. Tätäkin luomistekoa meidän tulisi kunnioittaa. Mutta aina, kun maa turmeltuu synnin tähden, luonnollinen muutetaan luonnottomaksi. Jumala loi ihmisestä kauniin, mutta synti sumentaa silmien kirkkautta. Ja kun aletaan kilpailla rumuudella, pitkällä tukalla ja parralla miehisten miesten kesken, on tilanne kääntynyt nurjaksi.

Raamattukin koskettelee, tuo kaikkien hyvien neuvojen kirja, sitä, kuinka miehelle on häpeäksi kasvattaa tukka pitkäksi. Hesekielin kirjassa sanotaan "... eikä pitkiä hiuksia kasvattaman, mutta pitää antaman hiuksensa tasaisesti leikata ympäri." Paavali kirjoittaa korinttolaisille: "Eikö luontokin sitä teille opeta, että se on miehille häpeäksi, jos hänellä on pitkät hiukset?" "Mutta vaimolle se on kunniaksi, että hänellä on pitkät hiukset. Sillä hiukset ovat hänelle peitteeksi annetut."

Kun me kysymme neuvoa Jumalan valtakunnalta, ja luemme hyvien neuvojen oppikirjana Pyhää Raamattua, olemme aina oikealla tavalla ja oikeaan suuntaan "kehittymässä." Luonnottomuudet ovat häpeäksi jopa silloinkin, kun ihminen uhmaten suhtautuu niihin, jotka sellaisesta varaavat. Moni menee virran mukana (kuolleet kalat menevät virran mukana aina!) rohkeuden puuttumisen vuoksi. Maailman arvostelu on aina Jumalan lasta vastaan. Sitä ei saa pois sillä, että mukautuu jossakin tämän maailman luonnottomiin menoihin ja muotioikkuihin. Siksi on hyvä ja oikein kaikessa koetella, mikä hyvä ja oikein on ja hyljätä se, mikä on vahingollista, meille miehenpuolillekin. Kun lähdetään luonnottomiin, johtaa se alemmuuden kompleksien kokemisiin. Ne joskus nimeävät eräänlaisena ylemmyyden sellaisina, mutta ovat selvää alemmuutta. Tällaiseen ei Jumala ole lastansa tarkoittanut. Siksi käydään parturissa, ja annetaan heidän tehdä sellaista jälkeä, joka on miehille kaunistukseksi ja kunniaksi.

Älköön missään oleellisessa umpeutuko tämän maailman, ja Jumalan valtakunnan välinen raja. Kun joku omaksutaan maailmasta, kohta omaksutaan toinen ja kolmaskin, ja kohta maailma omaksuu meidät kokonaan. Tämähän ei ole tarkoituksemme ja päämäärämme. Siksi kantakoon rakkaudessa esitetty neuvon sana otollisen hedelmän, että me kaikki Jumalalle kelpaisimme. Uskokaa heikkoudet ja synnit turvattuina anteeksi Jeesuksen kalliissa nimessä ja sovintoveressä.

Toimi Lehto
Päivämies 18.7.1973

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Loka 2010, 06:50 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Pyhän Hengen lahja


Apt. 19: 1 – 6

Yllä oleva raamatunkohta käsittelee erästä nykyisinkin merkityksenä säilyttävää seikkaa: kuinka saadaan Pyhän Hengen lahja. Jumalan valtakunnasta kaikuu aina Jeesuksen nimi kaikkien muitten nimien yläpuolella. Se on niin tuttu ja rakas, että siihen ilomielin rohjetaan turvautua. Maailman kristillisyys pelkää tätä nimeä niin paljon, ettei luota siihen, vaan huutelee suoraan Jumalan puoleen muistamatta, että "joka teitä kuulee, hän minua kuulee ja häntä, joka minut lähetti." Tulos on sama kuin Efesossa, ettei tunnetakaan Pyhää, Henkeä, saatikka siitä oltaisiin osallisia.

Maailma kieltää käytännössä Pyhän Hengen osuuden nykyisessä hengellisyydessä, joka on kuitenkin sitä vanhaa ja koettua, jolla ovat edesmenneet uskovaiset saavuttaneet iankaikkisen levon ja rauhan taivaassa. Luther palasi ”siihen vanhaan" Vapahtajan oppiin. Samoin Laestadius saarnasi kärsivää ja armahtavaa Kristusta, Raamatun ja oppi-isämme sanaan lause lauseelta pitäytyen. Joka antautui Sanan kuljetettavaksi, hän sai Hengen lahjan. Johanneksen, niinkin hurskaan miehen kasteella ei saatu Efesossa Pyhää Henkeä. Ei myöskään nykyään voida saada sitä omaan laskuun jossakin kammiossa huutamalla äänestä päätellen nöyrällä mielellä, mutta sydän niin surevana, ettei se mahdu menemään ulkonaisesti vaatimattomaan Jumalan valtakuntaan — ahtaasta portista sisälle.

Me saarnaamme aina Jeesuksen nimessä ja veressä katuvalle synninpäästön. Kun Paavali niin teki, saivat he, jotka uskoivat, kätten päälle panemisen kautta heti Pyhän Hengen. Jotkut odottavat meidänkin aikanamme, että Henki tulee sitten, kun aikansa annetaan tekohengitystä." Jumala virvoittaa synnin mereen hukkuneen kertakaikkisella virvoituksella Poikansa nimeen. Vähitellen virvoittaminen on todettu melkein aina toivottomaksi käytännöllisissäkin koetuksissa. Jumalan lapseksi tuloa yritettäessä se on aina toivotonta. Kun saarnataan Jumalan valtakunnasta ehdoton evankeliumi Jeesuksen nimeen, niin sellaisestakin, joka ei mitään tiennyt Hengen lahjasta, tulee sen avulla henkiin herännyt, elävä taivaan tien matkamies.

Luonnollinen elämäkin alkaa äidin kautta, niin myös hengellinen elämä Kristuksessa. Paavali toimitti seurakunnan osaa, ja Jeesus Pyhän Hengen kautta elämän antajan osaa. Niitä, jotka uskoivat, oli toista kymmentä sillä kertaa. Suuri on ilo taivaassa ja yhden syntisen sydämessä, kun sellainen ainoanakin uskoo. Se on yhden kekäleen vetämistä pois helvetistä. Armon ajassa korjataan asioita, ja siunataan taivaskelpoiseksi, mutta viimeisen päivän koittaessa ei siunata enää, vaan kutsutaan "Isäni siunattuja." Sielunvihollinen ei hevin irrota otetta siitä, jonka käsipuoleen se kerran lankeemuksen kautta on päässyt, vaan tahtoo karkottaa oman voiman käyttökeinot, ja yleensä kaikki ihmisestä sisäisesti lähteneet yritykset. Ainoastaan Herra Jeesus, näyttäessään lunastustyössä rikottuja käsiä ja kylkeä, pystyy pelästyttämän pahuuden ruhtinaan pois rääkkäämästä ihmispoloista.

Maailman kristillisyydessä ja elävässä uskossa on mm. se ero, että itse yrittävä ihminen koettaa sisäisesti pitäytyä Jumalaan, mutta ulkonainen, koruton Vapahtajan oma esikuva on liian halpa parannuskeinoksi, kun taas Jumalan lapset pitäytyvät ulkonaisesti näkyvällä tavalla siunauksen työtä, kuten Paavali Efesossa, suorittamaan, mutta sisäinen voima tulee Hengen kautta. Jumalalle on aina arvokkaampaa sisäinen voima ja puhtaus, kuin ulkonaiset menot ja yritykset. Jotka nekin oikeassa uskossa parannuksen evankeliumia levittävinä ovat sisäisen Jumalan työn ulkonaiset puitteet.

Tähän asti suruttomuudessa kuljeksinut, kalliisti lunastettu iäisyysmatkamies, käy parannuksen armolähteelle, katuvaisena saamaan saarnatun evankeliumin kautta syntein yli anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. "Joka teitä kuulee, hän minua kuulee," sanoo Vapahtaja. Joten vielä on voimassa sama järjestys, kuin Efesossa, että kätten päälle panemisen kautta siunauksen yhteydessä saadaan Pyhän Hengen lahja, joka on välttämätön edellytys uskon tiellä. Ulkonaiset
muodot eivät mitään merkitse, vaikka ne olisivat aivan samanlaisetkin, kuin Jumalan lapsilla. Se on kuollutta ilman Henkeä. Kuvapatsaita tehdään käsin aivan riittävästi ja hyväkin, mutta ne ovat hengettömiä ja palavat kaiken muun ohessa silloin, kun "elementit (alkuaineet) palavat." Tämän kaltainen on hengettömän "uskovaisenkin" osuus viimeisenä päivänä. — Veli ja sisar, joka olet odottanut Hengen ulkonaista merkkiä sydämestäsi, olet ehkä unohtanut, ettei Hän voi tehdä pyhäksi ja puhtaaksi tätä synnin ruumista, vaan se on vieläkin vastaan sanova ja Jumalan työtä aina kuluttava osuus iäisyysmatkamiehen ympärillä. Pyhä Henki pyhitti, ja pyhittää kirkastetun ruumiin, joka vasta on synnitön ja "Hänen kaltainen." Usko yksinkertainen armoevankeliumi, lähtemättä ihmeellisyyksien maailmaan merkkejä vaatimaan, Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi, ja samoin epäilykset, jotka ovat synnin pääruhtinaan hyökkäyksen edellä käyviä tunnustelijoita. Tiedät olevasi Hengen kuljetuksen alla, kun voit sielunviholliselle todistaa äidin kanssa olevasi samaa verta, ja syntymämerkit ovat otsassa ja käsissä, jotka vaikuttavat "jumalattoman menon hylkäämään, ja puhtaasti ja siveästi vaeltamaan," synnin pois panijana matkaa tekemään. Kun näin uskomme, niin palkan maksoa ei tarvitse väheksyä kenenkään. Pyhää Henkeä ei oteta lapselta pois. Hän vahvistaa sitä puhutulla evankeliumilla, josta uhkuu veren tuoreuden virvoittava tuoksu.

Toimi Lehto
Siionin Lähetyslehti, syyskuu 1955

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12 Joulu 2010, 10:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Ole hidas vihaan


Tunnemme ihmisiä, joitten mielenlaatu on hyvin herkästi vaihteleva. Jumalan sanan alla valaistu ymmärrys saa vallan, ja mielen maltti vahvistuu. Mutta kotoisessa elämässä "porstua" käy lyhyeksi valitettavan helposti. Sydän on pahanilkinen kappale, kuka todella taitaa sen tutkia. Toinen paha jäsen meissä on kieli. Enemmän muissa jäsenissä luulisi olevan voimaa, mutta kieli kohtuudella saa voiton. Se kylvää vihan aiheita ympärille.

Eräs vihaan oikeuttavalta tuntuva tekijä on lähimmäisen ilmeinen aloitus välien rikkoontumisessa. Vapahtaja ei tätä ottanut kuitenkaan huomioon. Hän kehotti olemaan hidas vihaan ja nopea anteeksi antamaan. Nyt, kun ihmisten kanssakäyminen on ulkonaisten orjuuttavien tapojen kahlitsemaa useissa tapauksissa. Ihmisellä on jännitystiloja, mitkä purkautuvat vihastumisina ja kankeamielisyytenä. Vihollinen ei antaisi aihetta parannukseen. Kun vihollista kuuntelee, antaa se oikeuden jopa valheelliselle itsepuolustukselle.

Viha on lähellä meitä. Tarvitaan nöyrää ja katuvaa mieltä, että voidaan tuon häijyn seuralaisen parista päästä pois. Sanomme toisillemme ja omalle sydämellemme, että on aihetta olla hidas vihassa, mutta nopea anteeksiannossa. Vain ylpeä minämme loukkaa itsensä anteeksi anomisessa, kaikki muu iloitsee, ja on osallinen voitosta Karitsan veren kautta. Kun armo niminen opettaja opettaa meitä, vihan kahleita voimme varoa ja katkoa. Sinä veljeni ja sisareni, joka tuon meille vieraasta maasta peräisin olevan tavaran kanssa olet joutunut taistelemaan, käy avoimille lähteille saamaan vioille anteeksiantamusta! Muistamme, ettemme ole oikeutettuja vihaan silloinkaan, kun järki siihen antaisi luvan. Jumalan sana ja Pyhä Henki on parempi kotiopettaja kuin järki. Kuuntelemme jumaluuden kolmatta persoonaa! Aina jälkeenpäin on iloa itsehillinnästä. Siksi Jumala antakoon minulle ja sinulle voimaa välttämään vihaa, sillä paljon meissä itsessämmekin on kärsimistä. Evankeliumi on Jumalan voima. Anomme ja annamme anteeksi, siten täytämme Vapahtajan neuvon.

Toimi Lehto
Päivämies 16.6.1971

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 29 Joulu 2010, 21:19 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Jumala on järjestyksen Jumala


Elävän kristillisyyden piirissä korostetaan parannussaarnan ja evankeliumin ohessa myös tapakristillisyyttä. Uskon – ja elämänvanhurskaus kulkevat käsi kädessä. Uskonvanhurskautta seuraa elämänvanhurskaus eikä päinvastoin.

Maailma pyhineen ja pahoineen syytää roskaa, inhimillisiä aiheita liioitellen, ja enimmäkseen aiheetta. Se kuitenkin syytää lokaa itsensä päälle. Valheen käyttäjä joutuu aina itse häpeään. Tuntuu joskus siltä, että kateudesta maailma kaikkea tekee Jumalan valtakuntaa vastaan. Onhan meillä nuoret, joitten elämänohjeena ja tavoitteena ei ole rietas elämänmeno vaan taistelu houkutuksia vastaan. Myöskään työssä ei kerskata, miten vähällä työllä selvisi tilivälin, kuten kuulemma on teollisuutemme piirissä laita jo huolestuttava yleisesti.

Erikoisen ilahduttavana piirteenä näemme myös sen, että tupakkapahe esiintyy pääasiassa vain ikävaiheessa, jossa ei vielä tahdota hyviä tapoja itsenäisesti seurata, ollaan lauman mukana, eikä arvostelukyky ole vielä kypsynyt terveen elämämuodon arvostamiseen asti. Siionin tyttärille ei ole ihanne tupakoiva nainen, mikä tulee tämänkin ajan nuorille sanoa. Mistä he muualta sitä tulevat tietämään, jos me vaikenemme hyvistä tavoista sen vuoksi, ettemme olisi lakihenkisiä." Meidän ajassamme on liian paljon tekijöitä, joitten vuoksi vaietaan tärkeistä asioista, ja näin tapahtuu kehitystä ei-toivottuun suuntaan.

Kun olemme uskovaisten lasten parissa, on siellä vielä olemassa sitä vanhaa rauhallisuutta ja hillintätaitoa, mikä uskottomassa piirissä on melkeinpä tuntematonta. Varsinkin kielensynti on kiroiluineen ja rivouksineen lisääntynyt tavalla, jonka luulisi rasittavan jo jumalattomienkin mieltä ja korvia.

Ainahan on toivomisen varaa ja poikkeuksia, mutta, me saamme kiittää Jumalaa niistä elämänvanhurskauden muodoista, joita Jumala elävän uskon hedelminä antaa. Koulumaailmassa on vaihteeksi alettu puhua tapakasvatuksesta. Siinä ei ilman Jumalan pelkoa onnistuta, sen kokenut kristitty varmasti tietää. Moraali-ihmisen kasvattamisessa tarvittaisiin elävää uskoa, jolloin moraalisanan paikalle voidaankin panna "kristityn vaellus" -sana, tai voimakasta kuria ja vetämistä teoista vastuuseen. Elävä usko heijastuu kasvojen ilmeistä jo, saatikka teoista, joilla ei haluta suosia syntiä ja uhmata Jumalaa. Tieto hyvästä, ja pyrkimys siihen on hyve, jota saamme rukoilla rakkaalle kansallemme nytkin, perin pahana aikakautena.

Toimi Lehto

Päivämies 29.9.1976

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 14 Tammi 2011, 22:37 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Mitä luemme!


Suomen kansaa kutsutaan lukevaksi kansaksi. Tämä lukutaitoon, ja miksei myös lukuhaluun nähden pitäneekin paikkansa. Voimme myös väittää, että samalla on kansamme kirjoittavaa kansaa. Luomishalu on suuri. Millainen on sitten kyky kullakin, ja halu käyttää lahjoja, siitä voimme olla paljon eri mieltä.

Voimme todeta, että kustantajamme ottavat vastaan kirjoituksia, olkoon aihepiiri ja käsittelytapa miltei millainen tahansa, kunhan ilmaisukyky on vaatimuksia ja määrättyä tasoa vastaava. Kun tehdään kirja, joka ei kuulu ensinkään ihmisten luettavaksi, ja jos sitä arvostellaan oikeutetusti, noustaan kyllä arvostelua vastaan. Vaikka arvostelija on, ei ainoastaan oikeassa, vaan vastuuntunnon pakon edessä. Puhutaan painovapaudesta ja sen riistopyrkimyksistä, jos arvostellaan kaikenlaisten markkinoille tuloa.

Kun on kirjoittamisvapaus, täytyy olla myös arvostelun vapaus. Minkä jo moraali-ihminen tuomitsee, ennen sitä kristillinen taho on sen velkapää tekemään. Täytyisi näin monen vuosituhannen sukupolven jo olla sen verran viisas, että käsittää suojelemistoimenpiteet, ja oikeaan ohjaamisen välttämättömäksi. "Luonnollinen valinta" hyvän ja pahan välillä tapahtuu hyvän esimerkin, suojelutoimenpiteitten, käskyjen ja kieltojen tietä, eikä ilman muuta, kuin itsestään. Paavalikin kirjoittaa, ettei söisi lihaakaan, jos tietäisi, että se jonkun pahentaa. Samoin todetaan, että viettelykset tosin tulevat, vaan voi sitä, jonka kautta sellainen tulee. Raskaana myllynkivituomio seisoo Raamatun lehdellä, eikä sitä siitä saa pois sillä, että yrittää väittää ja selittää korpin riekoksi. Kunnioitettu arkkipiispamme oli aivan oikealla asialla, arvostellessaan ala-arvoisten julkaisujen markkinoille tuloa, ja niitten suosimista ja mainostamista. Vaikka olemme elokuvapalkinnoista kirkon piirissä täysin, ja ehdottoman kielteisellä kannalla, panemme mielihyvin merkille jokaisen toimenpiteen, millä tahdotaan suojella pienimpiä, heikoimpia, lapsia, nuorisoa ja puhtaita elämäntapoja ja -arvoja.

Jumalanlapsikin joutuu harkitsemaan kirjapinojen edessä, mitä lukee ja mitä ei. Toisille sekin on tullut selväksi himoksi — ja silloin on kirjavalinta tavallisesti erittäin epämääräistä ja höllää. Monet jumalattomista hekumoivat roskakirjan ääressä, kuin osaksi jo synnin tekijänä. Puheet jalostuneesta, vain taiteen nautinnoista tuollaisen parissa, ovat yliammuttuja, tai pimeäksi käyneen tunnon sanelemia. Sopii erittäin hyväksi ohjeeksi Vapahtajan kehotus: "Valvokaa!" Hän sanoi myös, että tulee valvoa, rukoilla ja ei väsyä.

Koko meidän elämämme on taistelua syntiä vastaan. Aina olemme pahan ja hyvän valinnan edessä. Tässä "valintamyymälässä," suuressa maailmassa, tarvitaan oikeita tavarainesittelijöitä, ettemme turruttaisi tuntoamme, siveyskäsitteitämme ja pahan torjuntatahtoa. Meidän tosin täytyy myöntää, että olosuhteitten pakosta joutuvat jumalanlapsetkin jotain lukemaan epäkristillistä ajallisten tietojen, koululäksyjen yms. tähden, mutta omatunto voi erottaa luvallisen ja luvattoman, hyödyllisen ja vahingollisen toisistaan. Sen me olemme kokeneet, että kaikki maallinen on syöpää taivaalliselle. Tarvitsemme nöyrää mieltä, kuuliaisuutta ja vilpittömiä opastajia.

Mikään ei voi muuttaa toiseksi toteamusta, että Raamattu on kirjojen kirja. Sitä se on. Mutta Jumala on ihmeellisesti siunannut Siioniaan täällä Pohjolassa ja suonut muitakin Pyhän Hengen viisaudessa ja voimassa kirjoitettuja julkaisuja: kirjoja ja lehtiä. Se on armoa. Kun meidän sielumme pääsee niitten kautta taivaallista sanomaa tutkimaan, tuntuu peljättävältä ja halvalta kaikenlainen ala-arvoinen. Jumalan Sana varmasti ruokkii meitä. Roskat jäävät tänne, mutta Sana pysyy iäti. Isä kirkastakoon vaarat aina meille, kaidalla tiellä. Se vie loputtomaan kunniaan. Kirjamaailman taholta tulleet lankeemukset, virheet ja heikkoudet on oikeus myös uskoa anteeksi Jeesuksen Pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä? On meille viatonta ja luvallistakin sentään täällä maailmassa. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus on uuden ihmisen halu. Se on hyvä suunta, jolla lapsiaan Isä pitäköönkin, samoin kuin suolan maussaan maailman saastaan päin, että totuus, puhtaus ja hengellinen ryhti, edes jollakin taholla, pysyisi arvossaan nopeasti turtuvassa "sivistysmaailmassa."

Toimi Lehto
Päivämies 9.12.1964

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 06 Maalis 2011, 12:31 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Totuuden ja eksytyksen henki liikkuvat ajassamme
Rajankäynti on rohjettava suorittaa



(Joh.1. ep. 4: 5-8.) Ihmisen valittavana on ollut joko totuuden tai eksytyksen henki jo paratiisista lähtien. Suuri on voima synnillä, ja viettelyksillä. Sitä vahvistaa ensimmäinen syntiinlankeemus, koska silloin ei vielä rasittanut ihmisiä perisynnin turmelus. Nythän nämä kaksi henkivaltaa käyvät toisinaan aivan uskomatonta taistelua keskenään. Siitä, millaista tämä taistelu on ja mistä tunnemme erottaa nämä kaksi voimatekijää, saamme Johanneksen epistolan merkitystä kohdasta tunnusmerkkejä.

Opettaja Toimi Lehto Alavieskasta käsittelee niitä vaaroja, joita Pyhä Raamattu näkee viimeisinä aikoina elävän kristillisyyden vastuksina.


Alussa mainitussa luvussa varoitetaan uskomasta jokaista henkeä, ja kehotetaan koettelemaan henkeä. Merkitseekö tämä, että Jumalan lapsen tulee kuunnella tiettyjäkin saarnaajia "koettelevalla ja vikovalla korvalla." Ei se sitä merkitse, sillä jos tyhmistymme oikeassa uskossa, niin "me Herralle tyhmistymme, ” ja jos me taidossa olemme, niin ”me teille taidossa olemme."

Koetteleminen tarkoittaa suhtautumista tuntemattomiin, joista ei mitään selvää tietä ole saanut, eikä todistusta heidän suhteestaan omakohtaiseen elävään uskoon. "He ovat maailmasta, sen tähden he puhuvat maailmasta ja maailma kuulee heitä", alkaa kuudes jae. Ihminen, jonka sydän on kiinni maailmassa, ja on täyttämässä myös sielun jumalaosuutta, on aina kiinni ajallisissa asioissa. Ei niin, että meidän tulisi laiminlyödä ajallisia, mutta meidän ei olisi varaa laiminlyöntiin myöskään iankaikkisuusasioissa. Tässä asiassa tulemme viallisiksi mekin, elämäntien matkamiehet. Tahtovat ainakin minulla olla etutilalla liian usein maalliset asiat.

Kyllä kai nytkin monen on vallannut, näennäisesti asiallinenkin, huoli hallavuodesta ja sen seurauksista. Mutta suuri pelko ja kova puhe tästä, on suoraan verrannollista epäuskon kanssa.

Emme poloiset aina jaksa uskoa Jumalasta sitä, millä rakkaudella Hän tahtoo hoitaa meitä koettelemuksissakin. Sellainen koeteltu, joka on todella saanut maistaa suurena koetuksena jonkin onnettomuuden, varmasti tietää, että Herran kuritus ei ole rakkaudetonta. Hän varmasti kyyneltulvassakin saattaa verellä pestyä sielua tulla niin lähelle, että melkein tuntee kosketuksen. Näin sen vuoksi, että lapsi jaksaisi turvautua siihen Isään, joka on varannut kodin väsyneelle matkaajalle.

Kuinka suloista on uni kerran, näin koetellulle, ja kuinka ihanaa on kiitoslaulu, kun alkaa yhteinen Karitsan voitonjuhla, johon kaikki kaivatutkin sielut yhtyvät. Näitä ajatellessa teemme varmaan niitä päätöksiä, että tahdomme sydämemme yhä lujemmin kiinnittää siihen, jota me uskon kautta omistamme. Puhukoon maailma siitä, jossa heidän aarteensakin on — vaikka heihin nähden on meillä aina rakkaudenvelkaa kirkastaa uskon kalleutta sielun autuudeksi.

"Me olemme Jumalasta, ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä. Joka ei Jumalasta ole, hän ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden ja eksytyksen hengen."

Eikö ole selvä selitys siihen, joka on ja joka ei ole Jumalasta. Aina, kun Jumala on alkanut hyvän työn ihmisessä, hän antaa ensimmäisenä armolahjana kuulevat korvat ja kätkevän sydämen. Ei suinkaan ole harvinaista, että saamme havaita seuroissa henkilöitä, jotka näyttävät aivan nielevän sanat — niin tarkoin he kuulevat. Ja toisaalta sellaisia, että ovat heti kiusaantuneen näköisiä, kun Jumalan sana käy kohti omaa tuntoa, jossa ei ole kaikki kunnossa. Sellaisella on järjestys: "Muuttukoon Jumalan sana minun käsitykseni mukaan, mutta minä en nöyrry ikänä tuon sanan alla."

Sehän ei ole sotimista ihmistä ja Jumalan valtakuntaa vastaan, vaan itse Jumalaa vastaan.
Eksytyksen henki ei synnytä rakkautta, vaan panettelumieltä epäluuloa. Se tuo suuret estot ja vaatimukset mukanaan saarnoille. Vaikutus ei ole myönteinen ja otollinen, vaan se paaduttaa ja vieroittaa.

Jolle elävä evankeliumi Jumalan valtakunnasta, Isän sydämeltä asti Pyhän Hengen voiman kautta julistettuna, on vaikuttanut vieroittavasti, hänelle tahdon sanoa muutaman tärkeän viitteen.
Kun menet ensi kerralla Jumalan lasten seuroihin, älä pane seuratuvan pihalla, tiellä tai kotona, "ehtoja sille sanalle, joka kirjoitetun Jumalan sanan johdolla kuultavaksesi saarnataan. Käy penkkiin rukouksessa, että taivaallinen Vanhin kirkastaisi epäselvät kohdat, ja antaisi sen ymmärryksen, mikä tarvitaan anteeksiantamiseen ja uskomiseen. Silloin Sana käy kohti aivan toisella tavalla, edellisellä kerralla, jolloin eksytyksen henki vallitsi ja vangitsi sinut, ja tukki korvat. Silloin evankeliumi käy kohti, epäuskon ja eksytyksen hengen tuomitsevana, mutta jättää sinut tuomitsematta sen tähden, että sinulle tulee halu löytää armollinen Jumala, joka armahtaa. Mikä on ihanampaa, kuin päästä elämään uskossa, -- tulla armahdetuksi niistä omavanhurskauden töistä, joissa oli ennen autuus kiinni ja jotka Sanan alla käyvät kestämättömiksi uskon perustana.

Eriseurat ja eksytyksen henget eivät ole helppoja koettavia. Asianomaiselle ne tuovat hirveät näköalat, kun pitää kieltää raamatun lehdiltä luettavia kohtia, ja autuus on aivan tuulessa.

Uskon harrastelijat eivät tunne uskonnollisuutta ollenkaan, vaan ainoastaan uskovaiset ja uskottomat, ("joiksi ei varmuudella voi leimata kääntymätöntä murhamiestäkään, puhumattakaan lahkoista ja hengellisistä poppamiehistä.")

Mielelläänhän soisi uskon kalleuden kaikille, muttei ole vara tehdä Jumalan sanalle vääryyttä.

Erikoisesti tahtoisin tänä aikana, jolloin löysäkätisyys on vallitsevana Pyhästä Hengestä osattomissa saarnoissa, että vielä elää ihmisissä iäisyyskaipuu ja Jumalan pelko. Meidän tulee kirkastaa entistäkin enemmän oppia autuudesta saarnoissa, että ne harvat, jotka saavat voimaa tulemaan sanan kuuloon, tulisivat tuntemaan tien taivaaseen.

Sinne ei mennä kuin lentokoneella, vaan syntein anteeksi saamisen ja uskomisen kautta, johon asiaan meillä on raamattua rohkaisevan ja vakuuttavan runsaasti. Nykyään ei nuoriso käy seuroissa ja yleensä Jumalan sanan kuulossa niin paljon kuin aikaisemmin, koska sielun vihollinen on perustanut kaikki houkutuksensa kalliin armonajan hukkaamiseksi niissä, joten ei ole aikaa! Silloin, kun Jumala ei saa koskettaa sanansa voimalla, seuraa siitä tietämättömyys ja alttius kaikenlaiselle hengelliselle eksytykselle, koska ei ole tiedonkaan kautta aseita eksytyksiä vastaan.

Olen ajatellut niitä pappisveljiä, jotka tekevät työtä sielujen hyväksi Sanalle uskollisina, ja omaa sieluaankin evankeliumilla hoitaen, että kyllä varmaan monesti, Jumalan sanan kirkastaessa oikeaa elävää uskoa, ja kuultuaan monet "pyöreät saarnat", nousee sydämestä rukous: "Herra, kuinka kauan annat pimeyden voimien tehdä tuhoja, koska pääsee palvelijasi lepoon niistä vaivoista, mitä uskon tiellä ovat eksytysten hengen kautta vaarallista työtä tekemässä."

Niin kauan tulee saarnata "kuin huoneet tulevat kylmälleen." Tehkäämme työtä Jumalan kunniaksi ja sielujen autuudeksi. Joka ei usko, sille me ihmiset emme mahda mitään. Jeesuskin tuli niitä varten, joilla oli, ja on nöyrä henki.

Se nöyryys tunnetaan siinä, että se ei "valloita maailmaa äänen voimalla ja rainakoneilla", (videon edeltäjä, skannaajan huomautus) vaan Jumalan rakkauden äänellä. "Joka ei rakasta, hän ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." "Rakkaus peittää paljon rikoksia." Tässä on kysymys niistä rikoksista, jotka lain alla olevan kadottavat, mutta jotka armon alle alistuneelle annetaan anteeksi, ja toisaalta, mitkä ovat meidän heikkoudestamme lähteneitä, koska emme lihan puolesta pyhity uudestisyntymisessäkään.

Erikoisesti nuoret ja vanhukset, tahdon mainita, muitakaan unohtamatta tässä. Rakkaat nuoret, pysykää lujina loppuun asti. Älkää antako edes yksinäisyyden vietellä maailmaan, sillä kerran viimeisellä tuomiolla ei kukaan voi toistaan auttaa. Uskokaa rakkaan Isän sydämeltä asti tuleva evankeliumi, että kaikki synnit ovat armosta anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Johon uskoon tahdomme me kaikki yhtyä — tekin vanhat, joita rasittaa loppumatkan huolet, että tokko perille kostun, ja suuret murheet maailman menon uhkaavista muutoksista.

Jumalan arkki kulkee kohti taivasta, ja siinä kohoamme me kaiken ikäiset, keski-ikäiset ja lapset mukaan luettuina, joten olkaamme kuuliaiset totuuden hengelle. Kun emme väsy välillä, on koettavana ihana sapatinlepo taivaassa. Sitä jäämme uskon silmillä, elävää toivoa sydämissä kantavina odottamaan — jos me joudumme kiusauksiin, viimein voittaisimme.

Toimi Lehto
Päivämies 6.12.1956
6 — N:o 49 – 1956

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16 Maalis 2011, 22:29 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
4. RUKOUSPÄIVÄNÄ

Kiitä Siion sinun Jumalaasi!


(Ps. 147, 12–14)
Olemme verrattain ketteriä kiittämään silloin, kun saamme jotakin lahjaksi. Neljännen rukouspäivän kiitokseen kehottava teksti opettaa meitä esteettömästi kiittämään. Emmehän suinkaan loukkaannu, vaikka meitä näin kehotetaankin yleensä kiittämään ilman, että lihamme ja veremme lähtisi voittoineen siihen mukaan. Miten tämä on mahdollista meille kaksiosaisille matkamiehille? — Vain siten, että katsomme tämän elämän jälkeiseen iankaikkiseen iloon ja palkanmaksuun asti, taivaaseen, johon meitä on kutsuttu uskon kautta, ja johon vieläkin kutsutaan tuhlaajalapsia Isän luokse juhlaa pitämään.

Miten onkaan, varsinkin ahdistuksen päivänä, vaikeaa nähdä elämässä kiitoksen aiheita. Vasta silloin, kun Jumala saa kirkastaa koetukset sellaisiksi meille, kuin mikä on niitten pohjimmainen tarkoitus, että ne osoittavat meille tämän elämän katoavaisuuden, ja iankaikkisen täydellisyyden todellisina, löydämme kiitokselle oikean lähtökohdan. Maailmassa teillä on ahdistus, on jo Vapahtaja ennustanut aikanaan, mutta mitä Hän jatkaa: »Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman»! Eikö tullut kiitoksen aihetta veljelleni ja sisarelleni jopa pahan päivänkin varaksi!

Me olemme kovin lyhytmuistisia, että esimerkiksi niin varman vieraan, kuin kuoleman leimaamme Jumalan rangaistukseksi ja kiitoksen riistäjäksi, vaikka se merkitsee jokaiselle ihmiselle jo syntymässä annetun ajallisuuden päättymishetkeä, ja samalla vanhurskaalle pääsinpäivää. Ei ihme, jos joskus astia menee yli äyräittensä, kun oikein kirkastuu Jumalan lapsen autuuden todellisuus ja taivaallinen ihanuus uskoksi ja iankaikkiseksi pettämättömäksi toivoksi sydämelle. Koetukset meitä kasvattakoot kiittämään, koska ne meille opettavat sen, ettei meillä ole täällä pysyväistä sijaa. Vaan tulevaista me etsimme ja että meillä tosiaan on vain Jumalan Pojan sovintohaavat turvana ja synnin pakopaikkana.

Jumalan lapsen tarvitsee monta kertaa tulla, kuin suljetuksi sisälle vanhurskauden linnaan, turvaan synnin houkutuksilta. Jumala on armovarusteineen sulkemassa porttien salpoja, jotta tosiaan vanhurskas tulee varjelluksi. Kun näin saa tulla kotikin suljetuksi syntimenolta ja pimeydeltä, kasvaa lapsiin jo tieto siitä, mikä on Jumalan tahto, ja lapsen usko jatkuu uskonkilvoituksena, joka tuo siunauksen mukana — ja kerran suurena Herran päivänä antaa oikeuden kuulla päästönsanat: »Tulkaa minun Isäni siunatut». Antakaa lapset vanhurskaan vanhimman siunauksen vuotaa sydämellenne uskoksi, niin kuin kerran Jaakob sai isänsä siunauksen alla menestyä. Ja Esau, tottelemattomuuden ja esikoisoikeuden halpana pitämisen takia, vuorostaan tulla kirouksen perijäksi. Ihana on ollut siunaavien käsien alla. Jumala teitä nuoria vahvistakoon tätä kallista taivaan lahjaa anomaan ja omistamaan, jolloin saa elävä usko kalliina taivaan lahjana tulla lastenkin osaksi — ja miten ihana kiitoksen aihe tästäkin tulee niin lasten kuin vanhimpienkin sydämelle.

Sana »rauha» on melkein kulunut ihmisten suussa viime vuosina. Siitä olemme yksimielisiä, että sana on hyvä. Mutta jos se on vain huulilla, ja sydämissä kalvaa koston ja »tulevan paratiisin» maailmalliset tavoitteet ja halut, ei ole sanasta ihmisille mitään kestävää merkitystä. Jos saa tuo kallis sana laskeutua todellisena sydämeen asti suusta, on vaikutus aivan toinen. Jumalan rauha tuo sydämelle sekä kiitoksen mieltä, että todellista lähimmäisen rakkautta, ja se sulattaa jään niin kansalaisten kuin kansojenkin väliltä pois. Näin tulee vasta »ääriä» myöten, eli kokonaan kalliisti lunastettu ihminen Jumalan, että ihmisten edessä pääset ihmislapsi ainoastaan sillä, että uskot kaikki synnit anteeksi todellisen Rauhanruhtinaan, Herran Jeesuksen kalliissa nimessä ja veressä.
Muuta nimeä ei ole maan päälle annettu, joka takaa meille kestävän rauhan, kuin Jeesuksen nimi. Hän ravitsee sanallaan niin kuin parahilla nisuilla. »Autuaat ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan." Saakoon Jumala armoevankeliuminsa kautta ravita sinuakin, heikoimman tuntoinen veljeni ja sisareni, että jälleen uudistuu näkösi tähyilemään taivaallisia menoja, jolloin, varmasti sinä, ja minä kiittämätöinkin ylennyt kiittämään. Usko ja kiitä! Jos et jaksa niin kiittää, kuin hengen halu olisi, niin usko sittenkin, sillä kirkastetussa ruumiissa ei asu hitautta ja turmelusta, ja silloin Jumalan kansa varmasti kiittää — sinäkin koettelemuksissa vaikeroiva kallis Jumalan armolapsi. Meiltä on Jumala, joka taitaa auttaa ja Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Kiitä Siion sinun Jumalaasi!

Toimi Lehto (Alavieska)
Päivämies 8.10.1959

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 05 Kesä 2011, 09:15 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Mistä tiedän, että olen oikealla tiellä?


Varsinkin eksytysten aikoina kilvoittelija huokaa, olenkohan siinä joukossa, jonka Tuomionherra kerran viimeisenä päivänä omaksensa tuntee, ja antaa ihanimman tuomion, mitä annetaan: "Tule Isäni siunattu." Tällaiselle huolen alla olevalle kysyjälle jo voimme vakuuttaa "etuarmona", että asiat eivät suinkaan ainakaan tällöin ole huonosti, kun on elävä tunto ja valvojan mieli. Pimentyminen ei ala pelolla ja vavistuksella, koska pelkäävä hakee apua ja kyselee neuvoja, ja myös tottelee niitä. Väärälle tielle kääntyvä tai kääntynyt on itsekäs, joka antaa toisille, muttei itse tarvitse mitään. Hän haluaa itse puhua, kirjoittaa ja tavalla tai toisella esitellä energia- ja älyvarastonsa pohjattomuutta. Pahimpia pimentymisen merkkejä on korvan ja silmän pilaantuminen. Tuota tietä usko tuleekin ja voinemme sanoa, sitä tietä se myöskin menee. Viallinen korva tavallisesti menettää kuulon viallisena pysymisen seurauksena. Se on huolestuttava merkki myös uskonkuulon ja kuuliaisuuden yhteydessä. Tosin hyvä vain jää kuulematta, mutta paha sitäkin herkemmin kuuluu.

Toinen turmelija, ja kenties vielä väkevämpi on näkö. On kai enteellistä, että silmästä puheen ollen, tulemme myös hengelliseen silmäterään ko. asian käsittelemisessä. Pimentymisen ja paatumisen alkuvaiheessa on mahdollisuus vielä viivähtää oman sielunhoidon yhteydessä siinä, millaisena minä näen, siis asianomainen itse, toisen saman tien matkaajan, joka tosin ei ole huoleksi tullut vaelluksen tähden, vaan on "kaltaisenaan taivaan valtakunnassa." Jos hän ei näy kalliina Jeesuksen asuinpaikkana, veljenä ja sisarena, vaan ihmisenä, jossa vähintään epäuskon tai entisyyden merkit on vielä pidettävä muistissa, vaikka entisyys onkin totisesti pohjattomaan armonvirtaan upotettu syntien anteeksi saamisen ja uskomisen kautta Jeesuksen nimessä ja veressä. On silloin syytä omakohtaiseen huoleen ja murheeseen, jota ei ole tarpeellista jäädä hautomaan oman heikkouden alla.

Me emme tavallisina päivinä ja tyvenessä matkatessamme aina käsitä, miten kallis asia on "selittää kaikki parhain päin." Kristitty riepukin monesti pyrkii ottamaan sellaisia oikeuksia, joita hänellä ei ole. Silloin, kun veli ja sisar ahkeroi samassa armovaltakunnassa matkaa tehdä, ja synnin pois panijana olla, hänen "kaltaisenaan" uskomiseen ei saisi ihmisylpeys ja järki asetella esteitä. Aivan toista on, jos vikaan toinen joutuu, silloin on aktiivisuus paikallaan mutta miten, sekin on raamatussa: Ensin nuhdella: kahden kesken, sitten todistajan kanssa ja sitten seurakunnan kautta ja, jos ei vieläkään, on pakanan ja publikaanin osa ilmeinen. Mutta miten puhutella kuuroa. Siinäpä se. Olisihan kuurollekin eräs hyvänä korvana, nimittäin yhdenkaltainen usko ja siitä vuotava rakkaus, joka ymmärtää ilmeen ja suun liikkeenkin oikein, eikä pilaa sitä epäluulolla ja ainaisella vikomisella. Mutta jos se puuttuu, miten sitten. — Oman sielunsa vapauttamisen tähden on syytä sovelluttaa nämä kolme "hoitokeinoa" jokaiseen eksyneeseen. Joka ei sittenkään nöyrry, on selvää, että tie, jota tällainen kulkee, ei ole enää sama.

Voi, miten suloinen on Herra. Kun Hän saa "vaiheilla” olevan temmata kotitielle tienhaarasta värjöttämästä, on kotivalojen jälleen silmien eteen ilmestyminen niin ihana asia, että siinä sulaa sydämen jää. Jeesuksen sovintoveren siunaus tulee niin suloisena kasteena rääkättyyn sydämeen, että saa uudelleen elää tuntemisenuskossa. Sinä, joka olet joutunut näissä kiusauksissa valvomaan, ja kuitenkin tunnet rakkauden Jumalan lapsia kohtaan, omistat kuulemisen halun ja näet veljessä ja sisaressa Herran enkelin, olet sittenkin Vapahtajan jalan jäljillä. Voi, miten vaarallisia merkkejä eksytyksenhenki onkaan tuonut näkösälle, tänä hengellisesti pimeänä aikana, jolloin jälleen kaivattaisiin voimakkaita Jumalanmiehiä Lutherin veljiksi ja sisariksi palauttamaan järkiviisaat Jumalan Sanan perustukselle. Onhan kuin kuuluutettu ”auksuuniväki" myymään Vapahtajalta asuinkodin, että Hän uudelleen saisi vaikeroida: "Ketuilla ovat luolat ja taivaan linnuilla pesät, muttei ole Ihmisenpojalla, mihin hän päänsä kallistaa." Ole kuitenkin turvallisella mielellä, veljeni ja sisareni, koska Hän on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Seurakuntakeskeinen saarna on kodista lähtöisin ja synnintaivaan alle raahattu "Kristus-keskeisyys" ilman Hänen osoitettaan on ulkopuolella Pyhän Hengen. Edelleen meillä on lammashuoneessa oleva Vapahtaja, ja varmasti keskeisenä, koska Hän paimentaa laumaansa.

Toimi Lehto
Päivämies 22.12.1960

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 22 Kesä 2011, 18:11 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Toimi Lehto:
Jumalan lasten keskinäinen kanssakäyminen

Alustus Oulaisten seurakuntapäivillä
Jumalan lapsia sanotaan laumakristityiksi. Armolapsi tarvitsee myös henkilökohtaista kanssakäymistä saman kaidan tien matkaajien kanssa. Jumalan perheväen keskeinen kanssakäyminen rakentavan vaikutuksen vuoksi on nähty niin tärkeäksi tekijäksi, että on annettu tehtäväkseni näillä Pyhäjokilaakson seurakuntapäivillä alustaa ko. aihe veljien ja sisarien keskustelun pohjaksi.

Kanssakäymistä rajoittavia tekijöitä on tietenkin paljon. Turhankiireinen elämänrytmi saa meidät helposti tunteeseen, ettei nyt ehdi minnekään, varsinkaan
vieraisille jonkun veljen tai sisaren luokse, perheeseen. Maailman tapoihin kuuluu odottaa kutsua, ja tuntea sitten raskaana oma velvollisuus vastavierailun järjestämisessä. Meidän täytyy arkaluontoisuudesta huolimatta todeta hienojen asuntojen olemassaolo. Varsinkin lapsiperheitten kutsuminen ja tuleminen voi tämän syyn vuoksi suuresti rajoittua. Puhelin on hyvä väline ja varsinkin, jos se edistää kanssakäymistä. Mutta jos se estää tai on korvikkeena yhteyden otolle henkilökohtaisesti, on hyvästä tullut huono "palvelija." Jos ihastumme ajallisiin niin, että veljellinen ja sisarellinen kanssakäyminen jää toiselle tilalle, on tullut vakava ` arvojärjestysten vaihto. "...ensin Jumalan valtakunta ja Hänen vanhurskautensa." ´


Jos ikäero on kovin suuri, tämäkin saattaa tulla estäväksi tekijäksi kanssakäymiselle. Nuorempi voi olla orjuutettu vanhemman tykö menosta, ja vanhempi ajatella, ettei nuori välitä hänen läsnäolostaan. Ikärajoja ei ole pidetty missään muodossa Jumalan valtakunnassa. Ajatusten, harrastusten, tehtävien runsaus ja hajoittuminen tuo väsymystä, ettei tahdo jaksaa lähteä virkistäytymään uskovaisessa perheessä. Me saamme kertoilla psalmejamme, mutta jos tulemme niin vaivojemme orjuuttamiksi, ettemme muusta osaa puhuakaan, ei kanssakäyminen hengellisessä mielessä anna sitä kuin vähäinen tinkiminen itsekeskeisyydestä antaisi. Tätä ei pidä ajatella, ettei meillä olisi vapautta purkautua toiselle. Sehän on kanssakäymisen eräs tärkeä siunaus iankaikkisten asioitten ja evankeliumin käytön rinnalla. Myös se, että puhe tiestä ja matkasta saa väistyä aivan joutavien jaaritusten ja juorujen hyväksi, on kielteistä vaikutusta tuomassa virkistävän kanssakäymisen tarvitsijallekin. Köyhissä oloissa elävän ei myöskään pitäisi ujostella kutsua kotiinsa, ja käydä itse, vaikkapa ajallisesti "parempiosaisten" luona kyläilemässä. Jos lähdemme olojen ja varallisuuksien vertailun tielle, ei sielunvihollisella ole mitään suhteellisuustajua tuotavana. Siinä helposti valtaa mielen väärä orjuus, jopa kateuskin. Kilpailumieli palvelemisen runsaudessa ja komeudessa on muuta kuin uskosta vuotavaa hedelmää. Jos vaikka vesipikarilla palvelemme opetuslapsen nimellä, ei pidä palkatta jäämään.

Jumalan valtakunnassa on hyvänä tapana ottaa ohjeeksi ja tueksi ennen kirjoitettua Jumalan sanaa. 1. Moos. 18: 3.ssa Aapraham sanoo vierailleen: "Jos
minä olen armon löytänyt sinun edessäs, niin älä mene palvelias ohitse."
Ja 24: 31-33.assa Rebekka palvelualttiudella ilmaisi olevansa juuri se Iisakille valittu, kun hän sanoi: "Juo, minä juotan sinun kameliasi." Jesaja kehottaa: "Taita isoovalle leipäs, vie raadolliset kulkijat huoneesees, kuin sinä näet alastoman, niin vaateta häntä, ja älä käännä kasvojas pois lihas tyköä." Room. 12:13.ssa; "Jakakaa omanne pyhäin tarpeeksi. Ottakaa mielellänne huoneeseen." Tit. 1:8.sa: "Vierasten holhoojan, hyväntahtoisen, siivollisen, hurskaan, Pyhän ja puhtaan. Hepr. 13: 2.ssa: "[i]Huoneeseen ottamista älkää unohtako, sillä sen kautta muutamat ovat tietämättään enkeleitäkin huoneeseensa ottaneet." 1. Piet. 4: 9ssä: "Olkaa vierasten holhoojat keskenänne napisematta."
[/i]
Kuten näistä muutamistakin esimerkeistä voimme havaita, on näissä huoneeseen ottamisella pääpaino. On myös kehotuksia mennä toisten luokse mm. oppimaan orpoja, sairaita, leskiä ja murheellisia heidän ahdistuksissaan ja viedä mukana elävä lohdutuksen evankeliumi. Siksi ei tule aina odottaa kutsua, vaan, leikillisesti sanottuna, mennä kysymään, missä se kutsu viipyy.

Näillä ajatuksilla pyydän heikkona palvelijana johdatella teitä vilkkaaseen keskusteluun meille Jumalan lapsille tärkeästä aiheesta, kuin Jumalan lasten keskinäisestä kanssakäymisestä. Aihe on ajankohtainen aina, eikä vähiten meidän päivinämme.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että ko. seurakuntapäivillä oli runsaasti osanottajia Pyhäjokilaakson kuntien alueelta. Keskustelua syntyi ja kaikki koettiin suureksi siunaukseksi sekä vanhojen, että nuorten keskuudessa. Illalla samana päivänä pidetyissä seuroissa palvelivat veljet Armas Karsikas ja Yrjö Tala. Toinen alustus oli veljeltämme Martti Kujalalta, mutta se tulee julkaistavaksi myöhemmin.

Päivämies 27.6.1973

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Marras 2012, 21:55 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Olkaa raittiit ja valvokaa


Raittius -käsitteellä on elävässä kristillisyydessä suuri merkitys. Pyhä Henki opettaa sekä hengen että ulkonaista raittiutta. Raittius käsitettä kohti ilmenevässä asenteessa on kuvaavaa, että nykyisin tämä elämänmuoto pyritään polkemaan maahan arvottomana. Opinsotkut toisaalta ja keskiolut toisaalta ovat kaatamassa kallista ihmisviljaa lankeemuksen kuopan pohjalle.

Keskiolut on muuttumassa vakavaksi ongelmaksi Suomessakin. Siitä on tullut erinomaisen ”siro” sormi, joka vie koko käden. Jumalan lapselle se ei sovi alkukuunkaan. Jos paholainen on saanut ansaansa, saa senkin synnin anteeksi parannuksen kautta evankeliumin voimasta. Eräänkin sanonta hirvittää, kun hän on sanonut: „Sellainen usko, joka kieltää television ja keskioluen käytön, on niin ahdasta, ettei sitä voi hyväksyä." Näinkin syvälle tottelemattomuuden syntiin voidaan langeta epäraittiin asenteen tähden. Vaikka nyt koetetaan pelotella, ettei mistään saisi toista ojentaa, olemme velvolliset nuhtelemaan edelleenkin. Muuten langenneitten sielut vaaditaan meidän kädestämme. Saamme syystä varoittaa itseämme sekä veljiämme, että sisariamme valvomaan lyhyt viipymisen aika.

Vihollisen keinoihin kuuluu langettaa niin vähitellen ja pienin annoksin, ettei lopulta huomata luisumista. Erikoinen piirre lankeemuksella on, että muista tulee aina syyllisiä. Itse langennut on osannut olla oikein erinomainen Jumalan kasvojen edessä. „Ahdasmielinen, ulospotkittu jne" ovat syytösten muodot. Tottahan on, ettei puhtaalla omallatunnolla oleva voi mennä maailman mukana. Mutta jos vikaa on tullut, sopii nurkkaan televisio, suuhun keskiolut ja päälle tämän maailman muodin viimeisimmät linjanpiirrot. Näkyvä lankeemus saattaa olla salaisen lankeemuksen seuraus. Sillä eihän Jumalan valtakunnan asenteissa ennenkään ole ollut armolapselle vaarallisia muotoja, koska kaiken päätarkoituksena on varjella uskossa siksi, kunnes saamme siirtyä näkemiseen.

Eikö taistella nykyajan langettavia syntimuotoja vastaan, jotta olisimme valmiita, kun Ylkä tulee. Jumala meitä varjelkoon läpi pahan ja myrskyisen maan, että pääsemme taivaaseen.

Toimi Lehto
Päivämies 25.11.1970

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 27 Marras 2014, 19:49 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Se lakihenki


TÄSSÄ artikkelissa ei ole nyt tarkoitus lähteä selittämään sitä, mikä on lain virka Raamatun mukaan. Enemmän sitä, missä saatetaan tuolla väittämällä, "se on lakihenkinen," torjua sellainenkin opettaja, joka tahtoo tuoda esille aivan
muuta kuin itsessään olevaa ”lakihenkisyyttä." — Toisin sanoen paljastaa synti synniksi. Se ei ole lakihenkisyyttä, vaan Jumalan sanaa, joka tulee aina liittyä opetukseen Jumalan valtakunnasta.

VÄÄRÄÄ hengellisyyttä ja jumalattomuutta tukeva hyvin aikaisessa vaiheessa esittää syytöksen: "se on lakihenkinen, ei sitä tarvitse uskoa eikä kuulla." Suoruus Jumalan sanan viljelemisessä tulee esille siinä, miten se ilmenee asenteessa syntiin, niin hengelliseen kuin lihalliseenkin. Terve usko ja oppi eivät takerru persooniin, vaan Jumalan sanaan, joka elävästä Herran Siionista kaikuu opettavana, nuhtelevana ja anteeksiantavana. Terveessä sieluntilassa oleva ihminen sietää aina myös nuhteen synnistä. Jos on joutunut lankeemukseen, nuhteen kautta aivan kuin herää Jumalan Henki povella kehottelemaan, pane synti syntinä pois. Jos Jumalan armosta on saanut varjeltua lankeemuksista, jättää ns. kovakin saarna ja opetus lapset vapaiksi. Tämä seikka meidän olisi aina muistettava. Me emme tule pyhiksi sillä, että torjumme totuuden puhujan ja "teilaamme" lakihenkiseksi, vaan että me luovumme siitä, mikä on vierasta Jumalan edessä. Se on ja vain se ainoa tie tulla jälleen kelvolliseksi iankaikkiseen elämään.

ERISEURAN henki paljastaa itsensä aina siinä, että synnistä nuhteleva ääni tahdotaan vaimentaa. Ellei siihen pystytä, loitonnutaan itse totuutta kuulemasta. Oma persoona tulee korvaamattomaksi ja Pyhä Henki muuttuu "ukoiksi" ja "akoiksi." Valtakunta pitäisi painaa syvyyksiin ja yksinäinen valtakunnaton Kristus vetää esille. Tätä seuraa kintereillä moniuskoisuuden tunnustaminen. Hengellinen hempeys ja -huoruus alkavat rehottaa. Siitä seuraa myös luvallisuus lihallisiin synteihin. Sellainenkin synti, joka ei lähde tunnolta muuten kuin nimellisesti pois pantuna, koetetaan sisällyttää "kokovikaisuuteen.” Emme sano, että evankeliumin pyytäminen kokovikaisena olisi läheskään aina tätä, ei suinkaan, mutta tämän erotuksen käsittää puhtaalla omallatunnolla vaeltava veli ja sisar varmasti.

VIHOLLINEN EI ole milloinkaan jouten. On armojen armo se, että me saamme olla sen vilpittömän uskon todistajia, mikä asuu Jumalan lasten sydämissä. Vilpitön usko sisältää itsessään niin paljon, ettemme hevin sitä käsitäkään. Se on elävää uskoa!
LAKIHENKISYYS ON oppia tulla autuaaksi tekojen kautta. Mutta sen verran pitää jokaisen, joka autuaaksi tulla tahtoo, tehdä että tekee synnistä parannuksen. Tämä ei olekaan torjuttava, vaan ainoa teko Jumalan edessä, joka kelpaa Hänelle. Jos tätä tekoa kierretään ja se kielletään, ei tulla varmastikaan autuaaksi. "Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."
JOS VIKAAN ON joutunut ja on huolinut laupiaan samarialaisen nostamaan juhdan selkään ja vuodattamaan haavoihin öljyä, on evankeliumi tullut korjaamaan särkyneitä asioita. Siitä seuraa kiitollinen mieli Jumalaa ja Jumalan lapsia kohtaan. Rakkaus ilmaisee Pyhän Hengen sydämellä olon – – ja vihanhenki pahan hengen!
MEILLE EI OMA kunnia merkitse iankaikkisuudessa mitään. Kannattaa täällä tulla ja olla lapsen kaltaisina. "Nöyryyttä hiljaisuutta, Jumala rakastaa, ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa!”

Toimi Lehto
Päivämies 25.7.1973

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 16 Joulu 2018, 12:20 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
SUURIN VOITTO


(1. Tim. 6: 6 – 12)
KUN näyttää siltä, että täällä monien tekijöitten rikki repimässä maailmassa alkaa oman edun tavoittelu mennä niin pitkälle kuin muinoin Jeremian päivinä, ei liene meidän Jumalan lasten aiheetonta pysähtyä sen Jumalan sanan kohdan eteen, mikä kuin avattiin eteen tätä kirjoittavalle. Todella "suuri voitto on olla jumalinen ja tyytyä onneensa." Vaikka me ajallisesta menestyksestä mielellämme ottaisimme ainakin suurimman ansion itsellemme, sittenkään emme voi mitään silloin, kun Jumala tinkii meiltä jopa välttämättömästäkin. Tästä saamme apua näkemään, keneltä kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee. Toisaalta emme voi ajallisista koetuksista tarkastella omien rikkomustemme määrää. Moni jumalankieltäjäkin saattaa onnistua ajallisesti erinomaisesti ja yksi nöyrimmistä armolapsista kokea kovia koettelemuksia. Nämä asiat eivät ole täällä ajassa samaa kuin Jumalan oikeuteen kuuluisi. Palkka maksetaan kerran viimeisenä päivänä, jollain kirjat avataan. Kaikki täällä on Isän tiedossa ja usein meiltä salattua tarkoituksen puolesta. Mutta Isän tahto on, että Hän näkisi meidät iankaikkisesti kirkkaudessa ilonaan. Menestys on osoittautunut monelle lankeemukseksi, mutta kuinka paljon onkaan esimerkkejä siitä, että koetusten, tietä on Isä saanut joko johdattaa tai pitää taivaan tiellä. Usein se, mikä ajallisesti näkyy onnettomalta, onkin iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna suurinta onnea ja voittoa.
Sielunvihollinen kiusaa lasten tulevaisuuden peikolla ja näin panee huolehtimaan vain ajallisia ja niitäkin ilman Kaikkivaltiaaseen turvaamisen halua ja rukousta. Suuret perinnöt voivat mennä niin kuin Jobiltakin ja voi tulla, joten elatuksen vastuu, raittiit elämäntavat, ahkeruus, säästäväisyys ja lähimmäisen muistaminen ovat ajallisia tekijöitä, joista Jumalan lapsi myös pitää kiinni. Mennessämme emme vie täältä mitään. Tänne jäävät suurimmatkin jalokivivarastot. "Koska meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin." Tyytyväisyys on lahjaa, mutta tyytymättömyys rasittava pahe. Se vaikuttaa tahdonsuunnan, missä helposti saa sijansa kateus, katkeruus ja vieraantuminen toisista Jumalan lapsista. "Silmäsairaus" estää näkemästä veljeä ja sisarta siinä, joka kenties on vähän "yläpuolella". Tällainen tila on vaarallinen. Sitä ei ylhäältä päin synnykään, vaan totisimmasta maan pohjaloasta, josta ajan virtaukset yrittävät nostattaa tarttuvan pohjaliejun kristitynkin jalkojen juuttamiseksi siihen kiinni. Mitä jää jäljelle uskosta ja rukouksesta, kun luotto kallistuukin "lihan käsivarteen"? Me emme saa ajallisiakaan vaikeuksia korjaantumaan riitelyn tietä, vaan anomalla; viisautta ja oikeaa mieltä ylhäältä. Näin tehden Jumala auttaa meitä erottamaan myös todellisen hädän ja näennäisen. Kun elatus ja vaatteet on, pääsemmekin tämän kiusausten korven poikki ja sitten ei enää puutukaan verellä pestyltä, mitään muuta kuin vaikeuksia ja kyyneleitä.
Paavali kirjoittaa Timoteukselle myös rikastumisen tahdosta ja ahneudesta. Edellinen langettaa moniin kiusauksiin, ja pauloihin, himoihin ja vihdoin kadotukseen upottavat. Huomaamme, että he "tahtovat rikastua". Tämä ei ole samaa kuin ahkera työ, Jumalan siunaus ja halu pitää sydämensä taivaallisessa. Emme voi suoralta kädeltä sanoa varakkaasta, että hän menee kadotukseen ja köyhästä, että hän perii kunnian. Kiusauksensa ovat niin rikkaalla kuin köyhälläkin. Jos meitä tuomittaisiin sen mukaan kuin Isän pyhä oikeus vaatisi, niin kuka silloin kestäisi. Aina on meillä sydämeen annettu ajalliselle sen verran pysyvää tilaa, että me saamme elatuksemme ja vaatteemme.
Todella maailma on varattu tulen varaksi. Rakas matkaystävä! Meillä on täällä kiusauksemme ja koetuksemme, mutta suurin turva on puolellamme, kun Jumalan valtakunta on linnamme ja aarteemme taivaassa. Jos nämä maailmasta puhaltaneet eksyttävät ja kylmät tuulet ovat saaneet riuduttaa sydämiämme ja rakkautta vikojen tietä kylmentää, on meillä aina avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Saamme kaikki synnit anteeksi Vapahtajamme kalliissa nimessä ja sovintoveressä.
Timoteuskirjeen sanat päättävät "kertomuksen" ajalliseen liittyvistä vaaroista näin: "Mutta, sinä Jumalan ihminen karta niitä, ja noudata vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, ja hiljaisuutta. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä iankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet..." Lauluntekijä jatkaa: "Ei siellä enää muisteta, ett' oltu ompi sodassa, ei turmeluskaan ahdista, vaan kaikk' on tyyntä, suloisaa."
Toimi Lehto
Siionin Lähetyslehti 1963/sivut 76 – 77

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 16 Joulu 2018, 12:20


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia