Niilo Mäki: Herra on minun paimeneni

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Niilo Mäki: Herra on minun paimeneni

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Touko 2009, 09:04

Herra on minun paimeneni

Ps. 23
Kun lammas eksyy laumastas Ja joutuu korpeen kauas, Sä, Jeesus, olet murheissas, Ja otat paimensauvas. Käyt hakemaan, Pelastamaan, Sen pedon hampahista. Ja riemulla Sä kannat sen, Kotihin kadoksista. Virsi 139: 1


Jeesus kysyi kerran Simonilta: "Sano siis, kumpi näistä häntä enemmin rakastaman piti?" Simon vastasi: "Minä luulen, että se, jolle hän enemmän anteeksi antoi." Virsirunoilija muistelee tässä yhteydessä tuhlaajapoikaa, joka oli joutunut kauaksi kotoa. Hän oli hukannut kaiken Herransa hyvyyden ja kadottanut perintönsä, jonka hän oli kotoa saanut mukaansa. Monta tuhlaajapoikaa kulkee nytkin maailman toreilla ja turuilla. Toki joukossa on paljon myös tuhlaajatyttäriä. Tämän maailman kauppamiesten saattelemana on jouduttu kauaksi
Isän kodista. Kallis perintö on kadonnut. Sielun ruokana on sikojen ruoka. Ihmisyys on joutunut alennusmyyntiin. Ruoka, jota syödään, ei ole ravintoa. Raha menee reikäiseen kukkaroon. On käynyt aivan kuin eteläpohjalaisessa sananparressa, ”Rahat meni ja ruma jäi.”

Tällaistakin syntistä Jumala vielä haluaa rakastaa ja kutsuu jälleen yhteyteensä. Kun lammas eksynyt laumasta ja Jumalasta, ja on eksynyt kauas tämän maailman korpeen, on Hyvä Paimen murheissaan ja etsii paimensauvansa. Toinen sauva on sitovainen, mutta toinen on suloinen. Sauvansa silmukalla paimen tavoittaa lammasta ja ottaa sen kiinni. Sitovaisella sauvallansa hän lammasta ohjailee jälleen lauman tuntumaan. Mutta lammas on monta kertaa vikuri. Se on tottunut vapaana juoksemaan, kenenkään estämättä. Se ei tahdo antautua ohjattavaksi. Paimenen täytyy sitä usein ohjata, pahalla ja hyvällä. Murhe saavuttaa paimenen, kun se turhaan saa lammasta huhuilla ja sen on pakko käyttää voimakeinoja. Mutta nekin ovat tarpeelliset vikurille lampaalle. Niin on herätys tullut raskaaksi monelle lampaalle. Ei ole silloin kiitos kuulunut Jumalalle ja Paimenelle. Murheen alla on saanut lammaskin kulkea, kun Herra häntä kurittaa hänen syntinsä ja tottelemattomuutensa tähden. Joutuu siinä joskus syntinen toteamaan, että hädän, kurituksen ja häpeän päivä on tämä ollut. Mikään kuritus ei tosin sillä hetkellä näytä olevan iloksi. Onpa Jumalan seurakunnankin joskus pakko antaa joku saatanan kuritettavaksi, mutta sekin on tapahtunut vain sen vuoksi, että sielu autuaaksi tulisi. Se on tapahtunut sen vuoksi, että syntinen kääntyisi ja tulisi parannukseen, että Herra voisi häntä jälleen armahtaa.
David saattoi kuitenkin sanoa kurituksen kestettyänsä: ”Autuas on se, jota sinä Herra kuritat. Kyllä Herra minua kurittaa, vaan ei hän minua kuolemalle anna." Job sanoi samoin: "Katso, autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa; sen tähden älä hylkää Kaikkivaltiaan kuritusta." Tämä sitovainen sauva voi tosiaankin olla raskas ja silti me joudumme toteamaan, että Herra kurittaa meitä tosi parhaaksemme. Sitovainenkin sauva on johdattamassa siihen yhteyteen, johon suloinen sauva sitten liittää. Laki an annettu sen takia, että synti ylen määrin synniksi tunnettaisiin. Ja kun niin on saanut tapahtua, se on johtamassa tuhlaajapojan Jeesuksen Kristuksen luokse, omistamaan syntien anteeksiantamusta armosta. Evankeliumin suloinen sauva saa silloin olla jälleensynnyttämässä ja liittämässä syntistä Lunastajaan, Herraan Jeesukseen. Siinä lammas tulee johdatetuksi jälleen Lammashuoneeseen ja tie sinne käy oven, Herran Jeesuksen kautta. Todeksi koetaan se, että ”Minä olen lammasten ovi.” Ja niin lammas käy sisään ja ulos ja löytää laitumen. Löytyy jälleen se ruokapaikka, jossa tarjotaan syötäväksi terveellistä sielun ruokaa. Eikä vain ruokaa, vaan täysi ylläpito. Likaiset vaatteet riisutaan pois, koko syntikuorma otetaan pois, ja tuhlaajapoika puetaan parhaisiin vaatteisiin. Isä antaa palvelijoillensa käskyn pukea poika parhaisiin vaatteisiin. Pankaa sormus hänen sormeensa sen merkiksi, että liitto on Isän puolelta iankaikkinen ja kestää, jollei poika vain sitä uudelleen myy ja menetä. Kengätkin käskettiin panna jalkaan, että tästäkin tulisi palvelija toisten joukkoon. Isän huoneen lähettiläs ilmoittamaan sen voimaa, joka hänet on kutsunut pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen ja maailman valtakunnasta jälleen Jumalan valtakuntaan, sen asukkaaksi ja täysivaltaiseksi lähettilääksi.

Vieläkin Paimen etsii korpeen eksyneitä lampaita. Hän tahtoo olla sinun paimenesi ja toivoo, että sinä olisit hänen lampaansa. Sinäkin saisit Daavidin tavoin sanoa, Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Muista, että taivasten valtakunnassa syntyy, aina suuri ilo, kun syntinen katuu ja palaa takaisin. Syntiselle annetaan kaikki synnit anteeksi ja Jumala antaa uskojalle jälleen Hyvän Henkensä: Lohduttajan ja virvoittajan. Hän sinullekin sinun henkesi kanssa todistaisi, että sinä olet jälleen Jumalan lapseksi tullut. Hän on se, joka sinulle uskon ilmoittaa ja todistaa.

Ja joukot taivaan riemun saa, Heill' ilo on sen vuoksi,
Kun syntinen näin palajaa, Ja kääntyy Herran luokse.
Siis palaja, Sä tuhlaaja, Sun isäs huoneesehen!
Miks rapaa syöt, Teet orjan työt,
Miks jäisit kurjuutehen?
Virsi 139: 2

Niilo Mäki
Päivämies marraskuun 28 päivä 1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Marras 2009, 21:36

Päivämies joulukuun 21 päivä 1961

Psalmini

”Kun minä katselen sinun taivastasi,
sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä,
joka sinä olet luonut,
niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat,
tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen.”


Kuningas Daavid on ajallansa merkinnyt muistiin nämä sydämensä ajatukset. Hänestä oli Jumala sanonut, että hän on mies minun mieleni jälkeen. Mutta hän lankesi raskaisiin synteihin. Jumalan täytyi väkevällä kädellään tarttua häneen, että hän näkisi tilansa. Jumala lähetti profeetta Naatanin puhuttelemaan häntä. David sai armon Jumalan edessä. Jumalan palvelija ja sanansaattaja Naatan saattoikin sanoa, että niin on Jumala antanut anteeksi sinun syntisi.

Minulle ei ollut käynyt yhtä onnellisesti kuin Daavidille, että olisin saanut kasvaa uskovaisessa kodissa. Monet meistä ovat saaneet kasvaa uskottomassa ja jumalattomassa ympäristössä. Jumalisuutta on kyllä ollut, mutta ei taidon jälkeen. Minäkin kaipasin jo varhaisessa nuoruudessa tietoa Jumalan elävästä tiestä. Kävin aivan pikkupoikana pari kertaa omasta aloitteestani kirkossa, hartaasti toivoen vastausta kysymyksiini, joita oli jo pikkupojallakin. Mutta aina jäin vastausta vaille. Siellä ei ollut neuvojaa. Väärät jumaliset ja pahat palvelijat olivat joka paikassa. Jumalan suorista teistä heillä ei ollut tietoa. Niin poikanen jäi pimeään ja kasvoi ja eli jumalattomain neuvossa, elävästä uskosta ja Jumalasta tietämättömänä.

Kun tässä tilanteessa katseli Jumalan töitä, tätä maailmankaikkeutta ja atomiteorioita, olivat ne vain omiaan vahvistamaan epäuskoa, vaikkei niin olisi tarvinnut olla. Tiede sanoo, että valolta menee miljoonia vuosia kulkea maasta linnunradan tähtiin, ja kuitenkin valo etenee 300.000 km sekunnissa. Valtava oli siis tämä maailmankaikkeus, ihmisjärjelle miltei mahdoton käsittää. Olisi siinä ollut Jumalan työnä miettimistä. — – – Toinen samanvertainen äärimmäisyys pienuudessaan oli yksityinen atomi. Sekin samantapainen pieni "maailmankaikkeus". Vaikka huoneemme ilma on näitä atomeita täynnä, emmekä millään maailman nenälaseilla pysty niitä näkemään, niissäkin on suhteellisesti yhtä väljää, kuin tässäkin maailmankaikkeudessa. Atomissakin elektronit tähtien tavoin kiertävät soikeita ratojansa atomisydämen ympärillä. Mikä oli tämän maailmankaikkeuden aika, ja mikä oli atomikaikkeuden aika? Koska kaikki näytti näin suhteelliselta, tulin aivan vakuuttuneeksi, ettei tarvita edes Jumalaakaan.
Minä, joka elän vajaan sata vuotta, olen vallan mitätön tekijä näissä aikasuhteissa, kun kuluu muutamia satoja vuosia, ei kukaan enää minua muista, eikä tiedä olleen olemassakaan. Mitä silloin merkitsisi, mitä minä tässä elämässä ajattelin, puhuin ja tein. Olipa siinä sielunvihollinen onnistunut kiertämään tosiasiat aivan päälaellensa. Pian jouduin sen huomaamaan.

Tästä jouduin mittailemaan iankaikkisuuden pituutta. Jos valolta menee noin pitkä aika kulkea tähtiin, niin millainen silloin onkaan iankaikkisuus? — – Se on paljon pitempi — sillä ei ole loppua ollenkaan. Oli siinä mittaamista uskottomalle, jos kuitenkin Jumala sattuisi olemaan, ja kävisi vaatimaan tilille eletystä elämästä. Ja kun en ollut varma siitäkään, etteikö sitä Jumalaa hyvinkin voinut olla olemassa.

Kun näitä jouduin miettimään, kävin illalla vuoteeseen mentyäni pitkästä aikaa kysymään Jumalalta, mikä on totuus. Silloin harvoin, kun olin rukoillut, olin niihin aina liittänyt omia ehtojani. Tällä kertaa pyysin tietoa ilman ehtoja, kunhan asiat selviäisivät. Kun jälkeenpäin olen joutunut tätä muistamaan, olen joutunut ihmettelemään Jumalan rakkauden syvyyttä, että Hän on valmis vanhurskauttamaan jumalattoman.

Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat?"
Suuressa armossaan Jumala kallisti korvansa ja vastasi jumalattoman, suuren syntisen rukoukseen. Mutta minä en osannut uskoa ja arvata, miten pian Jumala vastaisi, ja vielä vähemmän osasin arvata, miten hän syntiselle vastaa ja häntä lähestyy.

Kyselijät

Vaimonikin oli tietämättäni etsinyt vastausta kysymykseensä — mitä on uskominen. Hän oli siitä kysellyt parilta tutulta pappismieheltä, mutta he olivat vastanneet, etteivät he osaa sitä sanoa. Eivät he osanneet vaimolleni elämän tietä neuvoa, kun eivät itsekään olleet elämän tiellä. No, ne vaimoihmiset ovat aina olleet toimellisempia kuin me miehet.
Kun eräs vanha ystävämme oli ”vanhana" miehenä ruvennut lukeman teologiaa, toivoi vaimoni nyt siitä jotakin, soitti hänelle ja pyysi kylään. „Minä olen päivät työssä ja illat luen, ei minulla ole aikaa, – — — paitsi, jos haluat uskon asioista keskustella," oli vastaus. "Sitä vartenhan minä juuri ajattelin pyytääkin," sanoi vaimoni. ”Minä tuun sitten heti,” vastasi kutsuttu. Ja niin oli meillä puolen tunnin kuluttua Herran Sebaotin enkeli, Jumalan sanansaattaja vieraanamme — — — vaikka emme sitä vielä silloin ymmärtäneet.

Minä puolestani olin jo taas nukahtanut teorioitteni pehmeälle pielukselle, ja unohtanut rukoukseni. Kun vieras rupesi puhumaan uskonasioista, yritin minä panna häntä "pöydän alle" teorioillani. Mutta vieraamme ei ryhtynyt vastaamaan väitteisiini, eikä niitä kumoamaan. – — — Opiskelemaan ryhdyttyään hän oli saanut parannuksen armon ja löytänyt Jumalan valtakunnan. Häntä oli Jumalan seurakunnassa siunattu evankeliumilla ja kaikkien syntien anteeksiantamuksella, ja Jumala lahjoitti uskon, ja antoi Pyhän Hengen tuon uskon todistajaksi. — — — Hän kertoili meille Raamatun ihmisistä ja siitä, miten Jumala oli heitä uskoon auttanut ja siinä varjellut. Jumala antoi hänelle Henkensä kautta viisautta selittää näiden vertauskuvallista merkitystä. Kun niistä pilkotti taivaan tie, täytyi minun ruveta itse lisää kyselemään siinä toivossa, että siitä jotenkin aukenisi mahdollisuus jumalattomallekin. Erityisesti tästä ensimmäisestä kerrasta on jäänyt mieleeni kertomus Rebekan kosinnasta ja kihlauksesta. Vieraamme selitti, että vielä tänä päivänä palvelijat samalla tavalla kihlaavat Jumalan Pojalle morsiamen. Abrahamin palvelija Elieser kysyi Rebekalta, halusiko tämä tulla Abrahamin pojalle, Iisakille morsiameksi, ja kun sai myönteisen vastauksen, kihlasi Rebekan, ja pani hänen päällensä yljän kihlakalut ja kaunistukset. Siinä sitä syntiselle raotettiin taivaan ovea sen verran, että syntyi halu päästä ovesta sisälle.

Erään kerran tämä "Elieser" sitten kysyi — haluatteko te uskoa ja saada syntinne anteeksi? Vastasimme kyllä haluavamme, mutta sanoimme, ettemme ymmärrä siitä mitään, ja miten se on mahdollista. Silloin hän tuli ja pani kätensä vuoroin kummankin meidän päällemme ja julisti: "Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki sinun syntisi anteeksi."

Ihmettelimme sitä vuoteeseen mentyämme. Olikohan se ollut oikein, mitä hän oli tehnyt? Jätimme kuitenkin asian enemmän pohtimisen, koska meillä oli hyvä olla ja nukuimme hyvin.

Uusi elämä

Kun seuraavana aamuna istuin virkatuolilleni, palasivat illan tapahtumat mieleeni. Muistelin, mitä vieraamme oli sanonut. Muistin hänen sanoneen, että Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki sinun syntisi anteeksi. — – - Kaikkiko, ihmettelin. Mutta sittenhän ei ole enää mitään, mikä syyttäisi vanhurskaan Jumalan edessä, ajattelin. Sielunvihollinen tuli ja kiersi hienoja ja erinomaisia seittejänsä ympärilleni. Se kysyi, että ethän sinä ole juuri koskaan rukoillutkaan, et ole ollut etsimässä Jumalaa, et ole pitkään vaeltanut uskon tiellä, totisesti et ole tähän asti tehnyt mitään tämän asian eteen, syntiä kyllä olet tehnyt ylen määrin, ja sitä puhuttelijaakin niin pahasti yritit "pöydän alle" panna. Silloin ihastuin — – mutta nythän se ei ole ainakaan minusta itsestäni, eikä ole omaa vanhurskautta. Ja minähän sain kaikki synnit anteeksi. Totisesti sen täytyy olla Jumalasta. Ilostuin niin, että meinasin kaatua vieterituolini kanssa. Ajattelin siinä, että olipa hyvä, kun se palvelija sanoi, että kaikki synnit on anteeksi – se oli tärkeä sana. Ajattelin kuitenkin, että hyvin on käynyt, mutta en puhu siitä kenellekään. — Meni viisi minuuttia, niin työtoverini tuli toisesta huoneesta ja kysyi, että onko sinulle jotakin tapahtunut. En huomannutkaan, kun sanoin hänelle, että minä taidan ruveta uskomaan. Jumala näin rakasti heikkoa lastansa, kun pani tunnustamaan uskonsa aivan vahingossa, järjestämällä näin yllätyksellisen tilanteen, etten osannut varoa. Hän tiesi, etten omalla voimallani olisi siinä ympäristössä koskaan jaksanut uskoani tunnustaa. Nyt sitä ei täytynytkään, kun se jo kulovalkeana levisi. Mutta se, mitä olin saanut, oli niin kallisarvoista, etten sen menettämisen pelossa uskaltanut uskoani kieltää, kun ensimmäiset pilkalliset huomautukset tulivat.

Siitä alkoi ristintien kulku usein niin myrskyisenä, että monta kertaa pelkäsin nääntyväni. Mutta tähän asti on Jumala auttanut kaidan tien kulkijana ja synnin pois panijana. Totta Hän vieläkin holhoo.
”Niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen lapsi, että pidät hänestä huolen?"

Siinä tuli maailmankatsomuksen muutos. Entinen katosi, – uusi tuli tilalle. Jouduin suurena Jumalan lahjana käsittämään tämän ihmisen elinajan – - armonajan – -- kämmenen levyisenä ajan rahtuna, jona me armosta, ilman omaa ansiota ja mahdollisuutta saamme perinnöksi tuon iankaikkisesti kestävän ilon ja riemun taivaassa yksin uskosta Jumalan ainoan Pojan päälle syntisen vanhurskauttajana.

Rohkaiskaa tekin, Jumalan lapset mielenne, ja uskokaa Jumalan suuresta armosta kaikki syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sinäkin kallis ystäväni ja Jeesuksen veren hinta, joka et ole vielä näin uskomassa, etsi sinäkin pian Isän Abrahamin palvelijoita, että he sinuakin kihlaisivat yhdelle ainoalle miehelle Jeesukselle Kristukselle ilokumppaniksi. Uskothan sinäkin, että Ylkä olisi iloinen sinusta, vaivansa palkasta. Onhan hän sinutkin verellänsä ja kärsimisellänsä ostanut turhista menoistasi. Avaja nyt sinäkin porttis, ovesi Kunnian kuninkaan tulla sisälle ja anna kunnia Hänelle, Joka oli ja Joka on ja Joka tuleva on.

Niilo Mäki
Päivämies joulukuun 21 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron