Herra on minun paimeneni
Ps. 23
Kun lammas eksyy laumastas Ja joutuu korpeen kauas, Sä, Jeesus, olet murheissas, Ja otat paimensauvas. Käyt hakemaan, Pelastamaan, Sen pedon hampahista. Ja riemulla Sä kannat sen, Kotihin kadoksista. Virsi 139: 1
Jeesus kysyi kerran Simonilta: "Sano siis, kumpi näistä häntä enemmin rakastaman piti?" Simon vastasi: "Minä luulen, että se, jolle hän enemmän anteeksi antoi." Virsirunoilija muistelee tässä yhteydessä tuhlaajapoikaa, joka oli joutunut kauaksi kotoa. Hän oli hukannut kaiken Herransa hyvyyden ja kadottanut perintönsä, jonka hän oli kotoa saanut mukaansa. Monta tuhlaajapoikaa kulkee nytkin maailman toreilla ja turuilla. Toki joukossa on paljon myös tuhlaajatyttäriä. Tämän maailman kauppamiesten saattelemana on jouduttu kauaksi
Isän kodista. Kallis perintö on kadonnut. Sielun ruokana on sikojen ruoka. Ihmisyys on joutunut alennusmyyntiin. Ruoka, jota syödään, ei ole ravintoa. Raha menee reikäiseen kukkaroon. On käynyt aivan kuin eteläpohjalaisessa sananparressa, ”Rahat meni ja ruma jäi.”
Tällaistakin syntistä Jumala vielä haluaa rakastaa ja kutsuu jälleen yhteyteensä. Kun lammas eksynyt laumasta ja Jumalasta, ja on eksynyt kauas tämän maailman korpeen, on Hyvä Paimen murheissaan ja etsii paimensauvansa. Toinen sauva on sitovainen, mutta toinen on suloinen. Sauvansa silmukalla paimen tavoittaa lammasta ja ottaa sen kiinni. Sitovaisella sauvallansa hän lammasta ohjailee jälleen lauman tuntumaan. Mutta lammas on monta kertaa vikuri. Se on tottunut vapaana juoksemaan, kenenkään estämättä. Se ei tahdo antautua ohjattavaksi. Paimenen täytyy sitä usein ohjata, pahalla ja hyvällä. Murhe saavuttaa paimenen, kun se turhaan saa lammasta huhuilla ja sen on pakko käyttää voimakeinoja. Mutta nekin ovat tarpeelliset vikurille lampaalle. Niin on herätys tullut raskaaksi monelle lampaalle. Ei ole silloin kiitos kuulunut Jumalalle ja Paimenelle. Murheen alla on saanut lammaskin kulkea, kun Herra häntä kurittaa hänen syntinsä ja tottelemattomuutensa tähden. Joutuu siinä joskus syntinen toteamaan, että hädän, kurituksen ja häpeän päivä on tämä ollut. Mikään kuritus ei tosin sillä hetkellä näytä olevan iloksi. Onpa Jumalan seurakunnankin joskus pakko antaa joku saatanan kuritettavaksi, mutta sekin on tapahtunut vain sen vuoksi, että sielu autuaaksi tulisi. Se on tapahtunut sen vuoksi, että syntinen kääntyisi ja tulisi parannukseen, että Herra voisi häntä jälleen armahtaa.
David saattoi kuitenkin sanoa kurituksen kestettyänsä: ”Autuas on se, jota sinä Herra kuritat. Kyllä Herra minua kurittaa, vaan ei hän minua kuolemalle anna." Job sanoi samoin: "Katso, autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa; sen tähden älä hylkää Kaikkivaltiaan kuritusta." Tämä sitovainen sauva voi tosiaankin olla raskas ja silti me joudumme toteamaan, että Herra kurittaa meitä tosi parhaaksemme. Sitovainenkin sauva on johdattamassa siihen yhteyteen, johon suloinen sauva sitten liittää. Laki an annettu sen takia, että synti ylen määrin synniksi tunnettaisiin. Ja kun niin on saanut tapahtua, se on johtamassa tuhlaajapojan Jeesuksen Kristuksen luokse, omistamaan syntien anteeksiantamusta armosta. Evankeliumin suloinen sauva saa silloin olla jälleensynnyttämässä ja liittämässä syntistä Lunastajaan, Herraan Jeesukseen. Siinä lammas tulee johdatetuksi jälleen Lammashuoneeseen ja tie sinne käy oven, Herran Jeesuksen kautta. Todeksi koetaan se, että ”Minä olen lammasten ovi.” Ja niin lammas käy sisään ja ulos ja löytää laitumen. Löytyy jälleen se ruokapaikka, jossa tarjotaan syötäväksi terveellistä sielun ruokaa. Eikä vain ruokaa, vaan täysi ylläpito. Likaiset vaatteet riisutaan pois, koko syntikuorma otetaan pois, ja tuhlaajapoika puetaan parhaisiin vaatteisiin. Isä antaa palvelijoillensa käskyn pukea poika parhaisiin vaatteisiin. Pankaa sormus hänen sormeensa sen merkiksi, että liitto on Isän puolelta iankaikkinen ja kestää, jollei poika vain sitä uudelleen myy ja menetä. Kengätkin käskettiin panna jalkaan, että tästäkin tulisi palvelija toisten joukkoon. Isän huoneen lähettiläs ilmoittamaan sen voimaa, joka hänet on kutsunut pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen ja maailman valtakunnasta jälleen Jumalan valtakuntaan, sen asukkaaksi ja täysivaltaiseksi lähettilääksi.
Vieläkin Paimen etsii korpeen eksyneitä lampaita. Hän tahtoo olla sinun paimenesi ja toivoo, että sinä olisit hänen lampaansa. Sinäkin saisit Daavidin tavoin sanoa, Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Muista, että taivasten valtakunnassa syntyy, aina suuri ilo, kun syntinen katuu ja palaa takaisin. Syntiselle annetaan kaikki synnit anteeksi ja Jumala antaa uskojalle jälleen Hyvän Henkensä: Lohduttajan ja virvoittajan. Hän sinullekin sinun henkesi kanssa todistaisi, että sinä olet jälleen Jumalan lapseksi tullut. Hän on se, joka sinulle uskon ilmoittaa ja todistaa.
Ja joukot taivaan riemun saa, Heill' ilo on sen vuoksi,
Kun syntinen näin palajaa, Ja kääntyy Herran luokse.
Siis palaja, Sä tuhlaaja, Sun isäs huoneesehen!
Miks rapaa syöt, Teet orjan työt,
Miks jäisit kurjuutehen?
Virsi 139: 2
Niilo Mäki
Päivämies marraskuun 28 päivä 1973