Ihminen Jumalan palvelijana
"Ja Jumala sanoi: tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, meidän muotomme jälkeen: ja he vallitkaat kalat meressä, ja taivaan linnut, ja karjan ja koko maan ja kaikki, jotka maalla matelevat." (1. Moos. 1: 26)
Lukiessamme luomiskertomuksia Raamatusta tulemme ymmärtämään, kuinka luotuansa ihmisen Jumala antoi tälle myös tehtävän hallita koko luomakuntaa. Hän siis asetti luomansa ihmisen palvelemaan itseänsä. Voimme sanoa, että tämä tehtävä on erittäin tärkeä. Aivan samalla tavalla on vielä tänäkin päivänä hajalla asuvassa Jumalan valtakunnassa. Ihmiset, jotka asetetaan valtakunnan tehtäviin, ovat vastuussa Jumalan armotalouden hoidosta.
Tehtävä oa erittäin tärkeä ja siksi onkin syytä rukoilla heille viisautta ja taitoa Jumalalta, meidän isältämme. Moni näistä palvelijoista on kasvanut suureksi: oma tahto on tullut Jumalan tahdon edelle. Tämä on tuonut murhetta Jumalan lapsille.
Aadamista emme voi sanoa, että hän olisi kasvanut saamansa tehtävän vuoksi. Voimme sanoa, että Aadamin sieluntila oli onnellinen, "Ja he olivat molemmat alasti, Adam ja hänen emäntänsä, eivät hävenneet" (1.Moos. 2:25). Ei meilläkään hävetä, kun olemme saaneet kaikki syntimme anteeksi, päinvastoin, sydän iloitsee ja aivan tahtoisi kiittää Jumalaa suuresta armosta, jonka olemme osaksemme saaneet. Tässä tulee selvästi esille puhdas, synnistä ja sen turmeluksesta mitään tietämätön sielun tila, johon Jumala loi ihmisen. Tässä tilassa ihminen oli vapaa Jumalan edessä, ja näin ollen kelvollinen siihen tehtävään, johon Jumala hänet asetti.
Ei olekaan vaikea ymmärtää, kun katselemme asioita ymmärryksessä, jonka olemme saaneet Pyhältä Hengeltä. Ei henki todista itseään vastaan, vaan ilmoittaa itsensä, ja itsessänsä Jumalan tahdon, sillä kaikki kolme ovat yksi, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Asettaessaan ihmisen asumaan Eedenin paratiisiin viljelemään ja vartioimaan sitä (1.Moos.2:15), Jumalalla oli aivan täydellinen luottamus tekemäänsä ihmiseen. Ei tämä olekaan ihme, sillä olihan ihminen tehty Jumalan kuvaksi.
Vapaa suhde Jumalan ja ihmisen välillä on siinä, ettei ihmisellä ollut tietoa muusta kuin Jumalan tahdosta. Tämä ei kuitenkaan saanut kestää kauan. Käärme petti ihmisen. Syödessään sen puun hedelmiä, josta Jumala oli kieltänyt syömästä, ihminen rikkoi Jumalan antamat käskyt ja ohjeet. Tapahtui suuri muutos onnelliseen tilaan, jossa ihminen oli tähän saakka saanut olla. Vapaus katosi ja ihminen huomasi olevansa alasti. Nyt ihminen huomasi muutoksen, joka oli tapahtunut yhden käskyn rikkomisesta. Kun Jumala kutsui Aadamia, ei tämä enää ollut vapaa, ja siksi hän emäntänsä Eevan kanssa lymysi (piiloutui) puiden suojaan.
Varmasti meillä kaikilla tuhlaajareissun käyneillä on sama kokemus Aadamin ja Eevan kanssa. Kun omien rikkomuksiemme tähden tunnon rauha hävisi, emme ainoastaan peljänneet Jumalaa, vaan pelkäsimme ennen niin rakkaita veljiä ja sisaria. Aadamin ja Eevan tavalla tahdoimme mennä piiloon, ettei kukaan saisi meitä häiritä kysymyksillä: onko sinulla rauha omallatunnollasi? Jumala kutsui Aadamia sanoen; kussas olet? Näemme, kuinka paljon Jumala rakasti tekemäänsä ihmistä, Jumala ei hyljännyt häntä, vaan kutsui: kussas (missä) olet? Ei ollut Aadamille Eevalla muuta keinoa kuin tunnustaa, että he ovat rikkoneet Jumalan käskyn. Voimme hyvin käsittää sydämen tilan, joka synnin, rikkomuksen palkkana oli astunut ihmisen sydämeen. Oli tullut tuomion pelko. Rakkauden pelko, joka oli ollut, hävisi. Ihminen ei ollut enää kelvollinen vartioimaan Eedenin paratiisia ja onkin sanottu (1.Moos.3:23). "Herra Jumala johdatti hänen ulos Edenin paratiisista maata viljelemän, josta hän otettu oli."
Suuressa rakkaudessaan langennutta ihmistä kohtaan Jumala kuitenkin antoi lupauksen pelastuksesta omassa Pojassaan (1.Moos.3:15) ja tässä lupauksessa avautuu meille Pyhän Hengen kautta nähtäväksi kuva, tulevasta valtakunnasta, jonka Jeesus Kristus oli perustava maan päälle. Saamme nyt katsella tätä täyttyneenä ja yritämme sovittaa tapahtumia yhteen. Ymmärrämme, kuinka seivästi nämä asiat käyvät rinnakkain. Ensinnäkin ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi ja oli luotuna nuhteeton ja kelvollinen vartioimaan ja hallitsemaan Jumalan luomaa luomakuntaa. Samoin oli Jeesus Kristus nuhteeton ja täysin kelvollinen.
Kuitenkin Jeesus oli Jumalan aivoituksen jälkeen oleva se, joka lunastaa langenneen ihmisen. Hän itseänsä rakastamatta rakasti meitä niin paljon, että uhrasi oman henkensä. Saamme Jeesuksen verihaavojen turvissa puhdistaa itsemme kaikesta synnin liasta ja saastasta. Kun uskomme Hänen nimensä päälle, tulemme puetetuiksi Pyhän Hengen puhtaudella, tulemme lumivalkoisiksi Jeesuksen veren puhtaudessa. Hänen ansionsa kautta ne jälleen tulemme osallisiksi jumalallisesta osasta, Jumalan lapseudesta. Nyt on siis synnyttäjänä Jumala, kuten alussakin oli, kuitenkin Poikansa kautta, kuten Hän paratiisissa lupasi.
Tässä avautuu nähtäväksi uusi syntyminen. Olemme saaneet uuden sydämen ja tämän uuden sydämen halu on Jumalan luokse. Tahdomme antaa itsemme palvelemaan Jumalaa, kun Hän on näin suuren armon meille osoittanut. Tulemme jälleen kelvollisiksi palvelemaan Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa maan päällä.
Veljet ja sisaret rakkaat, hyvin ovat asiat vielä tänä päiväpä. Vielä saarnataan samaa voittosanomaa: se on täytetty. Lupaus, joka annettiin paratiisissa, täytettiin Golgatan ristillä pitkänäperjantaina. Ne, jotka uskovat Hänen nimensä päälle, saavat elää. Tässä täyttymyksessä on meillä se turva, joka ei anna häpeään tulla. Siksi onkin turvallista tehdä matkaa, kun olemme saaneet Jeesuksessa Kristuksessa pukea päällemme hääpuvun, joka peittää kaikki synnit. Teemmekin vielä niitä lupauksia, että tahdomme seurata Jeesusta ristiämme kantaen. Pyydämme rukouksissa taivaallista Isäämme, että Hän Poikansa ansion kautta antaisi meille sen armon, että aina, kun tämä juhlapukumme tahraantuu ja siihen tulee reikiä, niin silloin aina saisimme voiman, että synnin poispanijoina rientäisimme parannuksen askelille ja saisimme ammentaa uutta voimaa avatuista lähteistä, jotka vuotavat Jeesuksen haavoista. Tänäkin päivänä on lupa uskoa kaikki matkanviat, epäilykset ja puutokset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun näin uskomme, niin meille luvataan iankaikkinen elämä.
Minäkin tahdon uskoa teidän kanssanne.
Antti Loukusa
Päivämies tammikuun 30 päivä 1974