Henkien taistelu. Päivämies no 11. 15.3.1978

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Henkien taistelu. Päivämies no 11. 15.3.1978

ViestiKirjoittaja Jemima-Ankka » 13 Huhti 2009, 23:50

HENKIEN TAISTELU
Alustus Oulun talvipäivillä 7.3.-78

Jorma Manninen
Maailmassa on kaksi suurta henkivaltaa paha henki liittolaisineen ja Pyhä Henki. Nämä ovat sovittamattomassa sodassa keskenään, koska antikristuksen henki haastaa aina riitaa rauhan Henkeä vastaan ja ne ovat aivan erilaisia henkivaltoja. Sielunvihollisen henki on todella paha ja väärä. Mutta Pyhässä Hengessä ei ole mitään vääryyttä eikä pimeyttä. Pyhä Henki on rauhan, rakkauden, raittiuden ja totuuden henki.. Maailman lapset ovat pahan vallassa. Jumalan lapset ovat Pyhän Hengen hallittavina. Jo alusta Jumala pani vainon käärmeen ja vaimon siemenen välille.

Jumalan seurakunnan on kutsunut evankeliumilla kokoon Pyhä Henki. Seurakunnan jäsenet on yhteen Henkeen juotettu eli siis yhdeksi Kristuksessa tehty. Tätä työtään Pyhä Henki jatkaa kutsuvana ja varjelevana. Pyhällä Hengellä on seurakunnassa kaikki tiedon ja taidon kalliit rikkaudet kätkettyinä (Kol. 2: 3). Pyhä Henki on viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, taidon ja Herran pelon henki. Siihen kuuluu myös henkien erottamisen armolahja. (Jes. 11.). Yhdellä jäsenellä ei ole mitään näistäkään kokonaan.

Kun Pyhä Henki saa varjella lapsen paikalla säilyy Hengen yhteys rauhan siteen kautta. Lasten kesken ei ole taistelua. Vallitsee rakkaus ja rauha sydämet varjelee. Kiitetään Isää siitä, että on niin hyvä äiti lasta kasvattamassa, joka tietää kaikki ja oikein hoitaa. Silloinkin on taistelu kolmiliittoista vihollista vastaan. Siinä taistelussa koetaan saatavan voitto Jeesuksen veren ja todistuksen sanan kautta.

Taistelua seurakunnassa tulee lasten välille, kun äidin kohdussa on kahtalaista kansaa. Kuiva henki on kireä, totuutta yli korostava lakihenki. Hempeä henki on rakkautta ja pitkämielisyyttä väärin ymmärtävä henki. Molemmat äärilaidat ovat eri vivahteineen ja liittolaisineen sielunvihollisen henkiä. Niiden puolella taisteltaessa ei tule kukaan autuaaksi.

Uudessa syntymässä sai tuhlaajapoika Pyhän Hengen. Mutta lapset eivät tarvitse uuttasynty-mää, vaan he pysyvät autuaina, jos pitävät uskon ja hyvän omantunnon. Evankeliumilla Pyhä Henki ajaa pahat henget pois ihmisestä. Väkevä haarniskoitu tahtoo varjella kotonsa väärällä rauhalla. Mutta vielä väkevämpi eli Pyhä Henki tulee ja tempaa omansa pois tuomion tulesta. Kun evankeliumin luudalla lakaistaan sydämen huone, eli tehdään parannus, niin silloin päästään sisälle Jumalan valtakuntaan. Mutta jos Jumala antaa tämänkin jälkeen vielä elinpäiviä, niin Jumalan terveellinen armo opettaa panemaan pois nimelliset asiat. Entisen isännän oleskeluun kuuluneet huonekalut tarvitsee vielä nimeltänsä pois kantaa: Tarvitaan synnintunnustamista, mutta ennen muuta evankeliumin lämmittävää ja valkeuteen tuovaa armopaistetta. Tätä tarvitsemme autuaina pysyäksemme. Muutoin voi viimeiset tulla pahemmiksi kuin ensimmäiset, kuten Jeesus opettaa.
Paha henki ei lähde ihmisestä pois, jos hän ei näe joutuneensa sen pauloihin juuri siinä asiassa, mistä kulloinkin on kysymys.

Väärän hengen eli antikristuksen hengen vallassa oleva voi nähdä oikealla tunnon tilalla olevissa kyllä väärän hengen. Niinikään kuiva henki haistaa helposti hempeän hengen ja hempeä kuivan. Daavidkin tuomitsi tuntemattoman miehen lampaan varkaudesta kuolemaan. Hän ei tuntenut olevansa se mies. Naatanin piti se hänelle Jumalan puolesta sanoa. Siitä huolimatta hän tunsi sydämellään suuren levottomuuden. Itku ja yön unen pakeneminen osoittivat, että asiat eivät olleet kunnossa. Mutta lankeemusta oli vaikea myöntää. Ja kuitenkin hän lausui varmoja tuomioita toisista. Tällainen vain.toisista vaarin ottava on aina väärä henki.

Väärälle hengelle ei kelpaa seurakunnan yhteinen ymmärrys. Sielunvihollinen panee oman kunnian tähden ratkomaan asioita vähän paremmin. Hempeässä hengessä käytetään paljon järkeä ja hoidetaan asiat viisaammin, mielestänsä, eli odotetaan loputtomiin Jumalan aikaa tahi .hoidetaan asiat siten, että syntiinkään sortuneen ei tarvitse kaltaisenaan tehdä parannusta. Käytetään pehmikkeitä kainaloiden alla. Ylipappi Eeli on tästä tutuimpia esimerkkejä. Hän ilmaisi riettautta harjoittaville pojilleen olevansa vaadittuna asialla. Kansalta kuuluu pahaa pojista. Hän ei ollut muka itse jo sitä ennen sellaista havainnut. Kansan selän taakse vetäytyi myös tottelematon Saul: koko vihollinen olisi pitänyt hävittää. Se käsky on voimassa vieläkin. Kaikki synnin muodot ovat täysin tuomion alaista tavaraa.

Kuivassa hengessä järjen käyttö on taas kielletty kokonaan. Se on täysin tyhmä henki. Siinä ei nähdä metsää puilta. Siinä eivät asiat hahmotu oikein. Tässä farisealaisessa hengessä on joku suuri peikko, jota peljätään ylitse määrän. Valvominen ei ole terveellistä Jumalan varjelukseen ei siinä uskota ollenkaan käytännössä, vaikka siitä oppina mainitaankin. Hempeässä hengessä siihen luotetaan aivan kuin liikaa. Joskus tällainen ylenmääräinen aidanpano voi johtua siitä, että kovasti varottava asia on jollakin tavalla itselle kuitenkin luvallinen tai sen taakse kätketään oma lankeemus jossakin toisessa asiassa. Voi myös käydä niin, että suurimpana vaarana kartettava asia on ollut joskus ennen sellainen, jossa on langettu. Ei ehditty huomata, että nyt jäätiin liian tiukasti valvomaan siinä ettei synti uudestaan langettaisi. Kenties siihen ei langettukaan. Mutta langettiin vielä pahempaan: omaan vanhurskauteen. Voi myös käydä niin, että tulee synniksi se mikä ei sitä ole. Syntiopin seikkaperäisyydessä ei meillä kuitenkaan ole autuus. Autuutemme on Kristuksen lunastusarmossa. Puhtautemme on Jeesuksen veressä.

Hempeässä hengessä on synti luvallinen ylenmääräisenä pitkämielisyytenä ja pehmeytenä omassa elämässä ja toisten hoitamisessa. Siinä ei suoranaisesti opeteta syntiä luvalliseksi. Mutta käytännön uskonelämä sitä on. Kireässä hengessä keskitytään väärin syntioppiin. Usko on siinä ensi sijassa synnin karttamista eikä Jeesuksen armosta iloitsemista, jota sen tulisi olla. Niinpä tämän hengen toinen haara onkin selvä lihan vapauden oppi. Kun syntioppi viedään pois terveellisiltä alueilta ja ruvetaan kaikissa yksityiskohdissa valvomaan, mitä kukakin kulloinkin sanoi tai teki ja pyritään näin mestareiksi, niin saatetaan lopulta väsyneinä tähän tiukkaan lain työhön mennä siihen, että sanotaan, jos lankeaa, Kristus-kallion päälle lankeaa. Kun kallion päältä langetaan, niin kyllä kalliolta pois silloin mennään. Selvillä pakanain synneillä lähtee ihmisestä kyllä heti henki, kuten esim. Daavidista ja Pietarista lähti. Mutta he saivat jälleen uuden armon. Väärään henkeen ei mennä ilman syntiä ja väärässä hengessä on aina synti luvallinen. Ihmisten edessä sen ei suinkaan tarvitse olla mikään valtava rikos. Mutta Jumalan edessä pienenkin näköinen synti on paha ja kadottava, jos se saa luvallisuuden ja kauniiden tarkoitusten alla versoa, kuten veljemme Havas on kirjoittanut siitä.

Hempeästä hengestä puuttuu totuus. Nuhtelu synnistä on peräti arkaa ja tapahtuu muodon vuoksi. Kuivassa hengessä nuhtelu taas on ankaraa ja sielunhoidollisesti armotonta ja taitamatonta. Kuivassa hengessä on kirkassilmäisyys, oikean opin väärä korostus, raittiuden ylikorostus, kiihko, omapäisyys, viha yms. Vääristä hengistä puuttuu armo ja totuus, ystävyys ja hyvyys, laupeus ja uskollisuus. Kumpikaan ei näe seurakunnan pyhyyttä, erehtymättömyyttä ja sen hoidon arvoa. Väärästä hengestä puuttuu Jumalan lapsen ilo, kiitosmieli ja vapaus. Orjamieli ja saarnaajien valinta saattavat olla vallalla. Erityisesti kotisiioni näyttää koostuvan kovin syntisistä ja halvoista persoonista. Kotisiionin puhujatkin ovat liian tuttuja ja opittuja, vähälahjaisia. Toisinaan taas kalliit veljet toisilta paikkakunnilta saattavat olla liian "kalliita" ajallisesti .Väärät henget tekevät työläiksi kaikki käytännöllisten asioidenkin hoitamiset. Oma älykäs ajatus pitää tuoda poikkiteloin seurakunnan päätösten eteen. Tai vetäydytään kuoreen kunniasta loukkaantuneena: eihän minusta mihinkään ole, eihän minua kukaan ymmärrä. Väärässä hengessä ei ole korvia kuulla eikä silmiä nähdä. Jumalan lasten puheet ja Jumalan valtakunnan päätökset eivät uskossa ja rakkaudessa sulaudu sydämeen. Riidellään niitä vastaan liian jyrkkinä tai hempeinä niitä pitäen. Puheistakin kuullaan osa mutta ei kokonaan ja kuultu sanoma saa vähän nurjamielistä väritystä. Yleensä hempeässä hengessä jotakin jätetään pois Jumalan sanasta. Kuivassa hengessä lisätään omia tehosteita terveelliseen sanaan. Suola muuttuu myrkylliseksi salpietariksi (Havaksen sanonta).

Pyhä Henki ei voi olla taistelematta vääriä henkiä vastaan. Tämä taistelu ei ole ensisijassa hyökkäävää vaan pääasiassa puolustavaa. Se on taistelua ihmissieluista, mutta ei ihmiskunniasta. Ei ole kysymys siitä, kuka kenet voittaa, vaan kuka voittaa hänet Jumalalle (Kristuksen kirkkolaki. Matt. 18 ). Viimeisenä aikana väärä henki nousee Jumalan henkeä vastaan epätoivoisella vimmalla. Ja taistelu tiivistyy.

Mitä on ennen ollut, sitä nytkin on. Lauantain ehtooksi hämärtyessä ja illan viileyden värisyttäessä vartijoita sekä yön pimeyden ja usvien laskeutuessa maailman ylle on Jumalan omilla paljon vaaroja. Silloin tarvitsee olla lähellä voiman lähdettä, valonnäyttäjää ja sydämen lämmittäjää, että jaksaisi vielä muutaman hetken valvoa Jeesuksen kanssa. Taistelun lopputulos on täysin selvä, kunhan viivymme armoistuimen luona. Hätäily ja liika vauhti tässä sodassa on aina pahasta ja tänä aikana ennen muuta. Vaaroja on. Mutta niihinkään emme saa sokeiksi itseämme tuijottaa. Heikkoja ja syntisiä sekä puuttuvaisia olemme. Mutta siihenkään emme saa liiaksi tuijottaa. Onhan armon voima varjeleva. Onhan Kristus ja hänen seurakuntansa hyvä ja neuvonsa aina oikeat ja rauhan siunauksen tuovat.

Tulkoon tähän varoitukseksi lainatuksi aikaamme vastaavan kaltaisen ajan järkyttävä tapahtuma 2 Makk. 14: 37—46: "Mutta Nikanorille sanottiin Jerusalemissa olevan yksi mies vanhimmista, Ratsis, nimeltä, joka isällisiä käskyjä rakasti, ja jolla joka paikassa hyvä kiitos ja senkaltainen ystävyys, että jokainen hänen juutalaisten isäksi kutsui. Hänen päällensä oli myös ennen tätä aikaa kannettu ja häntä vainottu, ja oli henkensä miehuullisesti vaaraan antanut juutalaisten uskon tähden. Kuin Nikanor näyttää tahtoi, kuinka kovin hän juutalaisten päälle vihainen oli, lähetti hän enempi kuin 500 sotamiestä ottamaan häntä kiinni. Sillä hän luuli, kuin hän hänet vangiksi saanut olis, heille suuren vahingon tehneensä. Mutta kuin he tornin porttiin, kussa hän oli, karkasivat, ja käskivät tulta tuoda, porttia sytyttääksensä, ja hän ymmärsi vankina olevansa, tahtoi hän itsensä pistää lävitse. Sillä hän tahtoi ennen kunnialla kuolla, kuin jumalattomain käsiin tulla, ja heiltä häpiällisesti pilkattaa mutta siinä hädässä ei hän itsiänsä oikein osannut. (Painottaminen on alustajan ja tässä tulee näkyviin että Raamatun kirjoittaja ei hyväksy tekoa, koska lähtee väärästä hengestä). Kuin he joukottain hänen tykönsä sisälle menivät, juoksi hän muurin päälle, ja syöksi itsensä rohkiasti kansan sekaan. Mutta he välttivät, että hänellä sijaa olisi ollut. Ja hän putosi kuvetiensä päälle, mutta vielä hän kuitenkin eli, ja nousi vihoissansa ylös, vaikka hän kovin verta vuosi, ja haavat kipiät olivat, ja juoksi kansan lävitse, ja astui korkian kallion päälle. Kuin hänestä kaikki veri oli juossut ulos, otti hän kuitenkin suolet ruumiistansa ja heitti ne sotamiesten
keskelle, ja huusi Jumalan tykö joka elämän ja hengen Herra on että hän ne kaikki hänelle jälleen antais, ja niin hän kuoli." Tämä teko on tuomittava, kuten myös Luther tätä kiukkua tuomitsee. Kohtalo muistuttaa eri tavalla langennutta Saulia. Tämä pyysi, että palvelija pistäisi hänet miekalla kuoliaaksi, etteivät nuo halveksittavat ympärileikkaamattomat sitä tekisi. Ei hän huomannut itseään sydämestä ja korvista ympärileikkaamattomaksi. Hän tappoi itsensä. Eikä yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää. Saul oli langennut tottelemattomuuteen. Ratsis oli langennut omaan ylpeyteen ja pyhyyteen. Jumalan kunnia oli muuttunut ihmiskunniaksi. Tämä lankeemus on pahin lankeemus. Jobkin oli langennut omaan vanhurskauteen. Samoin näyttää käyneen kuningas Hiskialle: oli esitelmöimistä: ota Jumala huomioon, että olen tehnyt aina sinun tahtosi. Väärä henki paisutti sydämen sellaiseksi, joka kaiken tiesi, ymmärsi ja teki. Toiset olivat kovin huonoja. Siis aivan päinvastoin kuin Pyhän Hengen hallituksessa tapahtuu. He eivät huomanneet, että sama erinomainen kristitty lopetti itsensä väkivallalla (Ratsis), puhui pilkkaa Jumalaa vastaan (Job) ja käänsi selän Jumalan miehelle (Hiskia) ja Jeremiakin kovin valitti raskasta tehtäväänsä (15. luku).
Oikea rakkaus ei imartele. Se ei ole lempeä eikä hempeä. Emme rakkaat Jumalan lapset ylistä jotakuta meistä autuaaksi ylitse muiden, jos ketä. Olemme omalta puoleltamme vaivaiset syntiset. Mutta kuitenkin armosta autuaat. Siinä lahjassa on ihastelemista. Itsessään heikot Jumalan lapset ovat meille rakkaita. Rehdisti edessä, valkeudessa toisiamme rakastamme. Takapuheet tunnustamme vaarallisiksi. Niilläkin hän henki, turmellaan.

Miten sitten soditaan: "Se on Herran sana Serubbaabelista, joka sanoo: ei se pidä tapahtumaan sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot. Kuka sinä olet suuri vuori? Jonka kuitenkin täytyy Serubbaabelin edessä tasaiseksi kedoksi tulla, ja hänen pitää ensimmäisen kiven laskeman, ja pitää huutaman: armo, armo, olkoon hänelle!" (Sak. 4: 6, 7,).

Jos on joutunut väärän hengen puolelle taistelemaan, pääsee sieltä vapauteen parannuksen armon kautta. Syntymään liittyvät monesti kivut. Mutta kun se viimein tapahtuu, niin ilo täyttää sydämen. Niin lähdetään sitten uskomaan muistaen, mistä korjaus saatiin.
Jemima-Ankka
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Huhti 2009, 00:25

Onpa ystäväni Jorma saanut kerrankin huomiota:

Siellä se on lyhennettynä, kiitänpä siis Jemimaa kokonaisuuden tuonnista.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Yrjö Suni: kirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Kesä 2009, 18:32

Bileam ja Baalak

ISRAELIN KANSA oli korpivaelluksen aikana saapunut Moabin kedolle, joka oli Jordanin rannalla, vastapäätä Jerikoa. Israelin kulkua ovat seuranneet myös
Siinalla asuvat kansat, pakanalliset heimot. Heidän kulkunsa oli myös havainnut Moabin kuningas Baalak. Eikä ainoastaan, että Baalak joukkoineen havainnut Israelin lapset, mutta he pelkäsivät tuota kansa. Heidän pelkonsakaan ei ollut aivan tavallista pelkoa, vaan kirjoitettu, että he kauhistuivat Israelin lapsia. Heillä tieto israelilaisten lähdöstä Egyptistä: "Katso kansa lähtenyt Egyptistä, katso peittää maanpiirin ja asettaa leirinsä minua vastaan", sekä "tämä kansa syö puhtaaksi kaikki, mitä ympäristössämme on, niin kuin härkä syö vihannan laitumelta."
KAUHISTUVATKO synnin tekijät tänäkin päivänä kansaa, joka sielunsa autuuden tähden on jättänyt synnin egyptin lihapatoineen ja lähtenyt korven kiusauksiin kohti luvattua maata. Baalakille joukkoineen tuli hätä käteen, mitä tehdä tuolle kansalle, millä saada heidän matkansa pysäytetyksi? Ei mikään mahti ollut siihen kuitenkaan pystynyt. Israel kulki varmasti Jumalan viitoittamaa tietä. Baalakilla oli tiedossa amorilaisten kohta, sekä myös Kanaanin kuninkaan Aradin kohtalo. Siksi hän ei uskaltanut lähteä suoraan taistelemaan israelilaisia vastaan. Baalakilla olikin mielessään tehokkaampi keino israelilaisia vastaan. Hän tiesi Bileamin, Beorin pojan, joka ei tosin ollut israelilainen, mutta tunnusti Israelin Jumalan Jumalakseen. Baalak ajatteli, että jos minä saan tuon Bileamin kiroamaan Israelin kansan, niin kansa varmasti tulee avuttomaksi hänen edessään. Baalakin keino olikin pätevä, vaikka näyttäisi siltä, ettei Bileamissa mitään vikaa ollut. Tämäkin Raamatun kertomus Baalakista ja Bileamista osoittaa väärän profeetan petollisuuden ja kavaluuden, josta 2. Piet. kirjeessä mainitaan, että kansa antoi tämän mainitun eksytyksen tähden ylön oikean tien ja eksyivät; he noudattivat Bileamin, Beorin pojan tietä. Bileamin hulluuden tähden Israel Sittimissä, rupesivat tekemään huorin moabilaisten tyttärien kanssa, jotka sitten kutsuivat Israelin lapset epäjumaliensa uhrille ja, Israel näin yhdisti itsensä Baal Beorin kanssa. (4 Moos. '25:1-3).

Baalakin pyyntö

BAALAK SANOI BILEAMILLE: "Tule siis nyt ja kiroa minulle tämä kansa, sillä se on minua voimakkaampi, että minä löisin hänet ja karkottaisin maaltani" (22: 6} Baalak tiesi myös Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin siunauksen voiman, kun hän jatkaa: "Sillä minä tiedän, jota sinä siunaat se on siunattu, ja jota sinä kiroat, on kirottu." Uudessa testamentissahan tämä merkitsee päästö- ja sideavaimia, kuten Apt. 3: 25–26 on kirjoitettu: "Te olette profeettain ja sen liiton lapset, jonka Jumala meidän isäimme kanssa teki, sanoen Abrahamille: ja sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunattaman. Teille on Jumala ensin Poikansa Jeesuksen herättänyt, ja on lähettänyt teitä siunaamaan, että te kukin teidän pahuudestanne palaisitte." Tämä vanhan sekä Uuden testamentin siunaus on niin arvokas ja tärkeä, ettei sitä saa epäjumalien uhreihin sekoittaa. Tämä koko Bileamin tapaus osoittaa, kuinka suuri vastuu sillä ihmisellä oli, jolla vanhassa liitossa oli valta siunata tai kirota. Mutta tämä osoittaa myös sen, kuinka suuri vastuu nyt uudessa liitossa on sille ihmiselle — Jumalan lapselle uskottu, jolle on uskottu taivaan valtakunnan päästö- ja sideavaimet. Eihän Bileamillakaan ollut tosin tarkoitus Jumalan valittua kansaa saattaa kirouksen alle, mutta me huomaamme että Bileamin tottelemattomuuden tähden siunaus kääntyikin kiroukseksi. Kävi kuten on kirjoitettu, että vähä hapatus koko taikinan hapattaa. Kuinka tämä voi tapahtua, näemme seuraavasta: "Ja Moabin vanhimmat menivät Midianilaisten vanhimpain kanssa Bileamin tykö, ja heillä oli noitumisen palkka kädessänsä. Ja kun he tulivat Bileamin tykö, sanoivat he Baalakin sanat" (jae 7).
Nyt näemme, kuinka Bileam suhtautui näihin Baalakin lähettiläisiin. Ensiksikin hän otti nämä lähettiläät huoneisiinsa ja toiseksi hän tahtoi ryhtyä heidän kanssaan keskustelemaan siitä, minkä tähden Baalakin miehet olivat liikkeelle lähteneet." Ja Bileam sanoi heille, olkaa tässä yö, niin minä sanon teille vastauksen, mitä Herra minulle sanova on, niin olivat Mooabiiaisten päämiehet Bileamin tykönä.” (j.8) Jos me katsomme, kuinka toinen Raamatun mies Nehemia, suhtautui muukalaisiin houkuttelijoihin, niin me huomaamme hänen menettelynsä aivan päinvastaiseksi. Nehemian 6: 1-4 kirjoitetaan näin: "Kun Sanballat, Tobia ja muut meidän vihollisemme kuulivat minun muurin rakentaneeksi ja ettei yhtään rakoa siihen jäänyt. Niin Sanballat ja Geesen lähettivät minun tyköni nämä sanat: tule ja kokoontukaamme maakyliin Onon laaksoon, mutta he ajattelivat minulle tehdä pahaa ja minä lähetin heille sanansaattajat sanoen: minulla on sangen suuri työ tehtävänä, en minä saa tulla alas. Miksi pitäisi työn lakkaaman minun jättäessäni sen, tullakseni alas teidän tykönne." Vaikka viholliset lähettivät yhteensä viidesti tällaiset houkuttelijat Nehemian tykö, niin ei hän tullut muurilta alas. Bileamin mielessä noiden Baalakin lähettiläiden puhe vaikutti samoin kuin käärmeen saarna Eevalle paratiisissa: se kävi sydämessä itämään ja kasvoi myöhemmin tappavan hedelmän. Apostoli Pietari sanookin Bileamista kirjeessään, että Bileam rakasti vääryyden palkkaa, huolimatta siitä, että hän tahtoi kysyä Herran suuta. Jos Bileamin sydämellä olisi ollut kalleimpana asiana uskoa Jumalan valmistama lahjavanhurskaus omaksi vanhurskaudekseen, olisi Bileam varmasti menetellyt samoin kuin Nehemia, ettei olisi käynyt minkäänlaisia keskusteluja vihollisen kanssa senkaltaisessa asiassa, puhumattakaan, että hän olisi ne huoneeseensa ottanut. Jumala kysyikin Bileamilta; "Mitkä ne miehet sinun tykönäsi ovat?" Jumala siis valvoo omiensa askeleita ja tekoja täällä alhaalla, ja myös sitä, kenen kanssa Hänen omansa seurustelevat. Jos sieltä maailman lasten joukosta saa paljon ystäviä, ja vielä niin läheisiä, että vuorokausikaupalla heitä huoneessaan pitää, niin taitaa heidän vierailunsa loppujen lopuksi kohtalokkaaksi käydä!

Jumala ei luvannut

BILEAM ESITTI Jumalalle Baalakin miesten asian ja pyysi lupaa saada seurata heitä, mutta ei hän Jumalalta siihen lupaa saanut. Nehemialla oli niin selvä näkö vastaavassa asiassa, että hän arvasi vihollisten haluavan tehdä pahaa hänelle. Sitä paitsi Jumalan työ oli silloin, aivan kuten tänäkin päivänä niin suuri ja tärkeä, ettei ole muurinrakentajan syytä lähteä tämän maailman pyhien eikä pahojen kanssa neuvonpitoon missään asiassa. Siinä käy iäisyysmatkamiehelle aina huonosti. Hän joutuu joko lihanvapauden pauloihin, eli lihallisten himojensa ja halujensa orjaksi, taikka sitten omanvanhurskauden uhrikukkuloille suitsuttamaan vieraille jumalille, joista Raamattu sanoo, etteivät ne jumalia olekaan. Niin on siis lopputulos molemmissa tapauksissa sama; iankaikkisen elämän toivo katosi ja tilalle tuli toivottomuus ja lopuksi iankaikkinen vahinko. Bileamin tapausta lukiessamme huomaamme, ettei hänkään lähtenyt suoraan Baalakin toivomalle tielle, Jumalan joukkoa kiroamaan, mutta Bileamin silmät kiintyivät Baalakin jaloihin sanansaattajiin. Kun sielunvihollinen lähettää uskovaisia syntiin houkuttelemaan, niin parhaasta päästähän se tätä varten lähettiläänsä aina liikkeelle pistää. Ei Baalakkikaan ensimmäiseen yritykseen lannistunut, vaan lähetti useampia ja yhä jalompia lähetystöjä. Kyllä pimeyden pääruhtinaalla on aina ollut ja on nytkin voimia käytettävänään ja lisäksi ne ovat kovin nöyriä juoksemaan.

Väärä kunnia

BAALAK OTTI NYT käyttöönsä yhä tehokkaampia houkuttimia, kuten jakeessa 17 kirjoitetaan: "Sillä minä teen sinulle suuren kunnian, mitä sanot minulle, sen minä myös sinulle teen, tule siis ja kiroa minulle tämä kansa. Baalak siis lupasi, kuten kiusaaja Jeesukselle, paljon ajallista kunniaa." Jeesus kävi taistelemaan kiusaajaa vastaan kirjoituksilla. Bileam ajatteli selvitä omin avuin päättävän luonteensa ansiosta, ja sanoi Baalakin palvelijoille: "Jos vaikka Baalak antaisi minulle huoneensa täyden hopeaa eli kultaa niin en minä taida käydä sittenkään Herran minun Jumalani sanaa ylitse tekemään vähää eli paljoa.(j. 18) Kumminkin Bileam tarjosi vieläkin Baalakin miehille yösijan ja meni taas Herran tykö kysymään Herralta, mutta nyt Herra sanoikin: "Nouse ja mene heidän kanssaan, vaan kuitenkin, mitä minä sinulle sanon, sen pitää sinun tekemän." (J.20) Erään veljen näkemys tässä kohden oli tämä, että kun sitä tarpeeksi painii jonkun kysymyksen kanssa tinkiäkseen Jumalan sanan ehdottomuudesta edes vähän ja kyselee määrätyssä asiassa monien mielipiteitä, niin voi saadakin, kuten Bileam, kysymykseensä toivomansa myönteisen vastauksen. Bileamille tästä oli seurauksena Jumalan vihan julmistuminen. Sama lopputuloshan Jumalan sanan tinkimisestä on ollut aina ja kaikille, kuten esim. 4 Moos. II luvussa on kirjoitettu: Kansa kärsimättömyydessä napisi lihanhimossa ja tästäkin oli seurauksena Herran vihan tulen syttyminen. Nyt kävi Bileamin kohdalla niin, että Jumala lähetti enkelinsä Bileamille näkymättömässä muodossa. Jumalan vihan takaakin kuultaa kumminkin Hänen rakkautensa kuolemattomia ihmissieluja kohtaan. Tässäkin tapauksessa rakkaus ensiksikin Bileamin omaa sielua kohtaan ja sen ohella monen monta muuta sielua kohtaan, vielä kun nytkin on kysymyksessä profeetan vika ja lankeemus, sillä tällainen vie aina laumaa mukanaan, eli laumasta horjuvia sieluja.

Maailman rakkaus ja kunnian tavoittelu olivat saaneet sokaista Bileamin silmät niin, että aasilla oli selkeämmät silmät näkemään näkymättömiä Jumalan salaisuuksia. Voi ihmistä ja voi Jumalan lasta, jos maailma saa katoavalla kunniallaan ja rakkaudellaan pettää, niin että ihminen vaihtaa kalliin taivaan aarteen "jonnin joutavaan" ajalliseen rihkamaan. Eesaun kaltaisia kaupan tekijöitä on paljon. Ihmissydän kun on niin pieni ja ahdas, että sitä pystyy hallitsemaan vain joko Jumala Sanallaan tai sitten maailma rakkaudellaan, ei molemmat yhdessä. Kun nyt Jumalan viha julmistui ja enkeli seisoi tiellä Bileamia vastassa, niin aasi näki enkelin tiellä paljaalla miekalla heitä vastassa ja poikkesi sieltä tieltä kulkien kedolle, niin Bileam löi aasiansa ohjataksensa sitä tielle. Kirjoitetaan että nyt enkeli meni ahtaaseen paikkaan viinamäen vaiheelle, jossa aidat olivat molemmilla puolilla. Taisi nyt tuntua väljemmillä vesillä liikkumaan tottunut ja avarakatseiseksi käynyt profeetta olonsa liian ahtaaksi, koska hän aasiansa vielä enempi löi. Herran enkeli meni vielä eteenpäin ja asetti itsensä niin ahtaaseen paikkaan, mistä ei ollut varaa poiketa oikealle eikä vasemmalle puolelle. Juuri tällaista on taivaan valtakunnan oppi. Kun jaetulla sydämellä uskoja on käynyt suljumaan maailmaan päin ja neuvottelemaan yhteisestä jumalanpalvelumuodosta, niin kyllä maailmassa on joustettu. Baalak myös jousti ja antoi täyden tunnustuksen Bileamin jumalanpalvelukselle sanoen, että minä kyllä tiedän sen: ketä sinä siunaat, siunattu ja jota sinä kiroat, se on kirottu. Aivan kuin Baalak olisi tämän siunauksen hyväksynyt, mutta se johtui siitä, että hän tiesi sen, että niin pian kuin Bileamin sydän avartuu näkemään uhrikukkuloita muuallakin, kuin Israelissa todistuksen majassa, niin samanaikaisesti myös Bileamin aseesta tylsyy siunauksen sekä kirouksen kärki.

Jumalan kiusaaja

Kun horjuva, omaansa etsivä sielu, on käynyt Jumalan kanssa neuvottelemaan ja Bileamin tavalla kysymyksiä esittämään, niin hänet asetetaan todella niin ahtaalle, ettei ole varaa poiketa oikealle eikä vasemmalle. Kun Jumala haluaa palauttaa eksynyttä palvelijaansa jälleen sanansa uskojaksi, niin Hän käyttää rakkautensa kaikki keinot. Bileamin tapauksessa Herra avasi aasin suunkin puhumaan: "Silloin avasi aasin suun ja se sanoi Bileamille: mitä minä olen rikkonut sinua vastaan, ettäs minua jo kolmasti hosunut olet. Bileam sanoi aasille: että pilkkasit minua. Jos minun kädessäni miekka olisi, niin minä sinut tappaisin." (j. 28 ja 29) Tähän jälleen aasi vastasi: ”Enkö minä ole sinun aasisi, jolla tähän asti ajanut olet? Olenko minä ennen ikinä niin sinua vastaan tehnyt?" Bileamin oli vastattava tähän, ettet ole ennen niin tehnyt. Silloin avasi Herra, myös Bileamin silmät näkemään, että Herran enkeli oli häntä vastassa. Joka sanoi Bileamille totuuden, että se tie, jolla nyt olet, on nurja minun edessäni. Enkeli vielä sanoi, että jollei aasi olisi minun edessäni poikennut, niin minä nyt sinut tappaisin ja jättäisin aasin elämään.
Eriseuran henki on sitkeä elämään. Kun me muistamme, että vielä niin myöhään kuin Ilmestyskirjassa Pergamon seurakunnan enkeliä, seurakunnan Herra varaa tästä vanhasta eksytyksestä sanoen: "Sinulla on siellä niitä, jotka Baalamin oppia pitävät, joka opetti Baalakin antamaan pahennusta Israelin lasten edessä, epäjumalten uhria syödä ja salavuoteudessa maata." Ei siis Jumala Pergamonkaan seurakunnan enkeliltäkään ottanut tuntoa pois, vaan antoi ajan parannusta tehdä virheestään. Aivan sama Jumalan rakkaus puhutteli Bileamiakin, ja näyttäisi niin kuin hän olisi tilansa huomannutkin, koskapa hän tunnustaa, että minä olen syntiä tehnyt. Bileam jatkaa: (j. 34) "Jollei se sinulle kelpaa, niin minä palajan.” Tuo sana: "Jollei se sinulle kelpaa," merkitsee paljon. Bileam olisi tehnyt viisaasti, kun nyt olisi vielä ilman muuta palannut takaisin, mutta kunnian rietas oli poloisen silmät niin sokaissut, että henkilökohtainen valvominen yksinkertaisessa uskon kuuliaisuudessa oli lakannut. Siksi ei Bileam huomannut sitä, ettei enkelin, vaan hänen oman sielunsa autuuden tähden olisi hän kiiruusti pitänyt palata siltä tieltä. Nyt enkeli sanoi Bileamille: "Mene miesten kanssa, vaan ei sinun pidä puhuman muuta, kuin minä sinulle sanon, ja Bileam seurasi Baalakin päämiehiä" (j. 35). Baalak riensi Bileamia vastaan moabilaisten kaupunkiin, amorilaisten rajan äärelle.
Sekaisin olivat menneet valtakunnan rajat Bileamilla, ja niin hän lähti Baalakin kanssa samalle uhrikukkulalle uhraamaan. Kunniaa lupasi Baalak palkaksi. Heidän nyt uhratessaan yhdessä, huomaamme, että Bileam näki ensimmäisessä uhritoimituksessa vielä luvatun kansan aivan ääreen saakka, eli kansan kokonaisuudessaan, vaikkakin Bileamin sydän oli jo jaettu ja hänelle olisivat kuuluneet apostolin sanat: "Peratkaa teitänne, te kaksimieliset.”

Sydämen tila

LUVUSSA 23 NÄEMME muutoksen Bileamin sydämentilassa tapahtuneen, kun hän sanoo Baalakille: "Rakenna minulle tähän seitsemän alttaria ja valmista minulle tässä seitsemän mullia ja seitsemän oinasta. Baalak teki myös, kuten Bileam sanoi, ja niin he uhrasivat kullakin alttarilla mullin ja oinaan." Jumala oli Mooseksen kautta antanut lain uhraamisesta: "Puhu Israelin lapsille, ja sano heille: Joka teistä tahtoo uhrata Herralle, niin tehkää teidän uhrinne eläimistä, karjasta ja lampaista. Jos hän tahtoo Herralle polttouhria tehdä, niin uhratkoon virheettömän härkyläisen, seurakunnan majan oven edessä hän sen uhratkoon, että se olisi Herralle otollinen häneltä" (3 Moos. 1: 2,3). Edelleen Jumala sanoi 5. Moos. 12: 13, 14: "Karta uhraamasta polttouhriasi joka paikassa minkäs näet, vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee." Itse valittu jumalanpalvelusmuoto nousee Jumalan säätämystä vastaan. Bileaminkin kohdalla oli kysymys itse valitusta jumalanpalveluksesta. Väärässä uhrissakin on aina jotain aidolta näyttävää. Yksi pettävä ominaisuus on uhraajan nöyryys. Ei Bileamiltakaan nöyryyttä puuttunut. Hän osoitti nöyryyttä niin Jumalan valtakunnalle kuin myös vihollisille. Väärän nöyryyden myötä on moni sydän kääntynyt ja mieltynyt seitsemän seurakunnan oppiin. Se oppi on lihalle ja verelle ja ihmisjärjelle niin mieluinen, sekä samalla suuri helpotus, kun saa karistaa hartioiltaan pois ristin pahennuksen. Tällaisella uhrilla ei kuitenkaan ole Jumalalle kelpaavaa vaikutusta. Kristus oli korpivaelluksen aikana, (1.Kor.10: 4) sekä Hän on tämän maailman lopun, ekumenian, aikana totisesti jakamaton, yhden seurakunnan Herra. Siksi myös oikea, Jumalalle kelpaava uhri, voidaan uhrata vain Jumalan armohuoneessa, Hänen seurakuntansa yhteydessä. Kristuksen verta – samoin kuin uhrieläimenkään verta vanhassa liitossa muinoin — ei saa viedä ulos seurakunnan majasta. Kun nyt Baalak vei Bileamin toiseen paikkaan, niin ei Bileam nähnyt Herran kansaa enää kokonaisena ja eheänä, vaan jakeessa 13 kirjoitetaan, että siitä paikasta taisi Bileam nähdä ainoastaan kansan äärimmäiset, eikä siis koko kansaa. Ei näkynyt Bileamille enää seurakunnan kalleus niin eheänä, että olisi voinut Sakariaan tavalla huudahtaa, kun enkeli hänet herätti: "Katso minä näen, kynttiläjalka seisoo, kokonansa kullasta."
Tarkoittaneeko tässä niillä ”kansan äärimmäisillä" niitä kansan laitimmaisia, Jumalan joukon, valtakunnan verkon riippakiviä, jotka kyllä Jumalan silmissä ovat yhtä kalliita, kuin kohotkin, mutta joihin ylpistynyt ihmisluonto ensiksi törmää. Sitten kun tarpeeksi pitkälle päästy, niin arvostetaan koko Jumalan joukko juuri niillä äärimmäisillä, laitimmaisilla, ja sanotaan: sellaisia ne ovat kaikki. Niin Baalak vei Bileamin Vartialakeudelle, Pisgan kukkulalle. Oli vielä Bileamilla sen verran pyhää pelkoa povessa, että hän tahtoi kohdata Jumalan, ja Herra tuli tälläkin kertaa vastaan ja antoi samat sanat hänen suuhunsa. On suorastaan hunajaa sielulle lukea ne sanat, jotka on kirjoitettu jakeissa 19—4, niin pettämättömiä Jumalan sanan lupauksia ne ovat Jaakobin siemenelle. Heikki Jussila sanoo kirjassaan Kutsujan Armo, Bileamista, että väärän profeetan kavaluus onkin, oikeat saarnat, mutta samalla väärät, salaiset neuvot. Baalak moitti Bileamia, ettei Bileam vieläkään kironnut kansaa, vaan siunasi. Bileam vastasi: "Enkö minä puhunut sinulle sanoen: kaikki, mitä Herra puhuva on, pitää minun tekemän."

Toiseen paikkaan

BAALAK KIRISTÄÄ otettaan ja hänen puheensa tulevat yhä röyhkeämmiksi. Jakeessa 27 sanoo Baalak Bileamille: "Tule, minä vien sinut toiseen paikkaan, mitämaks Jumalalle kelpaa, että häntä siellä kiroat minulle.” Baalak otti jo Jumalan nimen suuhunsa. Seuraavat Raamatun kohdat osoittavat, että Bileam oli nyt kuin hämähäkin seitissä tai kuin hyönteinen lihansyöjäkasvissa, mitä enempi se rimpuilee päästäkseen irti, sitä lujemmin se tarttuu kiinni. Seuraavat jakeet osoittavat sen, kuinka suuri muutos oli tapahtunut Bileamin sydämen tilassa. Jae 28 kuuluu näin: "Ja Baalak vei Bileamin Peorin vuorelle, joka korpeen päin on." Muistamme, kuinka ensimmäisellä kerralla Bileam näki koko luvatun kansan, toisella kerralla ainoastaan kansan laitimmaiset, ja kolmannella kerralla oli uhraajan katse korpeen päin.

LUKU 24 JAKEESSA 1 kirjoitetaan: ”Koska Bileam näki kelpaavan Herralle, hän siunasi Israelia, ei mennyt hän pois, niin kuin ennen, etsimään ilmoitusta, vaan käänsi kasvonsa korpeen päin. "Ei tarvinnut profeetta enää neuvoa Herralta, eikä hänen tarvinnut pitää yhteyttä Herran kansaan, kun oli oma ymmärrys päässyt kasvamaan. Kumminkin sai Bileam vielä armon nostaa silmänsä ja nähdä Israelin sijoittaneen itsensä sukukuntainsa jälkeen ja Jumala antoi Henkensä kautta ymmärrystäkin. Jakeet 2-4 näyttäisivät, että Bileamilla oli aitoa nöyryyttäkin, kun hän aivan maahan lankeaa Kaikkivaltiaan ilmoitusten alla. Mutta oli hänellä myös itsevarmuutta, kun hän toteaa, että hän kuulee Kaikkivaltiaan puheet ja näkee Hänen ilmoituksensa. Edellä mainitut jakeet kertovat myös Bileamin itse kerskatusta taidosta, apostolin sanontaa käyttääksemme. Jos Bileam olisi todella kuullut Jumalan puheet, ei hän olisi koskaan seissut Baalakin kanssa samoilla uhrikukkuloilla. Jumalan kieltohan oli kaksiosainen: "Älä mene heidän kanssansa, äläkä kiroa kansaa, sillä se on siunattu." Jumala on luvannut vitsauksillaan rangaista sitä, joka Jumalan sanaan jotain lisää (Ilm.22:18 ja San.l.30: 6), mutta sille, joka tohtii ottaa pois jotakin Jumalan sanasta, kuulu rangaistus; Jumala ottaa pois hänen osansa elämän kirjasta ja pyhästä kaupungista (Ilm. 2: 19). On tässäkin Raamatun kertomuksessa todella oppimista meidänkin ajan kilvoittelijoille, että pidämme Jumalan sanan niin pyhänä ja kalliina, ettemme mitään siihen lisää, emmekä siitä pois ota mitään.

Johtopäätöksiä

EI BILEAM SIINÄ syntiä tehnyt, että hän siunasi Israelin, eikä Saulkaan siinä syntiä tehnyt, että hän löi amalekilaiset, mutta niin Saulille kuin Bileamillekin kuuluvat Raamatun sanat: "Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja totella parempi kuin oinasten lihavuus" (1.Sam.I5: 22). Saulin tottelemattomuuden seurauksesta jo edellä mainittiin. Bileamin lopusta kirjoitetaan (4.Moos.31: 1) kuinka Mooseksen käskystä, lyödessään vihollisia ilotorvien kaikuessa, Israelilaiset löivät myös Bileamin, Beorin pojan, miekan terällä. Vielä mainitaan, että aseet, joilla israelilaiset sotivat, olivat pyhät aseet.

OLEMME LÄPI KÄYNEET kertomuksen Bileamista ja Baalakista, joka on yksi monista Raamatussa esitetyistä esikuvista, ettemme pahaa himoitsisi, niin kuin monet heistä. (1.Kor.10) Eivät kaikki nimeltä mainitut henkilöt, joista Raamattu kertoo, ole luvattua maata perineet, vaan epäuskon lohikäärme on pyrstöllään monta taivaan kirkasta tähteä alas vetänyt. 25. luvussa kerrotaan, kuinka Herra antoi Moosekselle käskyn ottaa kaikki kansan päämiehet ja hirttää heidät Herralle aurinkoa vastaan, että Herran vihan julmuus käännettäisiin Israelista pois. Edelleen kirjoitetaan Pinehaasin, Eleatsarin pojan, Aaronin pojanpojan kiivaudesta Jumalan kiivauden jälkeen, sen huoraparin suhteen, jonka Pinehas keihäällään heidän makausmajassaan lävisti. Vaikeita leikkauksia on Jumala joutunut tekemään Pyhän Henkensä johdatuksella vuosituhansien aikana seurakunta-ruumiissaan, mutta ei yhtään leikkausta ole tehty pimeässä, eikä edes hämärässä, vaan vasten kirkasta päivää. Ei ollut ilon aihe, vaan surun aihe se, että luetunkin eksytyksen tähden katkesi yli kahdenkymmenen tuhannen matkamiehen matka. Luvatun maan raja heidän kohdaltaan jäi tämän syyn tähden ylittämättä.

HERRA JUMALA, varjele kallista laumaasi lopun ajan eksytyksissä, ettemme korven matkalla kiusauksiin nääntyisi, vaan luvatun perinnön saisimme. Että ristin alta kruunun alle pääsisimme, että pilkkaajien keskeltä kiittäjien laumaan saisimme siirtyä. Kun Herran Jeesuksen sovintoveri saa vapaasti priiskua Jumalan lauman yllä kaikkien syntien yli, niin kyllä me perille pääsemme, vaikka meidän ihmisluontomme onkin niin `paha ja syntinen.
Lopuksi toivon kaikille Jumalan lapsille onnellista kotimatkaa. Kun minun mielenikin on taivaan kotiin, jossa kuolemattoman sielun on kerran hyvä olla, niin sulkeudun perheineni teidän esirukouksiinne, että kerran kaikki yhdessä saisimme iloita tapetun, mutta kuoleman voittaneen Karitsan istuimen äärellä.
Vähin veljenne
Yrjö Suni
Päivämies keskiviikkona joulukuun 8 päivänä 1973
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 20 Kesä 2013, 18:31, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Helmi 2011, 09:40

Yksinkö Israelin synti?
Eräs terveellinen varoituksen sana


Vanhanliiton Israelin elämän vaiheista, joista meille Raamattu kertoo, huomaamme, kuinka aina toistamiseen tämä kansa lankesi syntiin. Ei ollut aina kysymys yhdestä synnistä, tai synnin muodosta, vaan lankeemuksen muotoja oli monia. Mutta silti halki vanhanliiton aina Kainin ajoilta uuden liiton aamunkoittoon oli yksi jatkuvasti toistuva synti ja se oli väärään jumalisuuteen lankeaminen. Nimimerkki E. L. käsittelee seuraavassa vääräjumalisuuden suosimisen syntiä, asiaa, joka nykyisessä ajassa on mitä tärkein valvomisen kohde.

Tämä oli Jumalan edessä suuri synti. Aina uudelleen Jumala herätti profeettoja, jotka Jumalan äänitorvina varasivat kansaa ja kutsuivat palaamaan elävän Jumalan tykö. Monet raskaat vitsat sai Israel kokea lankeemuksensa tähden. Alku tällaiseen väärään jumalisuuteen oli hyvin vähäinen.
Bileamin eksytyksen aikanakin nähtiin vain, että muuallakin palvellaan Jumalaa samalla tavalla kuin Israelissa. Ja kun näin nähtiin, niin yhdyttiin veljinä heidän uhriinsa. Ja Jumalan viha löi yhtenä päivänä kaksikymmentäneljätuhatta. Profeetta Hesekiel, joka voimakkaasti saarnasi tällaista monta kertaa eksymystä vastaan, käyttää sanaa "huoruus," ja osoittaa kuinka Israel on tehnyt ensin huorin lähimmäistensä kanssa, ja päämiesten kanssa ja sitten tehnyt itsensä yhteiseksi kaikelle kansalle.

Tämä merkitsee sitä, että ensin hyväksyttiin sellainen, joka lähinnä muistutti oikeaa jumalanpalvelusta, sen jälkeen hyväksyttiin ja yhdyttiin päämiesten kanssa, ja vihdoin kaikki jumalisuus oli oikeaa. Paavali kirjoittaa tällaisesta Kor. 10: 11—12 sanoissa: "Mutta kaikki nämä tulivat heidän kohdaltaan esikuviksi; mutta ne ovat kirjoitetut meille karttamiseksi, joidenka päälle maailman loput ovat tulleet."
Sen tähden: Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei hän lankee. Jumala on tallentanut nämä siksi, että mekin tänä vaarallisena maailmanaikana huomaisimme nämä vaarat ja varjeltuisimme lankeamasta niihin.

Jos me alamme puhumaan huoruuden lihallisesta synnistä, niin jo kristillismielinenkin ihminen tunnustaa sen synniksi. Mutta jos Jumalan Sanasta osoitetaan, kuinka pieninkin poikkeaminen Kristuksen opista on synti, ja veljeileminen uskon ystävinä eriseuraisten kanssa on huoruutta Jumalan Sanan mukaan, ja kuinka Jumala on sama tänään, kuin silloinkin kun vanhanliiton Israel eli, niin tämä on monta kertaa loukkaus nykyaikaiselle ihmiselle. Se on muka ahdasmielisyyttä, vanhoillisuutta, joka ei sovi nykyaikaan.

Tällaisella, suurella, myötämielisellä, avaralla kaikkia hyväksyvällä rakkaudella kootaan kaikki yhteen. Näin monta kertaa tänä aikana sanotaan. Mutta siellä missä vielä tänäänkin tahdotaan säilyttää Kristuksen oppi puhtaana, siellä tahdotaan rakastaa totuudessa. Ei se ole sitä, etteikö jumalanlapsi saa olla ulkonaisesti ystävyydessä ja sovussa niiden kanssa, jotka väärällä tiellä ovat.
Oikea rakkaus on sitä, että avoimesti vielä puhutellaan, ja Jumalan Sanan totuuksilla osoitetaan, missä on vika. Eihän eksynyt tiedä väärässä olevankaan, jos hänet tunnustetaan sellaisenaan veljeksi Herrassa. Sellainen on väärää rakkautta. Mutta Kristuksen morsian tahtoo säilyä puhtaana, tahtoo myös "totuudessa rakastaa," rakastaa näin siitäkin huolimatta, vaikka maailma pyhine ja pahoineen oksentaa hänet ulos, ehkä ulkonaisestakin ystävyydestä.

Sen tähden tänäkin aikana: "Mikä ennen on kirjoitettu, se on opiksi kirjoitettu."

E. L.
Päivämies 6.9.1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Kesä 2013, 18:35

Uskon vanhurskaudesta


"Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin on meillä rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta." Room. 5: 1.

IHMINEN joka ei tunne uskon vanhurskautta, eikä näin ollen ole osallinen tästä vanhurskaudesta, voi sanoa, ettei voi ollakaan muuta kuin uskon vanhurskautta. Vaikka Raamattu jakaakin ihmiset ainoastaan kahteen joukkoon: uskovaisiin ja epäuskoisiin, voimme Raamatun pohjalta jakaa juuri tähän uskon vanhurskauteen nähden ihmiset kolmeenkin
osaan.

ENSIMMÄINEN ja ylivoimaisesti suurin ryhmä on tietenkin ihmisryhmä, joka ei halua noudattaa minkäänlaista uskon vanhurskautta. Ehkä kuitenkin suurin osa tästäkin ryhmästä hyväksyy jonkinlaisen ns. yhteiskunnallisen vanhurskauden ihmismoraalin ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi yhteiskunnassa. Mitä tulee uskon vanhurskauteen, sen katsotaan sitovan ihmisen vapautta ja koko uskonto nähdään ihmisyksilöä sitovana tekijänä ja siksi aikamme ihmisen teemana onkin yleensä: irti uskonnon orjuuttavasta kahleesta vapauteen. Mitä on sitten tämä vastaus: Me kristityt tunnemme tämän vapauden nimellä lihan vapaus, josta Raamattu varoittaa meitä sanoen: "Jos te lihalle lihan jälkeen elätte, niin pitää teidän kuolla, mutta jos te hengellä kuoletatte lihan työt, niin te saatte elää."

"EI luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat, vaan ne ovat hänelle hulluus," sanoo Raamattu. Siksi toinen suuri ihmisryhmä Jumalan luonnosta uskon kuuliaisuuden kautta osattomana onkin vallannut lavean tien oikean laidan ja pyhittänyt sen omalla, eli tekojen vanhurskaudella, kulkeakseen sen kautta samaan päämäärään, lavean tien vasemman laidan kulkijan kanssa. Tämä joukko onkin tehnyt kieltäytymyksistään törkeämpiin synteihin sekä toisaalta ansioistaan hyviin töihin itselleen toisen vapahtajan. Vapahtajan, josta me emme ole saarnanneet, kuten apostoli eräässä kohdassa mainitsee. Nyt joudumme kysymyksen eteen: on tehtävä selvää, vedettävä raja uskon vanhurskauden ja lainvanhurskauden välillä jo senkin tähden, että kristityilläkin on voimakas taipumus turmeltuneen luontomme puolesta joutua yhtä hyvin lihanvapauteen kuin omavanhurskauden tielle.

Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi tarvitsemme Raamatun pettämätöntä sanaa, jota löytyykin yllin kyllin sekä roomalaiskirjeestä että kirjeestä galatalaisille. Ensiksikin Raamattu poistaa mahdollisuuden, että jokin totinen etsijä voisi omin neuvoin löytää Jumalan ja sopia. Hänen kansansa asiat kahden kesken, kirjoittaessaan Room. 3. luvussa: ”Olkoon Jumala yksin totinen, mutta jokainen ihminen valehtelija.” Ja vielä. "Ei ole yhtään ymmärtäväistä eikä ketään joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat poikenneet pois ja kelvottomiksi tulleet. Ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään.” Ketä ovat sitten nämä omanvanhurskauden rakentajat? Siihen saamme vastauksen Gal. 4. luvussa. ”Sillä kirjoitettu on: Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen palkkavaimosta ja toinen vapaasta. Mutta joka palkkavaimosta oli, se oli lihan jälkeen syntynyt ja joka vapaasta oli, se oli lupauksen kautta." Sitten apostoli selittää, että näin kahdella tavalla syntyneellä ja eri äidistä syntyneellä pojalla olikin hyvin merkittävä ja kauaskantoinen hengellinen merkitys ja apostoli jatkaa: "Nämä ovat kaksi testamenttia toinen, Siinain, joka orjuuteen synnyttää, on Agar. Sillä Agar on vuori Arabiassa ja ulottuu hamaan Jerusalemiin, mutta on lastensa kanssa orjana." Edelleen sanoo galatalaiskirje toisessa paikassa, että niin monta, jotka lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla. Roomalaiskirje vahvistaa tämän todeksi sanoen, että laki kehottaa vihan. Mihinkä siis laki, kysyy apostoli ja selittää, että laki on tullut ylitsekäymisten paljastajaksi, sillä missä ei lakia ole, siellä ei myös ole lain rikkojia. "Mutta sen me tiedämme, että kaikki mitä laki sanoo, sen se sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää oleman.” On edelleen tästä asiasta kirjoitettu (Room. 3:19).

KOLMANNEN ryhmän kaikkina maailman aikoina pienimmän, muodostavat ihmiset, jotka sydämestään yhtyvät Paavalin kanssa samaan tunnustukseen: "Niin me sen siksi niin pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä." Nyt onkin kysymys uuden Jerusalemin asukkaiden uskon tunnustuksesta, joka ylhäältä on tänne alas laskettu ja on vapaa sekä kaikkien meidän äitimme. Tämä kolmas ryhmä lahjavanhurskaudesta osallisena voi seistä varmalla ja pettämättömällä uskon perustuksella ja yhtyä luetun: roomalaisepistolan sanoihin; "Että me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin on meille rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta." Ei siis meidän oman ansiomme tähden, vaan kuten kirjoitettu on, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen ansion tähden me autuudestamme saamme kerskata. Gal. 5:18 on vielä kirjoitettu: "Mutta jos te Hengeltä hallitaan, niin ette ole lain alla." Kun me nyt olemme Jeesuksen sovintoveren kautta päässeet Jumalaa niin lähelle, että meitä Jumalan lapsiksi kutsutaan, apostoli kehottaa meitä vielä: ”Niin pysykää siinä vapaudessa, jolla Kristus on meitä vapahtanut ja älkää jälleen sekoittako itseänne orjuuden ikeeseen.”

JUMALAN armolapset, älkää pelätkö, vaikka uskovien lauma on nytkin ihmisjärjen valtakauden pimeänä aikana häviävän pieni lauma. Muista että kerran se ei ole pieni, kun kaikki valitut kootaan koolle Jumalan valtaistuimen äärelle kaikista pakanoista, sukukunnista, kansoista ja kielistä, sekä idästä, etelästä, pohjoisesta ja lännestä. Mihin vaikenevat silloin pilkkaajien äänet, kun lunastettujen kiitosääni kaikuu kuin paljojen vetten pauhu. Missä on silloin ristin raskas paino, kun kilvoittelija kruunataan kunnian kruunulla? Missä kuuluu silloin yksinäisen kilvoittelijan vaikerrus, kun on alkanut sukujuhlat, jota juhlajoukkoa ei voi paljouden tähden lukea. Kannattaahan lapset vielä hetki Hänen seurakunnassaan uskoa. Pian tulee poislähtö synnin maasta. Kun vielä hetken uskomme, uskomme Jeesuksen nimessä ja Hänen veressään syntejämme anteeksi, niin verellä pesty sielu havaitseekin olevansa synnittömässä maassa.

OLEN monissa kiusauksissa ja epäilyksissä vaeltava vähin veljenne Herrassa ja pyydän sulkeutua esirukouksiinne, että minäkin perheeni kanssa jaksaisin loppuun saakka uskossa ja kärsivällisyydessä kilvoitella.
Jumalan rauha levätköön koko Siionimme yllä. Jumalan rauhan terveisin,

Yrjö Suni
Päivämies 21.2.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Henkien taistelu. Päivämies no 11. 15.3.1978

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Loka 2013, 09:28

Lisää meille uskoa

Ulkokultaisuus ja Jumalan lapsi


"Kavahtakaat ensisti farisealaisten hapatusta, joka on ulkokultaisuus." (Luuk. 12: 1) Ulkokultaisuus on näyttelemistä, teeskentelyä, jossa uskotaan valheeseen, koska se on eksytyksen henki. Siinä ihminen pitää itseään parempana tai huonompana kuin hän todellisuudessa on. Ulkokullatut eivät ole avoin Kristuksen lähetyskirje, kaikkien ihmisten luettava. Ulkokullatut ovat valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia, jotka ovat tosin ulkopuolelta kauniita, sillä heidän hurskautensa loistaa ihmisten silmissä. Heistä saatetaan jopa sanoa, etteivät sellaiset kristityt saata erehtyäkään. Mutta sisältä Jeesus sanoo heidän olevan täynnä kuolleiden luita ja kaikkea riettautta. (Matt. 23: 27) Ulkokullatut sanovat tuntevansa Jumalan, mutta töillänsä he sen kieltävät. (Tiit. 1: 16) "Kaikki siis, mitä he teidän käskevät pitää, se pitäkäät ja tehkäät; mutta heidän töittensä jälkeen älkäät te tehkö, sillä he sanovat, eivätkä tee." ( Matt. 23: 3 ).

Ulkokullatut ovat usein toimellisempia saarnamiehiäkin kuin Jumalan lapset. Mutta he ovat pahuudessa ja saarnaavat Herrasta väärin, että he sillä isoovaiset sielut näännyttäisivät nälkään ja kieltäisivät janoovaisilta juoman. (Jes. 32: 6) Toisaalta he saattavat ylistää Jumalan valtakunnan evankeliumia. Mutta samaan hengenvetoon saatetaan sanoa, että pitäisi edes kerran jättää syntien anteeksiantamuksen julistus pois tai ei ainakaan niin monesti, saisi julistaa. Siinä riittää seulomista. Jumalan voiman he kieltävät pois. (1. Tim. 3:) Mutta Herralle ovat kauhistuksia valtakunnaton evankeliumi, ( = sovintosaarna ulkopuolella Jumalan kansan, koska siellä ei ole Pyhää Henkeä) ja valtakunta ilman evankeliumia. Molempia on maailmassa.

Ulkokullatut saattavat kyllä sanoa: "Syö ja juo ja ei kuitenkaan hänen mielensä ole sinun kanssas.” ( Snl. 3: 7 ) Heillä on siis eri puhe suussa kuin sydämessä. "Ja Herra sanoo: että tämä kansa lähestyy minua suullansa ja kunnioittaa minua huulillansa, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta.” (Jes. 29:13) Heidän kavaluuttaan lisää. että he lähestyvät. Jumalaa niin kuin se kansa, joka jo vanhurskauden tehnyt on, ja ei ole heidän Jumalansa oikeutta hyljännyt. (Jes. 58:2) He luulevat myös itsensä puhtaiksi, eivätkä kuitenkaan ole saastaisuudestaan pestyjä. (Snl. 30: 12) Sinulle, joka et hyväksy Jumalan valtakunnan evankeliumia, sanomme: "Sinulla on nimi, ettäs elät, mutta olet kuollut." ( Ilm, 3:1) "Niin ole siis ahkera ja tee parannus.” (ilm. 3: 19) Sillä ulkokullattujen toivo katoaa. (Job 8:13) Viimeisenä päivänä se tulee lopullisesti ilmi. Silloin heille sanotaan: "Menkää pois te kirotut.”

"Katso, ettei sinun jumalanpelkosi ole ulkokultaisuus, ja älä palvele häntä petollisella sydämellä. Älä etsi kiitosta ihmisten tykönä ulkokullaisesti, ja katso mitä sinä puhut, uskot ja aiot, ja älä itsiäs korota, ettes lankeisi ja häpiään tulisi. Ja Herra ilmoittaa sinun salaisuutes, ja maahan kukistaa sinun julkisesti ihmisten nähden, ettes ole palvellut oikeässa Jumalan pelvossa ja sinun sydämes on ollut petollinen." (Siir. 1i: 34-38 ) Tässä on kalliita evankeliumin neuvoja myös ja ennen kaikkea Jumalan lapselle. Samoin on psalmissa 34: 14: "Varjele kieles, pahuudesta ja huules vilppiä puhumasta." Yhdestä suusta kiitos ja kirous käy ulos, ei se niin, rakkaat veljet, oleman pidä." (Jaak. 3:10)

Niiden ulkokultaisuuden hapatuksessa olevien hengellisyyksien rinnalla, jotka maailmassa yleisesti tunnetaan, on myös toisenlaista ulkokultaisuutta. Myös tällöin ihmiset puhuvat eri tavalla kristittyjen selän takana ja eri tavalla heidän silmäinsä edessä. Nämä hengelliset ovat niin hurskaita, etteivät he pidä kaikkia Jumalan lapsiakaan uskovaisina. Kaksimielisyys ja kaksikielisyys tuli näkyville, kun he kristittyjen kokouksissa saattoivat sanoa: "Ei meiltä Jumalan valtakunta ole hukassa. Tässä se joukko on.” Ja heidän omassa piirissään he sanoivat; "Kyllä taitaa niin olla, että näinä viimeisinä aikoina ovat vain kososlaiset Jumalan lapsia." Kristittyjä saatettiin ja saatetaan vieläkin parjata. Heitä aletaan nimittää alemman tason kristityiksi, jotka eivät paljon ymmärrä – – eivätkä Jumalan lapset ole paljon ymmärtävän tuntoisia koskaan olleetkaan, siinä on ollut tarpeeksi ymmärtämistä ja opettelemista, että olisi oppinut uskomaan omia syntejään anteeksi, eikä siinäkään ole tullut oppineeksi. Sitten he saattavat sanoa, että kristityt ovat maailman hengellisiä – aina sen mukaan, millä asteella heidän oma sairautensa sitten onkaan. Ja toisaalta ollaan suuria marttyyreita, kun Jumalan lapset eivät tervehdi heitä Jumalan terveellä. Mikä petos ja mikä haiseva omavanhurskaus sieltä paljastuikaan! Sanomme: "Puhdistakaat kätenne te syntiset ja peratkaat teidän sydämenne, te kaksimieliset.” (Jaak. 4: 8) Mistäkö tiedän näitä asioita ilmoittaa? Siitä, että itse olen ollut siellä omavanhurskauden kukkuloilla, joilla Jumalan lapset näyttivät pieniltä muurahaisilta, ja itsensä näki oppineena ja erehtymättömänä. Mutta Jumala veti alas. Hän tempasi lastensa kautta kuin kekäleen tulesta.

Jumalau lapsikin voi siis joutua ulkokultaisuuden hapatukseen. Sen tähden Jeesus sanoo: ”Karttakaa sen kaltaista!" Sillä sekin synti aina tarttuu, koska meidän omassa lihassamme on kaiken muun pahuuden lisäksi ulkokultaisuus. Vuorisaarnassaan Jeesus sanookin: "Miksis siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, ja et äkkää malkaa omassa silmässäs? Taikka kuinka sinä sanot veljelles: pidäs minä otan raiskan silmästäs? Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka sinun silmästäs, ja katso sitte, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä.” (Matt. 7:3 – 5)

Jumalan valtakunnassa ei tarvitse teeskennellä pyhempää eikä pahempaa kuin on. Siinä saa uskoa itsensä pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi. Saamme myös olla avoimia ja matkan erheitä tunnustaa ja upottaa armon mereen. Vaikka meidän hurskautemme ei ihmisten silmissä loistakaan, niin loistaa se kerran, kun on turmelus riisuttu ja on tullut kunnia. Silloin ulkokullatut sanovat: ”Nämäkö ne olivat Jumalan lapsia ja me pidimme heitä pilkkana ja naurusananlaskuna."

Tämän maan päällä matkatessa me vältämme salaiset häpiät ja emme vaella kavaluudella, emmekä petoksella Jumalan sanaa turmele, vaan me ilmoitamme totuuden ja meitämme julkisesti kaikkein ihmisten omaatuntoa kohtaan Jumalan edessä osoitamme.” ( 2. Kor. 4: 2). Meidän ei tarvitsekaan luulla mitään, sillä me tiedämme, kenen päälle me uskomme, ja olemme lujat, että hän voi meille uskon kalun kätkeä siihen päivään asti, jona Kristus ilmaantuu. (2. Tim. 1:12) Meidän toivomme ei ole turha, sillä se ei ole ulkokultaisessa Jumalan pelvossa.

Pyytäkäämme siis Jumalalta armoa ja Pyhän Hengen valkeutta, että näkisimme omat viat ja saisimme voimaa käydä pesolähteille. On armo, että Jumalan valtakunnassa on pääsy kaikesta synnistä, myös lihan ja hengen saastasta. " Joka on ulkokultasuutta. Eikä liene sellaista julki jumalatontakaan ihmistä, joka ei sydämessään elättelisi jonkinlaista taivastoivoa. Tällaisellekin kuuluu kehotus parannukseen ja sen kautta elävään`taivastoivoon. Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä on kaikki synnit lupa uskoa anteeksi. Jumalan valtakunnasta ja Jumalan Pojan uskosta ei joudu pois heikkouksien eikä lankeemuksienkaan tähden, kun vain synnin rakkaus ei sydäntä voittaisi.

”Sen tähden pitäkäämme juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa, eikä pahuuden ja vääryyden hapatuksessa, vaan vakuuden ja totuuden happamattomassa taikinassa." (1. Kor. 5:8)

Jorma Manninen
Päivämies 4.3.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Yrjö Suni: kirjoituksia

ViestiKirjoittaja mies » 25 Marras 2018, 20:35

Taavetti kirjoitti:Bileam ja Baalak


Aiheeseen liittyvä seurapuhe:
http://www.rakro.net/wp-content/uploads ... 7_2014.mp3

Aikanansa Origen (homilies on numbers) pohdiskeli asiaa, mutta kuitenkin tunnustaen ettei oikein
asiasta osaa paljoa sanoa, mutta perusti jonkinlaisen käsityksen (näin olen ymmärtänyt), että Bileam
oli kauttaaltaan jumalatoin. Luultavasti tähän perustaen eräät kirkkoisät ovat ottaneet Origenin kannan faktana,
ja muistelen, että Lutherkin vertasi Bileamia ja Kaiapasta (Kaifast) esimerkkinä jumalattomista profeetoista:

1992: Joh.11 kirjoitti:49 Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: "Te ette ymmärrä yhtään mitään. 50 Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?" 51 Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, 52 eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.


Origenin ajatusjuoksu on asiaan liittyvästi kuitenkin erehtyvä, ja niin monet ovatkin tulkinneet asiaa väärin.

Puheesta voimme kuulla ja ylläolevasta tekstistä lukea, kuinka Bileam oli uskovainen aikanansa.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 25 Marras 2018, 20:35
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron