Aino Pyörälä: Jumalan kuva

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Hilda Matilainen: Hyvä omatunto

ViestiKirjoittaja Taavi » 10 Huhti 2009, 21:43

Hyvä omatunto


Pitäkää hyvä omatunto. 1Piet. 3: 16.

Jokaiselle kaidan tien kulkijalle on jäänyt mieleen, vieläpä aivan yksityiskohdittainkin, ensimmäinen parannuksensa. Onhan maallisessakin elämässä suuri tapaus sille ihmiselle, joka matkustaa toisesta valtakunnasta toiseen. Onhan siellä kaikki niin erilaista kuin se, mihin hän on ennen tottunut. Vieras kieli, vieraat tavat ja oudot ihmiset saattavat usein siirtolaisen ajatukset siihen päivään, jolloin kotimaan ranta häipyi näkymättömiin.

Mutta kuinka paljon suurempi tapaus onkaan ihmisen elämässä se, jolloin hänet siirretään jo täällä armonajassa pimeyden valtakunnasta Jumalan Pojan valtakunnan asukkaaksi! Kyllä muistat, sisareni ja veljeni, sen päivän, jolloin sait raskaan syntitaakan asemesta hyvän omantunnon, toivottomuuden asemesta toivon, ja elämän
tyhjyyden sijasta ihanan päämäärän. Tähän uuteen, ihmeelliseen valtakuntaan tulessa ei kalva ikävä, kuten vierailla mailla; ei, vaan sinne tulijan eteen aukenivatkin uudet, voimaa antavat näköalat. Synti, jota ennen rakastit, tuli karvaaksi. Toverit ja ystävät, joiden mukana oli helppo turhuutta harjoittaa, kävivät vieraiksi. Näin siirryit Kristuksen valtakunnan jäseneksi. Ei ole ihmettelemistä tällaisen armon osaksesi tullessa, että iloiten muistelet tuota „muuttopäivääsi."

Mutta ei kulunut kauankaan, kun sait tuntea kuinka synnin vaarallinen verkko pyrki kietomaan Jumalalle pyhitetyt jäsenesi. Sielun vihollinen, perkele, kulkee kirkuvan jalopeuran (leijonan) lailla, etsien ihmissieluja saaliikseen. Mutta vihollinen ei aina olekaan kiljuva, vaan se on usein — mikä pahinta — kavala. Ehkä joku voi ajatella: minulla on synnit anteeksi, enkä mitään muuta tarvitse. Se on oikein, mutta kun on saatu tämä armo Jumalan Karitsan ansiosta, on se säilytettävä. Apostoli Pietari, joka itsekin oli saanut karvaasti tuntea synnin voiman, kehottaakin kristityitä: Pitäkää hyvä omatunto!

Hyvä omatunto onkin Jumalan lapsen kallein aarre täällä maailman rajuilmoissa. Hyvä omatunto on ikään kuin panssari pahan nuolia vastaan. Jos uskova joutuu hyvien tekojensa tähden kärsimään, saa hän puhtaan omantuntonsa tähden olla vapaa ja kiittää Isää, sillä sekin on armoa Jumalan edessä. (1. Piet. 2: 20).

Kristuksen kirjeinä

Raamatussa nimitetään Jumalan omia „Kristuksen kirjeiksi". Mikä korkea tehtävä meillä onkaan! Tulemmeko sitä ajatelleeksi ollessamme ja työskennellessämme täällä Jumalalle vieraiden ihmisten parissa? Mitä he saavat meidän elämästämme lukea? Todistaako elämämme, jokapäiväinen kilvoittelumme, Kristuksesta? Onko Kristus saanut meissä vielä ollenkaan muotoa, kuten Paavali toivoo seurakunnaltaan? Ei ole „Kristuksen kirjeeksi” sopiva enää se uskoa tunnustava ihminen, joka istuu siellä missä pilkkaajat istuvat, elokuvissa, kevytmielisissä juhlissa, lähimmäistään panettelevien yms. joukossa, Kristuksen nimi joutuu myöskin ahneuden, riidan, säälimättömyyden ja valheen tahratessa omiatuntojamme — pilkatuksi. Herra armahtakoon meitä, nuoria matkaajia, ettemme pettäisi itseämme eläen maailman ja kevytmielisyyden kahleista, vaan kulkisimme täällä puhtain tunnoin, todellisina „Kristuksen kirjeinä!” Herra armahtakoon teitä vanhemmat, että jaksaisitte uhriveren korjaajina olla meille nuorille esikuvina kaikessa!
Aika on vakava. Monenlaiset murheet ja ahdistukset painavat ihmiskuntaa. Mutta kaikesta tästä huolimatta näyttää synti saavan meidänkin pienen kansamme elämässä yhä suuremman vallan. Omattunnot nukkuvat, rakkaus kylmenee, ahneus, omanvoiton tavoittelu ja lihanpalvonta kukoistaa. Moni kristittykin voi uupua, sillä synti on kavala. Hätävalhe lipsahtaa huuliltamme. Säikähdämme sitä aluksi, mutta pian lohduttaudumme, aikakin on nyt erilainen, ei sitä nyt niin tarkkana tarvitse uskonkaan tiellä olla! Ei haittaa vaikka sanonkin tuolle tarvitsevalle lähimmäiselleni: ei ole, sillä ehkä saan tällä tavaralla enemmän rahaa kuin nyt, kunhan tässä aikaa kuluu — tuumii ahneuden sokaisema ihmisraukka. Kuinka paljon liataankaan kerran jo puhtaaksi pestyjä omiatuntoja juuri tuollaisilla ”pikku synneillä"! Kuitenkin ne hukuttavat sielun yhtä varmasti kuin suuretkin.

Sen tähden olkaamme raittiit ja valvokaamme, sillä emme tiedä hetkeä, koska Ylkä tulee! Älkäämme antako omientuntojemme ”pieniä syntejä" suosimalla paatua, vaan rientäkäämme ne panemaan pois, jos kiusaukseen joudumme. On muistettava, että..kruunua ei hän saa, joka maata rakastaa." Kannattaa seurata Jeesusta loppuun asti, sillä palkanmaksu on suuri. Jos tuntomme tahraantuu, niin kuin se alati tekeekin, antakaamme Jeesuksen parantavan sovintoveren olla joka hetkisenä puhtautenamme, ei synnin peitteeksi vedettynä, kuten tämän maailman jumalisuudessa tehdään, vaan synnin valkeuteen saattajana. Veriarmon turvissa vaellamme valkeudessa sekä Jumalan että ihmisten edessä. Meidän raadollisten omat yritykset ja touhumme omientuntojen puhtaana pitämiseksi ovat kokonaan turhia ilman Kristuksen sovintoarmoa. Siionissa on avoin lähde kaikille katuville, jossa Jeesuksen nimessä ja veressä saadaan synnit anteeksi. Kun meillä on näin suuri armo omanamme, tulee halu säilyttää puku puhtaana ja entistä visummin tarkata askeliamme, että ne olisivat joka hetki päämääräämme, taivasta kohden. Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.”

Hilda Matilainen
Siionin Lähetyslehti, huhtikuu 1942
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Aino Pyörälä: Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja Taavi » 15 Kesä 2009, 18:48

Jumalan kuva

”Ja Jumala sanoi: tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, meidän muotomme jälkeen: ja he vallitkoot kalat meressä, ja taivaan linnut, ja karjan ja koko maan, ja kaikki jotka maalla matelevat.
Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän sen loi, mieheksi ja vaimoksi loi Hän heitä.
Ja Jumala katsoi kaikkia, kuin hän tehnyt oli, ja katso, ne olivat sangen hyvät" (1.Moos.1:2,27,31).

Aikojen alussa Jumala loi sanallansa tyhjästä taivaan ja maan, sitten hän loi auringon, kuun ja tähdet valaisemaan ja lämmittämään maata. Kaiken kasvillisuuden ja eläinkunnan hän myös loi maan päälle, ennen kuin teki ihmisen. Eikö tämä osoita Jumalan mittaamatonta rakkautta ihmistä kohtaan, että hän ensin tekee kaiken valmiiksi, niin että ihminen saa alkaa elämänsä valmiissa maailmassa, missä häneltä ei puutu mitään. On onnellinen olotila.
Vielä suurempaa ja ihmeellisempää rakkautta saa ihminen osakseen, kun Jumala tekee hänestä oman kuvansa. Ruumiin hän tekee maan tomusta, ja se on maan lain alainen, se on maata. Mutta kun Jumala puhaltaa ihmisen sieraimiin elävän hengen, tulee ihminen eläväksi sieluksi. Eikö tämä puhu selvää kieltä siitä, että vain ihmisellä on kuolematon sielu. Ruumis muuttuu jälleen maaksi, kun henki eroaa, mutta sielu on kuolematon, koska se on osa Jumalasta.

Luotuaan kaiken, Jumala katsoi tekojaan, ja katso, ne olivat sangen hyvät. Hänellä ei tullut yhtään erehdystä eikä virhettä teoissaan, sillä hän on kaikkivaltias. Näin onnellinen oli ihmisen alkutaival. Miksi tämä onnellinen tila ei kuitenkaan kestänyt kauan? Luther selittää:
"Ihminen lankesi syntiin, kun hän ei pysynyt uskolla Jumalan sanassa, vaan kuunteli kiusaajaa, mieltyi pahaan ja rikkoi Jumalan käskyn."
Näin se on. Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon. Hän asetti ihmisen sanansa uskojaksi. Jokaisella on vieläkin vapaus valita joko Jumalan sanan uskomisen tie, tai oman turmeltuneen tahdon tie. On vain kaksi tietä ja kaksi päämäärää.
Vaikka ihminen rikkoi Jumalan käskyn ja joutui näin pois Jumalan yhteydestä, ei Jumala rakkaudessaan voinut hyljätä ihmistä kokonaan, vaan antoi hänelle mahdollisuuden palata. Jumalan pyhää tahtoa ei kuitenkaan voi yksikään ihminen täyttää, sillä Jumalalle kelpaa ainoastaan täydellinen uhri. Sen tähden täytyi Jumalan ainoan Pojan tulla maailmaan syntiuhriksi meidän edestämme, että me saisimme armon avuksemme uskon kautta Hänen päällensä. Niin kuin apostoli kirjoittaa efesiläisille neljännessä luvussa:
"Mutta uudistakaa teitänne teidän mielenne hengessä, ja pukekaa päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on, totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä."
Näin on parannuksen ja armosta uskomisen tie. Mielen hengen täytyy uudistua ihmisellä, joka tahtoo tulla Jumalan tykö. Kuinka se sitten uudistuu? Ainoastaan siten, että oma mieli, oma käsitys ja oma tahto hyljätään Jumalan sanan tahdon alla. Vain se tie, jonka Jumalan sana näyttää, vie Jumalan tykö.
Ihmisen sielu ei elä ilman ruokaa, kuten ei ruumiskaan. Kun oman mielen henki näkyy Jumalan sanan kirkkaassa valossa synniksi ja hyljättäväksi, täytyy tilalle saada uutta. Sellainen sielu saa ruokaa. Tyhjä astia on hyvä täyttää, ja se täytetään Jumalan huoneen runsailla armotavaroilla. Kun syntinsä tunteva ihminen saa vaihtaa syntinsä täydelliseen armoon ja anteeksiantamukseen, hän totisesti tuntee saaneensa kaksinkertaisesti kaikkien syntiensä edestä.
Näin puetaan päälle se uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on. Näin toteutuu Jumalan totinen vanhurskaus, jonka hän on säätänyt niiden osaksi, jotka uskon kautta pyhitetään. Ja näin Jumalan kuva ihmisessä uudistuu uskon kautta, jonka Jumala lahjoittaa siihen sieluun, joka tahtoo elää Jumalan yhteydessä.

Aino Pyörälä
Päivämies joulukuun 5 päivä 1973
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Helvi Vahtola: Jeesus, kiusausten voittaja

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Huhti 2010, 17:45

Jeesus, kiusausten voittaja


"Niin sanoi Jeesus hänelle: mene pois, saatana, sillä kirjoitettu on, Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoaa palveleman." (Matt.4:10).


Kun Jeesus oli saanut Jordan-virralla Johannes Kastajalta Pyhän Hengen pappisvihkimyksen julistustehtäväänsä, hän meni rukoilemaan erämaan hiljaisuuteen valmistuakseen Jumalan antamaan, vaativaan tehtävään. Sielunvihollinen tiesi, että Jeesus on Hänen valtakuntansa suurin vastustaja. Jo silloin, kun Jeesus oli pieni lapsi, vihollinen olisi tahtonut tuhota Jeesuksen. Mutta Jumala oli sielunvihollista suurempi, ja pelasti Jeesuksen ihmeellisellä tavalla. Nyt kiusaaja kuitenkin teki uuden yrityksen.

Jeesus oli paastonnut, ollut syömättä 40 päivää ja 40 yötä, ja oli nyt aivan nälkäkuoleman partaalla. Sielunvihollinen katsoi, että kyllä Jeesus nyt kuulee hänen neuvojaan, ja niin kaikki jäisi hänen valtaansa. Vihollinen tuli oikein hyvänä ystävänä Jeesuksen luo. Mutta Jeesus tunsi kiusaajan mielen, ja torjui ennen oppimallaan Jumalan sanalla ja neuvoilla kiusaajan rumantuliset nuolet.

Jopa Jumalan sanaankin kiusaaja yritti kätkeä neuvonsa. Jeesus muisti, että hänen oma kansansa oli vaeltanut erämaassa, milloin nälkäisenä, milloin janoisena, ja Jumala oli auttanut.

Vieläkin kiusaaja katsoo Jeesuksen omia, lähestyessään sopivan tilaisuuden, vietelläkseen heidät omaan paulaansa. Monesti on kulunut pitkä aika siitä, kun on saanut olla Jumalan sanan virkistävien lähteiden äärellä, sanan kuulossa. Sielunvihollinen saattaa panna monia kiusauksia ja esteitä: ei siellä noin huonoa uskovaista kaivata enää. Olet joutunut siihenkin vikaan, et voi sellaisenasi mennä. Mutta sanomme: mene pois tyköäni, kiusaaja. Seuroissahan juuri ovatkin avatut lähteet syntiä ja saastaisuutta vastaan. Voit mennä sinne juuri sellaisena kuin olet, armoitettuna syntisenä. Jumala on vieläkin pahan voimaa vahvempi. Hän voi varjella kaikissa vaaroissa ja kiusauksissa ne, jotka hän on ottanut lujaan suojelukseensa. Hän tukkii vieläkin synnin jalopeurain kidat, ja pelastaa meidät palvelijansa Danielin tavoin. Hän pelasti omansa tulisesta pätsistäkin.

Suurimman kiusauksen, kuoleman voitamme, kun Jeesus on voittanut sen ennen meitä, kulkiessaan Getsemanesta Golgatalle voittajana. Kun Jumala vahvistaa meitä uskossa, ja kirkastaa taivaallista voimaansa Pojassaan, se lisää meille uskoa, ja antaa voimaa karkottamaan monien viettelysten ajalla pahan voimaa. Herra Jeesus lähestyy meitä armossa, valtakunnassaan sanansa ja Henkensä kautta. Meidän ei tarvitse jäädä yksin synnin Egyptiin. Sielunvihollinen jättää meidät rauhaan, kun hyvät Jumalan enkelit tulevat meitä palvelemaan. Silloin on joulu keskellä paastoa ja suvi talvella... Silloin ristin pääsiäinen (paaston kuiva aika) muuttuu ihanaksi ylösnousemisen pääsiäiseksi, josta saamme iloita. Jeesus elää. Hän on noussut ylös, ja on omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun saakka.

Jäämme uskomaan tälläkin hetkellä kaikki kiusaukset ja syntimme anteeksi kiusausten voittajan, Jeesuksen nimessä ja veressä. Hän on ollut kaikessa kiusattu niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä, että meillä rauha olisi. Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.

Pyydämme: "Armahin Jeesus, käy kanssamme tiellä, johtaen, nostaen, varoittaen. Kiusaaja meitä kun tahtovi niellä, lannista viekkahat vehkehet sen. Ain armosi suo, Hyvä turvasi tuo, Vie meidät autuuteen istuimes luo." (VK 325: 4)

Sisarenne vaivassa ja valtakunnassa

Helvi Vahtola
Päivämies 10.4.1974
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Elo 2010, 16:50

Auta Herra


"Auta Herra, sillä pyhät ovat vähentyneet, ja uskolliset ovat harvat ihmisten lasten seassa. Jokainen puhuu lähimmäisensä kanssa valhetta: he liehakoitsevat ja opettavat eripuraisista sydämistä. Jotka sanovat: meidän kielemme pitää voittaman, meidän tulee puhua: kuka meidän herramme on?„ Ps. 12: 2, 3, 5.

VANHAN liiton uskovainen kuningas, Daavid tässä valittaa kansansa yhteistä jumalattomuutta. Uskovaisilla on aina ollut asiaa Jumalalle. Kun saamme nauttia ajallistakin hyvyyttä, tuntee Jumalan lapsi siitä kiitollista mieltä Jumalaa kohtaan. Mutta ennen kaikkea hän näkee kiitoksen aiheen siinä, että Jumala on auttanut hänet maailman turhasta ja vahingollisesta menosta sisälle valtakuntaansa ja siinä jatkuvasti varjellut lapsenaan.
Usein uskovaisella on myös hätä ja huoli omaisista, naapureista, vieläpä yhteisestä kansasta, joka ei pidä lukua sielunsa tilasta, vaan näyttää kulkevan aivan huolettomana iankaikkisuutta kohti. Sydämestä nousee psalminlaulajan tavoin huokaus: Auta, Herra, että kaikki ymmärtäisivät katsoa, mitä aika kuluu, ja etsisivät sinua ja sinun valtakuntaasi, että saisivat rauhan sielulleen, ja autuuden omistamisen sinun armossasi.
"Pyhät ovat vähentyneet." Monta vanhurskasta on otettu ajan vaivoista pois. Heidän paikkansa on tyhjä. Emme kadehdi heidän osaansa, vaan kiitämme Jumalaa, että he ovat päässeet nauttimaan ikuista rauhaa ja lepoa.
HARVAT ovat uskolliset ihmisten lasten seassa. Kun katsomme maailman suurta joukkoa, niin harvat sieltä enää joutavat tulemaan Jumalan valtakuntaan. Mutta milloin sellainen ihme tapahtuu, täyttää ilo jokaisen uskovan sydämen. Yksikin sielu on kallis Jumalalle. Vielä on ovi auki lammashuoneeseen, katuvan syntisen käydä sisälle.
"Jokainen puhuu lähimmäisensä kanssa valhetta: he liehakoitsevat ja opettavat eripuraisista sydämistä." Joudumme pakostakin seuraamaan maailman menoa. Täytyy ihmetellä sitä vastahakoisuutta ja riitaisuutta, mikä kaikkien asioiden ympärillä vallitsee. On pakko todeta, että sopu ja rauha on otettu pois maailmasta. Kaikki tahtoisivat määrätä: Kuka sitten tottelee, kun kaikki komentavat. Ei kukaan.
"Kuka meidän herramme on?" Tässä on asian ydin. Kun ei tunneta Jumalaa, ei ole ketään Herraa, jota tottelee. Uuspakanuus on vallannut suuren osan ihmiskuntaa. He puhuvat kauheita sanoja Herraa, vastaan, ovat kuin muinoin Egyptin faarao, joka sanoi Moosekselle: Kuka on, Herra, jonka ääntä minun on kuultava. En minä tunne Herraa, enkä päästä Israelia. Ja vaikka Jumala kuritti raskaasti faaraota ja Egyptiä, paadutti tuo pakanahallitsija aina uudestaan sydämensä. Hänen loppunsa oli surkea. Ei Jumala anna pilkata itseänsä. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Mutta Jumala on vielä kärsivällinen, ja odottaa, että kaikki kääntyisivät parannukseen. Jumala ei tahdo yhdenkään sielun hukkuvan, vaan että kaikki palaisivat pahalta tieltänsä, ja saisivat elää. Jumalalla on kuitenkin oma määrätty aikansa, jonka hän ihmistä kutsuu. Kun tämä aika loppuu, ei jää mitään mahdollisuutta pelastua. Näin käy yksityisen ihmisen, ja myös kansojen, sekä vihdoin koko maailman kohdalla. Tämän on Jumala ilmoittanut sanassaan.
KUN synnin mitta täyttyy, niin kuin kävi Nooan aikana, ja niin kuin kävi Sodomassa ja Gomorrassa, täyttyy myös Jumalan antama armon aika. Kun ihminen paaduttaa sydämensä, eikä ota vastaan Jumalan tarjoamaa pelastusta, hylkää Jumala myös ihmisen.
Voi, kun kansamme heräisi näkemään synnin turmiovallan syvyyden, ja huomaisi sen turmeluksen tien, jolla suuri osa kansaamme kulkee. Kunpa Jumala saisi herättää omattunnot etsimään rauhaa Jumalassa, ja etsimään sitä sieltä, josta se löydetään, Jumalan seurakunnasta.

Aino Pyörälä
Päivämies 12.5.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavi » 20 Loka 2010, 15:37

Vapahtajan huolenpito


Joh. 17: 11 – 17
Vapahtajan huolenpito omistaan ei loppunut silloinkaan, kun hän maisen elämän rasittavista kahleista siirtyi kunniansa valtaistuimelle taivaaseen.

Esillä oleva pyhä sana todistaa, miten hän esirukouksin pyytää Isän siunausta ja suojelusta maailman kylmiin tuuliin jääville orpoutta ja eronikävää tunteville opetuslapsilleen. Tähän samaan esirukoukseen ovat suljetut kaikki ne ihmiset, jotka ovat uskon kautta oksastetut totiseen viinipuuhun, Herraan Jeesukseen.
Tämä yhteys on meidänkin kohdallamme, veljet ja sisaret, taivaallisen Kuninkaamme kanssa jatkunut siitä asti, kun meidät suurina syntisinä, rampoina ja raajarikkoina, omalta puoleltamme ansiottomina ja köyhinä korjattiin Isän armohuoneeseen, ja annettiin kaikki synnit ja rikokset anteeksi Vapahtajan sovinnossa.
Tässä huoneessa matkaa tehden ei ole kukaan voinut kartuttaa itselleen mitään hengellisiä rikkauksia. Kaikki me olemme vain ensimmäisellä luokalla, isoavaisia (nälkäisiä, skannaajan huomautus) ja janoavaisia, taivaasta päin pyydellen, että yksikin virvoittava pisara putoaisi kylmiään ja kuivaan, maailman tuulten jäähdyttämään sydämeen.
Miten lohdullista onkaan tietoisuus siitä, että meillä, itsessämme köyhillä, on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka vanhurskas on. Ja että mekin, Hänen pyhyytensä kautta olemme vapahdetut synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta. Tai että hän rukoilee puolestamme silloinkin, kun meidän rukousten käsivartemme väsyvät ja uupuvat. Hän on luvannut: "Minä nostan, kannan ja pelastan."

Vapahtajan esirukousten kantamina alkuseurakunnassakin apostolit jaksoivat saarnata, ja tunnustaa Hänen nimeänsä vihamielisen maailman edessä. Jumalallisen rakkauden voimasta he jaksoivat käsiä marttyyrikuolemankin kauhut.
Isän tahdon todistajaksi, ja hänen sanansa tuojaksi Jeesus ilmestyi keskellemme. Jo Beetlehemin olkivuoteelta tuo taivaallinen valo alkoi ensi säteitään heittää tänne, vailla jumalallista rakkautta olevaan pimeään maanilmaan. Mutta ihmisille ei kelvannut tämä Isän rakkauden osoitus. Se oli tuotu keskellemme liian halvassa muodossa. Taivaasta päin asetettu saarnavirka on liian halpaa ja ala-arvoista nykyisinkin. Mutta näiden halpojen puolesta Jeesus tekstissä rukoilee, ettei heitä otettaisi pois maailmasta, vaan että Isä varjelisi heidät pahasta.
Jos saarna Pyhän Hengen voimasta lakkaa, niin silloin ei enää kukaan voi parannusta tehdä. Epäuskoisten ihmisten tähden Herran kansa kulkee vielä tämän maan kamaralla Jumalan totuutta julistaen. Kuolleista ylös noustuansa Vapahtaja jätti tehtävän omilleen sanoen: "Niin kuin Isä lähetti minut, niin minä myös lähetän teidät." Ja toisessa paikassa: "Minun rauhani minä annan teille. En minä anna niin kuin maailma antaa."
Sisäinen rauha ja ilo ovat kristitylle niin kallisarvoinen taivaan lahja, ettei sitä vaihtaisi minkäänlaisiin katoaviin aarteisiin. Se seuraa meitä loppumattomassa iankaikkisuudessakin, jolloin sen saamme täydellisenä tuntea Isän kodissa.

Pyhä on aina se paikka, missä Jumalan kallis ja hukkumaton sana omalla äänellänsä saarnataan kohti ihmisten omiatuntoja, tapahtukoonpa se sitten temppelissä tai kaikkein matalimmassa majassa. Taivaasta päin hoidetaan meitä niin, että hyvän Paimenen ääni alkaa kuulua sellaisestakin paikasta, joista sitä emme osanneet odottaakaan. Siitä Hänelle kiitos ja kunnia!

"Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle, ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt." Luuk. 12: 49.

Amanda koivukoski
Siionin Lähetyslehti, syyskuu 1955
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 22 Loka 2010, 07:03

Kemin seuroissa koettua

Mietteitä eräistä ilmiöistä

Suurseuratko, vaiko nuorison kristillinen suurkokous, voisi kysyä Kemin suviseuroja muistellessa. Valtavan suuri oli siellä nuorten joukko. Sydän lämpeni katsellessa, kuinka paljon Herran elävä tuli on saanut juuri elämänsä parhaimpia vuosia eläviä nuoria koota ympärilleen.

Samalla ei voinut olla huokaamatta Jumalan puoleen niitten lukemattomien ihmisten puolesta, jotka välinpitämättöminä kuolemattoman osansa tulevaisuudesta hymyillen vielä kulkevat suurin joukoin tämän maailman ruhtinaan nimeen viritettyjen virvatulien äärelle lämmittelemään. Paljon oli heitäkin, varsinkin iltaisin, ikään kuin eksynyt vahingossa, ehkä uteliaisuudestakin, tuon valkoisen, jättiläiskokoisen seurateltan lähettyville katselemaan, ja monet kuuntelemaankin. Taivaan Kuningas itse näkee sydämiin, ja yksin Hän tietää, kuinka monta rauhaa kaipaavaa, elämänsä sotkuisiin kysymyksiin vastausta etsivää herännyttä ihmistä pysähtyi ilta illan jälkeen kovaäänisen kaiuttamaa sanaa kuuntelemaan, ehkä kätkemäänkin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kätkeminen, jopa kuunteleminenkaan ei ole aina niin helppoa tällaisissa suurkokouksissa, joissa kymmenet tuhannet tapaavat aikojen takaa toisiaan. Eihän tässä sinänsä mitään pahaa ole, mutta ehkä on vähän ajattelemisen aihetta erään uskottaman sanankuulijan arvostelussa: "Täytyy ihmetellä tämän kristillisyyden selvää, ja niin helposti tajuttavaa julistusta, joka pitäytyy aina Raamatun sanaan, ja siksi se varmasti panee useamman kuulijansa kannan ottoon. Mutta on niin vaikea käsittää monien kristittyjen outoa rauhattomuutta näin seuroissa. Ymmärrän kiitosäänetkin, nehän kuvastavat ihmisten yliherkkyyttä, mutta se muu hälinä tempaa kaiken kuulijan korvista pois."
Maailma on aina loukkaantunut ns. liikutuksiin, joten ei niistä tässä yhteydessä enempää, mutta saarnojen aikana arkiasioitten puhuminen on asia, josta Jumala auttakoon meitä parannukseen! On muistettava, että Jumalan oma on kuin kirje, jota maailma lukee — Paavali käyttää tätä nimitystä: Kristuksen kirje, ja siitä syystä onkin korvaamaton vahinko, jos meidän ”rauhattomuutemme" on esteenä etsivän ihmisen sisälle tulemiseen, onhan jo lapsena kristityn kodin perintönä moni saanut tiedon, että Jumalan sanan ääressä olemme Hänen edessään, ja juuri siinä saamme kaikkein läheisimmin tuntea Vapahtajan läsnäolon.

Ei ihme, jos Keminkin seuroissa, tuhansista kuulijoista huolimatta, vallitsi mitä syvin hartaus: Siellä ikään kuin ahmittiin sanaa, varsinkin teltassa, johon niin harva onnellinen mahtui, tuhansista istumapaikoista huolimatta. Joskus, kun häiritsevät juttelut kantautuivat, keskellä kalleinta sananjulistusta, hiljentyneen kuulijan ulottuville. Tulee mieleen, että onkohan meillä jo liiaksi tarjolla sanaa, kun emme jaksa sitä enää hartaudella kuunnellakaan. Sillä välin, kun miljoonat haparoivat vielä pakanuuden yössä, ilman Jumalaa, ilman Jeesusta, ilman elävää toivoa. Onhan meillä kristittyinäkin syytä tarkkailla, millainen käytös Jumalan lapselle sopii, niin sanan kuulossa, kuin arkielämässämmekin. "Sinä Jumalan ihminen, noudata – hiljaisuutta." 1 Tim. 6: 11.

Kuinka toivoisimmekaan, että edes joskus heijastuisi kauttamme ulkopuoliselle etsijällekin aavistus siitä valtakunnasta, joka on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Epäilemättä juuri tässä tuntee kilvoittelija suuren vajavaisuutensa. Niin tunsi Kemin seuravieraskin, jonka piti olla armonkerjääjän paikalla, jopa kerjäläisenä sieltä lähteäkin. Kunpa Herra saisi aina olla Henkensä kautta pitämässä tuntoa hereillä, ettei koskaan tultaisi niin rikkaiksi, että veriarmon kerjääminen loppuisi!

Kuinka usein haemmekaan tyhjiltä kaivoilta elävää vettä, kuten omasta itsestämme, omista tuntemisistamme! Vielä enemmän etsimme autuuden syyksi omia saavutuksiamme, ja niin on edessämme pian epäonnistuminen ja vararikko. Miten kalliisti juuri tästä puhuikaan mm. eräs nuori pappisveli, joka erikoisesti alleviivasi sitä, kuinka kaikki omat tuntemisemme, hyvät ja huonot, ovat vain inhimillistä tunneailahtelua, ainoa, ja vain ainoa varma perustus on siinä, että saamme sellaisina kuin olemme, uskoa Herra Jeesus autuudeksemme. Kuinka lohdullista tämä onkaan muistaa niittenkin ns. alatien matkaajien, joitten sydämen hiljainen kiitoskin on usein kyynelhelmin kostutettu! Näin kaavaton on elävä kristillisyys: toisen silmäkulman täyttää vain pieni ilon kyynel silloin, kun toinen voipi ääneen ylistää Vapahtajaansa. Ei ole ihme, jos ei ulkopuolelta katsoja tätäkään käsitä, sillä se on nähtävä sisältä päin, kuten lasimaalaus ikkunassa.

Sinulle, vielä epäuskon kahleissa oleva ystävä, jos satut lukemaan nämä rivit, tahtoisin ikään kuin Kemin suurseurojen jälkiterveisinä sanoa: Sinua juuri Hyvä Paimen etsi, antaessaan Jumalan valtakunnan omiensa kautta lähestyä. Ethän toki näin suuren armon anna hukkaan mennä?

Ulkonaisestikin olivat nämä seurat mitä onnistuneimmat. Rakkaudella ja huolella olivat Kemin sisaret ja veljet valmistautuneet meitä kaukaakin tulleita vastaanottamaan ja palvelemaan. Taivaallinen Isä palkitkoon siunauksellaan kaiken sen ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden, mitä kemiläisten koteihin majoitettuina osaksemme saimme! Paljon jäi Kemistä muistoja, ja kuten kaupungin johtohenkilöt lehdistön välityksellä etukäteen toivoivat — hyviä terveisiä kotiin tuotavana.

Jumalan hukkumattoman sanan ääressä vietetyt hetket ovat aina Jumalan lapselle hetkiä, joita muistaa kauan. Jo pelkkä toisten uskovien tapaaminen rohkaisee usein yksinäisellä elämänsä vartiopaikalla seisovaa kristittyä. Entä ne keskustelut siellä majapaikoissa, miten paljon niistä saimmekaan. Kemin moneen uskottomaankin kotiin tulivat tällä tavalla iltaisin pienet jälkiseurat. Täytyy sanoa, että juhlat jatkuivat Siionin virsien ja laulujen muodossa junissa, kiskoautoissa ja linjavaunuissa seuraväen hajaantuessa ympäri maatamme, jopa rajojen ulkopuolellekin.

Ihmeellistä vain on, että kuta enemmän syö Sanan leipää, sitä nälkäisemmäksi tulee. Niinpä monet suuntasivatkin vielä matkansa Ruotsin Luulajaan suuriin seuroihin, toiset Rovaniemelle ja Raaheen, joten vielä seuraavalla viikollakin oli suurseuroista, tosin matkan varrella harventuvia ryhmiä palaamassa kotipaikoilleen. Rohkaisevana jäi senkin Keski-Pohjanmaan eräälle asemalle jäävän seuravieraan evääksi annetut helsinkiläisen matkaystävän sanat: "Taivaallisen Isän haltuun! Kaiken takana onkin yksin Hän, Taivaallinen Armahtaja, jolle ylistys, kiitos ja kunnia iankaikkisesti!"

Hilda Matilainen
Siionin Lähetyslehti, syyskuu 1955
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 02 Tammi 2011, 15:05

"Minä etsin häntä, mutta en löytänyt häntä".


Jokaisen Jumalan lapsen toive ja rukous on se, että saisi asua Herran huoneessa päiviensä loppuun saakka. Monesti vaivaa pelko siitä, ettei vain uneliaisuus ja eksyminen saavuttaisi.

Vanhan liiton matkaajakin on kokenut samoja vaaroja. "Minä etsin häntä, mutta en löytänyt häntä." (Korkia Veisu 3:1). Aurinko oli piiloutunut, ja yö oli saavuttanut. Matkaaja ei jaksanut vaeltaa. Hän etsi ja etsi yksin. Sielun rakastajaa ei löytynyt. Rauha oli poissa. Mutta hän ei jäänyt siihen.

"Nyt minä nousen ja käyn kaupunkia ympäri, kaduilla ja kujilla, ja etsin, jota minun sieluni rakastaa: minä etsin häntä, mutta en minä häntä löytänyt." (K V; 3:2). Etsivä harhaili edelleen yksin, ei ollut yhtään kaupungin asukasta kuulomatkan päässä. Apua ei löydykään omasta takaa, jos eksyy harhailemaan oman järkensä teille ja kujasille, eksyy ymmärryksen kautta uskomaan, kun tulisi lapsen lailla uskon kautta ymmärtää. — Mutta vanhan liiton matkaajalle kävi onnellisesti: "Vartiat, jotka käyvät kaupunkia ympäri, löysivät minun. Oletteko nähneet, jota minun sieluni rakastaa?" (K.V. 3: 4) Etsivä oli vielä kysyjän paikalla, hän kyseli neuvoa muurin vartijoilta. Sieltä kuuluivatkin neuvon sanat. Oli tallella vielä korva kuulla opetuslapsen tavalla, koska tulos oli näin hyvä. "Kuin minä heistä vähän erkausin, löysin minä, jota sieluni rakastaa." Hän "erkausi vartijoista," pääsi taas omakohtaisesti uskomaan. Siitä syttyi halu kilvoitella kaidalla tiellä, taivaallisen aarteen omistajana perille asti, kunnes alkaa sapatinlepo. "Minä tartuin häneen, ja en tahdo häntä laskea." (K. V. 3: 4)

Vuosituhanten takaa tämäkin Pyhän Hengen kautta kirjoitettu sana neuvoo meitä. Vielä tänään vartijat valvovat Siionin muurilla. Yksityiset vartijat valvovat, ja muurilta kuuluu yhteinenkin, selkeä pasuunan ääni. Jumalan valtakunnan kannanotot ovat miltei kaikkien kuultavissa ja luettavissa. Vain nukkuva tai kuuro voi olla niistä tietämätön. Jos korvien kuulo menee, seuraa lopulta hengellinen kuolema, sillä usko tulee kuulosta. Elävillä on huoli siitä, ettei vain eksyisi. Kuollut ei tunne sitäkään, milloin on kulkeutunut muurin ulkonuolelle. Meille jokaiselle on tarpeellista kuunnella Pyhän Hengen neuvoja, pysyäksemme sillä tiellä, jolta ei tyhmäkään eksy.

Olemme monesti huonot kuulemaan, hitaat tottelemaan. Synti tarttuu. Siksi pyytäkäämme pysyä Siionin avoimilla lähteillä. Siellä tapaa toisiakin matkan vaivoissa väsyneitä.

Vähin sisarenne valtakunnassa,
Aino Paloranta
Päivämies 29.9.1976
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Lilja Carlson: Lohdutus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Huhti 2011, 10:56

Lisää Meille uskoa
Lohdutus


Ihmiselämässä ovat huolet ja murheet hyvin yleisiä. Kukaan ei säästy vastoinkäymisiltä. Ne kuuluvat kiinteästi ihmiselämään syntiinlankeemuksen seurauksina. Kuitenkaan yksityisen ihmisen elämässä emme saa sanoa hänen kärsimystensä määrän olevan suoraan verrannollisen hänen syntiensä määrään. Tästä ovat Job ja Paavali mitä selvimpiä esimerkkejä. Me kaikki kärsimme yhteisestä syntisyydestämme, joskin vastoinkäymisten määrä jakautuu eri tavalla eri yksilöille.

Ihmisellä on taipumus itsekkäästi ajaa etujaan, ehtiäkseen mahdollisimman paljon saavuttaa maailmassa. Hän myös haluaa luottaa omiin voimiinsa niin pitkälle kuin mahdollista. Mutta sitten kun hän joutuu hätään, hän odottaa lähimmäisten osanottoa ja lohdutusta. Muutama myötämielinen, kaunis sana saattaa merkitä arvaamattoman paljon ahdistuksessa olevalle ihmiselle. Älkäämme sen vuoksi unohtako vaikeuksiin joutuneita lähimmäisiämme! Kuitenkin inhimillinen lohdutus on vajavaista. Me osaamme harvoin sydämestämme ottaa osaa toisen ihmisen suruun, vaikka tahtoisimmekin.

Mutta on olemassa sellainen lohduttaja, joka tahtoo ja kykenee kaikkia vaivattuja auttamaan. Jos tämä oikea lohduttaja, Herra Jeesus, saa olla sydämemme asukkaana, emme koskaan joudu ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Hän ymmärtää täydellisesti jokaista ihmistä.

Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Sillä sen tähden, että Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu. Hän voi kiusattuja auttaa." Tämä on todella lohdullinen Raamatun kohta. Me ajattelemme helposti, että Jeesus Kristus on jotain niin korkeata, kaukaista ja pyhää, ettei Hän voi ymmärtää tällaisia, heikkoja syntisiä. Mutta Hän on ihmisiä rakastava Herra. Jeesus on itse elänyt yhden ihmiselämän täällä maan päällä. Sen vuoksi Hän, jos kukaan, voi meitä auttaa. Maailmassa ei ole mitään kiusausta, jonka luonnetta Hän ei tuntisi. Hän oli voimakas ja voitti jokaisessa kiusauksessa. Mutta samalla Hän tietää, että me olemme heikot. Juuri se, että Jeesus läpikotaisen hyvin tuntee meidät, on lohdutuksemme. Meissä ei ole Hänelle mitään yllättävää, olimmepa sitten minkälaisia tahansa.

Jeesus piti aina tärkeämpänä sielun pelastumista, kuin ruumiin terveyttä, vaikka Hän sangen paljon paransi ihmisiä kaikenlaisista taudeista. Hän todella lohdutti ihmisiä ajallisissa asioissa, mutta samalla Hänellä oli aina tarkoitus auttaa ihmisiä uskomaan. Voimme sanoa, että kaikki mitä elämän Herra teki, palveli tuota yhtä asiaa, ihmisten sielun pelastamista.

Vielä nytkin Jeesus kutsuu luoksensa kaikkia ihmisiä ja lohduttaa murheellisia sydämiä. Hän on sanojensa mukaan sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Vakka Jeesus ei enää ole ole maan päällä siinä ihmishahmossa, jossa Hänet tapaamme evankeliumeissa, Hän kuitenkin jatkuvasti toimii täällä, tehden ihmeitä ihmiskunnan keskuudessa.

Jeesus sanoi jäähyväispuheessaan opetuslapsille: "Minä olen rukoileva Isää, ja Hän antaa teille toisen Lohduttajan, Pyhän Hengen, että hän teidän kanssanne olisi iankaikkisesti." Opetuslapset todella tarvitsivat Lohduttajaa ja Puolustajaa, sillä monenlaiset vaikeudet olivat heillä edessäpäin. Jeesuksen oma tie vei kärsimyksiin ja vaivaan. Ja Johanneksen evankeliumissa Hän sanoo: "Ei palvelija ole herraansa suurempi, jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat."

Olemmehan mekin, tämän päivän Jumalan lapset, saneet aina uudestaan ja uudestaan kokea, että me tarvitsemme Lohduttajaa. Kun katselemme itseämme, näemme, ei vain joitakin vikoja, vaan kokonaan itsemme kelvottomiksi Jumalan edessä. Raamatun sanan mukaan tänäkin päivänä on totisesti niin, ettei minussa, se on minun lihassani ole mitään hyvää. Sen vuoksi mieli tulee murheelliseksi, ja joudumme epäilyksiin autuudestamme. Mutta juuri tällaisia varten Jeesus jättikin maan päälle Lohduttajan, Pyhän Hengen. Tämä Lohduttaja sanoo nytkin epäilevälle Jumalan lapselle: "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit", ja niiden matkassa sinunkin syntisi! Näissä Raamatun armolupauksissa on meidän autuutemme, eikä tunteissamme.

Ja vaikka joudumme nimellisiin synteihin, meidän ei tarvitse jäädä tuijottamaan siihen surulliseen tosiasiaan, minkä sielunvihollinen on aikaan saanut, koska olemme lunastettuja syntisiä. Golgatan Uhrikaritsan veri vuoti noiden sotkuisten asioittemme korjaamiseksi. Saamme silloinkin omistaa täydellisen anteeksiantamuksen. Mutta kun me tunnemme evankeliumin valon koskettavan kipeitä paikkojamme, alamme huomata, ettemme olekaan vielä hukassa, vaikka sielunvihollinen on niin sanonut. Ja silloin aukenevat myös tuntomme tilikirjat. Aina onkin siellä, missä Pyhä Henki on evankeliumilla saanut lohduttaa ahdistettuja sydämiä, tapahtunut synnintunnustamista.

Olemme, Jumalan lapset, saaneet kokea myös sen, minkälaista on elää uskottoman maailman keskellä. Kuinka kipeästi ovatkaan saatteet toteutua kohdallemme nämä Jeesuksen sanat: "Maailmassa teillä on ahdistus...", koululaiselle tai opiskelijalle tovereiden keskuudessa. Monelle uskottomien työtovereiden seurassa, joissa paikoissa Jumalan lapsi usein tuntee olevansa aivan kuin puristuksessa. On saattanut käydä niin, että sielunvihollinen on riistänyt rohkeuden edes tunnustaa uskoa, uhaten tovereiden halveksinnalla ja pilkalla. Ja sitten kun vielä pitäisi puhua siitä tärkeimmästä asiasta heillekin. Tai jos on saanut jotain puhutuksikin, mutta ei ole mitään muutosta näkynyt, on saattanut tulla ajatus: se on turhaa ja hyvät välimme rikkoutuvat. Näin sielunvihollinen pyrkii estämään Jumalan lasta vapaasti uskomasta. Mutta Jeesus ymmärtää meitä tällaisissakin ahdistuksissa, ja tarjoaa meillä evankeliumissa lohdutuksen. Hänen nimessään ja veressään on kaikki heikkoudetkin anteeksi annetut. Saamme olla kaikesta huolimatta turvallisin mielin, ja pyytää uskoa rukouksessa Jumalalta voimia olemaan suolana uskottomien ystäviemme seurassa, luottaen siihen sanaan, millä apostoli Paavali lohduttaa filippiläisiä:

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi."

Jumalan lasten murheet ja kärsimykset ovat vain hetken kestäviä. Pääsiäisen voittosanoman perustuksella elää meidän iankaikkisen elämän toivomme. Taivaassa ei ole murheellista sydäntä, joka kaipaisi lohdutusta, "...eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä, itkua, eikä parkua, eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

Lilja Carlson
Päivämies 5.5.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Huhti 2011, 17:47

Muutama sana kasteesta

KASTE kristittyjen ulkonaisena merkkinä


Kaste ei ole ulkonaisena merkkinä Jumalaa varten, jotta Jumala tästä merkistä omansa tuntisi. Kelvatakseen Jumalalle pitää ihmisen uskoa. Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi. Jumala tuntee omansa oikeasta uskosta yksin, eikä mistään muusta merkistä.

Kaste Jumalan asettamana sakramenttina on ulkonaisena merkkinä kristityille, että he myöskin tämän kasteen sakramentin oikeasta käytöstä ja siitä, että heillä on sama raamatullinen käsitys kasteen merkityksestä, toisensa tuntisivat saman hengen lapsiksi.

Kaste merkkinä ja todistuksena Jumalan tahdosta omiaan kohtaan

Augsburgin tunnustus, opinkappale 13 (Sakramenttien käytöstä) opettaa, että sakramentit ovat myös "merkkejä ja todistuksia Jumalan tahdosta meitä kohtaan, että uskomme niiden kautta tulisi herätetyksi ja vahvistetuksi, jonka tähden ne myöskin vaativat uskoa, ja silloin vain oikein käytetään, kun niitä uskossa vastaan otetaan ja niillä uskoa vahvistetaan."

Sakramentit ovat tarkoitetut uskovaisten käytettäviksi. Luterilaisen opinkäsityksen mukaan, sakramentin jakaja voi olla itse uskoton, sillä sakramentin jakoa ei ole sidottu Pyhään Henkeen, kuten synninpäästön evankeliumi. (Joh. 20: 22 – 23)

Sakramentin vastaanottajalta sen sijaan edellytetään uskoa. Jumala, tietäen omiensa heikon uskon, tahtoo sitä näkyväisellä merkillä vahvistaa. Kastetta ei ole tarkoitettu uudestisynnyttämään hengellisestä kuolemasta, vaan jo olemassa olevan uskon vahvistamiseksi. Apostoli Pietari viittaa 1. epistolassaan 3: 20 – 21 vedenpaisumukseen kasteen esikuvana. Noa sai vahvistuksen uskolleen, sillä Noa ja hänen huoneensa meni vanhurskaana arkkiin Jumalan käskystä, ennen vedenpaisumusta. (1. Mooses 7: 1)

Ympärileikkaus vanhan liiton aikana oli uuden liiton kasteen asemassa. Aabraham sai ympärileikkauksen merkin uskonsa vahvistukseksi (Epistola Room. 4: 11) Uuden liiton puolella esim. Paavali ja Kornelius saivat evankeliumin kautta uudensyntymisen armon ennen kastetta. Kaste oli heillä jo olemassa olevaa uskoa syntein anteeksiantamuksesta vahvistamassa. Näin on nytkin. Kaste vahvistaa näkyväisellä tavalla heikon uskon synteinanteeksiantamuksen evankeliumiin ja opettaa näin valvomaan, että maailmalle kuolisimme ja Jumalalle eläisimme.

Augsburgin tunnustuksen 9:s opinkappale (Kasteesta) opettaa, että kaste on tarpeellinen, ja että lapsetkin tulee kastaa, ne kun sellaisen kasteen kautta annetaan Jumalalle ja tulevat hänelle otollisiksi." Kasteesta tosin opetetaan, että se on tarpeellinen. Kaste käskyn mukaan (Matt. 28: 19-: 20) viedään lapset kasteen sakramentin siunausta omistamaan. Vaikka opetetaan, että kaste on tarpeellinen, ei suinkaan opeteta, että se on lapsille autuuteen nähden ehdottoman välttämätön. Vaan autuaana elämiseen se on välttämätön.

Miksi näin opetetaan? Sen tähden, että lapsi, vaikka onkin omalta puoleltaan perisynnin turmelema, on saanut armon Herran lahjana syntyä Kristuksen lunastamaan ihmissukuun. Lapsi viedään uskovaisena kasteen sakramenttia nauttimaan. Lapsen uskolle löydämme paljon raamattua. Lue esim. Matt. 18: 1-6, niin saat nähdä kuka on kristityn esikuva Jeesuksen mukaan.



Jumala uskoo lapsen seurakunnan hoitoon

Kun lapsi kastetaan, niin se silloin holhotaan Jeesuksen nimeen. (Matt. 28: 5) Jumala hoitaa ja holhoo omiansa seurakuntansa kautta. Seurakunnan tehtävänä on hoitaa lasta, että hän Jumalan armossa säilyisi elämänsä loppuun asti. (vert. tunnustuskirjan sanontaa "annetaan Jumalalle.").

Näin lapsi seurakunnan (Jumalan armovaltakunta maan päällä) äidinhoidossa kasvaa ja varttuu. Jumalan armo ei voi olla silloin tuottamatta Jumalalle kelvollista hedelmää, "tulevat hänelle otollisiksi." Muistamme kuitenkin, että vaikka lapsi on uskottu seurakunnan hoitoon, on Jumala kasvun antaja.

Se harhakäsitys, että pieni lapsi vasta kasteen sakramentin kautta uudesti synnytetään, annetaan Jumalalle ja tehdään Jumalalle otolliseksi, johtuu siitä, että raamattua ja kirkon tunnustuskirjoja on tutkittu kirjaimellisesti, eikä Pyhän Hengen valossa. Kun järki saa ruveta ohjaamaan, niin kyllä silloin vikaan mennään. On väärin vaatia uudestisyntymistä lapselta, joka ei ole hengellisesti kuollut. Toisaalta kasteen sakramentti ei ketään uudestisynnytä, vaan Kristuksen saa.

Sen tähden Jumalan valtakunta saarnaa vielä kaikille harhaantuneille, niillekin, jotka tämän kasteen sakramentin tähden ovat Jumalan lapsista vieraantuneet, palatkaa takaisin siihen tilaan, kun teitä pieninä taivaan taimina, taivaallinen Verivanhin sai uskovaisina siunata kasteen sakramentilla. Tunnusta tiesi erehdys, ja pyydä saada jälleen lapseksi tulla ja lapsena palata. Jumalan lapset sinua riemuiten siunaavat Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin palataan kasteen armoliittoon takaisin omakohtaisen parannuksen kautta. Se kasteen armoliitto merkitsee täällä maan päällä Jumalan valtakunnan äidinhoitoa, jotta osaisimme taivaaseen. Sen tähden veljet ja sisaret rakkaat, ympäri suomenmaan, ja muuallakin, uskomme vielä vähän aikaa synnin viat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä. Olkaa hyvässä turvassa, Jumala tuntee omansa ja hoitaa omansa kotiin saakka. Amen.

Tyrnävä, Veikko Lilja
Päivämies 25.8.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Elo 2012, 12:45

Hän tuntee lampaansa

Armo, laupeus ja rauha meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Kiitos, rakas Isä, kun tulit lastesi vaivaan Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa. Miten huonosti olisi käynytkään ihmislasten sielujen, ellei Jeesus olisi tullut auttajaksi. Hän aivan kuin tempaisi meidät helvetin tulesta. Vielä Hän rakkaudessaan etsii kadonneita, Hänestä pois luopuneita, tähän armovaltakuntaan, niin nuoria kuin vanhojakin. Voi, miksi niin monet vaipuvat vaivaan, vaikka Hän rakkaudessaan vetää vastahakoisia ihmislapsia tähän yhteen lammashuoneeseen.

Sinä rakas Jeesus olet lampaittesi paimen, hallitset niitä armolla ja laupeudella. Eivät käsivartesi väsy kantaessasi meitä väsyneitä tästä armovaltakunnastasi kunnian valtakuntaan. Veresi pisaroi lastesi sielun autuudeksi ja hääpuvun puhtaudeksi. Kyllä me olemme synnin tomun lapsia. Eivät epäuskoiset poloiset voi nähdä epäuskonsa tähden näin halvoissa saviastioissa Sinun asuvan ja pyhän Henkesi kautta puhuvan. Eihän se ole ihmekään, kun meidät itsemmekin valtaa raadollisuutemme tähden epäilys, onko se edes totta, että Jeesus on meissä asuva ja vaikuttava tekemisen ja tahtomisen. Jeesus kuitenkin aina Pyhän Henkensä kautta yhä uudelleen ja uudelleen vakuuttaa verisellä evankeliumilla, että vielä tuikkii rakkautensa tulesta sielun lampuissa tuli.

Kuulkaa rakkaat ihmiset, Herran ääntä heikkojen oppilasten välityksellä: Tehkää parannus, uskokaa tämä verinen synnin päästön evankeliumi, niin pääsette veren vioistanne. Synnit, verenvikanne on nähty taivaassa ja ne Isä sydämeltään asti kuuluttaa anteeksi Poikansa verisen ansion tähden. Sielumme on kallis Isälle, koska se on kuolematon, osa Hänestä, joka on hengen meille on antanut. Miksi hylkäisitte näin kalliin armotarjouksen. Ei auta, jos epäuskoiset ilman Pyhää Henkeä saarnaavat ulkopuolella Jumalan valtakunnan teille sata kertaa synnit anteeksi. Ei Pyhä Henki tee eläväksi kuolleen suun kautta. Nämä hengellisiksi tekeytyvät ihmiset ovat ottaneet Jumalan Pojan liiton veren huulilleen, vaikka siinä ei olekaan voimaa heidän kauttaan. Voima on vain Pyhässä Hengessä, joka synnyttää uudesti hengellisesti Jumalasta pois kuolleen. Antakaa sovittaa syntinne, että saisitte elämän ja Pyhän Hengen kihlat. Sellaisesta on iloa taivaassa, armon ja kunnian taivaassa, kun annatte pitää kihlajaiset, tuhlaajatytöt ja -pojat. Armossa on varaa ja veressä voimaa sen tekemään epäuskoisen kohdalla.

Meille ennen armahdetuille rakas Isä antakoon voimaa voimastaan, henkensä valoa pysymään Hänen sanassaan. On niin paha ja vaarallinen aika elävienkin sielujen joutua pimeyteen. Ellei Jeesus antaisi meidän itsensä äänestä tuntea, niin hukka perisi, mutta Jeesus on rakkaudessaan luvannut, että Hänen lampaansa tuntevat Hänet ja Hän lampaansa. Ellei Jeesus näin valaisisi, niin pian opetuslapset eksyisivät metsään suden ääntä kuulemaan. Jeesus sanoo lapsilleen profeettansa kautta, että vihatkaa lihalta saastutettua hametta. Hän ei käske vihata ihmistä, vaan hameitta, jota omavanhurskaat kantavat sielunsa yllät, sillä se on Jumalan silmissä saastainen vaate, omatekoinen hurskauden harjoitus. Siksi Jumalan armahtamat lapset välttyvätkin joutumasta niitä edes kuulemaan. Julki alaston on myös vihollisen toimesta pois lapsuususkosta joutunut ihminen, sellainen joka on joutunut pois tästä armovaltakunnasta eli Jerusalemista Jerikon tielle. Jumala tahtoo molempia kutsua takaisin lastensa suun kautta puettaaksensa Poikansa valkoiseen vanhurskauden hääpukuun. Vain sillä puvulla kelvataan Isän edessä alkaviin Pojan häihin.

Rakkaat Jumalan lapset, muistakaa minuakin Isän sydämelle kantaa, että kostuisin Jeesuksen veriansion tähden tästä armovaltakunnasta kunnian valtakuntaan. Olen niin huono itse tätä Isältä pyytämään. Minulla ei ole muuta kiintopistettä täällä synnin maailmassa kuin kunnian taivas. Kunpa Isä saattaisi kelvottoman tuntoisen äidin epäuskoiset lapsetkin Jerikon tieltä takaisin rakkaudessaan kodin lämpöön. En taida edes kiittää taivaan Isää suuresta armosta, että maallinen isäni sai parannuksen armon vielä 71-vuotiaana. Jäi todistus siitä, että sielu kelpasi Jumalalle Jeesuksen ansion tähden. Kävi aivan samoin kuin ristillä ryövärille. Jumala kävi kymmenen piirua taaksepäin ohi perimisensä. Jeesus kuittasi koko kymmenen tuhannen leiviskän velan anteeksi Poikansa veressä. Sinne kotiin pääsyä odotellessa jätän teidät kaikki Jumalan rauhaan ja Hänen armohoitoonsa.

Sirkka Tuomainen
Päivämies 19.1.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Elo 2012, 18:51

Perustus, Jeesus Kristus


"Sen Jumalan armon jälkeen, joka minulle annettu on, olen minä perustuksen laskenut, niin kuin taitava rakentaja, vaan toinen sen päälle rakentaa; mutta katsokoon jokainen, kuinka hän sen päälle rakentaa." (1 Kor. 3: 10).

On kohtalokasta rakentaa heikolle perustukselle. Rakennus saattaa sortua. Tästä asiasta Herra Jeesus puhui vuorisaarnassa. Hän opetti, miten tulisi rakentaa Jumalan sanan pettämättömälle perustukselle. Joka sille rakentaa, hän kalliolle rakentaa. Joka hylkää Jumalan sanan, hän rakentaa sannalle, pettävälle perustukselle. Elävä usko perustuu ennen kirjoitettuun Jumalan sanaan.

Apostoli Paavali itse armosta osallisena teki Jumalan valtakunnan työtä Korinton kaupungissa. Hän teki sitä sen armon jälkeen, joka hänelle oli annettu. Paavalilla oli korkeat Jumalan armolahjat, mutta ne eivät Paavalia tehneet ylpeäksi, vaan hän uskon kautta ymmärsi, että Jumalan armo hänen kauttaan työtä teki. Siksi hän antoi kunnian yksin Jumalalle.
Paavali sai laskea Korinton Jumalan lapsille elävän evankeliumin kautta Herran Jeesuksen uskonelämän perustukseksi. "Sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna, vaan sen, joka pantu on, joka on Jeesus Kristus. "(1 Kor. 3: 11).
Omavanhurskaat opettavat myös, miten Jeesus Kristus on yksin uskonelämän perustus: Kuitenkaan heidän opetuksensa ei auta ketään pääsemään oikealle perustukselle. Omavanhurskaat saarnaavat kuollutta sanaa taidottomien rakentajien tavoin.

Paavalihan sanoo, että minä olen perustuksen laskenut niin kuin taitava rakentaja. Paavali ei saarnannut kuollutta sanaa, vaan elävää ja eläväksi tekevää evankeliumia. Omavanhurskaiden taidottomuus tulee esille siinä opetuksessa, minkä Paavali antaa heimoveljistään, Israelin kansan jäsenistä. "Sillä minä annan heille todistuksen, että heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen. Sillä ei he ymmärrä Jumalan vanhurskautta, vaan pyytävät omaa vanhurskauttansa vahvistaa, eikä ole Jumalan vanhurskaudelle kuuliaiset." (Room. 10: 2-3).

Väärässä hengellisyydessä nojaudutaan aina ihmisen omiin mahdollisuuksiin, puhuttakoon armosta miten paljon tahansa. Jeesuksen opetuksen mukaan omavanhurskaus ottaisi Jumalan armon itsevalitun hurskauden lisäksi. Kun Paavali Korintossa saarnasi Kristuksen testamenttikäskyn mukaisesti "hänen nimessään parannusta ja synteinanteeksiantamusta," (Luuk. 24: 47), niin elävä Jumalan sana herätti monet synnin unesta ja he tahtoivat myös uskoa syntien anteeksiantamuksen evankeliumiin. Näin Paavali todella sai taitavana rakentajana laskea kalliin perustuksen Korinton Jumalan lasten uskolle.

Sinä köyhä Jumalan lapsi löydät itsesi taidottomaksi ja puuttuvaiseksi Jumalan valtakunnan työsaralta. Kuitenkin saat Paavalin osaveljenä vaivassa ja valtakunnassa olla Jumalan valtakunnan työssä. Jumala on omilleen antanut kalliin tehtävän. Saamme olla perustusta laskemassa. "Mutta he kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata." (2 Kor. 5: 18). Kun sinä Kristuksen puolesta, hänen vähäisenä palvelijana, annat katuvalle syntiselle synnit anteeksi, niin eivät ne tule taivaassakaan kanteeksi. Uskolle jää näissä asioissa jatkuvasti tilaa. Jos on työlästä monta kertaa saarnata ja opettaa, niin on vaikeaa myös monesti omalle kohdalleen uskoa syntien anteeksiantamuksen evankeliumiin. Saamme pyytää entisten opetuslasten tavoin: "Herra lisää meille uskoa."

Tekstimme puhuu myös siitä, että "katsokoon jokainen, kuinka hän sen päälle rakentaa. " Jumalan lapset rakentavat uskonelämänsä Kristus-perustukselle. Tiedämme, ` että tälle perustukselle ei aina tule hyviä rakennusaineksia. Jos Jumalan armon vaikutuksesta saamme joskus rakentaa kullasta, hopeasta ja jalokivistä, niin vihollisen vaikutuksesta sille perustukselle kulkeutuu huonoja rakennusaineksia, puita, heiniä ja olkia. Kuluttakoon Pyhän Hengen tuli huonot rakennusainekset pois tältä kalliilta perustukselta, jonne emme soisi toki huonojen rakennusaineiden kulkeutuvankaan. Suokoon Jumala meille uskossa valvovaa mieltä, että ahkeroisimme uskon kuuliaisuudessa panna synnin pois, joka aina tarttuu ja hitaaksi tekee.

Evankeliumin ydinsanoma on syntienanteeksiantamuksen saarna. Kristuksen ansiosta. Se on Jumalan sanan vanhurskauttava osa. Siinä luvataan paljon uskottavaksi. Saat uskoa kaikki synnit anteeksi. Ole sen tähden hyvässä turvassa, usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Näin saat uskon kautta rakentua Kristus-perustuksen päälle.

Veikko Lilja
Päivämies 29 6. 1988
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavi » 17 Syys 2013, 19:53

Uskon kautta


”Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan ja ei näkymättömistä epäile.” (Hepr. 11: 1)

Epäuskoinen ihminen saattaa joskus sanoa: minä en usko muuta kuin minkä näen. Tämä on erehdys. Ei kukaan
ihminen voi elää tässä maailmassa ilman uskoa. On sitten eri asia, mitä ja miten hän uskoo. Ajallisia asioita uskoo jokainen ihminen. Tuollainen sanoja tarkoittaakin usein hengellisiä asioita. Mutta hengellisessäkin mielessä jokainen uskoo jotakin. Jokaisessa ihmisessä on hengellinen osa. Myös sen täytyy elää. Ja sen täytyy saada myöskin ruokaa. Taas on eri asia. Millaisella ruualla ihminen ruokkii hengellistä nälkäänsä.

JUMALAN SANA jakaa uskot ja uskojat kahteen leiriin. On vain usko ja epäusko, uskovaiset ihmiset ja epäuskoiset.
Kaikki usko, joka ei ole Jumalan vaikuttamaa eikä Jumalan sanan mukaista, on epämääräistä ja kestämätöntä. Se on epäuskoa. Ainostaan se usko, jonka Jumala lahjoittaa ihmissydämeen, on oikeaa uskoa.

RAAMATTU PUHUU tässä siis oikeasta uskosta. Se on vahvaa uskallusta Jumalan sanan lupauksiin. Oikea usko ei epäile Jumalan sanan totuutta. Se ei epäile Jumalan armoa. Se elää toivossa Jumalan lupausten täyttymiseen. Se ei epäile näkymättömistä, jotka Jumalan sanan totuuksia ovat.

Miten ihminen saa tällaisen vahvan ja varman uskon. Syntiinlankeemuksen pimittämä ihmismieli on horjuva ja epäileväinen. Ei ihminen pysty itse luomaan tällaista vahvaa uskoa. Sen lahjoittaa Jumala. Mutta tämä ei mahdu sellaiseen sydämeen, jossa asuu sen vastakohta, epäusko. Vasta silloin, kun ihmissydän on tyhjentynyt kaikesta, saa usko siellä sijan Jumalan armon kautta.

KUN usko pääsee hallitsemaan ihmissydäntä Pyhän Hengen kautta, tulee sinne todistus Jumalan lapseudesta. Se Henki todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapset, sanoo apostoli. Tämän on jokainen Jumalan armolapsi kokenut. Uskon kautta ovat vanhat todistuksen saaneet, sanoo heprealaiskirjeen kirjoittaja. Sitten hän luettelee joukon vanhan liiton uskovaisia, jotka ovat uskon kautta voittaneet.

ESIKSI HÄN SANOO: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt." (Hepr. 11: 3)

USKOOKO MAAILMA NÄIN? Ei, sillä luonnollinen ihmisjärki ei voi ymmärtää tällaista, joten se ei voi sitä uskoakaan. Vain oikean uskon antaman ymmärryksen kautta käsitämme Jumalan kaikkivaltiaan voiman.
SITTEN APOSTOLI puhuu uskovaisten ihmisten voitoista uskon kautta, aivan maailman alkuajoista asti. Hän sanoo: "Uskon kautta Abel uhrasi Jumalalle suuremman uhrin kuin Kain, jonka kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala hänen lahjoistansa todisti, ja sen kautta hän vielä puhuu, vaikka hän kuollut on,. ”Ei näidenkään veljesten uhrin otollisuutta määrännyt se, miten uhrattiin, vaan se, millä sydämen tilalla se tehtiin. Ei uskovaisen sydän kadehti toista sen tähden, että Jumala tällekin armollinen, vaan iloitsee yhteisestä armon osallisuudesta.

”Uskon kautta sai Noa Jumalan käskyn niistä jotka ei vielä näkyneet, pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi, jonka kautta hän maailman tuomitsi ja tuli sen vanhurskauden perilliseksi, joka uskon kautta tulee" (Hepr. 11: 7).

Tässäkin näemme toteutuneena sen, minkä Jumalan sana ilmoittaa, että Jumala ei tee mitään, ennen kuin hän on ilmoittanut sen omillensa valtakunnassa. Ei varmaan Noakaan omalla ymmärryksellään olisi osannut ryhtyä rakentamaan arkkia kuivalle maalle. Mutta kun Jumala uskon kautta ilmoitti hänelle, että tämä maailma hukkuu syntiensä tähden, osoitti hän kuuliaisuuden Jumalan äänelle. Siinä kysyttiin uskoa. Varmaan maailma pilkkasi ja piti Noan hulluna, joka rakensi laivaa kuivalle maalle ja vielä saarnasi, että maailma hukkuu veden kautta. Ei ollut helppoa tälläkään vanhurskaalla ihmisellä maailman keskellä. Ei ole kenelläkään, joka tahtoo Herraa Jeesusta seurata opissa, elämässä ja kärsimisessä. Teidän pitää vainoa kärsimän, sanoo itse Jumalan Poika, te tulette vihattavaksi kaikilta minun nimeni tähden. Mutta Noa pelkäsi Jumalaa enemmän kuin ihmisiä, sillä kysymyksessä oli oman sielun autuus. Ei varmasti ollut helppoa katsella ihmisten kovakorvaisuutta ja synnin voimaa, joka ihmisiä hallitsi. Ja vaikka Noa tarjosi ihmisille sovintoa Jumalan kanssa, pitivät he sen tuomiona ja tuomitsemisena. Tuomioksi se heille tulikin sen tähden, etteivät he uskoneet. Mutta Noa tuli autuaaksi uskon kautta.

Sitten apostoli kirjoittaa: "Uskon kautta tuli Abraham kuuliaiseksi, kun hän kutsuttiin menemään siihen maahan, jonka hän oli perivä, ja hän meni eikä tietänyt kuhunka hän tuleva oli."
Tässä näkyy uskon perustus: uskon kautta tullaan kuuliaiseksi, ei mitenkään muuten. Ja tässä uudessa kuuliaisuudessa vaeltava ihminen saa panna niin täyden turvansa Jumalaan, että hän Jumalan armon turvin varmasti kerran saapuu perille luvattuun maahan, jonka Jumala on valmistanut niille, jotka tässä kuuliaisuudessa loppuun asti pysyvät.

USKON KAUTTA oli hän muukalainen luvatussa maassa, niin kuin vieraalla maalla, ja asui majoissa Isakin ja Jakobin kanssa, jotka olivat sen lupauksen kanssaperilliset. Sillä hän oli odottanut sitä kaupunkia, jolla perustus oli, jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
USKOVAINEN ihminen asuu uskon kautta luvatussa maassa, Jumalan seurakunnassa, joka on näkymättömän kuva tämän maailman keskellä. Hän on vieras ja muukalainen tässä maassa, sillä hän odottaa pääsyä siihen maahan, jonka Jumala on rakentanut asuinsijaksi pyhyytensä perillisille. Tämän näkymän valossa katsoo Jumalan lapsi halvaksi maailman menot ja sen turhan kunnian. Hän tahtoo pysyä Jumalan seurakunnan sisällä yhteisessä kuuliaisuudessa toisten Jumalan lasten ati kanssa. Hän pyytää saada asua samassa Saara-äidin majassa, missä Abraham, Isak, Jakob ja kaikki entisetkin pyhät ovat turvapaikan löytäneet ja saavuttaneet uskonsa päämäärän, sielun autuuden. ”NÄMÄ KAIKKI ovat uskossa kuolleet, ja ei ole niistä lupauksista saaneet, vaan ainoastansa taempaa nähneet ja kuitenkin niihin turvanneet, ja hyvin tyytyivät ja tunnustivat, että he vieraat ja muukalaiset maan päällä olivat. Sillä ne, jotka näitä sanovat, he osoittavat, että he isänmaata etsivät.

"JA JOS HE sitten muistaneet olisivat, kusta he lähteneet olivat, olis heillä kyllä aikaa palata ollut. Mutta he pyytävät parempaa, se on: taivaallista. Sen tähden ei Jumala häpee kutsuttaa heidän Jumalaksensa, sillä hän valmisti heille kaupungin." (Hepr. 11: 13 – 16).
PALJON MUITA uskon esimerkkejä luettelee apostoli tässä luvussa. Sitten hän toteaa sen tosiasian, että kaikki nämäkin ihmiset ovat kuolleet, eivätkä ole täällä eläessään nähneet Jumalan lupausten kohdalleen toteutuvan, eivätkä ole saaneet tässä elämässä nauttia ajallista hyvyyttä paremmin kuin muutkaan ihmiset.

Vaikka näin on, omistaa uskovainen ihminen kuitenkin jotakin, joka ei näy maailman ihmisten silmään. Hän omistaa uskon kautta toivon, joka avaa hengen silmät näkemään iankaikkisen toteutumisen. Hän omistaa rauhan Jumalassa ja ilon siitä, että saa olla hänen lapsensa. Tämä kaikki vaikuttaa sen, että hän panee turvansa ainoastaan Jumalan armoon. Ja tässä armossa hän tietää ja tuntee olevansa varmassa suojassa sekä elämässä että kuolemassa. Kun näin on, ahkeroi Jumalan lapsi tyytyä elämässään kaikkeen, sillä hän ottaa sen Jumalan kädestä. Hän panee toivonsa tulevaan elämään, siksi hän myös tuntee olevansa vieras ja muukalainen tässä maassa.

Sitten apostoli näyttää että uskovainen ihminen ei vaella umpimähkään kuin sokea, joka ei tiedä, mistä ja mihin hän on matkalla. Kyllä hänellä olisi mahdollisuus palata takaisin maailmaan, ja monta kertaa täyttää sydämen hätä ja pelko sen ystävyyteen joutumisesta. Kymmeniä vuosia uskon tiellä kilvoitellut ihminen tietää, kuinka maailman myrskytuulet ovat monta kertaa puhaltaneet aivan kuin läpi sydämen ja sielun. On siellä viimoissa tuntunut monesti aivan usko uupuvan. Ei ole kuitenkaan voinut palata takaisin. Sielun rauha ja toivo Jumalaan on ollut sittenkin kalliimpi kuin maailman paraskaan meno. Ja aina on Jumala Vahvistanut lastansa, nostanut, kantanut ja pelastanut armonsa osallisuudessa. Kun huonona ja heikkona pyydämme vain pysyä näissä taivaallisissa menoissa, Hänen valakunnassaan, ei taivaallinen vanhin muuta vaadikaan. Uskollisuutta Hän vain pyytää, ettemme häpeä tunnustaa häntä autuudeksemme tämän pahan maailman keskellä. Silloin ei Hänkään häpeä olla meidän Jumalamme, vaan vie meidät kerran sitä kaupunkia omistamaan, jonka Hän on maailman alusta meille valmistanut.

Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata Jumalalle, sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on, ja on niille kostaja, jotka Häntä etsivät."

Aino Pyörälä
Päivämies 21.2.1973
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 21 Syys 2013, 19:35

Tehkää parannus, sillä aika on lyhyt


Tavatessamme uskottomia ystäviä ja tovereita, tulee mieleemme ajatus, täytyykö heidän todella, mennä halvettiin tuossa sieluntilassa, Raamattu ei anna muuta vastausta kuin että täytyy. EI ole kuin kaksi valtakuntaa, Jumalan valtakunta ja sielunvihollisen valtakunta. Jumalan valtakunta on täällä maan päällä. Se ei ole mikään epämääräinen kivi eikä kanto, vaan joukko Kristukseen uskovia. Herra Jeesus Pyhässä Hengessä vaeltaa omissa lapsissaan. Tähän valtakuntaan pääsee sisälle vain oven kautta, eikä antautumalla ja liittymällä. Jokaisen on nöyrryttävä omista synneistä parannukseen, ja otettava vastaan synninpäästön evankeliumi niin kuin itse Jumalalta. Jumala on antanut seurakuntaan synninpäästön avaimet. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Ottakaat Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Sinä, joka tunnet olevasi ulkopuolella tästä Jumalan valtakunnasta, tee nyt parannus, kun olet vielä armonajassa. Huomenna se voi olla jo myöhäistä. Joka parannuksen teon huomiseen siirtää, se vuoteensa helvettiin rakentaa.

Uskovaisilla on aina suuri murhe uskottomista rakkaista. Läheisimpiä on kaikkein vaikein mennä neuvomaan parannukseen. Kun oma kilvoitus on mennyt niin huonosti, niin vielä toisille siitä puhumaan! Mutta Jumalan armosta meidän ei tarvitse tälläkään lastata itseämme, vaan kaikessa saamme saattaa pyyntömme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Emmehän me ihmiset voi ketään autuaaksi tehdä. Jumala Pyhän Hengen kautta palvelijoita, uskovaisia, käyttäen saarnauttaa sanaansa: Tulkaa seuroihin. Sielunvihollinen ei anna siihen lupaa. Viimeiseen saakka se pitää kiinni. Lopuksi se keksii sen, että sinä olet niin suuri syntinen. Kuule, rakas ystävä, Jeesus on tehnyt täydellisen sovintotyön. Suurinkin syntinen saa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Vielä on armossa varaa ja veressä voimaa.

Anteeksiantamattomat synnit saattavat tuntua niin suurilta ja häpeällisiltä, ettei niitä kehtaisi millään puhua toisille. Kun Jumala antaa voimaa avata sydämen, ja saa kuulla kaikkien syntien anteeksiantamuksen evankeliumin, niin tulee ihana rauha ja ilo. Parannuksen teon jälkeen tulee ajatus, miksi ei ole tullut aikaisemmin vaihdettua taakkaa Jumalan rauhaan.
Moni kysyy, mistä me niin varmasti tiedämme, että tämä on ainoa oikea autuaaksi tekevä usko. Meillä on kolme todistusta. Tämä on Raamatun mukainen oppi, ja Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapset. Jumalan seurakunnassa on meistä todistus, että sielumme kelpaa Jumalalle. "Sen tähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee." "Jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä." "Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että rakkauden keskenänne pidätte." Jumalan lapsilla on niin suuri rakkaus keskenään, että jos menee vieraalle paikkakunnalle, niin on heti sydämen kautta tuttu Jumalan lasten kanssa. Sielunvihollinen on vihainen uskovaisten keskinäiselle rakkaudelle. Kun se saa rakkauden kylmenemään, niin silloin on lyhyt matka ulos Jumalan valtakunnasta. Jos niin on käynyt, niin asia ei korjaudu muuten kuin parannuksen kautta. Muista siis, mistä olet langennut ja tee parannus.
Rakkaat sisaret ja veljet, nytkin meillä on lupa uskoa vielä kaikki synnit ja matkanviat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja veressä. Halu on perille taivaaseen. Siksi teemme uusia lupauksia seurata Hyvän Paimenen laumassa ja hoidossa. Kun jaksamme päivittäin ja hetkittäin uskoa, niin kerran usko muuttuu näkemiseksi ja toivomme täyttyy. Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva meidän ajatuksemme ja sydämemme Kristuksessa Jeesuksessa.

Jumalan rauhan terveisin, Maire Puhakka
Päivämies 21,7.1965
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron