Eino Salo: Saarnoja ja kirjoituksia

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Eino Salo: Saarnoja ja kirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavi » 21 Kesä 2009, 09:54

Uutena vuotena 1964 Kuopiossa
Eino Salo puhui tekstinään Ap.t.26: 17

"JA TAHDON SINUN PÄÄSTÄÄ TÄSTÄ KANSASTA JA PAKANOISTA, JOIDEN TYKö MINÄ NYT SINUN LÄHETÄN…

Paavali sai tilaisuuden puhua kuningas Agrippalle. Siinä oli ihmeellinen tilaisuus ja oli myös ihmeellinen puhuja. Kyllä Jumala järjestää aivan ihmeellisesti, joskus esim. hautajaisissa saa uskovainenkin tilaisuuden evankeliumin sanoman julistamiseen. Kerran sanoinkin, että olipa hyvä kun tämä sisar kuoli, että saatiin seurat. Jumala se järjesti nämäkin Kuopion seurat. Hänen järjestämänään saamme kuulla saarnaa, saamme kuulla evankeliumia.

Jumala on nähnyt hyväksi peittää seurakunnan virheillä ja vioilla. Meillä ei ole mitään mistä kerskata. Puhujakin pyytää suloisia sanoja, oppinutta kieltä, että voisi lapsia ruokkia, viallisia lapsia, jolla on yksin Jeesuksessa vanhurskaus, Jeesuksen veren kautta kaunistus ja viisaus. Ei Paavali itseänsä sääli eikä käy itsestänsä puhumaan. Hän sanoi olevansa onnellinen, että saa näin suuren ilon, että kahleitakin kantaen voi todistaa Jeesuksesta Kristuksesta ja saa kertoa, kuinka Jumala voi ihmisen pelastaa synnin vallasta. Jumalan Poika on ollut kiusattuna meidän tähtemme ja voi siten meitä kiusatuita auttaa. Paavali oli onnellinen, mutta ei varmaan se onnellisuus ollut lähtöisin tästä maailmasta.

Kun Jeesus paransi ihmisiä, niin hän kehotti heitä kertomaan, miten Jumala on tehnyt suuria kohdallemme; onhan niin, että vain ne, jotka itse ovat saaneet parannuksen armon, kyllin selvästi pystyvät kertomaan tästä toisillekin. Kun Jumala lähettää jonkun "Jeremian" tai "Paavalin" saarnaamaan, niin he kysyvät, "mitä minä saarnaan" Heille Jeesus vastaa, että kertoisivat sen, miten suuren asian Jumala on heidän kohdalleen tehnyt, antamalla synnit anteeksi ja siirtämällä heidät Jumalan seurakuntaan.
Paavali sai aivan erikoisia tilaisuuksia seurojen pitoon. Hän sai puhua maaherra Felikselle ja Festukselle ja kerrotaan, kuinka hän puhui itse kuninkaalle.

Kuuntelepa, rakas sisar ja veli, kuinka ihminen voi ihmiselle julistaa synnit anteeksi, sillä synti se on, joka ihmisen Jumalasta erottaa. Herra Jeesus on ristinkuolemallaan tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi.
Näin pyhien aikana laitetaan ruoaksi monenlaisia herkkuja. Ja joskus syömme ihan liikaa. Sielummekin saa näin seurojen aikana evankeliumin ravintoa, mutta tuntuuko että sitä tulisi liikaa? Tunnetko, sisar ja veli, että jos evankeliumin sanoma jätettäisiin saarnoista pois, tekisi mieli seuroihin? Ei varmaan. Mutta nyt tuntuu, ettei malttaisi seuroista pois lähteä; kun tätä siunattua evankeliumin ruokaa jaetaan, ruokahalu kasvaa vain.

Meillä on nyt lain turva. Saamme saarnata vielä vapaasti. Mutta kovasti on maailma myrskyinen; vaikka aina neuvotellaan, niin sovintoa ei tule. Kyllä kai kohta suljetaan armon ovet, eikä voida enää puhua tätä suloista evankeliumia. Nyt vielä armotaivaan kynttilät loistavat – ne kynttilät, jotka kerran, kauan sitten, Palestiinassa sytytettiin. Nyt ne ovat „maanpaossa„ pakanamailla, valaisemassa niille, jotka sen vastaan ottavat.
Entiset veljet (fariseukset) ja uudet veljet (apostolit) eivät apostoli Paavalin mielestä kuuluneet samaan seurakuntaan, ja niinhän mekin uskomme. Paavali katuikin aikaisempaa kiivauttaan, kun hän vainosi Jumalan lapsia, joiden mukana joutui myöhemmin itsekin vainotuksi. Niin se on vielä nytkin, että jos saarnataan: rukoile, hiljenny, mene ristin juurelle, pyydä suoraan Jumalalta syntejäsi anteeksi, niin tällaiseen saarnaan ei kukaan pahene ja nykyajan fariseus sen kestää. Mutta jos kehotetaan ihmisiä tekemään parannuksen ja ottamaan vastaan Jumalan valtakunnasta evankeliumin sanoman Jeesuksesta, niin siihen pahennutaan.

Ihmisellä ja ihmisellä on ero, on Pyhän Hengen saaneita ja on toisenlaisia, uskottomia. Tämä voi kuulostaa ihmisopilta, mutta sitä se ei ole. Kun me armon evankeliumin saamme kohdallemme, me saamme samalla apostolin viran. Sanomaa on vietävä eteenpäin, Samalla olemme saaneet myös Pyhän Hengen lahjan. Nämä yhdessä vaikuttavat, että evankeliumin saarnalla on voimaa. Sen voiman antaa Herra Jeesus itse. Pyhien yhteydessä on myös seurakunta ja Korkeimman asuinsija ja armon alttari elämänveden virtoineen.
Rakas Herra Jeesus, anna meidän asua seurakunnassasi, ja sen mukana kulkea päiviemme loppuun asti.
Muistakaa minuakin, että jaksaisin perille asti!

Päivämies tammikuun 9 päivä 1964
Kirjoittajan nimeä ei mainittu lehdessä.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 24 Syys 2009, 20:02, muokattu yhteensä 2 kertaa
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 24 Kesä 2009, 08:56

Laskiaissunnuntai
Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan

Joh: 12: 25 – 33.

Lankeemuksen turmelema ihminen ei tunne Jumalaa eikä Jeesusta, vaikka tuntee jumalakaipuuta. Kuitenkin Jumala on kirjoittanut omantunnon lain sydämiimme. Sen vaikutusta ei ole voitu todeta luomakunnassa muilla kuin ihmisillä. Tästä jalosta asemastaan huolimatta ihminen pakenee Jumalaa ja viihtyy hukuttavalla tiellä synnin ja maailman rakkaudessa, johon itsensä rakastaminenkin kuuluu epäuskon hedelmänä.
Jeesus puhuu tekstissämme itsensä vihaamisesta, vaatiihan hän äitiäänkin vihaamaan ja äidistään luopumaan, jos tämä on esteenä Jeesuksen seuraan lähtemiselle ja jatkuvalle seuraamiselle. Hän tarkoittaa, että kun itserakkaassa ihmisessä on uusisyntyminen tapahtunut, hänestä on tullut uusi luomus. Rakastaessaan hengellisesti kuollutta, on Jumalan tarvinnut tulla avuksi. Jumalan valtakunta lähestyi, parannussaarna, se on lain saarna, herätti ja saattoi kauhistumaan ja vapisemaan tehtyjen syntien tähden. Mutta Jumala ei jättänyt työtänsä tähän, vaan Pyhä Henki evankeliumissa kirkasti, että hukkuvalla on mahdollisuus saada synnit anteeksi Jeesuksen veressä. Juuri nyt Jumalan valtakuntaan tullessa, tämä sanoma armon taivaasta oli sinulle, Jumalan lapsi, kutsu Jeesuksen seuraan. Jumalan armahtava rakkaus vaikutti sen, että halusit antautua ehdoitta ja kokonaan — antaen itsesi Lunastajasi käyttöön.
Kahden herran palveluksessa ei ihminen vai ollakaan. Jumala käyttää ruumistamme Henkensä temppelinä. Jalatkin saatetaan alttiiksi evankeliumille. Uudestisyntymisen vaikutuksesta näkee ihminen myös Jumalan valtakunnan maan päältä, ja haluaa palvella Jeesusta hänen vähimmissä veljissään. Elävä usko, joka on Jumalan lahja, tunnetaan siitä, että sen saaneet ihmiset ovat Jumalan vuodattaman rakkauden ja Hengen sitein liitetyt yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa. Nämä tekevät uskossa matkaa Jumalan joukon kanssa, ei joukkoon uskoen, vaan Jumalaan, ja kärsivät ilolta Kristuksenkin osaksi tullutta pilkkaa. He myös tuntevat, eivätkä edes salaa sitä, ettei vanha aatami tehnytkään parannusta. He joutuvat jopa omaa lihaansa vihaamaan ja heillä on taistelu kolmea vihollista vastaan.
Tämä sota ei uskovaisilla, Jumalan kiitos, kestä iäti. Jeesus sanoo tekstissämme: "Kussa minä olen, siellä pitää myös minun palvelijani oleman". Ja toisessa paikassa Jeesus sanoo: "Isä, minä tahdon, että he minun kunniani näkisivät". — Meidänkin sielumme halu on päästä uskosta näkemiseen. Et lähtenytkään kukkaroasi täyttämään, etkä maailman kiitosta kalastamaan, rakas Jumalan lapsi. Sen vuoksihan sinä uskolla tartuit anteeksiantamuksen sanaan, ettei sielusi hukkuisi.

Jeesus oli lähellä lunastustyönsä, kohokohtaa, ristinkuolemaa. Hän sanoo tekstissämme: "Nyt on minun sieluni suuresti murheissaan, ja mitä minun pitää sanoman? Isä, vapahda minua tästä hetkestä." Hän on henkensä vikauhriksi antanut ja Isälle kuuliaisena hän lupaa juoda saamansa kalkin. Voi suurta Jumalan ja paimenen rakkautta langenneisiin! Omaa Poikaansa Hän ei armahtanut. – Jeesus pyytää edelleen "Isä, kirkasta sinun nimes", ja ääni taivaasta vastaa: "Minä olen sen kirkastanut, ja tahdon vielä nyt kirkastaa." Vielä Jeesus sanoo toisessa paikassa: "Kirkasta sinun Poikas." (Joh. 17: 1)

Jeesus sanoi tulleensa meidän tähtemme. Kirkkaimmillaan paistoi voiton aurinko Golgatalta, jossa Paimen uhrasi henkensä verestä punaisena ja viattomuudesta valkeana. Siinä paistoi Jumalan viha syntiä kohtaan ja rakkaus, sieluja , kohtaan Kristuksessa.
Mutta vieläkin sama armon aurinko meitä valaisten evankeliumissa Siionin vuorella paistaa. Profeetta sanoo, että Herra kiljuu Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista: (Joel 3: 16) Pyhä Henki puhuu uskovien suulla. Luther sanoo: "Kuule, kun Jumala puhuu ihmisen suulla ja antaa synnit anteeksi." Laki Siinain sanomana ensin havahduttaa tehtyjen syntien tähden tuntemaan Jumalan tuomion. Evankeliumin kirkkaudessa rupeavat näkymään Isän armahtavat kasvot Kristuksessa.
Katse alkaa tähyillä Kristusta, käärmeen pään rikkipolkijaa, maasta ylös herätettyä ja maasta nostettua. Sinullekin, syntiesi tähden hukkuvalle, hän tarjoaa valtakunnastaan Pyhässä Hengessä syntejä anteeksi. Tämän uskoessasi saat anteeksisaamisen rauhan, joka paaston aikasi jouluksi muuttaa. Vielä haluat nauttia ehtoollista, Herrasi sinulle asettamaa, uskosi vahvistukseksi. Matkaystäväni, usko viedäkin matkan vikasi anteeksi Jeesuksen veressä. Amen, tule Herra Jeesus! Amen.

Eino Salo
Päivämies, Keskiviikkona helmikuun 5 päivä 1964
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 24 Syys 2009, 17:59

Tässä Eino Salon pitkä, Vaasassa pidetty saarna. Muistan Einon puhetyylin, mutta en oikeastaan mitään hänen saarnoistaan. Olen kuullut mainittavan hänen saarnatapaansa monipuoliseksi, puhuttelevaksi, opillisesti selväksi, ja sen voin tämän perusteella oikeaksi todeta. Saarnatapa vaikuttaa myös rönsyilevältä, kun jollekin käsitykselle haetaan tukea eri lähteistä. Lukekaa, ihmetelkää ja ihastukaa, jos on siihen taitoa.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Siion on ihana virtoinensa

Jes. 35: 1-8.
Jumala puhui muinen ja monella muotoa isille profeettain kautta tai paremmin sanottuna Pyhä Henki puhui, sillä Kristuksen Henki, joka heissä oli, puhui, näin todistetaan profeettain suulla. Tätä taustaa vasten kykeni eräs itsessänsä vähän arvannut sanomaan kuulijoilleen: "Maa ota korviis, kun Herra puhuu." Ei tämä ollut hengellistä "pröystäilyä" eikä ylpistelyä, tämä oli todella sitä Kristus-kerskailua uskossa ja huomion herättelyä, että ihmiset korvansa lainaisivat sille äänelle, jota nyt Jumala suuressa rakkaudessaan ja armossaan luomilleen lapsille profeetan huulia lainaten pyysi julistaa.
Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oletko sinä profeetta, hän sanoi, en. Haluttiin hakea ikään kuin syytä siihen, minkä tähden hän toimi ja saarnasi. Hän sanoi: "Olen huutavan äänenä korvessa." Ja kun ajattelemme hänen tunnustustaan, tulemme siihen tulokseen, että toinen oli huutaja, hän oli vain ääni.

Tässäkin tuli näkösälle, kuinka jo meidän aikamme aamuna ja aamupäivinä Jumala Pyhässä Hengessä luomilleen lapsille ja lunastamilleen lampaille huuteli, Kastaja Johanneksen huulia lainaten. Se oli taivaallisen pasuunan soittoa, jonka soiton kuulossa syntinen saa Jumalaa armosta olla. Sillä soitolla on kahdenlainen tarkoitus. Ensiksikin se on varoittamassa vaaroihin käyvää epäuskon lasta, joka tietämättään vihollisen narrina päivä kerrallaan onnettomuutta kohden rientää, että hän pysähtyisi, huomaisi vaaran, mikä uhkaa hänen sieluaan, ja nöyrtyisi ajassa parannukseen. Toinen tuon sanoman kuulija on se vaaran alla vapiseva ja vaaransa huomannut ihminen, joka on Jumalan edessä pysäytettynä: "Voi minua, minä hukun." Ja tuo sanoma on sisältörikas sanoma siitä, ettei sinun tarvitse hukkua, kun yksi on hukkumavaaraan antautunut vapaaehtoisesti, että hukkuvat saisivat hänen lunastuksensa perustuksella armovapautta ja turvaa nauttia hänen lunastusteossansa. Jumala profeettansa kautta kirkasti, piirsi heidän saarnoillaan, kuin kuvan Jumalan armosta eksyneistä ihmisistä, eksyneistä lampaista ja taas löydetyistä lampaista. Ja vielä on täällä kuva Jumalan sydämestä. Herra Jeesus on Jumalan sydämen peili, hänen olemuksensa juurikuva.

Hän tuli tähtemme

Tämä tekstimme on vanha saarna, ennustus Kristuksen maailmaan tulosta. Hän meidän tähtemme tuli, niin kuin apostoli mainitsee, alimpiin maan paikkoihin. Tuosta tulosta eräs jouluvirren kyhäilijä hengessä laulaa sydämensä kyllyydestä:
"Ihmisnä juuri on autuus suuri, Jumala yhtyi ihmiseen juuri." Mitä tämä tarkoittaa? "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän syntejään, ja oli Pyhässä Hengessään sovintosaarnan säätänyt" — siinä Hengessä, joka verellä pestyjen suuta lainaa, että kaikki sen kuulla saisivat, kauaksi kulkeutuneetkin, mitä Jumala on tehnyt, ja läsnä olevat havaitsisivat, kenen voimilla sitä matkaa tehdään, kenen voimia tässä kulutellaan, tässä voimia kysyvässä taistelussa. Meidän on taisteltava perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa vastaan, ja se voittaa, joka uskoo, mutta meidän uskomme on se, joka maailman voittaa. Itsessään heikot ne ovat, jotka voittavat.

Kun vihollisen voimia katselee, tulee ihan kuin pelko povelle, että kun voimia ei minusta löydy, eikä niitä olekaan. Mutta sittenkin me voitamme, kun meillä on kulutettavanamme uskossa Jumalan ehtymättömät voimavarat. Ja totta on, että kun
meidän keinomme loppuvat, silloin Jumalan voimat alkavat lasta perille kantaa. Minkä onnistumisesta on vanhurskas pyhä Jumala takaukseen mennyt ja nimensä takauksen antanut — Jumala, joka on taivaat sanallaan tehnyt. Voi, kun on rumaa meidän pelätäkään, pääsenkö minä minulle tarkoitettuun kruunajaisjuhlaan!

Nyt on otettu kuva: "Korvet ja erämaat pitää iloitseman." Kun ihminen on vieraantunut Jumalasta, siitä on tullut sanan kuvaamana korpi, sen ihmisen sielusta. Tämä tahtoo sanoa sitä, että sielussa ei asukaan Jumala. Sillä oikea Jumalasuhde näkyy siinä, mitä Jumala sanoo lapsistaan: "Heissä minä tahdon asua ja heissä vaeltaa. Heidän pitää oleman minun poikani ja tyttäreni, sanoo kaikkivaltias Jumala." Jos minä löydän Vaasasta yhdenkin, joka saa tehdä matkaa Jumalansa kanssa, silloin ei ole sellaisen sydäntä enää korpeen verrattu. Sitä sydäntä asutaan, siinä sydämen maassa asuu Jumala. Mutta Jumalan Henkeä ja valoa vasten asetettuna Jumalan lapsikin huomaa itsensä mustaksi, sortittomaksi ja ansiottomaksi. Ei missään löydy otollista taivaaseen menijää, kun tuossa valossa saa tarkastella itseänsä, ja autuuttansa katsella Jumalan tekemänä Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä tekoa Mooses ja Elia tarkastelivat kirkastusvuorella. Ei löytynyt yhtään vajavuutta eikä yhtään vaille jäänyttä täyttymystä. Hänessä tuli kaikki täytetyksi, profeettain ennustukset ja Mooseksen lain tinkimättömät vaatimukset. Jumala vanhurskautti syntisen, on laittanut lepytyshajun, suostunut Poikansa täydelliseen uhrautumiseen.

Jumala korven raivaajana

Nyt Jumala tekee työtä täällä ihmissydänten pelloilla, että saisi tuon korven raivatuksi kylvökuntoon ja kasvukuntoon, hedelmää kantamaan kolmikymmenin, kuusikymmenin ja sadoin kerroin, että kerran vaivannäkijä saisi vaivoistaan ilonsa nähdä, veljet ja sisaret rakkaat. Sitä varten Pyhä Henki Jumala viimeisen etsikon aikana pohjantähden alla, Vaasankin mantereilla, on työtä tehnyt, että jokukaan tulisi voitetuksi Herralle ikään kuin vaivojen palkaksi. Veriset vaivat syntisten tähden näki se, joka Jumalalta luvan sai ennen kuin alas laskeutuikaan: "Ano minulta, niin minä annan pakanat
perinnöksesi ja maailman ääret omaksesi."

Minun tekisi mieli kertoa, kun muistuu tuossa mieleen ihmismitat, miten minä kerran erehdyin seuroja arvostelemaan pääluvun mukaan. Eräs pappi sanoi: "Eino on oppinutkin niin suuriin parviin siellä Alajärvellä." Monta kertaa tällaisia parvia katsellessa tulee mieleen: kyllä on pikkuiset seurat. Mutta kun vaivannäkijä katselee, hän yhdenkin sielun niin kalliiksi arvostaa, ettemme kuin laidasta sitä arvaa, Se sanoo: Kannatti käydä Golgatalla, kun Vaasankin mailla on kourallinen vereen korjatuita, jotka veren puhdistamina kerran kruunajaisjuhlille saapuvat. Ei muista vaivojaan, vaan näkee: Kyllä on piskuinen lauma tälläkin rintamalohkolla tekemässä matkaa uskossa Jumalan varusteissa, uskon kilvellä ja autuuden toivon rautalakilla varustettuna ja alttiudella jaloista saakka saarnaamaan rauhaa rauhattomille sieluille.

Nyt sitten ennustetaan, ettei korpi korpena pysy, kun Jumala näkee jatkuvaa vaivaa. Jeesus sanoo: "Minä teen työtä ja minun Isäni tekee työtä." — Meidän kirkossamme on kallis virsi, joka rukouksen hengessä kuuluu näin: "O Pyhä Henki Jumala, toimita virkas, työs. Saarnaa sanallas sieluja yhteyteen." Tekisi mieli kysyä, onko Vaasassa hengellisen työn pula, onko työtä enää Vaasassa ollenkaan Pyhällä Hengellä, onko kaikki saatettu Pyhältä Hengeltä evankeliumin saarnalla, vieläpä Mooseksenkin kautta kirkastaen Jumalan yhteyteen, osalliseksi siitä armosta ja elämästä, joka Jumalasta on, vai harhaileeko täällä ihmisiä syntiretkillä ja korvessa, onko täällä niitä, jotka vihan ja toimen tahdon jälkeen tekevät matkaa ja elävät luonnostaan vihan lapsina, niin kuin apostoli kuvaa epäuskoisen lapsen elämää. Onko täällä niitä, joiden elämässä on huvina ja naurun aiheena se, mikä lihalle ja verelle tuo synnin kyllyyttä, lihan nautintoa, hetkellistä nautintoa rahan ja vaivan voimalla? Varmasti täällä on liikkunut paljon rahaa. Saattaa moni tuolla kadulla puhuteltuna nöyrästi sanoa, minulla on kyllä onnettomasti asiat, mutta minä en ole vain tästä joutanut... Toiset taas väärän hurskauden myrkyttäminä ja itsepetokseen eksyneinä tekevät matkaa omatekoinen verho päällä luulotellen, että ovat tuttuja Tuomarille. Yllättyvät, kun toimitus eteen aukeaa?

Mutta tässä sanottiin, että käy niinkin onnellisesti, että korvet ja erämaat pitää iloitseman. Se aukia sija, joka oli ennen autiona niistä asukkaista, joiden oli tarkoitus saada siellä olla, se saa elämää. Siellä asui ennen epäuskoisessa tilassa – ei Jumala Pyhän Henkensä kautta, vaan siellä asui niitä muita, huonompia asukkaita, joiden kanssa Jumala ei kyllä rupea
alivuokralaiseksi. Olkaa kuulijat varmat siitä. Vaikka tähän paikalleen pitäisi kuolla, Jumala ei rupea alivuokralaiseksi niiden huonojen asukkaiden kanssa ihmislapsen sydämeen. Jumala on itse sanonut vanhurskaudestansa, Pyhän Henkensä pyhyydestä: "Minun Henkeni ei asu siinä sydämessä, mikä synnin alle myyty on, eikä saastaisessa majassa."

Sydämen maja

Sen tähden on Jumalan tarvinnut saada meidänkin sydämemme maja asumakuntoon. On tarvinnut tuon suuren syntisen, korpeen kuvatun asukkaan, Jeesuksen veressä parannetuksi tulla ja nuo rumat asukkaat on tarvinnut tulla poisajetuksi. Jumala on antanut tärkeän tehtävän omilleen, niin kuin itselläänkin oli. Epäuskoinen Juudan kansakin osasi ja ymmärsi antaa kunnian Jumalalle kaikista niistä ihmeellisistä teoista, mitä tehtiin, mutta Hän lähetti omansa: "Tehkäät, ja te teette vielä suurempia, mitä minä olen tehnyt." Ei se ole Jumala salauskovia seurakuntaansa pannut, ei sitä uskallakaan salaa vaeltaa taivaaseen, niin kuin tämän maailman hurskaat, joiden uskoa ei saa sanoa kenellekään. Siellä saatetaan salaisuutena kuiskata: "Kyllä se usko on minunkin sydämelläni, mutta ei sitä saa kenellekään sanoa."
Ei elävä usko ole tällaista, jonka Jumala lahjoittaa tuohon korpeen, sydämelle lahjaksi, ei se salaa ole. Usko rakkauden kautta työtä tekee. Siellä käydään myös sotaa perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa vastaan siitä hetkestä alkaen, jolloin Jumala elämän sielulle Kristuksessa lahjoittaa. Heti paikalla tuo vanha, Jumalan julistama sota syttyy, vahvistuu, ja vaino sanan kautta tulee. Voi, kun moni on väsynyt tässä Jumalan sodassa. Kuitenkin vasta perillä kruunataan, välillä ei kruunata ketään, muuten kuin armolla ja laupeudella.

Vähän minä tiedän Karmelin ja Saaronin kauneudesta puhua, mutta arvaan, että Jumala käyttää noita kuvaamaan sielun kauneutta, kuvaamaan sen lahjan kauneutta, mitä syntinen saa Kristuksessa omistaa, kun saa omistaa verikauneutta, joka ei ruostu eikä kuolemassakaan arvoa menetä.

Kasvaen vihoittava

Tässä sanottiin sitten, että tuo Jumalan lapsilauma kokonansa on kasvaen vihoittava. Tästä on kai pikkuisen puhuttava, jos Jumala auttaa. Ensiksikin, Jumalan tarkoitus meihin nähden on olla yksilöllinen hoitaja. Jumala ei ole massan hoitaja, Jumala tahtoo jokaista lastaan yksilönä käsitellä, yksilönä hoitaa, saadakseen hänet elämää nauttimaan Kristuksessa, ja kirjoittaa hänen nimensä elävien luetteloon kotona. Tämä on meidän ilonaiheemme tänäkin päivänä, veljet ja sisaret. Vaikkei yhtään kalaa saataisi, vaikkei yhtään muuta ilon aihetta olisi, on se, että vieläkin on nimi taivaassa elämän kirjassa. Ja verinen risti sen nimen kohdalla merkkinä siitä, että kaikki synnit on kuitattu ja anteeksi annettu — ei ole mitään estettä kotiin korjaamiselle. Jumala antoi synnit anteeksi ja lapsekseen synnytti.

Minä taisin jo illalla vähän väläyttää, miten heikkona ja typeränä synnyin. Äitipuoli tuli Raamatulla pelottamaan: "Ei piru tule aina viinapullon kanssa." Kyllä sellainen, joka on rumat synnit anteeksi saanut, ymmärtää mustan pirun hyökkäyksen, sitä se karttaa, lähtee pakenemaan. Mutta kun vihollinen tulee vielä taivaan lintuna ja valkeuden enkelinä. Panee Raamatun kainaloon ja raamatunlauseen tuon linnun suuhun! Äitipuoli sanoi: "Kuka taitaa synnit anteeksi antaa, paitsi Jumala?". Minä olin niin heikko, että säikähdin. Arkana jouduin juoksemaan Pylkön luo kysymään, onko näin Raamatussa. Hän sanoi: "Kyllä on, mutta tämä on fariseuksen sana."

Tässä puhuttiin, että Jumalan lapsilauma on kasvain vihoittava. Kun apostoli katselee sitä, hän näkee ikään kuin karitsalauman, jota hän on saanut olla kivulla synnyttämässä Jumalan lapseuteen evankeliumilla Pyhässä Hengessä. Hän toivookin: "Kasvakaa armossa ja Kristuksen tuntemisessa, ettette silleen lapset olisi, jotka horjuisitte ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin ihmisten kavaluuden ja koiruuden kautta, jolla he käyvät ympäri, saadakseen saaliikseen.” Minä en ole tullut yhtään pyhemmäksi, eikä ole tarvinnutkaan tulla, veljet ja sisaret rakkaat, tämän neljänkymmenen vuoden aikana, vaan olen saanut kasvaa armossa ja Kristuksen tuntemisessa.

Kerskaus Kristuksessa

Kirjoitukset ovat sen verran auenneet, että minä kerskaan Kristuksesta ja Jumalani kasvatuksen siunauksesta. Vaikka nyt kaksi äitipuolta tulisi säikäyttämään farisealaisten lauseella, en minä säikähtäisi. Ymmärrys on auennut Jumalan sanasta, joka on niin sisältörikas, että siellä on sielunvihollisenkin saarnoja, fariseuksen saarnoja, että viimeisellä aikakaudella Jumalan lapset ymmärtäisivät varoa hetkeksikään antautumasta veljeyteen. Tietäisivät erottaa paimenen äänen suden äänestä, viekastelevien veljien äänestä. Siinä saattaa kuitenkin tulla hätätilanne Jumalan lapselle, niin kuin merihädässä olo, jonka Paavali panee muiden vaarojen sekaan. Hän oli ollut itse hädässä merellä, oli ollut kahdessa eri haaksirikossa. Oli ollut kivisateessakin, kuolemastaan varma, mutta halu oli vain sen Jumalan päälle luottaa, joka kuolleet eläväksi saattaa.
Me uskomme ylösnousemuksen ihanaan aamuun. Saatte sanoa nukkumaan ruvetessanne, minua ei kauan hauta pidä vankina. Saatte kerskata siitä Kristuksessa, sillä niin kuin Kristus on herätetty kuolleista, niin meidänkin hauta kerran kotikutsulla avataan, jotka Kristuksessa olemme nukkuneet. Ensin heräävät siellä suruttomat, saavat sen verran aikaa odottaa, että lapset kotiin korjataan. Mutta sinä uskovainen et näe uskottomien parkua, et näe uskottoman puolisosi parkua, etkä lastesi parkua, jotka Jumalan vihan liekissä ovat.

Vaikka tässä sanotaankin: ”Hän on kasvain vihoittava". Ei tarkoiteta yksilön kasvua, joka sekin vaara on. Ajatelkaapa kuningas Husseinia. Hän alkoi hengessä matkan teon. Jumala siunasi hengellisillä saavutuksilla. Onkia saa monesti kaloja nuotan heittäjä havaiten, voi, kun Jumala siunasi hyvin. Siunasi ajallisellakin hyvyydellä. Nyt sanotaan: sydän paisui. – Lisätkää rukoukseen, Jumalan lapset: Varjele, Isä rakas, ettei Sinun lahjasi lainaajana sydämeni paisuisi, etten kiitosta ryöstä Sinulta, jolle kiitos kuuluu. Kuningas Hussein tuli niin röyhkeäksi, että meni Jumalan temppeliin uhria toimittamaan paisunein sydämin ja luopui Jumalan sanasta. Niin kauan kuin sydän ei ole paisunut, Jumalan lapsi haluaa pitää kiinni siitä, mitä Jumala tästä asiasta sanoo. Jumala oli säätänyt pappeuden Aaronin pojille, mutta tämä kuningas ei siitä välittänyt, vaan paisuneena luopui Jumalasta ja meni uhria toimittamaan. Häntä varoitettiin, mutta hän ei totellut.

Synnin spitaali

Mutta tottelemattomuus Jumalan seurakuntaa vastaan on tottelemattomuus Jumalaa vastaan. Häneen tarttui spitaali. Hänet häädettiin pois spitaalisena ja mies kuoli eristettynä, turvonneena sydämeltään. — Mutta armo kasvattaa Kristuksen tuntemisessa. Siinä näkee itsensä aina vain pienempänä. Minulla oli alussa niin hyvät luulot, että tulee paras kristitty Pekkolassa. Mutta kyllä se on mennyt siihen, että olen pitänyt armona Jumalan lasten pitkämielisyyden, kun vielä veljenä pidetään ja matkan viat ja virheet anteeksi saarnataan. Ei ole mittakeppiä koskaan otettu, kun on annoksia mitattu armoalttarilta, eikä ole pois ajettu sen syntisempääkään. On aina annettu sielun ravintoa.

Mutta sitten puhutaan Jumalan seurakunnan kauneudesta. Se on ikään kuin kaunein kuva, kun on pienet lapset seuroissa, nuoret tytöt ja pojat, nuoret pariskunnat, vanhat ukot ja mummut, jotka vanhuuttaan sauvansa päälle lepäävät — kaikki yhdessä. Silloin sopisi sanoa niin kuin olen tavannut sanoa, että pitäisi panna Helsingin Sanomain etusivulle Jumalan Siionista, Saaronista ja Karmelin vuorelta, kaunis kuva. Mutta eihän maailma ymmärrä sitä, miten kaunis Jumala teissä on. Ei tämä ole ansaittua kauneutta, vaan Jumala on sen valmistanut itsessään veriruskealle syntiselle, joka on kiireestä kantapäähän ollut täynnä veripahkoja ja sinimarjoja. Sille kauneudelle me panemmekin uskossa arvoa.
Mutta sitten sanotaan näin: "Vahvistakaa väsyneet kädet, ja tuetkaat nääntyneet polvet." Eikö tunnu tutulta! Sinä et ole koskaan siellä kotonasi epäillyt, etteivätkö profeetta Jesajan aikaiset pyhät olleet uskovaisia, ne, joille noin paljon oli annettu lahjana, että Karmelin ja Saaronin kauneus Kristuksessa. Et ole epäillyt, etteivätkö he saaneet autuaina nukkua pois. Mutta kun sinä olet joutunut tätä omalle kohdallesi omistamaan, tuntuu, kallis olisi asia, kun olisi oikeus sen omistamiseen.

Vahvistakaa heikkoja

Mutta tässä on taas Jumalan lapsesta kysymys, että sekin on saattanut kulkeutua heikon tuntuiseksi, ikään kuin lisävahvistuksen, lisäarmon tarpeeseen, kun sanotaan: "Vahvistakaa väsyneet kädet." Käsillä Raamatussa kuvataan uskon lahjaa, jonka Jumala on valmistanut ja lahjoittanut lastensa povelle ja jolla omistetaan se autuus, minkä Jumala Pojassaan valmistanut on. Mutta minä arvaan, että se käsi ei ole ollut sinulla aina niin vahva kuin se olla saisi. Sitä on tarvinnut Jumalan vahvistaa jatkuvasti evankeliumin kuulossa, vieläpä sakramentin nauttimisessa. Ei evankeliumi tarkoita sitä eikä ole vaikuttanut sitä, että me pitäisimme sakramentteja, jotka Jumalan lapsia varten on säädetty Herralta, tarpeettomina. Uskovaisen sydäntä vahvistetaan anteeksiantamuksen armolla ja evankeliumilla sekä sakramenttien nauttimisella uskossa. Täällä on sanottu selvästi tästä asiasta. Se on hyvä, että sydän vahvistuu armolla, ei ruoalla. Jumala on nähnyt ainoaksi vahvistukseksi Pojassaan valmistamansa armon. Jumalan lapsia ei Pyhä Henki lain ruoskalla vahvista, sillä sitä ei ole tarkoitettu Jumalalta sydämen vahvistukseksi, vaan armo ja anteeksiantamus — se vahvistaa, se raadollisuudesta ja epäilyksestä nostaa taas toivorikkaana Kristuksessa tekemään matkaa, matkan viat anteeksi saaneena.

Mutta minä en nyt sivuuta erästä asiaa. Monta kertaa käy hämäräksi ja käsittämättömäksi, minkä tähden Jumala minua juuri näin hoitaa. Ei se Jumalan armonannos aina armonannokselta tunnu, vaikka kohta me saamme nojata anteeksiantamukseen. Hoidellessaan lastaan, taivaan perillistä — kun me emme ole äpärät vaan lapset — Jumala ottaa syliinsä ja antaa myös ajallista kuria, niin kuin Pietarin kautta Jumala sanoo: "Jos tarvitaan, teitä vielä moninaisilla kiusauksilla vaivataan, että teidän uskonne koettelemus paljon kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoava kulta." Jumalan seurakunnassa tapahtuvaa Pyhän Hengen hoitoa, joka on Jumalan hoitoa meidän sielumme autuuden tähden ja autuaana säilymisen tähden, verrataan kodin hoitoon, äidin hoitoon. Täällä on sanottu äidin ja isän hoidosta lapsiinsa nähden: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan." Senpä tähden vanhaan aikaan oli meidänkin pitäjässämme taloissa oven vuorilaudan välissä koivuvitsa lapsille muistutukseksi, että pysyisivät tottelevaisina. Eikä siellä "koivuniemen herralla" siksi lapsia piiskattu, että ne lihoisivat, että ne siitä sielun ruokaa saisivat. Se oli niin kuin vanhan aatamin ruoska, pojille varsinkin. Kun pahuuden nystyröitä alkoi paisua, isä ja äiti lastaan rakastaessaan tahtoivat nuo nystyrät poistaa. Rakastamalla piiskattiin lasta, ja sen on Jumala näin säätänyt.

Ruusutarhassako?

Pyhässä seurakunnassaan hoidellessaan taivaallinen Isäkään ei uskaltanut nostaa meitä ruusutarhaan’ ja myötätuulessa kulkemaan. Jumala joutuu kurittamaankin, josta apostoli sanoo: "Kaikkinainen rangaistus, ei se näy iloksi vaan murheeksi." Monta kertaa Jumalan lapsi joutuu kysymysmerkin eteen, mitä Jumala nyt tarkoittaa, että näin kovaa ja kovalta tuntuvaa minun elämäni on. Olen tuollaiseen rakoon sanonut: "Uskokaa silloin urakalla, vaikkette sitä ymmärräkään, sillä hyvää Jumala tarkoittaa." Olen joskus jostakin sanonut: että kyllä Jumala sitäkin veljeä pyytää raahata taivaaseen. On sillä Jumalalla kärsivällisyyttä, kun se meitä kantaa armohelmassaan. Me emme mitään muuta osaa kuin potkia vastaan.
Uskotteko, jos sanon teille, että olette olleet tottelevaisia ja kilttejä lapsia? Varmaan sanotte vastaan: "Nyt Eino sanoo väärin, olen ollut tottelematon, monta kertaa kärsimätön." Tällainen saattaa olla teidän monen psalmi. Jumala antaa ajallista kuria ja vastusta, kuuraa ja kirkastaa, että teidän uskonne paljon kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoava kulta. Nyt kun usko vahvistetaan, vahvistuvat väsyneet kädet, nääntyneet polvet saavat tukea.
Kun usko on oikein palanut rakkauden palona ja kirkkaana sydämellä, oletkos kirkkaana päivänä eksynyt pirun houkutuksiin, eikö se ole paremmin hämärien päivien vahinkoja, että olet vikaan joutunut Kun hämäryys on tullut ja pilvi uskon silmien eteen ja sielusi eteen, tuossa pilvessä ja valvomattomuudessa, ikään * kuin yön aikana, olet erehtynyt horjahtavia askeleita ottamaan. Mutta kun uskon asiaa saa Jumala taas armolla ja anteeksiantamuksella hoitaa, siitä tulee voima. Kielimiehet sanovat, että evankeliumi tarkoittaa suomeksi dynaamista voimaa. Evankeliumia saat taas kuulla, anteeksiantamuksella ja armolla ojennetuksi tulla. Mutkaiset askeleet oikeavat.

Palava tai kylmä?

Naapurin isäntä tuli kerran Kauhavan seuroista, siellä oli saanut kaikki anteeksi. Hän oli sanonut emännälleen heti kun pääsi kotiinsa: "Tule kamariin." Emäntä meni. Oli jaksanut noiden Kauhavan eväiden turvin pyytää emännältäänkin kaikkea anteeksi. Se on hirveä valhe, etteivät Jumalan lapset tee muualla parannusta kuin seuroissa. — Mutta oletko kulkeutunut sellaiseksi kuin minä olen, kokemukseni perusteella sanon, voi, kun on kankeaa kylmänä, puisevaan uskomiseen joutuneena jaksaa tehdä parannusta. Vaikka saarnaaja komentaa, sanon komentaa, ja povella Pyhä Henkikin sanoo, tee parannus, ei tahdo jaksaa, Mutta Jumala antaa armon voimaa, uskon voimaa. Saadaan kuulla, että meillä on niin hyvä Jumala, ettei Hän viallista lastaan hylkää. Siitä saamme taas uutta voimaa, että jaksamme horjahtaneet askeleet suoriksi ojentaa, niin kuin äsken kuulimme, jaksamme armon voiman auttamina parannusta tehdä. Sehän ei mikään helppo asia ole eikä liiaksi opittu.

"Sanokaa heikkomielisille: olkaat turvassa ja älkäät peljätkö; katso, teidän Jumalanne tulee kostamaan, Jumala, joka maksaa, hän tulee ja vapahtaa teidät." Tässä on tuollainen väläys Kristuksen lihaan tulemisen ennustuksesta. Vieläkin me saamme sanoa: odottele pikkuisen aikaa heikkoutta tuntien, murhetta kokien murheen maata matkatessa. Me saamme odottaa ruumiimme lunastusta, lapseksi ottoa. Olen joskus sanonut, että kun se viimeinen kiusaus ja koetus keskeltä katkeaa, se toinen pää jää kokematta. Meidät saatetaan noutaa äkkiä. On muistissa monta veljeä, ei ole tarpeen luetella nimiä, jotka ovat kuin salaa taivaaseen menneet. Iltasella on ruvettu uskossa nukkumaan, aamulla ei ole enää silmä auennutkaan tälle maailmalle. Oli haettu taivaaseen, kotiin. Kotikutsu oli tullut. Kuolema tulee joskus tuskien kanssa, ikään kuin niiden mukana. Tuskat saattavat silloin olla kuin kotikellojen soittoa.

Tuskissa

Muistan, kun olin sairaalassa, meitä oli neljä uskovaista ja kaksi uskotonta miestä samassa huoneessa. Mukana oli meidän kylältä eräs veli. Kun terveys meni, hänestä tuli kunnalliskodin asukas, hän oli hirveissä tuskissa. Minä näin hänen vaivansa, kaiken maailman taudit. Illalla hiljaisuuden jälkeen ei saanut enää paljon puhua, ettei häiritse toisia. Hän sieltä tuskien keskeltä lauloi, tämä kunnalliskodin hoidokki: "Ihana rauhan ranta suloisen levon antaa, vaivoista vapahtaa, surut murheet lopettaa..." Hän luuli meidän nukkuvan, hiljaa lauloi. Ajattelin: siinä Jumala valmistaa kiitosuhria, joka tuskienkin keskellä jaksaa laulaa. Kerran tulee se päivä, joka vaivoista vapahtaa. Kerran tulee se päivä, joka Jumalan lapset ajan tuskista vapahtaa. Silloin autuus aukeaa nautittavaksi. Kerran tulet, Jumalan lapsi, niin huonomuistiseksi, ettet muista olleesi vaasalaisten pilkattavana, ruumis piikitettynä, vastuksien matkaajana armo- voimien alla. Minusta tuli ihan syntinen, kun kuuntelin tuota laulua, hän lauleli Jumalalle kiitosta toivon ylentämänä, että kerran tuskat loppuvat.
Tässä sanottiin, että Jumala tulee kostamaan. Täällä Raamatussa on kertomus, miten Jeesuksen opetuslapsilla tuli mieli joskus vähän itsekin kostaa. Pietarilta pääsi hätähuuto: "Emmekö lyö miekalla!" Tällainen ei ole kaukana meistäkään, kun oikein Jumalan lasta ja totuutta sorretaan, Jumalan evankeliumia ja valtakuntaa tervataan. Mutta täällä on paljon kirjoituksia, joissa taivaan Isä ikään kuin pyytää, älkää minun rakkaani tahtoko kostaa, antakaa Jumalan vihan saada sijaa. Jumala on tähän lapsensa aina taivuttanut. Olemme Jumalan sanalle kuuliaisia, me luotamme siihen päivään, joka Jumalan kostonpäivänä lankeaa kaikille niille, jotka eivät ole Jumalan äänelle ja evankeliumille kuuliaisuutta osoittaneet. Ne ovat täällä Jumalan lapsia ja evankeliumia pilkanneet. Enpä haluaisi silloin olla suruttomien asemassa.

Kun tulee Jumalan kostonpäivä, silloin syttyy ilmoille kaksi virttä. Voittajat virittävät kilpaa kiitosvirren sille Herralle, joka heidän edestään oli tapettu ja verellään heitä synneistään pesi, eikä kukaan voi sitä virttä lopettaa. Et ole sinäkään väärän orjuuden rääkkäämä, vaikka alkaisit kanteleestasi virren nuotin sivusta, niin kuin näinä aikoina monesti väärä kunnia saarnaa, että älä laula. Vaikka Jumala voiteleekin sielun kanteleen kieliä, että tekisi mieli varpusen tavalla visertää sille Herralle kiitosta, joka on niin hyvä ollut, että ei ole minua kurjaa heittänyt armohuoneesta pois.

Kaksi virttä

Mutta silloin viriää myös virittämättä parkuvirsi niiden huulilta, jotka eivät ole täällä kerran kertaakaan virteen yhtyneet. Itsesyytöksestä, katumuksesta silloin suruttomat parkuu, niin kuin kirjoitettu on: "Silloin kaikki sukukunnat maassa parkuvat." Ja tuon parkuvirren sisältö on tämä: Me pidimme heidän elämänsä tyhmänä, pidimme heitä pilkkana ja naurusananlaskuna: Nämäkö nyt on luettu iankaikkiseen elämään ja Jumalan lasten sekaan! — Suokoon Jumala, että Hänen sanansa jonkunkaan arkiinnuttaisi ja herättäisi araksi elämässään, ettei varsin niin iloisesti Jumalan lapsen matkantekoa vaikeuttaisi. On meillä muutenkin oma liha vaikeutena ja väärän vanhurskauden henki vihollisen tuomana tuppaa kotiseuroja pitämään, tulee aivan korvaan kuiskaamaan: enkelin kaltaiseksi tulla pitää, ennen kuin lupa uskoa on.

"Silloin avataan sokiain silmät, ja kuuroin korvat aukenevat. Silloin rammat hyppäävät niin kuin peurat. "Sellainen on kuva parannetusta. Jos nyt joku oikein
vaikeasta taudista parantuisi, sekin mahdollisuus on, kun Jumala on antanut viisautta, on antanut lääkäritkin lahjana ja vielä voiteenkeittäjät, niin kuin on kirjoitettu, sielun terveydestä ei ole väliä. Sielun terveyttä pitäisi vaalia numero yhtenä, sitten vasta ruumiin, mutta tärkeysjärjestys on väärinpäin maailmassa. Vasta kun kuoleman kynsiin joudutaan, käännytään Jumalan puoleen. Ja kun Jumala saa parantaa, silloin lääkärille ollaan kiitollisia, kiitoskirjeitä kirjoitetaan, vieläpä palkintoja annetaan. Mutta tässä sanottiin: "Silloin rammat hyppäävät kuin peurat." Kun Jumala saa synnin orjan epäuskon kahleista vapauttaa, parannetut ovat kiitosta hypänneet täällä jo sellaisena nuotittomana iloliikutushyppynä, kuin luonnollinen peura hyppäisi iloisena auringon paisteessa. Tämä tapahtui puustavillisesti Jerusalemin temppelissä, kun luonnollinen rampa parannetuksi tuli. Ei kuitenkaan aina ollut kysymys ruumiin parantumisesta. Ei Daavid mikään rampa ollut, mutta kun hänen sielunsa läpi pääsivät armon virrat virtaamaan, hyppäys tuli ilosta, niin että oma vaimo häpesi: nyt Israelin kuningas on häpäissyt itsensä. Daavid puolusti: "Minkä hyppäsin, Herralle hyppäsin."

Tämän asian kautta Keltikankaan Antille aukeni ymmärrys kristillisyyteen. Siellä oli ennen kristitty Keppi-Miina. Keppi-Miina ei päässyt kävelemään ilman keppiä, piti sitä, ettei kaatunut. Mutta Jumala antoi hänen aina vähän ryypätä ' armoviinaa, josta tuli juovuksiin. Ja epäuskon lapsethan tarkkaavat Jumalan lasten menoa, ette usko miten ne tarkkaavat. Aukustikin oli silloin tarkannut, että Keppi-Miina unohti tuolloin keppinsä ja ihan niin kuin nuori tyttö hyppäsi ilman viinaa, eikö ollut kumma! — Ja Mäkituvan Amalia, joka oli kahdeksankymmenenviiden, hyvin kankea, mutta hän kun tuli juovuksiin, meillä oli usein seurat, hän hyppäsi myös kepeästi. Minä olin hänen kummilapsensa. Hän tunsi itsensä huonoksi kummiksi, kun ei ollut minun parannukseni eteen tehnyt yhtään mitään. Ja nyt, kun hän näki kummilapsensa saarnaamassa, hän rupesi siitä ilosta hyppäämään. Että kun saadaan sellaisen Jumalan hoidossa olla, joka kummilapsetkin saattaa parannukseen, vaikka emme ole tehneet yhtään mitään, ja tekee vielä siitä papin.

Vedet korvessa

Ja vielä näytettiin: "Korvessa pitää vedet vuotaman ja virrat erämaassa." Syykin hyppyyn on. Ei ne turhasta hyppää, ei ne sillä lailla hyppää kuin suruttomat hyppää hengellisten herrojen kanssa. Kun yksi vähän korkeammalta hyppää korkeutta, silloin jo taputetaan käsiä ja heitetään hattuja, ettei omaansa enää jokainen löydä. Noin hullua on nykyajan hengellisyys ja suruttomien meno. Mutta kun Jumalan lapsi hyppää saatuaan kaikki synnit anteeksi, "minä pääsen taivaaseen", silloin ne meinaa, että nyt on seurat pilalla. Saa niille näyttää Raamatulla, että näin ne ovat ennenkin hypänneet. Iiska- vainaa sanoi: "Se olikin Pyhän Hengen vaikutuksesta." Kyllä ne sen hyväksyvät, kun on kaksituhatta vuotta kulunut. Mutta sama armo ei vaikutukseltaan muutu, sama on tuo aines, kuulijakunta, johon armo pyytää saada kohdistua, parantava ja terveeksi tekevä armo.

"Sillä korvessa pitää vedet vuotaman ja virrat erämaassa. Ja kuopassa, jossa käärme makasi, pitää heinän, ruovon ja kaislan oleman." Ajatelkaa, miten sattuvasti Jumala kuvaa epäuskon ihmistä! Sen sydämen kuopassa käärme makaa, epäuskon käärme, oikea kyykäärme. Sanotaan: "Kyykäärmeen myrkky on heidän kielensä alla. Ne suurimmat haavat, mitä kielen miekalla lyödään, kun epäuskoinen ihminen oikein haavoittaa lähimmäistään, ja lähimmäisensä arvoa sortaa. Mutta kun käärme sieltä tulee ajetuksi pois, sieltä rupeaa kasvamaan lampaan ruokaa. Koko sydän tulee järveksi. Teidänkin sydämenne lämpöisenä lainehtii. Te haluaisitte saarnata kaikille parannusta, niillekin, jotka teitä ovat pilkanneet ja pieksäneet – ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ette ottaisi mittakeppiä, kun joku tulisi armoa kerjäämään. Jumalan Siionissa te saarnaisitte ilolla synnit anteeksi ja unohtaisitte kaiken, niin kuin taivaallinen Isäkin unohtaa aina niiden synnit, joiden synnit saa valtakunnassaan Poikansa verellä anteeksi antaa.

Jääkää uskossa omistamaan tätä omien syntienne anteeksisaamista. Se tarkoittaa sitä, että Jumala ei muista meidän virheitämme, vaan on antanut armonvirtansa, joka lähtee Jumalan ja Karitsan istuimesta, viedä ne iankaikkiseen unhoitukseen. Ja me laulamme armahdettuina: ”Kun Jumala kerran ne unhoitti pois, niin syntihän niitä nyt muistella ois.” Jääkää, veljet ja sisaret rakkaat, uskomaan Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki heikkoudet ja itsesyytökset anteeksi, iloon, rauhaan ja vapauteen asti. Jaksatteko minuakin vielä siunata, itseäni lastaavaa, monta kertaa niin sortittomaksi tuntevaa? – Jeesuksen nimeen, amen.

Eino Salo
(Saarna pidetty Vanhan Vaasan seurakuntasalissa.
Siionin Lähetyslehti heinä- elokuu 1964
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Rebekka » 24 Syys 2009, 19:23

Tama veli majoittui myos usein kotonani. Suosittelen muuten yksityismajoitusta puhujille, jaa tosi hyvat muistot jalkikateen vierailuista molemmin puolin. Parempaa kuin hotellimajoitus!
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron