Otto Juvonen: Lähetystyön syvin merkitys

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Otto Juvonen: Lähetystyön syvin merkitys

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Kesä 2009, 14:23

Antajat joilla ei mitään ole
Lähetystyön syvin merkitys

Kun syventyy tutkiskelemaan, mikä on tämän taivaan valtakunnan lähetystyön tarkoitus syvimmän olemuksensa puolesta, niin tuntuisi, että se voidaan lyhimmässä muodossaan määritellä kahdella sanalla: kutsu ja lohdutus. Ensin kutsu: Tulkaa! Kaikki on valmistettu, tulkaa häihin! Se ei ole siis sitä maailman parantajain suurpiirteistä, massatuotantoon tähtäävää evankelioimistouhua, pintamaalausta, vaan se on kutsu parannuksen kautta tapahtuvaan henkilökohtaiseen siirtoon maailman valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan ja pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen. Ei Jumala ole meitä kutsunut vihaan, vaan autuutta omistamaan. — Ja sitten tätä kutsua noudattaneille tuodaan lohdutuksen sana, Jumalan rakkaille kutsutuille pyhille kuuluvat armon ja rauhan terveiset. {Room. 1: 7).

Nyt menee järki helposti takalukkoon: Kun ihminen on kutsuttuna päässyt autuutta omistamaan, miksi hän sitten tarvitsee lohdutusta? Siksi, että hän tuli osalliseksi vaivasta ja valtakunnasta, sai elämän osallisuuden ja joutui perkeleen, maailman ja oman lihallisen tahtonsa kanssa sotaan. Taivaasta tullut valkeus paljasti oman lihan ja veren pahuuden, joka tuottaa murhetta Jumalan tahdon vastaisilla pyyteillään, sillä lihan halu on kuolema, mutta hengen halu on elämä ja rauha. — Ulkoa päin tulevat taas omat vihollisensa. Profeetan kautta Pyhä Henki onkin puhunut: "Jokaisen, joka luopuu pahuudesta, täytyy kaikkien saaliina olla." Jopa joskus, eikä varsin harvoinkaan, nousee vihaan oma perhe, kuten Jeesus sanoi. (Matt. 10:36) Silloin todella tarvitaan lohdutusta.

Kuka sitten lohduttaa? Jeesus sanoi, että kun hän menee pois, hän rukoilee Isää ja Isä lähettää teille toisen lohduttajan, totuuden hengen, joka on teissä oleva iankaikkisesti. "Maailma ei tunne häntä, mutta te tunnette hänen." Tästä
hengestä sanotaan, että "hän antoi minulle oppineen kielen puhumaan väsyneille ajallansa
". Pyhä Henki ryhtyy siis kielen opettajaksi.

Paavali selittää, miten tämä tapahtuu, kirjoittaessaan, että meitä (apostoleita) vaivataan sitä varten, että se lohdutus, jolla Jumala meitä lohduttaa, tulee teidän – siis seurakunnan – lohdutukseksi. Oi, mikä onkaan pyhäin yhteyden kallis arvo, "kun vaivattu voi samalta tasolta lohduttaa toista. Meidän ylimmäinen pappimme oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin. Hän taitaa kiusatuita auttaa ja meidän heikkouttamme armahtaa.
Kun Paavali kirjoittaa roomalaisille (1:12), hän sanoo ikävöivänsä nähdä Rooman kristityitä siksi, "että minä saisin ynnä teidän kanssanne lohdutuksen, uskon kautta, joka meillä keskenämme on, sekä teidän, että minun", uskon, joka on evankeliumista syntynyt. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovalle autuudeksi.
"Antakaa, niin teille annetaan." Kummaa on se, että antaminen on saamista. Ja kummaa on myös se, että antajiksi on asetettu sellaiset, joilla ei mitään ole, mutta joiden omat kuitenkin kaikki ovat. Ei siis ole ihme, jos viimeisellä tuomiolla ei muisteta, "milloin me näimme sinut puutteen alaisena ja holhosimme sinua." Koska molemmat tuntevat saaneensa "sekä lohduttaja että lohdutettava. Ihmeellinen on Jumala huoneessansa, kun Hän sen varjelija on!

Näitä ajatuksia tuli mieleeni, ollessani lähetysmatkalla ensin Leppävirralla (2-17.11.63) ja sitten Iisalmen Rauhanyhdistyksen alueella (24.11. – 8.12.63). Edellisellä matkalla oli toverinani Aatos Mehtälä ja jälkimmäisellä Janne Vänskä sekä lopulla Aapeli Lehtonen.

Matkaystävät, veljet ja sisaret, joiden kanssa saimme vahvistua yhteisestä uskosta, te jotka asutte siellä ikivihreiden kuusienne keskellä, mäkienne rinteillä ja järvienne rannoilla. Emme voi teitä luetella, mutta me voimme veljien kanssa iloita siitä, että saimme olla teidän tykönänne ja sama elämän sana lohdutti meitä teidän kanssanne. Meillä on halu muistaa teitä, niin kuin uskon teilläkin olevan halun meitä esirukouksin kantaa. Tahtoisin vielä omasta ja toverieni puolesta lausua kiitoksen teille kaikille. Ja sanoisin sille sisarelle, joka pyysi lupaa olla niin itsekäs, että häntä muistettaisiin aivan henkilökohtaisesti: Se itsekkyys ei ole Jumalan tahdon vastaista, sillä vaikka pyhäin yhteys on meille välttämätön autuaaksi tullaksemme, meidät asetetaan kuitenkin yksilöinä valkoisen istuimen eteen. Siinä saa olla itsekäs, että valvoo omakohtaisesti asiansa, puhdistaen omat vaatteensa Karitsan veressä. Nytkin yksilöinä ja yhteisesti uskomme synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja lopuksi pidämme muistossa ensi kesän suviseurat Joensuussa.

Jumalan rauhaan! Otto Juvonen
Päivämies tammikuun 9 päivä 1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Rebekka » 21 Kesä 2009, 21:26

Voi kiitos Taavetti. Juvosen seta oli meilla majoituksessa ja seuroja pitamassa vaikka kuinka monta kertaa......
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Loka 2009, 07:50

Siionin tähden en vaikene
Vaikutelmia lähetysmatkalta Kuopion alueelta

Tahtoisin mainita ensiksi siitä, että on vielä ajankohtaista se, mitä Pyhä Henki on puhunut Jes. 62:1: ”Siionin tähden en minä vaikene.” Rauhan lapsille on elintärkeää aina kuulla Hyvän Paimenen ääntä, mutta sitä enemmän silloin, kun myrsky koettelee viinipuun oksia. Näistä ajoistahan on sanottu. että monta koetellaan ja puhdistetaan. Tuntuu todella nyt, että ymmärtäväiset pyytävät ottaa sanasta vaaria, mikä mittaamaton Isän armon osoitus onkaan pyhä sana, kun Pyhä Henki saa sen kautta johdattaa kaikkeen totuuteen, ja on kaikissa asioissamme ilmoituksen henkenä. Saadaan joskus pitää juhlaa, kun myrskyn jälkeen korvessa ilma alkaa seestyä, ja aurinko taivaasta paistaa entisellä lämmöllä ja voimalla vihurin puuskien kuljettaessa hirmuvauhdilla auringon edestä ne vedettömät pilvet ja eksyneet tähdet, joita ajan hengen tuuli ajelee ympäri.
Oi, jospa nekin vielä löytäisivät tien kotiin, ennen kuin pimeä tulee, jolloin ei enää kukaan voi työtä tehdä. Isän huoneessa on vielä asuinsijaa, että Majan isäntä on edelleen sama Pyhä Henki, joka hallitsee edelleen saman perussäännön mukaan, joka on alhaalta käsin nostava ja palveleva armonhenki, joten ei ole vielä perustettu, eikä perusteta virkamies hallitusta. – On syytä muista apostolin neuvo: - "Olkaa kaikissa rauhalliset, "Silloinkin, kun meri ja aallot pauhaavat meillä on vahva kallio, jota eivät virrat eivätkä tuulet horjuta. Kyllä jää mukava muisto ja hyvä mieli, kun Herran kansa tuntee Jumalansa, ja saa yhdessä hengessä ja rakkaudessa olla ja erota tietoisena siitä, että ero on vain ajallista: Kenties meitä voidaan pian soittaa yhteen, saadaksemme nähdä Jumalan uuden maailman ikikirkkaudessa täydellisenä, ilman synnin tuottamaa murhetta ja kuolemaa.

Matkamme Savossa alkoi 6. 3. ja päättyi 24. 4. Se käsitti yhdeksän eri pitäjää. Matkakumppanina alussa oli yhden viikon ajan veli Otto Markkanen. Suuremman osan matkasta teimme veli Janne Vänskän kanssa.
Omasta ja näiden veljien puolesta toivotamme teille, Savon Siionin asuvaiset, Jumalan siunausta elävän Jumalan tunnossa. Kiitämme rakkaudestanne, ketään unohtamatta.

Saimme käydä kotiin pääsyä odottelevan veli Juuso Markkasen kotona. On ihmeellistä se ajatuksen selkeys, kun Pyhä Henki saa opettaa ja johdattaa kaikkeen totuuteen. Paljon on nähty vaivaa ja yritetty saada taistelemaan Jumalan valtakuntaa vastaan, mutta maja on ollut turvana rajuilmaa ja hellettä vastaan. Joskin kyynelsilmin valitti sitä vahinkoa, mikä on tapahtunut ja varoitti, että ei pidä turvautua lihan käsivarteen, mutta rukouksin kantaa ja sikäli, kuin voimaa annetaan, yrittää rakkaudella pyytää neuvoa, että eksyneet saisivat armon palata kotiin.

Otto Juvonen
Päivämies 4.5.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Tammi 2011, 20:33

Hän sääti todistuksen Jaakobissa


Ps. 78: 1-7
Lapsuuteni onnellisimpiin muistoihin kuuluvat ne hetket, jolloin sain olla kuuntelemassa vanhojen ihmisten keskustelua tiestä ja matkasta. Miten eläviksi tulivatkaan silloin Jumalan työt, kun armon osallisuuteen päässyt sai niitä kirkastaa. Tuntuipa hyvältä, kun aina löytyi joku, joka muisti meitä lapsiakin. Meille saatettiin vakuuttaa, ettei uskomisen asiassa suuret kokemukset ole tärkeintä. Samaa opetti myös, kun sai kuulla ahdistuksista ja epäilyksistä, joita uskovaisella voi olla.

Näitä ajatuksia tuli mieleen, kun erään pyhän tekstejä tarkastellessani, yllä mainitun psalmin sanat kehottivat kertomaan Jumalan armotöistä nousevalle polvelle. Näinhän Jumalan valtakunnassa onkin aina tapahtunut. Todistuksen sana on oleva, niin kuin tämä psalmi sanoo, Jaakobissa ja laki Israelissa. Uskovainenkaan ihminen voi ymmärtää ja käsittää kaikkea. Me tarvitsemme Jumalan valtakunnasta Pyhän Hengen kautta annetut neuvot ja ohjeet, vieläpä kurituksenkin sana on monesti tarpeen. Vasta Jumalan seurakunnalla on Hengen kautta kaikki armolahjat käytössään.

Tämä maailma tahtoo olla riippumaton Jumalan sanasta. Siksipä siellä ei etsivälle ihmiselle voi löytyä mitään pelastusta. Vain itseään palveleva ihminen ajautuu umpikujaan ja ahdistukseen, jonka syytä hän ei itsekään tiedä. Maailman mielen mukainen murhe ei kuitenkaan ketään pelasta. Mutta siellä, missä kysellään tietä taivaaseen ja Jumalan armon osallisuuteen, tapahtuu pelastuksen ihme. Tästä ihmeestä on jokainen Jumalan lapsi elävänä todistuksena. Hänellä on samalla kallis virka, toimia kuninkaallisena pappina. Vaikein paikka tämän viran hoidossa on oma koti, vaikka esimerkiksi omat lapset, ehkä omat vanhemmat ja muut läheiset ovatkin ne, joille kaikkein eniten soisi Jumalan armon kirkastuvan. Näissä asioissa me joudumme moniin kiusauksiin ja ahdistuksiin. Otamme, rakkaat veljet ja sisaret, turvaksemme ylimmäisen papin, joka taitaa kiusattuja auttaa. Vajavaisiksi ja synnin pilaamiksi me jäämme, mutta uskomme armosta synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Kun nyt meidän omat voimamme ovat niin heikot, niin eikö olekin syytä kutsua apuun Herran Sebaotin enkelit. Heille Jumala on antanut monia taidon aarteita. Apostolikin kehotti avaamaan kotien ovet Jumalan lapsille, sillä sen kautta ovat monet saaneet pitää vierainaan Herran enkeleitä. Kun puhumme tiestä ja matkasta, tai laulamme matkalauluja, tämä voi olla sekä itsellemme, että lapsillemme ja nuorillemme korvaamattomaksi siunaukseksi. He saavat kokea Jumalan rakkautta, jota ei maailmassa ole. Ehkäpä joskus joku tuhlaajalapsi sitten muistaa, miten isän kotona oli yllin kyllin leipää. Kun pidämme vierainamme Jumalan lapsia, se on oikeata kotipapin viran hoitoa. Näin toteutuu Jumalan armosta se, mitä psalmimme sanoo: "Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kun he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa. Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä."

Pertti Juvonen
Päivämies 21.11.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Maalis 2011, 19:52

23. sunn. Kolm.päivästä

Kuulemisen lahja


(Ps. 85, 9 – 14)
Tämän psalmin kirjoittaja katsoo olevan syytä rukoilla kuulemisen lahjaa. Itse elämän Herra myös uudestaan ja uudestaan huudahtaa: »Jolla korvat on kuulla, hän kuulkoon, mitä henki seurakunnille sanoo!» Korvat ovat monta kertaa kovin hankalat alistumaan elävänkin sanan kuulossa kuulemaan Herran Jumalan sanaa siksi, että Jumala puhuu vanhurskauden ja rauhan sanaa vain ihmissuun kautta. Sydämen ylpeys salattuna perisynnin hedelmänä pyrkii muuttamaan sitä vain sen puhujan puheeksi, jonka kautta Jumala puhuu. Tahtoo unohtua Jeesuksen sanat: »Ette ole te, jotka puhutte, mutta minun Isäni henki.»

Mistä sitten saadaan ne kuulevat korvat? On kirjoitettu: »Herra avasi minulle korvat niin kuin opetuslapselle enkä minä ole tottelematon». Korkea- Veisuun lopulta on myös rukous, joka kuuluu: »Anna minun kuulla äänesi, sinä, joka asut yrttitarhassa». Tässä on kuulemista ja katsomista. Se ei kuitenkaan viihdytä tämän maailman juoksun jälkeen vaeltavaa ihmistä.

Mutta on kadotettuja ja tuomittuja, jotka tuntevat itsensä niiden kaltaiseksi, jotka kulkivat korvessa eksyksissä, sumussa ja pimeässä, joita painaa huoli siitä, että tämä maailma katoaa ja hänen himonsa, eivätkä löydä tässä kaupunkia asuaksensa. Synnit painavat heidän tunnollaan toivottomuuden sumuun ja pimeään. Kun he evankeliumissa saavat kuulla Johanneksen äänen: »Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin! Se kelpaa heille. He samalla kuulevat yrttitarhasta hyvää puhuvan veren äänen, näkevät hänen tuskien verihikensä, ristillä avatut haavansa, kuulevat täyttymyksen voittohuudon: "Se on täytetty!» Pääsiäisaamun voittosanoman ja kaiken tämän päällekirjoituksen ja omistusmerkin: »Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu!» Se tuo toivottomuuden pimeään ja sumuun kointähden.

"Hän teki verensä kautta rauhan ristin päällä, ja on tullut evankeliumin kautta rauhaa julistamaan.» Herran seurakunta julistaa vieläkin rauhaa: Ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja siinä veressä, jonka kautta hän teki rauhan. Silloin avataan sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Taivaallinen tulen sytyttäjä sytyttää rakkauden tulen sydämeen. Se on se korkein tie. Jeesus sanoo: "Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani.»

Ja tämä Jumalan rakkauden tunteminen sytyttää halun kuulla, mitä Herra Jumala puhuu. Silloin totuus ja rakkaus kohtaavat toisensa, vanhurskaus ja rauha toinen toisellensa suuta antavat, ja sydämen maa kantaa kallista iankaikkisuushedelmää. Matkaystävät, synnit uskomme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!

O. Juvonen (Outokumpu)
Päivämies 29.10.1959
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Maalis 2013, 21:30

Hän meidän kanssamme täällä – me Hänen kanssansa siellä


Lähetysmatkamme Savossa (5. 1 – 31. 1:) alkoi Joroisten kauniista pitäjästä, jossa ajallinen elämänmeno sykkii voimakkaana, mutta niin kovin vaarallisella tavalla ihmisiä sitovana, että kallein kilvoituksen kohde iankaikkinen elämä jää suurelta osalta unhoon. On kuitenkin pieni lauma täälläkin niitä, jotka ovat löytäneet ja vastaanottaneet taivaan valtakunnan ja sen vanhurskauden, joka kelpaa Isän edessä. He ovat saaneet armon avata sydämensä oven, suurelle ehtoollisvieraalle ja saaneet matkakumppanin kanssaan kulkemaan täällä murheen maan vaivoissa siksi, että me kerran saamme olla Hänen kanssaan taivaassa.

Olin majoitettuna Alpo ja Lempi Leskisellä ja myöskin kunnan rakennusmestarin, jonka nimi ei nyt tule mieleen, kodissa. Hänen vaimonsa ja Uuno Markkasen sisko Heinävedeltä.

Joroisista siirryin Varkauteen, jonne toverikseni tuli joutonomi August Törölä. Väärä sukunimi, sillä tulin huomaamaan, että hänestä on Törölä kaukana, ei hän osannutkaan "töröttää". Varkaudessa Säynevirtain kodissa olimme majoitettuina kahteen otteeseen. Ihmettelimme, etteivät he meihin jo väsyneet. Mutta ei siellä väsytty myöskään seurojen pitoon. Kyllä se Jeesuksen sana vieläkin pitää paikkansa, että syödessä ruokahalu kasvaa: "Joka syö minua, hän enemmän haluaa syödä; joka minua juo, hän enemmän haluaa minua juoda."
Ilahduttavana ilmiönä oli siellä se, että monet nuoret ovat saaneet armon tulla sisälle Jumalan valtakuntaan. On se ihana, kun yhtä aikaa kylvetään ja niitetään, onhan sieltä aivan hiljattain kutsuttu vanhoja vartiomiehiä lepoon. Kypsää viljaa on leikattu, uutta vihreätä orasta nousee. Siunaa, rakas taivaan Isä, peltosi, että se kantaisi kalliin kypsän sadon Sinun aittaasi.

Varkaudesta menimme Rantasalmen Teemassaarelle, jossa Väinö Lehtonen yrittää sitkeästi seurojen muodossa ilmoittaa Jumalan valtakuntaa. Se on kumman liikkumatonta aluetta. 40 vuotta on pidetty seuroja vain vähäisin tuloksin. Nyt sinne ovat tulleet adventistit. Jokohan Jumala lopettaa kutsumisensa, koska valheen saarnaajat tulevat esiin: Kun ihmiset eivät totuutta usko, lähettää Jumala väkevän eksytyksen tuomioksi niille, jotka eivät totuutta uskoneet. Mutta älä väsy, Väinö veli, onhan kallista, että lapset saavat kuulla Hyvän Paimenen äänen. Ei Nooakaan väsynyt, vaikka tulosta ei saarnasta ollut.

Teemassaarelta menimme Tappuvirralle Heikki ja Regina Laitisen kotiin. Taivaan Isä on antanut koettelemuksia sairauden kautta Regina -sisarelle. Se usko, jonka Jumala on antanut, koetellaan, että se kalliimmaksi löydetään kuin katoava kulta, joka tulessa koetellaan. Myöskään lunastushintana ei ollut hopea eikä kulta, vaan Kristuksen kallis veri, niin kuin viattoman karitsan. Murhe, vaiva ja risti. Niiden kuuttahan meitä opetetaan tuntemaan suurta ristinkantajaa, että saisimme armon seurata häntä hänen askelissaan. Ja kun hän vaivan jälkeen kunniassaan ilmestyy, silloin mekin hänen kanssaan kunniassa ilmoitetaan.

Nyt menimme Oraviin Toivo ja Anna Laitiselle, niin, Veijalaanpa tietenkin, josta käsin kävimme ympäristössä pitämässä seuroja. Kyllä on sydäntä lämmittävää saada tavata uudestaan matkaystäviä aina samassa uskossa ja hengessä. Se virkistää niin sanomattoman kalliisti vaeltajan usein helposti masentuvaa mieltä, "Oi yhteys sä kaikkein pyhien..."

Ja nyt taidankin kertoa kettujahdista. Veijalasta menimme Emil Huomannille kalakeitolle. Hän asuu kapean ihanan salmen rannalla. Siellä ollessamme huomasimme ketun laukkaavan pitkin salmen jäätä. Mielessään Raamatun sana: ”Ottakaa meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet," (Kork.V. 2: 15), lähti heti veli Törölä Toivon ja Eemelin kanssa kettu jahtiin. Mutta eivät he onnistuneet mitään saamaan. Eivät nähtävästi olleet Simsonin veroisia ketunpyytäjiä.

Niin, ne ketut, ne ketut. Niistä oli murhetta Paavalinkin aikana. Hän valittaa: "Monta on turhan puhujaa ja mielen kääntäjää, joista minä itkien sanon: he ovat Kristuksen ristin viholliset." Kovat ovat ne sanat, jotka hän kirjoittaa: "Se te tietäkää, ettei yksikään korvaan kuiskuttelija ja panettelija pidä Jumalan valtakuntaa perimän."

Kettu on luolaeläin, yössä liikkuva, joka pyydystää ja asuu luolassa ja vie sinne saaliinsa. Haaskoilla se kulkee ja haaskan tuoksua sitten nuuskii ja niiskuttaa nenäänsä, näin tarkkaillen Jumalan lapsia ja etsien niistä vikoja. Pian se jo alkaa kuiskutella, että eikös vain tuo haise haaskalle, eikä huomaa, että lemu lähtee hänestä itsestään, hänen oman saastaisen mielikuvituksen tuottamana. Vaikka hän aivan kuohuu kuin peto oman täydellisyytensä tuntoa on ensimmäinen omassa mielessään, hän unohtaa, että ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Hän luulee, että koko Jumalan valtakunta onkin hänen vastuullaan. Voi, voi tätä rohkeutta. Mihin jäi edesvastaaja?

Ei Pyhän Hengen työ uudista meitä ketun kuvan kaltaisuuteen, vaan se uudistaa Jumalan Pojan kuvan kaltaisuuteen päivä päivältä hengessä. Se henki on armon ja laupeuden henki, joka eläväksi tekee ja elämää pitää yllä, eikä vartioi, milloin hänen mielestään joku Jumalan lapsi näkyisi jo tarpeeksi hyvältä haaskalta, jonka luona hän saisi iloita omasta erinomaisuudestaan. Hänen ilonsa on siis siitä, mistä taivaan joukko itkee.

Voi, kun saisi sijaa tämä sana: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria," ja näkyisi lunastushinnan suuruus, sen pyhän nimen kallis arvo. Silloin ei turhaan lausuta Herran nimeä, mikä synti tehdään silloin, kun suulla anteeksi luvataan, mutta sydämessä väijytään. Siinä se kettu sitten onkin. Samoin jos minä tekisin muodon vuoksi jostakin parannusta, enkä kuitenkaan sydämestäni tahtoisi luopua siitä, mistä olen parannuksen tehnyt, niin silloin olisi turhaan lausuttu Herran nimi. Tässäkin tulee kieltää itsensä, sillä ei vanha ihmisemme saata tehdä parannusta. Se on uuden hengen ihmisen vapauden tie, joten parannuksestakaan ei tule ansiota, vaan se on armo, että parannusta saa tehdä.

Mutta nyt sanoisin, ettei tulisti väärää käsitystä tästä kettujahdista, että tähän "kettusaarnaan” ei matkallamme ilmennyt mitään aihetta, päinvastoin. Tästä vain keskustelimme rakkaan veljen kanssa ja iloitsimme siitä lämpimästä Siionin ilmasta, mikä kaikkialta henki vastaamme. Siellä tunnettiin kipeästi oma syntisyys. Vapisevin sydämin kyseltiin, vieläkö saa näinkin kelvoton uskoa. Kuulkaa te kelvottomat, teille on vanhurskauden aurinko koittava ja autuus Hänen siipiensä varjon alla. Uskokaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kangaslammin Erolan saarella olimme majoitettuina Veikko Laitisella ja kansakoululla opettaja Seppäsellä. Tällä seudulla kuten monessa muussakin paikassa, voi todeta sen, että lasten seasta kohoavalla varhaisnuorisolla on etsikkoaika. Miten huimaava ero onkaan sillä nuorisolla, joka viihtyy Jumalan lasten seuroissa, ja sillä, tosin suurella nuorisojoukolla, joka seisoskelee seiniin ja lyhtypylväisiin nojaillen ja märehtien rentona milloin mistäkin, tai istuskelee kaikenlaisissa kuppiloissa. On sanomattoman suuri siunaus kyläkunnalle, että opettaja itse on uskovainen. Hänestä huokuva henki vaikuttaa lasten herkkään mieleen siunauksellisesti.

Kiitollisin mielin omasta ja veljen puolesta sekä Jumalan rauhan terveisin, Otto Juvonen

Jk. Älkää rakkaat unohtako rukouksin muistaa niitä lehtimajan juhlia, joita viettämään Siionin väki kokoontuu, jos taivaan Isä suo, ensi kesänä tänne Pohjois-Karjalaan, Pielisjoen suiston kauniiseen kaupunkiin. Niin kuin Pielisjoki virtaa rauhallisena mutta voimaa uhkuen niin runsasvetisenä, etteivät jalat pohjaan ulotu, niin virtailee vesi myös armon virrassa, jonka enkeli osoitti profeetalle. Rukouksemme on, että rakas Isä suuntaisi pyhän Hengen kautta sen virran Pielisjoen partaille virvoitukseksi kansallensa, loka väsynyt on. Pankaa te nuoretkin markka silloin toinen tällöin säästöporsaaseen, että pääsette tulemaan. Herran on kulta. Hän antaa meille tarpeemme. Sama.

Päivämies 12.2.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Maalis 2013, 20:26

Hiukan hajamietteitä Pyhästä Hengestä ja seurakunnasta

"En lakkaa kiittämästä Jumalaa teidän edestänne, ajatellen aina teitä minun rukouksissani: Että meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Jumala, kunnian Isä, antaisi teille viisauden ja ilmoituksen hengen hänen tuntemiseensa. Ja valaisisi teidän ymmärryksenne silmät, että te tietäisitte, mikä hänen kutsumisensa toivo on ja mikä hänen kunniansa perimisen rikkaus on hänen pyhissänsä.” Eph. 1: 16 – 18.

Se millä perusteella tämä ilmoituksen henki sitten annetaan, näkyy Joh. 14: 15-17. "jos te minua rakastatte, niin pitäkää minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olisi iankaikkisesti. Totuuden hengen, jota ei maailma voi ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä, eikä tunne häntä, mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Tässä ilmeneekin maailman lasten ja Jumalan lasten ero, sillä sanotaan, että maailman lapsilta Pyhä Henki pilkataan, mutta Jumalan lapsilta kunnioitetaan, siksi että Pyhä Henki toimii maailmassa niin kuin on aina tehnyt taivaan Isän täysivaltaisena lähettiläänä. Jumalan valtakunnan lasten kautta kuuluvatkin Kristuksen sanat: "Hän on teissä oleva iankaikkisesti." Ja tämä onkin Jeesuksen kunnian perimisen rikkaus Hänen pyhissänsä. Ja samalla se on ollut ja on kompastuksen kalkki Jumalan sanasta piittaamattoman omavanhurskaan maailman keskellä;" joka itsensä sanaan loukkaa, eikä usko sitä, mihin se oli asetettu. Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis, mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat, kulmakiveksi tullut, ja loukkauskiveksi, ja pahennuksen kallioksi. Nimittäin niille, jotka itsensä sanaan loukkaavat, ja ei sitä usko, johonka he myös asetetut olivat." 1. Piet. 2: 7-8. He eivät siis täytä tuota Jeesuksen asettamaa: "Jos te rakastatte minua, niin pitäkää minun sanani." Mutta kuitenkin he julistavat samalla suurella äänellä, että he tahtovat omistaa vain Kristuksen ja eivät muuta tarvitse. He asennoituvat näin taisteluasemiin taivaan Isän lähettämää Kristuksen sijaista, Pyhää Henkeä vastaan.

Väärä henki on aina tehnyt niin, että se taistelee Jumalan nimessä Jumalan henkeä ja samalla itse Jumalaa vastaan. Tästähän saarnasi jo ensimmäinen uuden liiton marttyyri Stefanus sen ajan itsehurskaille tuomareille: "Te ympärileikkaamattomat sydämistä ja korvista olette aina Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin teidän isännekin ovat olleet.”
Tämä voidaan nyt uuden liiton puolella, erikoisesti meidän aikanamme, nykyistää. "'Te sydämestänne epäuskoiset, olette hyljänneet Pyhän Hengen kautta julistettavaksi säädetyn evankeliumin, jossa syntiensä tähden epäuskon alle suljetulle ihmiskunnalle ilmoitetaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta, kaikille luoduille uskolla vastaan otettavaksi, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Tämä julistus on Uuden Testamentin virka, ei kirjaimen, vaan Hengen virka, jota ei hoida Kristus, mutta Kristuksen henki Hänen antamallaan valtakirjalla taivaan valtakunnan lasten ollessa äänenä Jumalan Pojalle. Ja jotka kuulevat Hänen äänensä saavat elää ja elää uskosta. Tätä uskoa Pyhä Henki vaatii ennen kastetta niin kuin näkyy Kandaken kamaripalvelijankin kohdalla, kun apostoli saarnasi evankeliumia Jeesuksesta, niin Jumalan henki vaikutti uskon evankeliumin kuulin kautta. Ja hän: pyysi uskovaisena uskon vaikutuksesta myöskin kastetta. Filippus kysyi häneltä, uskoiko hän kaikesta sydämestään. Kamaripalvelija lupasi uskoa ja hänet kastettiin uskosta vanhurskaana. Siinä ei ollut Kristusta, mutta oli tuo Uuden Testamentin virkamies ja Kristuksen evankeliumi ja Pyhä Henki. Kun tuo kamaripalvelija vakuutti uskonsa, hän sai myöskin pyytämänsä kasteen uskovaisena. Se merkitsi sitä, että hän oli tullut uskon kautta vanhurskaaksi. Tämä merkitsi siis sitä, että hän oli pukenut ensiksi Kristuksen päälleen uskon kautta, kuten Paavalikin kirjoittaa, että kaikki jotka olette Kristukseen kastetut, olette pukeneet Kristuksen päällenne. Koska uskotonta ei kasteta, sillä kastehan merkitsee sitä, että uskon tultua meidän tulee jokapäiväisessä parannuksessa ja katumisessa upottaa, kuolettaa ja haudata synti kaikkine pahoine himoineen ja haluineen, ja sen sijaan tulee nousta uusi ihminen uskon kautta. Apostoli Johannes kirjoittaa: "Uudistakaa teitänne teidän mielenne uudistuksen jälkeen hengessä, sillä jos te hengessä vaellatte, niin ette te silloin hengessä lihan himoa täytä, sillä liha himoitsee henkeä vastaan, ja henki lihaa vastaan." Nämä henki ja liha ovat vastaan toisiaan. Tällainen on Jumalan lapsenkin arkinen kilvoitus. Siksipä onkin sanottu, että jos hurskas tulee tuskalla vapaaksi, niin missä silloin jumalaton ja syntinen näkyy. Sanommeko, että se näkyy edelleenkin siinä vihassa ja ylenkatseessa Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin he vanhassa liitossa olivat Mooseksen nimessä kiivaat Jumalan henkeä vastaan, joka puhui profeettojen kautta. Niin nyt ollaan kiivaita Kristuksen nimessä Kristuksen oppia ja Pyhää Henkeä vastaan, kuvitellen nyt sillä muotiin tulleella väitteellä, että emme tarvitse muuta kuin Kristuksen, sivuuttaen täydellisesti sen, että jokainen harhailee eikä pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa, mutta joka siinä pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

Tässä näkyy se jumalaton ja syntinen ylönkatsoja ja pilkkaaja ja Herran nimen turhaan lausuja joka ei jää rankaisematta, joka vielä ekumeenisuuden kautta yhdistää itsensä sen muukalaisen Jumalan kanssa, josta hänen isänsä eivät mitään tietäneet. Se on siis kauniilta tuntuva tunnus, jolla tahdotaan vietellä ja houkutella horjuvat sielut. On niin suuri eksytysten henki kuin täydellinen valhe koskaan voi olla. Kristus on korotettu Isän oikealle kädelle kuninkaalliseen virkaansa ja Hän pysyy siinä virassaan siksi, kunnes Hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hän rukoilee alati Isää meidän edestämme ja on siten pyhäin lahjojen palvelija, koska Hän sanoo rukoilevansa Isää ja lähettävänsä meille sen totuuden hengen, joka ottaa pois Hänen omastaan ja ilmoittaa meille, sillä kaikki mikä on Isän, on Hänen sillä Hän ja Isä ovat yhtä.

Hengen ilmoituksen tarvitsemme sen tähden, että ihminen ei voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta ylhäältä. Tämä salaisuus on niin suuri, ettei ilman ilmoituksen henkeä ole myöskään elävän Jumalan tuntoa eikä iankaikkista elämää, kuten Jeesus sanoo: Joh. 17:3.

Ilman Pyhää Henkeä Kristus on väärä eli antikristus. Silloin tuo voimakas kehotus: ”Olkaamme yhtä Kristuksessa!” tahtoo tukahduttaa sen, mikä on annettu Pyhän Hengen kokoamalle ja sillä eläväksi tehdylle seurakunnalle tunnustukseksi: "Ahkeroikaa pitää Hengen yhteyttä rauhaa siteen kautta." Tuo rauhan side on sydämiimme Pyhän Hengen kautta vuodatettu Jumalan rakkaus, täydellisyyden side. Niin on ennen ollut, niin on nyt, ja tulevaisuudessa. Niin tänäkin alkaneena vuotena 1965, johon olemme saaneet Jumalan armolahjojen vapaassa nauttimisessa siirtyä. Tähän asti on Herra auttanut, eikä Hänen käsivartensa ole vieläkään lyhentynyt, ettei voisi auttaa. Sillä kaikki Hänen tekonsa on valmistettu loppumattoman elämän voiman jälkeen. Ja mehän olemme uskon kautta myöskin Hänen kättensä teko ja Hänen laitumensa lauma, jonka Hän vie viheriälle niitylle, jonka ruhossa jo aivan kuin kimaltelee ajan merkkien kautta uuden aamun kastehelmet sanomattoman monin väriloistoin, mikä nyt näkyy pääsiäisaamun kirkkaassa valossa, Golgatan alttarin luona, mutta saa täyttymyksen sinä aamuna, jonka jälkeen aurinko ei enää laske eikä tule yötä. Siitä saamme jo nyt iloita päivän lapsina opetellen sydämissämme kaunista laulua, vaikkakin se meidän ruma ratsumme onkin vanha ja kömpelön tuntuinen, niin ei se ole kuitenkaan sokea, niin kuin tämän maailman kirjanoppineet ovat. Ne hyppivät sinne tänne, mutta meillä ei olekaan kiire, vaikkakin näemme merellä jo nousevaan myrskyn synkät pilvet. Pimeys on niin synkkä jo, että siihen nojataan.

Päätän virren sanoin: "Oi rauha sulle Siion, ja valo huoneisiis . Sun parastasi etsin ja liityn ystäviis." Jumalan lasten esirukouksia pyytäen,

Otto Juvonen
Päivämies 3.2.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Otto Juvonen: Lähetystyön syvin merkitys

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Loka 2013, 12:31

Vähäisiä ajatuksia evankeliumista


Monien kiusausten, vaivojen ja vastusten keskellä meillä on lohduttajana muuttumaton evankeliumi, jota Pyhä Henki
meille ilmoittaa täällä maanpäällä. Se on Jumalan kirkkaus, joka Kristuksen kasvoista paistaa, tunnon valkeutena meidän sydämessämme.

Jumalan lapset, rakkaat, mikä sanomattoman väkevä ja elävä todistus meillä onkaan siitä, että Isän Jumalan ja Herran Jeesuksen kasvot vieläkin ovat meihin käännetyt. Saamme vaeltaa hänen edessään valkeuden lapsina. Kun pimeyden hirvittävä paine ja vaino lisääntyvät, rukoilkaamme Jumalalta voimaa ja ymmärrystä, että Hengen kautta käsittäisimme, mikä mittaamaton armoetu meille on annettu: Saamme kulkea Herran Jumalan kasvojen valkeudessa.

Mutta tottelemattomuuden tähden Jumala voi ottaa valkeuden pois. Silloin tulee tilalle pimeys, jolla ei ole osaa valkeuden kanssa. Itse Elämän Herra sanoo: "Joka pimeydessä vaeltaa, ei tiedä minne hän menee."
Mutta kun tämän valkeuden arvo avataan meidän tunnollemme, ei ole velvollisuus tai ansio, että teemme synnistä parannuksen, vaan kallis armolahja, että saamme panna pois kaiken synnin ja kuorman, joka painaa ja hitaaksi tekee. Eikä se evankeliumi ole vanhaa eikä kulunutta, vaan se on aina uutta. Se on sekä valkeutena että voimana, ja siksi sitä onkin Raamatussa useasti verrattu aurinkoon. Näkihän mm. Johannes Ihmisen Pojan kasvojen muotoisen paistavan niin kuin auringon hänen voimassansa. (Ilm. 1: 16). Samaa osoittaa. psalmin 84 12. jae ja monet muut Raamatun kohdat.

Raamattu sanoo, että Isän kuva ja Hänen kunniansa kirkkaus oli Kristuksessa niin täydellinen, että se joka näki Pojan, näki myös Isän, sillä, "Minä ja Isä olemme yksi," sanoo Jeesus. Ne jotka Hänet näkivät, sanoivat: „Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika," ja "Sinulla on iankaikkisen elämän sanat." Mutta ne, jotka häntä järjen silmin katselivat, sanoivat: ”Emmekö me ole oikeassa kun sanomme, että sinä olet samarialainen, ja sinulla on perkele?" Ja siitä sanasta, jota hän julisti, he sanoivat, että se on kovaa puhetta, kuka voi sitä kuulla?”

Näin täyttyi profeetallinen sana: "Aamu on tullut, ja vielä on yö." Aamu ja valkeus ovat niiden, jotka uskovat valkeuden evankeliumin. Ja yö on pimeys niille, jotka uskovat oman syntiinlankeemuksessa pimentyneen järkensä päälle. He sanovat, että evankeliumi on vanhentunut. Se ei enää kelpaa samassa muodossa kuin ennen, vaan sille täytyy etsiä ja löytää uusia muotoja. Mutta tällaiset järkeilijät, jotka tahtovat uudistaa evankeliumin kirkkauden, ovat unohtaneet Raamatun sanan: "Tämä valkeus pysyy niin kauan, kuin aurinko ja kuu ovat." Ja että meidän Jumalamme tykönä ei ole muutosta, ei pimeyden eikä valkeuden vaihtumista, sillä Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Jumalan maja, joka taivaasta, meidän Jumalaltamme, alas laskettiin, oli valmistettu ja kaunistettu niin kuin morsian miehellensä, eikä se tarvitse kynttilän eikä auringon valoa, sillä sen valona on Jumala ja Karitsa. Ne majat, jotka ovat pimentyneet, ovat menettäneet Jumalan ja Karitsan valkeuden. Näille kuuluu Herran sana: "Kuulkaa, te jotka tulen sytytätte ja olette liekillä hankitut, vaeltakaa teidän valkeudessanne; sen tulen pitää teidät polttamaan, kivussa täytyy teidän levätä."
Rakkaat Jumalan lapset, Suomen Siioni elää myrskyjen aikaa. Lieneekö tämä siitä aikaa, josta Pyhä Henki Danielin kautta ilmoittaa ja johon Jeesuskin viittaa, että se on hengellisesti surkeaa aikaa. Moni koetellaan ja kirkastetaan, ja kansa joka Jumalansa tuntee, rohkaisee itsensä ja menestyy. Saa rohkeutta Jumalan tuntemisesta, jossa on iankaikkinen elämä. Ja tämä iankaikkinen elämä ilmoitetaan siinä vanhassa evankeliumissa, jota ei ole ihmisen ajatuksen jälkeen annettu. Sen tähden Siionin asuvaiset kokoontuessaan eivät tule mitään uutta etsimään, vaan tulevat saamaan vahvistusta aljetulle uskolleen elävästä evankeliumista.

Korkeassa veisussa (Laulujen laulu) ylkä kutsuu morsiantaan, Jumalan seurakuntaa: "Tule, ja katso, sillä talvi on kulunut ja sade lakannut ja mennyt pois, kukkaset ovat puhjenneet kedolla. Kevät on tullut ja toukomettisten ääni kuuluu meidän maassamme." Näin hän kutsuu morsiantaan, seurakuntaa, katselemaan armotekonsa kalleutta.
Luulen, että moni kutsuttu on saattanut sydämen kylmää routimista tuntiessaan unohtaa olevansa tuon ihanan maan omistaja. Mutta nähdessään tämän Saaronin laakson ihanan tuoksun, hän saa parahtaa riemuhuutoon. Sillä hänen eteensä on silloin avattu se rikkaus ja runsaus, joka on Jumalan armohuoneessa.

Järjeltä on täydellisesti salattu se, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, että hän siirtää ihmisen pimeyden valtakunnasta rakkaan Poikansa valtakuntaan. Näin hän tekee meidät soveliaiksi pyhään perimiseen valkeudessa, sillä Jumalan armo on terveellinen ja opettaa meitä kaiken jumalattoman menon hylkäämään.

Jumalattomien joukossa on myös niitä, joiden jumalisuuden muoto on itse valitussa jumalanpalveluksessa ja nöyryydessä, ja he sanovat, että jos Jumala rakastaa julkijumalatonta niin paljon, että tekee hänet vanhurskaaksi niin eikö paljon ennemmin se, joka elää jumalisesti, ole kelvollinen Jumalan edessä. Mutta tällainen jumalisuus on muodollista, ja Jumala on sellaista vastaan. Joka harhailee, eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaakaan.

Jumatonta menoa ei nähdä muualla kuin evankeliumin valkeudessa. Pyhän Hengen kautta. Sen tähden meidän, Jumalan lapset, on syytä yhtyä psalmin kirjoittajan rukoukseen: "Koettele minua, Herra, ja kiusaa minua, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut oikealle tielle sinun sanasi jälkeen.” Myös Pietari kirjoittaa: "Minun rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä kun teitä koetellaan, niin kuin teille jotakin outoa tapahtuisi." Vielä hän sanoo: "Kun kaikkinainen koettelemus käsillä on, ei se silloin näy meille iloksi vaan murheeksi, mutta sitten hän antaa taas rauhallisen vanhurskauden auringon paistaa niille, jotka siinä koetellut ovat."

Ole kiitetty, sinä vanha ja aina uusi aurinko, elävä evankeliumi, lohdun säteistäsi. Jumalan lasten esirukouksia pyytäen.

Otto Juvonen
Päivämies 1.9.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Otto Juvonen: Lähetystyön syvin merkitys

ViestiKirjoittaja Rebekka » 29 Marras 2018, 20:42

Kiitos Taavetti naista Otto-veljen kirjoituksista. Han oli eri puhujien kanssa lukemattomia kertoja
kotonamme majoituksessa ja seurojen pidossa. Kauniit muistot ovat jaaneet.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 29 Marras 2018, 20:42
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron