Antajat joilla ei mitään ole
Lähetystyön syvin merkitys
Kun syventyy tutkiskelemaan, mikä on tämän taivaan valtakunnan lähetystyön tarkoitus syvimmän olemuksensa puolesta, niin tuntuisi, että se voidaan lyhimmässä muodossaan määritellä kahdella sanalla: kutsu ja lohdutus. Ensin kutsu: Tulkaa! Kaikki on valmistettu, tulkaa häihin! Se ei ole siis sitä maailman parantajain suurpiirteistä, massatuotantoon tähtäävää evankelioimistouhua, pintamaalausta, vaan se on kutsu parannuksen kautta tapahtuvaan henkilökohtaiseen siirtoon maailman valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan ja pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen. Ei Jumala ole meitä kutsunut vihaan, vaan autuutta omistamaan. — Ja sitten tätä kutsua noudattaneille tuodaan lohdutuksen sana, Jumalan rakkaille kutsutuille pyhille kuuluvat armon ja rauhan terveiset. {Room. 1: 7).
Nyt menee järki helposti takalukkoon: Kun ihminen on kutsuttuna päässyt autuutta omistamaan, miksi hän sitten tarvitsee lohdutusta? Siksi, että hän tuli osalliseksi vaivasta ja valtakunnasta, sai elämän osallisuuden ja joutui perkeleen, maailman ja oman lihallisen tahtonsa kanssa sotaan. Taivaasta tullut valkeus paljasti oman lihan ja veren pahuuden, joka tuottaa murhetta Jumalan tahdon vastaisilla pyyteillään, sillä lihan halu on kuolema, mutta hengen halu on elämä ja rauha. — Ulkoa päin tulevat taas omat vihollisensa. Profeetan kautta Pyhä Henki onkin puhunut: "Jokaisen, joka luopuu pahuudesta, täytyy kaikkien saaliina olla." Jopa joskus, eikä varsin harvoinkaan, nousee vihaan oma perhe, kuten Jeesus sanoi. (Matt. 10:36) Silloin todella tarvitaan lohdutusta.
Kuka sitten lohduttaa? Jeesus sanoi, että kun hän menee pois, hän rukoilee Isää ja Isä lähettää teille toisen lohduttajan, totuuden hengen, joka on teissä oleva iankaikkisesti. "Maailma ei tunne häntä, mutta te tunnette hänen." Tästä
hengestä sanotaan, että "hän antoi minulle oppineen kielen puhumaan väsyneille ajallansa". Pyhä Henki ryhtyy siis kielen opettajaksi.
Paavali selittää, miten tämä tapahtuu, kirjoittaessaan, että meitä (apostoleita) vaivataan sitä varten, että se lohdutus, jolla Jumala meitä lohduttaa, tulee teidän – siis seurakunnan – lohdutukseksi. Oi, mikä onkaan pyhäin yhteyden kallis arvo, "kun vaivattu voi samalta tasolta lohduttaa toista. Meidän ylimmäinen pappimme oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin. Hän taitaa kiusatuita auttaa ja meidän heikkouttamme armahtaa.
Kun Paavali kirjoittaa roomalaisille (1:12), hän sanoo ikävöivänsä nähdä Rooman kristityitä siksi, "että minä saisin ynnä teidän kanssanne lohdutuksen, uskon kautta, joka meillä keskenämme on, sekä teidän, että minun", uskon, joka on evankeliumista syntynyt. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovalle autuudeksi.
"Antakaa, niin teille annetaan." Kummaa on se, että antaminen on saamista. Ja kummaa on myös se, että antajiksi on asetettu sellaiset, joilla ei mitään ole, mutta joiden omat kuitenkin kaikki ovat. Ei siis ole ihme, jos viimeisellä tuomiolla ei muisteta, "milloin me näimme sinut puutteen alaisena ja holhosimme sinua." Koska molemmat tuntevat saaneensa "sekä lohduttaja että lohdutettava. Ihmeellinen on Jumala huoneessansa, kun Hän sen varjelija on!
Näitä ajatuksia tuli mieleeni, ollessani lähetysmatkalla ensin Leppävirralla (2-17.11.63) ja sitten Iisalmen Rauhanyhdistyksen alueella (24.11. – 8.12.63). Edellisellä matkalla oli toverinani Aatos Mehtälä ja jälkimmäisellä Janne Vänskä sekä lopulla Aapeli Lehtonen.
Matkaystävät, veljet ja sisaret, joiden kanssa saimme vahvistua yhteisestä uskosta, te jotka asutte siellä ikivihreiden kuusienne keskellä, mäkienne rinteillä ja järvienne rannoilla. Emme voi teitä luetella, mutta me voimme veljien kanssa iloita siitä, että saimme olla teidän tykönänne ja sama elämän sana lohdutti meitä teidän kanssanne. Meillä on halu muistaa teitä, niin kuin uskon teilläkin olevan halun meitä esirukouksin kantaa. Tahtoisin vielä omasta ja toverieni puolesta lausua kiitoksen teille kaikille. Ja sanoisin sille sisarelle, joka pyysi lupaa olla niin itsekäs, että häntä muistettaisiin aivan henkilökohtaisesti: Se itsekkyys ei ole Jumalan tahdon vastaista, sillä vaikka pyhäin yhteys on meille välttämätön autuaaksi tullaksemme, meidät asetetaan kuitenkin yksilöinä valkoisen istuimen eteen. Siinä saa olla itsekäs, että valvoo omakohtaisesti asiansa, puhdistaen omat vaatteensa Karitsan veressä. Nytkin yksilöinä ja yhteisesti uskomme synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja lopuksi pidämme muistossa ensi kesän suviseurat Joensuussa.
Jumalan rauhaan! Otto Juvonen
Päivämies tammikuun 9 päivä 1964