V.Riepula: pysykää Hänessä

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

V.Riepula: pysykää Hänessä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Heinä 2009, 15:05

Ja nyt, lapsukaiseni, pysykää Hänessä

1. Joh. 2:28

Meitä Jumalan lapsia on tarpeellista aina uudestaan ja uudestaan neuvoa ja opettaa, että me pysyisimme siinä, minkä me kuulleet olemme niin kuin Johannes sanoo: "Mitä te siis alusta kuulitte, se teissä pysykään: jos se teissä pysyy, minkä te alusta kuulitte, niin te myös Pojassa ja Isässä pysytte.” 1.Joh. 2: 24.

Tänäkin aikana ovat monet vaarat ja viettelykset vaanimassa Jumalan lasta. ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika, ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin nyt myös monta antikristusta rupee olemaan; siitä me tunnemme, että viimeinen aika on." 1 Joh. 2: 18. "Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkää häntä huoneeseen ottako, älkää myös häntä tervehtikö. Sillä joka häntä tervehtii, hän on osallinen hänen pahoista töistänsä." 2 Joh. 10–11. Nämä väärät opettajat ja työmiehet ovat paljon vahinkoa aikaan saaneet Jumalan valtakunnassa. "He ovat meistä lähteneet, mutta ei he olleet meistä; sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat: meidän kanssamme pysyneet: mutta että ne julki tulisivat, ettei he kaikki ole meistä." 1 Joh. 2: 19.

On todella tarpeellista varata meitä Jumalan lapsia siitä, ettei sielunvihollinen saisi meitä vietellä oikealle eikä vasemmalle. Sillä sielujen murhaaja on nyt, jos koskaan vilkkaassa toiminnassa `saadakseen eksyttää väärään jumalisuuteen ja synnin luvallisuuteen. Emmehän me ole uskomassa tätä maailmaa varten, vaan että me iankaikkisen elämän perisimme. Joka loppuun asti vahvana ` pysyy, se tulee autuaaksi, ja näin Hänen ilmestyessä olisi meillä Hänessä turva. Moni ihminen tuntee itsensä turvattomaksi, kun joutuu sairasvuoteella katselemaan kuolemaa silmästä silmään ja tuntee, että sisäinen rauha puuttuu. Sen tähden olisi jokaisen ihmisen syytä etsiä Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa, niin kaikki muukin sen ohella annetaan. Matt. 6: 33.

Väärässä jumalisuudessa opetetaan, että silloin ihminen on hyvällä paikalla, kun omallatunnolla on suuri hätä ja vaiva. Ei missään Jumalan sanan kirjoituksissa ole hädälle lupausta. Mutta kaikille on sama kehotus: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Me rakkaat matkaystävät varmaan muistamme sen päivän, kun meille Jumalan valtakunnasta kuulutettiin se ilosanoma: sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin Pyhä Henki laskeutui meidän päällemme. Pyhä Henki rupesi todistamaan meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset, niin kuin veljemme Johannes sanoo: "Minun rakkaani: nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedämme, kuin se ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme, sillä me saamme hänen nähdä niin kuin hän on.” 1 Joh. 3: 2.

Jumalan sana ei anna autuaaksi tulemisen lupausta kenellekään muille kuin niille, joiden synnit on anteeksi annettu täällä maan päällä, sillä ne ovat taivaassakin anteeksi annettu. "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä." 1 Joh.
1: 7.
Moni on tällä ajalla joutunut ulos Jumalan valtakunnasta. Ei potkittuna, eikä ulos heitettynä, mutta oman tottelemattomuutensa tähden, itse lähteneenä, sillä Jeesus sanoo: "Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoa ylön, se katsoo ylön minut, mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.” "Mutta joka veljensä vihaa, hän on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä tiedä, kuhunka hän menee; sillä pimeydet ovat hänen silmänsä sokaisseet.” l Joh. 2: 11. "Sillä et sinä ole se Jumala, jolle jumalaton meno kelpaa: joka paha on, ei se pysy edessäsi." Ps. 5: 5.

Jumala osoittaa sanassaan, että me tarvitsemme uskoa loppuun asti. Sen tähden kaikki Jumalan sanan kirjoitukset kehottavat valvomaan ja olemaan puettuna vanhurskauden puhtaalla puvulla, ettemme Herran Jeesuksen ilmestyessä joutuisi häpiään. Sillä eilinen usko ei mitään rakkaat enää tänään auta. Mutta tänä päivänä kun uskomme, niin sillä uskolla kerran voitamme. Meidän tarvitsee todella valvoa, ettei sielujen murhaaja saisi meitä synnin luvallisuuden kautta pois erottaa Jumalan valtakunnasta, sillä vain synti voi erottaa Jumalan lapsen taivaallisen Isän kädestä. Emmehän voi kukaan sanoa, etteikö meillä ole syntiä, sillä jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä." 1 Joh. 1: 8. On kaksi eri asiaa tuntea itsensä syntiseksi, mutta armahdetuksi syntiseksi. "Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin Hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä." 1 Joh. 1:9.
Olemme onnellisia, kun olemme saaneet armon Jumalalta, että meidän syntimme ja ylitsekäymisemme on anteeksi annettu ja armon pohjattomaan mereen upotettu. Sillä autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemisessa. Niitten ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa.
`
Rakkaat matkaystävät, veljet ja sisaret saamme olla turvattuina, kun on synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan armovoima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen. Sitä vartenhan me uskomme ja odotamme sitä päivää, jolloin kuolema saa pukea päällensä kuolemattomuuden. Sitten ei ole turmelusta enää eikä syntiä. Muistakaamme rakkaat matkaystävät, että matkamme loppuu kerran. Sitten ei muisteta enää, että on oltu sodassa. Sen tähden usko vielä, kiusattu veljeni ja sisareni, kaikki syntisi ja epäilyksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi on, kätkeköön meidän sielumme ja ruumiimme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

V. RIEPULA
Päivämies syyskuun 24 päivä 1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Marras 2010, 16:34

Viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät


Tarkastellessamme tätä aikaa, voimme todeta, ettei elämän Herra Jeesus ole turhaan puhunut: valvokaa. Ei hän turhan tähden varoittanut vääristä profeetoista ja opettajista, jotka viimeisinä päivinä tulevat ja sanovat: Täällä on Kristus. Jeesus sanoo: Älkää uskoko heitä, jos he sanovat, hän on kammiossa. Älkää menkö katsomaan. Tai jos he sanovat: Hän on korvessa, älkää uskoko heitä. Sillä väärät profeetat ja väärät Kristukset tulevat ja viettelevät monta, ja jos taitaisi tapahtua, valitutkin eksytetään. — Aika on todella paha, varsinkin nuorilla, joilla nuori liha ja veri on vielä voimakkaasti vetämässä maailmaan. Mutta kyllä sielunvihollinen ei ole joutilaana meidän vanhainkaan kanssa. On todella taistelu lihaa ja verta vastaan, myös tämän maailman herroja vastaan.

Ylle merkitty Paavalin kautta kirjoitettu sana Timoteukselle puhuu vaarallisesta ajasta: "Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät." (2. Tim. 3:1). Katsellessamme tätä maailman aikaa, tulee mieleen: „Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat, mutta voi sitä ihmistä jonka kautta se tulee." Jumala osoittaa apostolin kautta, minkä kaltaiset ihmiset viimeisinä päivinä tulevat maailmaan: "Sillä ne ihmiset, jotka itseänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat, haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet, pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmän hekumaa kuin Jumalaa rakastavat, joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis sen kaltaisia." 2. Tim. 3: 2 — 5).

Joutuu väkisinkin ihmettelemään tämän maailman touhuja seuratessaan: ihmiset tekeytyvät viisaiksi, ja yrittävät tutkia esimerkiksi sellaisia aiheita kuin hysteria, ja miten se uskovaisissa ilmenee. Ovatpa ottaneet sellaisen urakan, että eivät voi sitä selvittää muuten kuin tekemällä itse parannuksen, ja tulemalla Jumalan valtakuntaan sisälle. Sitten he saavat maistaa, kuinka Herra on suloinen.

Luonnollinen kuva voidaan osoittaa. Jos me tulemme talon pihalle, emmekä pääse sisälle, emme tiedä, minkälaisia asujia siellä on. Ulkopuolelta, epäuskoisina katsellessamme ajattelimme: Se näyttää niin halvalta, ei tuollaiseen joukkoon viitsi lähteä. Tuli ehkä sama kuva kuin profeetta Jesajalla: Jumalan maja on niin kuin hakomaja yrttitarhassa, ja niin kuin hävitetty kaupunki. Kun uskoton ihminen katselee Jumalan valtakuntaa, hän katselee sitä lestadiolaisina ja herätysliikkeenä. Mutta tuskin he ovat tutkineet kirkkohistoriaa ja marttyyrihistoriaa. Sieltä näkyy, että vainojenkin aikana Jumalan valtakunta kulki monennimisinä.

HERRA Jeesus on sovinto meidän syntiemme tähden, eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman. Silloinkin oppi on ollut sama kuin tänä päivänä. Apostoli Paavali osoittaa kirjoituksessaan roomalaisille, että se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, uskosta uskoon ilmoitetaan edellä käyväisten syntien anteeksi saamisen kautta. Sillä apostolikin sanoo sen, minkä minä teille annoin, minä itse ensin sain. Ei tyhjästä voikaan antaa. "Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.» (1. Kor. 2: 14)

PAHA omatunto panee ihmispoloisen pilkkaamaan Jumalaa. Jeesus sanoo: Joka teihin rupee, se rupee minun silmäterääni. Olemmehan rakkaat matkaystävät kalliita Jumalalle! Älkäämme jumalanlapsina kannattako missään muodossa näitä pilkkaajia. Ne todella paljastavat itsensä. "Mutta ei heidän pidä silleen menestymän, sillä heidän hulluutensa pitää kaikille julki tuleman, niin kuin niidenkin oli." (2. Tim. 3: 9). Jumalan valtakunta on siis kulkenut monilla nimillä maailmassa, mutta ei kuitenkaan samalla alueella tai valtakunnassa, sillä jumalan lapset ovat hajalla asuvaisia. Pietari kirjoittaa: valituille muukalaisille, hajalla asuville "Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Asiassa ja Bityniassa." Moni ihminen tahtoo saada mainetta ja kunniaa ihmisiltä, yrittäen olla rohkea, ja osoittaa, että tässä on mies, joka ei varjoaan pelkää. Mutta tässä onkin rakkaat, meille tärkeä kohta. Jeesus on sanonut: "Autuaat olette te kun maailma teitä pilkkaa ja puhuu kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun nimeni tähden.»

Maailma on syntiä täynnä. Mutta maailma on täynnä myös jumalisuutta, itse kullekin makunsa mukaan. Mutta niin kuin Jumalan sana osoittaa, on olemassa vain
yksi usko, yksi toivo ja yksi kaste. Vaikka olisi kuinka paljon lahkoja ja lohkoja, sittenkään Jumalalla ei ole monta lammashuonetta, eikä missään muualla Jumala vanhurskauta ihmistä, kuin omassa lammashuoneessaan. Raamattuun on kirjoitettu: Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän
virrat vuotaman.

Tiedämme, että maailmassa nyt valmistetaan sitä suurta porttoa, joka huoruutensa voimalla on juovuttanut kaikki maan kuninkaat ja koko maailman kansat. Tämä sulkee syliinsä kaikki, olivatpa ne jumalisia tai jumalankieltäjiä. Ihmiset eivät tee parannusta, vaikka Raamattu sanoo, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Jeesus sanoo: "Etsikäät ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa, niin kaikki muu teille annetaan." Jos se valtakunta olisi kaikkialla, ei sitä tarvitsisi etsiä. On totta, mitä Jeesus on sanonut: Teille on annettu tuta Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille vertausten kautta. Minkä tähden ihmislapset sitten tämän kalliin lahjan ylen antavat? Syy on siinä, ettei hänellä ollut sitä muotoa, että se olisi ihmisille kelvannut. Jumalan valtakunta on niin kuin hakomaja yrttitarhassa, ja niin kuin maja viinimäessä. Jeesus sanoo: ”Joka teitä kuulee, se minua kuulee, joka teidät katsoo ylön se katsoo ylön minut, ja sen, joka minut lähetti.»

On todella suuri ero elävän ja kuolleen uskon välillä. Kuolleet eivät riitele, ne makaavat sovussa haudassaan. Tänäkin päivänä kuuluu vielä kaikille armosta osattomille. "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.! Evankeliumi on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle autuudeksi.

On tärkeää valvoa tällä suurella viettelysten ajalla, kun sielujen murhaaja on avannut kaikki räämäpuotinsa tavarat. Se tarjoaa ihmisille seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista. Älkäämme rakkaat matkaystävät kadottako sitä kallista perintöä, jonka olemme saneet uskon kautta vastaan ottaa silloin, kun meille sulasta armosta annettiin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Kannattaa vielä vähän aikaa, rakkaat veljet ja sisaret, kantaa tämän maailman pilkkaa. Kun täällä kannamme ristiä, kerran päähämme painetaan kunnian kuihtumaton kruunu. Olkaamme uskolliset kuolemaan asti, niin saamme elämän kruunin.

Veikko Riepula
Päivämies 25.1.1972
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Syys 2011, 19:05

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä


Kun mittailemme järjellämme maailman kaikkeutta, jota moni viisaudellaan yrittää selvittää, käy toteen, ettei ihminen voi järjellään käsittää niitä kuin Jumalan hengen ovat, sillä ne on inhimilliselle järjelle hulluus. Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä. Koko tämän maailman on Jumala tyhjästä tehnyt sanansa voimalla, kutsuen olemattomat olemaan. Viisaus on hyvä lahja, kun sen oikein osaa käyttää. "Ota vaari minun käskyistäni, niin sinä elää saat, ja minun laistani, niin kuin silmäterästä." (Sananl. 7:2) Jumalan sana on sellaisenaan uskomisen arvoinen. Kun ihminen luulee viisaudessaan jotakin tietävänsä näistä taivaallisista asioista, hän ei kuitenkaan mitään tiedä.

Sillä Jumalan luomisen teko ja työ on ihmiselle niin kauan salaisuus, kun hän käsittää omakohtaisen uskon. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki mitä me näemme, on tyhjästä tehty. Maailman viisaus on hulluus Jumalan edessä. Joka tahtoo viisaaksi tulla, tulkoon tyhmäksi, että Jumala saa viisaaksi tehdä. "Mutta jos joltain teistä viisautta puuttuis, hän anokoon sitä Jumalalta, joka hänelle antaa yksinkertaisesti, ja ei soimaa, ja se hänelle annetaan." (Jaak. 1: 5).

Mutta tämän tarvitsee tapahtua uskossa epäilemättä. "Sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan." (Jaak. 1: 6) Oikeaa viisautta on siis uskoa Jumalan sana eikä lähteä sitä tyhjäksi tekemään, vääntämään inhimillisen järjen kautta. "Ymmärtäkää te tyhmät viisautta, ja te houkkiot pankaa sydämiinne." (Sananl. 8: 5)

Kun Jumalan valtakunnasta julistetaan totuutta, nostavat ihmiset sodan. Niinhän juutalaisetkin yrittivät Jeesusta kivittää, että sinä, joka olet ihminen, teet itses jumalaksi. Mutta Jeesus sanoo: Eikö teidän laissanne ole kirjoitettu: minä sanon, te olette jumalat. (Joh: 10: 33–34). Kun meille on omakohtaisesti Jumalan sana tapahtunut, asuu Jumala uskon kautta meissä Pyhässä Hengessä, joten kirjoitusta ei taideta rikkoa. Paljon suuremmalla syyllä siitä, jonka Jumala on pyhittänyt, ja lähettänyt maailmaan sanottiin, sinä pilkkaat Jumalaa. Että teet itsesi jumalaksi, että minä sanoin, minä olen Jumalan poika. Se sana, jolla Jumala teki kaikki näkyväiset ja näkymättömät, oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se sana. Tälläkin ajalla moni ihminen pitää kerskauksena sitä, jos Jumalan lapsi tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi.

Rakkaat matkaystävät, me tiedämme, ellei meillä olisi ennen kirjoitettua Jumalan sanaa, ei meillä olisi toivoakaan. "Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei olisi mitään tehty, joka tehty on." (1. Joh. 1:3). Sen tähden onkin suuri ja kallis asia, että täällä maan päällä saa kuulla Jumalan sanaa. Sillä usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Sillä niin kuin on kirjoitettu: "Jonka me kuulimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat, elämän sanasta." (1. Joh. 1:1). Emme monestikaan muista, kuinka todella suuren ja kalliin lahjan olemme omalle kohdallemme saaneet omistaa. Ei suatta Johannes sano: "Katsokaat, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sen tähden ei maailma teitä tunne, sillä ei hän häntäkään tunne." (1. Joh. 3:1).

Muistapa erikoisesti sinä nuori veljeni ja sisareni, älä väsy kesken matkaa. Vaikka maailma pilkkaa, muista, Herra Jeesus on meidän kaikkien edestä kärsinyt. Hän on ollut pilkattu ja häväisty. Hän oli kuuliainen Isän tahdolle, että sinulla ja minulla olisi rauha. Hän oli kuuliainen kuolemaan asti. Välillä ei meitäkään kruunata, kruunu painetaan meidän päähämme, kun tämä kilvoituksen taival kerran päättyy. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä sinulle elämän kruunun annan. Olet onnellinen veljeni ja sisareni, synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sillä autuas on se, jonka synnit on anteeksi annettu, ja jonka rikokset on peitetty. Johannes kirjoittaa: "Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedämme, kuin se ilmestyy, niin me hänen kaltaiseksensa tulemme, sillä me saamme hänen nähdä niin kuin hän on." (1. Joh. 3: 2) "Kun meillä on tämä toivo, niin me ahkeroimme puhdistaa itsemme, niin kuin hänkin puhdas on. Jos synti tarttuu, pannaan se pois. Mutta jos valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä." (1. Joh. 1:7). Saamme nytkin uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

V. Riepula
Päivämies 2.8.1967
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Joulu 2011, 18:11

On avoin armon meri

Armon meri on vielä avoin, mutta ei kauan, näin voidaan sanoa, kun Jumalan Pyhä Henki on omassatunnossa todistamassa, että näin on asia. Tämä taidon Henki antaa ymmärtää, mitä Raamattu, Jumalan sana, tarkoittaa. Raamattuun kirjoitettujen lopun ajan merkkien mukaan Herran tulemus on oven edessä. Herra Jeesus sanoo omilleen: "Kun näette näiden tapahtuvan, nostakaa silloin päänne: suvi on läsnä, aivan oven edessä!" Ja Herra neuvoo meitä sisariaan ja veljiään, että valvokaa ja rukoilkaa sitä enemmän, kun näette sen päivän lähestyvän, ja hän lupaa, että joka lujana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Emmehän me haluakaan muuta olla kuin lujat Herrassa.

Viimeinen päivä, tuomion päivä, on ihana päivä meille, jotka uskossa olemme Jumalan mielen jälkeen. Silloin loppuu sota ja päästään pois suuresta vaivasta. Valkeissa vaatteissa saadaan käydä kunniaan sisälle. Ne vaatteet ovat tulleet valkeiksi, kun kuolemattomat sielut on pesty Jeesuksen verellä täällä armonajassa Jumalan armovaltakunnassa. On saatu armollisen Herran tahdon jälkeen äänellisen todistuksen kautta kaikki synnit anteeksi Herramme Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Näin Jeesuksen verellä pestyinä on tultu taivaskelpoisiksi.

Isä Jumala ei näe meissä mitään vikaa, kun Hän katsoo meitä täydellisessä Pojassaan Jeesuksessa. Herra Jeesus on meidän täydellisyytemme ja hän on Hyvänä Paimenena luvannut olla omassa lammashuoneessaan meidän omiensa kanssa maailman loppuun asti. Kun Jeesuksen ilmoittamia lopun ajan merkkejä katselee hengen avatuilla silmillä, niin huomaa, että pian tulee se yö, jolloin ei voi kenkään työtä tehdä. Se yö on sellainen, että täällä kyllä on uskovaisten ja uskottomain lauma, mutta uskottomille ei enää anneta puhua. Ovet ovat silloin kadulle lukitut, ei kuulu myllyn jauhamisen ääni. Jumalan armovaltakunta vaikenee.

Ajatelkaapa, uskottomat. Ottakaa vaari armonajasta, se kohta loppuu. Tulee yö, jolloin te ette enää saa syntejänne anteeksi, vaikka te kuinka itkien rukoilisitte. Silloin taivaan valtakunnan ovi on lukittu, ette pääse sen kautta sisälle tähän armovaltakuntaan. Herra on lukinnut oven niin kuin Hän sulki Nooan arkin oven. Ei ollut enää mahdollisuutta päästä ulkoa sisälle, armonaika oli loppunut. Olisi niitä sitten ollut arkkiin tulijoita, kun vedet alkoivat nousta, mutta ei voinut Nooakaan avata, kun Herra oli oven sulkenut. Veljemme Nooa saarnasi sitä ennen parannuksen tärkeydestä 120 vuotta sanoen: "Tehkää parannus, muuten te hukutte." Ihmiset olisivat päässeet sisälle arkkiin parannuksen kautta, mutta he eivät totelleet kutsua, ja niin he hukkuivat tottelemattomuutensa tähden.

Kannattaa tehdä parannus armonajassa. Tulkaa te uskottomat tutut ja tuntemattomat kiireesti tekemään parannus Jumalan omassa valtakunnassa, maailman pilkkaamassa valtakunnassa. Maailma kiittää omia pyhiänsä, mutta älkää antako heidän eksyttää teitä hiekkaperustukselle. Ne kyllä apinoivat uskovaisia, saarnaavat syntejäkin anteeksi, mutta Raamatun mukaan ne ovat verenkarvaisia porttoja ja huorintekijöitä. Varokaa, etteivät hurtankoirat teitä eksytä. Tulkaa meidän Jumalan lasten tykö tekemään parannus, niin pääsette sitten kotiin, kun aika tulee. Eivät tämän maailman pahat ja pyhät pitäneet Jeesuksestakaan. Meitä seuraajia hyljeksitään ja pilkataan samalla tavalla. Tuntekaa siitä Jumalan valtakunta. Kuulkaa, armon meri on vielä avoin.

Veikko Rahko
Rova
Siionin Lähetyslehti, sivu 164/ 1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Helmi 2012, 18:37

Rippi ja Ehtoollinen, Jeesuksen asettama uskovaisille uskon vahvistukseksi

Kristittyinä tiedämme ja olemme ja olemme kokeneet, kuinka kallis ja tärkeä Jumalan lahja on rippi. Kun Jumala on saanut etsinyt meidät maailmasta, ja saanut synnyttää tahtonsa mukaan elävään toivoon meidät, jotka olimme kuolleet syntien ja ylitsekäymisten tähden, niin palasimme tuhlaajalapsina. Vaikka Jumala antoi meille edelläkäyväisten syntein anteeksiantamuksen kautta etulahjana kaikki synnit anteeksi, niin Pyhä Henki tullessaan sydämiimme, pani meidät kantamaan vuodetta. Ja niin on täytynyt kuuliaisena Pyhälle Hengelle ottaa joku veli sisar rippi-isäksi, jolle on uskaltanut nuo salaisimmat synnit kertoa, niin kuin Luther katekismuksessa sanoo, että ripissä on kaksi kohtaa, ensimmäinen, että tunnustamme syntimme, ja toinen, että otamme rippi-isältä synninpäästön niin kuin itse Jumalalta emmekä epäile, vaan uskomme, että tämän päästön minun syntini on annettu anteeksi taivaassa.

Jeesus sanoo: "Ottakaat Pyhä Henki. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt. Joh. 20: 22 – 23.

Rakkaat Jumalan lapset, vielä on tarpeellista muistaa, että jos joudumme rippi-isäksi niin noita uskotuita asioita ei pidä sanoa kenellekään. Niin hyvää ystävää ei saa olla, sillä ne pitää upottaa armon avaraan mereen. Jumala sanoo, että Hän pyyhkii pois sellaiset synnit niin kuin sumun, eikä enempää muista syntejämme.

Meidän tulee Jumalan edessä tunnustaa itsemme kaikkien syntien vikapääksi, sillä niin kuin Paavali sano, että hänellä olisi kyllä tahto kaikkeen hyvään, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei, ”sillä sitä jota minä tahdon, en minä tee, mutta synti joka minussa asuu." Me teemme syntiä joka päivä ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Sen tähden tiedämme, että jos Jumala meitä ansiomme mukaan tuomitsisi, niin me hukkuisimme tuomioihimme.

Mutta Jumalan tahto ei ole, että yksikään hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat autuaaksi eli toisin sanoen kääntyisi parannukseen. Sillä täällä maan päällä on taivaan valtakunnan avaimet. Jeesus sanoi Pietarille: "Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa." Matt. 16: 19.

Rakkaat sisaret ja veljet, emme me sen tähden ole autuaita, että olemme ripittäytyneet. Rippi ei ole vapahtaja. Mutta meidän tulee olla Pyhälle Hengelle kuuliaiset. Jeesus sanoo, että Hän lähettää puolustajan, Pyhän Hengen, joka ottaa Hänen omastaan ja ilmoittaa meille ja se neuvoo kaikkeen totuuteen. Ripin kautta saamme hyvän omantunnon.
Nyt vaeltaessamme totuudessa vieraan maan päällä ja korjatessamme Jeesuksen veren pisaroita köyhän sielumme autuudeksi, niin taivaallinen rakastaja näki hyväksi järjestää lapsilleen muisto- eli juhla-aterian, Herran Pyhän Ehtoollisen, jonka Herra Jeesus on asettanut meidän kristittyjen syötäväksi ja juotavaksi. Sitä ei ole siis asetettu uskottomille, niin kuin nykyajan jumaliset kehottavat kaikkia tulemaan Ehtoolliselle, että siinä mukana annetaan synnit anteeksi. Mutta evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja apostoli Paavali kirjoittavat näin:

"Meidän Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona Hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan, se tehkää minun muistokseni." Se siis muistuttaa meille, että Hän on ruumiinsa antanut ristiinnaulittavaksi meidän edestämme. Apostoli sanoo, että Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään.

"Samoin hän otti myös maljan, kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ottakaa ja juokaa tästä kaikki, tämä malja on Uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksi saamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se ` minun muistokseni." Jeesus sanoo uudistavansa kaikki. Vanhan liiton Jumalanpalvelus loukkasi, sillä se oli iällä ja läsnä loppuaan. Nyt Jeesus asettaessaan ehtoollisen, tahtoo erikoisesti teroittaa opetuslapsilleen sitä, että he muistaisivat, mitä varten Herran Jeesuksen piti vuodattaa verensä viimeiseen pisaraan. Sen vuoksi, että meillä Hänen verensä kautta olisi syntien anteeksiantamus ja elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus. Sanotaan: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksi saamiseksi."

Rakkaat Jumalan lapset, onhan tarpeellista tutkia näitä Jumalan Pyhiä totuuksia, että me pysyisimme voitolla, ettemme eksyisi tällä pahalla ja; vaarallisella ajalla, sillä mehän näemme Juudas Iskariotin kohdalla, että kun hän meni epäpuhtaalla omallatunnolla Ehtoolliselle, ja saatuaan kastetun palan, perkele meni hänen sydämeensä. Raamattu osoittaa Juudaksesta, että hän oli varas.

Jos ehtoollisessa saataisiin synnit anteeksi, niin eihän silloin tarvittaisikaan Pyhien yhteyttä, niin kuin kolmannessa uskonkappaleessa luemme: "Minä uskon Pyhään Henkeen, Pyhän yhteisen seurakunnan Pyhäin yhteyden, syntien
anteeksi saamisen." Siinähän on "Pyhien yhteys, että veli saa sanoa sisarelle: "Ole hyvässä turvassa, sinulle annetaan kaikki sinun syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."

Veljeni ja sisareni, muistatko olevasi kuninkaallista sukua ja Pyhää pappeutta. Sinä saat pyytää toisilta ja sinä saat antaa. Sillä lahjaksi olemme saaneet, lahjaksi antakaa.

Rakkaat sisaret ja veljet, me emme halveksi Herran Jeesuksen asettamaa Ehtoollista. Me annamme sille Jumalan sanan mukaisen arvon, sillä se on asetettu uskomme vahvistukseksi ja Herran Jeesuksen kärsimisen muistoksi kirkastamaan sitä lunastuksen arvoa, johon ei ole riittänyt tämän maailman hopea eikä kulta, mutta Kristuksen pyhä ja kallis sovintoveri.

Niin, ole sinä, veljeni ja sisareni onnellinen, sillä sinulla on se, joka voittaa maailman. Mutta joka uskoo, ja meidän uskomme on se voitto, joka maailman voittaa. Ja käy Herran pöydässä silloin kun mielesi tekee, sillä emmehän me itsessämme ole koskaan mahdollisia, mutta pannessamme synnit pois, niin kuin Jumala sanassaan sanoo, että jos muistamme veljellämme olevan jotakin meitä vastaan, niin heittäkäämme lahjamme alttarille ja käykäämme sopimassa veljemme kanssa. Niin kauan kuin olemme tiellä, ovat asiat hyvin. Sinullakin kaikkein huonoimman tuntoisella on lupa uskoa kaikki synnit, epäilykset ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin sinä saat elämän kruunun.

Jumalan rauha levätköön koko Herran Siionin yllä.
Vähin veljenne
Veikko Riepula
Päivämies 4.11.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Heinä 2012, 20:53

Älkää oudoksuko sitä hellettä


1. Piet. 4: 12 – 19.
Pietari, Herran palvelija, kirjoittaa viidellä paikkakunnalla pakanoista uskoon tulleille: Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa. He ovat saaneet yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa. Älkää oudoksuko sitä hellettä kaudessa Herran Jeesuksen päälle. Paavali kehottaa Jumalan lapsia kärsivällisyyteen ja tulevia vaivoja ottamaan vastaan sanomalla: ”MINUN rakkaani, Älkää oudoksuko sitä hellettä, joka teille tapahtuu, että teitä koetellaan, niin kuin; teille jotain outoa tapahtuisi."

Oli paikallaan vahvistaa Jumalan lapsia, sillä silloin ei esivalta ollut heillä suojana. Mutta vainoomalla vääräjumalinen maailma luuli Jumalalle palveluksen tekevänsä. Tällä tavalla Jumala koetteli heitä. Jesaja sanoo: "Katso minä tahdon koetella sinua, mutta ei niin kuin hopeata, vaan minä teen sinun valituksi murheen pätsissä." Jes. 48: 10. Tiedämme Jumalan lapsen tien olevan murheen, kiusausten ja vaivojen tien. Se ei ole ruusujen ja kukkasten Päällä kulkemista. Samat vaivat kohtasivat veljiä ja sisaria. Apostoli kehottaa: "Vaan iloitkaa, että te. Kristuksen kanssa kärsitte, että tekin ajallansa hänen kunniansa ilmestyksessä iloitsisitte ja riemuitsisitte. Raamattu kehottaa monissa eri kohdissa: iloitkaa aina Herrassa. Emme usko tätä maailmaa varten. Kun tämä mainen matka kerran päättyy, meille alkaa loppumaton juhla. Olet onnellinen, kun synnit ovat anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Apostoli sanoo: "Autuaat olette te, jos teitä Kristuksen nimen tähden pilkataan.” Jumalan lapset saavat pilkkaa osakseen, kun he eivät juokse säädyttömässä hekumassa eivätkä istu, kussa pilkkaajat istuvat. He eivät voi hyväksyä niitä neuvoja, joita sielunvihollisen orjat antavat. Maailmassa on huoruus, murha, kaikkinainen saastaisuus, vääräjumalisuus monine muotoineen sekä eriseuraisuus. Kaikki on lihan työtä. Ei yksikään, joka näissä elää, tule autuaaksi.

„Sillä Henki, joka on kunnian ja Jumalan Henki, lepää teidän päällänne, heiltä hän pilkataan, vaan teiltä hän kunnioitetaan." Me kunnioitamme Jumalaa, kun uskomme sen päälle, joka jumalattoman autuaaksi tekee. Uskomme, että Jumala, joka meissä on hyvän työnsä alkanut, on sen Kristuksen päivään päättävä. Jeesus sanoo: "Autuaat
ovat, jotka vanhurskauden tähden vaivataan; sillä heidän on taivaan valtakunta." Matt. 5: 1
0. Ei tarvitse oudoksua, vaikka he valhetellen puhuvat Jumalan lasten päälle, sillä aina on näin ollut. Mutta älkäämme me kärsikö niin kuin murhaaja eli varas, taikka pahantekijä, eli niin kuin se, joka toisen virkaan rupee. Jos me armosta osallisina teemme ehdoin tahdoin syntiä, me syystä kärsimme. "Mutta jos hän kärsii niin kuin kristitty, älköön hävetkö, vaan kiittäköön Jumalaa sen osan tähden."

Meitä Jumalan lapsia syytetään usein, että me tuomitsemme toisin ajattelevia, emmekä hyväksy heitä sellaisina kuin he ovat. Jumalan sana osoittaa; joka ei usko niin kuin Raamattu sanoo, se on jo tuomittu. Sillä aika on, että tuomion pitää Jumalan huoneesta alkaman. Mutta jos se ensin meistä alkaa, minkä lopun ne saavat, jotka eivät Jumalan evankeliumia usko. Profeetan kautta sanotaan: "Mutta koska Herra oli kaikki tekonsa, Zionin vuorella ja Jerusalemissa toimittanut, niin minä tahdon etsiä Assurin kuninkaan ylpeän sydämen hedelmän, ja hänen ylpeiden silmäinsä koreutta." Jes. 10: 12. Tiedämme ihmisen olevan luonteeltaan ylpeän. Näin ollen hän ei myöntäisi olevansa väärässä. Hän tahtoo niin kuin profeetan kautta Jumala sanoo: "Seitsemän vaimoa tarttuvat silloin yhteen mieheen, ja sanovat: me tahdomme itsemme elättää ja vaatettaa, anna meitä ainoastaan sinun nimelläsi nimitettää, että häväistyksemme otettaisiin meiltä pois.” Jes. 4: 1. Jos tuomio on ihmisistä, se on väärä, jos se on Jumalan sanasta, se on oikea. Sillä me teemme hyvin, jos me Jumalan sanasta Otamme vaarin, niin kuin kynttilästä, joka Pimeässä valistaa, ja niin kuin kointähdestä, joka koittaa meidän sydämessämme.

Rakas veljeni ja sisareni, kilvoittele jalo uskon kilvoitus. Pidä kiinni iankaikkisesta elämästä, johon jalolla tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. "Ja jos hurskas tuskalla vapaaksi tulee, kussa sitten jumalaton ja syntinen näkyy? Jos me totuuden tähden kärsimme, se on Jumalan tahto. "Sen tähden ne, jotka Jumalan tahdon jälkeen kärsivät, antakoon sielunsa, niin kuin uskolliselle Luojalle hyvissä töissä:'' Tämä neuvo on meillekin hyvin tarpeellinen, ja lupaammehan kärsiä vielä vaivaa Jumalan joukon kanssa. Pian loppuu taisto, ja lepo alkaa. Avatessamme kerran silmämme uuden maan rannalla, emme muista tämän maailman vaivoja. Kesken matkaa ei meitä kruunata. Joka loppuun asti vahvana pysyy, se tulee autuaaksi. Uskomme nytkin veljet ja sisaret kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja olemme turvattuna. Jumalan rauha, joka kaikkea ymmärrystä ylempi on, kätkeköön meitä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Amen.

Veikko Riepula
Päivämies 18.1.1978
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Marras 2012, 17:02

Siionin muurin vartijan tehtävä

”Mutta jos vartia näkis miekan tulevan, ja ei soittaisi vaskitorvea, eikä kansa pitäisi vaaria, ja miekka tulis ja ottais jonkun pois, hän tosin otettaisiin pois synteinsä tähden, mutta hänen verensä tahdon minä vartian kädestä vaatia.” Hes. 33: 6.

Yllä olevassa profeetallisessa sanassa Jumala tahtoo meille jokaiselle, mutta erikoisesti saarnaajille, muistuttaa, kuinka tärkeä ja vastuullinen on se tehtävä, johon Jumala on meidät tässä valtakunnassaan asettanut. Mutta tämä sana kuuluu myös jokaiselle Jumalan lapselle ja erikoisesti vielä niille, jotka opettavat ja neuvovat ihmisiä väärin. Heidänkin on kerran tehtävä tili Jumalan kasvojen edessä.

”Sinä ihmisen poika, saarnaa kansas lapsille ja sano heille: jos minä vetäisin miekan maakunnan ylitse, ja maan kansa ottais yhden miehen huonommistansa ja tekis sen vartiaksensa." Hes. 33: 2. Näin tarvitsee olla Jumalan valtakunnan asettama Siionin muurin vartija. Ja ottakaapa huomioon, yksi huonoimmista, ei niin, että me herroina hallitsemme :Jumalan seurakuntaa, vaan että me voisimme huonoja ja heikkoja auttaa, sillä Jumala puhuu meidän kauttamme. Luonnollinen vartiomies on asetettu vartiopaikalle sitä varten, että hän ilmoittaa, milloin vihollinen tulee sekä tekee hälytyksen. Myös Siionissa muurinvartijan tehtävään kuuluu ilmoittaa ne vaarat, jotka uhkaavat tällä pahalla maailman lopun ajalla, jolloin kaikkinaiset viettelykset ovat suuret. Jeesus sanoo: "Katsokaat, ettei kenkään teitä viettele." Matt. 24: 4.

Nyt, jos koskaan tarvitsee valvoa, etten sielujen murhaaja saisi meitä eksyttää oikealle eikä vasemmalle puolelle. Oikealla puolella vaanii väärä jumalisuus. Jos koskaan, niin nyt ovat väärät Kristukset ja väärät profeetat viettelemässä ja huutamassa: täällä on Kristus ja siellä on Kristus. Meidänkin rakkaassa isänmaassamme on toista sataa rekisteröityä uskontoa ja kuitenkin Jumalan sanan mukaan totuus on se, ettei ole kuin yksi usko, yksi toivo, yksi kaste, yksi Jumala. Näin ollen on kaikki touhu Jumalan valtakunnan ulkopuolella turhaa touhua. Se on sielunmurhaajan keksimää touhua, jolla se tahtoo pettää ihmisiä ja saattaa helvettiin. Heillä on tosin jumalinen muoto, mutta Jumalan voiman he kieltävät, niin kuin apostoli siitä kirjoittaa. Ja nämä viettelijät ovat juuri niitä, jotka eivät tunnusta, että Jeesus vielä tänäkin päivänä vaeltaa täällä lihassa. Historiallisesti he tosin saattavat uskoa, että Hän on kerran tänne lihaan syntynyt. "Sillä monta viettelijää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jeesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on viettelijä ja antikristus." 2: Joh. 7. "Sillä monta tulevat minun nimeeni, sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta." Matt. 24: 4.

Se on rakkaat matkaystävät tärkeää, että, me aina riipumme kiinni Kristuksen opissa. Herran valittu ase Paavali uskaltaa, kirjoittaessaan galatalaisille, sanoa, että vaikka "joku enkeli taivaasta saarnaisi teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu! Gal. 1: 8. Ja hän myös osoittaa galatalaisille, että se on tosi, mitä he ovat omakohtaisesti saaneet uskoa ja tuntea, ja "jos joku teille toisin saarnaa evankeliumia, kuin te olette uskoneet, se olkoon kirottu.” Gal. 1: 9. Samoin on rakas matkaystävä sinun ja minun kohdalla, emme lähde tästä Jumalan armohuoneesta, emmekä usko viettelijöitä, sillä kirjoitettu on: "Jokainen joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa, joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika.” 2. Joh. 9.

Mutta vaarat vaanivat tänä pahana maailman aikana vasemmallakin puolella. Kaikkinainen synnin luvallisuus on hirvittävää. Pienten lastenkin sydämeen kylvetään kaikki lihan saastaisuus jo lapsuusvuosina. Ihmiset kai luulevat, ettei nykyajan ihminen osaa tehdä syntiä, ellei häntä opeteta. Me vanhempi polvi kyllä voimme todeta, että olisi sitä osattu tehdä syntiä, vaikka ei ole kouluissa opittukaan ja osataan. Näyttää sille, että Jumalan pelko on kansastamme vähentynyt. Raamattu osoittaa, että Jumalan pelko on viisauden alku.

Aikamme on suurta kehityksen aikaa. Jumala on antanut ihmisille suuren viisauden ja he tekevät kaikenlaisia keksintöjä. Televisio on tullut maaseudullekin. Sielunmurhaaja lykkää sen kautta kaikkea saastaa ihmisten katseltavaksi. Valitettavasti on moni Jumalan armovaltakunnan asukaskin käynyt heikoksi tätä viettelystä vastaan. Sen tähden sanon sinulle rakas ystävä, tee parannus synnistä, sillä kirjoitettu on, ”Älkää maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänellä ole Isän rakkaus. Sillä kaikki, mitä maa ilmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta. Ja maailma katoo ja hänen himonsa, mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” 1. Joh. 2: 15 – 17. Täällä Jumalan valtakunnassa meitä neuvotaan ja opetetaan niin kuin apostoli sanoo:. Neuvokaa ja opettakaa toinen toistanne ja sitä enemmän, kun näette Herran päivän lähestyvän.

Näin Siionin muurin vartijan tehtävä on paljastaa vaaroja monelta puolen, sillä jokainen kalliisti lunastettu ihmislapsi on kallis, se on veren hinta ja vaivan palkka. ”Joka sitten soittamisen kajahduksen täydellisesti kuulee ja ei tahdo itsiänsä kavahtaa, ja miekka tulisi ja ottaisi hänen pois, sen veri olkoon hänen päänsä päällä.” Hes. 33: 4.

Jumalan sana osoittaa, että kun Jumalan valtakunnasta varataan ihmistä synnistä ja jos ihminen ei tottele, hän oman tottelemattomuutensa tähden hukkuu. „Mutta joka neuvoa tottelee, hän pelastaa henkensä.” Hes. 33: 5. Sen tähden mekin ahkeroimme soitella vaskitorvea, etteivät ihmiset tietämättään menisi kadotukseen. Jokainen ihminen tosin kuolee omien syntiensä tähden, mutta jos vartija ei varaa, niin viimeisenä päivänä vartijan kädestä vaaditaan veri. Jumala sanoo profeetan kautta: „Ja sinä ihmisen poika, minä olen pannut sinun Israelin huoneen vartijaksi, kuin sinä jotakin minun suustani kuulet, että sinun pitäisi heitä minun puolestani varaaman." Hes. 33: 7. Jeesus Sanoo: ette te ole, jotka puhutte, vaan minun Isäni henki. "Jumala puhui muinen usein ja monella muotoa isille prophetain kautta, näinä viimeisinä päivinä on hän meille puhunut Poikansa kautta." Hebr. 1: 1. Sen tähden rakkaat matkaystävät, on tarpeellista kuulla, mitä Henki seurakunnasta sanoo. Kirjoitettu on, joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun, mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti. Luuk. 10: 16.

Väärässä jumalisuudessa opetetaan ihmisiä, ettei ole väliä täällä kuulla ihmisten suun kautta ilmoitettua Jumalan sanaa, vaan itse kukin saa valita oman tiensä ja uskoa oman mielipiteensä jälkeen. Tämä on sielunvihollisen opetusta ja täysin väärää, sillä Jumala osoittaa sanassaan, että ”jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkää häntä huoneeseen ottako, älkää myös tervehtikö." 2. Joh. 10.

On tärkeää, että Jumalan sana puhutaan oikein ja synti sanotaan synniksi ja väärä jumalisuus osoitetaan selvästi Jumalan sanalla vääräksi. "Ja jos vaskitorvi antaa ymmärtämättömän äänen itsestänsä, kuka tietää sotaan hankita?" 1. Kor. 14: 8. Tänä aikana on meillekin tarpeellinen kehotus: ”Kaitkaa Kristuksen laumaa, joka teidän hallussanne on, ja pitäkää siitä vaari, ei vaaditut vaan hyvällä mielellä, ei turhan voiton tähden, vaan hyvästä tahdosta.” 1. Piet. 5: 2

On syytä muistaa, että me jokainen olemme täällä hetken ja vuorollemme siirrymme täältä pois. Olet onnellinen sinä veljeni ja sisareni, kun synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun näin vaeltaa hyvällä omallatunnolla lyhyen viipymisen ajan, pääsee taivaan kotiin. Siellä alkavat rakkaat matkaystävät suuret seurat, joista ei enää tarvitse lähteä kotikiusausten keskelle. Minäkin toivoisin, että saisin vaikka lauman jälkimmäisenä kilvoitella loppuun asti aljetussa uskossa. Monesti tulee epäilys, mitenkähän lienee, pääseekö tällainen huono matkaaja perille, kun tuntee itse itsensä huonoksi esikuvaksi pimeän maailman keskellä. Pyydän sulkeutua, Jumalan lasten esirukouksiin. Ei ole tarkoitus olla niin kuin herrat kansansa päälle, vaan olkaa laumalle esikuvana. Jumalan lapsille on hyvät lupaukset, kun vain loppuun asti uskomme synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. "Niin te ylimmäisen Paimenen ilmestyessä, katoomattoman kruunun saatte.”1. Piet: 5:4.

"Ainoalle viisaalle Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, olkoon kunnia, ja majesteetti, ja valta ja voima, nyt ja kaikessa iankaikkisuudessa, amen." Juud. 25.

VEIKKO RIEPULA
Päivämies 21.5.1959
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Tammi 2013, 13:30

Vain yksi on tarpeellinen

”Niin tapahtui, kuin he vaelsivat, meni hän yhteen kylään, ja yksi vaimo, Martta nimeltä, otti hänen huoneeseensa. Ja hänellä oli sisar, joka kutsuttiin Maria, joka myös istui Jeesuksen jalkain juureen, ja kuunteli hänen puhettansa. Mutta Martta teki paljon askareita palvellen heitä, hän tuli ja sanoi: Herra, etkös tottele, että minun sisareni jätti minun yksinäni askaroitsemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi. Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Martta, Martta, paljon sinä suret ja pyrit. Vaan yksi on tarpeellinen: Maria on hyvän osan valinnut, joka ei häneltä pidä otettaman pois." (Luuk. 10:38-42).

Edellä luetussa Raamatunkohdassa kerrotaan Herran Jeesuksen vierailusta Martan ja Marian kodissa. Silloinkin elämän Herra Ihmisen Poikana profeetallisessa tehtävässään vaelsi maan päällä opettaen Jumalan valtakunnasta ja saarnaten parannusta ja syntien anteeksiantamusta

Näistä uskovaisista sisaruksista, Martasta ja Mariasta, kerrotaan Raamatussa toistenkin tapahtumien yhteydessä. Johanneksen evankeliumin 11 luvussa kerrotaan, että heidän kotinsa sijaitsi Betania -nimisessä kylässä. Latsarus, jonka Jeesus herätti kuolleista, oli heidän veljensä. Luukkaan evankeliumin 7 luvussa kerrotaan syntisestä vaimosta, joka saatuaan kuulla, että Jeesus aterioitsi farisealaisen huoneessa, toi lasin kallista voidetta. "Ja seisoi takana hänen jalkainsa juuressa itkein ja rupesi kyynelillänsä kastamaan .hänen jalkojansa, ja niitä päänsä hiuksilla kuivasi ja suuta antoi hänen jalkainsa ja voiteli ne voiteella." (Luuk. 7:38).

Kun Jeesus näki vaimon omantunnon tuskat ja sen, kuinka synnit painoivat häntä, Jeesus sanoi hänelle: "Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi."
Uskon kautta me voimme ymmärtää, kuinka taivaallinen rauha täytti tämän vaimon sydämen, kun hänen suuret syntinsä annettiin hänelle anteeksi. Samoin kuin syntinen vaimo farisealaisen huoneessa, oli Mariakin saanut käydä sisälle Jumalan valtakuntaan ahtaan portin kautta. Hänkin oli syntejään katuvalle sydämelleen saanut kuulla Herran Jeesuksen pyhiltä huulilta parantavat sanat: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Taivaallinen rauha täytti Marian sydämen ja hän sai elää armontuntemisissa.

Kun nyt Herra Jeesus oli tullut Martan ja Marian kotiin, Maria halusi kuunnella lisää rakkaan Vapahtajansa puhetta. Kaikki ajallinen tuntui toisarvoiselta ja hän istuutui Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan opin ja neuvon sanoja, jotka olivat täynnä armoa ja totuutta.

Ovathan tuttuja meillekin, rakkaat veljet ja sisaret, samanlaiset armon tuntemiset ajalta, jolloin meidät ahtaan portin kautta evankeliumilla siunattiin sisälle Jumalan valtakuntaan. Mutta sitten alkoi uskosta eläminen tämän pahan ajan keskellä. Oma turmelus aina on lähellä ja sielunvihollinen on houkuttelemassa epäilyksiin ja vääriin valvomisiin. Jumalan lapsikin saattaa elämässään joutua sellaiselle paikalle, että ajalliset asiat saattavat tulla tärkeämmiksi kuin Jumalan sanan kuuntelu. Tuntemiset saattavat olla samanlaiset kuin oli uskovaisella Martalla, joka joutui vääriin valvomisiin pyrkiessään ajallisilla tarpeilla palvelemaan Jeesusta paremmin kuin ehti, ja olisi halunnut Mariankin auttamaan askareissa ja siten pois Jumalan sanan kuulosta.

"Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Martta, Martta, paljon sinä suret ja pyrit. Vaan yksi on tarpeellinen: Maria on hyvän osan valinnut, joka ei häneltä pidä otettaman pois." (Luuk; 10:41 – 42).

Martta palveli Jeesusta sydämensä halusta, sillä uskon kautta Jeesus oli tullut hänelle rakkaaksi. Martta suri sitä, ettei kerinnyt yksin mielestään tarpeeksi hyvin palvelemaan, kun sisar ei auttanut. Jeesuksen palveleminen oli Martalla Jumalan palvelemista. Mutta Jumalan Poikana Jeesus tunsi Martan ajatuksia myöten ja näki, että ajalliset asiat olivat saamassa Martan sydämessä liian suuren sijan. Siksi Jeesus hyvänä paimenena halusi neuvoa Marttaa sanomalla: "Vaan yksi on tarpeellinen. Maria on hyvän osan valinnut, jota ei häneltä pidä otettaman pois." Tässä hyvässä osassa Jeesus neuvoillaan halusi Marttaakin johdattaa Jumalan lapsena Jumalan valtakunnassa, iankaikkisen elämän perillisenä.

Rakas veljeni ja sisareni, joka olet kutsujan armosta saanut valita hyvän osan, jota ei sinulta pois oteta. Älä lastaa itseäsi huonoudellasi ja uskosi heikkoudella, vaan usko kaikki heikkoudet, epäilykset ja väärät valvomiset ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä rauhaan ja Jumalan lasten vapauteen asti. Hyvän osan sai elävän uskon kautta omistaa synneistään armahdettu Maria. Tämän hyvän osan osallisuudessa tekee matkaa tämänkin ajan armahdettu Jumalan lapsi. Vaikka polku tuntuukin monesti kivikkoiselta ja oma turmelus painaa, niin sittenkin Jumalan lapsi saa olla onnellinen jo täällä ajassa ja kerran kirkkauden valtakunnassa, kun oma turmelus on riisuttu. Näkyköön tämä Jumalan valtakunta meille aina yhtä kalliina ja ihanana kuin Kooran lapsille, jotka Psalmissaan ihastelevat Jumalan valtakuntaa: ”Sillä lintu on huoneen löytänyt ja pääskynen pesänsä, johonka he poikansa laskevat: Sinun alttarisi, Herra Zebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani. Autuaat ovat, jotka sinun huoneessasi asuvat, he kiittävät sinua iankaikkisesti, Sela! (Ps. 84: 4 – 5).

Jumalan rauhan terveisin Ensio Rahko
Päivämies 12.1.1977
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Tammi 2013, 20:35

Mooses salli kirjoittaa erokirjan

Mark. 10: 4
Jeesus oli kirkastusvuorella, jossa Pietari, Jaakob ja Johannes olivat hänen kanssaan. Sieltä he laskeutuivat alas ja vaelsivat Galilean lävitse, tullen Kapernaumiin, jossa farisealaiset tulivat Jeesuksen tykö, ehkä kiusaus mielessä. Saattoipa olla jollakin halu kuullakin Jeesuksen opetusta. He tekivät tuollaisen kysymyksen: ''Saako mies vaimonsa hyljätä?" Mark. 10: 3. Tämän he tekivät kiusaten Jeesusta, sillä he tiesivät Varmaan jo edeltäpäin, mitä Jeesus heille sanoo. "Mutta hän vastaten sanoi heille: mitä Mooses teille käski?„ Mark 10: 3. He kirjanoppineina osoittivat Jeesukselle, että Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä. Jeesus osoittaa heille syyn: "Ja Jeesus vastaten sanoi heille: teidän sydämenne kovuuden tähden kirjoitti hän teille sen käskyn." Mark 10:5. "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän sen loi: mieheksi ja vaimoksi loi hän heitä." 1. Moos. 1:27. Ja niin Jeesus heille huomauttaa, että ”luomisen alusta” on Jumala heidät luonut mieheksi ja vaimoksi." Mark. 10:6. "Sen tähden pitää ihmisen eriämän isästänsä ja äidistänsä, ja pitää vaimoonsa yhdistymän. Ja niin tulevat kaksi yhdeksi lihaksi, niin ettei he ole silleen kaksi, mutta yksi liha." Mark. 10:7 – 8. "Niin sanoi Aadam: tämä on nyt luu minun luistani, ja liha minun lihastani.” 1. Moos. 2: 23. Kun kaksi nuorta löytävät toisensa on siinä sama toteamus.

Paavali kirjoittaa: "Hyvä on miehelle, ettei hän vaimoon ryhdy. Mutta huoruuden tähden pitäköön kukin oman vaimonsa, ja jokainen pitäköön oman miehensä." 1 Kor: 1—2. Jumalan sana kehottaa välttämään huoruutta. "Kaikki synnit, joita ihminen tekee, ovat ulkona ruumiista. Vaan joka huorin tekee, tekee syntiä omassa ruumiissansa." 1. Kor. 6:18. Edellä on jo tuotu esiin, että kun Jumala sanansa kautta sitoi miehen ja vaimon yhteen, niin niistä tulee yksi liha. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Matt. 19:6.

Mutta nyt tulee tärkeä asia, joka on tarkoin huomioitava, sillä ajalla, jota elämme, on avioliittokin tehty sellaiseksi niin kuin hevoskauppa, että tänään mennään avioliittoon ja huomenna puretaan. Sen tähden tarvitsee tarkoin seurata Jumalan sanaa, ettemme eksyisi. Onko sitten Jumalan sanan mukaan perusteita, joitten tähden voitaisiin erota. Itse Herra Jeesus sanoo:
"Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin, ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin." Matt. 19: 9.

Siis Jeesus osoittaa, että jos toinen aviopuoliso on uskoton, eikä tyydy omaansa, on tämä peruste, jolla saa erota, ellei voida anteeksiantamuksen kautta sopia asioita ja jatkaa yhteistä taivalta. Mutta naineelle käsken, en minä vaan Herra, ettei vaimon pidä miehestänsä eriämän. Mutta jos hän eriää, niin olkoon naimatta taikka sopikoon miehensä kanssa, ja älköön mies hyljätkö vaimoansa." 1. Kor. 7: 10 – 11. Monestihan toinen ei haluaisikaan erota, mutta kun asiat kulkeutuvat sille mallille, että toinen on löytänyt paremman, eli toisin sanoen rakkaamman. Apostoli osoittaa, että jos jollakin veljellä on uskoton vaimo, ja se mielistyy hänen kanssansa asumaan, älköön sitä itsestään erottako ja päinvastoin, jos jollain sisarella on uskoton mies ja se haluaa hänen kanssaan asua, älköön häntä erottako. ”Mutta jos uskoton itsensä erottaa, niin olkoot erotetut. Eipä veli taikka sisar ole sidottu orjuuteen sen muotoisissa menoissa, mutta rauhassa Jumala meitä kutsunut." 1. Kor 7: 15.

Käsittelemämme Jumalan sanan kohta on kirjoitettu meille opiksi, niin kuin muutkin pyhät Raamatun kirjoitukset. On tärkeää ja tarpeellista ottaa siitä vaari, sillä mehän tiedämme sen, että laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus on Jeesuksen Kristuksen kautta tullut. Me kaikki ihmiset olemme tulleet osallisiksi Aadamin perinnöstä, että niin kuin yhden ihmisen lankeamisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien päälle, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Jumala teki sen synniksi, joka ei synnistä mitään tiennyt, että lain vanhurskaus meissä täytetyksi tulisi, jotka emme vaella lihan vaan hengen jälkeen. Niin nyt ei rakkaat veljet ja sisaret ole yhtään kadotusta niissä, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat, ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen Room. 8: 1.

Niin kuin myös Daavid sanoo: Autuus on sen miehen, jolle Jumala vanhurskauden lukee ilman töitä." Room. 4:6.

Meissä ei yhdessäkään ihmisessä ole täydellisyyttä. Kukapa meistä voi kerskata, ettei ole joutunut syntiin. Mutta on suuri armo Jumalalta, että hän on valtakunnassaan ilmoittanut meille sen ilosanoman, että veljeni ja sisareni saat olla hyvässä turvassa, sinulle annetaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sillä Jumalan sana osoittaa, ettei ole kuin yksi synti, jota ei anneta anteeksi, ja se on pilkka Pyhää Henkeä vastaan.

Veljeni ja sisareni, saat olla turvallisella mielellä, sillä,
"autuaat ovat ne, joidenka vääryydet ovat anteeksi annetut, ja joidenka synnit peitetyt ovat. Autuas se mies, jolle Jumala ei syntiä lue." Room. 4: 7-8.

Jos kuka, niin Daavid tiesi, kuinka vaikea on, kun synnit ovat polttamassa omallatunnolla. Hän itse sanoi ettei hänellä ollut lepoa yöllä eikä päivällä. Me monet olemme saaneet kokea tämän. Tänä päivänä Jumala tahtoisi autuaaksi saattaa kaikkia ihmisiä. Hän on vielä armoistuimella. Jäämme Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun.

V. Riepula
Päivämies 10.1.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Maalis 2013, 19:39

Väärät profeetat


Hes. 13:3 – 5.
”Niin sanoo Herra; Herra: voi niitä hulluja prophetaita, jotka omaa henkeänsä seuraavat, ja ei ote mitään nähneet. Israel, sinun prophetas ovat niin kuin ketut korvessa. Ei he astu ylös särjetyn paikan eteen, eikä aseta heitänsä muuriksi Israelin huoneen ympärille ja ei ole seisovaiset sodassa Herran päivänä."

Jumalan hukkumaton sana on vielä tänä päivänäkin kuulemisen arvoinen. Mutta ei siinä kyllin, että korvilla kuullaan, vaan on vielä tärkeämpää, että kuultu sana uskotaan, sillä usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Tänäkin aikana on paljon, jotka saarnaavat Jumalan nimeen, siis oman sydämensä jälkeen, mutta eivät ota Jumalan sanasta vaaria. Apostoli sanoo, että jos joku puhuu, niin puhutun sanan pitää olla yhtäpitävä Jumalan sanan kanssa. Herra puhuu profeettansa kautta. "Näin sanoo Herra, Herra: Voi niitä hulluja profeettoja, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja ei ole mitään nähneet." Kun ihminen omalla viisaudellaan ja ymmärryksellään alkaa tutkia Jumalan sanaa, josta Jumalan sana sanoo, että Jumala on hukuttava viisasten viisauden ja ymmärtäväisten ymmärryksen. " Hän on hylkäävä. Kun ihminen viisaudessaan ei tullut tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta vapahtaa niitä, jotka sen uskovat. Jumala härsyttelee siis tyhmän saarnan kautta ihmisiä. Jumala antoi Pyhän Hengen omilleen. Herra Jeesus on sanonut: "Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen minä mene pois, ei Lohduttaja Pyhä Henki tulee teidän tykönne. Mutta kun minä menen, lähetän minä Pyhän Hengen ja se ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille..." Katsokaapa, miten tärkeää oli, että Herra Jeesus meni Isän oikealle puolelle, kun meille annettiin opettaja. Se tietää, mitä hengen mielessä on ja tutkistelee kaikki. Se todistaa Jumalan lapsen rinnassa, että me olemme Jumalan lapset kun olemme lapset, niin olemme myös perilliset ja Kristuksen kanssaperilliset. Pyhä Henki opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot ja tässä maailmassa hurskaasti ja siviästi elämään. Jeesus sanoo: "Autuaat ovat siviät, sillä he saavat maan periä." Matt. 5: 5.

Vanhan liiton ajalla oli sellaisia profeettoja, jotka sanoivat kansalle, kun Jumala uhkasi kansaa rangaista syntein tähden, se viipyy niin kauan, niin kaikki ennustus raukee turhaan. Hes. 12: 22.

Rakkaat, eihän ole meidänkään ajallamme vierasta tämä saarna. Onhan sitä saarnattu monia sukupolvia, että tälle maailmalle tulee loppu eikä sitä ole vielä kuitenkaan tullut. Vieläpä otetaan Raamatusta tukea, että siitä asti kun isät ovat nukkuneet, pysyvät kaikki niin kuin ne luonnon alusta ovat olleet. Mutta niinhän se kävi ensimmäisenkin maailman ajalla, vaikka vanhurskas Nooa saarnasi satakaksikymmentä vuotta parannusta, niin sittenkin se kaikui kuuroille korville. Mutta Pietari puhuu Jumalan palvelijana: "Ja sanovat: kussa on lupaus hänen tulemisestansa. Sillä siitä päivästä kuin isät ovat nukkuneet, pysyvät kaikki niin kuin he luonnon alusta olleet ovat." 2. Piet. 3: Niin, rakkaat veljet ja sisaret, se Jumalan sana on meille yhtä vahva vieläkin, sanokoot epäuskoiset mitä tahansa. Jumala sanoo vääristä profeetoista, että ne ovat niin kuin ketut. Mehän tiedämme luonnollisellakin ketulla olevan viekkautta ja tiedämme myöskin, ettei tyhmien jälkeen lähde kukaan. Tuskin huomataankaan heidän lähtöään. Juuri sen tähden sielujen murhaaja ottaakin aseekseen oppineita ja arvossa pidetyitä, joilla on mainetta ja kunniaa. Jumalan sana sanoo: "Ja sinä ihmisen poika, aseta kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka ennustavat sydämestänsä, ja ei ennusta heitä vastaan.” Hes. 13: 17.

Eihän väärillä työmiehillä olekaan muuta tarkoitusta kuin koota itselleen laumaa ja saada kunniaa itselleen. Eivät he anna Jumalalle kunniaa, eivät he astu ylös särjetyn paikan eteen. Ei ole kysymyksessä ihmisten sielun autuus. Eivät he puolusta Jumalan seurakuntaa, päinvastoin he pilkkaavat sitä. Eivät he aseta itseänsä muuriksi Israelin huoneen ympärille. Eivät he huolehdi siitä, että Jumalan työ menestyisi, koska he ovat sokeat. Jeesushan sanoo, ettei sokea voi taluttaa toista sokeata, sillä silloin molemmat lankeavat kuoppaani. Valheen saarnaajia on paljon. Sen tähden Jumala sanoo, että hänen kätensä tulee niiden profeettojen päälle, jotka näkevät turhaa ja ennustavat valhetta. Tällaiset eivät ole Jumalan kansaa. Joka ei ole Jumalan valtakunnan puolella, on Jumalan valtakuntaa vastaan ja joka ei kokoa, se hajottaa. Tämänkaltaiset työmiehet eivät voi olla seurakunnan sisällä. Hes. 13: 9.

Nämä väärät työmiehet eivät tohdi sanoa syntiä synniksi, mutta lupaavat niille elämän, joiden ei pidä elämän, ja tuomitsevat ne kuolemaan, joiden ei pidä kuoleman. Jumala käskee profeetan sanoa: "Näin sanoo Herra, Herra, voi teitä, jotka ompelette ihmisille pehmityksiä kainalon alle, ja päänalasia sekä nuorille että vanhoille, käsittääksenne sieluja. Kuin te nyt olette käsittäneet minun kansani sielut, niin te lupaatte heille elämän." Hes. 13:18. Nuo väärät opettajat ja työmiehet ovat eksyttäneet näin valheensa kautta monta kalliisti lunastettua ihmissielua.

Jeesus sanoo: "Joka teitä kuulee, se minua kuulee, joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minut ja sen joka minut lähetti." Sillä tottelemattomuus on viha Jumalaa vastaan. Ne ihmispoloiset, jotka ovat luottaneet ihmisten käsivarteen, siis ihmisviisauteen, ovat eksyneet. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa. Sen tähden Jumala huutaa vielä: "Palatkaa te luopuneet lapset, niin minä virvoitan teitä ja teidän pitää kunnioittaa minua." Juuri siinä sinä kunnioitat Jumalaa, kun teet parannuksen erehdyksistä. Silloin sinulle annetaan kaikki syntisi anteeksi. Hylkää sinä tuo ihmiskunnia ja arvo. Se on halpa sen rinnalla, kun saat iankaikkisen ja loppumattoman kunnian uskon kautta omistaa. Älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Siellä on lihan himo ja silmäin pyyntö ja elämän koreus. Se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Tämä maailma katoo kerran, mutta ne jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. Onhan niitä ihmisiä, jotka yrittävät olla kaikille mieliksi. He sanovat, etteivät he ala taistella, uskokoon jokainen niin kuin tahtoo. Ja niin he sanovat menevänsä uskollaan taivaaseen. Sinä rakas ystävä, joka olit kanssani sodassa, muistat varmaan, että jos me olisimme tällaisen asenteen ottaneet, niin vihollinen olisi varmaan ampunut, vaikka sinä et olisi ampunutkaan. Asia on niin, ettei ihminen säily elävänä kenenkään maalla. Jumala osoittaa sanassaan, että joka ei ole meidän puolellamme, on meitä vastaan. Ja kahta Herraa ei voi palvella, täytyy luopua toisesta ja liittyä toiseen. Herra sanoo, että jos joku rakastaa maailmassa jotakin enemmän kuin Jumalaa, niin se ei ole Hänelle sovelias. Heidän ei pidä oleman Hänen kanssaan seurakunnassa, koska he eivät aseta itseään muuriksi Israelin huoneen ympärille ja he eivät ole seisova sodassa Herran päivänä. Rakkaat ystävät, on siis syytä muistaa Jeesuksen sanoja: "Valvokaa, sillä ette tiedä päivää, ettekä hetkeä, koska ihmisen poika tulee."

Rakas ystävä, tee parannus, jos synti on saanut tarttua vielä valvomattomuudenkin kautta. Ja erikoisesti juuri sinulle tahtoisin sanoa, joka olet eksynyt ja jonka silmissä tämä Jumalan maja on alkanut näyttää halvalta kuin hakomaja. Muista, missä lankesit, ja tee parannus ja tee niitä ensiminäisiä töitä. Mutta ellet ole kuuliainen Jumalan äänelle, sinä olet osaton perinnöstä, sillä joka pysyy loppuun asti vahvana, tulee autuaaksi. Rakkaat veljet ja sisaret, jotka olemme saaneet astua jalkamme rauhan tielle, joita Jumala on tähän hetkeen asti varjellut joka hetki, ja joka päivä on antanut kaikki synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ole uskollinen vielä, Herra tulee ajalla, jolloin emme tiedä, noutamaan meitä kotiin. Meidän on turvallista tehdä matkaa, kun olemme sellaisen valtakunnan perillisiä, joka ei järise. Täällä saa sanoa veli veljelle, sisar sisarelle: "Ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssanne. Amen.

Veikko Riepula
Päivämies 3.2.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Joulu 2018, 17:26

Minä olen Hyvä Paimen


Joh.10:11.
ELÄMÄN HERRA JEESUS OSOITTAA TÄSSÄ JUMALAN SANAN KOHDASSA, ETTÄ IHMISELLÄ EI OLE MUUTA TIETÄ MINKÄ KAUTTA HÄN VOISI TULLA AUTUAAKSI, KUIN HERRA JEESUS. JA HÄN ITSE SANOO: "MINÄ OLEN OVI, JOS JOKU MINUN KAUTTANI MENEE SISÄLLE, SE TULEE AUTUAAKSI, JA MENEE SISÄLLE JA ULOS, JA LÖYTÄÄ LAITUMEN." (Joh. 10: 9)

Itsestään Jeesus sanoo: "minä olen Hyvä Paimen.” Valanpainoisesti hän myös osoittaa: "Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka ei ovesta mene sisälle lammashuoneeseen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri.” (Joh. 10: 1) Hän osoittaa samalla, mitä varten sellaiset yrittävät sisälle. Niillä ei kuulemma olekaan muuta tarkoitusta, kuin tulla varastamaan ja tappamaan ja kadottamaan. Mutta omilleen Jeesus lupaa: "Minä tulin, että heillä pitää elämä oleman ja yltä kyllä oleman. (Joh. 10: 10)

Jeesus on elämän leipä, joka on tullut taivaasta alas ja on tullut valkeudeksi maailmaan. Hän osoittaa, että sellainen paimen, jonka omia lampaat eivät ole, jättää lampaat ja pakenee "nähdessään suden tulevan. Nyt susi saa haaskata ja raadella lampaat rauhassa. (Joh 10: 12) "Minä olen. hyvä paimen, joka tunnen omani, ja minä tunnetaan myös omiltani." (Joh. 10: 13)

On turvallista tietää tänä armon päivänä, että Jeesus tuntee omansa. Hän tuntee jokaisen nimeltään: "niin kuin taivaallinen Isä minut tuntee ja minä tunnen Isän." Ja kuulepa, rakas ystävä, meillä on sellainen Paimen, joka valvoo ja seuraa askeleitamme. Jos hän näkee, että hänen lapsensa alkaa väsyä, hän on luvannut: "Minä nostan ja kannan ja pelastan.” Heikot karitsat hän kantaa helmassaan. Me monesti hätäilemme ja tulee epäilyksiä, ehkä Jumala on minut unohtanut ja hylännyt. Mutta sanassaan Jumala sanoo: "Unohtaisiko äiti lastansa tahi kohtunsa poikaa. ja vaikka äiti niin tekisi, en minä kuitenkaan sinua unohda enkä hylkää. Minä olen sinut kätteni hipiään pyältänyt, eikä kukaan taida reväistä sinua minun kädestäni.”

Onko ihanat ja kalliit lupaukset! Rohkenethan uskoa tälläkin hetkellä itsesi Jumalan lapseksi ja uskoa kaikki heikkoutesi ja epäilyksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Meillä on sellainen Paimen, joka on henkensä antanut
sinun ja minun edestä. Sen Paimenen rakkaus ei ole sammunut ristin alla eikä ristin päällä. Hän on kantanut ristin korskean ja korean Jerusalemin läpi. Hän ei hävennyt sinua ja minua lunastaessaan. Ethän sinäkään, epäuskoinen ystävä,
enää tahdo sysätä luotasi näin kallista perintöä, ethän tahdo enää polkea jalkaisi alle Jeesuksen pyhää ja kallista verta, joka on sinunkin edestäsi vuotanut. Ei sitä varten, että kastelemaan Golgatan kallioita, vaan sitä varten, että koko langennut Aadamin lapsilauma saisi kerran valkopukuisena joukkona seisoa valkean valtaistuimen oikealla puolella, saisi kuulla tämän ihanan kutsun: Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu maailman alusta."

Vielä tänäkin viimeisenä aikana Jumala tahtoisi etsiä kadonneita ja eksyneet tallelle tuoda, haavoittuneet sitoa ja heikkoja vahvistaa. Jeesus sanookin: "Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta. Myös ne pitää minun tänne saattaman." Kaikkihan me olemme yhden Jumalan luomia ja olemme tänne syntyessämme olleet Jumalan lapsia.
Aadamista ja Eevasta ihmissuku rupesi lisääntymään, niin kuin Jumala käski: "Lisääntykää ja täyttäkää maa, ja tehkää se alamaiseksenne. Vallitkaa. kalat meressä ja taivaan linnut ja koko maa." Kun siis näin kaikki ihmiset ovat Aadamin ja Eevan jälkeläisiä, vaikka he ovatkin kieleltään ja kansallisuudeltaan maailmassa eri kansoihin kuuluvia, Jumalan kasvojen edessä ei ole yhtään erotusta ihmisen ja ihmisen, välillä. Kaikki jotka Herraa pelkäävät, ovat hänelle otolliset, Ja kirjoitettu on: ”Herran pelko on viisauden alku." Kunpa kaikki ihmiset osaisivat peljätä Herraa. Se merkitsisi sitä, että tulisi kysymys: Miten löytäisin armollisen Jumalan? Ja kun tästä tulee kysymys, se panee etsimään. Jeesus sanookin: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki muukin teille annetaan." Etsivälle on lupaus, että hän löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Nyt ei siis ole kysymys siitä, että Jumalalla olisi täällä maan päällä monta valtakuntaa tai monta joukkoa, vaan kun Jumala on kaikkien ihmisten edestä rakkaan Poika sovintouhriksi antanut, Hän tahtoisi kaikki ihmiset, jotka ovat eksyneet, tähän yhteen lammashuoneeseen saattaa, ja on oleva, niin kuin Jeesus sanoo, yksi lammashuone ja yksi paimen. (Joh. 10: 16) Tässä larnmashuoneessa kuuluu todella Hyvän Paimenen ääni.

Tällä ajalla on maailmassa satoja uskonnollisia joukkoja ja lahkoja, joissa kyllä Juinalan nimeä mainitaan, mutta Jumalan sana osoittaa, etteivät kaikki, jotka huutavat, Herra, Herra, tule autuaaksi. Nyt nousee kysymys, kuka sitten pelastuu. Vain se, joka tekee Jumalan tahdon. Ja Jumalan tahdon tekemistä on se, että uskotaan sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi saattaa.
Jeesus osoittaa: "Joka tahtoo autuaaksi tulla, hänen pitää tästä opista, tietämän." On siis tärkeää, että on Kristuksen oppi selvillä. Jeesus vertasi toimelliseen mieheen sen, joka rakentaa vahvalle perustukselle, ja tyhmään sen, jonka rakennus sortui, kun rajutuulet ja myrskyt puhaltavat. On paljon sellaisia ihmisiä, että kun heidän kanssaan keskustelee uskon asioista, he myöntävät Jumalan sanan kirjoitukset oikeiksi, mutta eivät silti omalle kohdalleen niitä omista eivätkä usko. Ja syy on varmaan se, että he rakastavat enemmän ihmisten kunniaa kuin Jumalan kunniaa. (Joh. 12: 43) Ja sanassaan Jumala kuitenkin osoittaa: "Jos joku rakastaa maailmassa jotakin enemmän kuin Jumalaa, ei se ole minulle sovelias." "Minä olen tie, totuus ja elämä. - Ei kenkään tule Isäni tykö, vaan minun kauttani." (Joh. 14: 6) "Sillä joka minua rakastaa, se pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä." (14: 23) "Teissä minä tahdon asua ja teissä vaikuttaa ja olla teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Nyt kun minä eroan, tahtoo Jeesus omilleen lohdutukseksi jäähyväispuheessaan sanoa, älkää olko murheelliset. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, niin minä sanoisin teille: minä menen valmistamaan sijaa. Siellä olisi sijaa kaikille ihmisille, sinullekin, ihmislapsi, joka katselet, että olen niin syvälle syntiin vajonnut, ettei minulle enää Jumalan armo kuulu. Mutta Jeesus on pohjimmaisenkin lunastanut.

Moni ihminen ajattelee ja olen kuullut monen sanovan, että eihän uskomassa pysy varsinkaan nuorena. Emme rne kukaan olisi omilla voimillamme pysyneet ernmekä pysy, kun me emme ole omilla voimilla sisällekään päässeet. Mutta niille, jotka uskoi vat, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla."
Ei Herra ole meitä heittänyt orvoiksi, rakkaat Jumalan lapset, vaan lupauksensa mukaan antanut meillekin Pyhän Henkensä. "Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen." (Joh. 14: 26) Näin olemme mekin uudestisyntymisen päivänä tulleet osallisiksi siitä Hengestä, jossa huudamme: "Abba, rakas Isämme!" Ja vielä tänäkin armon päivänä saamme uskoa kaikki synnit, viat ja .heikkoudet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä." Amen.
Vähin veljenne
Veikko Riepula

Päivämies Keskiviikkona Helmikuun 26 päivänä 1964


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 08 Joulu 2018, 17:26
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron