Elävän kristillisyyden vaiheista

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Elävän kristillisyyden vaiheista

ViestiKirjoittaja nuusku » 07 Elo 2009, 02:49

Huomasin naapuripalstalle ilmestyneen pölyttyneen kautta erittäin selkeän ja virkistävän vanhan muistiin merkityn saarnan referaatin, ja ajattelin kopioida sen tänne, jotta mekin tästä kalliista tekstistä osallisiksi pääsisimme.


Hevoset ja rattaat

Historiallinen katsaus kristillisyyden kulusta profeetta Sakarian ennustuksen valossa. (Lyhennelmä Pauli Korteniemen saarnasta Oulaisissa 1962. (Sak. 6: 1—8.)

Tämä Sakarian kirjan kuudennen luvun alku on aivan ihmeellinen kirjoitus. Siinä puhutaan neljistä rattaista, jotka lähtevät kaikki samasta paikasta kahden vaskisen vuoren välistä. Siinä on profeetta Sakaria nähnyt kristillisyyden kulun aivan maailman loppuun asti. Mutta siinä on myöskin Sakaria nähnyt kaiken sen hengellisen sekamelskan mikä tässä maailmassa pitää hallitseman ja vallitseman maailman loppuun asti. Nyt jos Jumala armonsa antaa, niin me seuraamme, ensiksi: mitenkä tämä kaikki hengellinen sekamelska on syntynyt, ja toiseksi: millä lailla elävä kristillisyys on aikojen halki meidän päiviimme saakka säilynyt.

Aluksi meidän täytyy sanoa, että Jumalan valtakunnan historia on aina niin halpa ollut, että sitä ei maailman historian kirjoittajat ole liiemmälti ylös kirjoittaneet. Jumalan lapset silloin tällöin ovat joitakin muistiinpanoja tehneet, ja joitakin tietoja on jäänyt myöskin sen kautta, että maailman lapset ovat kirjoittaneet jostakin viheliäisestä joukosta, jolta eivät kunnialliset ihmiset taida koskaan kärsiä, eikä kestää, eikä kunniallisena ihmisenä kantaa. Näistä muistiinpanoista me olemme sitten tietäneet, että tuolla on varmasti ollut elävä kristillisyys, koska koko maailma sitä vastaan on ollut, vihaamassa ja vainoamassa sitä.

Siellä olivat neljät rattaat, jotka lähtivät kahden vuoren: välistä. Ne vuoret olivat vaskiset vuoret. Minä luulen, että ne olivat Siinain vuori ja Siionin vuori. Ensimmäisten ratasten edessä olivat ruskiat ja toisten ratasten edessä mustat orhiit. Kun me ajattelemme kaikkea taivaallista, evankeliumia, Jumalan lasten autuaallista autuuden verhoa ja pukua, niin ei sitä koskaan ole Raamatussa mustaan eikä ruskiaan verrattu. Ei Jumalan sanasta ole koskaan sanottu, että se on musta ja tai se on ruskia, tai on kirjava. Mutta ainoa väri, johonka Jumalan sanaa on verrattu, on valkea, valkeus, kirkas, j.n.e. Herran Jeesuksen verestä veripunainen aurinko, joka kirkkaana Golgatalla paistaa, ei se ole mikään pimeys eikä hämäryys, mutta 'kirkkaampi kuin luonnollinen aurinko.
Kolmansien ratasten edessä olivatkin valkiat orhiit. Siinä oli jo sellainen väri, että sepä sopiikin vertauskuvaksi Jumalan sanalle. Mutta neljänten, ratasten edessä olivat kirjavat ja väkevät orhiit.

Ja minä vastasin ja sanoin enkelille, joka minun kanssani puhui, minun herrani, mitä nämä ovat? Ja enkeli vastasi ja sanoi, ne ovat neljä tuulta taivaan alla. Ne ovat hengellisiä tuulia taivaan alla. Mutta yksi tuulihan se on vain se tuuli, joka Pyhän Hengen tuuli on. Ja onhan Jeesuskin sanonut, että maailman lapset ja väärät hengelliset ja eriseuraiset ovat niin kuin akanat, ruumenet, joita tuuli hajoittelee. Ja se täydytään sanoa, että viimeisetkin eriseuraiset, vaikka niin vankalta ja järkkymättömältä pohjalta lähtivät, niin katsokaa, ne ovat kuin ruumenet, joita maailman tuuli puhaltelee yhtenä päivänä etelään päin, toisena pohjoiseen, kolmantena itään ja neljäntenä länteen. Minne milloinkin tuulee, niin ruumen lentää mukana. Mutta onpa tuuli tuullut myöskin Jumalan laumaa vasten naamaa. On antanut räikeitä ja suuria vesipisaroita, on pölyyttänyt multaa silmille ja heittänyt lantaa nenälle, mutta ovatko Jumalan lapset horjuneet. Ei minnekään päin,. Tänäkin päivänä on vain yksi lounatuuli, joka Jumalan lasten kylmiä sydämiä lämmittää. He eivät pyydä, että puhalla pohjatuuli, puhalla itätuuli, puhalla länsituuli, mutta he pyytävät, puhalla sinä ainoa lounatuuli sieltä taivaasta saakka, puhalla meidän Jumalan lasten kylmiin sydämiin, että routa sulaisi, ja minunkin sydämeni lämpöiseksi tulisi.

Sillä lailla, me rakkaat Jumalan lapset, olemme näihin tuuliin nähden uskomassa. "Jotka tulevat ulos astumaan kaiken maan hallitsijan eteen." Nämä tuulet kelpaavat maailman hallitsijoille. Ne ovat niiden mielen mukaisia, paitsi tuo valkia ratsu, joka ei monelle hallitsijalle kelpaa, mutta joillekin sekin sentään on kelvannut. Jokaisen maan hallitsijalla on joku tuuli, jonka vallassa hän on, joko oikean tai sitten monenmoisen väärän tuulen.

Alkuseurakunnan aikana elävä evankeliumi lähti liikkeelle. Se lähti joka suuntaan levenemään. Silloin jo oli etsikon aika useammilla: Aasian kansoilla, samoin Afrikan kansoilla neekereitä myöten. Etiopian hoviherrahan vei elävän evankeliumin Etiopiaan, päiväntasaajan seuduille saakka. Niin myöskin kerrotaan kuinka apostoli Tuomas lähti Intiaan päin, ja kristityt vaelsivat jopa Kiinassa ja Japanissa saakka. Tuloksena oli se, että valitut sielut uskoivat, mutta kokonaisina kansakuntina ne nousivat elävää kristillisyyttä vastaan, ja loppujen lopuksi kävi niin, että elävä usko sammui. Monet menivät väärään .uskoon, jonka jätteitä vielä Abessiiniassa ja Intiassa tänäkin päivänä on olemassa. Etsikon aika niistä kansoista oli loppunut. Jumala ei ole tainnut muille kansoille kuin Israelin kansalle niin monta etsikon aikaa antaa. Mutta tänäkin päivänä on asian; laita niin, että jos esim. kiinalaiset heräisivät, ja jos siellä tulisi evankeliumin jano, niin Jumalamme on voimallinen sinne evankeliumia viemään. Suomen kansakin on tuhansia vuosia ollut pakanallisessa pimeydessä, mutta tänä päivänä sen keskellä on evankeliumin valkeus. Afrikan kansoilla oli evankeliumin valkeus, ja siellä oli suuriakin Jumalan seurakuntia, mutta kirkkohistoria osoittaa, että eriseurat siellä saivat ennen pitkää vallan, valitut pyhät korjattiin pois ja uusi sukupolvi nousi, joka ei Jumalasta mitään tietänyt, eikä tahtonutkaan tietää, ja Jumala siirti kynttiläjalkansa pois. Niin myöskin apostoli Paavalin mukana levisi evankeliumi Etelä-Euroopan maihin. Ja voi miten suuret etsikon ajat silloin olivat. Turkin maalla, Makedoniassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, ja monissa muissa saarissa ja pienemmissä valtakunnissa. Aikansa Jumala sai siellä työtä tehdä, mutta sitten kävi niin, että kun valitut korjattiin pois, niin ihmiset rakastuivat paremmin pimeyteen kuin valkeuteen. Pimeyteen sen tähden ettei heidän töitänsä nähtäisi ja valkeuteen vihastuivat sen tähden, että valkeus laittoi heidän työnsä, se on, toi heidän työnsä julki. Ja niin Jumala siirti kynttiläjalkansa pois niiden kansakuntien keskeltä. Mutta Jumalan seurakunta, tuo pieni joukko kuitenkin aina säilyi. Se saattoi monta kertaa olla niin kuin ensimmäisen maailman aikana, että vain kahdeksankin autuasta sielua tämän maan päällä löytyi.
Jätämme nyt tämän tutkistelumme oikeasta uskosta tähän ja palaamme siihen myöhemmin.

Sitten lähti ruskia evankeliumi, kirjava evankeliumi ja musta evankeliumi. Näyttää sille, että nämä kaikki ihmisille hyvin kelpasivat. Ruskia evankeliumi oli kait sellaista, kuin muhamettilaisuus, että siinä Jeesuskin sai profeetan paikan, mutta ei sen kummempaa. Se on sellaista melkein mustaan evankeliumiin verrattavaa uskoa. Mutta sitten tämä kirjava evankeliumi, josta sanotaan, että se oli väkevä evankeliumi. Se kulki maata ympäri kaiken maan hallitsijain eteen. Katsokaa, se oli sellaista uskoa, joka oli monenlaisista uskontojen langoista kudottua. Yksi lanka siinä on tänäkin päivänä täällä pohjanmaalla, tuossa kirjavassa evankeliumissa, katolilaisuuden lanka. Siis aivan musta väri. Toinen lanka on taas ruskea lanka. Suomen kirkon papeissakin on sellaisia, jotka pakanallisia uskontojakin suosittelevat sanoen, että ei ne ole sen kummemmin väärässä kuin tämä kristinuskokaan; yhtä oikeita aivan. Mutta sitten siihen pantiin punasta, keltasta, vihreätä, sinistä ja vaikka minkä väristä lankaa. Siinä on pikkuesikoisen, pelastusarmeijan, helluntailaisuuden ja vaikka minkä uskonnon lankoja. Löytyykö teidän keskellänne tällaisia ihmisiä, jotka näin tällaisissa kirjavissa puvuissa kulkevat? Jo vain niitä löytyy, ja niitä löytyy paljon. Tästä kirjavasta uskosta sanotaan, että se oli niin väkevä usko, että se kelpasi kaiken maailman hallitsijoille, ja se valloitti aivan koko maan ympäriinsä. Ja näin se on tänä päivänä. Kyllä tämä Jumalan sanan paikka selvästi osoittaa sen, että oikeata uskoa löytyy vähän, mutta väärää uskoa maa on tulvillaan, olletikin tuota kirjavaa väkevää uskoa, joka on kaikkien uskontojen ja suuntien yhdistelmää, jossa itsekukin saapi uskoa millä lailla haluaa. Niin kuin tässä taannoin yksi entinen kristitty, joka on eksynyt väärään, vetosi siihen, että meillähän on uskonnon vapaus. Niin, meillähän on uskonnon vapaus. Jokainen saa uskoa millä lailla haluaa. Mutta ei ne ennen kristityt ole vedonneet uskonnon vapauteen. Ei Jumalan lapsilla ole ollut muuta vapautta kuin Jeesus Kristus. Meidän vapautemme rajat ovat aina olleet siinä, että me uskomme Raamattujen jälkeen. Mutta väärä usko on valloittanut koko maailman. Väärässä uskossa on toinen puoli valkeampaa, toinen mustempaa.

Mustien hevosten aikakausi

Mustista orhiista sanottiin, että ne menivät pohjaan päin. Ja se oli paavin usko, joka lähti pohjoista kohti levenemään. Se tuli Saksan maalle, ja s e tuli Ruotsi-Suomeen. Ja millä lailla siellä kristillisyyttä levitettiin? Selvänä esimerkkinä tästä mustasta evankeliumista on se kertomus, mitenkä kristinusko Suonien maahan tuotiin. Aurajoen suulle laskettiin suurella sotalaivastolla, ja piisipä Henrikki oli mukana, ja Erick IX pyhä oli sotajoukkoa johtamassa. Pakanat olivat rannalla vastassa. Suomen-pakanoita ei alettu käännyttämään siten, että niille olisi saarnattu evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Tietenkin sitä olisi täytynyt saarnata suomenkielellä, mutta suomenkieltä tämä joukko ei osannut ollenkaan, eivät olleet koskaan kuulleetkaan sellaista puhuttavan. Ja nyt kun he laskevat maihin, niin alkaa hirmuinen näytelmä evankeliumin tuojain taholta. Miekoin ja keihäin karataan pakanain kimppuun, jotka myöskin vastarintaan nousivat. Suuri joukko teurastettiin ihmisiä, ja loput, jotka antautuivat, sitten kastettiin Kupittaan lähteellä, kaatuneitten keskellä, englannin- tai latinankielellä, joka silloin oli vallassa, Isän, Pojan ja Pyhän; Hengen nimeen. Pakanat itse eivät yhtään ymmärtäneet mitä heille tehtiin, ei ollenkaan. Ja tämä heiltä vaadittiin henkensä menettämisen uhalla.

Mehän ymmärrämme, että ei tällainen evankeliumi ole Kristuksen evankeliumia. Ja tällaista uskoa se paavi piti sitten Euroopassa vallassansa aina 1500-luvulle saakka. Vasta noin neljä, viisisataa vuotta sitten se on jollakin lailla nujerrettu, mutta suuri osa Euroopan .kansoja vielä tänäkin päivänä on tämän saman mustan evankeliumin vallassa, vaikkapa ei uskalletakaan yhtä julmia töitä enää .tehdä kuin ennen. Mutta jos vain tälle hirmuiselle pedolle valta ja lupa annetaan teurastustyöhön käydä, niin se on valmis tämän saman teurastuskampanjan aloittamaan, ja vielä muka Herran Jeesuksen Kristuksen nimissä. On sitä, rakkaat ystävät, hirveätä uskoa tässä maailmassa.

Valkeat hevoset seuraavat mustia

Mutta ajatelkaapa nyt, että tuo valkoinen elävä evankeliumi lähtee noudattamaan noita mustia orhilta pohjaan päin. Ja tässä sanotaan, että Herran Henki noudatti niitä valkeita orhiita. Ja ne lähtivät siis pohjaan paini vaeltamaan. Pieni oli Jumalan joukko monta kertaa. Aina missä vain paavi haisti Herran Jeesuksen veren hajua, sinne se meni pyöveleittensä kanssa ja luuli .tehneensä lopun viimeisestä villiuskoisesta. Mutta se kuitenkin aina säästyi. Tuon tuostakin nousi aina miehiä, jotka ryhtyivät saarnaamaan elävää evankeliumia. Tšekkoslovakialla oli etsikon aika juuri 600 vuotta sitten, mutta sen profeetta poltettiin. Vanha muorikin hurskaudessaan oli puita kantamassa, että saadaan villiuskoinen, Juhana Hussi, tieltä .pois raivatuksi, ja saadaan tässä Jumalalle yksi suuri hyvä työ tehdä. Mutta ei elävää kristillisyyttä pystytty sammuttamaan. Hussi ennusti polttoroviollaan, että minun jälkeeni tulee hän, jota te ette tapa ettekä polta. Ja se oli Martti Luther.

Sinä aikana alkoi Keski- ja Pohjois-Euroopan kansoilla suuri etsikon aika. Martti Lutherin kautta elävä kristillisyys levisi Saksan maalla. — Tällä kohdalla meidän olisi sanottava, että eihän Martti Luther tullut autuaaksi ilmasta sieppaamalla elävää kristillisyyttä, mutta yhden kristityn munkin kautta, joka hänelle elävän, kaikkien syntien anteeksi antamuksen evankeliumin, saarnasi. Sen kautta hän uskoon tuli, Samoin alkoi etsikon aika Ranskan maalle. Hollannille, Belgialle, Niin myöskin elävä kristillisyys paavilaisuuden jälessä levisi tänne pohjoismaihin. Mutta ihmeellistä, saksalaiset nousivat vaataan, samoin ranskalaiset. Italiassakin oli vielä silloin etsikon aikaa, mutta Kristus tapettiin täysin. Samoin Alankomaissa, Belgiassa, Jumalan lapset tuhotaan polttorovioilla, risteihin ripustettuna, paaluihin tervattuina, poltettuina j.n.e. Mutta voi kuinka yksi suloinen kuva siellä on Reinin varrelta, miten uskoivat silloin pyhät 500 vuotta sitten. Kun kahta kristittyä miestä viedään polttoroviolle, niin ajatelkaa, Jumalan lapset rakkaat, että niillä oli sama siunaus voimana kuolemaan käydessä kuin meillä tänä päivänä. Toinen menee toisen kaulaan ja sanoo, minä saarnaan sinulle synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi, ja pyytää itse siunausta omalle kohdalleen. Ja niin he käyvät rauhallisena kuolemaan. Mutta kun Jumala on valittunsa korjannut ja kansakunnat ovat evankeliumin luotansa pois työntäneet, niin etsikonajat loppuvat. Niin loppui Englannistakin, ja näistä tässä luetelluista maista.

Pohjolan maat ovat siitä erikoisia, että siellä kuninkaatkin ottivat tämän elävän evankeliumin vastaan. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa lähettämällä lähetti Lutherin tykö Saksaan nuoria miehiä elävää evankeliumia oppimaan, ja antoi saarnauttaa kaikessa valtakunnassaan tätä evankeliumia, jota ne miehet olivat Saksan maalla Lutherin tykönä olleet oppimassa. Ja näin elävä kristillisyys levisi Suomen maahan saakka.

Väärät opit ja eriseurat alkavat turmelemaan kristillisyyttä
Ajatelkaahan mitä Saksan maalla tapahtui. Luther sanoo, minä olen kahtakymmentä eriseuraa vastaan joutunut taistelemaan. Ja Luther sai kokea senkin, että hänen läheisin työtoverinsa Philip Melanktonkin meni eriseurani henkeen, ja alkoi vääristelemään Lutherin kirjoituksia, tunnustuskirjoja ja kaikkea myyrän työtä tehdä. Historiat todistavat senkin,, että Philip Melankton alkoi Kustaa Vaasan hoviinkin, Ruotsi-Suomeen, lähettämään eriseuran saarnaajia. Korkeat ja arvolliset miehet turmeltiin eriseuran saarnalla, joka oli viisasta ja ihmiselle kelpaavaa. Lutherin saarnahan oli sitä yksinkertaista evankeliumin saarnaa pysyen Jumalan sanassa.

Sitten seurasi pitkä aika Ruotsi-Suomen ja Norjan kristillisyyden historiassa, aivan niin kuin täällä; ei kristillisyyttä olisi ollutkaan. Historiat kirjoittavat vain voimakkaista piispoista ja uskottomista papeista ja heidän töistään, ja mitenkä he aina kaikki elämän merkit kirkosta yrittivät sammuttamaan. Elävä kristillisyys kuitenkin säilyi, ennen kaikkea Ruotsin maalla. Ne valkoiset orhiit, jotka matkaan olivat lähteneet, ne tiesivät määrän päänsä mihin heidän piti mennä.: Täällähän sanotaan, että ne, jotka pohjaan menevät, antavat minun Henkeni levätä pohjanmaalla. On se ihmeellistä, että se on maantieteenkin kanssa yhtäpitävää.

Lukijaiset

Elävä kristillisyys säilyi täällä pohjanmaalla, ennen kaikkea Ruotsin puolella, Siellä näitä Jumalan lapsia kutsuttiin lukijaisiksi. Lukijaisiksi siitä syystä, kun kirkko kielti heiltä luvan seurojen pidosta. Jumalan sanaa ei saanut saarnata, muuta kuin papit kirkossa. Jumalan lapsilla oli kuitenkin lupa kokoontua yhteen. He saivat pitää yhdessä rukouksia, veisata virsiä ja lukea Raamattua. Uskovaiset papit sinä aikana kirjoittivat näille lukijaisille, veljilleen. ja sisarilleen, saarnoja, joita he sitten saivat lukea siellä rukouksissaan, kun ne vain olivat papin kirjoittamia. Tämän tähden kristityitä siihen aikaan, ja aina Laestadiuksen kuoleman päiviin saakka, kutsuttiin, lukijaisiksi. Ja voi hirmuinen miten silloin oltiin vihaisia lukijaisille. Ne lukijaiset kun olivat siitä tarkkoja, että ne tahtoivat kysyä kaikilta ihmisiltä sitä uudesti syntymisen päivää, ja ei vähiten omilta papeiltaan. Pappilaan he menivät ja kysyivät, koska se kirkkoherra on uudesti syntynyt? Laestadius sanoo, että silloin kirkkoherra antoi heille potkut takapuoleen ja sanoi, että senkin lukijaisrakki, vielä tulet minulta uudestisyntymisen päivää kysymään, minähän olen uudesti syntynyt kasteessa. Mutta ne lukijaiset eivät tästä suuttuneet.

Älkää tekään, Jumalan lapset suuttuko, jos teitä ylenkatsotaan teidän uskonne tähden. Ei meidän sovi sen tähden lakata saarnaamasta ja uskomasta ja työtä tekemästä. Sillä jos lukijaisetkin ja muut entiset pyhät olisivat heittäneet tämän tähden uskomasta ja työtä tekemästä, niin eihän meillä tänä päivänä olisi elävää evankeliumia. Jos Jumalan lapset olisivat esim. eriseuran päivinä kaivaneet leiviskänsä maahan, niin ei tänä päivänä olisi näin suuri Jumalan lasten joukko koolla.
Niin ne lukijaisetkin Ruotsin pohjanmaalla pitivät uskostansa kiinni. Silloin oli erikoisesti Ruotsin kansan keskuudessa suuri etsikon aika, kun vielä vuosisatoja tämä Suomen puoli sai olla pimeydessä. Täällä Suomessakin saattoi olla, ja olikin, siellä täällä eläviä Jumalan lapsia, toisistaan erillään ja vainottuina. Suurempaa heräyksen aikaa ei. tänne sitten uskonpuhdistuksen päivien kuitenkaan tullut ennen kuin sille määrätty aika tuli.

Pohjolan herätys alkaa

1800 luvun alkupuolella oli Karesuannossa, Pohjois Ruotsissa, pappi, joka oli kaksikymmentä vuotta kaikkensa yrittänyt saarnata Jumalan sanaa saadakseen viinaporvarit ja porovarkaat uskomaan ja lakkaamaan synnistä, mutta kuta enemmän hän saarnasi, niin sitä julkeammiksi he tulivat. Ja oliko se kumma, jos papin saarnat eivät vaikuttaneet mitään, kun pappi itsekin otti ryypyn aina silloin, kun tunsi kipua rinnassaan, tai vatsa tuntui kipeältä, ja otti ryypyn vastaan muiltakin. Vaikka hän olikin näin kohtuullinen synninteossa, niin, ei, rakkaat ystävät, elävää evankeliumia kohtuullisenkaan synnin tekijän suulla saarnata. Kun ei itsekään ollut koskaan saanut uudestisyntymistä, niin miten sitä sitten elävää evankeliumia muille voisi saarnata. Mutta se pappi oli siitä erikoinen, että hänellä oli halu taivaaseen. Ja Jumala kutsui häntä parannukseen sellaisen tapauksen kautta, että hänen kolmivuotias poikalapsensa otettiin häneltä pois. Ja nyt tuo pappi, Laestadius, ajatteli sitä lähtijää, joka häneltä otettiin, että lapsi oli valmis lähtemään, mutta entäpä jos tuo lähtö olisi isälle tullut. Hän tunsi ettei hän olisikaan ollut valmis lähtemään.

Silloin vielä, vanhimmat rakastivat lapsiansa, eikä ne tahtoneet niitä rintansa alle murhata, Isätkään eivät tahtoneet välttää sitä Jumalan sanelemaa sääntöä, "otsasi hiessä sinun pitää leipääsi syömään." Katselkaa. He eivät ajatelleet, niin kuin nykyajan ihminen, että älä sinä Jumala houraa, kun en tee lapsia, niin enhän minä otsan hiessä tarvitse leipää syödä. Minä elän helpommasti, Eikä silloin äiditkään olleet vielä sen mielisiä kuin he nykyaikana ovat. Jumala sanoi, että kivulla sinun pitää synnyttämän lapsesi, mutta nykyajan äidit sanovat, että yksi tai kaksi lasta, mutta enempää minä en niitä kivulla synnytä. Nykyajan ihminen ei pelkää rikkoa Jumalan määräyksiä vastaan. Mutta minä uskon sillä lailla, että vaikka olisi kuinka uskovainen isä, joka helpompien päivien tähden ei tahdo tänne maailmaan lapsia saattaa, niin hän taitaa joutua helvetin vaivassa niille syntymättömille lapsillensa leipää otsa hiessä hankkimaan. Kuulkaa, se on huokeampi täällä otsa hiessä lapsille leipää hankkia kuin helvetissä, kun Jumala meille sitä leipää vielä siunaa. Ja minä uskon, äidit rakkaat, jos ette täällä tahdo kivulla synnyttää lapsia, niin te ette pääse lasten kanssa iankaikkista elämää nauttimaan, mutta teidän pitää alkaa helvetin vaivassa ja helvetin tuskissa niitä syntymättömiä lapsia vielä synnyttämään. Voi, voi sinua ihmisraukkaa, joka tahdot taivaaseen päästä, ja kuitenkin vastoin omaatuntoasi elät ja julkeasti Jumalan käskyä vastaan rikot.

Laestadiuksella oli hirveä itku, kun yksi lapsista kuoli vaikka pirtti oli täynnä lapsia, Jumala oli antanut kaksoisetkin, ja muistaakseni tämä poikanen oli toinen niistä kaksoisista. "Ei hän ole enää isää vastaanottamassa, kun hän tulee kirkkomatkoiltaan," valitti sureva isä. Hän meni yöllä lapsen haudalle, ja itki ja valitti siellä: voi, Jumala, jos minä saisin vielä päästä siihen osaan johon pieni poikani on päässyt, mutta en minä koskaan sinne pääse. Minun täytyy hukkua! Ja sitten häneen tuli hirvittävä keuhkokuume, ja hän tunsi, että nyt on helvetti avoimena. Nyt tulee lähtemisen päivä. Mutta vielä kuolintuskissaan hän huusi, että jos sinä Jumala minua vielä parannat, niin näytä minulle iankaikkisen elämän tie, ja minä tahdoin sitä tietä vaeltaa.

Ja pappi parani.

Sitä ennen oli tapahtunut Ruotsin puolella pohjanmaalla ihmeellisiä asioita. Yksi Maria-niminen lappalaistyttö oli tullut sielun hätään. Maria meni pappilaan, ja kertoi papille minkälainen hätä hänellä on, mutta pappi ei osannut auttaa. Hän meni toiseen pappilaan, ei sielläkään. Mutta hätäänsä apua etsivä Maria vaelti ja vaelti, kunnes hän tuli viimein Noran seurakuntaan, jossa oli uskovainen pappi, Brandell nimeltään. Brandell tiesi mitä syntiselle tehdään. Hän saarnasi Marialle kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Maria käsitti uskon ja tunsi, että hän onkin nyt niitä samoja lukijaisia, kuin ne muutkin kristityt, joita kaikki maailman ihmiset olivat parjanneet ja haukkuneet. Niihin aikoihin tuli Laestadius jollekin tarkastusmatkalle ja piti alttarisaarnan Åselen seurakunnan kirkossa. Kirkon penkissä istui myöskin Lapin Maria. Kun hän kuunteli Laestadiuksen saarnaa, niin hän ymmärti, että siinä on uskoton pappi. Mutta hän ajatteli niin kuin muutkin lukijaiset, että häntä pitäisi mennä puhuttelemaan. Jumalan lapset rakastavat papinkin sielua niin paljon, että he vastoin lihan ja verenkin tahtoa menevät häntä puhuttelemaan, vaikka pappirukat luulevat, että he vihaavat heidän sielujansa, ja sen tähden he tulevat haukkumaan. Kun Lapin Maria tuli sinne sakastiin ja alkoi Laestadiukselle kertomaan miten hän on uskovaiseksi tullut, niin Laestadius alkoi ymmärtämään, että noinhan se minunkin pitää uskovaiseksi tulla. Laestadius on itse kertonut, miten Lapin Maria saarnasi hänelle evankeliumin, ja miten Marian puhetta kuunnellessaan hänelle alkoi näkymään mistä tie taivaaseen menee. Ja hän sanoi, että hänellä on sellainen usko, että hän kerran saa taivaan rannalla Lapin Mariaa puristaa rintaansa vasten tervehdykseksi, kun ovat sannan määränpäähän päässeet.

Niin se totuus on, vaikka viimeisimmän eriseuran päähenkilöt, heidän äänenkannattajansa, Elämän Sanan, päätoimittaja Esko Häkli kirjoituksessaan Kotimaassa, tässä kesäkuun lopulla, purkaa Laestadiuksen parannuksen teon kokonaan selittäen, että Lapin Marialla ei ollut mitään tekemistä Laestadiuksen uskon kanssa. Aivan kuin Laestadius olisi siepannut uskon taivaasta, tai puun juurella, eli yksinäisyydessä sen saanut, niin kuin muutkin tämän maailman hengelliset. Ystävät rakkaat, siinä se nähdään, että joka pimenee se pimenee. Ei ole valkeus omaa ansiota; ei sekään, että sinä ja minä olemme tänä päivänä uskomassa, mutta se on Jumalan armoa ja Jumalan työtä. Pyhän Hengen vaikutusta se on, että olemme tuonkin pimeyden eroittanut. Ja jo se pitäisi siinäkin olla niin hyvä merkki kaikille harhaileville sieluille, ettei sentään noin paksua pitäisi uskoa.

Kun Laestadius lähti Aselesta takaisin Karesuantoon, niin hän oli kuin eri mies. Hänellä oli ilo sydämessä. Hän näki mistä tie menee taivaaseen, ja hän osasi muillekin sitä tietä osoittaa. Nyt alkoivat erilaiset saarnat kaikua, Lukkari, vanha fariseus ja viinaporvari, huomasi ensimmäiseksi, että nyt on tainnutkin Jumalan Henki kirkkoherraan tulla. Ja sen takia, kun ensimmäinen synnistä luopuja ilmoittautui, niin lukkari meni .kirkon ovelle ja otti taskumatin taskustaan ja otti oikein pitkän ryypyn, kirkkoherran ja kaiken kirkkoväen nähden. Ja jo se lappalaisia nauratti, että vai meinaa se tuo pappi meitä herättää, ja meitä uskottomaksi laittaa. Ja kun he menivät kirkon taakse, niin jo he pappia kirosivat. Ja kun pääsivät lukkarin puustelliin, niin siellä avattiin rommitynnyrit ja juotiin itsensä humalaan, ja myytiin poroja rommin hinnaksi. Ja näin jatkettiin jumalatonta elämää. Mutta se jäi kaivelemaan, se Laestadiuksen saarna: helvettiin joutuu synnin tekijä, te ette ole uudestisyntyneitä, ettekä ole uskomassa. Lähdettiin kuuntelemaan toisenakin sunnuntaina: sama saarna: Ja lukkari otti pitkän ryypyn. Ja päätettiin, että ei mennä enää kirkkoon. Mutta ajatella, kun Jumala herättää tuntoja, niin siellä yksi ja toinen alkoi tuntemaan, että voi, minä joudun helvettiin. Ja heidän piti tulla kirkkoon. Kirkko oli kerta kerralta ääriään myöten täynnä. Laki ja evankeliumi julistettiin. Karesuannossa alkoi kaikua tämä sana: ei tarvitse joutua helvettiin, Jumalan Pojan veri pesee kaikesta synnistä. Jumalan. Poika on synnin alaiset tullut nostamaan ja vapaaksi voittamaan. Yksi nainen kirkon etupenkissä sai voiman uskoa, nainen, joka oli viikkoa aikaisemmin humalapäissään maannut oman lapsensa kuoliaaksi. Kun hän käsitti tämän, että syntinen saapi synnit anteeksi, eikä hänen, jumalattoman, tarvitse hukkua, niin, kuulkaa, se oli hänelle kuin tuli ja leimaus. Hän nousi ylös ja kiitti suurella äänellä Jumalaa. Ja kun seuraavan kerran tapahtui samoin, toinen syntinen sai parannuksen armon, niin maan peruskallio tärisi pohjamaalla merkiksi, että suuri herätyksen aika on alkanut. Aivan niin kuin Filippin vankilassa, jossa Paavali ja Siilas kiittivät Jumalaa. Seurat olivat yhdessä lappalaiskodassa, jossa Laestadius puhui. Kodan emäntä, lappa-laisvaimo, käsitti parannuksen armon. Ja kun hän alkoi kiittämään Jumalaa, niin maa tärisi pohjanmaalla. Etsikon ja herätyksen aika oli alkanut.

Elävä evankeliumi kantaa hedelmää

Aikaisemmin on muisteltu jo sitä miten Laestadius ennen parannuksen armon saantiaan koetti kaikkensa kahdenkymmenen vuoden ajan ihmisten pelastamiseksi Karesuannossa, eikä saanut mitään aikaan. Mutta kun Jumala puuttui asiaan, antoi papille parannuksen armon ja teki hänet aseeksensa, niin ajatelkaa, kahden vuoden kuluttua ei ollut enää yhtään viinaporvaria, ei yhtään juomaria, ei yhtään porttoa eikä yhtään porovarasta Karesuannossa löydettävissä.

Laestadius muutti muualle, vähän alemmaksi, Pajalan seurakuntaan, koska se oli Jumalan tahto. Ja kun hän pitää Karesuannossa niille taivaansuvilintusille ja kaikille armonpenikoille lähtösaarnansa, niin hän sanoo, että nyt te kaikki armonpenikat katsotte haikiasti ruokkijanne perään, joka nyt pois lähtee, te ajattelette, että kukas meille nyt muruja viskoo Vanhimman pöydältä. Mutta hän sanoo, muistakaa kuka teitä on ruokkinut. En minä, mutta Hän, joka ennenkin on armonpenikoita ruokkinut, Herra Jeesus. Ja ajatella, silloin kirkon katosta wuoti kirkas vesi alttarille. Kun mentiin ullakolle katsomaan, että kuka sieltä vettä kaatoi, niin ei siellä näkynyt merkkiäkään märkyydestä. Mutta se oli merkki taivaasta, että taivaasta niitä Jumalan lapsia ruokitaan. Pajalassa jatkui sitten suuret herätyksen ajat ja se levisi kuin kulovalkea. Mutta kiitettiinkö Laestadiusta? Kolme, neljä kertaa hän sai mennä piispan eteen vastaamaan herätyksestä, hän sai olla maallisten tuomarien edessä, ja aina oli vihamiehet kirkossa, ja jos olisi ollut mahdollista, niin he olisivat elävältä hänet syöneet. Mutta Jumala teki työtänsä. Herätys levisi sekä Ruotsissa, Suomeen ja Norjaan.

Pirukin lähtee liikkeelle turmellakseen Jumalan työtä

Juhani Raattamaa tuli sitten Laestadiuksen jälkeen pohjanmaalla kuin kristillisyyden vanhimmaksi, Herran profeetaksi ja työmieheksi viinimäessä. Mutta Juhani Raattamaa sai jo nähdä tämän, että piru on kahdenpuolen pohjanmaata kappelinsa rakentanut. Toinen kappeli on Kiirunassa ja Gellivaarassa ja toinen on Kittilässä. Vuorotellen sai Raattamaa käydä näiden kappelien peruskiviä purkamassa ja maahan jaottamassa, mutta piru vain odotti sitä, että kun tämä kristillisyyden vanhin kallistaa päänsä, niin silloin hän aloittaa voimakkaan työnsä. Kun sitten- Raattamaa kuoli, niin silloin myöskin sielujen vihollinen Gellivaarassa, Kiirunassa ja toisaalta Kittilässä nosti suuren voimansa liikkeelle. Toisaalla nousi Ison Esikoisuuden eriseura ja toisaalla Uudenheräyksen eriseura. Kumpikin kuoleman liikkeitä, joista ei ole yhtään niihin liikkeisiin kuulunutta kunnian valtakuntaan kostunut, mutta kaikki ovat onnettomuuteen vaipuneet. Kristillisyys jäi kuitenkin ennallensa läpi pohjanmaan. Paljonhan se teki Iso Esikoisuuskin tuhoa siellä täällä Suomen puolellakin, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin Uusiheräys. Mutta tässä tapahtui juuri sama, mitä jo apostoolisena aikana on kirjoitettu, että eriseurat pitää teidän seassanne oleman, että koetellut ilmi tulisivat. Uskottomat ja vilpistelijät menivät suurina joukkoina Uuteenheräykseen ja Isoon Esikoisuuteen, mutta ne, jotka armosta uskoivat, ja joilla oli Pyhä Henki, ei niillä ollut mihinkään lähtemistä.
Kun Raattamaa kuoli, niin Erkki Antilla, Torniojokivarrella, oli suuri huoli: voi, voi, nyt on vanhimmat kuolleet, Laestadius ja Raattamaa. Kukas nyt pitää huolta kristillisyydestä. Mutta kun hän istui kotonaan niissä huolissa, niin hänelle alkaa näkymään ihmeellinen näky, selvällä päivällä ja hänen valveilla ja täydellä tajulla ollessaan. Siinä tuli pyhien saatto, tuli Abel, Abraham, profeetat, Daavid, kaikki vanhan testamentin pyhät, kruunut päässään; siinä menevät apostolit, siinä ne, jotka ovat apostolien jälkeen elovainiolla työtä tehneet. Siinä menee Lutherkin. Selvästi hän tunsi hänetkin. Elämän iankaikkinen ja katoamaton kruunu on hänelläkin päässään. Siinä meni Laestadius, hänelläkin kruunu päässään. Siinä meni Raattamaa, ja hänelläkin kirkas kruunu päässään. Mutta sitten tuli viimeisenä Jeesus Kristus, jolla oli orjantappura kruunu päässään. Erkki Antti ymmärsi, että se on Herra Jeesus Kristus, joka pitää huolen kristillisyydestään pohjanmaalla viimeiseen päivään saakka. Ei tarvitse Jumalan lasten sitä huolta kantaa etteikö olisi enää, joka kristillisyydestä huolta pitäisi.

Pikkuesikoisuuden juuret isossa esikoisuudessa

Amerikassa erosi Isosta Esikoisuudesta yksi eriseura, jota siellä alettiin nimittämään pikkuesikoisuudeksi. Siis huomatkaapa, pikkuesikoisuus on alunperin eriseurasta lähtenyt eriseura. Se ei ole kristillisyydestä lähtöisin, vaan eriseuran eriseura. He kun eivät saaneet puhujia Suomesta, vain joskus uudestiheränneitä, ja kun kuulivat minkälaisia ovat Jumalan valtakunnan puhujat, että he ymmärtävät Raamattua ja osaavat selittää sitä, eivätkä puhu niin kuin kirjanoppineet, vaan niin kuin se, jolla valta on. Niin he alkoivat kirjoittelemaan, etteivätkö he saisi täältä Suomesta sinne eriseuraansa meidän kristillisyytemme puhujia. Pauli Rantala, vuoden 1911 paikkeilla, oli ensimmäinen, joka otti kutsun vastaan ja kävi reissun siellä. Mutta kun hän tuli takaisin, niin hän teki siitä virheestään Rovaniemen, suviseuroissa vuonna 1912 parannuksen. Mutta kun parikymmentä vuotta oli kulunut, niin alkoi tulla uusia kirjeitä, eikö Suomen puhujat tulisi heille saarnaamaan. Joka oli aivan samaa, jos esim. nyt helluntailaiset toisivat minulle kirjeen ja pyytäisivät, että etkö sinä tulisi tuonne heidän Siioniin heille puhumaan. Tilanne oli aivan samallainen. Ei ne sen kummempia olleet ne Amerikan pikkuesikoiset. Eriseurasta eronneita eriseuraisia. Ja kuitenkin löytyi miehiä, jotka rahan tähden ottivat tuon kutsun vastaan. Jumalan lapset Ylivieskan suviseuroissa ennen heidän lähtöään olivat neuvomalla neuvoneet, kyynelin ja rukouksin, älkää lähtekö Mutta he lähtivät. Ja näin alkoi suuri hajoituksen aika Suomen Siionissa. Vilpistelijät joutuivat taas eriseuraan, ja niin tapahtui suuria vahingoita, m. m. Ylivieskassa, Rautiossa, Oulussa, ja monilla paikkakunnilla, mutta ennen kaikkea Tornionjokilaaksossa. Siellä minunkin kotikylälläni, kotonani ja suvussani, ei löydy yhtään elävää kristittyä. He ovat kaikki isää ja äitiä myöten tuossa eriseurassa. Isä ja äitikin myöntävät, että niin sitä silloin monta kymmentä vuotta sitten, minunkin syntymän aikoihin, uskottiin, että sitä vain ainoastaan yhdessä uskossa tullaan autuaaksi. Viimeksi, tavatessamme sanoi äitikin, että niin se kyllä silloin oli, mutta ei hän tee parannusta, ja isä sanoi, että joo, mutta kristillisyys on muuttunut. Sehän muuttuu ajan mukana niin kuin kaikki muukin. Siellä ei nyt tee esim. mitään väliä se kuka siellä saarnaa. Jehovalaistenkin solkkuämpäristä voipi löytyä joku hyvä pala, jota voipi makustella, puhumattakaan sitten kaikkien muiden eriseuraisten solkkuämpäreistä.

Rajojen umpeutumista

Vaikka pikkuesikoisuuden eriseuran omille teilleen meno oli jo aikoja sitten tapahtunut, niin yhä löytyi aina mieltä, jonka mukaan oli enemmän tai vähemmän arkaa mennä sanomaan eriseuraisista suoraa totuutta. Ne omat sukulaiset ja oman kylän ihmiset, huolimatta siitä, että ne olivat julkisesti eriseuraisia, pakkasivat silti muutamien mielestä olemaan vain kristityitä, mutta ne eivät vain paremmin ymmärrä, eikä käsitä. Mutta käsittääpäs ne vain olla eriseuran puolesta aivan henkeen ja vereen asti kristittyjen vihollisia.

Monenlaista eriseuraa on Jumalan valtakunnasta lähtenyt, mutta aina on Jumalan valtakunta läpi myrskyjen, pyryilmojen, raesateitten ja sumuilmojen säilynyt sen Golgatan veripunaisen auringon loisteessa. Kuule Herran lauma pohjanmaalla, suuren pyryilman läpi olet säästynyt tähän päivään asti. Ja me rukoilemme niin kuin Laestadius, tulee elon aika pian, varjele elon Herra tätä pientä peltopalasta rajuilmalta, myrskyltä ja raesateelta, varjele hallalta, että ne pienet nisun jyväset saataisiin -taivaan aittaan koota.

Vieläkö epäilet, Jumalan lapsi, että olet tuuliajolla, ties missä, sata vuotta vanhassa uskossa, vai joko uskot, että uskosi on sama kuin Abelin, Abrahamin, profeettain, Jeesuksen, Lutherin, Laestadiuksen, Raattamaan ja kaikkien entisten pyhien. Vieläkö epäilet, että jossakin muussakin ja muuallakin tullaan autuaaksi.

Ja kuulkaapa, Jumalan lapset, tässä sanottiin, että Herran Henki jääpi lepäämään pohjanmaalle. Täältä ei enää lähdetä mihinkään muualle kuin taivaaseen. Vielä vähän aikaa, ja elon Herra tulee nisupeltonsa leikkaamaan Pohjanmaalta. Siihen saakka olemme hyvässä turvassa. Ei tarvitse peljätä edes sitäkään, että tulisi hallaa niin kauan kuin Edomin verinen pilvi on pellon päällä sen suojana ja eikä tarvitse peljätä peiton kuivumistakaan niin kauan kun veripilvi pisaroipi kosteutta Jumalan lasten sydämille. Uskomme niin kuin Erkki Antti, että orjantappura kruunua kantava kunnian Kuningas johtaa kristillisyyttä tänäkin päivänä, ja kaikki, jotka ovat pois korjattu, ovat kunnialla kruunattujen juhlasaatossa. Pian saamme mekin yhtyä siihen juhlasaattueeseen.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Re: Elävän kristillisyyden vaiheista

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Elo 2009, 15:24

Tähän on pakko todeta, että olen kuullut ko. saarnan nauhoituksena. Vaikuttava puhe!
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Bono » 13 Elo 2009, 11:32

Itse olen kyllä hämmentynyt. Mm. allaolevaan lainaukseen toivoisin näkökulmia: onko Raamatussa jonkinlaista pohjaa tälle pohdiskelulle? Puhuja sanoo joka tapauksessa "minä uskon sillä lailla".

P.K. kirjoitti:Mutta minä uskon sillä lailla, että vaikka olisi kuinka uskovainen isä, joka helpompien päivien tähden ei tahdo tänne maailmaan lapsia saattaa, niin hän taitaa joutua helvetin vaivassa niille syntymättömille lapsillensa leipää otsa hiessä hankkimaan. Kuulkaa, se on huokeampi täällä otsa hiessä lapsille leipää hankkia kuin helvetissä, kun Jumala meille sitä leipää vielä siunaa. Ja minä uskon, äidit rakkaat, jos ette täällä tahdo kivulla synnyttää lapsia, niin te ette pääse lasten kanssa iankaikkista elämää nauttimaan, mutta teidän pitää alkaa helvetin vaivassa ja helvetin tuskissa niitä syntymättömiä lapsia vielä synnyttämään.
Torvi-blogin kirjoittaja.
Bono
vakiintunut
 
Viestit: 110
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:26

ViestiKirjoittaja nuusku » 13 Elo 2009, 12:10

Kyllä minä muistelen kuulleeni, että helvetissä vanhat synnit muistuvat ihmiselle mieleen. Ehkäisyhän nyt on vain yksi niistä pahoista teoista, joita ajassa on voitu tehdä. En usko saarnaajan tarkoittaneen, että helvetissä syntyy uusia lapsia, vaan että sekin asia muistuu siellä mieleen, ja kyse on jonkinlaisesta kielikuvasta. Kyllähän siitä Raamatussa on kirjoitettu, että sen lisäksi, että siellä on ahdistavaa olla, niin sen lisäksi siellä myös konkreettisesti vaivataan siellä olevia sieluja. Uskovaisella on sen sijaan hyvä osa, kun synnit on Jeesuksen verellä kuitattu ja tilikirjat synneistä tyhjennetty, ja uskovainen pääsee taivaan kotiin Jumalan luokse iäiseen iloon. Epäuskoisten ja pettureiden osa on kuitenkin hirvittävä.

Tämä on raskas aihepiiri erityisesti epäuskoisten lähisukulaisten vuoksi, mutta mielestäni Raamatussa kerrotaan selvästi, että ihmisellä on helvetin vaivassa kuitenkin yhä ymmärrys tai tietoisuus itsestään ja aivan kuin siellä ymmärtää asioiden laidan. Muistan saaneeni myös tietoja siitä, että kyllä siellä vaivassa olisi niin paljon parannuksen tekijöitä, tuskin olisi ketään joka ei sillon haluaisi parannusta tehdä. Esim. seuraavassa kohdassa kerrotaan, kuinka rikas mies helvetissä ymmärsi hyvin asioitten laidan ja hänellä oli ymmärrys tahi tietoisuus jäljellä.
Ja hän huusi, sanoen: isä Abraham, armahda minun päälleni ja lähetä Latsarus kastamaan sormensa pää veteen, että hän jäähdyttäis minun kieleni; sillä minä kovin vaivataan tässä liekissä. (Luuk. 16:24)

Toivotaan vielä että kaikki rakkaat läheiset tekisivät parannuksen että kukaan ei sinne paikkaan joutuisi, ja jos eivät parannusta teekkään niin onneksi uskovaisilla on se lohtu että taivaassa ei niitten läheisten osaa muistuteta mieleen. Toivotaan myös, että kukaan ei ehkäisyn tai minkään muun synnin luvallisuuden kautta lankeaisi pois elävästä uskosta.

Mielestäni puhuttelevaa on myös, että Raamatun mukaan ne, jotka ovat kuulleet tai saaneet ymmärtää Jumalan tahdon, ja sen jälkeen tietoisesti uhmaavat sitä, saavat suuremman tuomion kuin ne, jotka eivät ole saaneet jostakin asiasta koskaan kuulla. Varmaan tässäkin asiassa suurempi vaiva on niillä, jotka ovat saaneet Jumalan tahdon kerran käsittää, mutta ovat sen hyljänneet ja sitten Jumala on heidät hylännyt, niin niiden osa on pahempi kuin niiden, joille ei ole elävää evankeliumia koskaan saarnattukaan.

Mutta sen palvelian, joka tiesi Herransa tahdon, ja ei itsiänsä valmistanut eikä tehnyt hänen tahtonsa jälkeen, täytyy paljon haavoja kärsiä.
Joka taas ei tietänyt, ja kuitenkin teki haavain ansion, sen pitää vähemmän haavoja kärsimän; sillä kenelle paljo annettu on, siltä paljon etsitään, ja jonka haltuun paljo on annettu, sitä enempi anotaan.
(Luuk. 12:47-48)

Mielestäni myös seuraavassa kohdassa, josta on sanottu että nämä VT:n apokryfikirjat eivät ole Raamattua, niin niitä voi pitää kuitenkin lähes yhtä luotettavina, niin sieltä selvästi käy ilmi, että epäuskoisten silmät aivankuin aukenevat viimeisellä tuomiolla kadotuksen vaivassa, vaikuttaa siltä että siellä todella saa ymmärtää asioiden laidan kokonaisuudessaan. Herra Jeesus on tainnut jo tässä vaiheessa avata tilikirjat ja mennyt elämä on käyty läpi, mutta ei ole ollut näillä sieluparoilla mahdollisuutta enää velkaansa takaisin maksaa:

1. Silloin vanhurskas seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka häntä ahdistaneet ja hänen työnsä hyljänneet ovat;
2. Koska he sen näkevät, niin he hämmästyvät sangen hirmuisesti, ja tyhmistyvät sitä autuutta. jota ei he toivoneet.
3. Puhuvat toinen toisellensa, ja katuvat, ja huokaavat henkensä ahdistuksesta, ja sanovat: tämä on se, jonka me ennen pidimme nauruna ja pilkka-sananlaskuna.
4. Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpiänä.
5. Kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan, ja hänen perintönsä pyhäin sekaan'?
6. Sen tähden olemme eksyneet oikialta tieltä, ja vanhurskauden kynttilä ei ole meitä valistanut, eikä vanhurskauden aurinko meille koittanut.
7. Me olemme kaikki käyneet vääriä ja vahingollisia teitä, ja olemme vaeltaneet harhoja retkiä; mutta Herran teitä emme ole tietäneet;
8. Mitä autti meitä koreutemme? mitä hyödytti meitä rikkaus ja ylpeys?

9. Kaikki ovat menneet ohitse niinkuin varjo, ja niinkuin sanansaattaja, joka juosten menee;
10. Niinkuin laiva, joka aalloissa juoksee, jonka jälkeä ja vanaa, sittekuin se on mennyt ohitse, ei löydetä aalloissa;
11. Eli niinkuin lintu, joka tuulessa lentää, jonka rataa ei enään löydetä, sillä hän laukuilee ja pieksää tuulta, ajaa ja eroittaa sitä liehuvaisilla siivillänsä, ja sitte ei löydetä merkkiä senkaltaisesta lennosta;
12. Eli niinkuin nuoli, joka jotakuta kohden lasketaan, hajoittaa tuulen, joka kohta kokoontuu jälleen, ettei tuta taideta, kusta se mennyt on:
13. Niin myös me, kohta kuin me syntyneet olimme, saimme lopun, ja emme mitään hyvää työtä ole tehneet,
14. Vaan me olemme kulutetut meidän pahuudessamme.
15. Sillä jumalattoman toivo on kuin tomut tuulelta hajoitettu, ja niinkuin vetelä vaahto, joka myrskyltä on ajettu, ja niinkuin savu, joka tuulelta on puhallettu pois, ja niinkuin se kohta unhotetaan, joka ainoastaan päivän vieraana on ollut.
16. Mutta vanhurskaat elävät ijankaikkisesti, ja Herrassa on heidän palkkansa, ja kaikkein Korkein pitää heistä murheen. (Viis. 5:1-16)


Rukoillaan nyt kuitenkin, että emme joutuisi itsemme tai omien läheistemme suhteen näitä asioita pohtimaan, vaan että itse kukin meistä ja meidän tuttavamme saisivat kerran taivaan kotiin kostua evankeliumin uskojina ja Jeesuksen veren korjaajina.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja O.M » 17 Elo 2009, 13:22

nuusku kirjoitti:En usko saarnaajan tarkoittaneen, että helvetissä syntyy uusia lapsia, vaan että sekin asia muistuu siellä mieleen, ja kyse on jonkinlaisesta kielikuvasta.


Tuskin Korteniemi on tarkoittanut, kuten Nuusku totesi, että syntymättömiä lapsia konkreettisesti alettaisiin helvetissä synnyttää ja heille konkreettisesti alettaisiin tienata leipää. Muutoinhan vanhempiensa synteihin syytön lapsi joutuisi vanhempiensa syntien takia syntymään helvetin vaivaan. "Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä" (Hes. 18:20). "Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan" Ilm. 20:12). Uskoisin Korteniemen tarkoittaneen, että ajassa synnin tähden säästynyt vaiva odottaa kadotuksessa myös lapsiasian kohdalla. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja näre » 17 Elo 2009, 21:03

O.M kirjoitti:"Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan" Ilm. 20:12).Uskoisin Korteniemen tarkoittaneen, että ajassa synnin tähden säästynyt vaiva odottaa kadotuksessa myös lapsiasian kohdalla. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Mitenkähän tuo on Raamatun pohjalta? Pelastusta ei voi ansaita teoilla, mutta entä kadotusta? Tarkoittaako alkukielessä tuo 'tekojensa mukaan' tekemistä konkreettisena asiana?
näre
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Elo 2009, 21:28

Onhan asia niin, että jokainen meistä on omilla teoillaan ansainnut helvetin vaivan, ja ilman Jumalan armoa sinne olisimmekin matkalla. Toisaalta Jumala ei ole tarkoittanut ketään kadotukseen, kadotus on luotu vain sielunviholliselle ja hänen enkeleilleen, eikä lainkaan ihmisille.

Toisaalta Jumala ei vie ketään väkisellä taivastielle, vaan suostuttelee ja taivuttelee, josko ihminen nöyrtyisi anomaan armoa armon alttarin äärellä. Omasta syystään menee kadotukseen jokainen, joka sinne menee. Omien syntiensä vuoksi, mutta myös siksi, että on hyljännyt tarjolla olleen Jumalan armon.

Sen sijaan taivaaseen ei mene kukaan omalla ansioillaan, emme voi mitenkään vaikuttaa, emmekä edes myötävaikuttaa oman pelastuksemme asiassa. Ainoa mahdollisuutemme on jäädä väsyneenä armon alttarin eteen, ja siinä rukoilla Jumalalta sen verran voimaa, että saisimme armon anomuksen soperelluksi. Siinä voimaton täytetään täydellisellä Jumalan voimalla.

Olen aivan livenä kuullut muutamia Pauli Korteniemen saarnoja, ja sellainen muisto niistä on, että hän käytti voimakkaita, mutta sattuvia kielikuvia. Sellaisia on tässäkin saarnassa, sellaisia on ollut hänen muissakin saarnoissaan. Tästä Raamatun paikasta olen kuullut yhtä pitävän selityksen muiltakin puhujilta, muistankohan oikein kun muistelen ainakin Vihtori Stårkin sen näin selittäneen, mutta varmasti monen muunkin.

Bonon pohdiskeluun sen verran omia muistojani, että olen joskus pohdiskellut helvetin tulen luonnetta. Emme kukaan sitä voi ymmärtää, voimme vain hämärästi aavistella. Joskus kun olen kantanut sairasta omaatuntoa joidenkin nimeltä mainittavien syntien vuoksi, on ollut mielessäni sellainenkin ajatus, ettei sen pahempaa helvetin tulta tarvitakaan, kuin on raskas ja sairas omatunto. Jos siihen liittyy vielä tieto, ettei siihen tule koskaan loppua, onpa siinä raskas taakka kannettavaksi. Siihen käsitykseen muistelen tueksi Jeesuksen omat sanat, että tuomiopäivänä on huokeanpi niilllä kansoilla ja kaupungeilla, jotka eivät ole koskaan pelastuksen sanaa kuulleetkaan, jos sitä verrataan heihin, jotka ovat sen kuulleet ja hylänneet. Sitäkin ajatusta uskon Pauli -veljen kautta halutuksi meille kirkastaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 17 Elo 2009, 22:56

näre kirjoitti:
O.M kirjoitti:"Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan" Ilm. 20:12). - -

Mitenkähän tuo on Raamatun pohjalta? Pelastusta ei voi ansaita teoilla, mutta entä kadotusta? Tarkoittaako alkukielessä tuo 'tekojensa mukaan' tekemistä konkreettisena asiana?


Alkukielessä käytetään raamattu.uskonkirjat.net-sivuston mukaan sanaa εργον. Samaa sanaa käytetään mm. seuraavassa Jaakobin kirjeen kohdassa.

Jaak. 2:
"15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut."


--> Eli ymmärtääkseni "tekojensa mukaan" tarkoittaa kaikkia konkreettisiakin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, kuten köyhien vaatettamista ja ravitsemista tai ko. tekojen laiminlyömistä. Vanhurskas tuomari ei kuitenkaan katso hyviksi teoiksi ihmismielen mukaan tapahtuvaa köyhien vaatettamista ja ravitsemista, joissa tavoitellaan itselle hurskaan ja hyvän ihmisen mainetta. Vanhurskas tuomari näkee hyvinä tekoina ne teot, joissa on usko on vaikuttanut eli ne Jumalan tahdon mukaiset teot, jotka vuotavat Pyhästä Hengestä. Uskovien lankeemukset on Kristuksen sovintoveri pyyhkinyt pois. Uskovien vanhasta osasta lähteneet teot jätetään siten huomiotta ja katsotaan vain Pyhästä Hengestä vuotaneita tekoja. Epäuskoisten teot taas tuomitaan lukematta veristä uhrikaritsaa heidän syntiensä sijaisuhriksi.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja nuusku » 17 Elo 2009, 23:50

Olen kuullut samoin kuin Taavetti ja O.M. kertovat. Voisiko kyse olla siitä, mitä kristillisyydessä selitetään, että olemme "uskomassa valmiin päälle", ja kun uskomme Herran Jeesuksen teon päälle, niin hänen tekonsa luetaan meille vanhurskaudeksi.

Ja myös tässä näytetään selitettävän tilannetta:
Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt". (Joh. 6:28-29)


Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa. (2. Kor. 5:20-21)


Sitten kysymys. Hain nettiraamatusta tekoihin liittyviä asioita, mutta pistin silmään kohta, jota jäin pähkäilemään mielessäni. Mahtaako teistä joku osata kertoa, mitä seuraava kohta tarkoittaa?

13 Jokainen teko tulee julkiseksi; sillä se päivä sen on selittävä, joka tulessa ilmaantuu: ja minkäkaltainen kunkin teko on, sen tuli koettelee.
14 Jos jonkun teko pysyy, jonka hän sen päälle rakentanut on, niin hän saa palkan:
15 Jos jonkun teko palaa, niin hän saa vahingon; mutta hän tulee itse autuaaksi, kuitenkin niinkuin tulen kautta. (1. Kor. 3:13-15)


Onko teillä tietoja, miten kristillisyydessä on opetettu tuo kohta, että kuitenkin niinkuin tulen kautta." ?
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja näre » 18 Elo 2009, 00:36

Taisin olla epäselvä. Kysymykselläni hain sitä, sanooko Raamattu jotain tekojen vaikutuksesta kadotustuomion ankaruuteen tai muotoon. Vrt. "ajassa synnin tähden säästynyt vaiva odottaa kadotuksessa myös lapsiasian kohdalla. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää."
näre
 

ViestiKirjoittaja O.M » 18 Elo 2009, 10:51

näre kirjoitti:Taisin olla epäselvä. Kysymykselläni hain sitä, sanooko Raamattu jotain tekojen vaikutuksesta kadotustuomion ankaruuteen tai muotoon.


Nyt vasta ymmärrän kysymyksen täysin. Itselläni oli aiemmin käsitys, että kadotuksen vaiva olisi sama kaikille epäuskoisille. Huhtikuussa 2005 olen kirjoittanut Suomi24:ssa näin:

"Nähdäkseni epäuskosta on sama rangaistus kaikille, riippumatta hänen syntilistastaan. Minulle on vieras ajatus, että ihminen saisi "pohjapalkaksi" ikuisen rangaistuksen Jumalan vastustajana olemisesta ja lisäksi "provision" tekemistään synneistä, niiden määrästä ja pahuudesta riippuen."

Nyt elokuussa 2009 pidän tuota käsitystäni virheellisenä. Jos vain epäuskosta rangaistaisiin, epäusko olisi käytännössä ainut tuomion alainen synti. Vaikka epäusko onkin tavallaan kaikkien muiden syntien äiti, myös muista synneistä rangaistaan niiden määrän ja suuruuden mukaan. Eli ajattelen nimenomaan niin, että epäusko on se pohjapalkka, jolla tienataan kadotus. Muista synneistä muodostuu lisäprovisio, joilla pahennetaan rangaistusta.

Eräs tuttavani arveli, että jos helvetti on sauna, niin Hitler lienee ylälauteella kauimmaisessa nurkassa äiti Teresan istuessa alalauteella kevyemmissä löylyissä.

Raamatun mukaan jokainen saa tekojensa mukaan. Kukaan ei voi ajatella, että nautinpa nyt "koko rahalla" kaikista synnin tarjoamista nautinnoista, jos rangaistus kuitenkin on sama.

Suomi24-linkin takaa löytyy Hynden viestistä useitakin kohtia, joka osoittaa epäuskoisten joutuvan vastaamaan jokaisesta tekemästään väärästä teosta. Otan muutamia esimerkkejä.

"Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili" (Matt. 12:36).

--> Jos tuomio olisi sama riippumatta turhien sanojen määrästä, ei ko. raamatunkohta tarkoittaisi mitä se sanoo: jokaisesta turhasta sanasta tehdään tuomiopäivänä tiliä. (Pois lukien uskovaiset, joiden kohdalla Jumala lukee Jeesuksen sijaisuhrin heidän syntiensä sovitukseksi.)

VT:ssa tuodaan "Hammurabin laissa" esille syntien rangaistavuuden periaate: henki hengestä, silmästä silmästä, hammas hampaasta jne.

2. Moos. 21:
"23 Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä,
24 silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, [3. Moos. 24:20; 5. Moos. 19:21; Matt. 5:38]
25 palovamma palovammasta, haava haavasta, ruhje ruhjeesta."


Noista päättelisin, että minkä ajassa taakseen jättää, sen voi löytää edestään ajan rajan toisella puolella.

Uskoisin silti, että jo pelkästä epäuskosta tuleva rangaistus on sen verran rankka, että en sitä soisi pahimmille vihamiehillenikään. Raamattu luonnehtii kadotusta brutaalisti tulijärveksi. "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen" (Ilm. 20:15). Mielestäni on Raamatun pohjalta vähän sievistelevää kuvata kadotus vain ikuiseksi eroksi Jumalasta, kuten nykyään kuulee usein sanottavan. Pelkkä ajatuskin ikuisesti polttavasta tulesta puistattaa... Vaikeaa on ymmärtää sen tarkoitusta. Jumala kuitenkin on meitä ihmisiä viisaampi ja tietänee tarkkaan, miksi kadotuksen vaiva on tarpeellista. Kenties sen uhka jo itsessään hillitsee ihmisiä pahimmilta törkeyksiltä.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Jani_S » 18 Elo 2009, 12:32

Kun jumalattomat suljetaan taivaan ulkopuolelle, jäljelle ei jää muuta kuin kadotuksen vaiva. Vaikka Jumala ei halua ihmistä sinne eikä edes sinne joutuville mitään pahaa, joutuvat sinne kuitenkin kaikki, joiden synnit eivät ole anteeksi annetut, koska muuta paikkaa ei ole.

Jumala ja hänen omansa ovat täysin syyttömiä kadotettujen vaivaan, sillä he ovat tarjonneet mahdollisuutta pelastua. Jumalankaan iloa pelastuneista eivät enää taivaassa himmennä synnintekijät, sillä hän ei ajattele enää mitään muuta kuin sitä, minkä hän alun perin loi ja missä hän omiensa kanssa on, eli paratiisia. Kaikki muu on erotettu lopullisesti pois ja unohtunut. Samoin kuin evankeliumi vie synnin niin kauaksi kuin itä on lännestä, samoin erotetaan tai on jo erotettu taivas ja helvetti.

Anteeksisaamattomat synnit tunnollaan iäisyyteen menneet saavat sinne seurakseen sielunvihollisen, joka kyllä huolehtii, että piinaa kadotettuja kaikesta synnistä jokaista väärää sanaa myöten aina ja lakkaamatta, sillä niinhän hän tekee täällä ajassakin, jos vain saa tilaisuuden. Jumala ei piinaa täällä eikä siellä, vaikka koettelee ihmistä herätelläkseen häntä, vaan kaiken tekee sielunvihollinen väkensä kanssa, eikä kadotuksessa ole enää mikään heitä estämässä. Näin julma on helvetin vaiva, kun armonaika on päättynyt.
Jani_S
 

Re: Elävän kristillisyyden vaiheista

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Elo 2009, 11:48

Korteniemi kirjoitti:Ne valkoiset orhiit, jotka matkaan olivat lähteneet, ne tiesivät määrän päänsä mihin heidän piti mennä.: Täällähän sanotaan, että ne, jotka pohjaan menevät, antavat minun Henkeni levätä pohjanmaalla. On se ihmeellistä, että se on maantieteenkin kanssa yhtäpitävää.

Lukijaiset

Elävä kristillisyys säilyi täällä pohjanmaalla, ennen kaikkea Ruotsin puolella, Siellä näitä Jumalan lapsia kutsuttiin lukijaisiksi.


"Pohjanmaa" esiintyy myös varhaisten lestadiolaiskristittyjen kirjeissä. Laestadius kirjoittaa v. 1850 "viinamarjoista" (Jumalan sanaa kylvämällä synnytetyistä uskovaisista), jotka on istutettu Pohjanmaalle, vertailukohtana "Kaanan maalle" istetuille viinamarjoille.

"Ja vanhin ottaa ne marjat enkelin kädestä ja panee niitä auringon paisteeseen ja sanoo, nämä punaiset viinamarjat ovat ensimmäiseksi kypsyneet siinä viinamäessä, jonka minä olen istuttanut Pohjanmaalle. Eivät ne tosin ole niin makeat kuin ne viinamarjat, jotka ovat kasvaneet Kaanan maalla, mutta on se kuitenkin outoa, että sen vertaiset marjat ovat kasvanne Pohjanmaalla, kussa on niin lyhykäinen kesä, ja niin harvoin aurinko paistaa, ja niin kylmä tuuli puhaltaa mailmasta."

Raattamaa kirjoittaa v. 1854 Pohjanmaalta löytyvästä piskuisesta laumasta, joiden lampuissa on öljyä, jos Ihmisen Poika tulisi juuri nyt.

"Kristus on kuollut ja Hän on myös ylösherätetty ja on Jumalan oikialla kädellä: on Hän kuitenkin uskovaisten tykönä Hänen tulemisensa päivään asti; mutta koska Hän tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päällä? Kuitenkin on meillä se usko, että Pohjanmaalla löytyy piiskuinen lauma, joiden lamput syttyvät palamaan, jos nyt Ihmisen Poika tulee."

V. 1873 hän katsoo Herran lauman eli Siionin tyttären, eli Uuden Jerusalemin, olevan yhteen henkeen juotettuna Pohjanmaalla.

"Näin olet kaunistettu Siionin tytär. Puhtaat ja viattomat ovat kätesi ja sydämesi. Etkö mahda sulata Jeesuksen rakkaudesta, kun morsiamensa kaunisti ja emäntänsä valmisti kuin uuden Jerusalemin seisovan Siionin vuorella iankaikkisesti. Pysyy Herran lauma yhtenä. Se on yhteen henkeen juotettuna Pohjanmaalla, niinkuin raamatuissa yhdellä nimellä nimitetään."

Pohjanmaalla ja pohjan maalla on eroa. Pohjanmaa kattaa Suomessa Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan (ml. Koillismaa, ennen Koillis-Pohjanmaa) ja Ruotsissa Länsi-Pohjan (Västerbottenin). Vanhan käännöksen pohjan maasta voi helposti tulla Pohjanmaa, kun elävä kristillisyys levisi etenkin alkuunsa erityisesti nimenomaan Pohjanmaalla, molemmin puolin rajaa. Itse ajattelen pohjan maan pohjoiseksi maaksi, ja laajemminkin pohjoiseksi alueeksi. Elävä kristillisyys on edelleen erityisen voimakasta yhdessä pohjoisessa maassa, Suomessa.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Huhti 2010, 16:23

Uppiniskaisuuden henki

Uppiniskaisia lapsia on aina maailmassa ollut, mutta aina silloin, kun julki jumalattomuus saa erittäin suuren vallan, on myös uppiniskaisuus oikean hengen tavalla alkanut levitä ihmisten keskuudessa. Ennen tämän hengen leviämistä ihmiset koettivat kaikin voimin taistella omaa uppiniskaisuuttaan vastaan, mutta nyt tuon hengen levittyä, jokainen sen hengen lapsi
etsii kaikkialla tilaisuutta, osoittaakseen uppiniskaisuuttaan. Oikealle ihmiselle kuuliaisuus on hyve, ja uppiniskaisuus pahe, mutta näille kuuliaisuus on pahe ja uppiniskaisuus hyve.

Meidän aikanamme ei voi moni vanhin puhua kuuliaisista lapsista, mutta lapset sen sijaan voivat kyllä puhua kuuliaisista vanhemmista. Vanhemmat luulevat perintötekijöidensä olevan niin verratonta laatua, etteivät perilliset mitään kasvatusta tarvitsekaan. Jumalan sana on vahvasti vanhanaikaisen kasvatuksen puolella. Ja happamia ovat uudenaikaisen kasvatuksen marjat Amerikassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Jos lasta ei pienenä kasvateta

– kuriin,
– järjestykseen,
– jumalanpelkoon,
– kunnioittamaan vanhempiaan,
– rakastamaan lähimmäistään,
– tyytymään tavalliseen ruokaan,
– tyytymään tavalliseen vaatetukseen,
– ahkeruuteen,
– olemaan ilman jotakin jne.

Niin ei tarvitse vanhemman ihmetellä, jos hänen lapsensa

– ei tottele vanhempiaan, opettajiaan eikä poliisiakaan,
– rakastaa epäjärjestystä,
– pilkkaa Jumalaa, ja pitää halpana kodin ja isänmaan,
— on susi toiselle ihmiselle,
– aina on tyytymätön oleviin oloihin,
– päätyönä on joutilaisuus ja mielenosoitukset,
– kaikkea vaatii itselleen, mutta ei kanna vastuuta mistään.

Kristitty ei voi menestyä uppiniskaisuuden hengen kantajana. Jumalan sana on auktoriteetti, joka vääntää nurin vahvimmatkin niskat. Kristityt! Pitäkää vaari itsestänne ja lapsistanne, ettei tuo maailmaa valloittava uppiniskaisuuden henki koskaan pääsisi sisään kotinne ovesta, eikä sitä tietä kristillisyyteen Jumalan työtä turmelemaan, Jumala antakoon meille kaikille nöyrää ja kuuliaista mieltä, mikä on parempi kuin uhri.

Pauli Korteniemi
Päivämies 9.6.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Elävän kristillisyyden vaiheista

ViestiKirjoittaja hepa » 09 Syys 2010, 10:59

O.M kirjoitti:
Korteniemi kirjoitti:Ne valkoiset orhiit, jotka matkaan olivat lähteneet, ne tiesivät määrän päänsä mihin heidän piti mennä.: Täällähän sanotaan, että ne, jotka pohjaan menevät, antavat minun Henkeni levätä pohjanmaalla. On se ihmeellistä, että se on maantieteenkin kanssa yhtäpitävää.

Lukijaiset

Elävä kristillisyys säilyi täällä pohjanmaalla, ennen kaikkea Ruotsin puolella, Siellä näitä Jumalan lapsia kutsuttiin lukijaisiksi.


"Pohjanmaa" esiintyy myös varhaisten lestadiolaiskristittyjen kirjeissä. Laestadius kirjoittaa v. 1850 "viinamarjoista" (Jumalan sanaa kylvämällä synnytetyistä uskovaisista), jotka on istutettu Pohjanmaalle, vertailukohtana "Kaanan maalle" istetuille viinamarjoille.

"Ja vanhin ottaa ne marjat enkelin kädestä ja panee niitä auringon paisteeseen ja sanoo, nämä punaiset viinamarjat ovat ensimmäiseksi kypsyneet siinä viinamäessä, jonka minä olen istuttanut Pohjanmaalle. Eivät ne tosin ole niin makeat kuin ne viinamarjat, jotka ovat kasvaneet Kaanan maalla, mutta on se kuitenkin outoa, että sen vertaiset marjat ovat kasvanne Pohjanmaalla, kussa on niin lyhykäinen kesä, ja niin harvoin aurinko paistaa, ja niin kylmä tuuli puhaltaa mailmasta."

Raattamaa kirjoittaa v. 1854 Pohjanmaalta löytyvästä piskuisesta laumasta, joiden lampuissa on öljyä, jos Ihmisen Poika tulisi juuri nyt.

"Kristus on kuollut ja Hän on myös ylösherätetty ja on Jumalan oikialla kädellä: on Hän kuitenkin uskovaisten tykönä Hänen tulemisensa päivään asti; mutta koska Hän tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päällä? Kuitenkin on meillä se usko, että Pohjanmaalla löytyy piiskuinen lauma, joiden lamput syttyvät palamaan, jos nyt Ihmisen Poika tulee."

V. 1873 hän katsoo Herran lauman eli Siionin tyttären, eli Uuden Jerusalemin, olevan yhteen henkeen juotettuna Pohjanmaalla.

"Näin olet kaunistettu Siionin tytär. Puhtaat ja viattomat ovat kätesi ja sydämesi. Etkö mahda sulata Jeesuksen rakkaudesta, kun morsiamensa kaunisti ja emäntänsä valmisti kuin uuden Jerusalemin seisovan Siionin vuorella iankaikkisesti. Pysyy Herran lauma yhtenä. Se on yhteen henkeen juotettuna Pohjanmaalla, niinkuin raamatuissa yhdellä nimellä nimitetään."

Pohjanmaalla ja pohjan maalla on eroa. Pohjanmaa kattaa Suomessa Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan (ml. Koillismaa, ennen Koillis-Pohjanmaa) ja Ruotsissa Länsi-Pohjan (Västerbottenin). Vanhan käännöksen pohjan maasta voi helposti tulla Pohjanmaa, kun elävä kristillisyys levisi etenkin alkuunsa erityisesti nimenomaan Pohjanmaalla, molemmin puolin rajaa. Itse ajattelen pohjan maan pohjoiseksi maaksi, ja laajemminkin pohjoiseksi alueeksi. Elävä kristillisyys on edelleen erityisen voimakasta yhdessä pohjoisessa maassa, Suomessa.


Valkoisista orhiista puhutaan myös ilmestyskirjassa

Ilm. 19:11
Ja minä näin taivaan avatuksi, ja katso, valkia orhi, ja se, joka sen päällä istui, kutsuttiin uskolliseksi ja totiseksi, ja vanhurskaudella hän tuomitsee ja sotii.
12 Ja hänen silmänsä ovat niinkuin tulen liekki, ja hänen päässänsä on monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettu nimi, jota ei kenkään tietänyt, vaan hän itse.
13 Ja hän oli vaatetettu vereen kastetulla vaatteella. Ja sen nimi kutsutaan Jumalan sanaksi.
14 Ja sotajoukko, joka taivaassa on, seurasi häntä valkeilla hevosilla, vaatetetut valkialla puhtaalla kalliilla liinalla.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 14 Touko 2011, 17:42

Ilm. 7:2 Ja minä näin toisen enkelin auringon koitosta tulevan ylös jolla oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joiden maata ja merta oli annettu vahingoittaa.

Eikö tässä pohjoisessa maassa ole myös aurinko, joka ei laske yölläkään, on jatkuva auringon koitto.

Uudessa käännöksessä "auringon koitosta on käännetty "idästä"
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Huhti 2019, 13:50

hepa kirjoitti:Ilm. 7:2 Ja minä näin toisen enkelin auringon koitosta tulevan ylös jolla oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joiden maata ja merta oli annettu vahingoittaa.

Eikö tässä pohjoisessa maassa ole myös aurinko, joka ei laske yölläkään, on jatkuva auringon koitto.

Uudessa käännöksessä "auringon koitosta on käännetty "idästä"

Idästähän aurinko nousee, eli koittaa, kuten vanha sanonta sen ilmaisee. Muista myös kointähteä, eli aamutähteä. Esimerkiksi eräs jouluvirsi alkaa: Kas kirkas nyt kointähtönen... Ja idästä tulivat tietäjät Jeesusta katsomaan.

Myös Siionin laulaja on runoillut: Minä katselen taivaalta idän, jos kointähti koittaa jo vois. Minä kuuntelen vaaria pidän, jos taivaiset kellot jo sois. Niin virteni virittää jo voisin minäkin, ja laulua uutta myös minä laulaisin, Kun Jeesus, oi Jeesus, kun Jeesus oi Jeesus, mua noutamaan tullut jo on.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 27 Huhti 2019, 13:50
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron