Antti Kananen: Side- ja päästöavaimista

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Antti Kananen: Side- ja päästöavaimista

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Joulu 2009, 08:56

Side- ja päästöavaimista

Matt. 18: 18 – 23
Antti Kananen

Ihmeelliset valtuudet

Tässä Jumalan sanan paikassa me saimme kuulla ihmeellisistä valtuuksista ja voimasta. Meillä on nyt tilaisuus tutkistella, kuka tällaiset valtuudet on tänne maan päälle jättänyt. Toisekseen lienee monellekin mielenkiintoinen saada tietää, missä tämänkaltaisia valtuuksia käytetään.

Luonnollisestikin on vapaita, mutta myös sidotuita ihmisiä. Kukaan ihminen ei haluaisi tulla sidotuksi, sillä vapaushan on sangen suuri elämän ilo ja lahja. Sidotulla ihmisellä on varmaankin toivomus päästä vapaaksi. Ei ole mitään elämän iloa, jos ihminen kantaa kahleita, ja on vapautensa menettänyt.
Ulkonaisessa elämässä kaikissa valtakunnissa on omat lakinsa, joilla sitä kansaa hallitaan. Niin on myös tässäkin Jeesuksen, Jumalan Pojan valtakunnassa omat lakinsa. Tässä juuri puhutaankin, millä tavalla tätä valtakuntaa hallitaan. Luonnollisestikaan laki, niin kuin kirjoitettukin on täällä pyhässä kirjassa, ei ole hyviä ihmisiä varten. Sitä ei ole pantu hurskaille ja hyville, vaan se on pantu pahoille peloksi. Joka sitä vastaan rikkoo, se otetaan kiinni ja tuomitaan. Näin on juuri hengellisessäkin mielessä, tässä Jumalan pyhässä seurakunnassa, eli armon valtakunnassa, jota Pyhä Henki hallitsee täällä maan päällä. Siinä raamattujen mukaan on kaikkein korkeimman Jumalan asumus.

Tässä puhuttiin ensinnäkin Jeesuksesta, joka siinä asuville ja oleville, Häntä rakastaville ja palveleville opetuslapsilleen nimenomaan on antanut tämän kaltaiset valtuudet. Heillä on oikeus ja valta sitoa sekä päästää.

"Totisesti sanon minä teille." Nämä ovat siis vakavat sanat, niin kuin Hän monissa muissa, ennen kaikkea mieliin pantavissa ja tärkeissä kohdissa sanoo, aivan kuin valaliittoisesti. Sitten hän sanoo: "Minä sanon: kaikki mitä te maanpäällä sidotte." Tämän Jeesus on puhunut tähän valtakuntaan sisäpuolelle. Jos siis täällä joku joutuu vikoihin tai rikoksiin, jonka huomaa syrjästä joku veli tai sisar, niin Hän neuvoo ensin sitä ojentamaan ja korjaamaan kahden kesken, ilman että sitä enempi muille tiedottaa. Tulee mennä vain sen viallisen tykö ja neuvoo häntä rakkaudessa ja kehottaa siitä korjaukseen. Jos nyt niin tapahtuu, että "hän sinua kuulee", niin on asia silloin korjattu. Mutta jos ei hän kuule, niin ei sittenkään tule heittää häntä niin vain, vaan ottaa veljiä joko yksi tai kaksi kanssansa ja koettaa korjata sitä toisten veljien avulla ja auttamana, että siinä useampi olisi. Niinhän on jo luonnollistenkin asiain laita. Eivät tärkeät asiat ratkea yhdellä vaan kahdella todistuksella ja kolmella. Mutta jos näin on käynyt että sitä on kahden ja kolmenkin kanssa rakkaudella ojennettu ja parannukseen neuvottu, eikä tuo ole sittenkään omasta mielipiteestään luopunut ja alistunut Jumalan neuvojen alle, niin ei sittenkään vielä saisi sitä jättää.

Kaikki lahjat seurakunnalle

Tässä tulee näkyviin Jumalan syvä ja pohjaton rakkaus vielä viallistakin kohtaan. Jumalan seurakunta on totuuden patsas ja perustus." Ja toisekseen Jumala on kaikki lahjansa seurakuntaan pannut. Kun siellä on suuren viisauden, jumalallisen viisauden ja neuvon kautta korjattu ja ojennettu, mutta viallinen ei vieläkään tottele, tällaista Jumalan rakkauden ojennusta, niin ei ole tämän maan päällä suurempaa oikeuspaikkaa, jossa näitä tällaisia asioita voidaan korjata. "Pidä häntä silloin pakanana ja publikaanina."

Tällaisesta sitomisesta tässä Jeesus puhuu. Hän on sekä päästö- että sideavaimet jättänyt tähän valtakuntaan, Pyhän Hengen viran käytettäväksi. Pyhästä Hengestä sanotaankin, että Hän on ovenvartija tässä huoneessa, Jumalan huoneessa. Hän sulkee ja avaa. Näin nyt se ihminen, tottelemattomuutensa ja kovakorvaisuutensa tähden jää synteihinsä sidotuksi. Hän jää Jumalan sanan kautta sidotuksi.
Mutta Jeesus sanoo vielä: "Mitä te päästätte maan päällä, se on päästetty taivaassa." Saattaahan niitä olla ihmisiä siteitä kantavia, kuormitettuja, rauhattomia ja turvattomia tässä elämässä paljonkin, jotka ovat Jumalan pyhää tahtoa, Jumalan pyhää lakia vastaan syntiä tehneet. Jumalan laki ottaa kiinni rikkojat ja tuomitsee ne. Meitä on tässä paljon, jotka olemme saaneet omakohtaisesti sitä kokea, että Jumala asetti meidät lain kirkkaan peilin eteen. Silloin me huomasimme itsemme syntisiksi ja rikollisiksi Jumalan kasvojen edessä ja sen vuoksi tuomituiksi iankaikkiseen kadotukseen Jumalan edessä: Jos tältä paikalta ihminen löytää itsensä, hän ei varmaan toivoisi sitä, että hän siinä tilassa joutuisi lähtemään tästä ajasta. Hänelle syntyy kaipuu päästä vapauteen. Hän alkaa etsiä, millä tavalla hän pääsisi toisenlaiseen parempaan tilaan, jossa voisi odottaa sitä päivää ja hetkeä, jolloin voisi rohkeammin astua kuolemaa vastaan. Tässä sanassa Jeesus on tahtonut sen tuoda esille, tuon tien sen kaltaisille ihmisille, jotka sitä halajavat. Me toivomme tänäkin päivänä, että olisikin sellaisia ihmisiä tälläkin hetkellä, ja tällä paikkakunnalla, jotka janoaisivat sellaista vapautta, ja sellaista vahvaa turvaa, johon voisi koko sydämellä, luottavasti nojautua niin, että päättyipä millä hetkellä tahansa tämä mainen matka, niin minä saisin voittajana täältä siirtyä Jumalan kasvojen eteen. Tällä hetkellä meillä on siihen tilaisuus, koska Jeesus sanoo näin: "Mitä te päästätte maan päällä."

"Ottakaa Pyhä Henki"

Otamme huomioon nämä sanat, siis maan päällä. Ei tarvitse kenenkään ajatella, että siihen on tilaisuus jossakin tulevaisuudessa tai jossakin korkeuksissa, ei vaan: täällä maan päällä. Jeesus nousi kuoleman voittajana ja maailman syntien sovittajana ja lain täyttäjänä, kun Hän oli uhrannut iankaikkisen sovintouhrin koko maailman syntien edestä. Hän nousi kolmantena päivänä kuoleman voittajana ylös. Hän oli ylösnousemisensa jälkeen vain niitten murheellisten ja kaipaavien opetuslastensa keskuudessa. Eivät Häntä muut nähneet sitten, kun Hän nousi ylös, vaan ainoastaan ne, jotka Häntä olivat rakastaneet, seuranneet ja palvelleet, ja jotka kaipasivat Hänen läsnäoloansa.
Hän kokosi ne yhteen paikkaan, ja siellä teki itsensä tunnetuksi niitten keskellä, karkotti kaikki väärät käsitykset ja luulot heidän sydämestään, ja osoitti voitonmerkit, jotka Hänen käsissänsä ja jaloissansa olivat, että he lähemmin häntä tuntisivat. He tulivat niistä siihen varmuuteen, että Jeesus totisesti oli noussut ylös, eivätkä he ilon tähden voineet sitä uskoa. Nyt Hän näiden keskuudessa tekee erään huomautuksen siitä hetkestä, joka oli Hänellä kiirastorstain iltana, kun hän söi viimeisen kerran pääsiäislammasta. Hän oli siinä sanonut opetuslapsillensa, että nyt hän ei enää syö eikä juo viinipuun hedelmästä, ennen kuin "siinä Isäni uudessa valtakunnassa," josta Hän oli puhunut ennen kärsimistänsä. Tämän Hän huomauttaa sitten heille, syödessänsä siinä heidän edessänsä, niin sanoo: "Tämä on nyt se, minkä minä teille siellä sanoin." Tässä se nyt on se Jumalan valtakunta. Tässä se nyt on se Jumalan armohuone. Hän puhalsi heidän päällensä ja antoi heille Pyhän Hengen lahjan. "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut. Ja joille te ne pidätätte, niille ne on pidätetty. Ja mitä te päästätte maan päällä, se on päästetty taivaassa."

Tässä Hän antoi nyt nämä valtuudet niille. Nyt lupauksen vielä, niin kuin Hän oli ennenkin sanonut, että Hän tahtoi olla heidän kanssaan joka päivä maailman loppuun asti. Näin ihmeellinen tilaisuus on tänä päivänä tässä. Jos joku olisi täällä siteitä kantava, murheellinen ja suuren epätoivon ja synnin kuorman alla, ja halajaisi päästä vapauteen, niin se on nyt lähellä sinua, kallis tilaisuus. Missä nyt nuo Jeesuksen pyhittämät ja synnistä puhdistetut, armolla kihlatut ja Hengellä, ovat, niin Hän niissä asuu. Siinä sinä saat läheisen yhteyden itse Herraan Jeesukseen, kun heitä kuulet. Hän itse sanoo: "Joka teitä kuulee, hän minua kuulee." Ja: "Ette te puhu, vaan minun Isäni Henki, joka teissä on"
Hän on, näin Pyhän Henkensä ja iankaikkisen sanansa kautta, nyt tässä läsnä meidän keskellämme. Tässä ovat niin ihmeelliset valtuudet, että ne käyvät yli kaiken sen, mitä täällä maan päällä on.
Joskus tapahtuu niin luonnollisesti, ja maan lakien mukaan, että täällä rikollinen pääseekin vapaaksi ja saa armahduksen, mutta se on vain täällä maan päällä.

Siionin Lähetyslehti marraskuu 1956
(Jatk. seur. Numerossa)
Jos löydän sen lehden, pyrin tuomaan loppuosankin tänne. Tämän kirjoituksen väliotsikot ovat lehdessä julkaistun mukaiset.


'''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Alasivun täytteenä edellisen kirjoituksen alla on seuraava katkelma:

Lammasten vaatteisiin väärät henget pukeutuvat ensiksi siten, ettei kukaan heistä tullessaan tunnusta aikovansa vietellä ihmisiä ja saarnata väärin. Hyvästi, sulavasti ja sävyisästi puhuen he tulevat, sanovat kiivauden Jumalan puolesta heitä pakottavan, he kun muka eivät enää jaksaneet nähdä kansaparan kurjuutta, kun siltä totuus on niin kauan pidetty salassa. - Mutta kristityn tulee tietää, ettei perkele tule perkeleenä, vaan tekeytyy Jumalaksi. Samoin eivät nuo sudet tavallisesti esiinny susina, vaan pukeutuvat lammasten nahkoihin, jotta tuntematon pitäisi heitä vain tavallisina lauhkeina lampaina.

Martti Luther

Siionin Lähetyslehti marraskuu 1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 3 vierailijaa

cron