Seitsemän seurakuntaa
Ilm. 2 ja 3 luku
Kun apostolit Jumalan johdatuksesta alkoivat saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta pakanain keskuudessa, syntyi seitsemälle eri paikkakunnalle seurakuntia vielä äsken kastamattomista pakanoista.
Kaste onkin ensimmäinen ulkonainen väline, jolla Jumala ottaa kastamattomat seurakuntaansa. Kristuksen käsky on kastaa kaikkia kansoja Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettaa heidät pitämään kaikki mitä hän on käskenyt.
Mutta kun ihminen rikosten ja syntien tähden joutuu pois kasteen armoliitosta, ei tarvitse enää kasteen asetussanoja ottaa käytäntöön, vaan Kristuksen sitä varten asettama Pyhän Hengen virka, synninpäästön asetussanat, ja sitten muistoateria, Herran pyhän ehtoollisen asetussanat. Tällainen on Jumalan järjestys hänen seurakunnassaan. Ihmetellä kuitenkin täytyy, kun ei isiemme kaikissa rakkaissa kirkoissa tätä Jumalan järjestystä hyväksytä.
Kuulin erään pappisveljen saarnassaan kertovan, että kun hän saarnasi Helsingin kirkossa, pyysi häneltä eräs kuulija synninpäästöä, ja hän saarnasikin Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Mutta kun hän meni sakaristoon, niin muudan rovasti sanoi hänelle, ettei kirkossa saa saarnata syntiä anteeksi. Tulkoot sakastiin, jos tahtovat!
Kirkossa saa siis tämän käsityksen mukaan käyttää Kristuksen asettamat kasteen asetussanat ja Herran ehtoollisen asetussanat, mutta ei Kristuksen asettamia synninpäästön asetussanoja. Täytyisi huudahtaa: "Voi pimeyttä jumaluusopin tohtoreissa!"
Kun Aasian seurakunnissa alkoi kasteen jälkeen uskosta eläminen, tapahtui siellä viidessä seurakunnassa lankeemuksia erilaisiin synteihin. Jeesus ilmestyi Johannekselle Patmos luodolla, hän käski kirjoittaa kunkin seurakunnan johtajalle, joita hän nimittää enkeleiksi, millainen kunkin seurakunnan tila oli. Profeetallisessa virassaan ei Herra Jeesus kirjoittanut mitään kirjoja eikä käskenyt opetuslapsiensakaan kirjoittaa, vaan hän sanoi, että "minun nimessäni pitää saarnattaman parannusta ja syntien anteeksiantamusta". Mutta tämän Ilmestyskirjan hän on käskenyt kirjoittaa, ja se on hänen hyvästä suomastaan jäänyt meidänkin oppaaksemme, emmekä saa neuvon sanoja hyljätä, sillä yhtä tärkeä kuin on uskoon tuleminen, yhtä tärkeätä on siinä pysyminen. Meidän täytyy aina antaa Jumalan sanan neuvoa itseämme.
Lähdemme näitä seurakuntia yksittäin lyhyesti tutkimaan siinä järjestyksessä, kuin ne on Raamattuun kirjoitettu.
Ensimmäinen oli Efeson seurakunta. Tuo seurakunta oli langennut rakastamattomuuteen, antanut ylön ensimmäisen rakkauden. Jumalan nimen tähden se teki kyllä väsymättä työtä, mutta ahkerankin työmiehen on viasta nöyrryttävä parannukseen.
Kun me synnyimme Jumalan lapsiksi, oli seurakunta äitinä, jota kohtaan virisi sanomaton suuri rakkaus. Kuuntelimme tarkasti, kun äiti opetti Kristuksen oppia ja kaikkia Jumalan sanan neuvoja. Mutta saattaa tulla vähitellen sisällinen lankeemus: Silloin äiti- seurakunta näyttää vialliselta. "Sillä ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpeään saattaisi." Sisällisesti langennut arvostelee Jumalan seurakuntaa lihallisen mielensä mukaan, eikä Jumalan sanan mukaan. Niin rakkaus alkaa vähitellen sammua. Kristuksen oppiin oli ensimmäinen rakkaus suuri, kun me aloimme sitä käsittää, mutta kun sen tunnustaminen tuottaa ristiä ja riitaa, niin rakkaus alkaa siihenkin sammua. Jopa kuullaan suullaankin sanottavan, että en mennyt seuroihin, kun siellä puhutaan opista, korkeampaa pitäisi ruveta tavoittelemaan.
Jos kenelle näin on käynyt, niin älköön luulko, että Kristus on turhia loperrellut, kun hän sanoo: "Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä töitä. Vaan jos et, niin minä tulen sinulle pian, syöksen pois sinun kynttilänjalkasi sijaltansa, ellet sinä tee parannusta." Tästä näemme, että jos emme tee rakastamattomuudesta parannusta, niin Jumala ajaa pois seurakunnastansa, kysymyksessä on näkymätön, hengellinen Jumalan seurakunta, "totuuden patsas ja perustus", jota ei helvetin portit voi kukistaa.
Toinen oli Smyrnan seurakunta. Tämä ei ollut langennut mihinkään syntiin. Se kilvoitteli uskossa oman raadollisuutensa ja köyhyytensä tunnossa. Mutta häntä Herra Jeesus lohduttaa. Hän käskee muistamaan, että sinä olet rikas. Pilkkaa se saa kyllä niiltä, Jotka sanovat itsensä uskovaisiksi, vaikka ovatkin vastustajan, se on, saatanan joukko. Perkele heittää kyllä muutamia vankeuteen, siis lainalaiseen sieluntilaan, etsimään kymmenen käskyn laista autuutta. Mutta kun se on tunnustanut sydämellään ja suullaan kaikki käskyt rikkoneensa, niin vaiva lakkaa ja uskossa saa odottaa Kristuksen ansion kautta elämän kruunua, eikä toisella kuolemalla ole hänen ylitsensä yhtään valtaa.
Kolmas oli Pergamon seurakunta, jonka enkelille hän käski kirjoittaa, ettei se ollut kieltänyt Jumalan Pojan uskoa vainojen aikanakaan. Mutta se oli langennut Balakin oppiin, se on, hengelliseen huoruuteen niiden kanssa, jotka tahtovat rakentaa eriseuran, ja kirota eli mitättömänä hyljätä Jumalan siunaaman kansan ja sen elävän evankeliumin, jolla Jumala ruokkii raadollisia lampaita. Missä Jumalan siunaamia uskovaisia on, pelkäävät harhaoppiset, että heiltä loppuvat laitumet hengellisessä mielessä, sillä Jumalan sana, Pyhän Hengen kautta puhuttuna, tekee sen, minkä Jeesus on sanonut: "Jolla on, hänelle annetaan, mutta jolla : ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on." Jumala kun on oppinut tyhjästä tekemään, niin aina käy niin kuin Katkismus opettaa. Mutta Baalakilaiset pelkäävät, että Jumalan siunaama kansa syö heiltä kaikki, "niin kuin härkä syö vihannan laitumelta", 4 Moos. 22–25.
Kun Bileam läksi Baalakin viettelyksille, sanoi enkeli hänelle, että tämä on nurja tie. Sen tähden, veljet ja sisaret rakkaat, vaikka meille näytettäisiin Jumalan siunaamassa kansassa monelta puolelta vikoja, niin emme saa sitä hyljätä, sillä siellä on Jumalan siunaus, elämä ja autuus. Lupaukset ovat pettämättömiä. "Ei ole Jumala ihminen, että hän valehtelisi taikka ihmisen lapsi, että hän jotakin katuisi. Pitäisikö hänen jotakin sanoman ja ei täyttämän. Siunattu olkoon se, joka sinua siunaa, kirottu olkoon, joka sinua kiroo."
Mutta Pergamossa oli sellaisiakin, jotka olivat langenneet nikolaiittain oppiin, jota Jumala vihaa, se on, saatanan syvyyttä, synnissä maistella ja halata tätä maailmaa. Ei se, rakkaat veljet, niin oleman pidä, että olisi lupa synnissä elää ja uskoa. Sillä me olemme valkeuden lapset emmekä yön ja pimeyden. Kummastakin näistä on tehtävä parannus, ja kuulla mitä Henki seurakunnalle sanoo.
Neljäs oli Tyatiran seurakunta. Tämä oli langennut Isebelin oppiin. Se salli parannuksen tekemättömän opettaa seurakunnassa, salavuoteudessa maata ja epäjumalain uhria syödä. Tässä hengellisessä huoruudessa niihin äpärälapsiakin syntyi, jotka Jumala lupasi tappaa kuolemalla. "Jokaisen seurakunnan pitää tietämän, että minä olen se, joka munaskuut ja sydämet tutkin ja annan kullekin teistä teidän työnne jälkeen, ellette tee parannusta heidän töistänsä." Mutta ne, jotka eivät Isebelin oppiin langenneet, Herra sanoo: "Pitäkää se, mikä teillä on, siihen asti, kun minä tulen. Jolla korva on, se kuulkoon mitä Henki seurakunnalle sanoo."
Viides oli Sardeen seurakunta, sen enkelille hän käski kirjoittaa, että "sinulla on nimi, että elät ja olet kuollut." "Ole valpas ja vahvista niitä muita, jotka kuolemallansa ovat."
Ihminen voi kahdestikin kuolla pois uskosta, sen Raamattu näyttää, ja me tunnemme sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet uskomassa ja kaatuneet, toiset oikealle toiset vasemmalle. Meidän jokaisen Jumalan lapsen velvollisuus on vahvistaa ja Jumalan sanalla neuvoa niitä, jotka kuolemallansa ovat, parannuksen paikalle Jumalan seurakunnan yhteyteen. Mutta ei seurakunta tavallisesti kokonaan lankea. Niinpä Sardeen seurakunnassakin oli niitä, jotka eivät olleet vaatteitansa saastuttaneet, vaan olivat valkeilla vaatteilla puetetut ja mahdolliset. Sellaisten nimeä ei pyyhitä pois elämän kirjasta. Herra Jeesus tunnustaa heitä Isän ja enkelien edessä. "Jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnalle sanoo."
Kuudes oli Filadelfian seurakunta. Tämä ei ollut langennut mihinkään nuhdeltavaan syntiin, vaan kilvoitteli vähävoimaisuuden tunnossa. Herra Jeesus oli avannut tälle vähävoimaiselle "aukian oven, jota ei yksikään voi sulkea", kun tämä oli pitänyt Herran Jeesuksen sanat, eikä hänen nimeänsä kieltänyt. Vieläpä hän antoi vähävoimaiselle saatanan joukosta ne, jotka itseänsä uskovaisiksi sanovat eivätkä olekaan, vaan valehtelevat. Heidän täytyy, jos haluavat autuaiksi tulla, vähävoimaisilta ottaa Jumalan valtakunta lapsenkaltaisina vastaan, ja tulla tietämään, että Jumala on heitä rakastanut. Tekipä Herra heistä patsaita, jotka pitävät Jumalan seurakuntaa pystyssä, eikä lähde sieltä ulos ja tahtoo kirjoittaa vähävoimaisen seurakunnan päälle Jumalan nimen ja Jumalan kaupungin, sen uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta tuli Jumalan lähettämänä ulos. "Se on vapaa ja kaikkien meidän äitimme."
Onnellinen on täällä ajassa sekä iankaikkisesti se, joka tämän vapaakaupungin on löytänyt. Herra Jeesus, ole kiitetty, kun olet armovaltakunnan tänne maan päälle perustanut.
Seitsemäs oli Laodikean seurakunta. Tuo seurakunta oli langennut rikastumisen syntiin. Tämä synti oli kaikkein vaarallisin, sillä se ei vaivaa eikä tähän joutunut tiedä itse edes, että hän on siihen joutunut. Tämä on "hyvän kristityn" synti.
Millä tuo kristitty poloinen sitten rikastuu?
Sillä, että panee omia töitänsä vanhurskauttamiseen. Kun Jumala on herättänyt, johdattanut valtakuntaansa, antanut voimaa vuoteen kantamiseen, ripin nöyryyteen, tunnustamisen rohkeuteen ja muihin hyviin töihin, joita järki katsoo autuuteen tarvittavan, niin ihminen panee nämä tavarat sydämensä "hyllylle", mihin sitten katsoo. Suussa on Herra Jeesus ja sydämessä tuo paavilaisten ajatus, josta Luther sanoo: "Paavilaisen papin oli aina lupa sanoa, että rippisi nöyryys auttaa sinut autuuteen. Mutta minä sanon, että ei auta, vaan usko, joka rakkauden kautta työtä tekee."
Ei rikastuneen töissä ole vikaa, mutta töihinsä luottamisessa on vika, ja siinä, ettei usko sanan kautta Jumalaan. Otamme tähän muutamia raamatunpaikkoja. "Kun olette tehneet kaikki, kuin tekemän pitää, niin sanokaa: me olemme kelvottomat palveliat, me teimme sen ainoastaan, mikä meidän piti tekemän." "Jos joku luulee jotakin olevansa, ei hän kuitenkaan mitään ole. Mitä sinulla on, jota et saanut ole, miksi siis kerskaat, niin kuin et saanut olisikaan". "Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi." "Ilman minutta ette voi mitään".
Tällaisista raamatunpaikoista näemme, ettei Jumala tahdo antaa kunniaansa toiselle, sillä hän sotki Jumalan vihan viinikuurnan yksinänsä, eikä kukaan kansasta hänen kanssansa. Tunnuskirjassamme sanotaan: "Kun uudestisyntyneessä ihmisessä alkaa uusi kuuliaisuus, pyhitys ja hyvät työt, niin niitä ei millään tavalla saa panna vanhurskauttamiseen että ne ovat syy siihen tai osa syystä siihen, että Kristukselle jäisi koskemattomaksi hänelle tuleva kunniansa. Tämä rikastumisen synti on meihin niin piintynyt, että töin tuskin vapaaksi pääsevät ne, joilla on usko ja puhdas omatunto. Sillä Hengen saastaisuus on se, ettemme tahtoisi olla mitättömät, että Kristus meissä jonkun muodon saisi. Lutherkin valittaa, että vaikka uskon ymmärrän ja armoa olen saanut maistaa, niin aina hiipii mieliin tuo vanha luulo, että omia töitä on Jumalalle tuotava. Laodikean seurakunnan synnin tähden on Jumala kolme kertaa opettanut suustansa Suomenkin Siionista, sillä Jumalan suu on Hänen seurakuntansa. Profeetta sanoo: "Siionista on Jumala kiljuva, sillä Herra asuu Siionissa»
Monet jalot saarnaajat tekevät Sardeen seurakunnan synnistä Laodikean seurakunnan synnin, kun joku alkaa kuolla pois uskosta, sanovat he, että se on rikastunut eikä mitään tarvitse, vaikka onkin kuolemassa pois uskosta. Sitä emme saa tehdä, sillä näin ollen rikastumisen synti jää tuntemattomaksi. Jumalan seurakunta alkaa rakoilla, sillä ankara taistelu tulee Kristuksen ja Beliaalin välille.
Tämä synti raivaa nytkin eräin paikoin Suomen Siionissa. Kristuksen rakkauden kirkkolaki jätetään käyttämättä. Tosi nöyryys ei siedä itsensä katselemista, vaan sen toimena on Jumalan katseleminen, kuinka suuria hän on meille tehnyt. Luontokappalten alku Herra Jeesus sanoo rikkaalle: "Et tiedä, ettäs viheliäinen ja raadollinen olet, köyhä, sokea ja alaston. Minä neuvon sinua minulta ostamaan kultaa, tulella selitettyä, ettäs rikastuisit, ja valkeat vaatteet, joillas sinus pukisit, ettei sinun alastomuutesi häpy näkyisi, ja voitele silmäsi silmän voiteella, että näkisit. Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan. Niin ole siis ahkera ja tee parannus."
Pyhyydestä on vaikea tehdä parannusta, kun sitä ei näe pahaksi. Vaikka niin paljon on tämä rikastumisen saastaisuus tehnyt pahaa, että monella paikkakunnalla ovat menneet seurahuoneetkin, ulos lähteneiden mukana. Sanovathan he, että kaikesta on tehty parannus. ”Vaikka onkin käynyt niin, että omavanhurskaus on tullut armon kautta kristityksi, niin ne ovat vihaisia, kun armopenikat vinkuvat,” sanoo Laestadius. Raamatun mukaan eripuraisuus ja eriseuraisuus on lihan työ eikä peri Jumalan valtakuntaa. Niistäkin on tehtävä parannus.
Armossa saisi rikastua, sillä armossa tehdyt työt ovat kaikki otolliset Jumalan edessä. Mutta sellaisistakin töistä, kuin vuorien siirtäminen, koko omaisuutensa köyhille jakaminen ja vaikka antaisi ruumiinsa polttaa, ei olisi mitään hyötyä. Oi, jos kaikki omat rakennukset palaisivat, niin pelastuisi kuin tulen kautta ja tulisi autuaaksi. Hyvä olisi, jos tämä palaminen tapahtuisi ilman avainten valtaakin. Mutta en uskalla niin opettaa, kun en näe sitä Raamatusta.
Jumalalle olkoon kiitos ja kunnia iankaikkisesti!
Joonas Peippo
Siionin Lähetyslehti maaliskuu 1957