Älkää maailmaa rakastako
1. Joh: I5-17
Jumalan armon Ja rakkauden osallisuuteen saatettuna jokainen uudestisyntynyt Jumalan armolapsi iloitsee ja kiittää siitä rakkauden alkulähdettä Jeesusta Kristusta. Pyhän Hengen pyhittämänä hän on saanut uudistetun mielen myös rakastaa sitä, joka hänet synnytti ja niitä, jotka hänestä syntyneet ovat. Verisen armoalttarin luona vannottu vala, uskollisuuden lupaus seurata Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimisessä loppuun asti, ylentää toivon silmän katoavaisuudesta katoamattomiin, iankaikkisuuden kotirannalle asti. Jeesus on tullut rakkaaksi, maailma halvaksi.
Kihlautuminen Kristuksen morsiameksi merkitsi samalla sodan julistusta perkelettä vastaan. Kun Jumala lahjoitti evankeliumin uskomisen kautta sieluun rauhan, nosti perkele sodan. Se "käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän saisi niellä".
Terävimpiä vihollisen sota-aseita lihassamme ovat maailmalliset himot. Perisynnin turmelemana, ja tehtynä tästä maan tomusta, se mielellään eläisi myös niissä, mitkä maailmasta ovat. Ristin kaita tie on lihalle ja verelle epämieluinen tie. Olla Pyhän Hengen kuoletettavana — liha sotii sitä vastaan.
Tekstimme mainitsee maailman rakkauteen liittyvän yhtenä haarana lihan himon. Kuinka se ilmenee, osoittaa meille Herran apostoli Paavali Kolossalaiskirjeen 3. luvussa: "Niin kuolettakaa sen tähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpeällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus."
Kuinka väkevä, ja paljon haavoja tuottava himo lihassamme onkaan huoruus! Tällä paheella hekumoitsee jumalaton maailma, polkien häpeään avioliiton pyhyyden ja turmellee elämänsä kalleimpia arvoja. Sen himon juuri ovat silmäinpyyntö ja elämän koreus. Huoruuden perkele panee ihmisen korjaamaan Jumalan käden töitä itsessänsä. Sen tuotteita ovat kiharat, puuterit, hajuvedet ja puolialastomuus, muodit ja hienot kalliit korut sekä ylellisen hienot vaatteet. Sen tuote on tanssit, elokuvat, öitsimiset ja riettaat puheet sekä halaukset.
Usein sen edessä vapisee pelosta nuoren uskovan sielu.
Maailman rakkaus pyrkisi myös saattamaan Jumalan lapsen hempeäksi eriseuraisille, etenkin itseänsä korkeammassa arvoasemassa olevan edessä. Se neuvoo kohteliaisuuteen ja väärään rakkauteen siinä, missä Jumalan sana osoittaisi kärkevän miekan terän väärällä tiellä olevan tuntoa kohden.
Maailman rakkaus houkuttelee myös urheilukentille etsimään ja tavoittelemaan ihmiskunniaa ja kiitosta.
Moninainen on maailman rakkauden ilmeneminen. Sen osoittaa Jumalan lapselle hänen sydämessään valvova Pyhä Henki. Tämä Kristuksen Henki valaisee ja kirkastaa luetun Jumalan sanan neuvot Pyhästä Raamatusta. Emme ole yön emmekä pimeyden lapsia, veljet ja sisaret. Me vaellamme valon lapsina. Meillä on aurinkona Jeesus Kristus. Pilvi- ja sumusäälläkin Hän laumansa Paimenena johdattelee sitä uutta isänmaata, taivasta kohti.
Hän on myöskin lääkäri, joka parantaa synnin haavat. Ahkeroimme siksi uskossa seurata häntä, Jeesusta, opissa, elämässä ja kärsimisessä. Kun maailman rakkaus tarjoaa kättänsä, rientäkäämme uskossa katsomaan Häntä, rakkauden veristä Uhrikaritsaa Getsemaneen ja Golgatan mäelle. Siellä suo pyytää hänet upottaa, siellä virta käy hänen ylitseen. Siellä pyhä ja viaton verestä ja hiestä märkänä, meidän vääryytemme harteilleen heitettynä, huutelee maassa: "Minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansani ylenkatse!" Kulkiessaan meidän edestämme Getsemanesta Golgatalle, ovat kasvot maalatut syljellä ja verellä. Ruumista verhoaa pilkkakaapu, päätä kaunistaa orjantappuraseppele ja olkavartta painaa raskas risti. Huudot kaikuvat: "Ristiin naulitse!„
Ristillä vuotaa veri viimeiseen pisaraan. Viimeksi, kun pää on valahtanut valjua olkaa vasten, herahtaa kylkihaavasta juoksemaan ulos veri. Kaikki on annettu, mutta myös kaikki on täytetty. Syntivelka on näin maksettu, taivas avattu. Pääsiäisaamuna kajahti ylösnousemuksen riemusanoma: "Kristus elää!" Siinä on meidänkin elämämme. Kristus, Jeesus!
Uskomme sen tähden synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Armossa on aina varaa ja veressä voimaa.
Samuel Lehtola
Siionin Lähetyslehti helmikuu 1957