Pentti J. Seppänen: Rakkaudesta

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Pentti J. Seppänen: Rakkaudesta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 31 Joulu 2009, 12:28

Rakkaudesta

Se ei iloitse vääryydestä, yhdessä totuuden kanssa…
Joh. 13: 33–35


Nämä Johanneksen muistiin kirjoittamat sanat ovat rakkaan Vapahtajamme jäähyväispuheesta, vähän ennen kärsimistänsä. Siinä Jeesus ilmoittaa, kuinka on vain vähän aikaa jäljellä, ja sitten täytyy erota. Jeesus ajattelee nimenomaan sitä, että näiden, Hänen opetuslastensa, on jäätävä työkentälle.

Me kysymmekin: miksi tuo keskinäinen rakkaus, jota Jeesus tässä meille esittää uutena käskynä, oli niin tärkeä. Eihän tämä käsky mikään uusi käsky ollut. Mehän olemme lukeneet, että "Jumala on rakkaus." Jumalan kymmenet käskythän olivat rakkauden käskyt. Jumalahan on niissä jo ilmoittanut sen olevan Hänen tahtonsa, että yli kaiken, kaikesta sydämestä, mielestä ja sielusta, rakastettaisiin häntä, Jumalaa, ja että rakastettaisiin lähimmäistä niin kuin omaa itseä. Kaiken Jumalan lainkin sisin vaatimus on rakkaus. Mutta kun Jeesus puhuu uudesta käskystä, joka myös on rakkauden käsky, niin Hän puhuu tästä uudesta käskystä uudelta kannalta. Hän lausui tässä, että heidän tuli rakastaa toisiaan, niin kuin hän oli heitä rakastanut. Johannes mainitsee jo tämän saman luvun alussa, Jeesuksen aloittaneen puheensa, ja siellä jo puhuneen tästä jäähyväistilaisuudesta. Hän sanoo, että niin kuin Jeesus oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmasta, niin Hän rakasti heitä loppuun asti.

Kun Hän nyt puhuu uudesta käskystä, niin Hän puhuu siitä sen kokemuksen perusteelta, mitä nämä opetuslapset olivat saaneet Hänestä ja Hänen työstänsä ja läsnäolostansa. "Niin kuin minä rakastin teitä." Eivät tosin opetuslapset silloin vielä olleet päässeet käsittämään Hänen rakkautensa syvyyttä, pituutta ja korkeutta, eivätkä edes silloinkaan, kun tämä rakkauden Herra joutuu ihmisten käsiin ja. Pahantekijöitten käsiin, ja ristillä heittää henkensä ja vuodattaa verensä viimeiseen pisaraan saakka. Eivätkä vielä silloinkaan, kun Jeesus kolmantena päivänä nousee kuolleista ja tuo voitonsanoman heille. Vasta helluntaipäivänä Herran Jeesuksen rakkaus rupeaa kirkastumaan opetuslapsille. Heidät täytetään Pyhällä Hengellä, ja monilla kielillä he saarnaavat Jumalan sanaa, ja kiittävät.

Uusi käsky

Antaessaan uuden käskyn, hän antaa saman käskyn, mutta uudella tavalla. Hän antaa sen Pyhän Hengen kautta heidän sydämiinsä, että he tuntevat sisimmässänsä, että he ovat kiinnitetyt tähän Jeesukseen ja taivaalliseen Isään. He kuuluvat hänelle. He ovat taivaaseen matkalla, Isän kotiin, Herran Jeesuksen luokse. Kun Hän nytkin antaa opetuslapsillensa uuden käskyn, niin Hän puhuu heille vain siitä, mitä Hän oli heille opettanut, ja mitä Hän oli tehnyt ja mitä Hän oli tekevä.

Minkä tähden tämä rakkaus on niin tärkeä, että Jeesus jäähyväispuheessansa sitä erikoisesti heille korostaa? Sanoimme jo sen, että Hän jättää omansa maailmaan valtakunnan työhön, Pyhän Hengen virkaa toimittamaan, viemään evankeliumin hyvää sanomaa kaikille kansoille. Rakkaus tarvittiin tämän työn tekemiseen. Apostoli Paavali sanoo korinttolaisille: "Jumalan rakkaus vaatii meitä."

Jumalan lapset, veljet ja sisaret, Jumalan rakkaus sisäisesti, on pannut meitäkin työn tekoon. Se on pannut näitäkin Kemin kristittyjä työn tekoon, näiden suurten juhlien valmistamiseen. Jumalan valtakunnan työ tarvitsee Jumalan synnyttämää rakkautta.

Mutta Jumalan valtakunnan työ tarvitsee myös Jumalan lasten keskinäistä rakkautta, kun Herra Jeesus jättää omansa työkentälle, että he olisivat valona ja suolana täällä maailmassa. "Te olette maailman valo ja te olette maan suola." Tässä tarvitaan keskinäistä rakkautta. Kun he näin joutuivat hajaantumaan työkentälle, tulee olla keskinäinen yhteys, sydänten esirukousten yhteys, uskon yhteys ja rakkauden yksimielisyys. Sen tähden Jeesus samalla myös ylimmäispapillisessa rukouksessansa puhuu Isälle, että Hän rukoilee, että "he yhtä olisivat, niin kuin sinä ja minä olemme yhtä, niin hekin meissä yhtä olisivat." Tämän saman Hengen tulee heitä hallita ja kuljettaa. Heidän tulee tehdä samaa työtä, ja samaa evankeliumia julistaa Jumalan kunniaksi ja ihmissielujen autuudeksi. Sen tähden on aivan välttämätöntä, että valtakunnan työssä on yhteinen veljellinen rakkaus Jumalan lasten välillä.

Mutta sielujen vihollinen ja murhaaja tekee työtä, että tuo keskinäinen rakkaus ei säilyisi, eikä näin Hänen, Jumalan työ menisi eteenpäin, ja että se ei näin saisi siunausta ja menestystä ihmisten keskuudessa. Me olemme saaneet sen tuntea, kuinka se tekee työtänsä. Mutta me olemme täällä jälleen saaneet myös kokea, kuinka ihmeellistä se on, kun Jumalan rakkaus yhdistää. Kuinka lämmittävää on ollut näissäkin seuroissa olla yhdessä koolla! Idästä ja lännestä, pohjasta ja etelästä on kokoontunut Jumalan kansaa, mutta Jumalan rakkaus on yhdistänyt, ja veljet, jotka ovat julistaneet, ovat yhdessä rakkaudessa työtä tehneet. Ei ole mitään säröjä ollut, niin taivaallinen tunnelma. Rakkaus on täyttänyt ilmapiirin täällä Kemissä.

Rauhan terveisiä

Kun vanhus, Lapin saarnaaja, Olli Puljula oli työkentällä, mainitaan, että hän sanoi nuoremmille:
"Kun te kuljette Jumalan asialla, niin älkää viekö huonoja terveisiä seuraväelle, vaan viekää evankeliumin hyvää sanomaa. Silloin lauma pysyy koossa, ja on siunausta kaikille."

Asia on näin. Sitä evankeliumin hyvää sanomaa on tultu tännekin kuulemaan ja kätkemään sydämiin. Sen evankeliumin kautta Jumala on sytyttänyt rakkauden tulta meidän sydämiimme, ja lisännyt meille uskoa.
Valtakunnan työssä tarvitaan jatkuvasti yhteistä veljellistä rakkautta. Se on Herran Jeesuksen opetus ja tahto.

Mutta tätä rakkautta tarvitaan Jeesuksen sanojen mukaan muunkin tähden, nimittäin sen tähden, että "siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsiksi, jos te keskenänne rakkauden pidätte. "Maailman tähden, sekä väärän hurskauden, että jumalattoman maailman tähden, tarvitaan keskinäistä rakkauden yhteyttä, että ihmiset siitä tuntisivat meitä Jumalan lapsiksi ja Jeesuksen opetuslapsiksi. Kuinka kallis asia se onkaan, että ne työn tekijät, jotka ovat Jumalan asialla liikkeellä, "sylillä" tervehtelevät toisiansa rakkauden yhteydessä ja veljellisessä, läheisessä lämpimässä rakkaudessa. Jälleen täällä Kemin suviseuroissa on ollut se veljellinen, läheinen ja sydämellinen rakkaus liittämässä yhteen. Toivon mukaan monet ovat nähneet, kuinka he rakastavat toisiansa.

Kun minä olen täällä näinä päivinä katsellut ja nähnyt teitä, Jumalan lapsia, monenlaisista taisteluista ja kiusauksista saapuneita, on ollut sydäntä liikuttavaa nähdä, kuinka rakkaus on ollut läheinen, sellainen ikävöivä rakkaus, että oikein on sylillä tervehditty toisiansa, ja iloittu sydämestä siitä, että on vielä kohdattu tällä vieraalla maalla.

Eikö se vain olekin eräs syy, että tänne on kokoontunut niin paljon kansaa, Jumalan kansaa, näille suvijuhlille. Tuo rakkauden ikävä ja kaipaus kohdata matkaveljiä ja -sisaria, ja saada virkistystä yhteisestä uskosta.

Me kuulimme tässä Jeesuksen sanat, että siinä on eräs tuntomerkki, mistä Jeesuksen opetuslapset tunnetaan, "että he rakkauden keskenänsä pitävät." Mutta juuri tämän tuntomerkinhän vihollinen tahtoo hävittää. Minulla on eräs omakohtainen kokemus, kun nuorena ylioppilaana Helsingissä jouduin Jumalan lasten seuroihin. Sydämessäni ihastelin, kuinka läheinen yhteys heillä oli. Kuinka he Jumalan terveisiä toivat toisillensa, ja tervehtelivät toisiansa. Silloin jo syntyi ikävä ja kaipaus: Kunpa minäkin saisin olla tuossa veljespiirissä mukana! Kunpa saisin kuulua tuohon noin läheiseen, noin rakkaaseen piiriin, jossa todella sydämestä toisiansa rakastetaan ja ikävöidään!

Sellainen on Jumalan rakkaus, ja Herran Jeesuksen rakkaus ollut, ja sellaisena se vieläkin esiintyy.

Sydämellinen rakkaus

Sen tähden on myös Herran Jeesuksen tahto, että rakkaus palaisi Sydämissämme, ja että keskinäinen rakkaus osoittaisi kullakin paikkakunnalla, missä Jumalan lapset ovat, ja että sen kautta maailmakin tuntisi, missä Jumalan rakkaus on ja mistä se puhuu ja minkä kautta.

On täällä puhuttu jo siitä, kuinka muitakin tuntomerkkejä maailma tahtoisi nähdä. Mutta Jeesus tässä erikoisesti huomauttaa tästä tuntomerkistä. Sen tähden nämä isommat ja pienemmät Jumalan kansan kokoukset ovat aivan kuin julistusta jo siinä, että Jumala rakkauden kautta yhdistää niin läheisesti yhteen veljiä veljiin, sisaria sisariin, ja sen kautta saarnaa kylmässä maailmassa paleleville ihmisille, rakkaudettomille ihmisille, Jumalan rakkaudesta, joka on meidän osaksemme tullut. Siitähän ne ovat kiitosvirret, ja siitä ovat iloäänetkin kuuluneet, niin kuin Johannes kirjoittaa kirjeessänsä: "Katsokaa, minkälaisen rakkauden Jumala on meitä kohtaan osoittanut, että meitä Jumalan lapsiksi nimitetään."

Väärä rakkaus

Mutta nyt on maailmassa myös toisenlaista käsitystä rakkaudesta. On sellainenkin käsitys, että kaikki, jotka uskonnollisia ovat, niiden pitäisi olla läheisessä veljellisessä rakkaudessa keskenänsä. Ja että kaikkien, jotka Jumalan sanaa lukevat ja harrastavat ja kuulevat, niiden kaikkien pitäisi olla myöskin yhtä. Kun täällä maailmassa monet opin tuulet puhaltavat, ja Jumalan työtä ollaan tekevinään monella tavalla, saattavat monet horjahtaa ja erehtyä. Olen itse kokenut sen, kun eriseuran harhassa olin.
Olen itse kokenut, kuinka sellainen käsitys tahtoo sydämeen päästä, että rakkautta pitäisi olla kaikkien kanssa muka samalla tavalla. Taikka että se rakkaus on niin avaraa, että siihen pitäisi mahduttaa kaikki, jotka ovat pyrkimässä sinne. Tämän asian on varmaan joutunut tässä maailmassa kokemaan moni, joka on etsinyt Jumalan valtakuntaa. Samoin kuin nekin, jotka ovat kysyneet, mikä on totuus, ja missä on oikea Jumalan seurakunta.

Mainitsen vain erään paikan, joka minulle kirkasti tätä asiaa ja sai tämän asian aivan kuin uudelta kannalta ymmärrettäväksi ja selväksi. Apostoli Paavali kirjoittaa korinttolaisille, ensimmäisessä kirjeessänsä, sen kolmannessatoista luvussa, ylistäen rakkautta, rakkauden ylistyslauluna. Hän kirjoittaa, kuinka rakkaus ei etsi omaansa, ja mitenkä se kaikki peittää, kaikki uskoo, kaikki kärsii. Mutta hän sanoo myös, että ”rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa!" Katsokaahan: jos me tämän maailman mielen mukaan yrittäisimme rakkautta ylläpitää, ja sitä käsitellä, niin me emme saa unohtaa myöskään Jumalan totuutta, sillä totuus on tekevä vapaaksi.
Ja kun meille puhutaan uudesti synnyttävästä Jumalasta, niin sanotaan, että Hän on tahtonsa jälkeen meitä totuuden sanalla jälleen uudesti synnyttänyt. Sen tähden: ilman totuutta rakkaus on maailmasta eikä Jumalasta. Jos ei siihen sisälly se totuus, minkä Jumalan sana sisältää, niin se ei ole oikeata rakkautta, vaan se on inhimillistä rakkautta. Tällainen on inhimillisen ja lihallisen ihmisen käsitys Jumalan rakkaudesta, kuinka Hän kurittaa sitä, jota Hän rakastaa. Ja että Hän pieksää jokaista lasta, jonka Hän tahtoo omaksensa. Maailma odottaisi Jumalan kansalta sellaista rakkautta, joka ei koskaan sanoisi kenellekään kovaa sanaa, eikä nuhtelisi koskaan ketään, vaan hyväksyisi kaikkia, pitäisi kaikki hyvänä.

Rakkaus totuudessa

Mutta Jumala opettaa meille sellaista rakkautta, jossa on totuuden sana mukana. Sen tähden se rakkaus, joka on Isän rakkautta, tahtoo lasta saattaa autuaaksi myös kurituksen kautta. Sen täytyy nuhteenkin sanaa käyttää, ja neuvon ja opetuksen sanaa. Ja me iloitsemme siitä, että sellaista rakkautta on ollut, joka on ollut totuudessa. Me iloitsemme, että se rakkaus on meihinkin kohdistunut, jotka nyt tänä päivänä olemme Jumalan lapset, että meidät on totuudessa tahdottu saattaa oikealle paikalle Jumalan seurakuntaan ja synnintuntoon, ja näkemään, missä kulkevat Jumalan valtakunnan rajat. Sen tähden me emme voi, vaikka maailmassa kuinka rakkaudesta saarnattaisiin. Me emme voi yhtyä siihen käsitykseen, mikä tässä maailmassa ja sen jumalisuudessa on, että kaikkien pitäisi toisiansa rakastaa sellaisella rakkaudella, että hyväksyisimme heidät, heidän oppinsa ja käsityksensä. Vaan olemme saaneet sellaisen rakkauden Hengen, joka johtaa kaikkeen totuuteen. Se on Pyhä Henki, joka johtaa kaikkeen totuuteen.

Eikö se ole tällainen rakkauden henki, äiti, ollut sinunkin sydämessäsi lastasi kohtaan? Kun sinä olet nähnyt lapsesi erehtyvän, niin et sinä ole saattanut lasta jättää nuhtelematta ja neuvomatta, vaan sinä olet rakkaudessa käynyt erehtyneen lapsesi tykö, ja neuvonut häntä, opettanut ja armahtanut häntä, kun hän on katunut. Tällainen rakkaus on myös Jumalan lasten keskuudessa. Sitä me olemme saaneet kokea, ja iloita siitä, että se rakkaus peittää syntien paljouden, mutta se ei peitä syntiä sillä tavalla, että se silittelisi ja sanoisi: ”No, sellaisena sinä saat olla ja niin ja niin sopii." Oikea rakkaus sanoo, mistä on parannus ahkeroitava tehdä, mistä tie kulkee Jumalan valtakuntaan ahtaan portin kautta.

Sulasta armosta

Meidän tarvitsee sen tähden sitä rakkautta kirkastaa, jolla Jumala on meitä rakastanut, kun Hän on meitä vetänyt puoleensa sulasta armosta. Meidän tarvitsee kirkastaa sitä rakkautta silläkin tavalla — vaikka se saattaa tuntua vaikealta – että ruvetaan neuvomaan parannukseen sellaista, joka on itsestään jo hurskas ja jumalinen. Meidän täytyy ymmärtää, että siinäkin takana on rakkaus, rakkaus kuolemattomia sieluja kohtaan.

Niin on myös jokainen uudestisyntynyt Jumalan lapsi kokeva, mitä apostoli sanoo siitä, että joka rakastaa sitä joka synnytti, hän rakastaa myös niitä, jotka Jumalasta syntyneet ovat." Eivätkö Jumalan lapset tulleet kovasti rakkaiksi ja läheisiksi, kun sai itse omat veriruskeat syntinsä anteeksi? Kun sai itse kuulla omakohtaisesti, että sinäkin olet yksi lunastuksen hinta, ja sinun syntisi on maksettu Golgatan ristillä?

Jumalan rakkaus siinä täytti meidän sydämemme, ja me saimme sen käsityksen, että hyvä meidän on olla tällaisessa joukossa, joka on Jumalan rakkauden ja armon kautta koottu, ja joka tahtoo myös pitää yhteyttä keskenänsä Hengen yksimielisyyden kautta. Sanokoon sen tähden maailma mitä tahansa, me pidämme sen kalliina, että Jumala on saanut siirtää meitä rakkaan Poikansa valtakuntaan, ja on näyttänyt meille, kuinka paljon Hän on meitä rakastanut, iankaikkisella rakkaudella rakastanut, ja niin myös näyttänyt meille, että Hän rakastaa meitä täällä veljien ja sisarten kautta niin äärettömän paljon, että me emme ole ansainneet sitä rakkautta, mitä me täällä jo saamme kokea ja kohdallemme tuntea.

Mutta täällä on kolmaskin syy siihen, minkä tähden Jeesus sanoo, "että te rakkauden keskenänne pitäisitte." Se syy on se, että me jokainen tarvitsemme rakkauden hoivaa. Jeesus puhui opetuslapsillensa tämän jokaisen heidän tähtensä. Kun me olemme päässet sisälle Jumalan armohuoneeseen, ja olemme saaneet tuota Jumalan rakkautta maistaa, kuinka Herra on suloinen evankeliuminsa kautta. Niin me emme viihdy enää kylmässä maailmassa. Meille tulee ikävä ja kaipaus Jumalan lasten yhteyteen. Vaarallinen onkin tilanne, jos ei tällaista ikävää ja kaipausta ole, jos rupeaa viihtymään maailmassa ja tämän maailman seurassa. Jos tämän maailman seura tulee niin rakkaaksi, ettei enää kaipaa Jumalan lasten seuroihin, eikä veljien ja sisarten yhteyttä, niin huonosti ovat silloin asiat.

Keskinäinen rakkaus

Elääksensä Jumalan lapsena, varjeltuaksensa Jumalan lapsena, tullaksensa, autuaaksi, ja päästäksensä Jumalan iankaikkiseen kirkkauteen, me tarvitsemme Jumalan lasten keskinäistä rakkautta. Jumalan seurakunnassa Pyhä Henki, juuri rakkauden Henkenä, pitää meistä huolta, niin kuin äiti lapsistansa. Se Jumalan seurakunta, joita Jumalan rakkauden Henki hallitsee, se on meidän äitimme, joka meitä hoivaa täällä alhaalla. Kuinka moni onkaan saanut teistä, kalliit veljet ja sisaret, yhdessä kanssani täällä, näidenkin seurojen aikana, tuntea taivaallisen rakkauden huolenpitoa niissä puheissa, mitä on puhuttu Jumalan sanoina.

Meille on aina ihasteltu, kuinka hyvä on olla Jumalan lapsena. Meille on ihasteltu, kuinka hyvin ovat asiat, kun saamme uskoa synnit anteeksi. Meille on ihasteltu, kuinka hyvin on Isä kaikki valmistanut, kun saamme huonoinakin uskoa, ja huonoinakin kulkea tätä kaitaista tietä taivaan kirkkautta kohti. Tämä on ollut sitä rakkauden huolen pitoa. Mutta se on ollut rakkautta silloinkin, kun on tultu kaulasta pitäen sanomaan: "Rakas ystävä, eikö sinun siitäkin tarvitsisi tehdä parannusta?„

Me iloitsemme vielä siitäkin rakkaudesta, joka tulee neuvomaan, ja kaulasta pitäen rakkaudessa ojentamaan. Sellaista on äidin rakkaus lastansa kohtaan. Eikä ainoastaan neuvomaan näin, vaan myös vuodattamaan öljyä haavoihin niin kuin täällä olemme kuulleet jo kalliisti Pyhän Hengen kautta puhuttavan edellisinä päivinä, julistamaan syntien anteeksi antamiseksi evankeliumin kallista sanomaa ja rakkauden sanomaa. Jeesuksen nimessä ja veressä on julistettu ja julistetaan vielä erehtyneelle synnit anteeksi.

Kun Jeesus siis antoi tämän rakkauden käskyn, niin Hän antoi sen Pyhän Hengen viran kautta hoidettavaksi. Niin että sinä ja minä, jokainen meistä, jotka olemme kääntäneet kasvomme taivasta kohden, tulisimme kerran perille; että me tulisimme kerran perille, sillä me olemme vain erehtyväisiä, eksyväisiä lampaita. Paimenen rakkautta tarvitaan. Uskomme vielä tänä päivänäkin itsemme sen Hyvän Opettajan hoitoon, Pyhän Hengen, joka vielä tahtoo pitää meistä huolta, että me kunniaan pääsisimme tästä synnin maasta. Ennen kaikkea tarvitsemme tätä Jumalan rakkauden yhteyttä oman itsemme tähden. Kuinkahan monta lieneekään tullut näihin seuroihin juuri sen tähden, ei näyttelemään hyvää kristillisyyttänsä, ei kerskailemaan omista saavutuksistansa, vaan sen tähden, että kaipaa sitä Jumalan rakkauden hoitoa, ja siunaavaa läsnäoloa, mikä täällä Jumalan kansan kokouksissa on siunatun evankeliumin kautta.

Turvattuina

Uskokaa, veljet, Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi, uskokaa turvattuina. Sen tähden me olemme jälleen saaneet aivan kuin iloita siitä, että maailman kylmät tuulet eivät ole nyt puhaltaneet sydämiin. Maailman kylmät ne hävittävät sisästä sydämestä rakkauden tulen. On tultu aivan kuin uusille lähteille, tai niin kuin sytyttämään taas Pyhän Hengen tulesta uskon lamppua palamaan, että jaksaisimme jälleen kestää ne taistelut ja kiusaukset, mitkä ovat täällä maailmassa olemassa.
Mutta tämän tähden, kun kaikki on näin hyvin järjestetty ja hoidettu, me ylistämme ja kiitämme Jumalaa, että Hän sanassansa ja seurakunnassansa ja evankeliumin kautta, ja sakramenttiensa kautta hoitaa meitä taivaaseen. Kun me olemme itse saaneet tästä hoidosta tulla osallisiksi, niin me pyydämme myöskin sillä paimenen mielellä kehottaa niitä, jotka vielä vaeltavat kylmän maailman ja sen väärän jumalisuuden kahleissa: ahkeroikaa päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Ahkeroikaa päästä sen tähden, että teidän sielunne saisi elää. Ahkeroikaa, että te saisitte maistaa, kuinka Herra on suloinen.

Jeesus omiensa keskellä

Tahdommehan me näitä terveisiä viedä vielä mukanammekin, että Herra on suloinen. Hän on suloinen omiensa keskuudessa. Hänen haavansa paistavat niin kirkkaina ja niin kirkastavat meille Hänen ansionsa, jonka Hän meidän edestämme on voittanut, että me voisimme uskoa, ja olla hyvässä turvassa ja kestää edessä olevassa kilpailussa ja päästä perille. Taistelussa on taisteltava, mutta Jumalan rakkaus piirittää meidät. Niin se on täälläkin saartanut meitä. Ja kun tulee ikävä ja kaipaus, ja kun tulee ikävä ja kaipaus, ja kun tulee siellä kylmissä tuulissa jäähtyminen, niin lähtekäämme lämmittelemään jälleen Jumalan tulille. Niin on tähänkin saakka voitolla pysytty. Kun Jumalan tuli on tarttunut jälleen meidän sydämiimme, on ollut niin keveä uskoa. On ollut niin hyvä lähteä jälleen taivalta tekemään. On saanut sen vakuutuksen, että sanokoon maailma mitä tahansa, pitäköön minä tahansa, niin minä ahkeroin ja minä pyydän päästä perille. Minä kilvoittelen kaikesta huolimatta hyvän uskon kilvoituksen, sen armollisen Herran Jeesuksen askeleissa, joka on avannut tien meille kunnian paratiisiin ja kirkkauteen.

Yksi veljenne vaivassa ja valtakunnassa tahdon olla minäkin, monessa kiusattu ja vaivattu, moninaisissa asioissa rasitettu, mutta halu on päästä perille. Halu on saada olla sen Jumalan rakkauden vaikutuspiirissä. Halu on saada olla taivaallisen rakkauden Hengen johtamana ja niin välttyä kaikista vaaroista.
Jaksatteko minuakin siunata ja anteeksi antaa? (Siunauksia.)
Tahdon uskoa. Sellainen hyvä tahto on Jumalalla, että Hän saisi siunata vielä näissä tämän päivän jäähyväisseuroissa niitä, jotka vielä ovat ilman tuota Jumalan rakkauden osallisuutta. Eivätkä ole vielä armosta päässeet osalliseksi, eivät ole käsittäneet, kuinka suloista joukkoa on Jumalan joukko, kuinka suloinen on tuo evankeliumi täällä, joka meille vakuuttaa jatkuvasti: ole hyvässä turvassa, synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sitä me tahdomme vielä kirkastaa tällä lopun ajalla, ja pitää kiinni veljellisestä ja yhteisestä rakkaudesta. Tahdomme läheisesti kokoontua aina yhteen, niin kuin pääskysen pojat ovat lähekkäin toisiansa, kun maailman tuulet puhaltavat, että emo saisi kasvattaa siivet niin, että pääskynen pääsisi lennähtämään kerran kirkkaampaan ilmaan. Täällä jo on ollut kirkas ilma. Täällä on ollut hyvä hengittää armonilmaa uskossa. Amen.

Pentti J. Seppänen
Suuret seurat Kemissä 1955. (Suviseurat)

Siionin Lähetyslehti helmikuu 1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 31 Joulu 2009, 20:49

Laadin väliotsikot oheiseen saarnaan, että lukeminen olisi helpompaa.
Muistan kun Raahen suviseuroissa ilmoittivat kaiuttimien kautta, että veljemme Pentti Seppänen on saanut kutsun Jumalan lasten lepoon. Siitä seurasi valtava kiitosäänien vyöry, josta arvasin, että kyseinen, minulle siinä vaiheessa tuntematon veli on ollut useiden Jumalan lasten sydämellisen ja jakamattoman rakkauden kohteena. Syytä siihen en silloin arvannut.

Todennäköinen syy valkeni minulle muutama viikko sitten, lukiessani mopin palstalta tietoa, että juuri Pentti Seppänen olisi ollut toinen niistä kahdesta entisestä pikkuesikoisesta, jotka ymmärsivät alunperin, miten syntyy oikea todellinen yhteys ja rakkaus pikkuesikoisten ja rauhanyhdistysten uskovaisien kesken. Että heidän tarvitsee nöyrtyä parannukseen, ja olivat myös nöyrtyneet.
Oletan sen lukemani tiedon oikeaksi, sitä oletusta vahvistaa ainakin tämä saarna, joka on pidetty kymmenisen vuotta Antinpäivän kokousten jälkeen. Niin elävästi ja rakkaudella veli tässäkin selittää ja avaa uskon aarteita ja Jumalan valtakunnan rajoja. Suosittelen lukemaan rauhallisesti ja ajatusten kanssa. Nautin harvinaisen paljon monista sanakäänteistä, joissa jouduin viipymään, koska skannauksen tulos oli harvinaisen vaikeasti stilsoitsvissa. Siihen oli ilmestynyt runsaasti ylimääräisiä merkkejä, jotka piti puhdistaa pois. Vain muutaman merkin jouduin lisäämään, mutta eiköhän tuo ole nyt selkesäti luettavissa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Loka 2010, 14:51

Kaita tie

Me, Jumalan lapset, Vapahtajamme suuresta armotyöstä osalliseksi tulleet, tiedämme, kuinka vaikeaa on kaitaisen tien kulku. Siellä on koloja. On syvempiäkin kuoppia. On piikkejä, jotka pistelevät joka puolelta. Tällä tiellä tarvittaisiin niin suurta ja lujaa uskoa, joka vuoretkin siirtäisi.
Kun joudumme syvän kuopan reunalle, joudumme siinä ihmettelemään: nyt emme pääse tuosta mitenkään yli. Mutta ihmeellistä kyllä, me jatkamme vain taivaltamme, vaikka tuntuukin hitaasti käyvän.
Huomaamme, että ei Herra Jeesus heitä lastaan, kuten hän on luvannutkin, ellemme me häntä jätä tai hylkää.

Mutta emmehän me hylkää ainoata turvaa, auttajaa ja pelastajaa ? Olemmehan kiinnitetyt Ylkäämme verisin sitein. Olemme vannoneet valan ja luvanneet seurata häntä tuonelan portille saakka.

Silloin se vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa. Silloin saamme silmin katsella sitä, mitä täällä olemme uskoneet. Usko muuttuu täydelliseksi nautinnoksi, murhe ja kiusaus iki-iloksi.

Sielun vihollinen, perkele, kiusaa ja ahdistaa, ja sanoo: "Sinä et kulje niin kuin Jumalan lapsen tulisi tietään kulkea." Milloin se sanoo: "Kuljet liian höllästi, liian maailmallisesti." Saattaapa se sanoa toisin aan: "Ei noin kannata olla ahdasmielinen." Me tunnemme sen kiusaajan, kuinka sillä on monenkaltaiset juonet. Sitä ei ole turhaan sanottu tuhanten juonten mestariksi.

Mutta uskomme ne kaikki anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja maahan vuotaneessa veressä, tietäen, että armossa on varaa ja veressä voimaa.

Alma Seppänen

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

En tiedä liittyvätkö nämä Seppäset mitenkään muuten toisiinsa, kuin yhteisen uskon sitein. Liitän silti tämän sisaren lyhyen kirjoituksen tähän jatkoksi, että voin välttää uuden, lyhyen avauksen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Maalis 2011, 20:57

Torstaina lokakuun 18 p:nä
21. s. Kolm. ptä Apt. 16: 25–34


Vapauteen


Paavali ja Siilas olivat Filippin vankilassa. Tekstimme kertoo, että siellä äärimmäisen jyrkät vastakohdat koskettivat toisiansa: keskiyön pimeys ja kynttilän valo, vankeus ja vapaus, ihmisen täydellinen avuttomuus ja Pyhän Jumalan kaikkivaltaisuus, epätoivo itsemurhaan asti ja Jumalan rauha, murhe ja ilo, katoavaisuus ja iankaikkisuus.

Näiden sovittamattomien kosketuskohdasta löydämme Sovittajan. Voimme ilmaista sen yhdellä ainoalla sanalla: Kristus.

Miten kaikki tapahtui? Ympärillä oli täysi pimeys. Oli puoliyön aika. Kaksi Jumalan miestä oli sisimmässä vankihuoneessa jalkapuuhun kytkettyinä. Ulkonaisesti näytti kaikki olevan toivotonta, mutta pimeyden keskeltä kuului rukous, ja kiitosvirsi kohosi Jumalan lasten huulilta kohti korkeuksia, ja vangit, jotka siellä olivat, sen kuulivat. Vanginvartija vain nukkui synnin mustaa unta.

Taivas kuuli maata. Perustukset vapisivat. Ovet avautuivat ja kahleet kirposivat. Vartija heräsi. Epätoivo täytti hänen sydämensä. Kaikki on mennyttä. Ei löydy muuta ratkaisua kuin syöksyminen miekkaan, itsemurha. Silloin vankilan käytävissä kajahtaa huuto: "Älä tee itsellesi mitään pahaa." Hirvittävän hädän piirittämä ja kuoleman rajalla oleva mies lyyhistyy Paavalin ja Siilaan jalkojen juureen, ja epätoivo pusertaa miehen huulilta sanat: "Mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?"

Ei pantu voimatonta työhön eikä mihinkään tekoihin. Evankeliumi ihmeitä tekevänä, parantavana mirhamina vuodatettiin hänen sydämeensä: "Usko Herran Jeesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huoneesi autuaaksi tulee."
Kaksi syntistä miestä siinä vain oli, Paavali ja Siilas, mutta Jumalan Sana tekstissämme kuitenkin todistaa: "Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille, jotka hänen huoneessansa olivat.
Ihme tapahtui. Vanhat ovat kadonneet, katso, kaikki on uudeksi tullut. Usko, elävä usko Kristukseen muutti kaiken. Synkin murhe muuttui iloksi. "Ja vei heidät kotiansa, ja valmisti heille pöydän ja iloitsi, että hän koko huoneensa kanssa tuli Jumalan päälle uskovaiseksi." Keskiyön pimeyteen loisti elämän valkeus, Herra Jeesus, ylösnoussut Vapahtaja. Synnin kahlitsemat vangit pääsivät vapauteen. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

Saarnattu Jumalan Sana, evankeliumi, kaikuu vieläkin täällä epätoivon, pimeyden ja mustan murheen keskellä. Vangeille saarnataan vapautusta, sokeille näköä, kuuroille kuuloa ja köyhille hyvää sanomaa. Jumalan Poika puhuu Henkensä kautta sinullekin. Hän puhuu Jumalan Sanoja sinulle väsynyt vanhus, sinulle huolten painama äiti ja isä, sinulle todella suurten kiusojen keskellä taisteleva nuori. Muista matkaystävä, Taivaallinen Isä ei koskaan ole pannut uskomiselle esteitä, vaan kehottamalla kehottaa uskomaan: "Usko Herran Jeesuksen Kristuksen päälle, niin sinä tulet autuaaksi."

Niinpä nytkin, ilman ehtoja ja vaatimuksia, Hyvän Paimenen ääni saarnaa sinulle ihaninta saarnaa maan päällä: Kaikki sinun syntisi ovat totisesti anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja Hänen pyhässä sovintaveressään. Ole vapaa sinä vapaaksi ostettu piskuinen lauma.

JUHA Seppänen, Oulu
Päivämies 18.10.1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Huhti 2019, 13:44

Suuren Mestarin koulussa

Edesmenneen Rovaniemen kirkkoherran, Pentti J. P. Seppäsen, kirjoitus Kointähti -lehdessä vuonna 1961, noin vuosi ennen hänen kuolemaansa.

Galilean kalastajapojat olivat lapsesta pitäen tottuneet ammattiinsa. Ei ihme, että Simon Pietarin sanoissa, minä menen kalaan, kuultaa kerskaus: kun minä menen kalaan, niin tuloksia tulee. Toiset yhtyvät ajatukseen: me lähdemme myös, ovathan olosuhteet mitä parhaat, mehän olemme kokeneita kalamiehiä. Mutta missä on kerskaus? Kerskaus on poissuljettu. Kaikki, mitä teemme, menestyy vain, jos niin sallitaan. Tulisi aina muistaa, että me voimme tehdä ja toimittaa jotain vain, jos Jumala suo. Säilytämme terveytemme ainoastaan, jos Hän sallii. Sanokaamme: "Jumalan kiitos, olemme olleet terveinä." Kaikissa ammateissa tarvitaan rukousta ja tointa. Apostoli sanoo: "tehkää kaikki Jeesuksen nimeen." Opiskelukin Jeesuksen nimeen. Se merkitsee ahkeruutta, tunnollisuutta ja rukousta. Kalastajan täytyy myös oppia sama läksy kuin maamiehenkin. Jos Jumala näkee hyväksi, niin me saamme jotakin. Ja siitä vähästäkin nöyrä kiitos.

Galilean kalastajat eivät saaneet mitään, vaikka olivat koko yön ahkerasti verkkojaan heittäneet. Rannalta kysyjälle täytyi myöntää, ettei ole mitään syötävää. Nöyryytys oli tarpeen: Hehän olivat saaneet kutsun ihmisten kalastajiksi. Jumalan valtakunnan työssäkin voidaan monesti jäädä vesiperälle, ankaran ja uutteran vaivannäön jälkeen. Täytyy tottua tyhmistymisiin ja pettymyksiin. Isäntä antaa joskus koirallensa keppiä taputtelun sijasta. Kallis etsikkoajan työntekijä Kaivola -vainaja oli koko talvisen lähetysmatkan jälkeen kotiin Kittilän Sirkankylään palattuaan lausahtanut nöyrästi: "Ei mennyt matka hukkaan. Yksi tuhlaajalapsi sai armon palata Isän huoneeseen." Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa. Pietari koetti tätä läksyä opetella. Ja vanhimmillekin hän sitä teroittaa sitten lähetyskirjeessään. Suuret kalat uivat syvälle. Tarvitaan itsensä alentavaa mieltä. Onko kummaa, että Suuri Opettaja kehotti kerran oppilaitaan, jotka lahjoista kiistelivät toisiansa aliarvioiden ja itsensä korostaen siitä, kuka heistä oli suurin: "Joka alentaa itsensä niin kuin tämä lapsi, on suurin taivasten valtakunnassa."

Voi kuinka vaikea läksy se onkaan oppia ja muistossa pitää ainakin minun, joka niin helposti kasvan, vaikka Mestarin tulisi saada kasvaa ja minun vähetä. Sen vuoksi me aina tarvitsemme kolahduksia, että Hän saisi pitää meitä nöyrien kaltaisina ja toimittaa jotain meidän kauttamme. Jumalan huoneen kultaisia, ja hopeisiakin astioita on kuurattava, että Herran kirkkaus heidän kauttansa näkyisi. Kuuraus tekee kylläkin vanhalle ihmiselle kipeätä.

Autuaasti nukkunut Olli Puljula oli saarnamatkalla. Seuratalon emäntä oli kamarissa kertonut murheissaan, kuinka Herran palvelijasta oli puhuttu pahaa. Siihen Puljula oli rauhallisesti vastannut: "Anna vain, sisar rakas, puhua. Ei ne arvaa puhua niin pahaa, kuin minä Jumalan edessä paha olen." Rukoilkoon Herran Siioni aina sananpalvelijoittensa puolesta, että Herra pitäisi heitä uskollisina pyhässä sanassaan.

Ylösnousseen Herran sana tuli niin vakauttavana, että kalastajat eivät voineet sitä vastustaa: "Heittäkää verkkonne oikealle puolelle venhettä, niin te saatte." Ja saalis oli ihmeellinen. Rannalla seisoja ei voinut olla kukaan muu kuin Herra. Muutoin tätä saalista ei voinut käsittää. Pietari kahlasi oitis maihin kiitollisena ja menestyksestä haltioissaan. Ja kun verkkoja ei voinut nostaa venheeseen, käväisi Pietari vetäisemässä ne suoraan maihin. Ja Johannes kertoo, että suuria kaloja, ja peräti sataviisikymmentäkolme.

Menestyksestä iloitaan. Mutta kun ollaan huipulla, hiipii salainen itsekorostuksen henki kuiskuttelemaan ja laskemaan saavutuksia omaksi ansioksi. Mooseksellekin täytyi Herran sanoa, ettei hän saanut johtaa seurakuntaa joen toiselle puolelle. Hän sai vain taampaa katsella luvattua maata. Ei Herra hyljännyt Moosesta, mutta Herra ei enää tarvinnut häntä eikä voinut noin suureen tehtävään käyttää, kun häntä vaivasi itsekorotuksen henki.

Profeetta Elian sallittiin joutua suuren menestyksen ja uljaan taistelun jälkeen yksinäiseksi ja vainotuksi, ehkäpä siksi, ettei hän lankeisi ylpeyteen, niin että Elia jo arveli Iisebelin vainossa kaikkien muiden joko hyljänneen Herran liitot tai tulleen miekalla surmatuiksi. "Minä yksin olen jäänyt." Mutta Herra vastaa, että hänellä on vielä seitsemäntuhatta, jotka eivät ole polviansa Baalille notkistaneet. Kultavaunuilla vietiin erehtyväinen, mutta uskollinen palvelija taivaaseen. Mooses ja Eliakin saivat armosta autuuden. Taborin vuorella heidät nähtiin kirkastettuina Jeesuksen seurassa.

Herran täytyy saada masentaa meissä omahyväisyyteen ja itsekorotukseen nouseva mieli, jotta Hän voisi käyttää meitä valtakuntansa työssä. Kun opetuslapset tulivat maihin iloisina aikaansaannoksestaan, pyysi ylösnoussut Mestari heitä ruoalle kanssaan. Siellä oli jo pöytä katettuna nälkäisille miehille. Oli hiilloksella paistettua kalaa ja leipää. Siinä olisi varmaan riittänyt ruokaa heille kaikille, mutta, jottei näyttäisi heidän työnsä aivan turhalta, hän sanoi: "Tuokaa tänne myös niitä kaloja, joita te nyt saitte. Kyllä kai Pietarin teki mieli jälleen, kuten kerran ennen, polvistua Mestarin edessä parannukseen ja sanoa: "Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen." Mutta hän ei voinut. Hetken perästä hänen sydämessään nousevat nöyryytetyn miehen sanat: "Herra sinä tiedät, että olet minulle rakas."

Mitä me, rakkaat Jumalan armohuoneen palveluspojat ja -tyttäret, näistä opimme? Kristus ja hänen valtakuntansa eivät ole meidän varassamme. Ne tulevat toimeen ilman sinua ja minua. Mutta me emme tule toimeen ilman Kristusta ja hänen valtakuntaansa. Ei kukaan meistä kristityistä saa tulla niin tärkeäksi ja omahyväiseksi, että arvelisi olevansa korvaamaton. Yksi on vain korvaamaton: Herra Jeesus, meidän edestämme ristiinnaulittu ja ylösnoussut rakas Vapahtajamme.

Armoa se on, että Herra voi käyttää meitä, täysin ja lähtemättömästi synnillä pilattuja oppilaitaan. Hän voi käyttää meitä vain siten, että Hän saa olla isäntänä ja me pysymme palvelijoina, joiden täytyy alistua jopa siihenkin, että Hän itse saa pestä meidän likaantuvia jalkojamme.

Genetsaretin rannalla vietettiin juhlaa. Pietari, Jaakob, Johannes, Tuomas, Natanael ja pari muuta saivat viivähtää rakastetun, elävän Herransa seurassa. Tarvitsethan sinäkin usein kaikesta omasta riisuttuna aterioida ja nauttia halulla elämän leipää ja elämän vettä. Ja on se ollut ihmeellistä armoa, että Henki on käyttänyt meitäkin sen veden lähteenä, joka kumpuaa iankaikkiseen
elämään. Totisesti autuaita ovat ne, jotka jo nyt saavat täällä alhaalla aterioida Jumalan valtakunnassa. Pitäköön Pyhä Henki sinua, veljeni ja sisareni, ja minua aina isoavana ja janoavana, että pysyttelisimme lähellä armoistuinta. Sieltä se Henki nytkin todistaa ja lupaa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Työpäivän päättyessä parhaimmankin on sanottava Jeesuksen opetuksen mukaan: Olen kelvoton palvelija.

Rakas veljemme Martti Luther arvelee taivaassa olevan kolme ihmettä: Hän ei näe siellä kaikkia, joita luuli näkevänsä. Hän näkee siellä sellaisiakin, joita ei uskonut siellä näkevänsä, ja suurin ihme on se, että hän itsekin sieltä löytää itsensä. Ja kallis veli Lars Levi Laestadius toivottaa, talon Herra koiransakin ottaisi lopulta sinne taivaan iloon. Sinne tämän kirjoittajakin, yksi rääkkääntynyt Herran koira, tahtoisi kaikkien Jumalan lasten kanssa tästä myrskyjen maasta päästä ja kuulla sanat: Tervetuloa Karitsan häihin. Ahkeroimme vielä vähän aikaa pysyä kalleimmassa uskossa ja evankeliumin sanassa, ja siihen muitakin auttaa. Hetken perästä Ylipaimen heikot ja väsyneet kantaa perille.

"Ansiot' ei mitään mulla, vaivaisella raukalla
Sitä suurempi on sulla, ristinkuolos tuottama.
Pelvotta se olla saa, ken sen uskoo, omistaa."


Pentti J. P. Seppänen
Kointähti 1961
Päivämies 26.8.1981


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 27 Huhti 2019, 13:44
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron