Esko Mettovaara: Usko ja tunnustus

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Esko Mettovaara: Usko ja tunnustus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Tammi 2010, 13:05

Usko ja tunnustus

»Sanoi hän heille: mutta kenenkä te sanotte minun olevan? Vastasi Simon Pietari ja sanoi: sinä olet Kristus, elävän Jumialun Poika» (Matt.16:15-16).


Herra Jeesus kysyi kerran opetuslapsiltaan; kenen ihmiset sanovat minun, Ihmisen Pojan, olevan. Ihmiset olivat antaneet monenlaisia vastauksia: Muutamat luulivat Häntä Johannes Kastajaksi, toiset Eliaaksi tai joksikin muuksi profeetaksi. Herra Jeesus kysyi sitten opetuslapsiltaan: kenen te sanotte minun olevan. Nopeana vastausten antajana Pietari kaikkien puolesta sanoi:
»Sinä alet Kristus, elävän Jumalan poika». Tämä Pietarin tunnustus, jota ei liha eikä veri ilmoittanut, on se apostolinen tunnustus, jonka voi vaikuttaa vain Jumalan Pyhä Henki ja elävä usko".
Tähän Pietarin tunnustukseen kytkeytyy koko vanhurskauttamisoppi. Tämän tunnustuksen jälkeen Herra Jeesus sanoi: »Sinä olet Pietari, tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman".
Vielä tänäkin päivänä on elävän Jumalan seurakunnan perustana sama Kristus-kallio, johon turvasivat opetuslapsetkin. Vielä Pyhä Henki tahtoi kirkastaa tämän päivän Pietarillekin, että Jeesus Kristus, elävän Jumalan poika, on ainoa autuutemme syy ja perusta Herran seurakunnassa.

Jumalan sana on myös tinkimätön. Eksyksissä olevalla, joka ei ole uudestisyntymisen kautta tullut Jumalan valtakuntaan, ei ole Pietarin tunnustusta. Hän on myös elävän seurakunnan ulkopuolella, luulkoonpa itse mitä haluaa. Luulouskolla ei kukaan tule autuaaksi. Tämän maailman fariseus haluaisi joskus nuolaista Jumalan seurakuntaakin ja yrittää kylkeytyä siihen, antamalla tunnustuksen: on siellä jotakin profeetallista.
Mutta kun tulee kysymys siitä, että vain tämän yhden seurakunnan keskellä, on synneistä vapahtava Herra Jeesus Henkensä kautta, sitä eivät fariseukset kestä, vaan heidän kiivautensa nousee, ja he alkavat kiviä poimia. Näin oli silloinkin, kun Herra Jeesus oli maan päällä, eikä aika ole parantunut, vaan päivä päivältä pahenee.
On kuitenkin turvallista muistaa Jeesuksen sanat: tätä seurakuntaa eivät helvetin portitkaan voita. Me usein tänä aikana pelkäämme ja vapisemme, kun seuraamme maailman menoa. Pelkäämme myös, kun näemme joka hetki oman heikon vaelluksemme Jumalan lapsena. Meiltä helposti unohtuvat Jumalan suuret armolupaukset, joita saamme sydämillämme tallentaa.
Jumala on antanut myös seurakuntaansa hoito-ohjeet, ja meidän pitää uskoa, että näitä käyttää Pyhä Henki, eivätkä ihmiset. Tämä helposti unohtuu meiltä. Kun heikko Jumalan lapsi rakkaudella toista neuvoo, vanha osa voi pahentua. Mutta näin on Jumala armojärjestyksensä asettanut, että Pyhän Hengen kautta rakkauden evankeliumilla toisiamme korjaamme.
On ääretöntä armoa, kun meillä on pyhä evankeliumi ja se on lahjaksi annettu. Mielellämme me heikotkin Jumalan lapset tätä jakaisimme niille, joilta se puuttuu. Usein me vanhemmatkin unohdamme tämän tärkeimmän, ja ajattelemme lapsillemmekin vain ajallista hyvyyttä. Jumalan sana kuitenkin osoittaa, mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon. Tärkeintä on, että lapsemmekin säilyisivät elävässä uskossa, Herran Jeesuksen rakkaudessa, ja Hänen seurakunnassaan. Jumala on luvannut siunata ajallisetkin tarpeet omilleen.
Näin kun uskomme ja tunnustamme Herraa Jeesusta, niin Herran seurakunta rakentuu yhdessä rakkaudessa, ja seurakunnan perustus kestää lopun ajan myrskyissä. Mekin huonot ja heikot Kristuksen opetuslapset saamme panna turvamme ja toivomme Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan. Hänen armonsa vie maan mustan morsiamen taivaan kotiin.

Esko Mettovaara
Päivämies tammikuun 30 päivä 1974
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Touko 2010, 16:00

Laupias Samarialainen


"Mutta yksi samarialainen vaelsi ja tuli hänen tykönsä, ja kuin hän näki hänen, armahti hän häntä. Ja tuli ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti siihen öljyä ja viinaa, ja pani juhtansa päälle ja vei hänen majaan, ja korjasi häntä." (Luuk. 10: 33–34)

Edellä olevat jakeet kuuluvat kertomukseen, jonka Herra Jeesus puhui kirjanoppineelle, tämän kysyessä, kuka on hänen lähimmäisensä. Nämä kertomuksen sanat eivät jää vain vertauksen kirjanoppineelle, vaan ne kuuluvat myös meille tämän ajan Jumalan lapsille. Tämä kertomuksen alussa kerrotaan miehestä, joka vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon. Matkallaan mies joutui ryövärien käsiin, jotka vahingoittivat häntä, että hän joutui puolikuolleena ja alastomana tien oheen.

Sitten tietä kulki pappi ja Leeviläinen, mutta he eivät auttaneet miestä. Näiden jälkeen tuli laupias samarialainen, joka näki haavoille lyödyn, ja armahti häntä.

Näistä jakeista tulee esille ääretön Jumalan armo ja rakkaus, jolla Hän tahtoo vielä tänä aikana rakastaa syntiin langennutta ihmistä. Tämä ei tarkoita sitä, että saisimme elää synnissä. Lopun ajan maailmassa synnin voima paisuu, ja Jumalan lapsen usko horjuu monta kertaa. Joutuu epäilyksiin ja syntiin, mutta taivaan Isä ei anna joutua epätoivoon. Hän näissäkin sanoissa tuo esille suuren taivaallisen rakkauden, jonka saamme aina tuntea anteeksiannon evankeliumissa. Siinä Herra Jeesus pyhistä haavoistaan vuodattaa syntihaavoihimme öljyä ja viiniä, ja sitoo rakkaudella haavat. Tämä sama rakkaus nostaa kertomuksen miehen juhdan selkään, vie majataloon, ja korjaa häntä.

Tässä tulee esille suuri asia, joka meille Jumalaa lapsille on uskottu. Meidän, jotka olemme osalliset tästä samasta rakkaudesta, pitää rakkaudella kantaa jokaista, jonka Herra Jeesus Jumalan majasta, Pyhän hengen kautta saarnatussa evankeliumissa on sisälle majaan saattanut. Jumalan lapsikin joutuu joskus omassa itsessään heikoksi, kuten pappi ja leviitta. Jos sisar tai veli on vihollisen pettämänä joutunut rumaan syntiin, niin haluttaisi mennä ohi. Mutta Jumalan lapsi ei voi mennä ohi, sillä Herralta Jeesukselta saatu rakkaus ei päästä meitä, vaan juhdankin täytyy pysähtyä siinä, missä laupias samarialainen pysähtyi.

Herra Jeesus antaa myös kertomuksessaan selvän kuvan Jumalan armojärjestyksestä. Kun on tien oheen joutunut, ei voi omin voimin päästä sieltä pois, vaan sieltä nostaa vain Herran Jeesuksen suuri armo ja Jumalan lasten rakkaus. Meidän Jumalan lasten täytyy tänä päivänä sanoa, että jos laupias samarialainen ei olisi meitä armahtanut, ja edelleen meitä armahtaisi, ei meillä olisi osaa Jumalan lasten joukossa.

Kiittäkäämme Herraa Jeesusta, jos olemme jaksaneet syntiä vastaan taistella ja voittaa, sillä se on Jumalan armoa meidän kohdallemme. Kiittäkäämme Herraa Jeesusta, kun laupias samarialainen on meitä vihollisen pettämiä armahtanut,
sillä sekin on yksin Jumalan armoa. Näin pysymme Jumalan lapsina armon kautta, kun tyydymme hoitoon ja neuvoihin, joita majan isäntä, Pyhä Henki meille antaa. Kaksi penninkiä, jotka laupias samarialainen jätti talon isännälle, riittävät siihen saakka, kunnes hän palaa meitä hakemaan. On hyvä olla Jumalan valtakunnassa, kun meitä huonoja hoidetaan Herran Jeesuksen armolla ja laupeudella. Saamme kerran nähdä todeksi suuren laupeuden, jonka Laupias samarialainen, Herra Jeesus osoittaa. Kerran monta kertaa haavoja saanut, maan musta morsian, saa käydä taivaan kotiin, johon moni rakkaistamme on jo päässyt.

Esko Mettovaara
Päivämies 18.7.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron