K. E. Laitila: Taivaallinen ja maallinen hallitus

[Taavetti]

Taivaallinen ja maallinen hallitus

Korkein valta on taivaan ja maan Herralla, joka on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaikkialla oleva, niin ettei Hän ole kaukana yhdestäkään meistä. Kukaan ei siis voi paeta tai piiloutua Hänen kasvojensa edestä. Hän on vaikuttamassa Kolmiyhteisenä Jumalana, Luojana, Lunastajana, ja Pyhittäjänä.

Isä Jumala loi kaiken, ja antoi kaiken vallan rakkaalle Pojalleen, jonka kautta kaikki ovat tehdyt, mitä tehty on. Hänestä, Sana, joka tuli lihaksi lunastamaan Jumalan kuvaksi luotua, syntiin langennutta ihmistä, synnin ja kuoleman vallan alaisuudesta, todistaa, että Hän istuu nyt Isän Jumalan oikealla puolella, ja on kaikkein kuningasten kuningas ja herrain Herra. Hänen edessään kerran, viimeisen pasuunan kajahtaessa, pitää kaikkien polvien notkistuman, kun Hän ylimmäisenä tuomarina lausuu nämä iankaikkisuuteen kantavat sanat: Tulkaa — menkää. Ne ovat - kutsun ja käskyn sanat, ja voimalliset, niin kuin suurten vetten pauhinat.

Täällä vieraan maan päällä meitä on hallitsemassa maallinen esivalta, tronit, herraudet, - vallat ja väkevyydet, niin kuin niistä Raamatussa mainitaan. Paavali kirjoittaa Rooman kristityille:
"Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen, sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta". Room. 13: 1. Siis mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta ja säätämättä.

Rakkaat matkaystävät, vaikka näin tuttu Raamatun paikka onkin tässä meille neuvoksi, ja jos alkeiskoulussa katekismuksesta luettu, niin olemmekohan tulleet sitä muistaneeksi, ja olemmekohan osanneet sitä soveltaa elämäämme oikein. Sen tähden onkin syytä pysähtyä hetkeksi tähän kohtaan. Joskus saattaa nousta vakava kapinamieli esivaltaakin vastaan. Ei ole muistanut sitä, että ne vallat, jotka ovat, ovat Jumalan säätämiä. Kun sitten tulee raskaita koettelemusten aikoja, kuten sodan ja kapinain ajat, tai muut ulkonaiset vaikeudet, niin silloin, ja useinkin vasta silloin, kristittykin keskittyy oikein sydämelliseen rukoukseen hallituksen päämiehen ja esivallan puolesta. Tosinhan joudumme vaalien aikana rukoilemaan kristillistä esivaltaa kansallemme, mutta myöhemmin unohtuvat taas ne harvat kristittymmekin, jotka ovat johtavilla paikoilla. On aivan oikein, että anomme ja rukoilemme laillisen esivallan puolesta. Rukous ennen kaikkea siitä, että Jumala johtaisi maan hallitsijoita niin, että kristillinen elämä maassa tulisi turvatuksi, ja evankeliumia saataisiin vapaasti julistaa.

Tosin kristitty ei voi pitää oikeana, että jumalatonta menoa edistetään ja Jumalan sanaa häväistään. Siinä on enempi kuultava Jumalaa kuin ihmistä. Ap. t. 5: 29. Hengellisen hallinnan on Jumala säätänyt, ja kirjoittanut sen uskovaisten lihallisiin sydämen tauluihin, joissa Jumalan Pyhä Henki on neuvon antajana ja hallitsijana.

Elämme aikaa, jolloin hengellinenkin maailma tahtoo kaiken, mikä on meidänkin luterilaisessa kirkossamme ennen pidetty oikeana, riistää ja sekoittaa, pakanainkin kanssa yhteyttä pitämään. Uuspakanuus on väkevästi valtaamassa aikamme menot. Edessämme siintää se aika, josta Raamattu sanoo, etteivät he yhdestäkään Jumalasta lukua pidä. Kysellään sitä, mikä on ihmisen tahto, ja Jumalan sana ja tahto jätetään sivuun. Raamattu saattaa olla avattuna saarnaajan edessä, mutta saarnataan ihmissanaa, syntiä lievennellen, ja pumpulia kainalojen alle asetellen.

Jumalalla on vieläkin valtakunta maan päällä. Valtakunnan Herra, Herra Jeesus hallitsee sitä hengellänsä. Hän istuu vielä armoistuimella ja julistaa kansalleen armoa ja rauhaa. Sen sanoman alla on turvallista elää, ja turvallista astua kuolemaan. Hän, Herramme ja Vapahtajamme käy edellämme vereen kastetuissa vaatteissa, ja lyö suunsa hengellä jumalattoman, Mutta pesee ja puhdistaa omalla sydänverellään heikoimmankin kilvoittelijan, joka haluaa olla Häntä seuraamassa opissa, elämässä ja kärsimisessä, ja näin saattelee omiansa kunnian valtakuntaan taivaassa. Saamme siis rohkaista sydämemme uskomaan, että Hänen pyhässä nimessään ja kalliissa sovintoveressään on synnin viat anteeksi, ja saamme olla hyvässä turvassa, sillä Hän on koko maailman voittanut sotasankari. Hänen voittonsa on meidänkin voittomme.
Jumalan rauhan terveisin
K. E. Laitila

Päivämies elokuun 28 päivä 1968

[Taavetti]

Vanhurskaan rukous voi paljon


"Ja uskon rukous parantaa sairaan, ja Herra ojentaa hänen, ja jos hän on syntiä tehnyt, niin ne hänelle anteeksi annetaan." Jak. 5: l5.

HERRAN apostoli kehottaa rukoilemaan Taivaallista Isää. Niin myös Herra Jeesus sanoo opetuslapsilleen: Kaikki mitä te anotte Isältä minun nimeeni, sen Hän antaa teille. Oppi-isämme Lutherkin neuvoo, että kaiken mitä me teemme ja toimitamme, tulisi aloittaa anomisella ja rukouksella kiitoksen kanssa, ja että me saamme Häntä lähestyä rukouksessa, niin kuin rakkaat lapset armasta isäänsä. Yhtenä ja tärkeänä osana se kuuluu uskon elämään. Evankeliumi tosin avaa ahtaan portin elämän kaidalle kirkkotielle, tukee ja ruokkii sen kulkijan. Lapsen puhe isälle on taivaallisen isän kädestä kiinni pitämistä, niin kuin luonnollinenkin lapsi isäänsä turvaa.

»Jos joku sairastaa teidän seassanne. tai jos joku kärsii vaivaa teidän seassanne, niin kutsukoon tykönsä seurakunnan papit, ja ne rukoilkoon hänen edestänsä, ja ne voidelkoon häntä öljyllä Herran nimeen."

KUINKA tuttua tämä onkaan Jumalan armovaltakunnassa. Koettelemusten keskellä saattaa Jumalan lapsi olla niin ahdistettuna, että on joutunut napisemaan Jumalaa vastaan, ja kärsimättömänä, sekä kiusausten helteessä on tuntokin haavoittunut niin, että: sieluparka aivan uupuu ja sairastaa. Syntikin on niin lähellä, että aivan oman sydämen oven edessä. Mitä tehdä? Koska Jumalan lapset ovat ylimäistä pappeutta ja pyhää kansaa, niin sairas kutsukoon tykönsä tällaiset seurakunnan papit, tai vaikka yhdenkin niistä ja hänelle voi kertoa sairautensa. laadun. Papilla, vaikka hän olisi naapurin uskovainen pappa tai mummi, on Pyhältä Hengeltä valta priiskoittaa sairaan sielun haavaan Herran Jeesuksen sovintoveren parantavaa lääkettä. Tämän hän tekee siunaten sairasta Jeesuksen nimeen. Ja uskon rukous parantaa sairaan, ja jos hän syntiä tehnyt on, niin ne hänelle anteeksi annetaan.

»Rakkaat veljeni, jos joku teistä eksyis totuudesta, ja joku palauttaisi hänen. Se tehtäköön, että joka syntisen palauttaa tiensä erehdyksestä, se vapahtaa sielun kuolemasta ja peittää syntien paljouden.» Jak. 5: 19–21.
Jumalan valtakunnassa kulkee vieläkin tuo ylilääkäri, Herra Jeesus haavoitettuja sitomassa ja heikkoja vahvistamassa. Hän on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti. Työ on Herran, ja opetuslapset ovat Herran suuna. Sielunvihollisella on kiire, koska kaiken loppu on läsnä. Niin pidellään vielä, rakkaat matkaystävät, Isän kädestä kiinni. Herra Jeesus on luvannut kantaa helmassansa sen kaikkein heikoimmankin, niin, että kyllä on turvallista tehdä matkaa Hänen laumassaan. Ja jos on syntikin tarttunut, niin ne anteeksi annetaan. Saamme käydä uskalluksella matkan vikoja korjaamaan ja sielun haavoja hoitamaan ja pesemään Herran Jeesuksen verellä. Koska meillä sen kaltainen ylimmäinen pappi, Herra Jeesus on, joka taitaa kiusattuja armahtaa, koska hän itsekin niin kiusattu oli kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Koettelemusten ahjossa Jumala valmistaa itselleen kiitoksenkin meissä. Saamme Psalminlaulajan kanssa yhtyä kiitosvirteen, kun tähän asti on Herra meitä auttanut: »Kiitä sieluni Herraa ja kaikki mitä minussa on, Hänen Pyhää nimeänsä.»

Sinä köyhä ja kiittämätön, joka et osaa rukoillakaan, niin kuin tulisi, sopertele vielä Jumalaan luottaen pyyntösi ja asiasi Hänelle, joka on sanonut: Vanhurskaan rukous voi paljon, koska se totinen on. Huokauksetkin voivat tulla huutona Jumalan tykö. Mutta kaikki puutoksesi, jotka aivan epäilyksiin asti painavat, on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa uhriveressä! »Ei väsyä kesken matkaa, tien kaitaisen kulkija saa. On määränä siksi jatkaa, kunnes perille saavutaan.»

Jumalan lasten esirukouksia pyydellen,
K E Laitila
Päivämies 12.9.1973

[Taavetti]

Jumalan johdatus


"SILLÄ kansa, joka istuimen keskellä on, kaitsee heitä ja johdattaa heitä elävien vesilähteitten tykö, ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Joh. Ilm. 7: 17.

Yli myrskyävän synnin meren, joka vaahtoavana kuohuu tällä viimeisellä ajalla, heikkoutta värisevä, Jeesuksen verellä pesty Herran lauma matkalla rauhan rantaa, ihanaa kotimaata kohti. Jumalan pettämättömät armolupaukset ovat reimarina suuntaa näyttämässä, ja Herra Jeesus on perämiehenä. Hän, joka voi nuhteellaan myrskynkin asettaa. Vieläkin Hän lohduttaa ja rohkaisee sanomalla: "Älkää peljätkö, minä se olen."

Sielumme silmäin eteen häämöttää ihana rauhan ranta. Aivan kuin viimeisellä suoralla kilvoittelevan, heikon ja monesti epäilyksiin joutuneen Jumalan lapsen eteen aukenee elämän veden lähteet, Herran Jeesuksen lävistetyt kädet, rakkaudesta vuotavina, anteeksi antavina ja siunaavina. Verinen armoevankeliumi on ainoa tae siitä, että kohta päästään perille taivaan kunniaan.

Mutta meitä vielä vähän aikaa – jos niin tarvitaan, moninaisilla koetellaan, että uskomme koettelemus kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoava kulta, joka tulessa koetellaan. Kun nyt ajan merkeistä näemme, että kaiken loppu lähestyy, ja meidät siirretään armoistuimen ääreltä isoihin seuroihin, valkopukuisten lukemattomien joukkoon, valtaistuimen äärelle ikuista ilojuhlaa viettämään. "Ja Isä itse kyyneleetkin pyyhkii pois, Että morsian Jeesustansa nähdä vois." Näin me saamme olla turvallisella mielellä.

Jumalattomuuden mahtava massa, kansa, "joka ei yhdestäkään jumalasta lukua pidä," täyttää Raamattua hirmuisella menollaan. Eivät sano olevan Jumalaa maan päällä, eikä sitä ole löydetty avaruuksistakaan. Kun ei ole Jumalaa — niin mikä on sitten syntiä, tai onko syntiä olemassakaan. Näin syvästi paatunut ihmisraukka huutaa ilohuutonsa: "Syökää, juokaamme ja riemuitkaamme niin kauvan kuin elämme." Kohta tämä ilon aika loppuu.

Kuolleen, omavanhurskauden hengellisyyksien valkeuden enkeleiksi pukeutunut joukko tekee väkivaltaa Jumalan sanalle, juottavat kaikki Herra, Herra- huutajat yhteen, hengellisten porttoin suureen laumaan, joiden kiivaimpana asiana on peittää Siionin juhlakaupunkia ja sitoa sen asuvaisten kielet. Sielunvihollisella on kiire. Se on vihainen niin kuin kiljuva jalopeura, mutta ei voi peittää Siionia. Meillä ei ole siitenkään mitään peljättävää: "Sillä Karitsa, joka istuimen keskellä on, kaitsee heitä, ja johdattaa eläväin vesilähteitten tykö.

Ei ole vielä armonaurinko peitossa ja lähteet ovat avoimena kaikille ja kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Voi, jospa vielä monet, monet ulkona olevaisistakin kiiruhtaisivat elämän veden lähteille. Siellä puhdistetaan ihminen kaikista synneistä. Aivan äskettäinkin murhasta oikeuden edessä vastaamassa ollut suuri syntinen sai maallisten tuomareitten läsnä ollessa kuulla taivaallisen tuomarin julistuksen: "Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä." Jumalalla oli tässä tapauksessa suuna murhatun äiti. Oli varmaan valtava näkymä tämä tilanne... mutta aivan samalla tavalla Jumalan vanhurskauttaminen tapahtuu aina silloin, kun Jumala Pyhän Henkensä kautta tekee työtä.

Muistellessani näitä Jumalan ihmetekoja, minunkin kylmä sydämeni lämpenee, ja sopertelee kiitosta Isälle, että Hän on niin suuri armossaan, ja kärsii vielä, ja kuljettaa Hyvän Paimenen laumassa. Minulla on vain sellainen pyyntö teille, rakkaat Jumalan lapset, että muistaisitte minua perheeni kanssa paljolla anteeksi antamisella. Pyytäkää, jos jaksatte, Isältä meille lisää uskon voimia, kun se tuntuu monesti niin kovin heikolta.

Jumalan rauhan terveisin
K.E. Laitila
Päivämies 27.1.1965

[Taavetti]

Koetusten keskellä


"Niin kuin tuli koettelee hopian ja ahjo kullan, niin Herra tutkistelee sydämet." (Snl. 17: 3)

Lauluntekijä kirjoittaa: "Jeesus sallii uskolleni, Koetusten tulla, että kallis voiton kruunu, olis kerran mulla."

Kaikki Jumalan lapset ovat ristien kulkijoina tuntemassa itsensä osallisiksi vaivassa ja valtakunnassa, kuten apostoli Johannes Patmos -luodossa Kristuksen nimen tunnustamisen tähden.

Herran apostoli Jaakob kirjoittaa seurakunnille kirjeen, jossa hän pitää Jumalan lasten elämään tarpeellisena sen, että heitä koetellaan: "Minun rakkaat veljeni, pitäkää se sulana riemuna, kuin te moninaisiin kiusauksiin lankeatte." (Jaak. 1: 2). Koettelemukset ovat meitä kasvattamassa kestämään ajan vaivoissa, ja kärsivällisesti turvaamaan siihen yhteen ainoaan ja täydelliseksi tekijään, Herran Jeesukseen ja vain armosta autuutta omistamaan, anoen uskossa, epäilemättä.

"Autuas on se mies, joka kiusauksen kärsii, sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman, jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä rakastavat." (Jaak. 1: 12). Elämän kaita tie kulkee vaivojen ja ahdistusten maassa, se on taistojen tie. Mutta se on turvallinen tie, sillä suuri sotasankari, kuolemankin voittaja, Herra Jeesus, käy laumansa edellä vereen kastetuissa vaatteissa, ja vie väsyneen armolapsen ristin alta kruunun alle. Saamme, rakkaat matkaystävät, apostoli Paavalin tavalla, tähyillä eteen pantua määränpäätä, ihanaa rauhan rantaa, jossa kruunu kirkkaasti paistaa, "jonka Herra, vanhurskas tuomari, sinä päivänä minulle antaa, mutta ei ainoastansa minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestystänsä rakastavat." (2: Tim. 4: 8).

Rakkaat veljet ja sisaret Herrassa! Tähän asti on Jumala meitä auttanut. Meitä heikkoja ja horjuvia, ja vähävoimaisia on Jumala valtakunnassaan hoitanut, ruokkinut, vaatettanut ja siunannut. Anovalle annetaan ja nöyrät on Jumala täyttänyt hyvyydellään. Hän on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Jumalan lasten matkasaatossa, Saara-äidin hoidossa, on turvallista olla ja kuunnella, mitä Henki seurakunnalle sanoo. Kristallinkirkas armon virta juoksee vieläkin vuolaana keskellämme. Siitä saa nytkin aivan etulahjana omistaa sen siunauksen, jota Jumalan valtakunta jatkuvasti julistaa köyhälle armon kerjäläiselle. Ole hyvässä turvassa ja rohkaise sydämesi uskomaan synnit ja kiusaukset anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Jumalan sanassa on ihana lupaus: "Ettäs pidit minun kärsivällisyyteni sanat, niin minä tahdon sinun varjella kiusauksen hetkestä, joka koko maan piirin päälle tuleva on, niitä kiusaamaan, jotka maan päällä asuvat. Katso, minä tulen pian: pidä mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi." (Ilm. 3: 10,11).

Jumalan rauhan terveisin, K. E. Laitila
Päivämies 24.5.1978

[Taavetti]

Hyvä Paimen


"Herra on minun paimeneni: ei minulta mitään puutu." (Ps. 23:1) Näin laulaa vanhan liiton hurskas hyvällä mielellä. Tuo laulaja tuntee Herran, ja varmaan hengessään yhtyy toiseen matkamieheen, joka sanoo riemuissaan: "Kuka on sen kaltainen Jumala kuin sinä olet, joka synnit annat anteeksi?" (Miika 7: 18) Jo ennen Kristuksen syntymää ovat Jumalan omat Hyvän Paimenen tunteneet. Herra Jeesus ilmoittaa itsensä näin sanoen; "Minä olen Hyvä Paimen, Hyvä Paimen antaa henkensä lammasten edestä." Samalla hän sanoo: "Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, se tulee autuaaksi." (Joh. 10: 9)

Rakkaat ystävät elämän kaidalla kirkkotiellä. On aarteista kallein sen lampaan osa, jolla on itse Herra paimenena! Siltä lampaalta ei totisesti mitään puutu. On ruokaa, on juomaa, saa olla vihreillä laitumilla ja virvoittavien vetten tykönä Jumalan armoilmaa hengittämässä ja tuoreita herkkuja syömässä. Ihanat lounatuulet siellä puhaltavat ja verellä pestyt sielut saavat nauttia vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Miksi sitten huokailemme? Miksi sydämemme on usein murheellinen? Eikö siksi, että meillä on tämä lankeemuksen savimaja, jossa saatanan pistin on? On aivan liian lähellä kuolemattoman sielumme verivihollinen. Sen kautta synti tarttuu meihin. Se aina tarttuu. Tulee lankeemuksia, heikkouksia, laiminlyöntejä, sanalla sanoen, syntiä. Synti tekee sydämen murheelliseksi. Jumalan lasta alkaa pelko ja epäilykset saartaa: Pääsenkö minä perille — olen niin heikko, olen niin voimaton?

Hyvä Paimen sanoo: "Älköön teidän sydämenne murheellinen olko, älkää myös peljätkö. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Lohduttaja Pyhä Henki saarnaa vielä evankeliumia aikamme lapsille samalla tavalla: Uskokaa! On vieläkin lupa uskoa. Saa aivan rohkaista itsensä uskomaan. Ja niin kuin sinä uskot, niin sinulle tapahtuu. Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä on vieläkin Jumalan voima meille heikoille voimaksi. Sen voiman kautta saamme myös luottavasti rippi-isälle ja -äidille synnit tunnustaa, synnit, jotka tuntoa painavat, ja näin uudistetulla ja hyvällä mielellä Jumalan laupeudesta kiittää Herraa Jeesusta, Hyvää Paimenta, joka "vielä meitä sietää, on kantaa jaksanut..." Ja senkin me tiedämme, että "mun toinen varmaan oisi jo aikaa hyljännyt..."

Ahkeroimme siis uskoa, ahkeroimme taistella. Kohta tulee Hän, joka tuleva on. Ei ole pitkä matka. Taivas kohta ruskottaa ja jääpi tämä synnin maa — Jos me oikein läheltä saisimme nähdä sen ihanuuden, mikä on tämän synnin maan raahustajan osa Herran Jeesuksen veren ja pyhän nimen tähden, niin ei tämä savimaja kestäisi. Vaikka olemme sen veren kautta lähelle tulleet, emme vielä ole kuitenkaan perillä. Usko on vielä, toivo myös tiellä, rakkaus iäti seuraava on.

Salli, rakas Isä, meidän köyhien Sinun armostasi rikkaina Isän kotiin tulla rakkaan Poikasi verisen evankeliumin turvissa!

Ain on Paimen lammastansa, Eksyneinsä säälinyt,
Nostanut myös laumahansa, Siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan, Kasvojansa katsomaan. (Virsi 301: 3)

Jumalan lasten esirukouksia itseni ja perheeni puolesta pyydellen veljenne vaivassa ja valtakunnassa.

K. E. Laitila
Siionin Lähetyslehti 1964, sivu 158

[Taavetti]

Kristityn osa maailmassa

"TE TULETTE vihatuksi kaikilta minun nimeni tähden." (Luuk. 21:17)
Kun Jumala oli luonut ihmisen, oli sielunvihollinen heti kiusaamassa. Jumalasta luopunut perkeleen enkeli on heitetty maan päälle ja on täällä nyt tänäkin päivänä villitsemässä ihmisiä. Sillä on liittolaisinaan ihmisen oma turmeltunut liha ja maailma. Kaikki nämä pimeyden voimat sotivat ainoastaan Jumalan omaisuuskansaa vastaan ryöstääkseen sen häneltä. Me uskovaiset olemme Jumalan omaisuuden kansa, niin kuin Pietari sanoo: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen kutsunut on." Ei perkele kiusaa omavanhurskaita, sillä he ovat sen omia liittolaisiaan.

Vastustajamme pukeutuu monenlaisiin verhoihin. Se saattaa esiintyä myös kauniissa vanhurskauden kaavussa. Sillä on hyvä raamatun tuntemus ja usko Jumalaan. Jeesusta kiusatessaan se lainasi raamatunlauseita etsien niistä tukea. Päämäärä kuitenkin oli sama kuin sillä aina on ollut, nimittäin saada vietellyksi Jumalan tahdon tieltä.

Kristitty on täällä katoavan maan päällä kulkiessaan aina vastatuulessa, kun hän haluaa puhtaan omantunnon kantajana ja Jumalan tahdon täyttäjänä vaeltaa. Oma lihamme on sangen halukas mukautumaan kaikkeen pahaan, ja sotii Jumalan henkeä vastaan, joka meissä asuu. Joskus se pääsee voitolle. Omalletunnolle tulee tulenarkaa tavaraa, joka on pantava pois. Eikä se varmaankaan kenenkään vanhalle osuudelle ole mieluista. Kun oma lihamme pääsee oikein riepottelemaan, tuntuu niin häpeälliseltä ja nöyryyttävältä tuoda esiin kaikki sen aikaansaannokset. Nuorilla on oman lihan hyökkäyksiä vastaan usein heikompi panssari.

Näinä viimeisinä aikoina näyttää siltä, että omavanhurskaus on yksi sielunvihollisen tehokas työmuoto. On noussut kappeleita kappeleitten viereen, joissa sanotaan palveltavan Jumalaa. Yhden valtakunnan olemassaolo on unohtunut. Luullaan Lutherin sanoja käyttääkseni, että Jumala tekee jotain erikoista toimimalla sisäisesti jokaisen sydämessä ja antamalla Pyhän Henkensä erikoisen valon ja salaisen ilmoituksen välityksellä — aivan kuin ei mitään kirjoitettua, mitään kirjaimia, mitään ulkonaista sanaa tarvittaisikaan. Kun kristitty tahtoo Raamattuun, Lutheriin ja tunnustuskirjoihin nojautuen muistuttaa, mikä on Jumalan tahto armojärjestyksessäkin, hän joutuu vihan ja painostuksen kohteeksi. Häntä pidetään vääräoppisena, ahdasmielisenä ja tyhmänä. Olemme kuitenkin tässäkin suhteessa lohdutettuina ja turvattuina. Paavali oli saarnamatkoillaan tehnyt aivan saman huomion kuin mekin. Hänhän kirjoittaakin; "Mutta me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juutalaisille pahennukseksi ja Kreikkalaisille hulluudeksi." Todella nöyryyttävän tien on Jumala valmistanut hänen yhteyteensä. Ensin tulee etsiä Jumalan valtakunta, joka on täällä maan päällä. Nykyään sen löytäminen on hyvin vaikeaa juuri sekaseuraisuuden takia. Kuitenkin aina todellinen etsijä on sen löytänyt. Jumala on kuullut sellaisen rukoukset ja lähettänyt valtakuntansa.

Paitsi omavanhurskasten, saa kristitty myös maailman taholta pilkkaa ja ylenkatsetta. Vaikka meidän uskovaisten osa onkin täällä ajassa kärsiä pilkkaa ja vainoa, emme vaihda sitä rauhaa, minkä Jumala on antanut, tämän maailman katoavaan kultaan ja kunniaan. Muistammehan, miten jumalattoman loppu on kauhea, emmekä anna perkeleen vietellä kadotuksen tielle. Sen juonia vastaan ovat Siionissa lähteet auki yötä ja päivää. Saat nytkin uskoa viimeisetkin syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Aarre Laitila
Päivämies 4.11.1964

[Taavetti]

Jumalan lasten ilosta ja murheesta


Iloitkaa iloisten kanssa ja itkekää itkeväisten kanssa." Room. 12: 15.

Ylle merkitty Rooman jumalanlapsille osoitettu kehotus on Herran apostolilta Paavalilta, joka ikävöitsee nähdä heitä, kuten hän sanoo: "Rukoile aina minun rukouksissani, että minä saisin jollakin tavalla vihdoin, joskus, jos Jumala tahtoo, onnellisen tien tulla teidän tykönne." Room. 1: 10.

Näin kiinteä rakkaus ja yhteenkuuluvaisuuden tunne on jumalanlapsilla täällä vieraan maan päällä. Pyhän Hengen side Kristuksen rakkaudella saattaa armolapset niin lähelle toisiaan, että heidän ilonsa ja surunsakin ovat yhteisiä ja heillä on yhdenkaltainen uskonvanhurskaus Jeesuksessa Kristuksessa. Hän, Kristus on ruumiin, se on seurakunnan pää, ja Hän on ruumiin Vapahtaja. Jumalan lapset ovat jäseniä siinä seurakunnassa. "Ja jos yksi jäsen kärsii jotakin, niin kaikki muut jäsenet kanssa kärsivät, ja jos yksi jäsen kunniassa pidetään,. niin kaikki jäsenet myös riemuitsevat." 1. Kor: 12: 26.

Jumala suo korvenmatkaajille joskus virvoituksen aikoja — ilon ja onnen hetkiä. Ja tuo iloinen mieli, se on niin tarttuvaa, että jos yksi Jumalan lapsi, esimerkiksi Jumalan sanan kuulossa, on saanut maistaa Herran armon voimaa ja suloisuutta ja alkaa "multakannelta soittaa", niin jospa kohta toinenkin lähellä oleva saa kanteleensa irti pajuista ja yhtyy ilovirteen. Aivan arkielämänkin keskellä saattaa Jumalan hyvyys heikolle ja kiusatulle armolapselle näkyä niin suurelta ja hyvältä, että alkaa siitä sisarille ja veljille kertoa ja aivan kuin säteilee ilosta. Apostoli kehottaa: Iloitse sinäkin! Älä vain sammuta sitä vapaata lapsen iloa jollakin farisealaisella vakavuudella tai millään tavalla. Sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Anteeksiantamuksen rauha tuo kaikkein suurimman ilon, riemu siitä, Jumala vielä armollaan vastaa köyhän kilvoittelijan sydämelle. Herran Jeesuksen pyhä sovintoveri avaa vielä Hengen silmän niin, että taivastie seestyy eteen, tie jolta ei tyhmäkään eksy. Iloitse siis iloitsevainen – uskovan kanssa – niin, mutta älköön ilomme olko iloa maailman kanssa, sillä maailman ilot ja surut saattavat kuoleman.

Itkekää itkeväisten kanssa... Kantakaa toinen toistenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkää. Monestihan on heikon kilvoittelijan risti tuntunut ylen raskaalta, on tullut sydämelle raskaita murheen aiheita siitä, kun synti on tarttunut, ja on joutunut aivan kuin kyyristymään oman mahdottomuutensa tunnossa ja on niin heikoksi käynyt, ettei ole lähteen partaallakaan jaksanut vettä ammentaa. Niin nääntyneenä ovat kyyneleet usein olleet vuolaina virtailemassa. Miten siunattua ja kallista on silloin ollut, jos joku uskonystävä on nähnyt vaikeutemme ja kyyneleemme. Hänenkin silmänsä ovat kyyneltyneet ja hän on alkanut kysellä: Rakas ystävä, voinko minä auttaa? Mikä on sinun murheesi syy? Silloin saa taas vaikeuksien alla kyynelissä kylpenyt rakkauden psalmista kertomiseen. Ja Jumalan virrat ovat vettä täynnä. "Tuo armon lasinen meri, On täynnä armoa." Anteeksiantamuksen ihana ääni tuo taas rauhattomalle sydämelle rauhan ja saattaa tulla niin hyvät seurat, ettei ilonääntä itkun äänestä erota. Se kaikkein suurinkin ilo ilmenee kyynelten kanssa. Mutta kyynelten matkalla on pää kerran. "Isä itse kyyneleetkin pyyhkii pois, että morsian Jeesustansa nähdä vois."

"Ilon ja riemun he käsittävät, murhe ja huokaus pakenee." Se Jumalan mielen mukainen murhe saattaa katumisen autuudeksi, mutta maailman mielen mukainen murhe ja ilokin saattaa kuoleman. Hengellisen kuoleman tilassa oleva kulkee vaivaan vievällä tiellä, mutta uudesti syntynyt ja lapsuuden kristitty kulkee elävällä Hengellä johdatettuna iankaikkiseen elämään suurille perhejuhlille taivaassa." Lupaammehan vielä pyytää taivaan isältä voimaa, että alkaneenakin vuotena ja elämämme loppuun asti säilyttäisimme tämän kalliin perintöosan hyvässä ja puhtaassa omassatunnossa. Se säilyy siten, että uskomme synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä ja teemme matkaa Jumalan valtakunnassa.

Pyydän kaikkein vähäisempänä muistamaan minua perheeni kanssa Isälle asioitanne esiteltäessä, että mekin saisimme armosta autuutta omistaa ja perille kostuisimme.

K. E: Laitila
Päivämies 19.1.1966

[Taavetti]

”Hän tulee kohta Jeesus”

”Hän tulee kohta Jeesus, Kuningas korkea.
Luo silmäs korkeuteen, Jeesuksen morsian!
Ah, iloitse ett' päivä, On sulle koittava.
Kun Veriylkää vastaan, Saat pilviin kohota.

Hän tulee kohta, Jeesus, Miks' sallisimmekaan
Mieltämme alas painaa, nää huolet maailman.
Miks' maalliset nää huolet, sais täyttää rintamme.
Kun kotimme on taivas Ja Kristus aarteemme.”

Herran tulemista ajatellessa tulee vakavana mieleen ajatus: Mitä silloin tapahtuu? Kirjoitettu on: "...yksi otetaan, toinen jätetään... ja jotka Herraa odottavat, ne saavat uuden voiman.” Ja vielä uskovaisista sanoo Raamattu, että ne "puetaan voimalla korkeudesta." Herran tuleminen vahvistettiin todeksi niille opetuslapsille, jotka saivat nähdä Herran Jeesuksen taivaaseen astumisen, kun pilvi vei Hänet ylös heidän silmäinsä edestä. Heille sanottiin: ”Tämä Jeesus, joka teiltä otettiin ylös taivaaseen, on niin tuleva kuin te hänen taivaaseen menevän näitte." (Apt. 1;å: 11)

Uskova ihminen elää Herran Jeesuksen veren puhtauteen kilvoitellen ja ylösnousemuksen ihanaa aamua odotellen, uskoen lapsellisesti, että matkamme käy taivasta kohden.
Rakas kunniaan päässyt veljemme Heikki Jussila tapasi seurojen päätyttyä mennä tervehtimään seuravieraita sanoen tuntemattomilla seuravieraille mm. näin: Minä olen matkalla taivaaseen, minnekäs sinä olet matkalla." Se oli kallis tunnustus ja vavahduttava sana armosta osattomalle, mutta armoa kaipaavalle sydämelle. Silloin saattoi moni sanoa: taivaaseen minäkin haluaisin päästä, mutta mitä tulisi tehdä, että autuaaksi tulisin. Jumalan Henki sai kirkastaa kysyvälle Jumalan suurta rakkautta ja armoa Herran Jeesuksen sovintoteossa ja taivastie, Herra Jeesus, aukeni eläväksi tieksi, kalliin evankeliumin saarnassa. Näin on kautta aikojen uudesti synnytetty Jumalalle lapsia. Tuhlaajalasten sydämet ovat Jeesuksen verellä puhdistettu ja Jumalan lapsi on alkanut tähyillä armon taivaalle ja laulella:

”Ah Herra Jeesus, Morsiames huutaapi,
Tääll' kylmäs kolkos ilmass' Ykää odottaapi"

Rakkaat veljet ja sisaret, teemme vielä vähän aikaa matkaa täällä vieraalla maalla. Kotiranta häämöttää. Aurinko heittää viimeisiä säteitään synnin maan päälle. Sielunvihollisella on kiire. Hän tietää itsellään vähän aikaa olevan ja käy Jumalan lapsia vaanimaan kuin kiljuva jalopeura, kenen saisi niellä. Synnin hienoilla rihmoilla, ajan hengellä, maailman rakkaudella, väärän kunnian tavoittelemisella, ahneudella ja moninaisilla ja juonilla ja pauloilla se tahtoisi sitoa armolapsia. Jumalan rakkautta, joka on kallein aarre, minkä elävä usko vaikuttaa armolasten keskuudessa, vihaa sielunvihollinen ja tahtoo repiä. Lopunajan merkkejäkin on se, että rakkaus kylmenee, Jumalan lasten tuntomerkki häviää. Silloin ovat vakavat ajat kysymyksessä. Silloin on kiire mennä veljen ja sisaren luokse sopimaan asioista ettei kuolemattomalle sielulle tulisi vahinkoa.

Tunnen itseni kovin hitaaksi tähän. Halu minulla on, sen olen saanut syntymälahjana, mutta olen niin heikkovoimainen ja hidas. Vielä on minuakin kuitenkin armoevankeliumilla siunattu ja synnit anteeksi annettu. Edelleenkin pyydän Jumalalta, että saisin tehdä matkaa sen joukon kanssa, joka Siionissa juhlaa pitää.

Vielä on armon taivas avoin kaikille heikonkuntoisille, kompasteleville ja kiusatuille kaidan tien tarpojille. Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on synnit ja kaikki heikkoudet lupa uskoa anteeksi. Hän on uskollinen, joka ei liittoaan ja lupaustaan pura. Emmehän mekään sitä halua purkaa, kun meitä odottaa kallis perintö taivaassa.
Jumalan rauhan terveisin veljenne vaivojen maassa ja kiusausten korvessa.

K. Laitila