Kalle Liljeberg: Laupeuden tuomio

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Kalle Liljeberg: Laupeuden tuomio

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Heinä 2009, 20:53

Laupeuden tuomio
Room. 2:1–8

Luettu Jumalan sana, jonka apostoli Paavalin kautta Pyhä Henki on meille opiksi, neuvoksi ja varoitukseksi kirjoittanut, opettaa meille, ettemme pyrkisi Kaikkivaltiaan paikalle. Siihen me pyrimme, kun, lähimmäistämme lähdemme tuomitsemaan. Tämä tuomiohenki on hyvin lähellä meitä jokaista. Kun joku veli tahi sisar esim. ei ole saanut hengenerottamisen lahjaa, vaan käy siellä ja täällä kuuntelemassa, ja me käymme häntä siitä varottamassa joitakin kertoja, eikä hän siitä saa valoa ja ymmärrystä, niin me, joille se (oman ymmärryksen mukaan) on kirkastunut synniksi, sanomme pian: „Ei hän ole selvillä, eikä hän ole uskomassa, kun noin heilahtelee. Usko ei ole, enempää kuin Jumalan valtakuntakaan, vielä hänelle kirkastunut." Jumalan suuri armo se on, jos Pyhän Hengen valossa me asian oikein käsitämme, eikä siinä ole mitään aihetta toisen tuomitsemiseen, enempää kuin oman rinnan, nostamiseenkaan.
Samoin on tämä tuomiohenki hyvin lähellä meitä, kun joku uskonveljistä tai – sisarista lankeaa lihalliseen heikkouteen tai johonkin muuhun syntiin, josta me itse olemme välttyneet Jumalan armosta, vaikka emme sitä sillä hetkellä huomaa. Meille tulee oikein, kuin muka oikeus tuomioon, koska olemme heitä varoittaneet ja kohentaneet. Jos emme olisi varoittaneet, vaan puhuisimme heistä pahaa ja mielessämme heidät uskoisimme ”saatanan haltuun", niin Pyhä Henki nuhtelisi ja silloinhan me joutuisimme itse parannuksen askeleita ottamaan, saadaksemme tunnollemme rauhan. Mutta kun monesti varoitettuamme ja anteeksikin annettuamme, huomaamme yhä, että sama synti uusiutuu, niin meistä tuntuu, etteivät he voi olla uskomassa. Täten tuomionhenki meissä ilmenee, erittäinkin, jos Jumala armossaan on suonut meidän paremmin onnistua. Emme huomaa, että tämä onnistuminen on Jumalasta. Vaan päättelemme, että täytyyhän kristityllä olla hillitsemis- ja huomioimiskykyä sellaisissa asioissa, jotka ovat päivän selviä ja uskottomien ihmisten syntejä.

Älkää huoatko toisianne vastaan

Olemmepa me varoittaneet tai emme, meillä ei ole oikeutta ketään tuomita, ei uskottomia eikä uskovaisia. Rakas Vapahtajammekin sanoo:„En minä ketään tuomitse" (Joh. 8: 15). Ja onhan kirjoitettu: „Älkäät huoatko, rakkaat veljet, toinen toistanne vastaan, ettette kadotetuiksi tulisi. Katso, tuomari seisoo oven edessä" (Jaak. 5: 9).
Joku veljistä tai sisarista voi ajatella: meillehän on annettu kaksi avainta, päästön- ja sideavain. Se on kyllä totta, mutta on eri asia, jos me jonkun sidomme Jumalan sanalla tai jos sydämessämme tuomitsemme. Onhan sidottu vapaa, kun katuu, ja silloin hänelle julistetaan päästön sana. Se todistaa, että rakkaus paloi meissä häntä kohtaan ja meidän oli täytynyt sanoa Jumalan sanan totuus murheella hänelle, mutta kun hän nöyrtyi, niin me ilolla päästimme hänet. Mutta kun me tuomitsemme, niin rakkaus on sydämestämme kaikonnut ja anteeksiantamuksella ei ole enää sijaa sydämessämme. Miten kävisi, rakas veljeni ja sisareni, jos minä johonkin teistä olisin niin kyllästynyt lankeamistenne takia, että tuomitsisin, ja hän tulisi sinun luoksesi (ja Jumala olisi antanut sinulle laupiaan samarialaisen mielen) anoen anteeksiantamusta, ja sinä julistaisit päästönsanan. Kummanko sana nyt pitäisi? Minun tuomionsanani vai sinun päästönsanasi, kun kummallekin on valta annettu sitoa ja päästää? Meille ei ymmärtääkseni ole valtaa annettu, vaan Pyhälle Hengelle, joka meissä asuu. Siis ei vanhalle ihmiselle, vaan uudelle, joka Pyhän Hengen kautta on uudistettu. Tähän uudistettuun ihmiseen on myös istutettu rakkaus, joka ei tuomitse. Sanassa on kehotettu meitä siunaamaan eikä sadattelemaan vainoojiamme (Room. 12:14) Sen tähden, oi ihminen, et sinä taida itseäsi syyttömäksi tehdä, vaikka kuka sinä olet, joka tuomitset, sillä jossa sinä toista tuomitset, siinä sinä itsesi tuomitset, että niitä teet, kuin sinä tuomitset.”

Pankaamme tarkoin mieleemme, että jos me tuomitsemme, niin me siinä itsemmekin tuomitsemme. Minkä tähden me itsemme siinä tuomitsemme? Sen tähden, että me teemme samoja tekoja kuin ne, joita me tuomitsemme. Jos te johonkin soveliaat olette, niin ei se ole teistä itsestänne, vaan Isästä, joka on taivaassa, ettei yksikään liha kerskaisi.

Daavidin tuomio

Kuinka kävi Daavidille, kun hän sanoi profeetta Naatanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies on kuoleman lapsi, joka sen teki." (2 Sam. 12: 5). Jumalan sanasta me tiedämme, että hän julisti näin itsellensä tuomion, luullessaan toista tuomitsevansa. Ja onhan kirjoitettu: „Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset? Omalle isännällensä hän seisoo tai lankee. Mutta hän taitaan ojentaa ylös, sillä Jumala on voimallinen häntä ojentamaan". (Room. 14:4). ”Sen tähden älkää tuomitko ennen aikaa, siihen asti, kun Herra tulee, joka nekin valkeuteen saattaa, kuin pimeydessä peitetyt ovat. Ja ilmoittaa sydänten aivoitukset: ja silloin kukin saa kunnian Jumalalta" (1.Kor.4:5).

Ne jotka elämänsä kuluttavat eläen sopimattomasti kaikenlaisissa mielihaluissansa, eivät Jumalan sanalle osoita kuuliaisuutta, eivätkä omantunnon tai Pyhän Hengen äänelle, vaan loppuun asti armonaikansa niissä kuluttavat, niin me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka sen kaltaisia tekevät." Jos sinä, rakas veljeni ja sisareni, kuulet jonkun tuomitsevan, (ja yhdyt hänen kanssaan hyväksyen sen) etkä häntä rakkaudella varoita, tai sydämessäsi ajattelet: ei tuo veli tai sisar ole uskomassa, kun tuomitsee, niin silloin sinä olet itse rakkauden sivuun asettanut ja olet noussut tuomioistuimelle.

Lain tuomio vai armon tuomio?

Jos sinulle tulee murhe, kuullessasi hänen tuomitsevan, niin silloin rakkaudella koetat sen ymmärryksen mukaan, jonka Jumalalta olet saanut, häntä ojentaa ja palauttaa tiensä erehdyksestä. Jumala sanoo sanassaan, että jos me tuomitsemme, luulemmeko välttävämme itse hänen tuomiotansa? Meidän täytyy sanoa: emme vältä. Jos me emme osoita Pyhän Hengen äänelle kuuliaisuutta, vaan paadutamme sydämemme, ja ajasta iankaikkisuuteen siirrymme tuomion henki sydämessämme, jotakin henkilöä kohtaan. Niin me olemme, siirtynet armon alta lain alle, ja tulemme lain mukaan tuomituiksi. Sen tähden kavahtakaamme ketään tuomitsemasta.
Niin kauan kuin tuomionhenki on meissä, armon ovi on kiinni myös meiltä jo eläessämme. Se valta, jonka Isä antoi Pojallensa ja hän meille, on se, että me tuomitsisimme armolla ja laupeudella. Siinä on rakkaus ylimpänä, ja rakkaus on lain täyttymys. Onhan kirjoitettu: „Vaikka minä profeteerata taitaisin, ja kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olisi kaikki usko, niin en minä mitään olisi„ (1 Kor. 13: 2).
Jumala tekee meille sanansa kautta vielä kysymyksen: „Katsommeko, ylön hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä rikkauden, ettemme tiedä, että hänen hyvyytensä vetää meitä parannukseen?"
Pysähtykäämme nyt tutkimaan sydämissämme Pyhän Hengen valossa tätä ydinkysymystä tuomiosta. Minkä tähden ei Jumala itsekään vielä istu tuomioistuimella? Huomaa, rakas ystäväni, kuka lienetkin! Herätkäämme me pahat, kärsimättömät ja nopeat tuomion langettajat! Meidän takiamme Herra ei istu tuomioistuimellansa. Kuinka kauan hän on ollut meitä kohtaan hyvä, kärsivällinen ja pitkämielinen? Koko elinaikamme. Ajattele, rakas ystäväni, että hänen täytyy kärsiä meitä mahdottomia ja kelvottomia koko sen ajan, minkä vielä elämme. Käsitätkö, rakas ystäväni, hänen hyvyytensä ja pitkämielisyytensä suuruutta? Siinä ei ole rajaa, enempää kuin armonvirrassakaan pohjaa. Sen huomaamme osittain, kun vain tarkastamme omaa mustuuttamme. Minkä tähden kaikki tämä mittaamaton laupeus ja armahtavaisuus? Sen tähden, että hän vetää meitä kelvottomia, kurjia ihmispoloisia parannukseen niin kauan, kuin täällä vaellamme.

Kärsivällisyyden siunaus

Olkaamme siis kärsivälliset, rakkaat veljet ja sisaret, Herran tulemiseen asti. „Katso, peltomies odottaa kallista maan hedelmää, ja on kärsivällinen siihen asti, kuin hän saa varhaisen ja hiljaisen sateen" (Jaak.5:7). Ottakaamme vaari Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Lunastajastamme, kuinka hän oli kärsivällinen, täyttäessään lain meidän kurjien tähden, ja oli Jumalan sanalle kaikessa kuuliainen. Jos me emme Jumalan sanan neuvoista ja varoituksista ota vaaria, niin me sydämen kovuudella ja katumattomuudella kartutamme vihan itsellemme vihan päiväksi, koska Jumalan oikea tuomio ilmaantuu. Silloin saamme itse kukin töittemme jälkeen. „Ei Herra viivytä lupaustansa (niin kuin muutamat sen viipyvän luulevat), vaan hän on meidän kanssamme kärsivällinen, ja ei tahdo, että jonkun pitäisi hukkua, vaan että jokainen itsensä parannukseen kääntäisi" (2 Piet. 3: 9).

Sen tähden, rakkaat veljeni ja sisareni Herrassa, ahkeroikaamme vaeltaa nöyryydessä ja kuuliaisuudessa, pannen pois kaiken sen, mikä saattaa murheelliseksi Pyhän Hengen sydämissämme, (rukoillen Isältämme siihen voimia) että se rakkaus joka meihin uudestisyntymisessä istutettiin, saisi hallita sydämissämme, että meidät hänen edessänsä puhtaiksi ja nuhteettomiksi rauhassa löydettäisiin. Käykäämme uskalluksella armoistuimen eteen, anteeksi anoen ja anteeksi antaen toinen toisillemme kaikki meidän virheemme ja erheemme Jeesuksen nimessä ja veressä, lukien meidän Herramme Jeesuksen pitkämielisyys autuudeksemme.

Kalle B. Liljeberg, Helsinki.

Siionin Lähetyslehti heinäkuu 1945
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Tammi 2010, 09:43

Epäjumalat

Patriarkkain tapahtumarikas elämä

"Vanhan liiton Raamattu on täynnä ihmeellisiä tapauksia entisten pyhien elämän vaiheista ja kokemuksista. Moniin ajallisiin tapauksiin liittyy Jumalan asettama kuva Kristuksesta, ja hänen valtakunnastaan. Kaikkinainen kirjoitus on meille tarpeellinen opiksi, nuhteeksi ja kasvatukseksi."

Erittäin rikas tapauksista, on patriarkkain Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin elämä. Näiden miesten nimet toistuvat aina uudelleen halki Raamatun. Ehkä rikkain, kirjavin, ja tarkimmin Raamatussa kerrottu on Jaakobin elämä. Jaakobin nimeä kantaa koko Juudan kansa. Jumala kutsui Jaakobin uudella nimellä Israel, Jumalan voittaja. Tällä nimellä tunnetaan vieläkin tämä kansa.

Kun Jakob Jumalan neuvon mukaan jättää enonsa Laabanin huoneen ja lähtee vaimoinsa Lean ja Raakelin, ja koko perheensä ja tavaransa kanssa kohti Kanaanin maata, niin kerrotaan, kuinka Raakel varasti isänsä Laabanin epäjumalat, ja otti ne mukaansa. (1. Moos.31: 19) Raamatun kertomana me huomaamme, että Raakel oli Jaakobille erikoisen rakas. Jaakob ei tiennyt Raakelin teosta. Vilpittömällä sydämellä Jaakob kiivaasti puolustaa perheensä puhtautta Laabanille, joka oli lähtenyt ajamaan Jaakobia takaa, ja syytti Jaakobia epäjumalan varkaudesta. Jaakob sanoi: "Mutta kenenkä tyköä sinä löydät jumalasi, ei sen pidä elämän. Tunnustele meidän veljeimme läsnä ollessa, mitä omaasi on minun tykönäni, ja ota pois se.” (1.Moos. 31:32) Ei tiennyt Jaakob, eikä löytänyt Laabanin epäjumalia, jotka Raakel oli kätkenyt satulansa alle, ja istui itse päällä.

Kätketyt epäjumalat

Näin vähän me tunnemme toisiamme. On oikein se, että me kristittyinä puolustamme Jumalan huonetta syyttäjiä vastaan, mutta näinkin saattaa olla, että jollakin on kätkettynä epäjumalat. Sydän on jaettu ja salattu.

Asia ei jäänyt Jaakobin elämän historiassa tähän, 1. Moos. 35. luku kertoo jatkoa. Jumalan neuvon mukaan Jaakob matkustaa Beteliin, siihen paikkaan, missä hän pakomatkallaan vietti ensimmäisen yön, kivi päänsä alla. Tällä paikalla Jaakob oli nähnyt avatun taivaan tikapuineen ja enkeleineen, ja hän oli todennut: "Tässä on taivaan ovi." Jumala oli käskenyt Jaakobin rakentaa alttarin Beteliin. Ennen tälle paikalle tuloa Jaakob pitää perheelleen puheen. Puheen sävy ei ole kiivas, eikä siinä kerskata pyhyydellä eikä hyvyydellä. Raamattu kertoo tilaisuudesta seuraavaa "Niin sanoi Jakob perheellensä, ja kaikille, jotka hänen kanssansa olivat: erottakaa teistänne vieraat jumalat, jotka teidän seassanne ovat, ja puhdistakaa teitänne, ja muuttakaa teidän vaatteenne. Ja nouskaamme ja rientäkäämme ylös Beteliin, että minä tekisin siihen alttarin Jumalalle, joka minua kuuli minun hätäaikanani, ja on ollut minun kanssani tiellä, jota minä matkustin. Niin he antoivat Jaakobille kaikki vieraat jumalat, jotka heidän käsissänsä olivat, ja korvarenkaansa, jotka heidän korvissansa olivat. Ja Jakob kaivoi ne sen tammen alle, joka oli Sikemin tykönä. (1. Moos. 35: 2–4).

Tyven Jumalan rauha täyttää mielen,
kun saa epäjumalista puhdistuksen


Jaakob oli nähnyt, ja ymmärsi, että vierasta tavaraa on tullut kotiin. Rakkaasti ja nöyrästi Jaakob neuvoo luopumaan niistä, se on, tekemään parannuksen, ja vaihtaa vaatteetkin. Puhe kantoi hedelmää. Korut ja epäjumalat tulivat esille, ne haudattiin Sikemin tammen alle.

Tällä tavalla Jumala hoitaa valtakuntansa asiaa. Kaikki se, mikä ei ole taivaallisen Isän istuttamaa, pitää juurineen reväistämän pois. Jos on saanut tarttua vieras henki väärä vanhurskaus, pitää sekin vaihtaa. Jumalan sana neuvoo lihan ja hengen saastasta parannukseen.

Hetki oli varmaan liikuttava ja lämmin. Sitä sai kokea Jaakob samalla tavalla kuin ne, jotka tulivat epäjumalisuudesta puhdistetuiksi. Tyven Jumalan rauha palasi Jaakobin kotiin.

Raamattu kertoo edelleen, että seurauksena tästä puhdistumisesta oli vielä sekin, että Jumalan pelko tuli niille kaupungeille, jotka olivat heidän ympärillänsä (1. Moos. 35: 5.) Kun Herran Siionissa puhaltaa terveet Pyhän Hengen tuulet, ja syntiä upotetaan armon mereen, niin uskottomiinkin tulee Herran pelko. Pelko vaikuttaa sen, että he eivät uskaltaneet tehdä pahaa Jaakobin perheelle.

Tuttuja ja koettuja ovat tämän päivän Siionille entisten matkamiesten kokemukset.
Einari Lepistö
Päivämies heinäkuun 10. päivä 1963
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 12 Tammi 2010, 11:57

Nykypäivän epäjumalat mm. julkkikset. englanninkielen idol on suomeksi epäjumalankuva
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Kesä 2012, 18:19

Raamatun äärellä

Apt. 9: 1-18.
Tämä Raamatun kohta kertoo meille eräästä tärkeästä tapahtumasta uuden liiton alkuajoilta, sen jälkeen, kun Herra Jeesus oli noussut haudasta kuoleman voittajana ja astunut taivaaseen Isän oikealle kädelle meidän vanhurskaudeksemme ja sielumme tallella pitämiseksi uskon kautta Hänen uhriveressänsä.

Evankelista Luukas on tässä kerrotun tapahtuman nähnyt tärkeäksi saattaa tuleville sukupolville tiettäväksi, koska tähän sisältyy niin suuriarvoinen asia kuin jokaisen tänne syntyneen ihmislapsen iankaikkinen elämä ja autuus. Tässä meille tulee selvääkin selvemmin näkösälle Jumalan ennen aikojen alkua valmistama armojärjestys syntiin langennutta ihmislasta kohtaan, minkä hän on valmistanut pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä luvussa mainittu mies myöhemmin kertoilee siitä, että. "Jumala oli Kristuksessa~ ja sovitti maailman itse kanssansa ja ei lukenut heille heidän syntejänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt." 2. Kor. 5: 19.

Tämän sai Saulus kokea Damaskussa ollessansa, silloin kun tuntui kaikki menetetyltä, koko elämän turhaan eletyltä, pimeys joka suhteessa, ruumiillisesti ja henkisesti. Mies, joka vielä äsken oli voimassa voittamaton ja vanhurskaudessa, mikä laista tulee, laittamaton, sekä kiivaudessa kiistämätön jumalisuuden harjoittaja, sai nyt kokea kuin pitkän loppumattoman iäisen vaivan ja pimeyden esimakua. Ainoa mikä tuntui vielä olevan jäljellä, oli rukous, ja me ymmärrämme, että se rukous oli totinen, sen kaltainen mistä nousi huuto Jumalalle, että anna hyvä Jumala tapahtua sen, minkä tänne tullessa lupasit, että täällä sanotaan, mitä minun on tehtävä. Me voimme hyvin ajatella, miten tuo kirjanoppinut saattoi muistella jo lapsuudessaan opittua Jumalan sanaa, mitä Jumala sanoi Moosekselle silloin kun Mooses valitti huonoa puhetaitoaan. Jumalahan sanoi, että "Kuka antoi ihmiselle suun, eli kuka tekee mykän, kuuron, näkevän, taikka sokean? Enkö minä Herra?" Näin ja monella muulla tavalla saattoi tuo lakivanhurskauden harjoittaja ottaa mittaa Jumalan ja itsensä välillä niinä pitkinä hetkinä, kun hän odotteli sanantuojaa siitä, mitkä teot Jumalalle kelpaavat hänen on tehtävä.

Sauluksen annettiin tuta heränneen sielun tila, mutta ei hän siinä tilassa tullut vanhurskautetuksi. Minkä tähden ei? Sen tähden, koska Jumalan armojärjestys ei ole sellainen. Sen tähden Luukas onkin pitänyt tärkeänä kirjoittaa edelleen, miten hyvää huolta taivaassa pidetään tuosta syvälle synnin valtaan joutuneesta, mutta herätyksen armosta osalliseksi päässeestä ihmislapsesta. Tästä kirjoituksesta me näemme, miten tuolle synnin alla vaikeroivalle jo näyssä näytetään ja tehdään tutuksi Jumalan valtakunnan evankeliumin sanantuojaa.

Samanaikaisesti taivaasta annetaan käsky ja osoite yhdelle köyhälle, pelon ja suuren ahdistuksen alla olevalle Jumalan lapselle, Ananiakselle, mennä sille kadulle, joka Oikiaksi kutsutaan ja kysyä Juudan huoneessa sitä, mikä Saulus Tarsilaiseksi kutsutaan, sillä katso, hän rukoilee. Ei ollut helppoa Ananiaalle lähtö kohti sitä miestä, josta oli kuultu, kuinka paljon hän oli tehnyt pahaa pyhille. Pelko valtasi omankin maanosan puolesta, että mahtaako siltä reissulta enää elävänä palata. Mutta ”lähetyskäsky" oli annettu ja se oli täytettävä. Oli tekstikin annettu, vaikkakin lyhyt, niin kuin näemme jakeista 15-16. Ei kehuttu Ananiaksen saarnaa eikä lahjoja, mutta siteistä päästetyn lahjat tuotiin vakavasti esille. Me saamme tässä nähdä myös sen, ettei ollut Ananiaksellakaan omistaan antaa, mutta hän esitteli heti oman lähettäjänsä Herran Jeesuksen, saman, joka oli Saulusta tiellä puhutellut, joten se ei ollut Saulukselle outo.

Te rakkaat, Jumalan lapset, Siionin asuvaiset, voitte arvata, miten kalliisti tuo kiusausten saartama, vainottu, oman kelvottomuuden ahdistama, mutta itse armon saaneena, uskon kautta Herran Jeesuksen valmistaman vanhurskauden omistajana kirkasti Saulukselle sitä samankaltaista vanhurskautta uskolla omistettavaksi. Saulus ei ollut tottelematon Jumalan kutsulle eikä evankeliumin äänelle, vaan hän uskoi ja sai Pyhän Hengen ja näkönsä jälleen. Kun Pyhä Henki pääsi kirkastamaan silmät `näkeviksi, niin tuli halu päästä vielä osalliseksi kasteen armoliitostakin, joka on oleva kaikille muistuttajana Jumalan armon ja rakkauden horjumattomuudesta ihmistä kohtaan. Sauluksesta tuli siitä hetkestä lähtien parannusta saarnaava apostoli, niin kuin 26 luvun jakeet 13 – 20 kertovat, miten Paavali luvan saatuaan kuningas Agripalle vastaa. Näin tapahtui Jumalan armotyö Saulukselle silloin, näin tapahtuu myös vielä tänä päivänä sille synnin uuvuttamalle lain töistä autuutta etsivälle heränneelle sielulle, jos hän ei ole kovakorvainen Jumalan kutsuvalle äänelle ja evankeliumin sanalle, sillä "kaikille katuvaisille, heränneille sieluille Jeesus tekee hyvää vain, Sidotut päästää alta lain.”

Vielä tänä päivänä löytyy Ananiaksen kaltaisia opetuslapsia. Itsessänsä köyhiä, mutta monta rikkaaksi tekeviä, jotka syntejään katuvalle julistavat Jeesuksen käskystä hänen nimessänsä kaikki synnit anteeksi. Ja jos tämän uskoo, tulee autuaaksi ja pääsee taivaaseen, kun tämä mainen matka päättyy. Ja sinä sisareni ja veljeni, joka olet saanut jalkasi astua rauhantielle, mutta tunnet pelkoa ja väsymystä maailman myrskytuulten aiheuttaman ristiaallokon pauhatessa ympärilläsi, ole turvallisella mielellä, Herra Jeesus voitti maailman ja toi ristin päällä meille rauhan. Saamme tänä päivänä ja tällä hetkellä uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä. "Armon voima meitä kantaa kunnes pääsemme taivaaseen.
I. Mätäsaho
Päivämies 28.5.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re:

ViestiKirjoittaja mies » 25 Marras 2018, 19:53

Taavetti kirjoitti:Jaakob sanoi: "Mutta kenenkä tyköä sinä löydät jumalasi, ei sen pidä elämän. Tunnustele meidän veljeimme läsnä ollessa, mitä omaasi on minun tykönäni, ja ota pois se.” (1.Moos. 31:32) Ei tiennyt Jaakob, eikä löytänyt Laabanin epäjumalia, jotka Raakel oli kätkenyt satulansa alle, ja istui itse päällä.

Kätketyt epäjumalat

Näin vähän me tunnemme toisiamme. On oikein se, että me kristittyinä puolustamme Jumalan huonetta syyttäjiä vastaan, mutta näinkin saattaa olla, että jollakin on kätkettynä epäjumalat. Sydän on jaettu ja salattu.


Se on lähimmäisenrakkautta että ajatellaan asiat toisesta parhain päin. Mutta toisinaan on niitä, jotka ikäänkuin istuvat syyttäjien kanssa ja vakuuttavat olevansa kristittyjä, sydämen uskovaisia.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 25 Marras 2018, 19:53
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron