kohti luvattua maata

[Taavi]

Kohti Kaanaan luvattua maata

Faaraon, Egyptin kuninkaan, sydäntä jäyti pelko valtakuntansa puolesta. Goosenin maalla asuva Heprealaisheimo oli niin hedelmällistä, että se lisääntyi nopeasti. Hänen valtikkaansa oli sieltä uhkaamassa ilmeinen vaara. Kuka voi luottaa tuohon vieraaseen heimoon? Oli viisainta keksiä keinot, joilla sai heidät heikonnetuksi. Heidät piti panna orjan työhön. Heidät oli nöyryytettävä, ylen raskaan työn raadannalla.
Mutta apua ei ollut tästä. Kansa vain enenemistään eneni. Orjan työ näytti vain vauhtia kiihdyttävän. Uusia keinoja oli keksittävä. Oli turvauduttava suoranaiseen joukkomurhaan. Virtaan oli heitettävä jokainen vastasyntynyt poikalapsi.

Faaraon tytär seurueineen oli tullut virralle kylpemään ja huomasi kaislikossa arkun lellumassa veden pinnalla. "Tuokaapa tänne, katsotaan, mitä se sisältää". Poikalapsi ja niin suloinen. Tämä on heprealaisten lapsia. "Minä otan tämän omaksi pojakseni". Viidakon suojasta ilmestyy siihen heprealaistyttö, joka tarjoutuu hommaaman lapselle heprealaisimettäjän. Niin pojan oma äiti pääsee rakasta lastaan imettämään faaraon hoviin, vaikka hän ei saakaan lastaan omanaan pitää.
Mutta ei tullut heprealaispojasta faaraon hovin jäsentä. Oma, orjantöissä raatava halpa heimo vain veti häntä puoleensa. Mutta nähdessään omin silmin sen elämän, mihin orjuus oli hänen heimonsa syössyt, ei tämä kiivasluontoinen oikeudenpuolustaja voinut hallita itseään, vaan tappoi heprealaista rääkkäävän egyptiläisen.
Mutta tämä teko saattoi hänet maanpakoon. Kaukaa Midianin maalta löysi hän turvapaikan erään papin luota, saaden vielä hänen tyttärensä vaimokseen. Mutta kaiken takana oli Jumalan ihmeellinen johdatus. Herra oli nähnyt oman kansansa hädän maailman ruhtinaiden orjuudessa, ja valitsi kansansa keskeltä näin ihmeellisellä tavalla miehen, jonka oli katsonut aseekseen pelastamaan heprealaiset egyptiläisten käsistä ja kuljettamaan heidät siihen maahan, minkä Hän oli heidän esi-isillensä luvannut.

Mutta faarao ei mielellään heprealaisia päästänytkään. Monenlaisten vaivojen ja rangaistusten jälkeen, joita Jumala tämän Mooseksen, valitun aseensa kautta faaraon, ja egyptiläisten koettavaksi antoi, ja vasta sitten, kun surma uhkasi koko Egyptin kansaa, faarao päästi heprealaiset.
Mutta kun tällä heprealaisten johdatuksella pois egyptiläisten orjuudesta tahdotaan osoittaa, miten syntinen ihminen tulee johdatetuksi pois synnin Egyptistä, pois jumalattomasta maailmasta, Jumalan armovaltakuntaan, ei Jumala johdattanutkaan valittua kansaansa suorinta tietä Kaanaan maalle, vaan Punaisen meren halki.
Kauhistuneena huomasi Israelin kansa Punaisen meren rannalla joutuneensa surman suuhun. Meri edessä, ja takana faaraon sotajoukot, jotka vieläkin katuivat päästäneensä Israelin, ja läksivät ajamaan heitä takaa.
Mutta mikä olisi mahdoton taivaan ja maan Luojalle! Vedet erkanivat, ja niin syöksyy Israelin kansa mereen, vaeltaen kuivaa myöten vesimassojen lomitse. Faaraon joukot seuraavat perässä, mutta kun Israel on toisella rannalla, syöksyvät vedet paikoilleen, peittäen ja hukuttaen faaraon sotajoukkoinensa.

Vieläkö epäilet, sinä kiusausten piirittämä Jumalan valittu lapsi, että et kotiin kostuisi? Ei mikään mahti maailmassa voi riistää sinua auttajasi ja armahtajasi käsistä!
Tunnetko kohtalonyhteyttä vanhan Israelin kansan kanssa? Onko matkalle lähtösi ja matkasi korvessa samanlaista? Pitikö faarao, tämä maailman ruhtinas, sinuakin yhtä lujasti orjuudessaan? Lupasiko se sinunkin silloin lähteä, kun kiusauksen helle kovimmin poltti, kun Jumalan antamat koettelemukset ankarimmin vaivasivat, ja kun tunsit oman raadollisuutesi? Mutta heti kun tämä oli ohi ja huomasit oman voimasi, paadutti sinunkin faaraosi taas sydämensä, eikä päästänytkään sinua pois synnin orjuudesta.
Mutta sitten kun surman enkeli kävi syntiruumiisi yllä, kun ei ollut enää mihin nojata, kun näit olevasi kokonaan synnin spitaalin saastuttamana, sait vihdoinkin voiman nauttia tämän pääsiäislampaan ja syödä sitä happamatonta leipää, ja niin kupeiltasi vyötettynä sait lähteä matkaamaan kohti luvattua Kanaanin maata.
Matkasi alussa oli kuin juhlaa. Sait todella viettää juhlaa korvessa. Jeesuksen pyhä sovintoveri oli syntikuormat päältäsi karkottanut ja vihkinyt sinut Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Eivät korpimatkan vaivat silloin rasittaneet. Elit tuntemisista, tunteista.
Mutta sitten rupesi kuulumaan sen entisen faaraon sotajoukon vaununpyörien kolina. Aloit tuntea, ettei sinusta tullutkaan pyhää. Synnin vaikutukset ilmenivät turmeltuneessa lihassasi. Tie oli poikki, edessä Punainen meri. Takana faaraon sotajoukot.
Et muistanut sauvaa, jonka olit matkallesi saanut, ja jolla tie aukeni, mutta Jumala kuuli sen sanattoman huokauksesi. Hän sanoi: Mitä huudat, onhan sinulla sauva. Ojenna se, niin vedet aukenevat, ja niin sait nojata tähän sauvaan. Sait taas kuulla tuon ihanan sanoman, että kaikki syntisi ovat Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Matka alkoi taas, ja pääsit kokemaan, että Jumala on johdattajasi. Hän valaisi pimeät hetket ja oli varjona helteessä. Sielusi yhtyi Mirjamin kiitosvirteen, kun näit, miten faaraon joukot, nuo syntiturmeluksesi tunteet, ja nekin entiset rikokset, mitkä vielä sieluasi vaivasivat, hukkuivat Punaiseen mereen, siihen Jeesuksen pyhään sovintovereen, mikä aina on kyllin voimakasta, huuhtelemaan synnin myrkyn armolapsen sielusta.

On ihanaa evankeliumia, tuokin vanhan Israelin vaellus, nykyisellekin Jumalan omalle, kun sen valossa näkee, että pyhien jäljillä ollaan.

Lauri Alasaarela
Siionin Lähetyslehti toukokuu 1950

[Taavi]

Sinun alttaris, Herra Sebaot


Rakkaat Jumalan lapset lähellä ja kaukana, Armoa ja rauhaa Jumalalta, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Yhdyn apostoli Paavalin sanoihin, jotka hän kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle. »Vielä, rakkaat veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana menestyisi, ja niin kunnioitettaisiin kuin teidänkin tykönänne» (2. Tess. 3:1). Jumala suuressa rakkaudessaan vieläkin tahtoo kutsua kadonneita ihmislapsia armovaltakuntaansa, Poikansa verellä puhdistettujen lastensa kautta. Muistelemme Israelin lasten korpimatkan loppua. Rubenin ja Gadin lapset pyysivät perintöä siltä puolelta Jordania, jota Mooses nuhteli heitä. Mutta he osoittivat kuuliaisuutta ja Herra on luvannut kuuliaiset lapset hyvästi siunata. Niin Mooses lupasi näille kahdelle sukukunnalle ja puolelle Manassen, Josephin pojan sukukunnalle Sihonin ja Ogin valtakunnat. (4. Moos. 32: 33).

J0SUAn tultua luvatun maan omistajaksi, Israelin johtajaksi, hän antoi luvan näille kahdelle ja puolelle sukukunnalle palata omistamalleen perintömaalle. Mutta ennen kuin he ylittivät Jordanin, he rakensivat alttarin.

Näimme tässäkin, kuinka sielujen murhaaja ei ole jouten. Se oli kuiskuttelemassa kansalle, että kaksi ja puoli sukukuntaa olivat rakentaneet alttarin veljiään vastaan virran toiselle puolelle. Pinehas, Aaronin pojanpoika, oli saanut Herran pappeuden kiivaudestansa Jumalan puoleen, kun kansa teki raskaasti syntiä, sekaantumalla pakanoiden kanssa avioon. (4. Moos. 25) Pinehas tuli sukukuntain päämiesten kanssa heidän tykönsä ja sanoi: minkä synnin te olette tehneet. Eivätkö BaalPeorin ja Akan Seran pojan synnit ole muistissanne — eivät silloinkaan yksin he hukkuneet. Niin vastasivat Rubenin, Gadin ja puoli Manassen sukukuntaa: Jos me olemme syntiä tehneet, niin Herra meitä rangaiskoon. Mutta me olemme rakentaneet alttarin todistukseksi teidän jälkeenne tulevien lasten nähtäväksi, että he tietäisivät, että me olemme veljiä, eivätkä sanoisi; ei teillä ole osaa meidän uhreissamme. Pois se meistä, että me uhraisimme poltto-, ruoka- ja kiitosuhria muutoin, kuin Herran majan edessä. (Joos. 22). Tämä kelpasi Pinehasille ja päämiehille. He veivät kansalle ilosanoman, että eivät ole veljet tehneet syntiä Herraa vastaan. Ei ole vihollinen saanut vihan virralla erottaa Herran kansaa toisistaan, vaan lapset ovat saman uhritulen lämmössä kylmää sydäntään lämmittämässä.

ME Lahden Jumalan lapset olemme ahkeroineet kokoontua saman uhrin, Herran Jeesuksen nimessä. »Jumala on tunnettu huoneessansa, että hän sen varjelija on» (Ps. 48: 4). Hänen voimallaan olemme ensi kesän suviseuroja valmistelleet, että Siionin kansa saisi viettää juhlaa korvessa. Suuressa heikkoudessamme pyydämme Siionin esirukouksia, että tämä suuri hanke toteutuisi Jumalan kunniaksi ja ihmislasten sielujen autuudeksi. On lupa nytkin jäädä uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Emil Kuokkanen
Päivämies 27.3.1974