Seppo Niska: YSTÄVYYDESTÄ

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Seppo Niska: YSTÄVYYDESTÄ

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Maalis 2010, 17:56

YSTÄVYYDESTÄ

Jumala ei luo yksinäisiä kristittyjä, vaan synnyttää lapsia seurakuntansa yhteyteen. Tämä joukko on kuin yksi perhe, jonka jokaisella jäsenellä on isänä Jumala, äitinä Jumalan seurakunta ja siskoina ja veljinä toiset uskovaiset. "Katsokaat, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään." (1. Jh 3, 1) Seurakuntaa verrataan myös ruumiiseen, pyhien joukko on Kristuksen ruumis maan päällä. Heikkoina matkalaisina tunnemme kalliina sen, että meitä ei ole jätetty yksin tekemään taivalta. Matkaystävien tuki on meille välttämätön kaidan tien vaaroissa. "Voi yksinäistä, jos hän lankee, niin ei ole toista saapuvilla häntä auttamaan!" (Saarn. 4, 10). Se rakkaus, joka meihin on taivaasta istutettu, rakastaa jokaista kanssasisarta ja -veljä. Jumalan valtakunnassa ei ole eroa iän, varallisuuden tai muun ajallisen seikan perusteella, vaan kaikki ovat tasavertaisia, koska heitä yhdistävät yhteinen usko, toivo ja rakkaus, sekä yhteinen päämäärä.

Jumalanlapset muodostavat yhdessä hengellisen rakennuksen, jonka kulmakivenä on Kristus. Kaikki rakennuksen seinässä olevat tiilet kuuluvat rakennukseen, mutta eivät kaikki ole silti yhtä lähellä toisiaan. Samoin Jumalan valtakunnassa ovat toiset kristityt meille läheisempiä kuin toiset. Uskovaiset isä, äiti, sisko tai veli on meille luonnollisesti läheisempi, kuin joku kasvoista tuntematon kristitty. Myöhemmin elämässä tutustumme moniin muihin ihmisiin - uskovaisiin ja uskottomiin, joista toiset ovat meille läheisempiä kuin toiset.

Raamattu ylistää ystävyyttä. ”Autuas on se, jolla on uskollinen ystävä." (Siir. 25: 12). Jumalan sanassa kerrotaan myös esimerkkejä jalosta ystävyydestä, jollainen vallitsi esim. Daavidin ja Joonatanin välillä. "Ja Joonatan ja David tekivät liiton keskenänsä, sillä hän rakasti häntä niin kuin omaa sydäntänsä." (1 Sam. 18: 3).

Ystävyydestä puhuessaan Raamattu korostaa kahta asiaa: luotettavuutta ja uskollisuutta. Tosiystävämme on vain se, johon voimme ehdottomasti luottaa ja jolle voimme puhua salaisimmatkin ajatuksemme. Ystävyyteen liittyy siten suuri vastuu niistä asioista, joita meille on salaisuutena uskottu. Tällaisten asioiden kertominen on synti, josta voi kärsiä ystävän maine ja ystävysten välit. "Joka ystävänsä häpäisee, se rikkoo ystävyyden." (Siir. 22: 24). "Joka salaisuuden ilmoittaa, se kadottaa uskon, eikä saa sitten uskollista ystävää. (Siir. 27: 17)

Ystävyyteen kuuluu myös uskollisuus. "Älä hylkää vanhaa ystävää, sillä ei uusi ole hänen kaltaisensa." (Siir. 9: 14). Ystävän uskollisuus koetellaan vastoinkäymisissä. ”Ystävä rakastaa ainiaan, ja veli tulee julki hädässä." (Sananl. 17: 17). Uskollisesta ystävästä saamme kiittää Jumalaa, sillä "uskollinen ystävä on elämän turva, joka Jumalaa pelkää, hän saa sen kaltaisen ystävän." (Siir. 6: 6)

Parastakin ystävyyttä uhkaavat vaarat. Sielunvihollinen on vihainen jumalanlasten rakkaudelle, ja yrittää sitä palvelijoidensa avulla häiritä. "Jumalatoin sytyttää sekaannuksen hyväinkin ystäväin välille, ja yllyttää ne toisen toistansa vastaan, joilla hyvä rauha on." (Siir. 28: 11) Siksi ei pidä heti uskoa pahaa, mitä voi kuulla ystävästään kerrottavan. Raamattu sanoo tästä asiasta: "Puhu siitä ystävällesi, sillä kyllä paljo ihmisten päälle valhetellaan. Älä siis usko kaikkia, mitä kuulet." (Siir. 19: 14 – 15)

Jumalanlapsen ystäväksi on sopivin toinen jumalanlapsi, joka voi tulla hänelle läheisemmäksi, kuin uskoton verisukulainen, "sillä ystävä pitää lujemmin hänen kanssansa, kuin veli." (Sananl. 18: 24) Uskovaisten ystävien joukosta tulee löytyä myös elämäntoveri, sillä häntä ei ole lupa etsiä uskottomien joukosta. Usein voi, varsinkin nuoresta jumalanlapsesta tuntua, ettei hän löydä läheisiä ystäviä uskovaisten joukosta, ja niin hän viettää vapaa-aikojaan uskottomien tovereiden seassa. Tähän kätkeytyy vihollisen ansa. Jumalanlapsen ja uskottoman välistä kulkee sellainen raja, että heidän on mahdoton sellaisinaan tulla todella hyviksi ystäviksi. "Jos uskovainen saa voiman olla kuuliainen Pyhän Hengen äänelle, hän kehottaa uskotonta ystäväänsä parannukseen. Silloin tuo uskoton joko tekee parannuksen tai jää entiselleen. Edellisessä tapauksessa pääsee alkuun tosi ystävyys, jälkimmäisessä olisi paras, että ystävyys päättyisi, sillä pitkäaikainen kanssakäyminen uskottoman kanssa voi käydä vaaralliseksi. Ystävälle on vaikea yhä uudestaan saarnata parannusta, on helpompi vaieta, ja vähitellen yhä enemmän mukautua maailman mielipiteisiin ja elämäntyyliin. Omatunto tulee sairaaksi. Seuraa vieraantuminen jumalanlapsista, ja pahimmassa tapauksessa hengellinen kuolema. Parhaimmatkin uskottomat ihmiset ovat sielunvihollisen palvelijoita, ja kuuluvat tähän maailmaan, jonka ystävyydestä Jumalan sana meitä varoittaa: "Älkää maailmaa rakastako eli mitään, mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus" (1. Joh. 2: 15), "Ettekö te tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi." (Jaak. 4: 4).

Enemmän kuin kukaan muu, on meitä Jumalan Poika rakastanut. Tässä maailmassa merkitsee paljon se, onko ystävällä rikkautta ja mainetta: Rikkaat saavat helposti ystäviä. "Tavara tekee monta ystävää, vaan köyhä hyljätään ystäviltänsä" (Sannanl. 19: 4). Vapahtaja tuli kuitenkin maailmaan juuri kurjimpia syntisiä ja köyhimpiä ihmisiä armahtamaan, ja kulki sen, tehdäkseen ristintien loppuun asti. "Ei ole kellään suurempaa rakkautta, kuin että joku panis henkensä ystäväinsä edestä." (Joh. 15: 13). Kristuksessa meillä on saavuttamaton esikuva ajalliselle ystävyydelle, mutta Hänessä on myös elävä lähde kaikkea syntiä vastaan, joka täällä tahtoisi turmella kaiken kauniin. Onnellisia ne ystävykset, jotka voivat toisiaan siunata kaikkien syntien anteeksiantamuksen evankeliumilla! Parhaan Ystävämme, Herran Jeesuksen nimessä ja veressä saamme nytkin uskoa syntimme anteeksi.

Jeesus, parhain ystäväni, Jonk' ei ole vertaista, Auta etten ikänäni
Hylkää sua, en unhota, Ken mun saisi riistetyksi kädestäsi milloinkaan. Tahto meillä olkoon yksi, Nyt ja taivaas' ainiaan.

Seppo Niska
Päivämies 11.3.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Tammi 2011, 09:47

13. kolm. jälk. sunn.

Rakkauden hoitamisesta


1. Joh. 4: 7 – 10.
Lukuisissa raamatunkohdissa kehotetaan jumalanlapsia keskinäiseen rakkauteen. Eikö rakkauden kuitenkin pitäisi ilman muuta asua jokaisen kristityn sydämessä?

Kun ihmisen sydämeen uudestisyntymisessä vuodatetaan Pyhä henki, hänelle samalla annetaan sydämeen rakkaus. (Room. 5:5). Mutta kilvoituksen matkalla rakkaus saattaa ruveta kylmenemään. Ja kun rakkaus ei ote palava, se ei peitä syntien paljoutta, (1. Piet. 4: 8) ja niin ei toinen kristitty näy enää uutena luomuksena Kristuksessa, vaan etualalle alkavat nousta hänen ulkonainen olemuksensa, ja vaelluksensa kaikkine vikoineen ja puutteineen. Rakkaudessaan kylmennyt joutuu tuntemaan toiset jumalanlapset lihan puolesta, (2. Kor. 5: 16 – 17) ja he alkavat näyttää kovin viallisilta.

Ei ole samantekevää, onko rakkaus jumalanlasten kesken palava vai kylmennyt, sillä yksityisen kristityn yhteys ylösnousseeseen Vapahtajaan toteutuu yhteydessä Hänen omiinsa, Hänen seurakuntaansa, joka on Hänen ruumiinsa (Ef. 1: 22-23). Eroon joutuminen jumalanlapsista, ei ole vähäpätöistä inhimillisten välien rikkoutumista, vaan eroon joutumista elämän Herrasta.

Kylmennyttä rakkautta on Jumalan valtakunnassa paljon hoidettu, ja yhä hoidetaan. Sielunvihollinen saattaa kyllä sanoa, että tuon tai tuon jumalanlapsen kanssa eivät välit tule enää ikinä kuntoon. Näin sielunvihollinen siinäkin asiassa saarnaa epäuskon saarnaa, ja pimittää Jumalan rajattomat mahdollisuudet.

Rakkautta ei saada uudistetuksi käskemällä rakastamaan, vaikka maailman hengellisyyksissä sellaista yritetään paljon. Kristillisyydessä on myös koettu turhaksi parannuksen tekeminen pelkästään rakkaudettomuudesta. Nämä molemmat asiat johtuvat siitä, että rakkaus on hedelmä, (Gal. 5:22) eikä hedelmän laatuun voida ratkaisevasti vaikuttaa muuten kuin rungon ja juurien kautta. «Niin jokainen hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät, mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.« (Matt. 7:17). Puu on tehtävä hyväksi, jotta hedelmäkin tulisi hyväksi. (Matt. 12:33). Miten puuta on lähdettävä korjaamaan? Mikä on saattanut vaikuttaa uskonelämän puuhun sellaisen vaurion, että rakkauden hedelmä on alkanut kylmentyä? Jeesus sanoo tästä: «Ja että vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee.« (Matt. 24:12). Mutta vääryys on, sama kuin synti. (1. Joh. 3:4).

Rakkaudessaan kylmenneen tarvitsee siis muistaa, mistä on langennut, ja tehdä parannus. (Ilm. 2: 4 – 5). Kun sydämen huone on Jeesuksen verellä puhdistettu, palaa tottelemattomuuden ja synnin tähden paennut Pyhä Henki sinne takaisin, ja tuo tullessaan kaikki lahjansa, ensimmäisenä rakkauden Jumalaan ja Hänen omiinsa. Kun omalta puoleltaan vain kadotukseen mahdollisena syntisenä on saanut turvautua kokonaiseen armoon, on sisimmän täyttänyt tämä mieli: Kun Jumala on minulle näin suuret synnit anteeksi antanut, kuinka minä en sydämestäni antaisi anteeksi sisarille ja veljille heidän vähäisiä rikkomuksiaan minua kohtaan.

Rakkauteen ei enää tarvitse erikseen kehottaa, vaan toteutuu apostolin sana: «Mutta veljellisestä rakkaudesta ei minun tarvitse teille kirjoittaa, sillä te olette itse Jumalalta opetetut rakastamaan toinen toistanne."(1. Tess. 4: 9)

Rakkaus säilyy palavana vain silloin, kun saamme vaeltaa omalta puoleltamme suurina syntisinä, sillä se, jonka on tarvinnut saada anteeksi, rakastaa paljon. (Luuk. 7:36–50). Ilman jatkuvaa elävää yhteyttä sovintouhriin, joudumme ennen pitkää vanhemman veljen armottomaan, itsetyytyväiseen sieluntilaan, saama miehen puolelle, arvostelemaan Isän tuhlailevaa rakkautta syntisiä kohtaan.

Saamme nytkin kokovikaisina ja Jumalan joukon vihoviimeisinä uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Seppo Niska
Päivämies 12.9.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Elo 2011, 07:46

Parannuksesta


Uuden Testamentin ajan aamunkoitteessa Johannes Kastaja Saarnasi Juudean erämaassa: "Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt." (Matt. 3: 2). Paavali muistelee samaa asiaa sanoen: "Johannes tosin kasti parannuksen kasteella, sanoen kansalle, että heidän piti uskoman sen päälle, joka hänen jälkensä tuleva oli, se on Kristuksen Jeesuksen päälle." (Apt.19: 4).

Huutavan suljettiin saarnansa tähden vankilan muurien sisälle, mutta parannussaarna ei vaiennut. "Mutta sitten kuin Johannes oli vankiuteen annettu ylön, tuli Jeesus Galileaan, saarnaten Jumalan evankeliumia. Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." (Mark. 1: 14 – 15, Matt. 4: 17)

Jeesuksen ajan ihmiset eivät joutuneet kuulemaan parannussaarnaa ainoastaan Elämän Herran omasta suusta. Kun Jeesus lähetti ne kaksitoista kaksin ja kaksin, he "läksivät ulos ja saarnasivat, että he parannuksen tekisivät." (Mark. 6:12). Ja kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen selitti omilleen kirjoituksia, hän osoitti niistä, että hänen nimessään tuli saarnata "parannusta ja syntien anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Mutta te olette näiden todistajat." (Luuk. 24: 47). Parannussaarna jäi siten Jeesuksen opetuslasten tehtäväksi.

Alkuseurakunta saarnasi rohkeasti parannusta Pyhän Hengen voiman avulla, ja monet saivat parannuksen armon. Pietari oli ensimmäinen, joka saarnasi parannusta ja syntien anteeksiantamusta pakanoille Korneliuksen huoneessa. Jerusalemissa, puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa saatiin ylistää Jumalaa: "Niin on siis Jumala antanut pakanoillekin - kääntymyksen elämässään." (Apt. 11: 18) Pitkillä lähetysmatkoillaan apostolit saarnasivat parannusta henkilöön katsomatta juutalaisille ja kreikkalaisille, ylhäisille ja alhaisille, orjille ja vapaille. Rohkeasti julisti Paavalikin parannuskehotusta Ateenan Areiopagilla ajan viisaiden edessä: Nämät eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut, ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät." (Apt. 17: 18). Kun Paavali Efeson vanhimmille muistelee apostolin työtään, hän sanoo todistaneensa "sekä juutalaisille että Grekiläisille (kreikkalaisille) sitä kääntymystä, joka Jumalan tykö on, ja sitä uskoa, joka meidän Herran Jeesuksen Kristuksen päälle on." (Apt. 20:21).

Mistä parannuksesta sitten on kysymys? Sana parannus merkitsee mm. mielenmuutosta. Enää ei koeta iloa synnistä vaan päinvastoin murhetta. Entinen suruttomuus on vaihtunut hätään. Jumalan pyhä laki on kirkastanut sielulle sen, että Jumala vihaa syntiä, ja että synnissä pysyvä ihminen on Jumalan vihan alaisena matkalla kadotukseen. Synnissä vietettyä elämää ajatellessa valtaa mielen katumus. Tärkeimmäksi tulee kysymys siitä, miten saisi iankaikkisen elämän. (Matt. 19:16).

On Jumalan suuri työ, jos jonkun kohdalla on tämä mielen muutos saanut tapahtua. Jumala ei kuitenkaan tahdo jättää ihmistä tälle paikalle. Parannukseen kuuluu erottamattomasti evankeliumin uskominen. "Tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi." (Mark. 1:15) Kun ihmistä kehotetaan parannukseen, on päämääränä se, että ihminen pääsisi omistamaan anteeksiantamuksen. [Apt. 3:19, 5:22). Murhe ei ole pääasia eikä itsetarkoitus." Eiväthän murheelliset ole autuaita murheensa tähden, vaan siksi, että he saavat murheeseensa lohdutuksen. (Matt. 5:4). Syntiensä vuoksi murheellinen sielu tulee lohdutetuksi, vain saadakseen syntinsä anteeksi. Tämä tapahtuu, kun Pyhän Hengen valtakirjalla varustettu ihminen, Jumalan lapsi, saarnaa synnit anteeksi. Äsken murheellinen sielu saa silloin ilon ja rauhan. Parannuksen kalliina seuraamuksena hän pääsee kantamaan uuden syntymisen ja jumalanlapseuden sinettiä, Pyhää Henkeä. (Apt. 2: 38). Näin parannus koituu pelastukseksi, "autuudeksi, jota ei yksikään kadu." (2 Kor. 7:10).

Vaikka parannus on niin kallis asia, että siitä taivaan enkelitkin iloitsevat (Luuk. 15:7), on parannuskehotus ihmiselle vastenmielinen. Johannes Kastajan kuulijoista osa yritti väistää parannussaarnaa ajattelemalla: "Abraham on meidän isämme." (Matt. 3:9). Kun Herodias kuuli Johanneksen puhetta, hänen sydämeensä syttyi murhanhimo. Parannussaarnan satuttamina juutalaiset tuomitsivat Jeesuksen. Pietari ja Johannes joutuivat parannusta saarnattuaan vankilaan. (Apt. 4:3). Meidän aikamme ihminen koettaa kaikin keinoin välttää sellaisia tilanteita, joissa hän voisi joutua kuulemaan parannuskehotuksen. Parannussaarna on siksi niin vastenmielinen, että se ei osoita ihmistä kunnialliseksi. Tehdessään parannuksen ihminen joutuu antamaan kunnian Jumalalle. (Ilm. 16: 9).

Parannuskehotuksen takana on Jumalan suuri rakkaus syntistä kohtaan. "Eli katsotkos ylön hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä rikkauden, ettet tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?" (Room. 2:4). "Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan, niin ole siis ahkera ja tee parannus." (Ilm. 3:19) Pitkämielisyydessään Jumala antaa langenneelle aikaa parannuksen tekoon. (Ilm. 2: 21). Mutta jos parannusta ei lopultakaan tapahdu, on edessä suuri vaiva. (Ilm. 2:22). Niinpä Korasinin ja Beetsaidan kaupungit, jotka eivät olleet nöyrtyneet parannukseen, saivat kuulla Jeesuksen suusta kovat sanat: "Tyrolle ja Sidonille pitää oleman huokiamman tuomiopäivänä kuin teille." (Matt. 11: 22).

Oletko, uskoton ystävä ajatellut vielä siirtää parannuksen tekoa? Entäpä jos joudut yllättäen kuoleman eteen? Iankaikkisuudessa ei enää ole mahdollisuutta tehdä parannusta. Tosin ei kukaan kuolleista tule sinua varaamaan vaarastasi. Rikas mies pyysi helvetissä, vaivassa ollessaan, että Lasarus - tai joku muu kuolleista menisi saarnaamaan parannusta hänen veljilleen maan päälle, mutta Aabraham vastasi: "Heillä on Mooses ja prophetat, kuulkoot niitä." Ja "ellei he Moosesta ja, prophetoita kuule, niin eivät he myös usko, jos joku kuolleista nousis ylös." (Luuk. 16:29, 31). Täällä ajassa on vieläkin se valtakunta, joka on rakennettu apostolein ja profeettain perustukselle. ( Ef. 2.20 ). Sen valtakunnan lapsista Jeesus on sanonut: "Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun, mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti." (Luuk. 10:16). Paavalin tavoin sanomme sinulle, uskoton ystävä: "Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset, sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte." (2 Kor. 5:20). Vielä todistetaan katuvalle syntiselle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sinulle Jumalan lapsi, ei ensimmäinen parannuksenteko ole riittänyt kovin pitkälle. Synti on tarttunut ja tehnyt niin usein matkan hitaaksi. On tarvinnut taas uudestaan käydä parannuksen askelille. Aina on kuitenkin anteeksiantamuksen armon sana kuulunut Jumalan valtakunnasta, ja yhä kuuluu: Ole turvallisella mielellä, synnit ja matkan viat saat uskoa anteeksi synteisi sovittajan, Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja sydänveressä rauhaan ja vapauteen ja taivaan iloon asti.

Seppo Niska
Päivämies 9.11.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Parannuksen teosta

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 12 Elo 2011, 11:51

Seppo Niskan tekstistä, Taavetti laitoit sen sivulle. Oli aivan mahtava. Joka päivä saa tuntea oman syntisyytensä ja nuo anteeksiantamuksen sanat siinä lopussa sain uskossa omistaa omalle kohdalleni tänäänkin. Ja on niin hyvä, kun sain media playerin toimimaan ja saan tänään kuunnella suviseurojen julistusta näin jälkikäteen.

Jrt

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Joulu 2018, 21:02

JUMALAN TOTUUS

Ap. Teot 17: 22 – 24
”Niin Paavali seisoi keskellä oikeuspaikkaa ja sanoi: 'Ateenan miehet. Minä näen teidän kaikissa kappaleissa epäjumalisiksi."'

Seisoessaan keskellä Areiopagin kukkulaa oikaisee Paavali läsnäolijoita, huudahtaa heille ja sanoo: Minä näen teidän kaikissa jumalaa pelkääväisiksi; se on: hyvin taipuvaisiksi ja halukkaiksi jumalien palvelukseen. Paavalin puhe tälle kuulijakunnalle on elävä todistus hänen apostoli- viisaudestaan ja puhelahjastansa. Hän taisi pakanoille olla pakana
(asettua heidän mielipiteisiinsä) voittaaksensa pakanat evankeliumille. Siksi todistaa Paavali havaintonsa heille, mitä hän oli nähnyt seuratessaan heidän jumalanpalvelustaan. "Sillä minä kävelin tässä ympäri ja katselin teidän jumalanpalvelustanne ja löysin yhden alttarin, jossa oli kirjoitettu: tuntemattomalle jumalalle. Jota te siis tietämättänne palvelette, sen minä teille ilmoitan."

Ateenalaiset ajattelivat löytyvän muitakin jumalia kuin heidän jumaluusopissansa löytyi nimitettynä, ettei siis yhdellekään jumaluudelle olisi ylenkatsetta osoitettu, asettivat he alttareita jumalille, joita eivät taitaneet nimellä nimittää ja kirjoittivat siis niille alttareille sanat: "Tuntemattomalle jumalalle." Tämän seikan käyttää apostoli nyt sangen viisaasti, saarnaten ateenalaisille, jotka tätä nyt suurella uteliaisuudella kuulivat, siitä suuresta heille tähän asti tuntemattomasta jumalasta.

Jumala, joka maailman teki ja kaikki, mitä siinä on, hän on taivaan ja maan Herra. Ei hän asu käsillä rakennetuissa temppeleissä eikä häntä ihmisten käsillä palvella, että hän jotakin tarvitsisi. Sillä hän antaa ylitse kaikkia jokaiselle elämän ja hengen. ”Hän, joka antaa kaikille elämän ja hengen ja kaikki." Paavali erottaa Luojan ja luodut toinen toisistansa, jota vastoin pakanat sekoittivat Jumalan ja maailman yhteen yhdeksi olennoksi.

(Panteismi on sen pakanallisen opin nimi.) Siksi Paavali osoittaakin heille selkeästi Jumalan iankaikkisen armosalaisuuden sanoen: "Ja hän on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä verestä kaiken maan piirin päälle asumaan ja määräsi aivoitut ajat ja heidän asumisensa rajat." Tässä kumoaa Paavali sen ateenalaisten väärän luulon, että kullakin kansakunnalla olisi oma erityinen alkunsa, ja todistaa, että kaikki maan piirin asukkaat ovat yhden ihmisparin verestä alkunsa saaneet, ovat samasta alkujuuresta maan päälle levinneet Jumalan määräämiin asuinpiireihin, mikä samoin kuin kaikki muutkin kansojen vaiheet ajassa ovat yhden Kaikkivaltiaan hallussa.

Jumalan hallituksen tarkoitus on, että kansat, jotka Hänestä ovat eksyneet pakanuuden pimeyteen, jälleen Häntä etsisivät ja Hänen tuntoonsa tulisivat. "Sillä Hän on näkymättömästi kaikissa läsnä oleva, josta Hän on tunnettava, Jumalan valtakunnasta, josta me puhumme", sanoo Paavali. Siksi Paavali ihanaisesti aukaisee Herran Hengen vaikuttamana ateenalaisille kalliin asian sanoen heille, että heidän pitää Jumalaa etsimän; jos he Hänen taitaisivat tuta ja löytää; vaikka ei Hän tosin ole kaukana yhdestäkään meistä. Sillä Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Niin kuin muutamat teidän profeetoistanne sanoneet oat: "Sillä me olemme myös Hänen sukunsa." Tästä siis saamme tuta Jumalaa kaikessa läsnä olemisessa, josta me Hänet luonnossammekin taidamme tuta. Sitä todistaa se, että Hän on meidän elämämme, liikuntomme ja kaikki koko olentomme alku ja voimassa pitäjä, sillä teidän omat runoniekkanne ovat sen todistaneet.

Aratus ja Kleantes kumpikin selvästi sanovat, että me ihmiset olemme Jumalan sukua. Tästä nähdään, että Paavali oli paljon lukenut, koska hän tunsi kreikkalaistenkin kirjat ja filosofian. Huomaamme, rakkaat Jumalan lapset, suuresta Jumalan armosta osalliseksi päässeinä, kuinka pienellä paikalla on uskon kautta meillä autuutemme kallis asia, uskolla omistettuna vain tänäkin päivänä tallennettuna Jeesuksen kalliissa sovintoveressä ja pyhässä nimessä synnit anteeksi uskoen olemme Jumalan perheväkeä. Siksi Paavali sanoo; että ”me siis Jumalan sukua olemme, niin ei meidän pidä luuleman, että Jumala on kullan eli hopian eli kiven kaltainen, sen kuvan, joka ihmisen taidon ja ajatuksen jälkeen on kaivettu eli kuvattu. Koska jo ihminen on paljosta jalompi kuin kullasta, hopiasta ja kivestä tehdyt epäjumalan kuvat, jotka juuri ihmistaidolla ja käsillä tehdyt ovat, kuinka paljon korkeampi eikö itse ihmisen Luoja, Jumala, ole. Niin että se on siis Jumalan halveksimista pitää näitä kuvia hänen muotoisinaan. Ei niitä palvella, vaan elävää Jumalaa. Siksi oikaisee Paavali sitä vääräin kuvain palvelemista sanalla: Palvelkaa elävää ylösnoussutta Herraa Jeesusta, jota minä olen teille tiettäväksi tullut tekemään, jonka te outona ja uutena oppina pidätte, julistusta vapauttaa kuvien ja väärien eksytysten palvelusta, johon kansa oli taipunut. Sen oli Paavali huomannut katsellessaan Ateenan miesten jumalanpalvelusta.

Niin myös voimme sanoa ajallamme. Löytyy siksi paljon alttareita. Ei tarvitse meidän porilaistenkaan katsella sitä, että Ateenan miehet ovat erehtyneet tuntematonta jumalaa palvelemaan eikä ole vastausta tullut. Kuten eräs sisar sanoi kokeneena hakiessaan vastausta sieltä alttarilta, jossa ei elävä tuli palanut. Elävän Herran tuli palaa vieläkin Siionin alttarilla Jumalan valtakunnassa, jossa puhuvainen Jeesuksen veren ääni kuuluu ja jo saarnaa anteeksi antamusta syntien ja ylitsekäymisten ylitse sanalla: Ole turvassa. Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sinä monesti kiusattu ja rääkkääntynyt matkantekijä, veljeni ja sisareni, minun kiusatun kanssa, uskomme vähän aikaa. Sanon vieläkin vähän aikaa. Uskomme vaikka eksytyksen laineet ja aallot lyövät rintoja vastaan tänä viimeisenä aikana matkastamme, kuten Paavali sanoo: "Niin on tosin Jumala nämä eksytysten ajat sallinut, ja ilmoittaa kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät." Jumala on kärsinyt pakanain pimeyttä. Mutta nyt antaa hän saarnata parannusta, että ihmiset muuttaisivat mielensä ja kääntyisivät eksytyksistänsä hänen, elävän Jumalan tykö. Tässä kääntyy Paavali nyt saarnaamaan suorastaan Kristuksen evankeliumia sanomalla: "Sillä Hän on sen päivän säätänyt, jona Hän on maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka Hän on säätänyt, ja jokaiselle ilmoittaa uskon siinä, että Hän hänen kuolleista herätti." Parannus pitää tapahtuman, sillä Kaikkivaltias on määrännyt tuomiopäivän, jolloin kaikki ihmiset hänen vanhurskautensa jälkeen tuomitaan Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka Hän on säätänyt Tuomariksi. Mutta etteivät ihmiset hukkuisi heidän vääryydessänsä ja eksytyksessänsä, tarjoaa ja antaa Jumala kaikille uskon, jotka todistuksen Kristuksesta vastaan ottavat. Ja niille, jotka uskovat, on Tuomari Kristus autuaaksi tekijä. Parannus ja usko on välttämätön ja tarpeellinen. Se on myös mahdollinen sen kautta, että Jumala on Kristuksen kuolleista herättänyt ja niin valtakunnastansa osoittanut ja todistanut Hänet maailman Vapahtajaksi.

Paavalin näin puhuessa maailmalle Jumalan valtakunnan salaisuuden paljaaksi ja ju1kisaarnatuksi, pitää maailma sen hulluna. Niin kävi Aeropagin kukkulallakin. Tässä keskeyttivät epikurolaiset ja stoalaiset silloin Paavalin puheen, kun he kuulivat sanan kuolleitten ylösnousemisesta, joka oli perin vastaista heidän ajatuksillensa. Ja heidän pilkantekonsa tähden ei Paavali siis enää saanut jatkaa puhettaan, vaikka muutamilla oli halu kuullakin, vaan hän lähti pois Aeropagin kukkulalta.

On Herran sana vahva vieläkin, vaikka hyljätty monta kertaa, kuten yllä mainittu sanakin. "Koska he kuulivat kuolleitten ylösnousemisen, niin muutamat nauroivat sitä, vaan toiset sanoivat: me tahdomme sinua siitä vielä kuunnella. Ja niin Paavali lähti heidän keskeltään. Ja muutamat miehet riippuivat hänessä ja uskoivat, joidenka seassa myös Dionisius oli, yksi raadista, ja yksi vaimo nimeltä Damaris ja muita heidän kanssansa." Näin aina sana näyttää meille, missä vapaana Herran sana kaikuu ja on vastaanottavaisia sanan kuulossa. Niin sana on vahva ja seisoo selvänä. Sai sen omistaa Aeropagin kukkulan seuroissa oleva. Se uskoi, ken vastaanotti kuullen sen, eikä mennyt Paavalin seurojen pito hukkaan. Tuntemattomasta Jumalasta tuli tunnetuksi suusanallisessa elävässä saarnassa, jota Jumala Paavalin suulla ulos Pyhän Hengen kautta julisti. Näin saamme maailmanlopun kynnyksellä matkaa tekevät Jumalan lapset uskon kautta olla nauttimassa kallista rauhaa ja armoa kohdallamme tänäkin hetkenä, Vie1ä ovat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sydänveressä kaikki uskolla ostetut. Taivasta varten meitä ostettiin, veljeni ja sisareni minun kanssani.

Muistakaa minua, paljossa puuttuvaista rukouksin, että perille kostuisin!

E. V:li
Siionin Lähetyslehti, sivut 71 – 72 / 1961


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 19 Joulu 2018, 21:02
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa