Päivämies No. 12, 18.3.1964
Olkaa raittiit ja valvokaa
Onko illan väsymys vähentänyt uhrimieltä?
Jumalan armolla ja rauhalla tervehdin teitä, Siionin asuvaiset lähellä ja kaukana. Tahdon aivan kuin Hengen kehotuksesta lähestyä teitä tämän rakkaan Päivämies-lehden välityksellä. Kun meillä on tämän lehtemme palstoilla tilaisuus keskustella ajallisenkin elämän asioista ja ilmiöistä, niin erikoisesti toisin tässä esiin kaksi, meille hyvin läheistä ja ajankohtaista asiaa tämän hetkisen tarkastelun kohteeksi: Ne ovat raittius ja uhrimieli.
Raittiusviikon herättämien ajatusten valossa pysähdymme nyt arvioimaan omaa henkilökohtaista suhtautumistamme raittiuteen, onko se meistä ehdottoman tärkeä, vai aivan yhdentekevä. Eikö ole niin rakkaat veljet ja sisaret, että tässäkin asiassa meitä tarvitsee aivan kuin herätellä huomaamaan, kuinka suuriarvoinen asia on nimenomaan ehdoton raittius. Sananlasku kyllä sanoo, että kohtuus kaikessa, mutta tässä kohden se ei ole paikallaan. Raittiuden suhteen emme ole koskaan liian ehdottomia.
Jos tämä asia pyrkii unohtumaan mielestämme, on terveellistä poiketa juomarin asuntoon. Siellä silmämme ehkä avautuvat näkemään sen hirvittävän onnettomuuden, minkä nautinnonhimo aiheuttaa ihmiselle, jonka se on saanut orjakseen. Juopon perheenisän tähden joutuu ennen kaikkea oma perhepiiri, mutta myös ympäristö, ja koko yhteiskunta, kärsiä vaivaa ja surua.
Kun ajattelemme niitä vihollisia, joita vastaan raittiustyö nimenomaan toimii, on ensimmäisellä sijalla tietysti alkoholi. Niinhän olemme tottuneet asian ymmärtämään. Viina onkin nautintoaineista pahin, se päävihollinen. Sen suhteen voidaan puhua kansallisesta vitsauksesta Suomen kansaakin ajatellen. Eikö viime vuodenkin viinatili ollut n. 40 miljardia vanhaa markkaa. Kuinka valtava vero kansalaisten kukkarolle, puhumattakaan niistä henkisistä kärsimyksistä, jotka aiheutuvat viinan tähden, tapaturmista, työkyvyttömyydestä, särkyneistä kodeista, riidoista ja tappeluista. Olemmeko sittenkään tehneet kaikkemme tuon viina-perkeleen vastustamiseksi?
Meillä Jumalan valtakunnassa on ehdoton kanta alkoholiin nähden. Tiedän, että te uskovaiset opettajat ahkeroitte raittiustyötäkin tehdä. Mutta mikäli mahdollista, tehostakaa työtänne lasten parissa tässäkin tärkeässä asiassa. Ja te lasten vanhemmat, neuvokaa ja varoittakaa nuorukaisianne, jotka toveripiirissään saattavat joutua houkutuksille alttiiksi. Puhuvaiset veljet, vaikka teidän tehtävänne onkin julistaa valtakunnan evankeliumia, voisitte ainakin kanssapuheissa varata nuorukaisiamme tuostakin ruumiin raittiudesta. Meillä Jumalan lapsillahan on viinaan nähden niin selvä kanta, ettei ole tarvinnut "viinaveroa" ainakaan maksaa.
Mutta jos tarkastelemme kaikessa alastomuudessaan, eikö se ole juuri tuo nautinnonhimo, joka asuu meidän turmeltuneessa lihassamme ja veressämme, niin kuin apostoli sanoo: "Mistä sodat ja tappelukset teidän keskuuteenne tulevat, eikö juuri niistä himoista ja haluista, jotka sotivat teidän jäsenissänne?" Sen vuoksi meidän täytyy ulottaa taistelumme kaikkia nautintoaineita vastaan. Mainitsemme nyt vaikka tupakan ja kahvin ja kyllä kai makeisetkin voi lukea samaan joukkoon. Nyt voi moni ajatella, että meni hyvä asia pilalle, kun rupesit noin tarkkaa tekemään. Tupakan suhteen jotenkin ymmärrän, mutta kahvi, sehän kuuluu jokapäiväiseen leipään.
Mutta rakkaat ystävät, tahdon perustella väitettäni, niin tupakan kuin kahvinkin suhteen sillä, että ne ovat meille aivan tarpeettomia, jopa vahingollisia. Minulla on omakohtaisia kokemuksia molempien suhteen. Tupakan käytössä yritin olla ensin kohtuullinen, mutta eipä se kohtuudessa tahtonut pysyä. Vasta kun aivan ehdottoman asenteen otin siihen nähden, olen jaksanut voittaa sen kiusauksen. Oli kuin olisin päässyt irti jostakin painajaisesta. Ei tarvitse rykiä aamuisin puoleen päivään, että saa hengityksen kulkemaan jotenkuten.
Kun ajattelemme tupakan historiaa ja sen alkuperäistä käyttötarkoitusta, eikö ollut aluksi joku tilaisuus, jossa poltettiin rauhanpiippua. Jos sanotaan, että sota on kallista, niin kyllä tämä rauhanpiippuilukin on tullut jo melko kalliiksi markkamääräisesti. Suomenkin tupakkamiehet sauhuttelivat viime vuonna ilmaan noin 30 miljardia vanhaa markkaa. Pitkä penni, eikö totta?
Tässä yhteydessä viittaisin siihen Vaherjoki-veljen kirjoitukseen, joka oli raittiusviikon Päivämiehen pääkirjoituksena. Ennen kaikkea uskovaisiin nuorukaisiin, miksei myös vanhempiin veljiin, minä vetoaisin tässä asiassa jo senkin takia, että emme olisi huonona esimerkkinä lapsille ja nuorille. Meillähän ei ole moraalista oikeutta estää toisia tekemästä sitä, mitä itse katsomme olevamme oikeutetut tekemään.
UHRIMIELI
Toiseksi ottaisin esiin tuon, jo otsikossa mainitun asian, uhrimielen. Kun hiljattain jouduin tekemisiin Jämsän Kristillisen Kansanopiston asiamiespapereiden kanssa, tuo asia kohtasi minut velvoittavana. Eikö Jumala tässä anna meille erikoisen tilaisuuden käyttää hänen siunaamiaan ajallisia varoja parhaalla mahdollisella tavalla!
Siispä Siionin kaikki tupakkamiehet, esitän teille vallankumouksellisen vetoomuksen. Kantakaamme ensi vuoden tupakkabudjetti vapaaehtoisena uhrilahjana kansanopistojemme tilille.
Kun asetamme rinnakkain nämä kaksi varojemme käyttömahdollisuutta, voimme itse kukin tykönämme arvioida, kumpi tapa on taloudellisessakin mielessä edullisempi. Kuinka monta kansanopistoa olemme jo savuna polttaneet ilmaan? Säästäkäämme ensi vuonna, jos Jumala vielä meille mahdollisuuden antaa, edes yksi opisto.
Rakkaat veljet, en tahdo panna ketään orjuuteen, meillähän on Jumalan valtakunnassa vapaus tupakankin suhteen. Kuitenkin, ajatelkaamme vielä vapaudesta, niin kuin Paavali kirjoittaa: "Älkää antako vapauden olla yllykkeenä lihalle ja verelle." Eikö suurin vapaus ole siinä, että voi olla tekemättä sitä, mitä saisi tehdä. Raittius ja terve elämäntapa kunniaan, niin ajallisissa kuin hengellisissä asioissa. Kun hengen raittius on meille välttämättömyys, niin toteuttakaamme sitä ruumiinkin suhteen.
Uhrimielestä puheen ollen, eikö meitä Jumalan lapsia elähdytä antamisen halu, kun joudumme lähemmin tekemisin Hänen valtakuntansa eri työmuotojen kanssa. Niin meillekin tuon Kumpulan Väinö-veljen kanssa, kun olemme näiden lehtitilausten merkeissä kierrelleet kyliä, on Siionimme kirjallisuuden levityskysymys tullut hyvin tärkeänä eteen. Rakkaat veljet ja sisaret, tarkastakaamme visusti kirjahyllymme, joko siellä ovat kaikki kristillisyytemme kirjat ja julkaisut edustettuna? Voi, kun tuo maailman kirjallisuus ja lehdistö tahtoo olla meidän uskovaistenkin kodeissa etualalla. On kovin murheellista, kun monilla uskovilla ei tunnu olevan varaa edes Siionin lehden tilaamiseen, Päivämiehestä puhumattakaan. Ovat niin kalliita, ei ole vara, ja vedotaan siihen, että tulee jo niin paljon noita kaikenlaisia lehtiä, ettei ehdi Päivämiestä lukemaan.
Voi rakkaat ystävät, kunpa ei sielunvihollinen vain panisi meitä säästämään väärässä kohden. Käyttäkäämme Jumalan meille siunaamia varoja, ennen kaikkea oman sielun ravinnoksi, ja vielä lähimmäistenkin. Meillähän on monilla uskottomia omaisia ja ystäviä. Eikö olisi ollut halu puhua heille tuosta kalleimmasta asiasta, mutta onko sitä aina jaksanut? Nyt kun meillä on noin hyvä kirjavalikoima ulottuvillamme, valitkaamme sieltä kullekin ystävällemme sopivaa luettavaa. Eikö ole meille häpeäksi, kun arvokkain kirja-aarteistomme homehtuu varastoissa käyttämättömänä. Ottakaamme nämäkin lahjat käyttöömme, oman sielun ravinnoksi, ja ulkona olevaisten herättelemiseksi synnin unesta.
Rakkaat veljet ja sisaret, melko rohkeasti olen tässä kirjoittanut näistä asioista, mutta onhan niin, että saadakseen jonkun asian oikein korostetusti esille, joutuu monesti käyttämään hyvinkin kärjistettyä kieltä. Varsinkin, kun on kysymys tuollaisista, meihin syvälle juurtuneista tavoista ja tottumuksista,
niin kuin nautintoaineiden käyttö meilläkin on. Sen vuoksi, kun meillä on näin vahvat kahleet murrettavana, tehkäämme elämämme jokaisesta viikosta raittiusviikko.
Rakkaat ystävät, ei ehdottominkaan raittius tee meitä kelvollisemmiksi Jumalan edessä, vaan Jeesuksen nimessä ja veressä saamme uskoa vieläkin kaikki syntimme ja vikamme anteeksi annetuiksi rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Lukekaa suurella anteeksiantamuksella näitä puutteellisia rivejä, joita suuressa heikkoudessa olen kirjoittanut.
Jääkää Jumalan rauhaan,
veljenne vaivassa ja valtakunnassa
Martti Niemelä
Päivämies 18.3.1964