Eino Kiviahde: Jumalan sana rohkaisee

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Eino Kiviahde: Jumalan sana rohkaisee

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Touko 2010, 11:32

Jumalan sana rohkaisee


Matt. 16: 24 - 27

Epäuskoinen ihminen elää täällä maailmassa täysin mielitekojensa mukaisesti. Hän ei tunne Jumalan pelkoa sydämessään. Nykyaikana miltei kaikki synnintekomuodot ovat tulleet luvallisiksi. Vieläpä maalliset lait ovat suojaamassa monia synnintekomuotoja.

Jumalan lasten kilvoitus ja vaellus täällä pahassa maailmassa on hyvin vaikeaa. Joka puolella ovat suuret synnin kiusaukset. Meidän lihamme ja veremmekin on taipuvainen kuuntelemaan kiusaajan ääntä. Jumalan lapset monesti hätäilevät tänä levottomana aikana. Sisimpään tulee ahdistus ja pelko siitä, jaksanko kilvoitella loppuun saakka, näenkö sen päivän, jolloin saisin uskossa silmäni ummistaa tälle maailmalle. Vieläpä saattaa olla sellaistakin murhetta ja epäilystä, että Herra Jeesus on unohtanut minut huonon raahustajan.

Jumalan sana on sama tänäkin päivänä. Se ei jätä hätääntynyttä kilvoittelijaa murheelliseksi, vaan täyttää sen hyvyydellään. Hän, suuri parantaja, Herra Jeesus, tahtoo tulla juuri sinun luoksesi, ja tuoda niitä taivaan terveisiä, että saat uskoa kaikki synnit, epäilykset ja murheet anteeksi Hänen nimessään ja veressään. Tästä suuresta armosta on lauluntekijä kirjoittanut: "Jeesuksen veren ääni Siionin vuorella Viel' kuuluu, ystäväni, Tää hyvää puhuva; Se kielill' tuhansilla Kirkastaa Karitsaa, Kuin yrttitarhan maalla Verestä punoittaa. Jeesuksen veren ääni On sulosanoma Meill' kalliit ystäväni Siionin vuorella! Se avas' meille taivaan Ja sulki helvetin, Se päästi meidät vaivast', Toi rauhan sieluihin."

Jumalan valtakunta saa elää rauhallista aikaa aina silloin, kun myrskyt ja sodat ovat takanapäin. Sen tähden se onkin hyvin vaarallista aikaa. Sielunvihollinen yrittää eksyttää valvomattomuuteen, aukaista luvallisuuden verhoa maailmaan, saada ristin painoa vähemmäksi. Se lietsoo tottelemattomuuden henkeä Jumalan valtakuntaan. Elämän Herra opetti ja neuvoi opetuslapsiaan valvomiseen kaidalla tiellä. Hän jätti viitoitetun tien Jumalan valtakuntaan. Hän sanoi: "Jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäkään itsensä, ja ottakaan ristinsä, ja seuratkaan minua." Ristin tie on todella kaita tie. Siitä ei ole varaa poiketa oikealle eikä vasemmalle, sillä yksikin askel jo harhaan vie. Paavali kirjoittaa: "Älkää vetäkö iestä epäuskoisten kanssa; sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? Eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden` kanssa?" Jumalan lapsilla ei ole varaa jäädä valvomattomuuteen. Me elämme odotuksen aikaa, milloin alkaa idäntaivas ruskottaa. Herran Jeesuksen toinen tuleminen lähestyy. "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kunniassa, enkeleittensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin töittensä jälkeen." Kaikki kansat kootaan tuomiolle, nekin, jotka eivät ole uskoneet joutuvansa tilille tuomiopäivänä.

Silloin he saavat kuulla todeksi sen, mitä Jumalan lapset ovat heille puhuneet: ellette tee parannusta, teidät tuomitaan viimeisenä päivänä. Jumalan lapsilla on hyvä osa viimeisenä päivänä. Heille kuuluu ihana sanoma Herran Jeesuksen huulilta: "Tulkaa, minun Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta." Usko sinä, kaidantien kulkija tälläkin hetkellä kaikki kiusaukset ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sinua odottaa suuri perintö taivaassa. Kannattaa vielä vähän aikaa kilvoitella, kohta on palkanmaksun päivä.

Eino Kiviahde
Päivämies N:o 24, 9.6.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron