Veikko Haukipuro: Kristityn työ maailmassa

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Veikko Haukipuro: Kristityn työ maailmassa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Touko 2010, 19:16

Kristityn työ maailmassa

"En minä rukoile, että heitä ottaisit pois maailmasta, vaan ettäs heitä pahasta varjelisit"
(Joh. l7: 15).

Elämän Herra, Jeesus Kristus, on päättänyt jäähyväispuheensa omillensa, ja kääntyy sitten taivaallisen Isän puoleen rukoillen, että Isä kirkastaisi
Poikaansa, ja että Poika kirkastaisi myös Isäänsä. Hän rukoilee myös omien opetuslastensa puolesta, eikä ainoastaan heidän, "vaan kaikkien niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni." (Joh. 17: 20) Hän rukoilee sinun ja minun, koko Jumalan seurakunnan edestä, asuimmepa missä tahansa ja työskentelemmepä missä elämäntehtävässä tahansa.

Tärkeimpänä ja päällimmäisenä Jeesuksen rukouksessa huokuu rakkaus ja huoli siitä, että Hänen omansa varjeltuisivat pahasta. Edelleen samasta luvusta huomaamme, kuinka Jeesus rukoilee, että se sama rakkaus, mikä Isällä ja Pojalla on, olisi myös heissä — ja he näin Kristuksen kautta yhdessä täydelliset olisivat.

Tunnetko, Jumalan lapsi, vaelluksessasi ja toimissasi, itsesi täydelliseksi? Eikö mielessäsi ole ajatus: Kun tämä vajaa lakkaa, niin vasta sitten täydellisyys alkaa.
Minkä tähden sitten Jeesus rukoilee, ettei Isä ottaisi pois omiansa maailmasta. Sen tähden, että heillä on tehtävä maailmassa. Jeesus tuo sen ilmi jakeessa: "Ja minä olen kirkastettu heissä.” Onko korkea tehtävä ja virka? Nyt ehkä ajattelet, että enhän minä ole pystynyt tuota tehtävää hoitamaan, toiset sisaret ja veljet siihen pystyvät työpaikoillaankin. Vai onko ehkä joskus tullut mieleen arvosteleva saarna sisaren tai veljen kykenemättömyydestä?

Luonnollisista esineistä peili ja kiikari ovat oikein käytettyinä tarpeellisia esineitä — peili useimmin käytetty. Väärin käytettyinä ne ovat turmiollisia. Yksityinen Jumalan lapsikin voi kiikaroida luvatonta, ja vaara vierestä yllättää, tai hän voi liikaa "peilatessaan" ottaa Jumalan luomistyön omaksi kunniakseen tai aliarvioida sitä. Usein unohdamme, että "Kaikki hyvä anti ja täydellinen lahja tulee Jumalalta."

SEN tähden saamme nytkin luottaa siihen, että taivaallinen työnantajamme varjelee kuuliaisuutta osoittavat lapset pahasta, kunkin hänen omalla
työpaikallaan esivallan eli nykykieltä käyttääksemme, yhteiskunnan palveluksessa. Tämä sen tähden, että Jumalan sana todistaa ennenkin näin tapahtuneen.

RAAMATUSTA voimme nähdä, että uskovia on ollut monissa elämäntehtävissä Jumalan työaseina: orjista ja palvelustytöistä hovimiehiin ja kuninkaisiin saakka.
He ovat noudattaneet Roomalaiskirjeen 13. luvussa, Paavalin kautta annettua ohjetta, joka on myös neuvo meillekin: "Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen, sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta. Ne vallat, jotka ovat Jumalalta, ne säädetyt ovat." Kun muistamme millaisten ahdistusten ja vainojen vallitessa Paavali tätä kirjoitti, näemme hänen suuren uskonsa Jumalan johdatukseen ja varjelukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Jumalan lapsilla olisi oikeus ja velvollisuuskin neuvoa myös esivaltaa täyttämään Jumalan tahtoa, sillä: "enempi tulee totella Jumalaa kuin ihmistä." Ei meidän tarvitse kuitenkaan tästä huolta kantaa omin voimin, sillä emme siihen kykene. Vaan luotamme siihen, että Pyhä Henki seurakunnasta, josta jokainen uskova on osallinen, antaa ajallansa ohjeet, ja voimaa Jumalan tahtoa tiettäväksi tekemään.

JUMALAN kunniaa sai Paavali itsekin kirkastaa juutalaisen raadin, maaherra Festuksen ja kuningas Agripan edessä, ollessaan vangittuna. Profeetta Danielista saamme lukea, kuinka hän Jumalan antamalla viisaudella, sotavangista kohosi korkeaan virkaan, mutta ilmoitti, kun Jumalan aika tuli, kuninkaalle myös epämieluisat asiat, ja ennen kaikkea sen, että Jumala on kuningastenkin Herra, ja hän säätää valtakuntienkin ajat ja rajat. Hän sai ilmoittaa myös siitä valtakunnasta, jolla ei loppua ole. (Dan. 2.ja 4 luku).

Danielissa ja hänen veljissään on meillä myös rohkaiseva esimerkki siitä, miten Jumala voi varjella omansa silloin, kun hän tottelee enempi Jumalaa kuin ihmistä. He halusivat, palvella vain elävää Jumalaa, ja säilyttää hyvän ja loukkaamattoman omatunnon silloinkin, kun esivallan taholta oli uhkana tulinen pätsi ja jalopeurain (Leijonien) luolaan joutuminen. Dan. 3. ja 6 luku)
Pyhässä Raamatussa on monia esimerkkejä, kuinka uskovat pyhät ovat kulloistakin esivaltaa moninaisissa tehtävissä kuuliaisesti palvelleet, mutta kuitenkin Jumalan kaikkivaltiutta ja pelastusta Hänen iankaikkisen valtakuntansa kautta ilmoittaneet. He ovat nöyrästi vastaanottaneet koettelemuksetkin, mutta saanee säilyttää kalleimman aarteen omanaan: sydämellään uskon Vapahtajaansa.

Edellä mainittujen lisäksi palautamme mieliin muutamia entisiä, ajan vaivoista lepoon päässeitä pyhiä. Muistelemme heistä mm. Joosefia, heprealaisia lasten ämmiä Siphraa ja Puaa, vähää piikaista, Naemanin emännän palvelijaa, Johannes Kastajaa ja Stefanusta.

Minkä tähden meidän on syytä muistella Jumalan suuria tekoja, lukemalla kirjoitettua Jumalan sanaa, ja käymällä ahkerasti kuulemassa, kun siitä puhutaan? Sen tähden, että saisimme uskollemme vahvistusta, neuvoja ja ohjeita kaidan tien kulkijoina.
Tämän päivän Jumalan lapsi tekee maallista työtänsä hyvin monenlaisissa tehtävissä. Tästä ei ole syytä sulkea pois kunnallisia, seurakunnallisia, valtiollisia eikä eri yhteisöjen palveluksessa olevia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. Pienestä taloryhmästä koottu ihmisryhmä, joka suunnittelee esim. yhteistä tietä, vesi- ja viemäriverkostoa tai muuta vastaavaa esivallan antamien säädösten puitteissa, on jo eräs yhteiskuntakokonaisuus.

KAIKISSA näissä toiminnoissa voi Jumala kirkastaa itseään lastensa kautta sillä lahjalla, minkä hän kullekin on antanut, vaikkapa vain sydämen uskolla ja suun tunnustuksella. Tyydymmehän Jumalan antamiin lahjoihin!

Mutta on paljon myös sellaisia ajallisen elämän tehtäviä, niitä on ollut aina, jotka ovat laillisia, mutta eivät ole Jumalan lapselle soveliaita. Viimeisinä aikoina näitten luku lisääntyy. Elämän uran ja muiden tehtävien valinta tulee esivallan alaisuudessa yhä salakarikkoisemmaksi. Tästä on sanottu profeetta Danielin kautta: "Hän puhuu Korkeinta vastaan, ja hävittää korkeimman pyhät, ja rohkenee ajat ja lain muuttaa; mutta he annetaan hänen käsiinsä yhdeksi hetkeksi, ja monikahdoiksi ajoiksi ja puoleksi ajaksi." (Dan. 7: 25).

Tälläkin ajalla suuri esirukoilija, Herra Jeesus, kantaa murhetta omistaan. Sen tähden hän neuvoo Pyhän Henkensä kautta seurakunnassaan näissäkin asioissa. Sen tähden on Jumalan valtakunnan keskuudessa pidetty, ja pidetään, yhteisiä ja eri ammattialoja koskevia neuvotteluja, joissa on kysytty Herran suuta. Moninaiset ovat viimeisen ajan vaivat, jotka Jumalan lasta kohtaavat jo nyt – emme ihmisinä toistemme vaikeuksia edes aina käsitä. Ymmärtämättömyydessämme saatamme tehdä liian pikaisiakin johtopäätöksiä.
Jumalan seurakunta on kuitenkin totuuden patsas ja perusta ja Pyhä Henki erehtymätön. Näinhän Jumalan sana opettaa. Kuitenkin, kun näitä ajattelet, sinä elintasoyhteiskunnan jäsen, itsessäsi heikko Jumalan lapsi. Tuleeko mieleesi kysymys: Olenko valmis jättämään kaiken maallisen hyvinvoinnin, ja seuraamaan Herraa Jeesusta entisten pyhien tavoin.

HERRA Jeesus ei ole jättänyt sinua pulaan tässäkään asiassa, vaan hän sinua neuvoo sanassaan: "Älkää sen tähden surko huomisesta päivästä; sillä huomisella päivällä on suru itsellänsä. Tyytyköön kukin päivä surullansa."

SINÄ uskon taipaleella epäonnistunut, ja elämäntehtävässäsi vajavaisuutta tunteva Jumalan lapsi, minun kanssani. Saat uskoa synnit ja puutteet anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Tästähän me juuri saammekin kiittää Herraa Jeesusta, "kuin taivaan ihanat lintuset, katoovan taivaan alla."

Jumalan rauhan terveisin
Veikko Haukipuro
Päivämies 18.7.1973 `
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron