Eemeli Niemikorpi: Miten löytäisin armollisen Jumalan?

[Taavetti]

Miten löytäisin armollisen Jumalan?


Luuk. l3: 10 – 17

Luettu jumalan sana näyttää meille, kuinka tärkeitä asioita ihmisen kohdalle tulee, mitä tarvitsee ensimmäiseksi huolehtia, autuuden asiaa.
Täällä Raamatussa tapaamme kaupunkeja ja kyliä kulkevan Jumalan Pojan, joka kulkiessaan saarnaa valtakunnan evankeliumia. Häntä seuraavat kaksitoista opetuslasta, ja vielä muutamia, jotka palvelevat tavaroillansa Jeesusta, parantajaansa. Niin Jeesus menee synagogaan ja opettaa, ”miten löytäisin armollisen Jumalan."

Siellä synagogassa on yksi sairashenkinen vaimo. Tämä henkisairas ei parane lääketieteen avulla. Eivät sitä sairautta tunne muut niin tarkoin kuin se, joka on saanut kokea tätä sairautta. Siellä seurapenkillä istuu nytkin moni sellainen, joka on ollut henkisairas. Rakas veli ja sisar! Miltä tuntui silloin, lain alla heränneenä? Hirvittävältä. Silloin toivoi, ettei olisi syntynytkään. Ei ollut yön lepoa. Ei saanut mistään lohtua. Ellei Herra Jeesus olisi tullut, ei olisi paranemista ollut.

Voi, kuinka paljon onkaan tämän taudin ihmisiä. Monelta se on vienyt terveydenkin. Maan matelijain osa tuntuu se1laiselle paremmalta.
Mutta miltä tuntui evankeliumi? On yksi sairaala, jossa on ylilääkärinä Herra Jeesus. Kuule, ystäväni, miltä tuntui, kun sait kuulla omalle kohdallesi: „Ole hyvässä turvassa."

Se sairaus oli synnin tähden. Ja se sairaus on nytkin synnin tähden. Jos tänne on osunut yksikään sairassieluinen, niin kuule, nyt on Herra Jeesus keskellämme. Hän parantaa. Parantaa koruttomilla sanoilla, laskeepi vain siunaavat kätensä ja kuuluttaa: „ole hyvässä turvassa!” Eikö ole hyvä alkaa seuroja pitää, kun heti alkuun saa synnit anteeksi. Onko muilla sellaista Jumalaa, kuin on Israelin Jumala!

Käykö sielunvihollinen kimppuusi velkakirja kourassa? Jospa muistaisimme tämän, että neuvoisimme hänet pääoman maksajan tykö. Uskokaamme, rakkaat, ylilääkärin parantamiskeinoihin tänäkin armon aamuna. Hauskaa on alkaa seurat anteeksiantamuksella.

Jätä nyt kotikiusaukset! Kuule armolauseita. Armollinen Herra on luvannut pitää huolta kaikista, eritoten uskovistaan.

Kun ajattelemme tätä anteeksiantamuksen armoa, joka on kohdallemme tapahtunut,
joudumme sanomaan: „Mitä minä olin, että minua muistit!" Rakkaat, me olemme kunniankruunun kynttilöitä! Varmasti sydämemme, sinunkin sydämesi, yhtyy tekstissä mainitun vaimon ylistykseen. Eikä vaimo turhasta kiittänytkään, hän sai terveyden. Kyllä meillä kiitokseen on syytä. Kuule sinäkin, täällä vielä kiittämätön, sinunkin kanteleesi soi kerran kiitosta päärlyporttien toisella puolella.

Mutta vaimon paraneminen ei ollut kaikkien mieleen. Synagogan esimies loukkaantui, kun sapattina Jeesus paransi. On niitä tänäkin aikana sellaisia, jotka pahenevat evankeliumin saarnaan. Unohti tuo esimies, että sapatti on sielun hoitoa varten. Lepopäivän viettoon kuuluu Jumalan pyhän sanan kuuleminen, sen tutkiminen ja lukeminen, sekä rukous.

Kaikkien tarvitsisi oppia Jeesuksen työtapoja, että kysyviä neuvoisimme oikealle tielle. Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn: „Menkää minun nimeeni ja saarnatkaa ja antakaa synnit anteeksi." Tekisimmekö oikein, ellemme käyttäisi tätä! Siksi sanon vieläkin laupeuden Herralta saaneena: „Usko kaikki syntisi, epäilyksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ylimmäinen Paimen nostaa uupuneimmankin. Uskokaa tämä hyvä sanoma te viimeisimmätkin.

Niin jäämme näittenkin seurojen ajaksi Jumalan ja Hänen armonsa sanan haltuun.

Eemeli Niemikorpi
Siionin Lähetyslehti syyskuu 1947


Selostus saarnasta Joensuun vuosikokouksen seurojen alkajaisissa.

[Taavetti]

Palvelemisen ansiottomuus


4. s. Lopp. Luuk. 17: 7—10
Minunkin uskonkilvoitukseni aikana on ollut useita, "jotka ovat luulleet itsensä joksikin, eivätkä kuitenkaan Jumalan edessä ole mitään." Näitä on aina vaivannut se, ettei heitä arvata Herran Siionissa niin tärkeästä ja suuresta ottaa, kuin heidän ansionsa edellyttäisivät.

– Heistä on aina huokunut itsetehostuksen henki, ellei Herra ole saanut heitä ajoissa armonsa paininpuihin, ovat he piankin ruokkineet ja paimentaneet Herran laumasta itselleen kuppikunnan, särkien Jumalan huoneen.

Päivän sana kohdistuu siihen väärään mieleen, johonka langennut ihmisluonto tahtoisi kääntää palvelemisen armotoimenkin Kristuksen seurakunnassa. Kristus korostaa sitä, että palveltakoonpa kuinka jalosti ja uhrautuvasti tahansa, niin aina ollaan tekemässä vain sitä, mitä valtakunnan Kuningas on käskenyt. Näin on siksi, että kaikkien jumalanvaltakunnan kansalaisten elämä riippuu kokonaan, ja yksinomaisesti Kuninkaan suorittamasta lunastusteosta. Palvelemisella ei ansaita mitään.

Tästä syystä Paavalikin lausuu Filipin kristityille: "Jos siis joku neuvo on teidän tykönänne Kristuksessa. Jos joku rakkauden lohdutus, jos joku Hengen osallisuus, jos joku sydämellinen rakkaus ja laupeus, niin täyttäkää minun iloni. Että teillä olisi yksi mieli, yhtäläinen rakkaus, ja te olisitte yksimieliset ja yhtä pitäväiset. Älkää tehkö mitään riidan tai turhan kunnian kautta, vaan pitäen toinen toistaan itseänsä parempana." (2. Fil. 1-3).

Palvelemisen tulee kaikessa kohdistua Kristuksen palvelemiseen. "Minkä jätitte tekemättä yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen jätitte tekemättä minulle", on Vapahtajan sana, joka osoittaa kenestä on kysymys, kun halvimmankin näköistä Herran Siionissa hoidetaan. Ja jos uskon silmä on Pyhän Hengen voiteella hoidettu terveeksi, onkin helppo nähdä ja tuntea Kristus hänen halvassa seurakunnassaan. Silloin näkyy autuudeksi se, että saa lukea Herran Jeesuksen lunastusveren osallisuudessa itsensä tuohon pyhään aterioivien joukkoon, vaikkapa laitimmaisimpana.

Palvelemisessa, jos se tapahtuu palvelijan itsensä, ja samalla seurakunnan rakennukseksi, pyytää näin Herra Jeesus olla kaiken keskuksena. Palveleminen ilman elävän uskon kiinnitystä Kristukseen raukeaa aina tyhjiin. "Ilman minua te ette voi mitään tehdä, mikä tehtävä on." Siksi ei paraskaan palveleminen voi korvata Kristusta. Se on muistettava tänäkin aikana, jolloin kuollut usko yrittää hämätä palvelemisen touhukkuudella, ja houkutella meitäkin kuittaamaan tunnon hoitamattomuuden ja uskottomuuden, panemalla lisää vauhtia hurskauden puuhiimme.

Herran Jeesuksen lunastusveren siunaus pyytää nytkin hoitaa uskoamme ja omiatuntojamme vapauteen ja rauhaan synneistämme. Kun Kristus käy aterialle sydämemme pöytään, siinä silloin meidänkin sielumme ravitaan ja virvoitetaan. Mutta ensin on Kristus. Amen.

Eemeli Nimikorpi, Oulunsalo
Päivämies 26.1.1956