Kirjoittaja Taavetti » 27 Syys 2010, 21:40
Pysykää veljellisessä rakkaudessa
Hebr. 13: 1 – 3
Tämä kirje on ensimmäiselle Uuden Liiton seurakunnalle kirjoitettu. Lukeneena kansana tiedämme, että elämän Herra Jeesus, maan päällä ollessaan perusti valtakuntansa, osoittaen sillä, että hän kärsimisensä ja uhrityönsä, kautta oli vapauttanut kansansa, ja sovittanut sen pyhällä verellään — ja osoittaen myös peittelemättä, että Hän on kuolemasta takaisin tuleva elävänä voittosankarina, ja tuova luvatun Pyhän Hengen. Ja huomaamme: Kun Jeesus ilmestyi ylösnousemisensa jälkeen, kuten Raamattu näyttää, ei se tapahtunut kaikelle kansalle, vaan niille, jotka todella olivat hänen kanssaan, vaelsivat, söivät ja joivat yhdessä. Syntien sovittajana Hän oli hautaan vaipunut, mutta nousee sieltä taivaallisen Isän kirkastamana ja lausuu: "Minä olen elävä, ja olin kuollut, ja katso, minä olen elävä iankaikkisesta iankaikkiseen." (Ilm. 1: 18). Näin Jumala, iankaikkiseen kirkkauteen Hänet herätti. Jeesus jätti kuoleman taa kaiken inhimillisen, nyt Hän oli pelkästään pyhä, niin pyhä, etteivät taivaan enkelit voineet Jeesuksen viattomuutta avoimin silmin katsoa, vaan pyysivät peittää kasvonsa. Miksi Hänet tällaisessa kirkkaudessa herätettiin? Meidän vanhurskautemme tähden. Millainen on sinulle ja minulle syntiselle Jumalan tekemä vanhurskaus, joka Jumalan armosta, Jeesuksen ansion tähden tulee uskovalle!
Nyt ylös noustuaan voiton sankarina, Hän alkaa hallita vanhurskauden ja rauhan kuninkaana. Ja valtakunnan kuninkaan tulee määrätä, mitä valtakunnassa pitää tehdä. Puhaltaa opetuslasten päälle ja lausuu: "Ottakaa Pyhä Henki. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt." (Joh. 20: 22 — 23). Ja antaa omilleen käskyn saarnata Hänen nimeensä parannusta syntien anteeksi saamiseksi aina maailman ääriin asti. Nyt siis Jeesus määrää Pyhän Hengen kautta tapahtuvan, Uuden Liiton evankeliumin saarnaviran. Ja näemme vielä, kun Jeesus oli viimeisen kerran omainsa keskellä, Öljymäellä ennen lähtöään, niin Hän siunasi heitä ja sanoi: "Pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta." (Luuk. 24: 49). Nyt Hän siis kohoaa pilvien saattamana, opetuslasten nähden taivaaseen, ja opetuslapsille sanotaan: "Mitä te seisotte ja katsotte taivaaseen? Tämä Jeesus, joka teiltä otettiin ylös taivaaseen, on niin tuleva, kuin te hänen taivaaseen menevän näitte." (Apt. 1: 11). Näemme siis, että niin kuin Hän meni taivaaseen, niin. on Hän tulevakin. Mutta toisella kerralla Hän ei tule halpana, ei raadollisena, vaan suuressa kunniassa tuomiolle pyhien enkelien kanssa. Nyt siis opetuslapset Jerusalemissa alkoivat Uuden Liiton aamupäivän koitossa parannussaarnan viran. Suuria voimatekoja tapahtui, ja syntyi lapsia Jumalalle. Herra lisäsi kansaansa. Niin tapahtui eräissä seuroissa 50. päivänä, että tuli taivaasta humaus, ja jokaisen opetuslapsen päälle lankesi Henki, joka avasi kielet kaikille ymmärtävästi ylistämään Jumalan hyviä tekoja. Kaikki ihmettelivät. Mutta toteutui Jeesuksen lupaus: "Teidät puetaan voimalla korkeudesta." Joskus on syntynyt kysymystä: Jerusalemissako opetuslapset vasta saivat Pyhän Hengen? Kyllä he saivat sen jo lukittujen ovien takana. Mutta nyt on kysymys siitä, että heikot todistajat puetaan voimalla korkeudesta. Jumala vahvistaa sanansa näkyvien merkkien kautta. Taivaassa tiedettiin, mitä oli edessä: raskas aika. Mutta Herra itse lisäsi kansaansa, niin että yhtenä päivänä lisääntyi 3000 sielua. He olivat yhdessä, pitivät yhtä, he olivat saaneet sen, mistä Pietari kirjoittaa: "yhdenkaltaisen kalliin uskon." (Piet. 1: 1). Kun tämä Jumalan joukko syntyi, se oli yksi sydän ja yksi sielu. Näin ihana oli alkuseurakunnan, heprealaisseurakunnan synty. Juuri tälle seurakunnalle on nyt kirjoitettu neuvon sanoja: "Pysykää vahvana veljellisessä rakkaudessa." Jumalasta syntyminen merkitsee sitä, että kun Jumala saa synnyttää tahtonsa jälkeen totuuden sanalla, Hän antaa myös Hengen, elämän ja rakkauden. Nämä ovat syntymälahjoja. Mutta nyt huomaamme Apostolien teoista, miten juuri tälle alkuseurakunnalle tapahtui: Eivät kaikki pysyneet alkuperäisessä uskon yksinkertaisuudessa. Osa pahentui, syntyi erimielisyyksiä, särkyi rakkaus. Osa erkani muista, jopa niin kauas, että lopulta hävisi rauha, eivät tienneet enää, mitä on usko. Kyllä useimmat meidänkin päivinämme myöntävät: „Niin pitäisi minun uskoa, ja olisi jo aika päästä sovintoon Jumalan kanssa." Mutta monilla on lisäksi käsitys: "Jokainen omalla uskollaan." Niin, totta on, ettei auta minua teidän uskonne. Mutta se ei merkitse sitä, että saa uskoa niin ja näin, oman halun mukaan. Olen kuullut tässä asiassa hyökättävän kristillisyyttämme vastaan: "Onhan se teidänkin uskonne niin moneksi haaraksi hajonnut." Olen vastannut tällaisille: "Ei koskaan, Jumalan vaikuttama usko mene moneksi, Kristusta ei jaeta." Mutta kun näin on eri joukkoihin todella erottu, niin sanotaan: "Kuinka tietää, missä niistä on se oikea usko?" Oletteko tekin oikeassa, kun ne siellä opettavat saumalla tavalla, vaikka ovat eri karsinassa?" Tähän sanomme vain: Jumalan valtakunnasta pois lähteneiden perässä ei koskaan ole Jumalan vanhurskaus pois valtakunnasta lähtenyt. Mutta eronneet raukat ovat jääneet siitä osattomiksi. Saattaa tulla joitakin takaisin. Mutta on niitäkin, jotka sanovat: "Tulkaa te sieltä pikkuisen tänne päin, niin minä tulen vähän sinne päin." Mutta ei Jumalan sana opeta näin.
Paavali asettaa esiin kolme suurta asiaa: uskon, toivon ja rakkauden. Mutta huomatkaa: suurin niistä on rakkaus. Rakkaus on kuin isäntä talossa. Rakkaus käskee, ja usko Pyhän Hengen kautta palvelee rakkautta. Jumalan vaikuttama usko, jolla otetaan vastaan armoevankeliumi, jonka kautta Jumala antaa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta vuodatetaan Jumalan rakkaus ihmissydämeen, ja tämä on se aine, joka liittää lapset likeisesti synnyttäjäänsä ja muihin syntyneisiin lapsiin. Seurakunta on äiti. Maailmassa kyllä sanotaan, että Jumala saattaa synnyttää ilman seurakuntaakin, mutta Jumalan sana siittää, äitinä, lasten hoivaajana on seurakunta. Isänä on Herra Sebaot, joka kaiken maailman pääksi kutsutaan. Meillä on semmoiset vanhemmat! Äiti on täällä vain kuin kyläreissulla maan päällä käymässä, ja tulee kerran taivaallisen Isän luo lasten kanssa: ”Tässä ovat ne, jotka minulle annoit."
Jaakob sanoo: "Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman töitä on kuollut." (Jaak. 2: 26). Usko rakkauden kautta velvoittaa työhön — palvelemaan Jumalaa ja Jumalan lapsia. Jeesus Kristus sanoo: "Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te teitte minulle." (Matt. 25: 40). Mutta eikö sitten tultaisi paljaalla uskolla autuaiksi? Raamattu näyttää, Jaakobin kautta: "Jos jollakin olisi tämän maailman hyvyyttä, ja näkisi veljiensä tarvitsevan, ja sulkee sydämensä häneltä, kuinkas Jumalan rakkaus pysyy hänessä?" "Joka ei veljeänsä rakasta, se pysyy kuolemassa. Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja, ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkinen elämä pysyvä." (Joh. 3: 14 – 15). On tärkeätä pysyä Jumalan rakkauden sitein kiinni veljissä ja sisarissa — silloin pysytään kiinni Jumalassa. Mitä se usko siis puuttuu, jos siitä rakkaus puuttuu? Puuttuu Jumala. Onko sitten uskoa ilman rakkautta? Kyllä sitä on. Mutta Jeesus sanoo: "Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte." (Joh. 13: 35). Rakkaus on siis pitämisessä ja tekemisessä. Sielunvihollinen on kaikkein vihaisin rakkaudelle. Siksi se on pitämisessä ja vaalimisessa.
Mitä seurauksia nyt ilmenee, jos uskon kautta pysytään rakkauden hedelmissä: "Huoneeseen ottamista älkäät unohtako, sillä sen kautta ovat muutamat tietämättä enkeleitäkin huoneeseensa ottaneet." Ajatella, että Jumalan lapset saavat tietämättään tuoda enkeleitä huoneeseensa. Yhteinen usko synnyttää sen rakkauden, että tekee mieli kutsua matkaystäviä kotiin, ja palvella vaikka kylmällä vesipikarilla opetuslapsen nimeen. Tämä hedelmä on aina vuotanut elävästä uskosta.
"Muistakaa sidotuita, niin kuin te heidän kanssaan sidotut olisitte, ja niitä, jotka murhetta kärsivät, niin kuin te itse vielä lihassa olisitte." Tämäkin kuuluu rakkauden hedelmiin. Mutta näitä sidottuja saattaa myös olla seuraväen keskellä, synnin ja vääryyden siteissä. Millä ne saa päästetyiksi? Rakkauden hedelmänä vuotaa sekin, että otetaan vaaria toinen toisestaan. Mutta mistä sitten johtuu, etteivät uskovaiset jaksa kaikkia samanlaisella rakkaudella rakastaa? Siihen voi olla eri syitä. Ensinnä voi jollakin syntymässä saatu luonne olla sellainen, ettei tämän veljen tai sisaren kanssa helposti pääse läheiseksi. Voi olla itsetietoinen ja halukas esiintymään suurena. Silloin köyhille kristityille tulee arkuus ja orjuus. Toisekseen, jos huomaamme likeisessäkin ystävässä ulkokultaisuutta, se pyyhkii rakkautta pois. Voidaan siis yleensä sanoa: Todellinen rakkaus syntyy ja lujittuu sitä mukaa, kuin päästään sydämen ja omantunnon kautta oikein tuntemaan veljiä ja sisaria. Toisten kanssa se käy hyvin helposti. Toiset ovat luonnostaan sellaisia vilkkaita, aivan kuin aapinen alusta asti. Heti herää: "Tuossahan on taas veli ja sisko! Minäpäs rupean sitä rakastamaan!„
Kerran ruokapöydässä keskustellessa eräs rakas veli katsoi kauan minua, tunteakseen pöydän takaa. Pian se selvisi — olimme lapsesta asti tutut, mutta emme sitä ennen Jumalan valtakunnassa tavanneet. Jumalan huone on niin iso, ettei siinä ehdi kaikkia tuttuja tuntea. Vaan Henki on aina kaikissa sama ja tuttu. Täällä onkin sen tähden niin hupaista. Minulla haluttaisi saarnata nytkin kaikille Jumalan perheväen kiusatuille, s1llekin joukonjatkolle! Haluttaa saarnata juhlallisesti kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ja vielä täytyy sanoa, kun joudun niin moniin vaikeuksiin itseni kanssa, en teidän tähtenne, vaan itseni tähden. Olen niin pirullinen, ja vihollinen muistuttaa: „Tuommoisenako meinaat uskoa?" Siinä sitä uskoa tarvitaankin, kun pahana pitää uskoa. Saanko minäkin uskoa? (Siunaus).
Juho Näppä.
(Saarna vuosikokousseuroissa. Pöytäkirjajulkaisusta 1949 "Suvi on läsnä."
Siionin Lähetyslehti lokakuu 1949
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4