Kirjoittaja Taavi » 11 Marras 2009, 18:26
Synti on vaarallinen leikkikaveri,
se pimentää hengen valon
Katsokaat minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään, sen tähden ei maailma meitä tunne. 1.Joh. 3:1.
Kallis on se lapsioikeus, älkää rakkaat lapset, pienemmät ja suuremmat, koskaan luopuko siitä. Taivaan Jumala, Kuningasten Kuningas, kaikkivaltias, on sellaisen ihmeellisen ja ihanan oikeuden antanut, että meitä Hänen lapsiksensa nimitetään.
Onhan se suurta ja arvokasta, sitä ei kannata vaihtaa mihinkään maailman hernekeittoon, niin kuin Esau esikoisuutensa möi, ei vaikka maailma kuinka ihania lunnaita lupaisi, ja miten houkuttelisi. Viettelijälle sopii antaa suolaset vastaukset, niin kuin puhujaveljemme Kananen kertoi vastanneensa houkutuksiin, että kiittivät, kun pääsivät pois, eikä enempi tulleet kiusaamaan.
Heidän kulkemansa tie on lavea, ja näyttää vapaalta, mutta siellä on sellainen orjuuttaja, joka kietoo synnin pauloihin niin lujaan, ettei sieltä ole helppo selviytyä, jos halukin olisi. Voipa se sielunmurhaaja antaa sellaista unijuomaakin, että paatuu ja pimenee, eikä tule enää tarpeen tuntoakaan. Sen vuoksi haluaisin mitä vakavimmin varoittaa lapsuuden kristityitä, ja muitakin, jotka ovat tulleet pelastetuiksi sen hirmuvallan alta, että varokaa, rakkaat, kaikin keinoin joutumasta sen kavalan kiusaajan satimiin, älkää leikkikö tulella, älkää kokeilko, kuinka pitkälle voi mennä, tai kuinka lähelle synnin tulta pääsee kärventymättä.
Ennen peloteltiin lapsia, että "näkki" vie, mutta synti se on niin viekas, että jos sormenkaan sitä kohti ojentaa, sieppaa se pian käden ja koko ihmisen pyörteisiinsä. Sen vuoksi rukoilemmekin: "Valvo Herra, rakas taivaallinen Isä, meidän ylitsemme, ja varjele meitä siltä kavalalta kiusaajalta, joka aina käy ympäri, nielläkseen kamalaan kitaansa.”
Kovin monenlaiset on sen verkot, koska se on monen juonen mestari. Itse kullekin sillä on tarjota tilanteeseen sopivaa houkutusta. Jolla elämä on edessä monipuolisin toivein, ja maailman tuuli kuivaa sielua, uskotellaan että huolehtiminen autuuden asiasta, on kehittymisen esteenä. Niin herkästi voi kiintyä varsinkin viattomilta näyttäviin asioihin niin, että paras halpenee ja joutuu sivuasiaksi. Siinä on kalteva pinta huijata aina etemmä pyhien asioiden parista, jotka pian aikaa näyttävät liian lapsellisiltakin aikuiseksi tulevan mielestä. Ja alkaa tuntua, että koko huomio on nyt kiinnitettävä valmistumiseen, ajalliseen elämään, opiskeluun ja muuhun sellaiseen tärkeään. Ja että myöhemmin, kun soveliasta aikaa tulee, voi valvoa sielun asiaakin. Kauniisti ajateltu, mutta niiden pehmeäin tiikerin käpäläin sisästä ilmeneekin terävät paholaisen kynnet, jotka iskeytyvät kiinni, ja tekevät turhiksi hyvät aikeet ja lupaukset.
Älkää te, elämänne alkutaipaleella olevat, väheksykö sielun vihollista, vaan ottakaa luja vasta-asenne sen varalle, eikä siitä ole turvassa varttuneemmatkaan.
Eräs hyvä puolustuskeino on se, että ahkeroidaan järkiään vapautua tunnon syytteistä vikaan jouduttua, ettei kerätä varastoa. Sillä niillä on sellainen vaarallinen ominaisuus, että hengellinen näkökyky pimenee, ei huomaa väärää vääräksi, eikä syntiä synniksi. Pimittääpä se näkyvistä armoistuimen ja armonauringonkin, ettei kohta ymmärrä, mistä tie taivaaseen menee. Mutta jos huomaa miten on käynyt, tulee hätä ja avunhuuto. Silloin onkin apu lähellä, saa juosta äidin syliin, turvalliseen lämpöön, jossa hoidetaan armolla ja laupeudella. Synnin haavat voidellaan parantavalla balsamilla, Jeesuksen veren pesossa anteeksi annolla, että saa taas vapaana lapsena askelta ottaa.
"Käy taiten, sä kristitty, kaita on tie.” Mutta vaikka se on ohdakkeinen, on se rikaskin. Milläpä muulla tiellä olisi sellaista aarteistoa, kuin meillä on Jumalan sanassa? Siellä on ihania hedelmiä, joita saadaan poimia, niissä on sisältöä kallista, opettavaista, sielua ilahduttavaa, lupausten kultanauhaa ja mitä kaikkea löytyykään. Sinne sopii käydä löytöretkelle, kun ajanvietettä kaipaa. Siinä ei mene aika hukkaan, se ei turmele sielua eikä ruumista, vaan puhdistaa, ilahduttaa, valaisee ja kirkastaa. On meillä kiitoksen syytä taivaalliselle Isälle.
Suoma Naatus
Päivämies tammikuun 19 päivä 1961