Synti on häpeällistä

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Synti on häpeällistä

ViestiKirjoittaja Taavi » 21 Marras 2010, 13:14

Otto Voittonen: Synti on häpeällistä


"Joka paha on, se olkoon vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon vielä saastaiseksi, mutta joka vanhurskas on, se tulkoon vielä hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoon vielä pyhäksi." (Ilm. 22: 11).


Ajastamme vaikuttaa voimakkaasti vanha käsitys: ihminen on kaiken mitta. Sen mukaan ihmisen järki on kaiken keskus ja arvosteluperuste. Tämä ihmiskeskeinen näkemys tulee ilmi miehevissä lausumissa: "Minä uskon vain sen, minkä ymmärrän." Mikä sen sijaan ei ole sopusoinnussa älyn kanssa, ei ole uskottavaa.

Evankeliumin sanoma ei ole järkeen käypää. Siihen sisältyy "pahennus," "loukkaus" ymmärryksellemme. Gal. 5: 11, Kor. 1: 25). Usein kuulee esitettävän, ikään kuin evankeliumi olisi sitä vasta tämän ajan ihmiselle, mutta ei meitä edeltäville sukupolville. Kuulemme sanottavan: "Eihän nykyaikainen ihminen voi enää uskoa," aivan kuin uskominen olisi ollut joskus aikaisemmin ilman muuta ihmisen osaan kuuluvaa, aivan kuin Vanhan testamentin Kooran vaatimus koko kansan pyhyydestä olisi joskus toteutunut. Paikkansa on aina pitänyt Paavalin toteamus: "Usko ei ole joka miehen." (2. Tess 3: 2) Evankeliumin sanomaan sisältyvä pahennus on ollut alusta lähtien.

Pahennus on ja pysyy

Eivät esimerkiksi Jeesus ja hänen oppilaansa pyrkineetkään poistamaan pahennuksen aiheita julistuksestaan. Apostoli Paavalikin päinvastoin totesi omasta ja työtovereittensa asenteesta merkkejä anoviin juutalaisiin, ja viisautta etsiviin kreikkalaisiin: "Mutta me saarnaamme ristiin naulitun Kristuksen juutalaisille pahennukseksi ja kreikkalaisille hulluudeksi."

Eräs syvimpiä pahennuksen aiheita on aina ollut yksityisten ihmisten ja yhteisöjen synnin paljastaminen. Ihminen vihaa nimittäin kerta kaikkiaan valkeutta. Hän rakastaa enemmän pimeyttä, koska hänen tekonsa eivät ole oikeita, Jumalan tutkintaa kestäviä. Eikä hän käsitä sanan saarnaankaan sisältyvää nuhdetta Pyhän Hengen työksi, vaan jumalanlasten auttamattoman ahdasmielisyyden seuraukseksi. Vasta kun synnin yhteiskunnalliset seuraukset ovat käyneet ylivoimaisiksi hoitaa, havahdutaan kyselemään, missä on vika.

Näin näyttää tapahtuneen maassamme. Syntiä ei ole pidetty häpeällisenä, ja seuraukset näkyvät. Sen että näin käy, näki Lars Leevi Laestadius sanoessaan: "Niin kauan kuin huorana olemista pidetään häpeänä, niin huoruuden perkeleen täytyy pysyä nahkoissaan." Missä synti sen sijaan tulee luvalliseksi, siellä pimeyden voimat ryöstäytyvät irti. Sen näemme kaikki.

Yhteiskuntamme on käynyt väkivaltaisemmaksi ja elämä raaistunut. Rikollisuus kasvaa. Kodit särkyvät. Entiset kasvatusnormit hyljätään ylimielisesti. Hirvittävä kateus, keskinäinen tora ja syyttely myrkyttävät yhteiselämää. Häikäilemättömyys, henkinen ja taloudellinen riisto sekä turvattomuus lisääntyvät. Eräät päätyvät itsemurhaan. Toiset etsivät apua välittömästä nautinnosta ja turvautuvat seksiin ja viinaan. Kokeillaan riehakasta diskoelämää keskioluen, musiikin ja tahnaisen aistillisuuden säestyksellä. On ahdistunutta avun etsintää, mutta tänäkin päivänä epäjumalat vievät harhaan.

Samalla toteutuu Ilmestyskirjan näky. "Saastainen tulkoot vielä saastaiseksi." Myös Paavali totesi: "Pahat ihmiset menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen." Vielä on mahdollisuus palata.

Jumalan seurakunnassa on vielä avoimena todellinen puhdistuslähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Ihmisiä ei kutsuta tunkkaisen likakaivon luokse, sillä Jumalan ja Karitsan istuimelta vuotaa puhdas, kristallinkirkas armonvirta. Jeesuksen veri puhdistaa pahimmankin. Jumalanlapset julistavat vielä anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Yhä on todellisuutta se, mitä kristitty laulaja toteaa:

"Myös armonvaltakunta, On kallis päällä maan,
Tää Herran seurakunta, Jossa nyt annetaan,
Anteeksi synnit, viat, käskystä Herran vaan,
Sidotut jatka ovat, Ne vapaiks lasketaan.

Nyt saarnaa kallis veri, Ja synnit peseepi.
On avoin armonmeri - Kuuletko veljeni!
Sen tähden vapahina, Nyt lapset laulakaa,
ja Herran armovuotta Kaikille huutakaa."

Jumalan valtakunnan evankeliumissa on apu epäuskoiselle ihmiselle, ainut pelastuksen mahdollisuus pimeässä ajassamme. Evankeliumissa on voima Jumalan lapselle kilvoitukseen. "Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen."

Otto Voittonen
Päivämies 25.1.1972
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 13 Marras 2012, 20:25

Hyvän Paimenen hoidossa


"Herra on minun paimeneni: ei minulta mitään puutu. Hän kaitsee minua viheriäisessä niityssä ja vie minua virvoittavan veden tykö. Minun sieluni hän virvoittaa, hän vie minun oikialle tielle nimensä tähden." ( Ps. 23: 1 – 3 )

Nämä sanat ovat Daavidin psalmista. Daavid sai tuntea syntiensä suuruuden ja myöskin armon~ ylenpalttisuuden. Hän tuli profeetta Naatanin nuhteen kautta synnintuntoon huoruudesta ja murhasta, joihin hän oli joutunut sielunvihollisen kavalan eksytyksen kautta. Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan.” Naatan sanoi
Daavidille: ”niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman. (2. Sam. 12:12).


Kun on saanut ennen uskoneen saarnan kautta Pyhän Hengen elävöittämässä evankeliumissa syntinsä anteeksi, on tullut siirretyksi kuolemasta elämään, maailman valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan. Niin kuin vanhan liiton, niin meidätkin uuden liiton Jumalan lapset Hyvä Paimen, Herra Jeesus, johdattaa Pyhän Hengen kautta omaan lapsilaumaansa. Niin kuin paimen on hän kaitseva laumaansa, kokoo karitsat syliinsä ja kantaa helmassansa,.. (Jes.). Meitä tuhlaajalapsia on Jumala pyhän lakinsa kautta herättänyt synnintuntoon ja helvetti on peljättänyt.

On ollut suuri hätä siitä, että jos siinä sielutilassa kuolee, joutuu kadotukseen. Jumala on johdattanut kysyvän syntisen omaan valtakuntaansa, jossa kymmenentuhannen leiviskän velka on annettu ja annetaan anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Evankeliumi on saanut olla meillä Jumalan lapsilla matkasauvana. "Sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi." (Room.1:16). Rakkaat lapsuuden uskossa olevat Jumalan lapset, on armo että saamme aina päivän vanhoina lapsina tehdä matkaa kalliissa armovaltakunnassa, josta ainoastaan käy tie kunnian valtakuntaan taivaaseen. Saara-äidin hoidossa ja hänen neuvoilleen kuuliaisina pyydämme vaeltaa. Herra Jeesus sanoi: "Minä olen Hyvä Paimen, hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä," (Joh. 10: 11). Heprealaiskirjeessä kirjoitetaan: "Sillä yhdellä uhrilla on hän iankaikkisesti täydellisiksi tehnyt ne, jotka pyhitetään." (10:14): Herra Jeesus on meidän, uuden liiton taivaan tien `matkalaisten uhrilammas. Hänen uhrikuolemansa sekä voitollinen ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa on avannut meille Jumalan lapsille tien kaikkein pyhimpään. "Että siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään, Jeesuksen veren kautta.'' (Hebr. 10: 19). Herra Jeesus voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan." Niin kuin Kristus on Isän kunnian kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman." (Room, 6:4)

Rakkaat matkaystävät, saamme iloita, sillä emme ole lain, vaan armon alla. Jumalan armo on terveellinen, joka opettaa meitä jumalattoman menon hylkäämään ja tässä maailmassa hurskaasti ja siveästi elämään. Hän kaitsee meitä viheriäisessä niityssä ja vie virvoittavan veden tykö.

Saamme käydä armoistuimen tykö silloin, kun apua tarvitsemme. Synti aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi. Rakkaat Jumalan lapset, uskokaa Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä anteeksi kaikki heikkoudet, epäonnistumiset, epäilykset ja synnit. Meidän tarvitsee kuulla omalle kohdallemme tämä virvoittava evankeliumi, sillä joka päivä on armo uusi. Omin voimin emme jaksa tehdä matkaa. Sen tähden se onkin sitä taivaan mannaa, joka on kuolemattoman sielun ruoka. Pyydämme hengen kautta kuolettaa lihan töitä, teemme omista synneistämme parannusta. Oikealla ja vasemmalla puolella meitä väijyvät vaarat, väärät opit ja eriseurat ja vasemmalla puolella syntielämä, lihan töiden saasta kaikissa muodoissaan. Pyydämme vielä olla suolana ja valona nurjan ja huorintekijä sukukunnan keskellä, sen mukaan kuin Jumala meille voimaa antaa. Ei ole armolapsella vara vaeltaa jumalattomien neuvossa eikä seisoa syntisten tiellä, eikä istua, missä pilkkaajat istuvat. (Ps. 1:1). Jumalan tahto onkin, ja sydämemme rukous, että varjeltuisimme hänen valtakunnassaan elämämme loppuun saakka. Hän johdattaa meitä oikealla tiellä nimensä tähden. Saamme omistaa aivan armosta Herran Jeesuksen sovintotyön vanhurskaudeksemme, pyhyydeksemme ja puhtaudeksemme ja kaikeksi kaikessa. Meidän nimemme on uskon kautta elämän kirjassa kirjoitettuna ja meidät on puettu vanhurskauden vaatteella siinä evankeliumissa joka on taivaasta. Meitä yhdistävä rakkaus on myös sieltä ja se kantaa perille asti. "Mutta nyt pysyvät usko, toivo ja rakkaus, nämät kolme, vaan rakkaus on suurin niistä." (1. Kor. 13:13).

Tämä rakkaus kehottaa meitä muistuttamaan sinulle, epäuskoinen lukija, joka olet armosta osaton, että vielä on armon aika ja pelastuksen päivä. Tee parannus ja usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Kun tämän uskolla omistat ja lähdet, kuten apostoli sanoo, meitä ja Herraa Jeesusta seuraamaan, niin pääset taivaaseen. Hyvän Paimenen johdatettavana on turvallista tehdä matkaa tässä ajan illassa. Pian tulee Herra Jeesus ja hänen palkkansa on hänen myötänsä. Pääsemme taivaan kotiin. Silloin ei enää meitä paina turmeluksen osa. Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on lupa uskoa viimeisetkin epäilykset ja matkanviat anteeksi.

Vähin veljenne Jaakko Koivisto
Päivämies 8.12.1976
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Re: Synti on häpeällistä

ViestiKirjoittaja Taavi » 13 Syys 2014, 19:34

Opiksi ja autuudeksi


5. Moos. 11:18-21
Edellä olevassa Raamatun paikassa iäkäs Herran palvelija, Mooses, kehottaa kansaa pitämään kaikki, mitä hän Israelin kansalle oli pitkällä korven matkalla Jumalan uskollisena palvelijana puhunut. Suuri oli tehtävä, johon Jumala oli lasten murhista ihmeellisellä tavalla pelastautuneen Mooseksen asettanut ja kutsunut. Monet vaiheet tuossa tehtävässä olivat koettavana. Eikä tehtävän vaikeus ollut siinä, että ei ollut puhuttavaa, vaan siinä, että kuulijat monta kertaa napisivat Herraa ja Moosesta vastaan. Usein napina kohdistui juuri Moosesta vastaan.

Matkansa lopulla Mooses muistelee kaikkea, mitä Herra hänen on matkan kestäessä käskenyt puhua. Hän käy taas opettamaan kansaa. Mooses ei nyt kuitenkaan opeta kansaa sitä matkaa varten, jota kansa vielä on taivaltamassa, joskin neuvot, joita hän antaa, ovat matkan kestäessäkin tarpeellisia. Henkensä silmillä Mooses katselee aikaa, jolloin hän ei enää ole kansan johtaja ja aikaa, jolloin Israelin kansa on päässyt luvattuun maahan, johon se vielä on matkalla.

MOOSES NÄKEE monet vaarat, jotka kansaa ovat vaanimassa loppumatkalla ja perillä. Hän, näkee ja tuntee kansan, joten hän tietää, että kansa vaaran ja vastoinkäymisten uhatessa saattaa helposti hyljätä Jumalan. Tämän vuoksi Mooses käy nyt opettamaan kansaa: »Niin pankaa nyt nämä kaikki minun sanani teidän mieliinne ja sitokaa niitä merkiksi teidän käsiinne, että ne olisivat muistoksi teidän silmäinne edessä» (jae 18). Hän tarkoittaa tällä kaikkea sitä, mitä hän Jumalan käskystä aina Egyptistä lähdöstä alkaen on kansalle puhunut; että kansa olisi kuuliainen Jumalan sanalle ja säilyttäisi uskon hyvässä ja loukkaamattomassa omassa tunnossa. Samalla hän opettaa muistamaan sitä, mitä Jumala on suuressa armossaan tehnyt heille, kun on johdattanut heidät pois Egyptin orjuudesta ja antanut heille voittoja ympäröivistä vihollisista yhden toisensa jälkeen. Siksi Mooses nyt kehottaa kansaa sitomaan »niitä käsiinsä merkiksi», aina tekemään sitä, mikä on oikein Jumalan edessä ja tekemään kaiken niin, että se olisi aivan kuin parhaana muistona heidän silmäinsä edessä.

MEKIN, tämän ajan Jumalan lapset, pidämme rakkaimpana muistona sitä aikaa, jolloin meitä Jumalan valtakunnasta autettiin ja saimme uskoa omat syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Pääsimme synnin orjuudesta Jumalan valtakuntaan omistamaan Jumalan täydellistä armoa koko sydämestämme. Meidänkin kätemme rupesivat heti tekemään sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Koko ruumiimme kaikkine jäsenineen annoimme Jumalan palvelukseen autuudeksi itsellemme ja muille. Nuo muistot ovat meillä lähtemättömästi silmäimme edessä. Vaikka monta kertaa matkan kestäessä olemmekin joutuneet vihollisen houkutuksen kautta vikoihin ja synteihin, niin meillä on ollut korjauspaikka Jumalan valtakunnassa, jossa meille on julistettu aina kaikki synnit armollisesti anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

»Ja opettakaa niitä teidän lapsillenne, että sinä puhut niistä huoneessa istuissas, tiellä käydessäs, levätä pannessas ja noustessas» (Jae 19). Tässä Mooses näkee kansansa tulevaisuuden, joka on nuorten käsissä sitten, kun kansan osa, joka on läpi käynyt monet koettelemukset, on päässyt vaivojen maasta pois.
Kuinka tärkeä tehtävä lasten vanhemmille onkaan annettu juuri tässä Jumalan sanan kylvötyössä, jota heidät on velvoitettu suorittamaan. Tämä tehtävä on nykyisin tärkeä siksi, että pientenkin lasten sieluista käydään ankaraa taistelua. Moneen kertaan Jumalan valtakunnassa esitetty huolestuminen siitä, että uskonnonopetus kouluissa on mennyt niin vääristyneeksi kuin se on mennyt. Kunpa olisi vain pysytty pelkästään siinä, mitä Raamattu sanoo, eikä olisi lähdetty mihinkään tulkintoihin Raamatun opetuksesta. Kaikki on nähty ekumeenisessa näkemyksessä, joka tälle ajalle ja sen uskonnon harrastukselle on oleellista. Nämä näköalat silmiemme edessä ymmärrämme vasta, miten suuresta tehtävästä on kysymys. Kotona saatu opetus on se paras, jolle jo Mooses asettaa suuren merkityksen. Perintö, jonka uskovainen koti antaa lapsilleen on kallioperusta, joka kestää ajan vaihteluissa ja elämän vastoinkäymisissä ja on kerran, kun mainen matka päättyy, viemässä meitä taivaan kunniaan.

Tiellä käydessäsi, eli ajallista kutumustasi suorittaessasi, sopivalla ja sopimattomalla ajalla, kuten Paavali neuvoo Timoteusta (2. Tim. 9:2). Julistamme parannusta työpaikalla työtovereille, koulussa koulutovereille ja kaikkialla, missä joudumme armosta osattomien kanssa tekemisiin. Parhaiten tämän voi tehdä tunnustamalla uskonsa. Tämän kun jaksaa tehdä joutuessaan keskusteluun toisten ihmisten kanssa, niin on maailmassa helpompi tulla toimeen. Kanssaihmiset tietävät, että tuo on uskomassa ja suhtautuvat uskovaiseen, joka on rohkeasti tunnustanut uskonsa, paljon rehellisemmin ja kunnioittavammin kuin jos ei tuota asiaa uskalla sanoa, vaan he saavat sen tietää muualta. Toiselta puolen meillä kaikilla on suuri arkuus juuri tunnustamisessa, esimerkiksi kun tervehdimme toisiamme paikassa, jossa joku uskoton kuulee tervehdyksemme. On sen tähden hyvä asia, että asumme Jumalan valtakunnassa, jossa saamme uskoa kaikki heikkoudetkin ja arkuudet anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

»Levätä PANNESSASI». Kuinka moni meistä onkaan oppinut juuri »levätä pannessaan” ensimmäiset aakkoset Jumalan valtakunnasta. Uskovainen äiti tai isä ovat opettaneet lapsellensa iltarukouksen. Tuo hetki päivästä, jolloin käymme levolle usein raskaankin päivätyön jälkeen, on aika, jolloin Jumalan luokse nousevat lukemattomat huokaukset. Jumalalle on kuitenkin aikaa ja taitoa kuulla rukouksemme. Monet ovat yövuoteet, joiden pielus on kostunut kyynelistä, joista uskovainen vanhin on vuodattanut rukoillessaan uskottoman lapsensa puolesta, joka on vaeltamassa synnin poluilla, tuhlaajalapsen osassa.

»Että sinä ja SINUN lapses kauan eläisitte maan päällä, jonka Herra teidän isillenne vannoi antaaksensa heille niin kauan, kuin päivät taivaasta maan päällä ovat.”(jae 21). Tekstimme viimeisessä jakeessa Jumala lupaa kansalleen jälleen, kuten oli luvannut heidän isilleen aikoinaan, palkinnon vaikean ja vaivalloisen matkan jälkeen. Meille tämän ajan Jumalan lapsille on myös luvattu voittopalkinto, jos me vain pidämme sen, jonka olemme jumalalta saaneet ja pysymme vahvoina uskossa loppuun saakka. Monet vaarat ovat meitäkin vaanimassa korven matkalla. »Pidä, mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuasi ottaisi. (Ilm. 2:10) »Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä sinulle,elämän kruunun annan.» (Ilm. 2:10).

MEILTä kysytään vain omakohtaista uskoa, kun mainen matkamme päättyy. Jolla usko on, hän saa Jumalan lupaaman voittopalkinnon, kunnian kruunun taivaassa. Olemme tekemässä matkaa vaivojen maassa, Jumalan joukon kanssa Jumalan valtakunnassa. Toinen osa joukosta on jo päässyt Jumalan kansan sapatin lepoon, jota kohti myös me olemme matkalla. Kaikkinaiset opetukset ovat meille tarpeen viimeisellä ajalla, jolloin sielunvihollinen käy ympäri kiljuvan jalopeuran tavoin löytääkseen meidät valvomattomina, että pääsisi tekemään meille vahinkoa. Rakkaat matkaystävät, jos sielujen vihollinen on saanut tehdä vahinkoa matkalla, niin uskomme vain kaikki matkanviat ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä rauhaan, iloon ja vapauteen saakka.
Jumalan rauhaan
Seppo Koivisto
Päivämies 13.2. N:o7-1974
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron