Enkelit kantavat sinua käsissään

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Enkelit kantavat sinua käsissään

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Joulu 2010, 20:06

Enkelit kantavat sinua käsissään


"Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän. Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäsi, että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkais." (Ps.91:10–12)

Armotaivaan enkeleiden s.o. uskovaisten lisäksi Jumalan lapsella ovat tukena myös "palvelevaiset henget, palvelukseen lähetetyt niille, jotka autuuden perimän pitää." (Hebr. 1:14). Tällaisen on Jumala }okaiselle uskovaiselle lähettänyt. Enkeli on suomennettuna lähetetty tai lähettiläs. Paavali oli kumppaneineen kerran ollut merihädässä näkemättä aurinkoa ja tähtiä moneen päivään ja heidän elämänsä toivokin oli jo kaikki pois. Sillä Paavali kertoo kanssamatkustajilleen: "Olkaat hyvässä turvassa, ei teistä yksikään huku, vaan ainoastaan haaksi. Sillä minun tykönäni seisoi tänä yönä Jumalan enkeli, jonka oma minä olen, jota minä myös palvelen. Ja sanoi: älä pelkää, Paavali, sillä sinä pitää keisarin eteen asetettaman, ja katso, Jumala on sinulle lahjoittanut ne kaikki, jotka sinun kanssas purjehtivat." (Apt. 27: 22–24).

Tuossa Paavalin tapauksessa näemme Jumalan enkelin olemuksen. Hän uskollisena lähettäjälleen, ei estä kovaakaan uskon koettelemusta, mutta auttaa aina tarvittaessa, jopa pieniä yksityiskohtia myöten. Paavali tiesi, miten heille tulee käymään. Suuri joukko muita pelastettiin Paavalin ohella.

Enkeliasia on muiden uskonasioiden tavoin täysin uskon varassa. Profeetta Elisa oli palvelijoineen kerran syyrialaisten sotajoukon piirittämänä. Hänen epäilevä palvelijansa hätäili: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme? Ja hän sanoi: älä pelkää, sillä niitä on enempi, jotka meidän kanssamme ovat kuin niitä, jotka heidän kanssaan ovat. Ja Elisa rukoili ja sanoi: Herra avaa nyt hänen silmänsä, että hän näkis! Niin avasi Herra palvelian silmät, että hän näki, ja katso vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä." (2. Kun. 6:15–17).

Se on tälläkin ajalla vain uskonsilmä, joka avaa nämäkin asiat. Sinä veljeni ja sisareni olet arkikilvoituksessasi epäuskoisen maailman, oman lihasi ja sielunvihollisen piirittämä. Mutta epäilyksestäsi huolimatta sinua piirittävät Jumalan enkelit, ja kaikki hänen hyvyytensä, paljon suuremmalla voimalla, kuin kuoleman voimat ovat. Tämän lisäksi sinä saat nytkin turvallisesti uskoa kaikki sinun syntisi Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.

Meillä uskovaisilla on tässä enkeliasiassa myös lankeamisen mahdollisuus.
Ensinnäkin, niin kuin koko uskomisen asiakin, voi tämä tuntua synnin pilaamalle järjellemme liian lapselliselta. Jeesuskin yhdisti enkeliasian lapsen järkkymättömään, vailla epäilyksiä olevaan uskoon: "Katsokaa, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä, sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa." (Matt. 18:10). Onhan suora yhteys Jumalan lapsella taivaalliseen Isään!

Mutta isot miehet saattavat pitää enkeliasian naisten höpötyksenä, niin kuin oli käynyt kahdelle Emmauksen tien matkaajalle. Tosin messiasuskokin oli luuloksi kalvennut, ja vaimojen sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta jopa peljätti, mutta ei tämä: "Että he enkeleinkin näyn nähneet olivat." (Luuk. 24:23). Mutta kun miehet kävivät samalla paikalla, ei näitä akkain hömpötyksiä ollut näkynyt. Ilmankos Jeesus soimaa näitä miehiä: "Oi te tomppelit ja hitaat sydämestä, uskomaan niitä kaikkia, mitä profeetat puhuneet ovat."

Mutta toisaalta on tosiasia, ettei Paavali, eivätkä Jeesusta seuranneet naiset olleet irti maasta, eivätkä nähneet jatkuvasti enkelinäkyjä. Toisilla uskovaisilla ei ole parempaa yhteyttä enkeleihin, kuin toisilla. Enkelimme ovat aina olemassa, mutta aina ei ole sellaista tarvetta, että enkelin tarvitsisi näyttäytyä. On ilmeisesti sairaalloista hurmahenkisyyttä se, jos joku on näkevinään jatkuvasti enkelinäkyjä. Jumala on säästänyt enkelin ilmestymiset vain todella harvinaisten ja merkittävien tapahtumien vahvistamiseksi. Uskomme ei ole vielä muuttunut näkemiseksi tässäkään suhteessa.

Heprean seurakunnassa nousi myös väärä enkelikorostus. Lihaan tullut, totinen ihminen, mutta kuitenkin samalla Jumala, Herra Jeesus, ei ihmisenä kiehtonut ihmismieliä. "Hän oli kaikkein ylönkatsottava ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä. Hän oli niin ylönkatsottu, ettei kenkään kehdannut katsoa hänen päällensä, sen tähden emme häntä minäkään pitäneet." (Jes. 53:3).
Kuinka toisenlaisia ovatkaan sellaiset, joilla ei tätä viheliäistä lihaosuutta ole koskaan ollutkaan, vaan ovat niin kuin psalmista näistä Jumalan tekemistä olennoista sanoo: "Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelijas liekitseväiseksi tuleksi." (Ps. 104:4). Tästä johtuen tuli Heprean seurakunnassa Jumalan Pojan arvon alennus ja väärä enkelien korostus:

Heprealaiskirjeen alkuosa torjuu Jumalan sanaan pitäytyen tämän väärän käsityksen. Kirjoittaja toteaa tosin äsken lainatun enkeleitä koskevan kohdan psalmeista todeksi, mutta jatkaa edelleen psalmia 45 lainaten: "Mutta (Jumala sanoo) Pojalle: Jumala! sinun istuimes pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen: sinun valtakuntas valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta, ja vihasit vääryyttä, sen tähden on sinun, oi Jumala; sinun Jumalasi voidellut iloöljyllä enempi kuin sinun osaveljes." (Hepr. 1:8-9)

Onhan toki Jumala paljon suurempi kuin enkeli, jonka Jumala on tehnyt. Jeesus tosin alennettiin vähäksi hetkeksi enkeleitten suhteen alemmaksi, (Hepr. 2:9) niin kuin myös psalmi 22 Jeesuksen suulla toteaa: "Mutta minä olen mato, ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylenkatse." (jae 7). Jumalan vanhurskas laki vaati, että lihassa tehty synti piti näin häpeällisellä tavalla myös lihassa sovitettaman, eli niin kuin kirjoittaja toteaa: "Että siis lapsilla on liha ja veri, niin on hän myös niistä osalliseksi tullut, että hän olisi kuoleman kautta hukuttanut sen, jolla kuoleman valta oli, se on: perkeleen. Ja päästänyt ne, jotka kuoleman pelvosta piti kaiken ikänsä orjana oleman." (Hebr. 2:14–15 ).

Tästä näemme, missä erinomaisessa asemassa uskovainen ihminen enkelien suhteen on, eli kuten kirjoittaja edelleen jatkaa: "Sillä ei hän koskaan enkeleitä päällensä ota, vaan Aabrahamin siemenen hän päällensä ottaa." (Hepr. 2:16) Pietarikin toteaa siitä taivaasta lähetetystä, Pyhän Hengen kautta julistetusta evankeliumista, joka tuo tämän Kristuksen sovintotyön meidän omaksemme, että sitä enkelitkin nähdä himoitsevat. (1. Piet. 1:12).

Sinä, epäuskoinen, ole kuuliainen ja tee parannus. Silloin sinäkin voisit tämän aarteen ottaa uskossa vastaan. Kannattaahan uskoa sellainen evankeliumi, jota enkelitkin himoitsevat, mutta eivät voi ottaa vastaan, kun heitä ei ole lunastettu.

Iankaikkista vaivan paikkaa ei ole valmistettu lunastetulle ihmiselle. Mutta apostoli Juuda kirjoittaa: "Ja ne enkelit, jotka ei alkuansa pitäneet, vaan antoivat ylös kotonsa, on hän kätkenyt pimeyteen iankaikkisilla kahleilla, suuren päivän tuomioon asti." (Juuda 8). Silti ei Jumalalla ole tullut hyvistä enkeleistä pulaa. Heitä on enemmän kuin pahoja. Jeesus sanoi alennuksen tielle lähtiessään: "Luuletkos, etten minä voisi vielä rukoilla minun Isääni, lähettämään minulle enemmän kuin kaksitoista kymmentä legiota enkeleitä? (Matt. 26:5). Jeesus ei silloin halunnut näitä käyttää. Mutta nämä kaikki ovat, veljet ja sisaret, meidän palveluksessamme, jotka autuuden perimme. Ei tarvitse tälläkään hetkellä kuolevaista ihmistä pelätä.

Ja kerran on edessä vielä ihanampi hetki: "Ja hän lähettää enkelinsä suurella basuunan äänellä, ja he kokoovat hänen valittunsa neljästä tuulesta, yhdestä taivasten äärestä niin toiseen." (Matt.24:31)

Pentti Sippola
Päivämies 29.9.1976
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 20 Maalis 2013, 18:03, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Helmi 2012, 17:30

Vaaralliset ajat

2.Tim.3: 1 – 2.

"Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät, sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat.”

Ovatko nyt nuo vaaralliset ajat käsillä? Vastauksen saamme katsomalla, sopivatko nuo tuntomerkit aikamme ihmisiin.

Ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat:
Nythän puhutaan paljon toisen ihmisen auttamisesta ja se käsite on laajentunut käsittämään joka ainoaa. ihmistä
maailmassa. Maailman ihmisillä on aina ollut paljon viiltävää tuskaa, nälkää, kuolemaa, sortoa. Siitä ei ole koskaan ollut niin paljon puhetta eikä sitä ole koskaan kehotettu niin paljon lievittämään kuin nyt. Hartauspuheitten pitäjät puhuvat kohta enemmän osan puheestaan siitä, äärimmäiset Jumalan kieltäjät puhuvat paljon. Siitä on annettu riipaisevan raskas taakka toistein kannettavaksi. Kuka näistä, jotka vaativat muitakin auttamaan, myisi ensin turhan televisionsa ja luovuttaisi varat hädänalaisten auttamiseen! Samat ihmiset ovat vaatimassa varoja teatterille ja moneen muuhun turhaan, sekä edistämässä väkijuomien, seksuaalisuuden, rikollisten ja muiden kurjistajien vapaaksi tuloa. Köyhän asialla olo paljastuu niin kuin Juudas Iskariotin kohdalla oman saastan peitoksi. Kuitenkin nämä ihmiset ovat niin itserakkaita, että käsittävät, ettei ihmiskunnan olemassa olon aikana vuosituhansien kuluessa ole koskaan eikä mitään niin hyvää ollut kuin, mitä he nyt ovat oivaltaneet. Ennen ja nytkin ilman heitä on mennyt ja menee jatkuvasti kaikki asiat muka aivan nurinkurisesti.

Kerskaajat
Eivätkö he tuo tämän omahyväisen käsityksensä joka paikassa peittelemättä julki. Varsinkin tiedotusvälineet ovat tämän vielä verraten pienen ryhmän hallussa.

Ylpiät
He eivät nöyrry tunnustamaan, että he jossakin, edes menettelytavassa olisivat tehneet virheen.

Pilkkaajat:
Pilkka on heidän tärkein aseensa. Se on heidän keskuudessaan arvostetuin, joka nokkelimmalla sanoilla ja
sutkauksilla saa toisen nolatuksi ja makeimman ivanaurun hörähtämään.

Vanhemmillensa tottelemattomat:

Tämä rikkominen neljättä käskyä vastaan tehdään niin Jumalan kieltäjien kuin tämän maailman hengellistenkin taholta jopa parhaaksi hyveeksi. Ennen kuin muka mitään hyvää voidaan rakentaa, täytyy hyljätä kaikki vanha. Mutta myöskään ei vanhempia henkilönä eikä heidän instituutioitaan — esivaltaa millään alalla pidetä missään arvossa, vaan niiden toimintaa pilkataan ja pyritään painostuksella muuttamaan. Mutta ihmeellisintä on, että nämä vanhemmat taipuvat painostuksen edessä. Varsinkin tämän maailman hengellisyyden johtajat kuulevat näitä varjo- ja painostusryhmiä enemmän kuin Jumalan sanan neuvoja.

Meillä Jumalan valtakunnassa ei ole ongelmaa siitä, tuleeko asiat ratkaista meidän nuorien vai vanhempien mielipiteen mukaan. Asiat ratkaisee Jumalan tahto, jonka Hän Pyhän Hengen kautta seurakunnassaan ilmoittaa kirjoitetun pyhän sanan, Raamatun valossa.

Olen joskus saanut seuroissa sananpalvelijana työtoveriksi kolme kertaa niin vanhan veljen kuin itse olen. Tuolla toisella on ollut paljon enemmän kuin kolme kertaa minuun verrattuna Raamatun tietoa. Siinä suhteessa hän pystyi sanomaan paremmin, mikä on Jumalan tahto, Raamatun mukainen oppi kustakin asiasta. Mutta jos vanhempi vilpistelee, on nuoremman oikeus ja nimenomaan velvollisuus nuhdella Jumalan sanalla vanhempaa, kuten nuori Paavali nuhteli vanhaa Pietaria Antiokiassa. (Gal. 2: ll-15) Näissä asioissa, jotka meidän taivaallisen Isämme ovat (vrt. Luuk. 2: 49) tulee meidän totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Mutta kaikkeen ajalliseen kuuluu ne1jäs käsky. Niissä meidän tulee olla alamainen isälle ja äidille, (Luuk. 2: 51) sekä myös esivallalle. "Sillä ei esivaltaa ole muutoin kuin Jumalalta... Sen tähden jokainen, joka itsensä esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan, mutta ne, jotka vastaan ovat, saavat tuomion päällensä." (Room. 13: 1 – 2) Näin ollen esivaltaa ja vanhempia vastaan nouseminen ei ole muusta kuin perkeleestä. Siitä ne ovat lähtöisin nekin mellakat, joita Ranskassakin tapahtuu. Laillinen esivalta sodassa hävittää mielekkäästi vain vastustajaa torjuen. Mellakoissa sen sijaan kaadetaan kenen tahansa sivullisten autoja, sytyttäen mielivaltaisesti tulipaloja. Aluksi mellakoitsijoiden puolella olleiden opettajien on täytynyt Knud Möllerin mukaan myöntää joutuneensa oppilasterrorin alaiseksi. Kukaan muu kuin sielunvihollinen ei iloitse siitä kaaoksesta, joka ennen pitkää koko maailmassa on, jos ei sulkuja aseteta.

Kiittämättömät:

Jumala antoi ihmiselle tehtävän saattaa maa ja kaikki, mitä siinä on, alamaisekseen. Tämän ihmiskunta on kiitettävästi suorittanut. Jokainen sukupolvi on alistanut lisää luonnonvoimia ihmisen palvelukseen. Laillisen esivallan toimesta kehityksessä on ollut myös suunnitelmallisuutta ja järjestystä. Miljoonat ihmiset ovat antaneet uutteran työpanoksen. Huomaamme jokaisen yksilön osuuden vasta häviön sattuessa.
Tämän ajan korkea elintaso ei olisi mahdollista ilman edellisten polvien uutteraa työtä ja järkeviä keksintöjä.
Nyt kuitenkin lietsotaan sellaista henkeä, ettei edellisissä sukupolvissa ollut mitään hyvää. Heidän rakentamansa
maailma, on vallan mätä. Puhutaan halveksien "keski-ikäisistä kaljamahoista", jotka eivät ymmärrä mistään paremmasta kuin "pisniksestä ja taas leimiksestä." Nuo kiittämättömät pilkkaajat eivät ymmärrä, että ilman keski-ikäisten jatkuvaa työpanosta meidän nuorempienkaan jatkuva eläminen ei täällä olisi mahdollista. Varsin halveksuen puhutaan maanviljelijöistä, heidän työstään, voi- ja viljavuorista. Jos olisi vastaava vajaus, kun nyt on liikaa, kyllä kiitos uurastajille varmaan heltiäisi. Kuinka moni äiti ja isä on tehnyt kaikkensa lastensa opiskelutien helpottamiseksi ja kuinka vähän kiitosta he siitä saavat! Entä sankarivainajat, sotainvalidit ja sotaveteraanit. Ymmärtääkö moni heidän pilkkaajansa, että näin vapaa suunpieksäntä on mahdollista vain noiden miesten puolustamassa yhteiskuntajärjestelmässä. Ilman heitä nuo suunpieksäjätkin olisivat kovassa tuottavassa työssä.
Ennen pitkää tulee olemaan seurauksena, että ajallinen hyvinvointi ja vapaus häviävät. Kulutetaan ja hävitetään lyhyessä ajassa se, mitä vuosituhanten kuluessa on rakennettu ja koottu. Kiittämättömille ja neljännen käskyn rikkojille ei tule menestystä, ja he eivät elä kauan maan päällä.

Ahneus:

Koko maailma on joutumassa liiallisesta ahneudesta johtuvaan kumoukseen. Kaikki arvioidaan rahassa ja se on korotettu yläpuolella kaiken. Jonkun huomattavalla paikalla olevan henkilön toiminnassa ei paheksuta niin hänen mahdollista moraalittomuuttaan — sanotaan, että sehän on hänen yksityisasiansa, jos hän tekee epätaloudellisia
ratkaisuja. Toinen epäjumala on elintaso, jota saadaan rahalla ja se riippuu tuotteiden ja palvelusten määrästä. Kaikki on suunnittelu nykyään koskee vain taloudellista ja elintasollista puolta. Ihmisen henkinen ja nimenomaan hengellinen puoli esim. kasvatuksessa unohdetaan ja on jo ollut jonkin aikaa unohduksissa. Uusi hillitön sukupolvi on ollut edellispolven materiaalisuuteen tähtäävän ajattelun tulos. Monet ei-sosialistitkin ovat olleet tietämättään marxilaisia. Heillä on ollut vain aine ja sen jakaminen mielessä, henkeä ei ole ollut heidän käsitemaailmassaan olemassakaan. Inhimillisten arvojen osuus kasvatuksessa unohdetaan. Ennen keskusteltiin, mitä opetetaan uskonnon ohella, nyt, mitä jätetään opetusohjelmassa pois uskonnon ohella. Nyt tehdään ihmisestä taloudellinen saalistaja, jolla ei ole mieltä laisinkaan. Niin kuin susi saalistaa yli tarpeensa, niin saalistaa ihminenkin toisen kustannuksella. Tässä yhteisen kakun jaon kamppailussa ei se suinkaan siitä kasva, vaan rupeaa pienenemään. Mukavuuden halun vimmassa työpanoksen osuutta vähennetään. Kun puhutaan taloudellisen demokratian vaatimisesta, syytöksessä rahan haltijoita kohtaan on perääkin, mutta samalla päästetään rahan jakajiksi ne, jotka eivät ole itse työtä tehneet ja joilla ei ole lahjaa taloudelliseen ajatteluun. Jokin avainryhmä saattaa vaatia kohtuutonta osaa, ja panee koko koneiston sekaisin. Liiallisesta taloudellisuuden korostamisesta on ennen pitkää seurauksena koko talouden romahtaminen.

Jumalattomat

Jumalan johdatus on kaikkien nähtävinä. Ajallinen siunaus on suuri niissä maissa, joissa edes nimellisesti tunnustetaan elävä Jumala. Sen sijaan missä on epäjumalanpalvelusta, on sen takia aineellinenkin köyhyys. Jos siellä olevat lehmät jalostettaisiin vastaavassa määrässä kuin Suomessa, olisivat elinmahdollisuudet paremmat.

Ihminen on keittämättömyydessään sokea. Jumalan siunausta nauttineet ihmiset pitävät Häntä niin etäisenä, että Häntä voidaan vapaasti pilkata. Ei Jumalaa kannata kiittää ja rukoilla edes neljästi vuodessa. Ihmisille kyllä jaetaan entistä enemmän kiitosmitalleja ja mainintoja. Se on vain ihmeellisintä, että tämän maailman hengellisyyden johtajat antavat puoltavia lausuntoja tässä kristillisen esivallan muuttamisessa jumalattomaksi esivallaksi. Katsotaan, ettei moniarvoisessa yhteiskunnassa kristinuskolla voi olla mitään erikoisasemaa, vaan murto-osa ja muilla maailmankatsomuksilla tulee olla yhtä suuri sija. Siinä ei näin huomata, että itse asiassa ei ole kuin kaksi perusryhmää, toinen Jumalan ja toinen perkeleen johtama. Jumalalta on vain yksi joukko. Perkele on jakanut joukkonsa moneen alajoukkoon, että se saisi lukumääräperiaatteen mukaan enempi puheenvuoroja.

Pentti Sippola
Päivämies 21.12.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Tammi 2013, 20:48

Oikean rakkauden luonne

"Ei rakkaus koskaan väsy, vaikka profetiat lakkaavat, ja kielet vaikenevat, ja tieto katoaa, sillä me ymmärrämme puolittain, mutta kun täydellinen tulee, sitten vajaa lakkaa." 1. KOR.13: 8 - 10

Korintossa oli tullut riitaa saarnaajain lahjojen päältä. Paavali sanoo: "Sillä te olette vielä lihalliset, sillä niin kauan kuin teidän seassanne kateus, riita ja eripuraisuus on, ettekö te ole lihalliset ja vaella ihmisten tavan jälkeen? Sillä koska joku sanoo: minä olen Paavalin, ja toinen: minä Apollon: ettekö siis ole lihalliset. Mitäs Paavali on ja mikä Apollo muuta kuin palvelijat, joiden kautta te olette uskoneet, ja niin kuin Jumala kullekin on antanut?"

Kun oltiin ensimmäisessä rakkaudessa, ei katsottu persoonan arvokkuuteen, joka evankeliumin meille saarnasi. Joskus tosin saattaa tulla väärä rakkaus tuota kohtaan, joka meille ensi kerran evankeliumin julisti. Sen takia kai Jumala otti Filippuksenkin pian pois Kandaken kamaripalvelijan luota, ettei tulisi Filippuksen lammasta, vaan Herran Jeesuksen lammas. Mutta varsinkin kun ensimmäiset armontuntemiset ovat ohi, alkaa kristitty kaivata vaihtelua. Tämän Paavali osittain hyväksyykin, kun hän kahdennessatoista luvussa puhuu lahjojen moninaisuudesta. Mutta samalla hän korostaa, että niiden lahjojen täytyy olla samasta Hengestä. "Ja virat ovat moninaiset, mutta yksi on Herra. Ja voimat ovat moninaiset, mutta yksi on Jumala, joka kaikki kaikessa vaikuttaa. Mutta jokaiselle annetaan Hengen ilmoitus hyödytykseksi. Sillä yhdelle annetaan Hengen kautta puhua viisaudesta, toiselle puhua tiedossa, sen yhden Hengen kautta. Mutta toiselle usko siitä yhdessä Hengessä toiselle lahjat terveeksi tehdä siinä yhdessä Hengessä. Toiselle voimallisia töitä tehdä, toiselle ennustus, toiselle henget erottaa, toiselle moninaiset kielet, toiselle moninaisten kielten selitys. Mutta nämä kaikki yksi Henki vaikuttaa, jakaen kullekin omansa niin kuin hän tahtoo." 1. Kor. 12: 4—11. Ei siis niin suurta vaihtelun halua saa tulla, että lähtisi erihenkistä kuuntelemaan. Paavali korostaa, että nämä kaikki lahjat ovat vain tämän yhden Hengen omistavien joukossa. Hän sanoo luvun alussa, ettei yksikään taida Jeesusta kutsua Herraksi, vaan Pyhän Hengen kautta. Onhan se Jeesuksen nimi kyllä kaikkien pilkkaajien huulilla ja kirjoituksissa ja varsinkin tämän ajan fariseusten huulilla. Mutta on kaksi aivan eri asia tunnustaa Jeesus Herraksi suullaan, ja taas sydämessään käytännössä. Sillä kun Paavali tätä kahdettatoista lukua jatkaa, hän osoittaa, kuinka Kristus on vielä tänä päivänä tavattavissa. Hän on päänä omassa ruumiissaan. ”Sillä niin kuin ruumis on yksi, ja hänellä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, ehkä heitä on useita, ovat kuitenkin yksi ruumis, niin on myös Kristus. Sillä me olemme myös yhdessä Hengessä kaikki yhdeksi ruumiiksi kastetut, sekä juutalaiset, että gregiläiset, sekä orjat että vapaat, ja kaikki me olemme yhteen Henkeen juotetut.” (jakeet 12 – 13) Eivätkö juutalaiset, kreikkalaiset, orjat ja vapaat ole yksityisiä ihmisiä? Ei tästä vertauksesta saa tukea sille käsitykselle, että kaikki erihenkiset kirkot, suunnat ja lahkot olisivat jäseniä Kristus -ruumiissa. Päinvastoin Paavali vieläkin korostaa, että yhteen Henkeen kastetut, yhteen Henkeen juotetut ovat näitä jäseniä. Ihminen tosin kastaa vedellä, mutta Kristus kun kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella, tulee niin vahva yhteys kuin on ruumiissa. Ei ruumiissa ole suuntia ja lahkoja. Vai onko joku nähnyt ruumiin, missä toinen jäsen vetäisi toiseen suuntaan kuin toinen? Ja jos joku osaa ruumista lohkaistaan erilleen, se kuolee.

Ei se ole ainoastaan historiallinen asia, että niiden paljoudessa, jotka uskoivat, oli yksi sydän ja yksi sielu. Apt. 4:32. Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä, maailman loppuun asti. "Siitä pitää kaikkien tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden pidätte." Joh. 13: 35. Kun sanotaan: jokaisen, niin pitää siitä vielä tänäkin päivänä ihmisten tuntea opetuslapset, että he pitävät keskenään rakkauden. Ja olisiko ainoa totisen rukous jäänyt toteutumatta? "Mutta en minä rukoile ainoastaan heidän edestään, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni: Että he yhtä olisivat, niin kuin sinä minussa olet ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskoisi sinun minua lähettäneeksi ja minä annoin heille sen kunnian, jonka sinä minulle annoit, että he yhtä olisivat, niin kuin mekin yhtä olemme. Minä olen heissä ja sinä minussa, että he näin yhtä olisivat, ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit ja että sinä heitä rakastit, niin kuin sinä minua rakastit.” Joh. 17: 20 – 23.

Ekumeeninen liike käsittää, ettei Jumalalla ole voimaa tämän rukouksen toteuttamiseen, vaan että sen ihmisjoukon pitää ryhtyä toteuttamaan, mitä Jumala on lähes parin vuosituhannen ajan on laiminlyönyt. Ei, kyllä kristittyjen rakkaus on aina ollut. Lutherin aikana se oli yhdessä joukossa. Luther sanoo ison katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksessä, että on olemassa pelkkien pyhien joukko ja seurakunta, monilla armolahjoilla varustettu, mutta yksimielinen rakkaudessa ilman eriseuraa ja hajaannusta. Mutta Zvinglille hän joutui sanomaan: ”Teissä ja meissä on eri henki." Schmalgaldenin kappaleissa sanotaan: „Tietäähän, Jumalan kiitos, seitsenvuotias lapsi, mikä seurakunta on, nimittäin pyhät uskovaiset, ja karitsaiset, jotka kuulevat Paimenensa ääntä. Näinhän lapset rukoilevat: Minä uskon pyhän kristillisen seurakunnan. Tämä pyhyys ei ole kuoriviitoissa, ei paljaaksi ajetuissa päälaissa, ei pitkissä kauhtanoissa ja monissa muissa heidän ohi pyhän Raamatun keksimissä seremonioissa, vaan Jumalan sanassa ja oikeassa uskossa tai Paavalin sanoilla: ”Yhdessä hengessä,” Vaikka maailma on uskontoja ja uskomuksia täynnä, ei ole kuin yksi ainoa oikea usko ja vaikka on tuhansia henkivaltoja, niin vain Yksi Henki johtaa kaikkeen totuuteen. Oikeaa uskoa ei ollut Lutherin ajan munkkien kauhtanoissa ja paljaaksi ajetuissa päälaissa. Oikeaa Henkeä ei ollut hurmahengillä Zwinglillä ja Miinzerillä, vaan se oli vain pienellä luterilaisten joukolla, lähinnä Wittenbergin ympäristössä. Thomas Miinzer kasvoi suureksi johtajaksi, jopa niin että hän uskalsi nousta kapinaan Jumalaan säätämää esivaltaa vastaan, vaikka hän aluksi oli ollut Lutherin kanssa samassa Hengessä. Mutta varmaan suuri osuus hänen johtajaksi nousuunsa oli Miinhausenin talonpojilla. Hekin aluksi oikein uskovia, jotka nostivat hänet johtajakseen. Tämä vaara oli Korintossakin Paavalin aikana, ja siksi Paavali sanoo lihallisuudeksi sitä, että riiputaan kiinni persoonissa. Ei ollut Korintossa vielä kysymys eri opista. Siksi Paavali puhuttelee heitä vielä pyhiksi. Eivätkä Paavali, Keefas ja Apollo olleet eri hengessä. Oli vain olemassa vaara, että jos tuo lihallinen mieli, joka ilmeni lahjan päältä riitelynä, jatkuisi, niin joku kovin kehutuista veljistä paisuisi. Ja ainakin hänessä kiinni riippujat olisivat vaarassa joutua Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Näin pitkälle oltiin menty jo Galatiassa. Galatialaisia ei Paavali puhuttele tavanomaiseen tapaansa pyhiksi. He olivat eksyneet toiseen evankeliumiin. "Mutta ehkä me taikka joku enkeli taivaasta saarnasi teille toisin evankeliumia, se olkoon kirottu. Gal. 1:8.

Galatiaan oli tullut väärää evankeliumia saarnaavia ja väärässä rakkaudessa olevia veljiä. Kenties heitäkin oli joskus väärin rakastettu, rakastettu heidän lahjojaan, ei heidän kuolematonta sieluaan eikä heissä siiloin ollutta kuolematonta Henkeä. Paavali kirjoittaa: "Ei he teitä oikein kiivaudesta rakasta, vaan he tahtovat teitä minusta pois kääntää, että te heitä kiivaudesta rakastaisitte. Kyllä kiivaten rakastaa hyvä on, aina hyvyydessä ja ei ainoastaan silloin kuin minä teidän tykönänne olen." Gal. 4:17-18. Johtuneeko tämän maailman iskelmämusiikista, jossa siinäkin laillaan puhutaan "rakkaudesta", kun nykyään kuvitellaan, että rakkaus on hempeätä, toisen vikoja sormien lävitse katsovaa. Paavali rakasti Pietaria kiivaten: "Mutta kun Pietari Antiokiaan tuli, niin minä olin julkisesti häntä vastaan, että kanne oli tullut hänen päällensä. «-- Ja juuri sen tapahtuman jälkeen, kun Jeesus oli sanonut Pietaria autuaaksi hänen jalon tunnustuksensa tähden, hän sanoi samalla Pietarille: "Mene pois minun tyköäni, saatana, sinä olet minulle pahennukseksi, ettes ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, mutta ne jotka ihmisten ovat.” Matt. 16:23.

Onko hempeää rakkautta Jumalan valtakunnassa? Eikö ole erilaista kuin tämän maailman kirkollisten juhlassa, jossa toinen kehuu toistaan mitä makeimmilla sanoilla saadakseen kiitosta osakseen? Mutta Jumalan valtakunnassa sanotaan viat julki, että rakkauden evankeliumi saisi viallisen liittää tähän suureen rakkauteen. ”Sinä olet se mies," niin kuin Naatan Daavidille. Rakkaus ei iloitse vääryydestä, mutta iloitsee totuudesta." Sillä rakkaus on väkevä niin kuin kuolema, ja kiivaus on vahva niin kuin helvetti. Hänen hiilensä hehkuvat ja ovat Herran tuli. Niin ettei vedenkään paljous taida rakkautta sammuttaa, eli virrat sitä upottaa. Jos joku antaisi kaiken talonsa tavaran rakkaudesta, niin ei se mitään maksaisi." Kor.V. 8: 6-7. Nämä iankaikkiset rakkauden hiilet polttivat synnit Jesajan huulilta ja hänessä Syntyi rakkaus Jumalaan ja Hänen valtakuntansa työhön, mutta syntiset Siionissa hämmästelevät: "Kuka voi seistä kuluttavaisen tulen tykönä, kuka voi seistä iankaikkisten hiilten tykönä." He eivät antaneet rakkauden hiilten polttaa syntejä pois. Näin kävi viimeisen eriseurankin erotessa. Kun ei Jumalan valtakunnasta hempeästi vikoja väheksyen rakastettu, vaan totuudessa ne paljastaen, ei ollut kehujia, täytyi käydä itse kehumaan, että niin ja niin monta kymmentä vuotta on työtä tehty Siionissa, että pitäisi saada arvostusta. Kenties näidenkin lankeemus oli lähtenyt väärästä rakkaudesta. Oli sellaisia, jotka rakastivat heidän lahjojaan ja ei kuolematonta sielua. Nämä ovat menneet heidän mukanaan eriseuran pimeyteen, ulkopuolelle todellisen rakkauden. Ei heitä ulos ajettu, te ette vain antaneet rakkauden tulen polttaa Siionin rakkaudesta erottavaa syntiänne.

Täydellisiä lahjoja ei ole kenelläkään yksityisellä, sillä me ymmärrämme puolittain ja profeteeraamme puolittain. Apostoli Jaakob sanoo, että joka ei sanoissa erehdy, se on täydellinen. Ja täydellistähän ei ihmisten seassa ole ollut kuin yksi. Mutta Pyhä Henki johtaa seurakuntaa Jeesuksen sanojen mukaan kaikkeen totuuteen. Ei siis ketään yksityistä, vaan koko seurakuntaa. Saarnaaja saattaa erehtyä sanoissa, ja hänellä saattaa olla vääriä ymmärryksiä Raamatun kohdista, mutta seurakunta on totuuden patsas ja perustus. Ja Paavali varoittaa erityisesti kiintymästä mihinkään erityiseen lahjaan. Eräs tällainen lahja, johon helposti ainakin minä kiinnyn, on profetia, koska se on juuri lopun aikojen lahja. Danielin kirjakin suljettiin lopun aikaan asti. Ja nyt se on ihmeellisesti auennut. Älkäämme tätäkään lahjaa yliarvioiko. Sekin on vajaa vielä niin kauan kuin olemme tässä synnin maassa. Sillä me näemme nyt niin kuin peilistä tapauksessa, mutta silloin kasvoista kasvoihin, nyt minä tunnen puolittain, vaan silloin minä tunnen niin kuin tuttu olen. Ja: Jos koko ruumis silmänä olisi, kussa siis kuulo? Jos kaikki kuulona olisi, kussa haisto? Mutta nyt on Jumala pannut jäsenet erinänsä itse kunkin ruumiissa niin kuin hän on tahtonut. Vai jos kaikki olisi yksi jäsen, kussa sitten ruumis olisi?

Mutta nyt on monta jäsentä ja yksi ruumis. — Tarvitaan siis kaikki lahjat, kaikki jäsenet vielä lopun ajallakin, eikä ainoastaan profetia. Mutta jos erehtyy, saatamme pitää sen halpana. Silloin meille kuuluu Paavalin kehotus: "Profetiaa älkööt ylönkatsoko." Vaikka se on vajaa ja erehtyy, niin on se kuitenkin toteutunut ihmeellisesti. Ja vain Jumalan valtakunnassa kokonaisuudessaan on täydellinen profetia. Profeettain henget ovat profetoille alamaiset. Ja lopun ajalla tulee moni sen tykö. Aina esiintyy monikko sana. Jos joku meistä nuoremmista saattaisi tietämättään jonkun profeetallisen tekstin, joka on tarkoitettu nykyaikaan soveltaa esim. tai tulevaan aikaan, tai muuten sanassa erehdymme, älkää veljet ja sisaret, siitä pahastuko. Ja tiedän ettette pahastukaan. Jumalan valtakunnassa ei ole vaadittu parannusta heikoista sanoista, mutta väärästä hengestä. Joskushan on sattunut, että joku on saarnannut väärässäkin hengessä muodollisesti oikein, kun on matkinut Jumalan lapsia tai lukenut vanhoja elävässä uskossa kopioimiaan saarnoja. Niin myös me nuoret olemme sattuneet hairahtumaan sanoissa, vaikka saarnaamme silti oikeassa hengessä. Ei siitä koko saarna mene pilalle.

Rakkaus ei ole itsestään selvää. Se on Jeesuksen sanojen mukaan pitämisessä. Jos näette jotakin hengen saastaa, paisumista tai ylpeyttä, niin tulkaa veljet ja sisaret, siitä ojentamaan. Se on oikeaa totuudessa, iloitsevaa, synnit pois kuluttavaa rakkautta. Kaikessa muistakaamme: ”Siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme, vaan että Hän rakasti meitä ensin.” Jäämme uskomaan tässä rakkaudessa kaikki vikamme ja virheemme Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.

Pentti Sippola
Päivämies 12.1.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Joulu 2018, 12:53

LASTEN VALTAKUNTA

"SALLIKAA LASTEN TULLA MINUN TYÖNI JA ÄLKÄÄ KIELTÄKÖ HEITÄ, SILLÄ SEN KALTAISTEN. ON JUMALAN VALTAKUNTA." MARK. 10: 14.

Lapset ovat uskovien esikuva ennen kaikkea ennakkoluulottomassa turvautumisessaan vanhempiin. Lasten kaltaisia tulisi meidän olla myös synnin tunnustajina ja poispanijoina kuten myös veljien tai vihamiesten rakkaudellisessa varaamisessa. Lapsen uskonnollisuus on luonnollista. Uuden vuoden aattoseuroissa sain kuulla kolmannella vuodella olevan pikku Erkin tapauksesta. Hän oli ollut naapurissa televisiota katsomassa ja illalla maata pannessa, kun olisi pitänyt lukea iltarukous, oli tokaissut: "En minä usko."

Näin hän tunnusti syntinsä ja pienen taivuttelun jälkeen isällä oli tilaisuus anteeksiantoon Jeesuksen nimessä ja veressä. Lieneekö ensi kerran kuullut syntein anteeksiantamuksen sanomaa se kolmivuotias tyttö, joka kehotti äitiään` pyytämään anteeksi, kun toisetkin pyytelivät. Lämmittävää huolenpitoa osoittaa kaksivuotiaan veljentyttären viimekesäinen kysymys: "Setä Erkki uskoko."

Tieteellinen tutkimuskin on todistellut anteeksiannon tarpeellisuutta lapselle. Tiede ei tosin ole meille välttämätön. Raamattu yksin riittää, mutta meidän uskomme on niin heikkoa, että tieteen uskoamme myötäilevä sana voi olla tarpeenkin ja tarkoitettukin meille rohkaisuksi. Tietyssä iässä lapsi alkaa saada tunteen siitä, miten hänen pitäisi käyttäytyä ja olla. Syyllisyyden tunne syntyy jokaisessa normaalisti kehittyneessä lapsessa, joka elää muiden kanssa ja joka on toiminut vastoin ympäristön vaatimuksia ja se on näin ollen yleisinhimillinen ilmiö. Kun tähän lisätään, että lapsen sisäinen sopusointu ja samalla hänen täydellinen turvallisuuden tunteensa ovat pysyvässä vaarassa jo 3 – 4 vuoden iästä alkaen, joutuu tiede kysymään: Mitä kasvattaja voi tehdä vapauttaakseen lapsen syyllisyyden tunteesta ja samalla suojellakseen turvallisuuden tarvetta. Voi ehkä näyttää siltä, että lapsi unohtaa syyllisyytensä, mutta vaikka se ei tällöin ilmene syyllisyydentunteena, niin se ilmenee selittämättömänä tuskana tai luonnottomana ja väkivaltaisena hyökkääväisyytenä. Jos taasen vanhemmat vain hokevat:- Ei se tee mitään, ei sillä väliä jne. niin kaikkoaa lapsesta velvollisuuden- ja vastuuntunto. Ainoaksi tieksi jää erään ruotsalaisen rehtorin tutkimuksessa sielunhoidollinen ratkaisu, joka muodostuu kahdesta kohdasta: lapsen tunnustuksesta ja vanhempien täydellisen anteeksiannon lupauksesta. Kuultuaan äidin tai isän sanan, että kaikki on annettu anteeksi, lapsi kokee yleensä sielullisen vapautuksen syyllisyyden tunteistaan ja turvallisuuden tunne on palautettu ennalleen.

"Katsokaa, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä, sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa.” Matt. 18:10. Kaikki ihmiset ovat syntyissään Jumalan lapsia. Ei ole taivaallisen Isän tahto se, että joku joutuisi kadotukseen, vaan kaikille luopuneille hän soisi armosta autuuden. Mutta armo ei tahdo ihmisille riittää, oma ylpeys vaatii omaa ansiota ja omat mielipiteet asetetaan Raamatun edelle. Lapsen mieli on kadonnut. "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan." Matt. 18: 3. On tultava lasten tavoin nöyrästi luottaen eikä saa katsoa ylön Jumalan seurakuntaa, maan päällä olevaa Jeesuksen ruumista, ja samalla häntä, joka Jeesuksen on lähettänyt. On tehtävä parannus Jumalan valtakuntaan. Kaste – hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa – velvoittaa meitä opettamaan lapsia pitämään kaikki, mitä Jeesus on meille käskenyt. "Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin. He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee." Ps. 22: 31 – 32.

"Asahin opetus: Kuule kansani, minun lakini. Kallistakaa korvanne minun suuni sanoihin. Minä avaan suuni sananlaskuun ja vanhat tapaukset muistelen, jotka me kuulleet olemme ja tiedämme ja meidän isämme meille jutelleet ovat. Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeen tulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitään, jotka hän on tehnyt. Hän sääsi todistuksen Jaakobista, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isämme opettaa lapsillensa, että vastatulevaiset oppisivat ja lapset, jotka vielä syntyvät, kun he kasvavat, että hekin ilmoittaisivat lapsillensa, että he panisivat Jumalaan toivonsa ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä." Ps. 78: 1 – 7. Kasvattajan tehtävä on vaikea. Vain Jumalan avulla voimme oikein kasvattaa. Lasten viettelijöitä on paljon. Ethän sinä vain ole auttamassa tätä työtä esim. ostamalla kotiisi television tai hyödyttömiä kirjoja tai tilaamalla tarpeettomia kuvalehtiä. Usko huonoutesi lasten kasvattajana anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Vanhurskaan rukous voi paljon. Se voi aivan kantaa luopuneita lapsia parannukseen.

Toivotan kaikille uskoville Jumalan rauhaa ja sinulle joka et kuulu meihin, unettomia öitä, jotta heräisit huomaamaan tuomion alaisen tilasi, sillä se on suurinta rakkautta, että sinua kehotetaan parannukseen.

Erkki Sippola
Päivämies 3.2.1965


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 12 Joulu 2018, 12:53
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron