Sotisit kuin jalo sotamies, pitäen uskon ja hyvän omantunnon
Jumalan valtakunta on rauhan valtakunta. Profeetallinen sota ja veriset vaatteet pitää tulella kulutettaman ja Hänen nimensä on monien muiden ominaisuuksien lisäksi Rauhan Päämies. Onko Pyhän Paavalin kirjoitus ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa ja itsensä Herran Kristuksen tuoman rauhan kanssa? Ei varmasti ole. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään: Kun me olimme uskosta vanhurskaaksi tulleet, meillä on rauha Jumalan kanssa. Rauha ei tullut maailman kanssa, ei oman turmeltuneen lihan ja veren kanssa, eikä sielunvihollisen, perkeleen kanssa. Pyhä Pietari kirjoittaakin: Meidän vastustajamme perkele käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän saisi niellä. Häntä vastaan seisokaa. Itse Mestari sanoo: un minä rauhaa julistan, he sodan nostavat. Siksi apostolinen tervehdyskin julistaessaan rauhaa, julistaa nimenomaan Jumalan rauhaa! Aikanamme on paljon ääniä, jotka moittivat Jumalan lapsia siitä, että he hyökkäävät ja sotivat, rajaavat asioita ja ihmisiä. Kyllä kai harhalyöntejä tulee, kuten Pietarille. Emme liioin kyllin hyvin muista apostolin kehotusta; mikäli se teistä riippuu, pitäkää rauha kaikkien kanssa.
KUN JUMALA suuressa armossaan sai parannuksen armon kautta meitä uudesti synnyttää, tunsimme, mitä Jumalan rauha on. Ei silloin tehnyt mieli sotia ihmisiä vastaan. Ei tämä mieli ole lapsuuden kristitylläkään. Mutta ihmeellinen into tuli säilyttää sydämellä saatu rauha, ja hätä tuli siitä lähimmäisen suhteen, että vielä rauhasta osattomatkin sen käsittäisivät. Meille on Pyhä Henki kirkastanut ja Raamatun sana sekä oma kokemus, että sielunvihollinen on rauhan vihollinen, se on sielun murhaaja ollut alusta saakka." Uskon jalo taistelu onkin taistelua saadun Jumalan rauhan säilyttämiseksi, taistelua syntiä ja epäuskoa vastaan. Ulkopuolinen tarkkailija ei näitä ymmärrä. Sen osoittaa mm. abiturienttien kesken käyty keskustelu: Ettekö edes yhtenä iltana elämässänne voisi tulla ravintolaan juhlimaan
kanssamme. Onko se niin tarkkaa. Vastaus: emme voi. Siinä nuoremme kävivät sotaa uskonsa ja Jumalan rauhan, saamansa rauhan puolesta. Jumala varjelkoon heitä.
Aidat ja muuri
YLHÄÄLTÄ kuuluu kutsu yhteistoimintaan, purkamaan väliaidat kaikkien uskontojen ja suuntien väliltä. Eivät kristityt ole rakentaneet uskontoja ja niiden väliaitoja. Seurakunnan Herra, Rauhan Päämies on kyllä oman valtakuntansa suojannut muurilla ja asettanut meidätkin vartiopaikalle, ettei muuria purettaisi, ja samalla huutamaan "korkealla äänellä": oven kautta, oven kautta, sisälle. Sillä jos joku tulee sisälle muualta kuin oven kautta, se ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan. Näinhän Jeesus sanoo Hyvä paimen ja lammashuone vertauksessaan. Kristitty ei ole kuoleman asiamies, vaan elämän asiamies, niin tässä kuin laajemmassakin merkityksessä; yrittää estää vihollisen raatelemasta lauman lampaita. Historia ja kokemus osoittavat kuitenkin, että paha vihollinen ja synti saattaa kylvää väärän sodan siementä uskovien keskuuteen. Raamatussa on tästä monia esimerkkejä ja varoituksia.
Mistä sitten riidat kamppaukset tulevat? Apostoli Jaakob sanoo niiden johtuvan teidän himoistanne, se on meidän himoistamme. Uudestisyntymisessä ei vanha aatami tehnytkään parannusta. Edellä tulikin jo esille kolme päävihollista. Oma liha on niistä juuri se, josta pahat himot lähtevät. Moni uskova onkin kokemuksesta kuvannut oman turmeltuneen luonnon vihollisista vaikeimmin voitettavaksi. Onpa siihen historian kirjoittajakin kiinnittänyt huomionsa. Mm, sanotaan eräästä hallitsijasta, että Hän marssitti joukkonsa Tanskan salmen yli Tanskan maalle. "Hän teki sen," mutta itseään miesparka ei voittanut.
TURHAAN Ei pyhä raamattu puhu uudesta kuuliaisuudesta. Se on parempi uhria.
Kokonaisuutena tekisi mieli sanoa: Kun kilvoituksen tavoite, viheliäisyytemme tuntemattomuuden tähden laskee liian alas, silloin tulee uskon taistelusta toivoton. Tarkoitan sitä, että sielun pelastumisen rinnalle tulee muita tavoitteita, jotka samaistuvat kristillisyyden kanssa. Poika ylitse huoneen, jonka huone me olemme. Näin Heprealaiskirje. Te olette Kristuksen ruumis ja jäsenet keskenänne jne. Näin Paavali korinttolaisille. Vähävoimainen uskonsisar ja -veli. Saatat ajatella: sydämeni on täynnä toiveita ja rukouksia kaiken ajallisen hyvän takia. Pyydä vain ajallistakin hyvää Jumalalta. Sinä tarvitset sekä ajan, että iäisyyden lahjoja ylhäältä. Muistamme vain, ettei Jumalan valtakunta ole, niin kuin hengen halu onkin, minun käsikassara aikaa varten, ei yksin minun valtakunta. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ja minuakin varten ajassa, mutta ennen muuta iäisyyttä varten. Kun tavoitteena taistelussa säilyy Jumalan armon ja kunnian taivas, kirkkauden maa, sinä varot puskemasta heikkoja karitsoita. Syöt ruohoa et "papanoita" ja korjailet tapahtuneita pienimmiltäkin anteeksi pyydellen. Joka minua seuraa, kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä joka päivä. Näin sanoo Hän, joka kutsui kilvoitukseen. Katsotaanpa, kuinka verinen Hyvä Paimen oli sotiessaan laumansa puolesta. Eikä Hän väisty keulapaikasta vieläkään, siihen kun ei muista ole. Pyhässä Hengessä julistettu ja uskottu evankeliumi on voima omaa minääkin vastaan, voima, viimeistä vihollista, kuolemaakin vastaan.
KATSELLAAN uskossa Uhrikaritsaa, kooten niitä kukkia, joita Getsemanen ja Golgatan sovintoteko sai ylösnousemisen kedolle kukkimaan. Ne ovat aineksia kunnian kruunuun.
Jeesuksen nimessä ja veressä uskomme synnit anteeksi rauhaan ja vapauteen asti.
Nyt Herran seurakunta, ei heitä toivoaan,
vaan katsoo taivaanrantaa,
pesten verellä tuntojaan
Kasvaako usko siitä?
En tiedä. – siinä antajan määrä on.
Mut kaiken Valtias ja
Valtakunta, joka puolella,
yläpuolella muiden vaihtoehtojen on.
Siks' uskonkin uskon
5. 2. -71. Frans Leppänen
Päivämies helmikuun 24 päivänä 1972