Jumalan Pojan Henki

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Jumalan Pojan Henki

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Kesä 2011, 07:33

Jumalan pojan Henki


Luuk. 9: 51 – 62
Kuulemamme Luukkaan evankeliumin sana puhuu meille Jeesuksen tiestä ja sen tien seuraajista. Jeesus on matkalla ylös Jerusalemiin. Tällä matkalla hän tulee samarialaisten kylään ja lähettää sanansaattajat edellänsä pyytämään majaa itselleen. Mutta tuossa kylässä ei tahdota ottaa häntä vastaan. Silloin opetuslapset, Jaakob ja Johannes, sanovat Herralle, että entäpä he pyytävät tulta taivaasta, joka kadottaisi heidät. Mutta Jeesus sanoi: "Ettekö tiedä minkä kaltaisen Hengen te olette? Ei ihmisen Poika ole tullut kadottamaan ihmisten sieluja, vaan vapahtamaan."

Näin tietämättömiä näyttivät olevan ensimmäiset opetuslapset. Kolmatta vuotta he olivat kulkeneet Mestarinsa seurassa, mutta eivät sittenkään käsittäneet hänen Henkensä tavalla. Onko näin, veljeni ja sisareni, että meidänkin elämässämme monta kertaa puuttuu sitä Henkeä, mikä oli Vapahtajalla. Meidänkin lihallinen mielemme tahtoisi saavutettavan nopeasti voittoja Jumalan työkentällä. Me, saarnaajat ja papit, näkisimme mielellämme, että se sana, joka meidän suumme kautta kaikuu ihmisten sydämille, saisi nopean vastaanoton. Mutta me saamme murheeksemme havaita, että on vastahakoista mieltä, niin kuin oli Samarian kylissä. Ei ole aina vastaanottavia sydämiä. Ehkä meidänkin mielemme käy silloin apeaksi, ja meidän sydämemme täyttää Jaakobin ja Johanneksen luonto. Me rukoilemme tulta taivaasta, joka kadottaisi. Mutta se ei mahtane olla sitä tulta, jota Herra oli tullut tuomaan tämän maan päälle. Se on monta kertaa sitä tulta, mikä lähtee meidän turmeltuneesta sydämestämme. Se ei ole Jumalan Hengen tulta. Siksi Jeesus sanoi näillekin omillensa: "Ettekö te tiedä, minkä Hengen te olette."

Mikä se on Jumalan Pojan Henki?
Eikö se ole rakkauden Henki? "En minä ole tullut kadottamaan ihmisten sieluja, vaan vapahtamaan." Se on rakkauden Henki, joka vaikutti Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Se rakkauden Henki se ei käynyt toivottomaksi silloinkaan, kun ei toivoa näyttänyt olevan. Tätä rakkauden tulta, sitä me tarvitsemme. Sitä varmaan sinäkin, veljeni ja sisareni seuravieras, olet tullut täältä etsimään, sillä sinulla on itsessäsi sitä turmeltuneen ihmisen mieltä, joka siellä kotoisessa, arkisessa elämässäkin niin monta kertaa tahtoo pulpahtaa esiin. Mutta sinä näet murheella, että sinussa on niin vähän vielä sitä Henkeä, mitä oli Vapahtajalla, rakkauden mieltä.

Me ajattelemme monta kertaa seisoessamme jumalattoman maailman keskellä, kilvoitellen hyvän omantunnon puolesta, me toivomme, että myös meidän omamme ja rakkaamme olisivat samalla tiellä juoksemassa. Me ehkä heille puhummekin, mutta onko puheemme suloista rakkauden sanomaa noille Jumalan hylkääjille ja Jumalan armon käsittämättömille? Ehkä monta kertaa on siihen puheeseen sekaantunut sitä, mikä on meistä itsestämme kotoisin, mikä ei olekaan ylhäältä laskettua tulta, vaan se on meidän oman turmeltuneen mielemme tulta. Me sanomme silloin sellaisia sanoja, jotka eivät ole rakentamassa ja jotka eivät ole kutsumassa, jotka eivät ole vetämässä, jotka eivät ole kirkastamassa Jumalan Poikaa. Ehkä me silloin. monesti lähdemme ikäänkuin tyytyväisin mielinkin pois ajatellen: "Me olemme ratkaisevan sanamme sanoneet noille uskottomille. Me olemme varoittaneet heitä. Me saamme nyt kulkea huolettomasti. Meidän ei enää tarvitse kantaa murhetta heistä." Mutta onko tämä Vapahtajan mieli? Jeesus sanoo, "ettei hän ole tullut kadottamaan, vaan vapahtamaan ihmissieluja." Niin on, veljeni ja sisareni, että Herra Jeesus Kristus, Hän on tullut vapahtamaan ihmissieluja, ei niitä kadottamaan.

Taivaan tulta

Me tarvitsemme tätä Vapahtajan mieltä. Me tarvitsemme sitä rakkauden tulta, mitä oli Hänen sydämessänsä, että se saisi kipinänkään tavoin palaa meidän sydämissämme, ja voisi sytyttää sitä tulta tässä maailmassa, jonne Herra on tullut tulta heittämään.

Mutta siinä suhteessa on tänne saattanut tulla minun kanssani monta kylmärintaista, jotka tuntevat ja käsittävät: ei minussa näytä olevankaan sitä tulta; minulta puuttuu rakkauden mieltä; minun sydämessäni näyttää olevan turmeluksen mieli niin lähellä. Minussa on niin paljon luonteen vikoja, niin paljon senkaltaisia kasvannaisia, jotka ikäänkuin kätkevät, ja peittävät kokonaan sen rakkauden tulen, jonka Herra on tahtonut minunkin sydämessäni sytyttää. Näin me ehkä joudumme huokaamaan: Minä olen niin helposti ärtyvä, niin hermostunut, ja ehkä siitä johtuu, että minun rakkaani, siellä kotona, näkevät minut niin kelvottomana ja huonona kristittynä, joka heikosti kirkastan sitä taivaan rakkautta, jota Vapahtaja on tullut tähän maailmaan tuomaan.

Siitä varmasti, veljeni ja sisareni, sinä itse olet kärsinyt kaikkein eniten. Siitä sinun sydämessäsi on ollut murhe ja kipu. Siksi sinä olet tullut näihinkin suviseuroihin, että saisit kuulla, vieläkö rakkauden Jumala tämänkaltaista, näin huonoa, näin suuria luonteen vikoja kantavaa jaksaa kuljettaa matkassaan. Mutta sinä olet varmaan kuullut näissä juhlissa, että elävällä Herralla on vielä rakkauden Henki sinua kohtaan. Ei hänellä ole senkaltainen mieli kuin sinulla on. Eikä hänellä ole niitä luonteen vikoja, mitä sinulla on, vaan hän vieläkin sinua rakastaa, rakastaa niin paljon, ettei heitä sinua armohuoneensa ovesta ulos, vaan tahtoo lapsenaan kuljettaa, perille saakka. Siinähän se on Jumalan rakkauden suuruus ilmennyt sinua ja minua kohtaan, että tämänkaltaista matkantekijää Herra tahtoo vielä lapsenansa pitää. Eikö se ole suurinta rakkautta, mitä milloinkaan on tullut maailmaan! Ja kun sinua Jumala on näin rakastanut ja näin rakkaudella on sinua lähestynyt näinäkin päivinä, niin sinä olet varmaan tehnyt hyviä lupauksia ja päätöksiä, että kun minä täältä palaan kotiin, kotoiseen ympäristöön, niin minä lasken käteni omaisteni kaulaan ja minä puhun niille siitä Jumalan suuresta rakkaudesta, mikä minua on kohdannut tässä armon ajassa. Se rakkaus varmasti voittaa. Se voittaa heidänkin sydämensä niin, ettei yksikään heistä voi sen rakkauden ulkopuolelle jäädä.

On hyvä, veljeni ja sisareni, että sinulle on Jumala näin antanut voiman, antanut sinulle uuden voiman ja uuden Hengen. Se ei ole tästä maasta kotoisin, vaan se on ylhäältä laskettu Hengen tuli, joka polttaa nyt sinun sydämessäsi. Se tahtoo kiiruhtaa sinun askeleitasi, että saisit sitä tulta olla heittämässä tässä maailmassa. Että saisit olla jakamassa sitä, niin että mahdollisimman monet tulisivat siitä osallisiksi.

On se kallis asia, veljeni ja sisareni, että meillä on näin hyvä Jumala, joka meitä vielä näin paljon rakastaa, että Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa vielä armonsa osoittaa ja antaa vielä anteeksi kaikki matkan viat ja puutokset kalliissa nimessään ja sovintoveressään!

Sitä Jumalaa me tarvitsemmekin. Sitä Juma laa, joka jaksaa meitä kantaa vielä iäistä kotimaata kohden. Niin on Herran Hengen mieli. Tähän armon valtakuntaan, tähän rakkauden valtakuntaan Herra on tullut kutsumaan kaikkia ihmisiä. On tullut kutsumaan tämänkin kaupungin asukkaita. Täältä on näinä päivinä kaikunut Jumalan kutsuvan rakkauden ääni. Kunpa Herran ei tarvitsisi tämänkin kaupungin, kohdalle valittaa, voi, sinua, sillä et tuntenut etsikkoaikaasi. Et tuntenut sitä Jumalan rakkautta, joka polttavana on laskeutunut sen ylle, vaan hylkäsit sen. Kunpa yksikään ihmissydän ei sitä hylkäisi omaksi kadotuksekseen.

Jeesuksen seuraaminen

Nyt kuulimme tässä evankelistan kertovan kolmesta miehestä, joitten sydämet näyttää ikäänkuin Jumalan Pojan rakkaus voittaneen. Siellä oli tiellä yksi mies, joka tulee Herraa vastaan. Hän on varmaan kuullut hänen puheensa. Ihmeellinen saarnaaja, jolla on voima ja valta! Hän on ehkä nähnyt hänen merkilliset voimatekonsa, ja silloin tuo mies on ikäänkuin rakastunut tuohon saarnaajaan. Hän on ajatellut: minä seuraan sinua, kuhunkas ikinä menet, Herra. Sehän näytti niin lupaavalta, niin hyvältä ja kauniilta päätökseltä, jota me odottaisimme jokaiselta, jokaisen ihmisen suusta.

Mutta merkillinen on Herran antama vastaus tälle seuraajalle. Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla ovat luolat, ja taivaan linnuilla pesät, mutta ei Ihmisen Pojalla ole, kuhunka hän päänsä kallistaisi." Olisimme ehkä odottaneet Herralta toisenlaista vastausta. Kenties tällaista: "Tule, ystävä rakas. Onpa hyvä ja kallis asia, että sinäkin tulet minun seuraani, minun tietäni kulkemaan." Mutta tämä vastaus on ikäänkuin torjuva, luotaan työntävä. Miten se sopii yhteen sitten sen Herran kanssa, josta äsken sanoimme, että hän on rakkauden Herra? Rakkaudessaankaan Herra ei ole sokea, sillä rakkaudessaankin Herra tuntee meidät. Hän tuntee meidän sydämemme. Tuntee minkä kaltaiset me olemme. Mikään ei ole hänen edessään salattua. Niin ei ollut tämänkään miehen kohdalla. Herra näki, että tällä miehellä oli kyllä innostusta. Hän oli ikäänkuin joukon mukana innostunut kauniista puheista. Hänen sydämensä olivat täyttäneet hyvänolon tunteet, ja hän oli tehnyt päätöksen lähteä seuraamaan Herraa. Mutta Herra näkee, että tällä seuraajalla taitavat olla väärät kuvitelmat hänen tiestänsä, senkaltaiset kuvitelmat, että hänen tiensä kulkeminen on ikäänkuin ruusujen ja kukkasten päällä kulkemista. Siksi Herra sanoo ikäänkuin varoittavan sanan: Minun tieni ei ole suinkaan senkaltainen tie kuin sinä kuvittelet. Sillä tiellä ei saavuteta mitään suuria voittoja. Minun tieni on ristin kaita tie. Sillä tiellä on vaivaa, sillä tiellä on tuskaa, sillä tiellä on murhetta. Sillä tiellä ei suinkaan ole ihmisten kiitosta ja maailman kunniaa. Luontokappaleetkin ovat enemmän tämän maailman suosiossa kuin Jumalan Poika ja Hänen seuraajansa.

Tästä Herra varoittaa tätä tunteitten varassa matkaan lähtevää seuraajaa. Eivät tunnelmat kestä kauan. Ne häipyvät arkisen elämän kilvoituksen kentällä. Siellä loppuu myös silloin matka ja vaellus, jos se on rakennettu vain ihmistunteitten ja kuvitelmien varaan. Ne romahtavat maahan kuin pilvilinnat, ja tuo, joka näytti niin voimakkaasti lähtevän Herraa seuraamaan, lähteekin maailman tielle.

Niin on, veljeni ja sisareni. On hyvä, että Jumala meitä rakkaudellaan juottaa. Jumala meitä matkaan saattaa. Jumala meitä irrottaa maailmasta, mutta me emme kulje hänen seurassaan ja hänen tietään tunteiden varassa, vaan me kuljemme yksinomaan hänen sanansa varassa. Se sana se pitää arkisen elämänkin keskellä. Tunteet loppuvat, vaikutelmat vaihtuvat, mutta Herran sana pysyy järkkymättä maailman loppuun saakka. Siksi meidän uskomme, meidän tiemme ja matkamme tulee olla rakennettuna tälle sanalle silloin, kun Herran sana saa meitä kutsua, pitää ja kuljettaa elämän kaidalla tiellä. Silloin me voimme ottaa vastaan myös ristin painon. Silloin me voimme kulkea Herran seurassa tyytyväisin mielin, ja iloita silloinkin, kun risti painaa ja matka tuntuu raskaalta ja sydämessä on ikään kuin kuollutta ja kylmää, eikä mitään tunne.

Jumalan sana on sittenkin kaiken yläpuolella. Siitä sinä, kylmäntuntoinen ja heikkouskoinen saat sittenkin pitää kiinni. Se pohja ei petä. Siksi on hyvä ja kallis asia, että näissäkin seuroissa on kaikunut kalliina jumalan sana. Me emme ole tulleet tänne ihmissanaa kuulemaan, vaan Herran omaa sanaa, että se sana saisi meitä ruokkia, se sana saisi meitä virvoittaa, se sana saisi meitä nostaa, se sana saisi meitä kuljettaa eteenpäin.

Mutta me kuulimme tässä myös olevan toisenkaltaisia seuraajia. Siellä oli mies, jolle Herra sanoi:

"Seuraa minua"

Herra kutsui tätä miestä. Herra lähetti sanan tuolle miehelle. On hyvä lähteä silloin seuraamaan Herraa, kun Herra lähettää sanan, kutsuu. Ei lähdetä silloin omin päätöksin, omin voimin matkalle, vaan Herran kutsumana. Herra kutsuu vieläkin, mutta ei mitään ihmeellistä pilvien tietä, vaan Herra kutsuu edelleen sanansa kautta. Sana on edelleenkin Herran seurakunnan keskellä. Se sana on Herran Hengen elävöittämä sana, ja sen sanan Herra on lähettänyt ja lähettää maailmaan opetuslastensa suun kautta. Jos täällä on nyt, näissä juhlissa joku ystävä, joka on kaivannut ikäänkuin itselleen sitä, että minäkin saisin lähteä Herraa seuraamaan, mutta on ajatellut, että kutsu tulee jotakin ihmeellisten kokemusten tietä. Jotakin senkaltaista, joka on aivan yli ymmärryksen käsittämätöntä, niin minä, ystävä rakas, tahtoisin varoittaa sinua näistä kuvitelmista. Herra kutsuu edelleenkin sanansa kautta. Hänen sanansa on jätetty tänne aikaan. Sana on lähestynyt sinua nyt näinä päivinä, ja sinun tulisi nyt kuunnella sitä sanaa ja totella sitä ja lähteä sen sanan mukaan seuraamaan elävää Herraa. Ei sinun tarvitse mitään sen ihmeellisempiä kuvitelmia rakentaa Kristuksen tien seuraamisesta. Sinua on kutsuttu näinäkin päivinä ja kutsutaan edelleen.
Tule!
Tule, seuraa Herraa Jeesusta Kristusta! Tule senkaltaisena kuin olet. Tule siltä paikalta sentuntoisena kuin tänä päivänä itsesi tunnet. Niin huonona, kelvottomana sinulla on lupa lähteä Jumalan kansan kanssa matkaan seuraamaan. Jos sinä et rohkene näin yleisellä kutsulla lähteä Herraa seuraamaan, sinulla on vielä lupa henkilökohtaisesti kysyä. Täällä on niitä matkaystäviä, jotka Herran sanansaattajina toimivat, ja ne voivat sinua rohkaista.

Tule, ystävä rakas, sinäkin Herran Jeesuksen valtakuntaan!
Tule Hänen lapsenansa matkaa tekemään! Sinut saatetaan matkalle. Sinut asetetaan rauhan tielle, ja sinä saat kokea, että Kristuksen seuraan on tie avoinna kaikille. Ei ketään suljeta ulkopuolelle. Mutta lähdetkö sinä sitä kutsua seuraamaan? Tuo mies, jolle tuo kutsu tuli, ei lähtenyt. Miksei lähtenyt? Hänellä oli esteensä. Onko niin, että sinullakin on esteitä? Tällä miehellä oli inhimillisesti katsoen hyvä syy kieltäytyä lähtemästä Herran seuraan aivan siltä paikalta. Tämä mies nimittäin esitti tämänkaltaisen esteen: "Herra, salli minun ensin mennä hautaamaan isäni." Eikö se tunnu luonnolliselta esteeltä? Sehän on viimeinen palvelus rakkaille omillemme. Kukapa sitä ei tahtoisi olla suorittamassa! Tahtoisimme olla ikäänkuin haudan ääressä viimeiset hyvästit heittämässä. Mutta Herralle tämä este ei näytä niin vakavalta kuin tälle miehelle, vaan Herran antama vastaus oli tämä: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."

Anna kuolleiden haudata kuolleitansa! Merkillinen vastaus. Ja tehtävä: "Mene ja julista Jumalan valtakuntaa!" Niin, saattavatko ne kuolleetkin pidättää meitä tulemasta Jumalan valtakuntaan ja Kristusta seuraamasta. Voivatpa saattaa. Sillä saattaa olla meidän rinnallamme, meidän kodissamme kuolleita, hengellisesti kuolleita omaisia, rakkaita, jotka saattavat todella pidättää meitä Herran kutsua seuraamasta. Me tunnemme sydämellämme Herran kutsun, me käsitämme, että tuo kutsu on oikea. Minun pitäisi lähteä seuraamaan, mutta me ajattelemme, mitähän ne siellä kotona sanovat. Mitähän sanoo isä tai äiti, mitähän sanoo veli tai sisko, mitä he arvostelevat jos minä lähden Jumalan kansan kanssa matkaa tekemään, Sen kansan kanssa, joka maailman silmissä ei ole suurenkaan arvoinen? Ehkä ne arvostelevat, niin kuin ovat arvostelleet tähänkin saakka. Ehkä he sanovat murhaavan sanansa. Kun sinäkin lähdet sen joukon matkaan, sinä koko suvun maineen tahraat, häpäiset koko kodin. Silloin tuon seuraajan sydämessä ikäänkuin tukehtuu tuo Herran kutsu. Silloin hätä ikäänkuin puristaa sydäntä, ja silloin tuo raukka saattaa jäädä sinne kuolleitten seuraan "kuolleita hautaamaan," eikä lähdekään Herran kutsua seuraamaan. Näin on saattanut käydä monelle, joka on tuntenut sydämessään Jumalan Pojan rakkauden kutsun ja ajatellut, että kyllä olisi hyvä, jos minäkin saisin jumalan lapsena matkaa tehdä. Mutta siellä kotoisessa elämässä ovat hengellisesti kuolleessa tilassa olevat omaiset pidättäneet ja estäneet tuon hyvän päätöksen toteutumista. Pidättäneet tähän hetkeen saakka, ja näin on Herran kutsu lykkäytynyt päivästä toiseen.

Voi, ystävä rakas, jos sinun kohdallesi näin on, niin se voi olla vaarallista. Sinäkin tulet kuolleiden mukana haudatuksi iankaikkiseen pimeyteen ja helvetin vaivaan. Älä sen tähden anna niiden estää sinua Jumalan Pojan kutsua seuraamasta. Älä kuuntele niitä! Älä ajattele mitä he sanovat, mitä maailma arvostelee, vaan kuuntele sinä sitä, mitä sydämelläsi kuulet Jumalan kutsuna ja seuraa sitä ja sinä saat kokea sen ihmeen, että Jumalan voima kantaa sinua, kantaa ihmeellisesti tässä maailmassa. Et sittenkään ole yksin. Vaikkapa menettäisit isäsi ja äitisi, tai veljesi ja sisaresi, niin sinulla on paljon matkaystäviä tässä maailmassa. On Jumalan lasten keskellä veljiä ja sisaria. Siellä on äitejä ja isiä, jotka hoitavat sinua, hoitavat jokaista, hoitavat nuorta ja vanhaa. Et jää orvoksi, vaan sinulla on taivaallinen Isä Isänä ja Herra Jeesus veljenä, ja sinä saat Hänen seurassaan kokea sen, mitä et milloinkaan koe maailmassa, et milloinkaan kuolleiden valtakunnassa, vaan elävien valtakunnassa. Sen tähden, ystävä rakas, minä Kristuksen rakkauden kehottamana sinua vielä varoittaisin: Älä, ystävä rakas, jää maailman valtakuntaan, vaan käy sisälle Jumalan valtakuntaan Jumalan lapsen matkaa tekemään.

Minä seuraan sinua

Me kuulimme siellä vielä kolmannenkin miehen. Jeesus näki tien varrella miehen, jolla näyttää olevan samankaltainen päätös, kuin ensimmäisellä seuraajalla. "Herra, minä seuraan sinua. Mutta salli minun ensin mennä hyvästi jättämään niitä, jotka minun kotonani ovat." Mutta Jeesus sanoi hänelle, että kuka ikänä kätensä auraan laskee ja taaksensa katsoo, ei se ole sovelias Jumalan valtakuntaan. Tällä miehellä on myös halua lähteä Herran seuraan, mutta hänellä on myös esteensä. Herran olisi sallittava tehdä hänen jotakin, hyvästijättö. Inhimillisesti katsoen kaunis ajatus! Ehkä sinullakin, ystävä rakas, on myös tällaisia inhimillisesti katsoen niin välttämättömiä, tärkeitä esteitä. Ei ole nyt sovelias aika. Salli minun ensin tehdä sitä ja sitä. Ehkä minun pitäisi omaa elämääni jollakin tavalla muokata ja parantaa, että minä voisin tulla Jumalan valtakuntaan, mutta eihän se nyt ole mahdollista että minä tämänkaltaisena, tältä paikalta, lähtisin seuraamaan. Näitä esteitähän me monta kertaa kuulemme maailmasta kun kutsumme Jumalan valtakuntaan käymään sisälle. En ole tarpeeksi vielä herännyt. En tunne syntieni syvyyttä. En ole katunut kyllin katkerasti, en ole sovittanut maailmassa rikkomuksiani. Sitten, kun minä kaiken tämän olen tehnyt, sitten, sitten, Herra, minä tulen, sitten minä olen kelvollinen sinun valtakuntaasi. Eikö tämän kaiken takana ole se ajatus, että meistä perisynnin turmelemista ihmisistä tulee omalla teollamme, omalla kasvatuksellamme, omilla toimenpiteillä Jumalan kirkkauteen sopivia. Se on niin helposti iskeytyvä ajatus ihmisymmärrykseen, niin järkeen käypä. Tällä tavalla moni ihminen ajattelee, eikä voi käsittää sitä, ettei ihminen voi tässä maailmassa itseään soveliaaksi tehdä Jumalan valtakuntaan, ei voi parantaa itseänsä, ei tule paremmaksi kulkiessaan maailmassa, vaan tulee yhä pahemmaksi ja pahemmaksi.

Sen tähden on kallis asia, että Jumala kutsuu sinua siltä paikalta kuin olet ja kutsuu senkaltaisena kuin sinä olet ja tahtoo ottaa sinut vastaan sen kaltaisena kuin olet, sillä Herra tietää, että sinun parannustyösi on toivotonta työtä. Parhainkin teko Herran edessä on sinun kohdallesi kuin saastainen vaate, se ei milloinkaan kelpaa Jumalan edessä. Etkä sitä tietä, ystävä rakas, milloinkaan Jumalan kirkkautta saavuta. Mutta armosta Herra antaa sinulle autuuden, ei meidän tekojemme kautta, ei itsemme kautta. Vaan sen tähden, että Hän on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa sinua niin paljon rakastanut, että on antanut Hänet sovintouhriksi sinun synneistäsi, niin että jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi ja Jumalan rauhan omalletunnollensa. Näin riistetään sinulta, ystävä rakas, omien tekojesi ja toiveitten ja kuvitelmien tie ja sinun täytyy tulla lapsen kaltaiseksi ja ottaa vastaan Jumalan armo niin mahdottoman tuntoisena kuin olet. Jumala tekee mahdottoman mahdolliseksi. Jumala kelpuuttaa sinut. Jumala Pojassansa Jeesuksessa Kristuksessa sinut vanhurskauttaa. Eikä ole mitään muuta kelpaavaisuutta, joka Jumalan edessä kestää.

Ehkä täällä on monta, jotka ovat kulkeneet omien tekojen teitä pitkäänkin, mutta jotka tänä päivänä kiittävät Herraa, että minä poloinen sittenkin sain armosta autuuden, ja minut Jumala otti omaksi lapsekseen ihan taivaan armosta, ja minulle antamalla annettiin synnit anteeksi. En olisi itse niitä milloinkaan saanut pois omaltatunnoltani, en katumalla, en itkemällä, en rukoilemalla enkä huokaamalla, vaan että minulle julistamalla julistettiin, saarnaamalla saarnattiin Jumalan valtakunnasta syntien anteeksiantamuksen sanoma: "Tyttäreni ja poikani, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Siinä oli Jumalan armo. Siinä oli Jumalan rakkauden osoitus. Siksi sinun sydämesi veisasi kiitosta Jumalalle, että sinä sait tämän armon ja tämän autuuden. Se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Mutta onko niin, veljeni ja sisareni, että helposti tähän Jumalan armoon tahtoo sekaantua aina jotakin omasta itsestämme. Pitäisi sentään jotakin olla omastakin takaa. Pitäisi olla parempi kristitty. Pitäisi olla voimakkaampi Herran tien kulkija. Pitäisi olla suurempi valo tässä maailmassa. Eikö siinä ole aina takana se ajatus, että meissä itsessämme pitäisi olla jotakin. Mutta meistä ei ole mihinkään, ellei Herra saa olla meissä. Me olemme itsessämme aivan mahdoton ja kelvoton. Se on armojen armo, että Herra lupaa uskon kautta vielä asua tämänkaltaisessakin savikappaleessa. Se lupa on vielä sinullakin, veljeni ja sisareni, tänäkin päivänä. Herra lupaa vieläkin, että sinä saat uskoa. Ei sinun tarvitse kieltää uskoasi Herraan, ei luopua Vapahtajastasi, vaan sinä saat, senkaltaisena kuin olet, kiusattuna ja ahdistettuna, vaivattuna ja rasitettuna uskoa tänäkin armon päivänä, että Karitsan veren voima riittää sinun syntiesi sovitukseksi. Kaikki on täytetty sinunkin puolestasi. Sinä saat vielä tänä päivänä sen uskoa. Ei tarvitse ajatella, riittääköhän sitä vielä huomenna ja vuosia eteenpäin. Emme me sitä saarnaakaan, että sinulle sata vuotta eteenpäin on synnit anteeksi. Ei, veljeni ja sisareni, sitä vaan, että ne ovat tänä päivänä anteeksi. Herra pitää huolen huomisesta päivästä. Emme tiedä, tarvitseeko silloin enää uskoakaan, joko silloin on siirrytty uskosta näkemiseen, joko silloin on savimaja rauennut ja on päässyt Jumalan Pojan verellä pesty sielu vapaaseen ja kirkkaaseen ilmanalaan. Mutta tänä päivänä on sinulla, Jumalan lapsi, lupa uskoa vielä synnit anteeksi Jumalan Pojan sovintotyön tähden. Se armo on sinulla. Kun sinulla on tämä armo, niin ei tarvitsekaan katsella taaksepäin. Ei tarvitse muistella niitä, "jotka takaperin ovat", sillä Jumala, taivaallinen Isä kun antaa anteeksi, niin ei hän muista milloinkaan enää, vaan antaa anteeksi iankaikkisella unhoituksella. Me ihmiset kyllä muistamme. Me muistamme silloinkin, kun olemme anteeksi antaneet, vielä noitakin anteeksi annettuja rikkomuksia. Mutta Herra unhoittaa ne kaikki eikä enää kanna niitä esille. Siksi sinä, Jumalan lapsi, saat jo tänä päivänä autuudestasi iloita, että sinulla on täydellinen autuus valmistettu Jumalan Pojalta, ja sinulle on taivaan kirkkaus Herran luona odottamassa.
Tee sen tähden matkaa toivorikkain mielin iäisyyttä kohti. Amen.

Ossi Ylimaula
1956 Siionin Lähetyslehti, sivu 175 – 179
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Rakkaus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Loka 2012, 20:41

Rakkaus


Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin, niistä on rakkaus. (1 Kor. 13: 13).

Ihmisen eläessä alussa paratiisissa ennen syntiinlankeemusta, saattoi hän sydämessään synnittömänä tuntea Jumalan, joka oli rakkaus. Synnin turmeluksen tunkeutuessa perintönä ihmiskuntaan jo Kain omavanhurskaana miehenä tappoi veljensä Aabelin, jonka veri huusi kostoa. Kain tunsi vikansa sanoen: "Syyllisyyteni on suurempi kuin kantaa voisin." Jumalan kuvan himmennyttyä ihmisessä lankeemusten tähden, Herra antoi Siinailla lakinsa syntien tuntemiseksi. Kaikkivaltias ja kaikkitietävä Luoja, nähtyään näin vaimosta syntyneen joutuvan kirouksen alle, ilmaisi lankeemuksen tapahduttua iankaikkisen rakkautensa sanoen käärmeelle: "Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille, se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." Näin avattiin vanhan liiton kansalle autuus uskolla omistettavaksi. Uuden liiton ihmisinä uskomme täyttyneeseen tosiasiaan. Sovintotyö on tapahtunut maailman syntien tähden.

"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3: 16) . Voi, miten paljon tässä on rakkautta ja evankeliumia! Jos puhumme tästä uskottomille, niin sitä moni pitää vain tyhjänä ja houreena, vaikka kuinka kaivattaisiin kipeästi todellista rakkautta, jota ei tunneta. Rakkaudestahan puhutaan usein huumorin ja jännityksen yhteydessä. Jalo asia vedetään näin lokaan. Ei ihme, että maailma on levoton. Siltä puuttuu "Hengen hedelmä, rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen." (Gal. 5: 22). Tämän vuoksi meidän pitäisi saarnata maailmalle parannusta sekä "hyvällä että sopimattomalla ajalla" ja osoittaa rakkautena Häntä, Herraamme kohtaan.

Etenkin nuoren kristityn sopisi palauttaa mieleensä seuraavat raamatunlauseet: "Maailman rakkaus on, vihollisuutta Jumalaa kohtaan." – "Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi, mutta te ette ole maailmasta, siksi maailma vihaa teitä." Näitä muistellessa, ymmärtää katoavan maailman oman sielunsa viholliseksi ja iäisyysmatkamiehen sydämessä viivähtää koti-ikävä niin kuin vanhalla Paavalilla aikanaan: "Halu minulla olisi täältä eritä ja olla Jumalan kanssa" tai niin kuin virren tekijällä: "Täällä ihana on olla kyllä monen mielestä, vaan kuitenkin parempi kuolla ja päästä synnistä." Sydämen ollessa kiinnitettynä tähän aikaan, ei uskon lamppu voi Pyhän Hengen öljystä palaa ja riutuen sammuu elävän toivon kipinä. Varjelkoon tästä meitä taivaallinen Isä.

Matkamiehen jalat saattavat tällä tiellä likaantua ja hän itsekin usein kuormittuu ja rasittuu niin, ettei jaksa julistaa rauhaa. Silloin — hän ikään kuin pysähtyy ja vavahtaa. Mutta muistaa samalla, että "Siionissa ovat avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan." Ja "armo opettaa jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot ja hurskaasti ja siveästi vaeltamaan."

Tulee korvaamaton vahinko, jos luovutaan Jumalan seurakunnasta, jonka koossa pitävä voima on rakkaus, sillä se on jo täällä murheen laaksossa ”vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä." Emmehän tahdokaan, vaan sanomme, kuten eräs vanha ennen: "Kun sinä, Herra olet omanani, en minä mistään maan päällä huoli, vaikka minun ruumiini ja sieluni vaipuisi, niin sinä kuitenkin olet sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti."

Nykyajan kristityillä, etenkin nuorilla, on omat vaikeutensa monessa suhteessa. Heidän on omantunnon ja Pyhän Hengen valossa valittava kirjallisuutensakin, heidän rakkaimmaksi kirjakseen tuleekin näin kirjojen Kirja. Eräs tunnettu kirjailija puhuu kerran erästä kirjaa arvostellessaan pitalitartunnasta. Huonolla kirjallisuudella saattaa olla oma psykologinen osuutensa jopa rikoksiinkin. Monet kirjat puhuessaan rakkaudesta, turmelevat kalleimpia arvoja ja sumentavat oikeata hengellistä näkemystä.

Ulkopuolella, väärässä hengellisyydessä olevat tekevät rakkauden työtä monin tavoin hyviä tarkoituksia tukeakseen. Viimeisellä tuomiollakin he tarkasti muistavat hyvät tekonsa. Näitä eivät oikealle puolelle erotetut muista, mutta kuitenkin heidät kelpuutetaan tavaan perillisiksi, sillä he tietämättään ovat palvelleet Kunnian Kuningasta vähimmässä veljessä ja sisaressa. Jos kirkastat väärälle profeetalle hänen tilansa sellaiseksi kuin se on, mikä olisi mitä suurinta rakkautta, niin hän vetoaa sanan kohtaan: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Tämä on lavean tien matkaajan yhteinen tunnusmerkki. Ei tarvitse lukea Raamattua eikä kuunnella Jumalan sanan saarnaa, ja kuitenkin tiedetään, että tämä on Raamatussa. On kyllä, totta se on. Mutta yhtä varmasti on myös: "Tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta, sillä heidän tekonsa olivat pahat." (Joh. 3: 19) Kuinka ihanaa totuutta onkaan: "Jokainen, joka tulee ovesta sisälle lammashuoneeseen on Hänelle otollinen, ja myös: "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3: 17).

Rakkaudella on käytännöllinen, sosiaalinen merkitys. Avioliitto sidotaan rakkauteen. Jos todellinen rakkaus avioliitosta häviää, niin elämä tulee kärsimykseksi. Kuta enemmän luovutaan sanasta, sitä useampi liitonpursi ajautuu karille. Avio- onni kestää siellä, missä uskon kilpi, toivon varma ankkuri ja rakkaus ovat elämän suuntaa antavina voimina. Vikaan joutuessa pyritään uudistamaan matkaliittoja sovintoverellä.

Miksihän sitten rakkaus on suurin? Koska se on täydellisyyden side, (Kol. 3: 14) ja siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme ensin Jumalaa, vaan hän on "ensinnä rakastanut meitä." Se ei koskaan häviä. Usko muuttuu kerran näkemiseksi, se on ajallisena vain hetken kestävä, ja toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo. Kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee. (Room. 8: 24). Nämä kolme löydetään elävästä kristillisyydestä. Rakkaus, joka on suurin, kestää iankaikkisesta iankaikkiseen.

Hyvin helposti ymmärrämme oman rakkautemme pienuuden Jumalan Pojan rakkauteen verrattuna "katsellessamme toteutunutta ennustusta pitkänperjantain sovintotyöstä psalmin 69 alkupuolelta. Hän, joka kyllä olisi saanut iloita taivaassa, "otti orjan muodon ja tuli ihmiseksi." Hän, kipujen mies ja sairauden tuttava,'' runneltiin meidän synteimme tähden, ja rikkomustemme tähden hosuttiin ja hänen päällänsä oli rangaistus, että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Jeesuksen ihmiseksi tulemisessa koitti pimeälle maailmalle ennustusten täyttymys ja uusi aikakausi. "Kansa, joka pimeässä vaelsi, näki suuren valkeuden ja jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niiden ylitse se kirkkaasti paistoi.” ”Hän tuli omillensa, mutta hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan." Hän ei saanut vastarakkautta. Tämä Daavidin suvun kirkas kointähti, Marian pyhä Poika "lyö suunsa sauvalla maata, tappaa jumalattomat huultensa henkäyksellä," särkee vaatijan sauvan Siionissa iankaikkisesti. Tuo sydänten kukka tarjoaa kansoille evankeliumin hunajaa, sokeille näkönsä saamista, vangeille vapautusta, saarnaa Herran otollista vuotta; kärsii, kuolee ja ylösnousee.

Hän, joka velkamme on sovittanut, siirtää meistä syntimme pois niin kauaksi kuin itä on lännestä. "Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi, ja vaikka ne olisivat ruusunkarvaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Tällainen rakkaus vahvistaa meitä kantamaan ristiämmekin tämän vähäisen viipymisemme ajan ja kiinnittää keskinäiseen rakkauteen, joka on tuntomerkkimme vieraalla maalla.

Mikä olen minä ihmislapsi, että minua muistat! Sinä, joka johdat valtavassa maailmankaikkeudessa aurinkoja ja taivaankappaleita ja niin, että ne kulkevat vuosituhansia ratojaan äärimmäisen täsmällisesti ja minä ihminen, tomun lapsi olen heikko ja kykenemätön. Emme voi muuta kuin ihmetellä. Ja kuitenkin olemme valmiit sydämissämme kysymään koettelemusten kovain aikojen tullen: "Jokohan sinä hylkäsit?" "Jota Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa." "Ilman ahdistusta ei opita tuntemaan Kristusta." (Luther). ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." (Room. 8: 29).

Katselkaamme muutamain entisten matkamiesten uskonkilvoitusta. Jaakob sai kokea kovia vääryyden kärsimisistä alkaen, Joosef orjuutta ja kateutta, vihaa ja vankeutta, Daavid vainoa. Sadrak, Mesak ja Abednego kärsivät tulisessa pätsissä ja Daniel jalopeurain luolassa. Alkuseurakunta eli lukemattomissa kiusauksissa ja vainoissa. Heidän uskonsa kärsivällisyys, joka oli kalliimpi kuin katoava kulta, joka tulessa koetellaan," on saavuttanut Kristuksessa jalon voiton. Samoin meidänkin, kun pysymme Hengen yhteydessä ja rakkaudessa.

”Joka ei rakasta, hän ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." "Rakkaus on täydellisyyden side," joka liittää uskovaiset toisiinsa ja Jumalan rakkauden kautta pyhään seurakuntaan. Sana antaa monta käytännöllistä neuvoa tässä asiassa kristityn jokapäiväiseen kilvoitukseen. Totinen seurakuntayhteys pysyy vain Kristus-kalliolla."Muuta perustusta ei voida panna kuin mikä pantu on: Jeesus Kristus." Ja jos joku rakentaa ilman Herraa, rakentakoonpa hän sitten heinistä, oljista tai kivestä, niin se ei kestä silloin, kun Kristus tullessa ilmaantuu, jolloin tuli on koetteleva, mitä tekoa mikin on.

On tullut kauheita vahinkoja silloin, kun saatana on saanut valheen kautta eksyttää jonkun matkamiehen pois Jumalan lasten rakkaudesta. Jos tuo henkilö on ollut sielunpaimen, on vahinko ollut sitä ilmeisempi. Kuinkahan sananjulistajakin voi näin eksyä? Muistelkaammepa Paavalia, joka sanoi: ”Minä kuritan ruumistani ja painan sitä alas niin, etten minä, joka muille saarnaan, itse hyljätyksi tulisi." Kysymys liittyy nyt itsestään. Taivaan valtakunnan nuotta vetää kansojen merestä kaikkinaisia kaloja, ja saarnamies tai pappi, ollessaan muiden kalojen joukossa saattaa itsessään kasvaa ja paisua suureksi ja voimakkaaksi kalaksi, joka repii nuotan ja vie reiästä pienempiä kaloja mukanaan. Tällaisia hirmuja, veljet ja sisaret, kavahtakaamme! Ja "halaitkaamme terveellistä sanan rieskaa, niin kuin äsken syntyneet lapsukaiset, että me sen kautta vahvistuisimme." Paisuneiden saarna ei ole terveellistä. Näiden varalta on Siionissa henkien erottamisen armolahja, samoin muutkin lahjat. Siksi emme jätä yhteistä seurakuntakokoustamme "niin kuin muutamain tapa on."

"Nyt tunnemme vajavaisesti, mutta kerran täydellisesti" – rakkaudenkin. Jumalan rakkauden kantamina pääsemme kerran näkemään sitä kaupunkia, jota Jumalan kirkkaus valaisee." Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. Eikä sen portteja suljeta päivällä ja yötä ei siellä ole, ja sinne viedään kansojen
kunnia ja kalleudet. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämän kirjaan." (Ilm. 21: 24 – 27) .

Martti Kallunki
Siionin Lähetyslehti 1954 sivut 76 – 78
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Touko 2015, 19:29

Pidä se minkä sait

Olen kuullut kerran erään miehen sanovan, että hän löysi osoitteen Jumalan valtakuntaan Päivämies -lehdestä.

Ja nyt me näemme pyhästä Jumalan sanasta, että meidän on ensin löydettävä Jumalan valtakunta ja hänen valtakuntansa, että elävä usko Pyhän Hengen kautta synnyttää tähän. On onnellinen askel tässä elämässä, että on löytynyt Jumalan valtakunta. Ja Jeesus sanoo: Pyytäkää ahtaasta portista tulla sisälle, sillä se portti tosin on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään. Ja näissä Jumalan valtakunnan lehdissä saamme lukea paljon pyhien kirjoituksia, jotka neuvovat sen tien joka vie elämään tämän vaarallisen korven taipaleen läpi. Pyytäkää ahtaasta portista tulla sisälle so. evankeliumin saarnan uskomisen kautta, joka saarnataan Jumalan valtakunnasta. Nyt tapahtui uusisyntyminen. Nyt sai tuhlaajapoika tulla Isän huoneeseen. Siinä valtakunnassa syntinen sai tuntea lunastajansa Jeesuksen ja Hänen viidestä verihaavastaan vuotavan anteeksiantavan veren, joka puhuu suloista anteeksiantamusta. Ja näkyy edelleen, että Isä itse käski palvelijoitaan, "Ja antakaa sormus hänen käteensä." Luuk. 15:22 .

Näin annettiin Pyhä Henki kihlapantiksi, koska olemme kihlatut Siionin kuninkaalle morsiameksi. Joko kelpaa sinulle ja minulle, sinä Siionin tytär? Olen muodoltani musta, mutta kerran näemme sen, mitä olemme täällä heikolla uskolla saaneet omistaa, kun saamme katsella Veriylkäämme, kun Hän lausuu, että vähässä olet sinä uskollinen, minä panen sinut paljon päälle, tule minun Herrani iloon. Näin apostoli näyttää, että meidän menomme on jo taivaassa, josta me lunastajaamme Herraa Jeesusta odotamme. Me näemme, että täällä on kiittäjäin lauma ja tämä lauma odottaa lunastajaansa Herraa Jeesusta! Voi jospa sinä uskoton, tietäisit tämän, mitä Jumala sinulle valtakuntansa kautta tarjoaa, tarjoaa evankeliumia.

Tulkaa Siionin vuorelle. Se on Jumalan valtakunta, Siionin vuorella on lihavat pidot selkeästä viinistä ja ytimestä. Sinä
pääset Isän huoneeseen, jossa annetaan valkeat vaatteet, joilla sinut puetetaan ja annetaan kengät jalkoihisi ja sormus käteen. Meille, jotka olemme saaneet armon tulla uudensyntymisen kautta sisälle Isän huoneeseen. Uudestisyntymisen armo osoittaa, että me itse olemme kaikkein huonoimpia ja muut ovat parempia. Tällainen oli alku.

Silloin kun meitä juotettiin Pyhän Hengen öljyllä Siionin kulmakiveen Herraan Jeesukseen, niin juotettiin myös Jumalan valtakunnan rakkauteen. Nyt Jeesus sanoo: Pidä se minkä sait, että meillä Yljän tullessa olisi kruunu. Minkä me saimme? Me saimme Pyhän Hengen lahjan. Ja nyt kun sinun niin kuin minunkin päälleni karkaa yöllä vihollinen, kun silmänsä aukaisee, niin silloin alkaa taistelu. Täytyy huutaa Isän puoleen, että Isä antaisi meille voimaa henkensä päälle, sitä jota Hän antoi alussa. Nyt minä neuvon, en minä vaan Raamattu. Silloin kun kaikki perkeleet nousevat kadotuksesta katsomaan pyhyyttä, silloin katsele uskolla Jeesuksen viittä verihaavaa. Tässä on meidän autuutemme kirjoitettu, että perkele pakenee silloin.

Vuotakoon viidestä haavasta tämä makea viini ja mirhami. Niin, usko syntisi anteeksi köyhän sielusi rauhaksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin Siionin laulaja näkee, "Taas viaton veri nyt voiton saapi, niin ruusutkin murheista pääsee. Oi ihana aika ja ihmeitten maa, jossa valkeita ruusuja nousee."

Muistan ajan, jolloin Jumala nimikin ymmärryksen evankeliumin sanassa avautui, silloin valkeat ruusut rupesivat näkymään ja ne näkyivät näin, että vanhojen Jumalan lasten rypyt katosivat kasvoilta ja vanhat vihamiehetkin tulivat sellaisiksi, että olisi tahtonut heillekin saarnata synnit anteeksi. Olen katsonut suviseuroissa tätä ruusujen paljoutta, että kunhan Siionin Kuningas ilmestyy, niin he pirahtavat niin kuin pulmusjoukko Herraa vastaan tuuliin ja pilviin. Silloin loppuvat kiusaukset ja vaivat.

Edvard Kela
Päivämies 8.12.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Rakkaus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Marras 2015, 14:51

Ajankohtaisista asioista
Ei kestä aina

"Niin kauan kuin maa seisoo, ei pidä kylväminen ja niittäminen, vilu ja helle, suvi ja talvi, päivä ja yö lakkaaman." (1. Moos. 8: 22).
Luomisjärjestys on tarkasti säännönmukaista. Luonnossa ilmenevät vaihtelut eivät ole sattumanvaraisia. Jumala määräsi olevaisuuteen ajan ja paikan, nuo ajallisen elämän muuttumattomat peruslait. "Jumala sanoi: Tulkoon valkeudet taivaan vahvuuteen erottamaan päivää ja yötä: ja olkoon merkeiksi, ja ajoiksi, ja päiviksi ja vuosiksi." (1. Moos. 1: 14)... "Auringolle hän pani
a majan heissä. Ja hän käy ulos kammiostansa niin kuin ylkä, ja riemuitsee niin kuin sankari tietä juostessansa." (Ps. 19: 5-6). Kaikki on Jumalan luomana ihmeellisen tarkoituksenmukaista. "Kaikilla on määrätty aika, ja kaikilla, mitä taivaan alla aljetaan, on heidän hetkensä." (Saarn. 3: 1). Myös sanonta "niin kauan kuin maa seisoo" ilmaisee kaiken katoavaisuuden.
Virsirunoilija Juhana Cajanus (1655- 1681) kuvaa sattuvasti elämän ! päättymistä sen yksityiskohtia myöten:
"Täällä ompi kuolemalla, Tuonelalla sääntö kautta maailman: Ihmisraukat kaikkinensa, Lapsinensa Syöksee, sulloo surmahan.
Lintunen, sä liidä, lennä. Et voi mennä Kauas kuolon kourista. Linnunkin se lentäväisen, Rientäväisen, Tempaa taivaan tuulista.
Tätä aina ajatella, Muistutella Pitäisi sun syntinen, Tästä ottaa ojennusta, Huojennusta Alla ajan murheitten.” (Virsi 455, 2, 5, 9)

Mutta kuitenkin "Taivas ja maa pitää hukkuman, mutta minun sanani ei pidä suinkaan hukkaantuman. (Matt. 24: 35}. Uskoton ihminen varsinkin saattaa tuntea joko tietoisesti tai tiedottomasti irrallisuutensa tässä maailmassa. Missään ei saa tukea. Elämä on toivotonta, sydän levoton. Monet nuoret alkavat etsiä silloin jotakin rauhoittavaa. Jotkut sortuvat päihteiden ja huumeiden orjuuteen, sitä tietä paheiden ja rikosten syövereihin. Ongelmat vain kasvavat. Toiset alkavat kerätä ajallista omaisuutta, tehden mammonan epäjumalakseen. Monet tavoittelevat ajallista kunniaa ja valtaa. Heidän mielestään ihmisen pitäisi olla kaiken mitta ja päämäärä. Muutamat kieltävät jopa kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolon. Mitään häiriötekijää ei saisi olla syntielämälle. Sen ilmaus on tuokin nykyinen avioliittolakikomitean mietintö. Samaa asiaa ajaa uskonnonopetuksen tuntimäärän supistusohjelma ja tunnustuksellisen uskonnonopetuksen lakkauttamissuunnitelima. Pelottavalta näyttää Suomen tulevaisuus. Lienee lähellä jo Herramme paluu kunniassaan. Paavali kirjoittaa: "Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla, sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi, joka on vastaan seisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalvelukseksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan temppeliin niin kuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi.” (2. Tess. 2: 3–4). Vastustajat pyrkivät joskus kavalasti, joskus julkeasti toteuttamaan jumalanvastaiset suunnitelmansa. Sopinee tähän lainata eräs kaikkein häikäilemättömimpiä tapauksia William Jokisen kirjasta, "Mitä tämän jälkeen?"
"Benito Mussolini oli täydellinen ateisti. Hän ei uskonut Jumalaan eikä tietenkään mihinkään haudan takaiseen elämään, vaan tahallisesti uhmasi Jumalaa. Kaikki puhe Jumalan olemassaolosta oli hänen mielestään pötyä hänen kunniansa päivien aikana. Pitäessään, v. 1904 jumalankielistä puhettaan, Mussolini veti kellon pani sen pöydälle ja uhmaten vaati Jumalaa iskemään hänet kuoliaaksi viiden minuutin kuluessa.

Mitään salamaa ei kuulunut.
Tämä oli todistus, puhuja sanoi kuulijoilleen, ettei Jumalaa ollut olemassa. Nyt tämä mies jo tietää, että Jumala on olemassa, niin kuin kaikki jumalan pilkkaajat kerran tietävät.” Hän kertoo edelleen, että vallan horjuessa hänen oli pyydettävä jopa paavilta apua, Hän vain kysyi: "Mitä kello on?"
Milanon torilla sitten syljettiin ja häväistiin Mussolinia, kun hänet oli hirtetty. ”Älkäät eksykö; ei Jumala anna itsiänsä pilkata: sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." (Gal.6: 7). — Kaikki ajallinen saa kerran lopun. Jumalan määräämä aika täyttyy nopeasti. Ihmiset ja maailman kansat kypsyvät Jumalan tuomion päivään. Uskovaisten sitä ei tarvitse pelätä. Emme katsele näkyvöisiä, vaan näkymättömiä, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Kaikki syntimme ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Uskomme kerran lakkaa. Toivomme "muuttuu täydelliseksi nautinnoksi."

Martti Kallunki
Päivämies 1.8.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Armo opettaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Marras 2018, 08:31

Armo opettaa

Herramme Jeesuksen Kristuksen valittu työase Pyhä Paavali kirjoitti Kreetan ensimmäiselle piispalle Tiitukselle: "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen on ilmestynyt. Joka meidän opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään." Lain vaatimukset tappavat herätetyn ihmissielun, mutta Jumalan armo parantaa kaikki omaatunnon haavat ja tekee terveeksi. Täten laki on täydelli-nen vastakohta armolle, mutta vaikka asia onkin näin selvä, silti minun, ja arvelen että muidenkin jumalanlasten sydämet aina juonittelevat armoa vastaan, ja tahtoisimme omillakin töillämme saada joitakin autuuden lisäkkeitä. Sanat ovat kuitenkin selvät: "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen on ilmestynyt. Joka meidän opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja jumalisesti elämään." Armo ei opeta synneissä elämään eli lakia rikkomaan, vaan hurskaasti, jumalisesti ja siviästi elämään." Armosta olemme sittenkin autuaiksi tulleet, eikä töistä, ei lukemisesta, ei laulamisesta, ei polvirukouksista eikä mistään hyvistä töistä eikä pahojen töiden välttämisestäkään, vaan armosta.
Jeesuksessa Kristuksessa on meillä lahjavanhurskaus. Ei töistä, ettei kukaan kerskaisi eikä ansioituisi pitkän kristillisyyden vaelluksen aikana. Tämä terveellinen ja pelastava sula armo opettaa meitä kieltäytymään lihan vaatimuksesta, ettemme elä kuten jumalattomat maailmassa, tansseissa, huveissa eikä muissakaan rumissa synneissä. Sillä Pyhä Paavali kirjoittaa myös Korinton Jumalan lapsille: "Ettekö te tiedä, ettei väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkää eksykö, ei huorintekijäin, eikä epäjumalain palvelijain, eikä salavuoteisten, eikä miesten kanssa makaajoitten, eikä varasten, eikä ahneitten, eikä juomaritten, eikä pilkkaajitten, eikä raatelijain pidä Jumalan valtakuntaa perimän. Ja senkaltaiset te muutamat olitte, mutta te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaiksi tulleet Herran Jeesuksen nimen kautta, ja meidän Jumalamme Hengen kautta."
Jumalan pyhä laki saarnattiin ensiksi, että kaikki synnin unessa nukkuvat kiiruhtaisivat armon osallisuuteen. Terveellinen armo saarnattiin ja ihmiset tunnustivat sekä hylkäsivät syntinsä. Näin he saivat kaikki syntinsä anteeksi Herramme Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä Pyhän Hengen viran kautta, joka toimittaa tehtäväänsä Jumalan lasten suulla seurakunnassa maan päällä. Tämä syntein anteeksiantamisen armo opettaa meidät kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään. Armo siis opettaa meitä elämään valon lapsina, ja koska me tiedämme, että Herraa pitää peljätä, niin me neuvomme ihmisiä parannukseen. Ja Jumalan ja toisteme edessä tahdomme julkisina vaeltaa, että olisimme tunnon kautta tutut toinen toisillemme, ettei Herramme Jeesuksen kallis ja pyhä oppi ja nimi tulisi pilkatuksi meidän tahallisten syntiemme tähden. Kirkko-isämme Martti Luther sanoo: "Joka toisin opettaa ja elää kuin Jumalan sana opettaa, hän häpäisee meidän seassamme Jumalan nimeä. Siitä varjele meitä rakas taivaallinen Isä."

Mitä armo opettaa?

Toisessa paikassa kysyy sama apostoli: "Pitäisikö meidän vielä synneissä elämän, että srmo suu-remmaksi tulisi?" Pois se. Rakkaat Jumalan lapset, jos joku meidän seassamme elää ehdoin tahdoin synnissä, niin hän ei ole armon opettama, vaan senkaltainen on synnin orja. Armo ei opeta meitä Jumalan pyhää lakia rikkomaan ja synneissä elämään, vaan perkele, maailma ja oma paha lihamme siihen opettamat. Armo opettaa meitä syntejä tunnustamaan ja hylkäämään, sekä kaikki pahat teot pois panemaan. Ja väistämään niitä synnin tarjoamia tilaisuuksia eli niitä synnin houkutuksia joita maailman ystävät meille lakkaamatta tarjoavat. Rakas veljemme Luther myös sanoo: "On vaikea juoppojen kanssa olla raitis, on vaikea varkaitten seassa olla rehellinen, on vaikea huorintekijäin kanssa olla siviä jne. Sillä seura tekee kaltaisekseen. On totta, että useat voi jo seurapiireistään tuntea. Kuningas Daavid veisasi; "Autuas se, kuin ei käyskele jumalattomien retkil' eikä syntisten tietä astele, eikä istu pilkkaajitten keskel'." Ja virtensä lopussa hän sanoo: "Sillä ettei jumalattomat voi seisoa tuomion edes, eikä syntiset katumattomat löydy hurskasten seas'." Maailman joukko kulkee lavealla tiellä kadotukseen, mutta vanhurskaat kaitaa tietä myöten taivaaseen. Vanhurskasten sanat ovat kuin pistimet ja naulat, jotka helposti läpäisevät syntien kätköpaikkojen väliseinät, ja sen vuoksi jumalattomat karttavat kristittyjen seuroja. He sanovat, että juuri heitä siellä haukutaan, heistä puhutaan, heidän syntejään pengotaan ja kaikkien katseet kohdistuvat juuri heihin ja sen vuoksi eivät halua seuroihin mennä. Herramme Jeesuksen katseen edessä ovat jokaisen omantunnon sisimmätkin rikokset julkiset ja paljaat. Sen tähden sanotaankin, että Herra tuntee hurskasten tien, mutta jumalattomat viedään omaa tietänsä kadotukseen.
Ahtaan portin ja kaidan tien kulkijat säilyttävät uskon puhtaassa ja hyvässä omassatunossa. Siksi voimmekin jäädä odottamaan autuaallista toivoa ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä. Joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastais, ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistais, ahkeraksi hyviin töihin. Toivomme silloin täytetään, kun syntimme ovat anteeksi saatuina Herramme Jeesuksen verisen ansion kautta. Ja jos Jumala kunniassaan ilmestyy meille minä hetkenä hyvänsä, niin meidät siirretään paratiisin lepoon. Pian taivaan Majesteetti saapuu kaikkien pyhien enkeleitten kanssa tuomiota pitämään maan päälle. Oi, ihanat suurseurat ja riemuvuoden juhlat, kun Tuomari kutsuu Isänsä siunatuita iankaikkiseen paratiisin kunnian omistukseen. Taivaan hääjoukko on Karitsan veressä puhdistettu erinomaiseksi kansaksi, joka osaa tehdä Jumalalle kelvollisia töitä, saarnata parannusta ja syntien anteeksisaamista Herramme Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Näin tehden tulee syntisestä pyhä ja väärästä vanhurskas sekä helvetin lapsesta taivaan perillinen. Mestarimme itse sanoi: "Siinä teette Jumalan töitä, kun te uskotte Pojan päälle." Oikean uskon hedelmänä on rakkaus, ja se ei jätä meitä joutilaiksi eikä toimettomiksi lähimmäisiämme kohtaan. Mutta Jumalan kiitos, rakkaus tekee meidät sokeiksi, ettemme näe hyviä töitämme. Rakkaus on aina velassa sekä Jumalalle että ihmisille, mutta rakkaudettomuus vaatii aina rakkautta ja kunnioitusta. On aina mer-killepantavaa, että vaativa henki johtuu laista, ja se katkaisee rakkauden Jumalanlasten välillä ja sitä karttakaamme. Lopuksi hän sanoo: "Näitä sinä puhu ja neuvo, ja kaikella todella nuhtele, ei myös kenenkään pidä sinua katsoman ylön." Näin neuvoo tämä suuri itämainen apostoli Tiitusta ja kaikkia Jumalan lasten saarnaajia puhumaan, neuvomaan ja nuhtelemaan. Ilmanko rovasti Laestadius kutsui itseään lappalaispaimenkoiraksi. Tämä tehtävä tunnon jälkeen tehtynä on vaikeaa, raskasta ja usein ylenkatseella, vihalla, pilkalla, jopa verivainollakin palkittua. Tunnoton tahtoisi elää ja tehdä oman mielensä ja pahan sisunsa jälkeen, ja senkaltainen on muka aina ollut oikeassa ja nuhteeton.Jos häiriöitä on tullut ja rakastamattomuuksia, niin ne ovat toisten Jumalanlasten syystä. Tiitus-piispa ei ollut kunnioitettu kirkkoruhtinas, paimensauvalla ja maailman auktoriteeteilla varustettu ylhäisyys. Pyhä raamattu ei tunne sellaisia mahtivallan pitäjiä. Jumalan saarnaajat eli piispat ovat Pyhän Hengen asettamia, useimmiten aivan koulunkäymättömiä maallikoita. Sen tähden heitä usein ylenkatsotaan, pilkataan, nauretaan ja vainotaan. Sellaisia on Pyhä Henki piispoiksi asettanut kaitsemaan Kristuksen laumaa, jonka Jeesus itsellensä verellään lunastanut ja ostanut on. Herramme Jeesuksen armo olkoon kaikkein meidän kanssamme. Amen.
O.S. Norgård
Siionin Lähetyslehti 1941, sivut 87 -- 89


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 11 Marras 2018, 08:31
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron