Kauko Mäntylän puhe Vaasan syysseuroissa, Mustasaaren kirkon jumalanpalveluksessa
LUEMME tämän sunnuntaipäivän Vanhasta testamentista otetun tekstin Jeremian kirjan ensimmäisestä luvusta jakeesta neljä alkaen:
"Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi: minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi. Mutta minä sanoin: voi Herra, Herra, katso, en minä kelpaa saarnaamaan, sillä minä olen nuori.
Niin Herra sanoi minulle: älä sano: minä olen nuori, mutta sinun pitää kaikkiin niihin menemän, mihin minä sinut lähetän, ja puhumaan kaikkea, mitä minä sinulle käsken. Älä pelkää heitä, sillä minä olen tykönäs ja pelastan sinut, sanoo Herra. Ja Herra ojensi kätensä ja tarttui minun suuhuni, ja Herra sanoi minulle: katso, minä panen minun sanani sinun suuhus. Katso, minä panen sinut tänä päivänä kansain ja valtakuntain päälle repimään, särkemään, hukuttamaan ja kukistamaan: rakentamaan ja istuttamaan." Amen. TÄMÄN sunnuntaipäivän teemaksi on merkitty "puheemme". Tässä jumalan palveluksessa ei ole kysymys siitä, että ryhdyttäisiin selvittelemään, mitä me ihmiset yleensä puhumme, hyvää vai pahaa. Sitähän on riittämiin. Eikä myöskään, ole tarkoitukseni nyt selvittää sitä, kenen puhe menee perille, niin kuin viisaasti sanotaan nykyaikana, vaan nyt on kysymys taivaallisen Jumalan puheesta kuolemattomille sieluillemme. On kysymys siitä, miten taivaan Jumala meille ihmisille puhuu, jokaiselle ihmiselle, jolla on taivasosa sydämessään, taivaasta lähtenyt ja annettu kuolematon sielu. Jääkööt syrjään kaikki ajalliset asiat. Kyllähän nekin ovat tärkeitä selvittää. Emme ole henkiolentoja, vaan ihmisiä ihmisten maailmassa. Teemme työtä. Raamattu sanookin, joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä. Mutta nyt on kysymys kaikkein tärkeimmästä asiasta, siitä, miten taivaan Jumala puhuu kuolemattomille sieluillemme. Jos lähtisimme siitä, miten tänä aikana tässä asiassa neuvotaan. Pitää puhua hyvästä jumalasta. Ihmisiä ei saa saattaa kauhun valtaan helvetin tuomiolla ja puhumalla synnistä ja rangaistuksesta. Ihmiset ovat riittävän täynnä ristiriitoja, ahdistusta ja painetta jo muutenkin tässä elämässä. Heitä pitää tyydyttää ja rauhoittaa. Heille pitää rakkaasti ja kauniisti puhua, pitää puhua Jumalasta, joka rakastaa syntistä ihmistä. Mutta tämä Jumalan rakkaus ymmärretään väärin. Ensinnäkin kuulimme tuolta alttarilta evankeliumin loppusanat, kun Jeesus Kristus siinä puhui: olkoot teidän puheenne on, on ja ei, ei ja mitä siihen lisätään, se on pahasta. Tässä Jeesus antaa selvän suunnan. Kun taivaan Jumala puhuu, hän ilmoittaa väärän vääräksi ja oikean oikeaksi. On nimittäin ollut pyrkimys ja sellaistakin ajatusta on aikanaan ollut elävässä kristillisyydessä piintyneenä ja juurtumassa silloin, kun eriseurat ovat myllertäneet tässä seurakunnassa, ettei suinkaan tarvitse puhua siitä, mikä on väärää, vaan Jumala sen ilmoittaa. Puhutaan vain siitä, mikä on oikeaa. Mutta tämä ei ole Jumalan tahto.
LUEMME lukemamme tekstin vielä uudelleen, jos se meni korvien ohi. Taivaan Jumala puhuttelee Jeremiaa. Hän oli asettanut Jeremian äänitorvekseen, olemaan suunaan. Hän sanoo näin:
katso, minä panen sinut tänä päivänä kansain ja valtakuntain päälle repimään, särkemään, hukuttamaan ja kukistamaan ja sitten jatkaa: rakentamaan ja istuttamaan. Sopiiko tämä taivaan Jumalan antama neuvo nykyaikaan? Ei sovi nykyaikaan. Perustellaan tätä väitettä sillä, että tämä ei ole oikea. Perustellaan sillä, että ihmiset ovat muuttuneet vuosisatojen aikana, kaikkein nopeimmin viime vuosikymmenten aikana. Ihmisille täytyy puhua ymmärrettävällä tavalla. Ihmiset eivät todellakaan halua tulla elävän Jumalan sanan kuuloon, ellei se saarna ole heille mieluista kuultavaa, ellei se heitä miellytä. Tämä on tämän päivän ihmisten ajatus. Mutta me sanomme: ihminen ei ole muuttunut toiseksi vuosisatojen saatossa, päinvastoin. Tänä päivänä pyritään poistamaan syntikäsite kielenkäytöstämme. Nykyajan ihminen ei siedä puhuttavan sellaista, joka koskettaa hänen sisintään, että olen syntinen ihminen Jumalan edessä, minä hukun, minulla on saastaiset huulet ja asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet.
Tämän ajan ihmisen tarvitsee kuulla puhuttavan synnistä. Vielä enemmän tämä tarve lisääntyy, koska meidän valtakuntamme lainsäädäntö on monelta osiltaan mennyt vikaan. Sen julkisesti tohdin sanoa, vaikka eduskunta on sen päättänyt ja lain säätänyt ja presidentti ne viran puolesta vahvistanut. Monet lait ovat ihmisille helpommat synnin tekemiseen. Ei tarvitse hävetä syntejään. Sellainen on valitettavasti nykyaikainen lainsäädäntö. Ei ole ihme, jos ihmisiltä katoaa käsite synnistä ja synnin teosta.
Lapsetko eivät kelpaisi? Kun taivaan Jumala Jeremialle tuon suuren tehtävän antoi, että olla julistamassa hänen totuuttansa, olla hänen äänitorvenaan, niin Jeremia valittaa yhtä asiaa: minä en kelpaa saarnaamaan, sillä minä olen nuori. Jumalan sanassa uudelleen ja uudelleen toistuu se totuus, että Jumala puhuu lastensa suulla ja usein erittäin selkeästi ja sykähdyttävästi nuorten, jopa lastenkin suun kautta, uskovaisten lasten suun kautta. Tässä valossa ymmärrämme Jeesuksen sanat omille opetuslapsilleen, kun opetuslapset kiistelivät siitä, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Jeesus otti syliinsä pienen lapsen ja sanoi: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette voi päästä taivaan valtakuntaan. Sillä lasten kaltaisten on taivaan valtakunta. Lasten ja imeväisten suusta minä olen valmistava itselleni kiitoksen. Että lasten ääni kuuluu virallisessa jumalanpalveluksessa, se on fariseusten korvia särkenyt. Se särki kirjanoppineitten ja fariseusten korvia Jerusalemin temppelissäkin, kun pienet lapset hoosiannaa veisasivat Jeesukselle. Sanottiin: kiellä noita lapsia. Jeesus sanoi: jos nämä lapset vaikenevat, niin kivien pitää huutaman. Meidän ajassamme on paljon väärinymmärrystä, niin kuin Jeesuksenkin ajassa. Mooseksen lain tulkintaa. Lapsilla ei ole asiaa kirkkoon, ennen kuin kaksitoistavuotiaina. Jos he ennen tulevat, he häiritsevät vain, eivät he mitään ymmärrä. Tämä oli käytäntö. Mutta uskovaiset äidit toivat lapsiaan Jeesuksen tykö. Opetuslapsiinkin oli tarttunut tuo väärä käsitys. He kielsivät äitejä tuomasta lapsia Jeesuksen tykö. Suorastaan nuhtelivat ja kielsivät heitä tuomasta. Vapahtaja sanoi: sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.
Jumalanpalvelushuoneet, niin suuren kunnian kuin me niille annammekin, me sanomme Jumalan sanan mukaan, että kirkot ja jumalanpalvelushuoneet eivät ole Jumalan temppeleitä. Ne ovat kallisarvoiseen tehtävään pyhitettyjä ja me annamme niille arvon. Mutta me emme opeta niin, että kirkko on niin pyhä paikka, että kun siellä ihminen rukoilee, niin Jumala kuulee. Jumalan temppeli on elävistä kivistä rakennettu. Mutta usein vanhemmat, isät ja äidit, virallisiin jumalanpalveluksiin, ja joskus seuroihinkin, arkailevat tuoda tapsiaan sen tähden, ettei ole oikein ymmärretty ja käsitetty, mikä oikeus on lapsilla tulla elävää Jumalan sanaa kuulemaan ja oppimaan. Emme tuo lapsia leikkimään, vaan oppimaan. Vaikka he käyttäytyvätkin toisin kuin me aikuiset, niin he sittenkin kuulevat. On selviä näyttöjä siitä, että lasten korvat ovat herkkiä kuulemaan, parempia kuin aikuisten. Aikuisten korvien ohi menee tavattoman paljon, mutta lasten ei. Siksi me tuomme lapsia seuroihin. Lapset ovat usein niin voimallisia saarnoja saarnanneet isälleen ja äidilleen ja epäuskoisille sukulaisilleen, ettemme aina aavistakaan.
Lapset opettavat Monia on tuollaisia tapahtumia, jolloin pienen lapsen puhe on epäuskoisen äidin ja isän pysäyttänyt vakavasti. Eräs isä, myöhemmin parannuksen armon saanut, kertoi, että hänen lapsensa kävi pyhäkoulussa ja kerran tuo uskovainen tyttö sanoi isälleen: miksi meillä ei koskaan puhuta Jeesuksesta. Meidän maassamme on koteja, joissa ei koskaan puhuta mitään Jeesuksesta, vaan se on tarua, niin kuin sanotaan. Siellä opetetaan tämän maailman muodon mukaan. Televisioitten kautta kylvetään myrkkyä kalliisti lunastettujen lasten sydämeen. En voi olla sanomatta Jeesuksen sanoin näistä viettelijöistä: parempi olisi ollut, etteivät he olisi syntyneetkään. Parempi olisi, että myllynkivi ripustettaisiin heidän kaulaansa ja heidät upotettaisiin meren syvyyteen. Pieniä uskovia lapsia vietellään, epäuskoiset isät ja äidit viettelevät, niin kuin omatkin epäuskoiset vanhempani. Eivät he tarkoituksellaan meitä vietelleet, he eivät ymmärtäneet mitä tekivät. He opettivat meitä tekemään työtä ja olemaan ahkeria ja oikein puhumaan. Mutta uskomisen asiasta he eivät ymmärtäneet mitään. He saattoivat meitä neuvoa nuorten mukaan maailmaan ja tansseihinkin. Mutta uskova isä ja äiti tietää, kuinka herkästi, pieni lapsi seuraa ja kuuntelee. Pienten lasten saarna voi olla todella vaikuttava, niin kuin edellä mainittu isä sanoi. Lapsi kysyi: miksi meillä ei koskaan puhuta Jeesuksesta. Tuo kysymys herätti isän tunnon. Hänestä tuli syntinen isä. Ja kun Jumala herätti tunnon, että hänetkin oli valittu, Jumala johdatti monien viettelysten ja karikkojen keskeltä, joita tämän hengellinen maailma on ihmisilleen virittänyt, ohjasi niitten ohi, niin kuin tuhlaajalapsen, kysymään Jumalan valtakunnasta anteeksiantamusta.
Mistään muualta ei totuus kuulu kuin Jumalan valtakunnasta. Herra Jeesus ei ole muualla kuin valtakunnassaan. Herra Jeesus opettaa Pyhän Henkensä kautta, niin kuin olemme jo näissä seuroissa kuulleet. Kun saatte Pyhän Hengen, niin se opettaa teille, mitä minä olen puhunut. Jumalan Pyhä Henki opettaa väärän vanhurskauden synniksi, josta on kaikkein vaikein tehdä parannusta. Tältä paikalta olen jo sanonut Jeesuksen sanat, jotka hän sanoi: portot ja publikaanit menevät teidän edellänne Jumalan valtakuntaan. Hän tarkoitti väärää vanhurskautta. Vain Jumalan valtakunnasta ilmoitetaan, että väärä vanhurskaus on kuin saastainen vaate Jumalan edessä, niin kallis ja arvokas kuin se tälle maailmalle onkin. Herran apostoli Paavali epäuskossa ollessaan, niin rakkaassa ja kalliissa ylistämässään puvussa, vaelsi viha sydämessään ja luuli tekevänsä Jumalalle palveluksen, kun otti Jeesuksen opetuslapsia kiinni ja raastoi heitä vankeuteen. Kun hän sai parannuksen armon, hänet Damaskon kaupungissa puettiin Jeesuksen vanhurskaudella. Elävän uskon kautta hän pääsi omistamaan Jumalan lapsen osaa. Sitten hän vasta näki, mikä oli se vanhurskaus, jolle tämä maailma antoi tunnustuksensa.
Kädet ja taskut täynnä syntiä Kun me näin saarnaamme, se on sen särkemistä, hukuttamista ja kukistamista, jota taivaallinen Jumala ei ole istuttanut. Jos tässä jumalanpalveluksessa on joku epäuskoinen ihminen, niin hän kauhistuu minun saarnaani, että tässä saarnassa ei ole tähän asti kuulunut yhtään rakkauden sanaa. Mutta Jumala rakastaa ihmistä totuudessa. Sellaisen ihmisen, joka näin ajattelee, tulee lukea Jeesuksen sanoja, jotka hän henkilökohtaisesti kohdisti itsehurskaisiin ihmisiin, joille hän sanoi: te ette itse halua tulla Jumalan valtakuntaan ja estätte muittenkin sisälle tulemisen. Näin Jeesus suoraan ja selkeästi itse sanoi. Oliko Jeesus eräitten ihmisen tuomariksi tullut? Ei, sillä Jeesus itse sanoo: niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka häneen uskon, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joka ikisen ihmisen, joka Jumalan valtakuntaan on tullut sisälle, joka epäuskon kautta oli joutunut eroon elävästä Jumalasta, on täytynyt olla pyrkimässä sisälle ryysyissä ja repaleissa. Heillä ei ole mitään muuta ollut kuin kädet ja taskut täynnä syntiä. Heillä ei ole ollut annettavana mitään muuta kuin suurten syntien hirvittävä taakka. Tällaisena he ovat tulleet kolkuttamaan Jumalan valtakunnan ovelle. On kysymys siitä, että ihminen tuntisi syntinsä ja tuntisi itsensä syntisemmäksi kuin muut. Ihminen on nimenomaan synnissä elänyt.
Apostoli Paavali sanoo: jos joku ihminen elämällänsä saa periä autuuden, niin hän oli yksi niitä. Hän oli laissa laittamaton, oli mallikelpoisesti elänyt. Mutta mitä hän sanoi sitten, kun hän oli saanut parannuksen armon. Hän sanoi: tämä maa ei kanna päällänsä niin suurta syntistä kuin minä olen ollut. Hän näki kaikkein suurimmaksi synniksi sen, että oli Jeesuksen opetuslapsia pilkannut ja vainonnut.
Olen rippikoululaisilleni sanonut, että jos nämä asiat eivät kiinnosta tässä iässä, niin minä yhtä pyydän teiltä: älkää kuitenkaan pilkatko uskovaisia, antakaa heidän olla rauhassa. Eikö nykyinen pyrkimys olekin, että kaikille vähemmistöille pitäisi olla vähemmistösuoja. Se on kummallista kyllä, että kaikista vähemmistösuojista puhutaan, mutta uskovaisille ei anneta edes omantunnon suojaa.
Se on murheellinen asia. Vaikka nämä kuuluvat yleismaailmallisiin, kansainvälisiin sopimuksiin; uskonnon ja omantunnon vapaus, niin käytännössä Jumalan lapsella ei ole uskonnon ja omantunnon vapautta. Jos meitä ei vankilaan viedä eikä henkeämme oteta uskon tähden, mutta virka otetaan pois, kun omantunnon tähden ei voi tehdä syntiä. Mutta siitä huolimatta, vaikka tämä Jumalan totuus on sydämeen käypää ja se tuntuu niin tuomitsevalta, niin se tarkoittaa, että taivaallinen Jumala tahtoo särkeä sen, mikä ei ole hänen rakentamaansa, repiä irti sen, mikä ei ole hänen istuttamaansa. Miksi? Sen tähden, että ihmisestä tulisi syntinen ihminen, jolla on Jumalan mielen mukainen murhe omista synneistään. Se murhe tuottaa autuuden. Ihmiselle, joka tuntee syntisyytensä, kelpaa evankeliumi. Evankeliumin ydin on syntien anteeksiantamus.
Anteeksiantamus RAKKAAT epäuskoiset ystävät, taivaan Jumala on saanut murtaa sen, mikä on teille kallista ja arvokasta, joka on paljon kalliimpi kuin joku kristallimalja. Se on mennyt rikki, mutta taivaan Jumala tahtoo antaa sinulle sellaisen rikkauden aarteen, että sinä tunnet omistavasi onnen. Tätä sinä et koskaan kadu, kun sinä vain tämän lahjan saisit. Sinulle, joka tällä hetkellä olet ulkopuolella Jumalan valtakunnan, saarnataan sama evankeliumi kuin ennen uskoneillekin. Sitä ei muuteta toiseksi. Etulahjana jo saarnataan Jumalan anteeksiantamus. Minä tahdon kohdistaa sanani erikseen sinulle, jonka Jumala on saanut särkeä, joka olet alaston, tyhjä ja onneton ihminen. Sinä saat nyt ja tässä kaikki syntisi uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Mutta ennen kaikkea me tarvitsemme evankeliumia tänä päivänä. Vaikka sitä on jo saarnattu meille, niin me nytkin sitä tarvitsemme. Jumalan valtakunta on anteeksiantamuksen valtakanta. Mutta me Jumalan valtakunnan jäseninä, Jumalan lapsina, tunnemme saman kuin Paavali: sitä hyvää, jota minä tahdon, sitä minä en tee, mutta sitä pahaa, jota minä en tahdo, sitä minä teen, mutta en minä, vaan synti, joka minussa asuu. Ja Luther ymmärsi tästä valtakunnasta, kun Jumala antoi sen löytää, että tässä valtakunnassa Jumala antaa runsain määrin joka päivä synnit anteeksi. Yhden anteeksiantamuksen varassa me emme pysty pitkällekään menemään. Sielunvihollinen kiertää meitä ympäri etsien, kenet pystyisi nielemään. Meidän Jumalan lasten ympäri se kiertää niin kuin kiljuva jalopeura. Kuolleita sen ei tarvitse vahdata eikä vartioida, kuolleet pysyvät paikallaan, mutta eläviä se vaanii ja saa monta kertaa puraistakin niin, että tuntuu kuin henki lähtisi. Mutta Jumalan valtakunta on haavoittuneiden ja vikaan joutuneitten hoitopaikka. Siellä sidotaan ja puhdistetaan. Jeesuksen veri priiskuu puhdistavana verenä meidän sydämeemme evankeliumissa. Evankeliumia meidän sielumme janoaa ja kaipaa. Veljet ja sisaret, ylentäkää sydämenne uskomaan Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Käykää rohkaistulla mielellä ja uskovaisella sydämellä, niin kelvottomina ja syntinä kuin omalta puoleltanne itsenne löydättekin, käykää rohkaistulla mielellä Herran pöytään Jeesuksen Kristuksen asettamaa pyhää sakramenttia nauttimaan. Jeesus asetti sen omille lapsilleen, että he uskossa tulisivat vahvistetuiksi, että jaksaisimme päivän kerrallaan tehdä matkaa. Olemme yhden päivän ikäisiä lapsia. Tänä päivänäkin Herra Jeesus on köyhiä lapsiaan totuudessa ja rakkaudessa hoitanut ja hoitaa. Jeesuksen nimeen. Amen.
Kauko Mäntylä
Päivämies 23.11.1977
Väliotsikot ovat skannaajan imia.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4