Kirjoittaja Taavetti » 15 Maalis 2010, 08:30
Jumalan sana on aina sama
uskon kuuliaisuudessa vaeltaminen
Nykyajan ihminen on itsenäinen ja piittaamaton kaikesta vanhasta, ennen kuullusta ja opitusta. Pitää olla vapaa ja estoton, sitähän kuulee kaikkialla, missä ihmisiä on kokoontunut asioitaan pohtimaan. Kuvitellaan, että sitten vasta on ihminen täysin onnellinen, kun kaikki vanha on saatu tyhjiin näytetyksi ja uudet, vapaat tuulet alkavat puhaltaa. Mitäpä siitä, jos maailman pojat ja tyttäret vouhottavat milloin asian puolesta, mutta silloin on jo suuri vaara tarjolla, jos Jumalan valtakuntaan aletaan näitä uusia käsityksiä tyrkyttää, ja niille kannatusta hankkia. Vaikka me ihmiset muutumme elämäntavoiltamme ja katsantokannaltamme, ei se millään tavalla vaikuta niihin totuuksiin ja elämänohjeisiin, joita meitä varten on Jumalan omassa sanassa talletettu. Onneksi Pyhän Hengen valossa kirjoitettu Jumalan sana on säilynyt aikojen alusta, ja säilyy maailman loppuun asti aivan samana ja muuttumattomana. Ei piirtoakaan ole siihen muutoksia tehty näitten vuosituhansien aikana, vaikka sielunvihollinen ystävineen on kaikkensa yrittänyt, saadakseen sen edes joissakin kohdin nykyajan ihmiselle sopivammaksi.
Jo paratiisissa se tuli käärmeen muotoisena Aatamin ja Eevan luokse kyselemään, mitä Jumala on heille puhunut: ”Sanoiko Jumala niin..." Vaimo kertoi Jumalan kieltäneen heitä syömästä siitä yhdestä ainoasta puusta, joka paratiisin keskellä kasvaa. Jopa niin vakavasti on varoitettu: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman...” Käärme on olevinaan viisaampi ja sanoo: ette te suinkaan kuole, vaan te tulette yhtä viisaaksi kuin Jumala. Te tulette erottamaan hyvän ja pahan toisistaan.
Viisaaksi tulemisen halu
Eikö tämä viisaaksi tulemisen hinku ole nykyakana aivan silmiinpistävän yleinen? On valloitettu avaruus. Pyritään määräämään ihmisen syntyminen ja kuolema. Annetaan lupa kaikenlaiselle ennen kuulumattomalle riettaudelle. Revitään auki kaikki ihmiselämän pyhät ja suuret arvot alas, ja maahan tallataan. Kaikki on vapaata ja kaikki on luvallista, aletaan jo opettaa alakouluikäisille. "Voi maailmaa pahennusten tähden. Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee.”
Murheellisinta on kuitenkin se, kun alkaa Jumalan lastenkin suusta kuulua, "kyllä minä osaan erottaa hyvän ja huonon ohjelman televisiota, minä haluan määrätä perheeni suuruuden, minä voin päättää, eroanko entisestä aviopuolisosta, ja otanko uuden. Kaiken tämän minä tiedän ja osaan, sillä olenhan nykyaikainen ja sivistynyt ihminen. ”Käsite ”minä,” on tullut niin suureksi, että unohdetaan Jumala ja Hänen neuvonsa.
Kaikesta huolimatta Pyhä Henki nuhtelee kaikessa hiljaisuudessa, ja äänellisesti seurakunnassa lastensa kautta, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri." Ei Jumala puhu nykyajan ihmiselle palavasta pensaasta tahi ukkosen jylinässä, mutta Henkensä kautta neuvoo kaikkeen kuuliaisuuteen. Sanastaan Hän sanoo: Se on valkeus ja kynttilä teillänne, se on myöskin ojennusnuora, jonka mukaan kehotetaan ojentumaan. Jumalan sanan neuvoista varoitetaan poikkeamaan oikealle taikka vasemmalle. Kehotetaan myös Jumalan sanan neuvoja aina pitämään silmien edessä ja niitä muistamaan. Ja vielä sanotaan: että me nöyryydellä ja kunnioituksella suhtautuisimme, kuten ainakin Jumalan omaan sanaan, ja rukoilisimme hartaasti ja uskollisesti, hengessä ja totuudessa Pyhän Hengen valistusta Hänen neuvojaan ymmärtämään.
Pää ja ruumis, Kristus ja seurakunta
Maan päällä olevasta seurakunnasta sanotaan: Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta on Hänen hengellinen ruumiinsa. Niin kuin nyt pää on näkymätön, niin ovat myös sen totiset jäsenet. Kristuksen seurakunta on elävä Pyhän Hengen kautta, joka meitä neuvoo, tukee, opettaa ja lohduttaa. Sen tähden ne neuvon ja opetuksen sanat, jotka ovat Pyhän Hengen valossa tutkittu ja yksimielisesti hyväksytty, kirjoitettuna tai puhuttuna seurakunnan tietoon saatettu, voimme yhtä varmoina uskoa, ja totena pitää, kuin itse Herra Jumala olisi ne meille ilmoittanut.
Armoetuja
Jumalan lapsen kuuliaisuudesta on meille paljon kirjoitettu ja puhuttu. Siitä mainitaan mm: Se on Jumalalle otollinen ja ylistettävä. Kuuliaisuuden mukana koituu meille jo näissä ajallisissa kaikenlainen siunaus: yltäkylläisyys, pitkä ikä, Jumalan armo ja armollinen läsnä olemus, voitto vihollisista jne. Tämä ei varmastikaan tarkoita ainoastaan niitä, jotka ase kädessä taistelevat, vaan Jumalan lapsella on useinkin ympärillään sellaisia vihollisia, jotka eivät ainoastaan tuhoa tätä ajallista, näkyvää osaamme, vaan jotka tahtovat meidän sielumme tappaa, ja sen iankaikkiseen vaivaan saattaa.
Näistäkin vihollisista saamme voiton, uskon ja kuuliaisuuden kautta. Lohdutus ja virvoitus ovat niitä Jumalan armoetuja, joista saamme nauttia ahkeroidessamme kuuliaisuudessa vaeltaa, ja näin säilyttää hyvää ja puhdasta omaatuntoa. Jumalan lapsen kuuliaisuus ei ole pakon alaista, tahi orjallista pelkoa, vaan se on vapaan armolapsen vilpitöntä halua noudattaa kaikessa Taivaallisen Isän tahtoa. Siitä huolimatta on kuuliaisuudessa vaeltaminen usein kovin vaikeaa, jopa joskus suorastaan raskasta. Teemme matkaa kaksiosaisena. Uusi ihminen haluaisi osoittaa kaikessa kuuliaisuuden Jumalan neuvoille, mutta vanha osa sotii sitä vastaan. Valittaen täytyy tunnustaa, että niin usein se on uuden ihmisen vangikseen ottanut. Silloin on lähdetty oman järjen ja viisauden mukaan asioita hoitelemaan. Pyhä Henki voi vielä hiljaa omantunnon äänenä varoitella, mutta ”Minä” itse on noussut niin suureksi, että se tietää, ja osaa ratkaista vaikeatkin pulmakysymykset. Näin pettää vanha osa uuden ihmisen, joka murheellisena jää seuraamaan asioitten kulkua...
Nooa ja Aabraham
Raamattuun on meille esikuvaksi, muistiin merkitty monien edesmenneitten pyhien uskon kuuliaisuudessa kilvoittelua. Ennen vedenpaisumista neuvoi Jumala Nooaa monella eri tavalla, ja hänestä sanotaan: Ja Nooa teki kaikki, mitä Jumala käski. Nooa ei välittänyt kanssaihmisten puheista ja pilkasta. Hän. uskoi, mitä Jumala hänelle sanoi, ja osoitti kuuliaisuuden kaikessa. Ei käynyt Nooa järkeilemään oman ymmärryksensä mukaan, onkohan se tosiaankin noin taikka näin. Hän uskoi aivan yksinkertaisesti ja lapsellisesti Jumalan puheet, ja rakensi Jumalan mittojen mukaan arkkia... kuivalle maalle. Siinä työnsä ääressä hän saarnasi: tehkää parannus, tämä maa hukkuu. Mutta ei ollut monia, jotka uskoivat Nooan saarnan. Mutta Nooa uskoi, ja hänen perheensä, ja he pelastuivat...
Jokainen muistamme, kuinka kovalla koetuksella oli Aabrahamin usko, ja kuuliaisuus silloin, kun Herran henki ilmoitti hänelle: "Ota nyt Iisak, sinun ainoa poikas, jota sinä rakastat, ja mene Moorian maalle, ja uhraa hänet siellä polttouhriksi yhdellä niistä vuorista, jonka minä sinulle sanova olen." Jumala tiesi, että Isak oli vanhalle isälleen hyvin rakas, niin kuin Jumala sanookin: "Jota sinä rakastat." Poika oli varmasti Aabrahamille kaikkein rakkain, mitä hän tässä elämässä omisti. Häntä oli rukoiltu, ja hän oli lupauksen lapsena syntynyt, nyt tuli kehotus: uhraa hänet. Raamatussa ei kerrota, kyselikö Abraham mitään lisäselvityksiä, ei edes kertaakaan tuota meille niin tuttua, "miksi näin, mitä varten näin pitää tehdä, ja miksi minulle nyt tällainen koettelemus." Kerrotaan vain, että Abraham nousi aamusella aikaisin, ja valmistautui lähtemään tuolle pitkälle matkalle. Poika siinä vierellä ratsastaa, ja lasten tapaan kyselee kaikenlaista. Ihmetellen hän kysyy isältään: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta kussa on lammas polttouhriksi?"
Arvaamme, että raskaat ovat Aabrahamin askeleet kohti uhrivuorta, ja lapsikin, tuo rakkain, vielä tuossa kyselee. Mutta mikään ei saa Abrahamin uskoa järkkymään ja kääntymään pois kuuliaisuuden tieltä. "Jumala on edes katsova itsellensä lampaan polttouhriksi, poikani.” Eikä Aabraham erehtynytkään uskossaan. Jumala näki, että Aabraham on kuuliainen lapsi, joka aivan sokeasti seuraa Hänen neuvojaan, rakastaa Häntä yli kaiken, ja on valmis luopumaan omasta lapsestaankin, kulkiessaan kuuliaisuuden tietä.
Aina ajankohtainen
Jumalan sana ei koskaan menetä tuoreuttaan tai tule vanhaksi. Vuosituhansia sitten tapahtuneet tapaukset uusiutuvat tämänkin ajan Jumalan lapsen elämässä. Muistellessamme vuosikymmenten pituista taivalta, tällä elämän tiellä on monella matkaystävällä sellaisia tapauksia, joita hyvällä syyllä voidaan rinnastaa tähän Moorian vuoren tapaukseen. Olkoonpa se ihminen, esine, tapa tai tottumus, eli mikä hyvänsä, joka alkaa tulla mille liian rakkaaksi ja tärkeäksi. Sellaiseksi, että siitä alkaa koitua vahinkoa meidän kuolemattomalle sielullemme. Silloin Pyhä Henki neuvoo meitä siitä luopumaan. Esimerkiksi monelle nuorelle ja toisillekin, esittää sielunvihollinen ystäviä tuolta maailman lasten leiristä. Ne alkavat näyttää enemmän sopivimmilta aivan elämän toveriksikin, kuin Siionin tyttäret ja pojat. Omatunto varoittaa: älä ole tottelematon Jumalan varoituksille ja neuvoille, mutta ei aina jakseta kuuliaisuutta osoittaa Jumalan ja Jumalan lasten neuvoille. Otetaan elämän kulku kuin omiin käsiin, ja sitten saadaan kovasti katua, kun selviää, että sielunvihollinen on pettänyt. Ei ollutkaan sitä onnea, mitä oli lähdetty hakemaan. Muistellaanpa nyt vielä tuota hyvin tuttua Jumalan sanaa, jossa meille kirjoitetaan näin yksinkertaisesti:
”Älkää vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa; sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? Eli mitkä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa? Ja mikä sovinto on Kristuksella belialin kanssa? Taikka mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa? Eli kuinka Jumalan templi sopii epäjumalain kanssa? Sillä te olette elävän Jumalan templi." Ja jatkaa: ”Minä tahdon heissä asua ja heissä vaeltaa, ja minä tahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää oleman minun kansani.” 2 Kor. 6: 14–18.
Vieläkö selvemmin ja yksinkertaisemmin tämä asia pitäisi selittää? Tämä on Paavalin kirjoittamaa Pyhän Hengen valossa. Hänelläkin oli huoli aikansa Jumalan lapsista, ja siksi hän kaikessa rakkaudessa näin puhuu. Hän sanoo puhuvansa kuin isä, ja mainitseekin: minä sanon teille kuin lapsille.
Ajan taistelua
Ajallisissa tehtävissämme joudumme olemaan uskottoman maailman keskellä, mutta mikä ei kuulu jokapäiväiseen työhön tahi vastaavaan, siitä neuvoo Pyhä Henki: - "Paetkaat heidän seastansa, ja erottakaa teitänne, sanoo Herra: Tässäkin on kuuliaisuudelle lupaus. "Ja olen teidän siten teidän isänne, ja teidän pitää oleman minun poikani ja tyttäreni, sanoo kaikkivaltias Herra." 2. Kor. 6: 17–18. Kun näin selvästi ja yksinkertaisesti tämäkin on asia kirjoitettu meille Jumalan sanassa, niin ottakaa näistäkin neuvon sanoista vaari, kuin itse Jumalalta ja älkää rakkaat nuoret antako sielunvihollisen itseänne pettää näissä asioissa. Olen joutunut seuraamaan erään nuoren vaimon taistelua juuri tässä asiassa. Hänkin lähti suuren kristillisyyden keskeltä, vaistoin kaikkea Jumalan lasten rakkaudessa puhuttuja neuvoja, uskottoman miehen mukaan. Mies kyllä teki kahden kesken parannuksen lupauksia, ja `sillä vielä enemmän sotki vapaan armolapsen elämää. Häiden jälkeen alkoi arkielämä.
Nuori vaimo huomasi olevansa henkisesti aivan yksin omassa kodissaan, ja aivan uskottomassa ympäristössä. Ei ole yhtään matkaystävää, jolle voisi sydämensä taakkaa käydä puhumassa. On vain katkerat kyyneleet, joilla saattaa ahdistusta lievittää. Tulee ankara sairaus, tajuttomuus, ja sen jälkeen muistin menetys näissä ajallisissa asioissa. Yksi ainoa kysymys oli polttavana: ”mistä löytyy Jumalan lapset?" Sairaala on suuri, outo on kaupunki, mutta kysyjälle löytyy auttaja.
Uskoton hoitaja alkaa muistella, että hän kyllä tuntee erään, jota tuolla uskovaisten nimellä kutsutaan. Monien vaiheiden jälkeen saa tuo sairas sisar kysyä: "Vieläkö kuuluu Jumalan armo näin tottelemattomalle lapselle...” Kuuluuhan se, ja aivan jokaiselle, joka tuntee huonosti onnistuneensa tässä matkan teossa. Niin sai tämäkin sisar maistaa sielullaan sitä vanhaa, mutta ainutta, syntien anteeksi saamista Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jumalan sanasta voi yllättäen tulla muitakin esteitä aiotulle avioliitolle. Silloin joutuu kulutusta laskemaan, ja aivan kuin vaakalaudalle panemaan, teenkö oman ymmärrykseni jälkeen, ja osoitan tottelemattomuutta Jumalan neuvoille, vai luovunko kaikesta, säilyttääkseni hyvän omantunnon, ja periäkseni iankaikkisen elämän. Taas ollaan suuren ratkaisun edessä. Kaikki, mikä on lähtöisin ihmisestä, neuvoo tottelemattomuuteen, mutta Taivaan Isä raottaa lapsensa kuolemattomalle sielulle niitä näkymiä, joita pitkänäperjantaina tapahtui Golgatalla. Siellä taisteltiin myöskin, jopa niin, että poika kysyy isältään: "Isä, jos olisi mahdollista, niin ota pois tämä kalkki, mutta ei kuitenkaan, niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä, Isä." Siinä oli kuuliaisuutta Isän neuvoille.
Kauas korpeen
Toiset lapset olivat tottelemattomuudessaan kauas juosseet synnin korpeen, ja tämän, Viattoman, piti ne kuolemallaan ja ylösnousemisellaan takaisin lunastaa. Paavali muistelee Jeesusta: „Hänet löydettiin menoissaan kuin ihminen, nöyryytti itsensä, oli kuuliainen kuolemaan asti, ja aina. ristin kuolemaan asti." Täältä ja Hänen kuuliaisuudestaan voimaa saaneena, jaksamme mekin tuonne Moorian vuorelle käydä, uhraamaan ”oman Iisakkimme.”
Raskaat voivat askeleemme olla, mutta Pyhä Henki on voimamme ja väkevyytemme, omat voimamme eivät tähän riitä. ”Jumalan voima on heikoissa väkevä. Samat armon, laupeuden ja siunauksen lupaukset kuuluvat nykyajankin Moorian matkalaiselle, sillä Jumala vannoo Aabrahamille: ”Minä olen vannonut itse kauttani, sanoo Herra: ettäs tämän teit, ja et säästänyt sinun ainoaa poikaas, niin minä suuresti siunaan sinun. Ja sinun siemenessäs pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman, ettäs minun äänelleni kuuliainen olit." 1 Mos. 22: 16–18.
Olemmehan jokainen saaneet sen kokea, mikä ihana lepo ja rauha on sieluumme vuotanut, kun Jumalan armon avulla olemme jaksaneet kuuliaisuuden tietä kulkea, ja kiusauksen voittajana selvinneet. Ei silloin muistu mieleen, "että minä tässä olen onnistunut." Vaan sitä joutuu omalle kohdalleen ihmettelemään, "mikä minä olen, että näin paljon minua rakastat." "Mun toinen varmaan oisi Jo aikaa hyljännyt, Ja syytkin raskaat toisi, Miks' ois mun jättänyt. Vaan vielä mua siedät, oot kantaa jaksanut, sill, oi, sä tarkoin tiedät, Mit olen maksanut.” Tässä on selitys tähän äärettömään rakkauteen. Olemmehan Jeesuksen veren hinta ja vaivain palkka.
Jumala tahtoo rakkautensa tuntemisella nuorenkin sydämen sitoa itseensä niin, että, kiusauksen tullessa voi sanoa nuoren Joosefin tavoin: kuinka minä voisin niin paljon rikkoa minun Herraani vastaan. Rakkaus Jumalaan, ja halu olla kuuliainen Hänen neuvoilleen, antoi voimaa Joosefille, ja niin hän voittajana selvisi viettelijän pauloista...
Jumalan voima on heikoissa väkevä
Sama voima on meilläkin apunamme, ja tämän voiman varassa on meidän turvallista matkaamme tehdä, kulkekoonpa tiemme minkälaisessa "maastossa" tahansa. Useinhan kuljemme ”koleoita korpiteitä,» mutta johdattelee se Hyvä Paimen laumaansa välillä vihreille ja tuoreille laitumille, aivan raikkaitten vesiojien reunalle. Joskus kulkee tiemme kirkastusvuorelle, ja siellä olemme aivan "majan teko tunnelmissa," mutta siellä ei ole useinkaan pitkä oloaika. Tiemme kulkee syviinkin vesiin, joissa ei tunnu pohjaa olevan ja psalminkirjoittaja jatkaa: aallot käyvät minun pääni ylitse. Saamme kokea kuivuutta ja hellettä, ja monenlaista muuta vastusta, mutta kaikissa ja kaikkialla on Herra Jeesus omiensa kanssa... Silloinkin, kun matkamme johtaa Moorian vuoren kautta kohti kirkkautta. Hän, Herra Jeesus, ei jätä lastansa, ei nuorta eikä vanhaa puolitiehen, vaan kenet Hän on käteensä pyvälnyt, ei mikään sitä voi pois repäistä.
Uskomme kaikki tottelemattomuudet, hitaudet ja uneliaisuudet, aivan kaikki synnit, jotka sieluamme tälläkin hetkellä painavat, ja matkanteon raskaaksi tekevät, anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Haluammehan uskoa aivan rauhaan ja vapauteen asti? Muistakaa minuakin, monesti tottelematonta ja epäilevää matkantekijää esirukouksissa Isän eteen. Ei ole muusta väliä, kunhan matka onnellisesti kotirannalle päättyy. Jumalan rauhan terveisin
Regina Laitinen
Päivämies 22.2.1967
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4