Herra hoitaa omiansa

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Erkki Reinikainen: Te olette suola ja valkeus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Maalis 2009, 20:44

Te olette maailman valkeus



TE OLETTE MAAN SUOLA: JOS SIIS SUOLA TULEE MAUTTOMAKSI, MILLÄ SITTE SUOLATAAN? EI SE ENÄÄ KELPAA MIHINKÄÄN, VAAN HEITETTÄÄ POIS JA IHMISILTÄ TALLATTAA. TE OLETTE MAAILMAN VALKEUS. EI SITÄKAUPUNKIA TAIDETA PEITTÄÄ, JOKA. VUORELLA ON, EIKÄ KYNTTILÄÄ SYTYTETÄ JA PANNA VAKAN ALLE, VAAN KYNTTILÄNJALKAAN, VALAISEMAAN KAIKKIA, JOTKA HOONEESSA OVAT. NÄIN VALISTAKOON TEIDÄN VALKEUTENNE IHMISTEN EDESSÄ, ETTÄ HE NÄKISIVÄT TEIDÄN HYVÄT TYÖNNE, JA KUNNIOITTAISIVAT TEIDÄN ISÄÄNNE, JOKA ON TAIVAISSA. MATT. 5:13–16.

Poisnukkuneet pyhät ovat taistelunsa päättäneet, elävät pyhät ovat vielä taistelevana seurakuntana täällä maan päällä. Vuorisaarnan julistus tavoittaa elävät opetuslapset, ne, joista Jeesus nytkin sanoo: "Te olette maan suola." Jumala on lapsensa tulella suolannut siinä uhrissa, joka Golgatalla annettiin. "Sillä. kaikki pitää tulella suolattaman, ja jokainen uhri pitää suolalla suolattaman.(Mark. 9: 49) Pyhä Henki on asuinsijan ottanut Jeesuksen verellä puhdistetuista sydämissä ja ”nuhtelee maailmaa synnin tähden ja vanhurskauden tähden, ja tuomion tähden" (Joh. 16: 8) Hengen miekka tunkeutuu syvälle ja sen lain terä tahtoo viiltää kipeästi epäuskoisessa ihmisessä, herätykseksi. Suolarae kirvelee silloin, kun siinä on maku jäljellä. Maun antajana ja voimana on Pyhä Henki. Kristityt ovat ahkeroineet kaikkina aikoina saarnata suolaista sanaa Jumalan voiman vaikutuksen kautta. Tämä on johtanut parannukseen tai on
pahentanut. Tyhjänä se ei ole palannut. Mauttomaksi käynyt suola ei ketään paranna eikä pahenna, eikä se taidakaan, sillä maun menetyksen mukana ovat kadonneet Pyhän Hengen osallisuus ja usko. Suola ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Tosin tällainen ihminen usein ryhtyy harrastamaan omatekoista hurskautta. Suolan ulkonäkökin on saattanut säilyä, mutta suolan maun tilalle on tullut "siirapin' maku. Tämä saa kyllä uskottoman maailman hyväksymisen, mutta Jumalan edessä se on kelpaamaton. Ei ole turha Herran Jeesuksen kehotus matkamiehille: "Pitäkäät itse teissänne suola, ja rauha teidän keskenänne" (Mark. 9s 50). Suola vaikuttaa Jumalan valtakunnan ulkopuolella rauhattomuutta. Toisia se herättää, toisia se saa vihaan Jumalan
lapsia kohtaan. Valtakunnassa on kuitenkin rauha Jumalan lasten kesken, Jumalan rauha. Tosin tämä on pitämisessä, sillä vihollinen tahtoo viedä rauhan synnin kautta. Hengellä valkeuden lapset kuolettavat lihan teot ja panevat pois sen, mikä tarttuu. ja hitaaksi tekee. Panevat pois synnin evankeliumin siunauksen ja uskomisen kautta.
Mutta vuorelta kuului opetuslapsille toinenkin sana: "Te olette maailman valkeus." Pyhän Hengen valkeuden koko osallisuus Jeesuksessa Kristuksessa, sillä Hän sanoo: "Minä olen Isässä ja te minussa ja minä teissä",(Joh. 14: 20). Jumalan lapset Jeesuksessa, hänen ruumiinsa osallisuudessa, joka on seurakunta Raamattujen mukaan. Ja Jeesus Jumalan lapsien sydämissä Henkensä kautta, kuten on sanonut: ”Ja minä olen rukoileva Isää, ja Hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti: Totuuden Hengen: jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne. (Joh. 14: 16 -18) Tämän takia uskovaiset ovat tänäkin päivänä "maailman valkeus". Ja tämä valkeus on pantu valaisemaan. Se on evankeliumin valo, joka Siionista, ”vuorella olevasta kaupungista" lähtee. Hengen miekka on todellinen "parantava veitsi.” Se etsii vian ja poistaa sen kokonaan. Valkeuden lapset antavat katuvalle Kristuksen käskystä ja hänen nimessään ja veressään viat anteeksi Pyhän Hengen voimalla. Jeesus sanoo, ettei sitä kaupunkia taideta peittää joka vuorella on. Ja kuitenkin monet ja taas ovat ne, jotka eivät Jumalan kaupunkia näe. Mistä tämä johtuu? Heidän silmillään on Mooseksen peite. Mutta kun peite otetaan pois, avautuu juhlakaupunki näkösälle, koska se ei ole peitetty.

Kynttilänjalka ja kynttilät

Jumalalla ei ele yksinäisiä lapsia, vaan Siionin vuoren kaupungin asukkaita ja kynttilänjalan kynttilöitä. Sanoma on valtakunnan sanomaa ja elämä on elämistä siellä, missä kaikki taidon aarteet ovat kätkettyinä, siellä missä elävä Jumala, Israelin pyhä, on ja missä Herra Jeesus nytkin kulkee omiensa kanssa. Kynttilää ei sytytetä ja panna vakan alle vaan kynttilänjalkaan." Vakan alla se ei ketään valaisisi, ja siellä se nopeasti tukehtuisi. Kynttilän jalassa, se on seurakunnassa, kynttilä valaisee ja saa jatkuvan voiman niistä lähteistä, jotka ovat iankaikkiset. Suloisena kaikuu tänä päivänäkin Isän sydämeltä saakka meidän pyhyydestämme ja tehtävästämme, Jumalan lapset: ”Te olette valittu suku kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on.” (1. Piet 2: 9)

Suolalla ja valkeudella on myös säilyttävä merkityksensä. Ettei tämä maa kokonaan mätänisi ja pimenisi, tarvitaan taivaallista suolaa ja valkeutta. Maassa kysytään vanhurskasten lukua. ”Näin valistakoon valkeutenne ihmisten edessä, että näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän Isäänne, joka on taivaissa".

Me saamme tänäkin pyhäinpäivänä muistella pois nukkuneita pyhiä heidän menoisansa ja tulla rohkaistuksi heidän uskon vaelluksensa päätöksestä. Meidänkin päämäärämme, Jumalan lapset, on kilvoitella perille saakka ja kerran kotikunnissa yhtyä ennen nukkuneiden pyhien kanssa yhteiseen kiitosvirteen Karitsalle. Voi, kuinka kaukana onkaan meistä pyhyyden tunto! Voi, kuinka lähellä köyhyyden ja kelvottomuuden tunto! Jumala on kuitenkin sanonut: "Teidän pitää pyhät oleman, sillä minä olen pyhä." (1: Piet. 1; 16) Ja tuon pyhyyden osallisuuteen me olemme tulleet ja siinä me pysymme vain Kristuksen ansion kautta. Sinä köyhä, Jumalan lapsi, olet rikas Herrassa Jeesuksessa ja aivan pyhä. Ja kerran koittaa päivä, jolloin vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa, taistelu päättyy ja tulee sapatin lepo.

Uus' koittaa päivä suuri, 1oistava,
kun Herra saapuu, kirkkaudessa,
ja pyhät yhtyy pyhiin taivaassa.
Halleluja!

Erkki Reinikainen
Päivämies, Lokakuun 28 päivänä 1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Loka 2009, 19:30

Aina ajankohtainen on Jumalan sana


Rakkaat veljet, Ville Suutari ja Sulo Hankisuvanto olivat saarnamatkalla Oravissa ja sen lähiympäristössä marraskuun lopulla. Heidät oli lähetetty tänne Joensuusta.

Vaikka nämä veljet olivat meille useammalle kasvoista tuntemattomia, niin ei tarvinnut kauan kuunnella heidän puhettaan, kun sydämen ilolla ja kiitoksella huomasimme olevamme saman taivaallisen Isän lapsia; Herran Jeesuksen sovintouhri ainoana pelastuksenamme ja Jumalan armo ainoana turvanamme, sekä yksi usko, yksi ja toivo ja yksi tunnustus yhteisenä meillä kaikilla.

Sunnuntaina 12. 11. 60 oli seurat Oravissa, Seppäsellä (päivällä), ja iltaseurat oli Veijolassa. kummassakin paikassa oli väkeä runsaasti, omalta paikkakunnalta ja etempääkin.

Maanantaina 28. 11. oli päiväseurat Tappuniemellä, Laitisella. Nämä oli pienet Betanian-kodin seurat, vain muutama kuulija oman perheen lisäksi. Mutta seurakunnan pienuudesta huolimatta, Herran Henki puhui voimallisesti Veljien suun kautta. Olisin halunnut joka sanan painaa muistiini, mutta sydämeni astia on niin kovin hatara, että se on kohta typötyhjä, vaikka hetken olisikin ylitse vuotava.

Lapsia ja nuoria neuvottiin suurella rakkaudella, että he halpana hylkäisivät maailman houkutukset, eivätkä väsyisi pilkkaan ja parjaukseen, joka monesti on Jumalan joukon osana.
Katselkaa Jeesuksen lunastustyön valossa, Hänen omiaan, niin kaikki näyttävät yhtä rakkailta: vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, oppineet ja oppimattomat, sillä he kaikki ovat Vapahtajamme veren hinta ja vaivain palkka.
Ei ole meillä varaa lähteä minnekään Jumalan valtakunnasta. Jeesuksenkin aikana ihmiset pahentuivat ristin saarnan, ja suurin joukoin luopuivat Hänestä.
Hän kysyikin opetuslapsiltaan: "Ettekö tekin halua mennä pois?" Johon Pietari vastasi: "Herra, mihinkä me menisimme, sillä Sinulla on iankaikkisen elämän Sana".

Aina tuore ja ajankohtainen on Jumalan sana, kuten kehotus: "Valvokaa!”
Näinä viimeisinä sikoina sielunvihollinen puhaltaa sakean sumun, uneliaisuuden, päällemme. Siksi meille kuuluu kehotus: ”Valvokaa!” Sillä emme tiedä aikaa emmekä hetkeä, kun Ihmisen Poika on tuleva.
Ei ole tämä vaelluksemme vain adventtiajan haaveilua, vaan vanhurskaan tulee elää uskosta. Iltaseurat olivat samassa paikassa. Niihin tuli kuulijoita enemmän, kylän nuora, ja matkaystäviä Oravista ym. Suurella rakkaudella ja kaipauksella jäi koko Oravin Siioni veljiä muistamaan, sekä toivomaan heille voimia ja viisautta taivaan Isältä evankeliumin työhön.
Kantakaa minua ja perhettäni esirukouksissanne Isän eteen.

Regina Laitinen
Päivämies tammikuun 12 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Maalis 2010, 08:30

Jumalan sana on aina sama
uskon kuuliaisuudessa vaeltaminen


Nykyajan ihminen on itsenäinen ja piittaamaton kaikesta vanhasta, ennen kuullusta ja opitusta. Pitää olla vapaa ja estoton, sitähän kuulee kaikkialla, missä ihmisiä on kokoontunut asioitaan pohtimaan. Kuvitellaan, että sitten vasta on ihminen täysin onnellinen, kun kaikki vanha on saatu tyhjiin näytetyksi ja uudet, vapaat tuulet alkavat puhaltaa. Mitäpä siitä, jos maailman pojat ja tyttäret vouhottavat milloin asian puolesta, mutta silloin on jo suuri vaara tarjolla, jos Jumalan valtakuntaan aletaan näitä uusia käsityksiä tyrkyttää, ja niille kannatusta hankkia. Vaikka me ihmiset muutumme elämäntavoiltamme ja katsantokannaltamme, ei se millään tavalla vaikuta niihin totuuksiin ja elämänohjeisiin, joita meitä varten on Jumalan omassa sanassa talletettu. Onneksi Pyhän Hengen valossa kirjoitettu Jumalan sana on säilynyt aikojen alusta, ja säilyy maailman loppuun asti aivan samana ja muuttumattomana. Ei piirtoakaan ole siihen muutoksia tehty näitten vuosituhansien aikana, vaikka sielunvihollinen ystävineen on kaikkensa yrittänyt, saadakseen sen edes joissakin kohdin nykyajan ihmiselle sopivammaksi.

Jo paratiisissa se tuli käärmeen muotoisena Aatamin ja Eevan luokse kyselemään, mitä Jumala on heille puhunut: ”Sanoiko Jumala niin..." Vaimo kertoi Jumalan kieltäneen heitä syömästä siitä yhdestä ainoasta puusta, joka paratiisin keskellä kasvaa. Jopa niin vakavasti on varoitettu: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman...” Käärme on olevinaan viisaampi ja sanoo: ette te suinkaan kuole, vaan te tulette yhtä viisaaksi kuin Jumala. Te tulette erottamaan hyvän ja pahan toisistaan.

Viisaaksi tulemisen halu

Eikö tämä viisaaksi tulemisen hinku ole nykyakana aivan silmiinpistävän yleinen? On valloitettu avaruus. Pyritään määräämään ihmisen syntyminen ja kuolema. Annetaan lupa kaikenlaiselle ennen kuulumattomalle riettaudelle. Revitään auki kaikki ihmiselämän pyhät ja suuret arvot alas, ja maahan tallataan. Kaikki on vapaata ja kaikki on luvallista, aletaan jo opettaa alakouluikäisille. "Voi maailmaa pahennusten tähden. Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee.”

Murheellisinta on kuitenkin se, kun alkaa Jumalan lastenkin suusta kuulua, "kyllä minä osaan erottaa hyvän ja huonon ohjelman televisiota, minä haluan määrätä perheeni suuruuden, minä voin päättää, eroanko entisestä aviopuolisosta, ja otanko uuden. Kaiken tämän minä tiedän ja osaan, sillä olenhan nykyaikainen ja sivistynyt ihminen. ”Käsite ”minä,” on tullut niin suureksi, että unohdetaan Jumala ja Hänen neuvonsa.
Kaikesta huolimatta Pyhä Henki nuhtelee kaikessa hiljaisuudessa, ja äänellisesti seurakunnassa lastensa kautta, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri." Ei Jumala puhu nykyajan ihmiselle palavasta pensaasta tahi ukkosen jylinässä, mutta Henkensä kautta neuvoo kaikkeen kuuliaisuuteen. Sanastaan Hän sanoo: Se on valkeus ja kynttilä teillänne, se on myöskin ojennusnuora, jonka mukaan kehotetaan ojentumaan. Jumalan sanan neuvoista varoitetaan poikkeamaan oikealle taikka vasemmalle. Kehotetaan myös Jumalan sanan neuvoja aina pitämään silmien edessä ja niitä muistamaan. Ja vielä sanotaan: että me nöyryydellä ja kunnioituksella suhtautuisimme, kuten ainakin Jumalan omaan sanaan, ja rukoilisimme hartaasti ja uskollisesti, hengessä ja totuudessa Pyhän Hengen valistusta Hänen neuvojaan ymmärtämään.

Pää ja ruumis, Kristus ja seurakunta

Maan päällä olevasta seurakunnasta sanotaan: Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta on Hänen hengellinen ruumiinsa. Niin kuin nyt pää on näkymätön, niin ovat myös sen totiset jäsenet. Kristuksen seurakunta on elävä Pyhän Hengen kautta, joka meitä neuvoo, tukee, opettaa ja lohduttaa. Sen tähden ne neuvon ja opetuksen sanat, jotka ovat Pyhän Hengen valossa tutkittu ja yksimielisesti hyväksytty, kirjoitettuna tai puhuttuna seurakunnan tietoon saatettu, voimme yhtä varmoina uskoa, ja totena pitää, kuin itse Herra Jumala olisi ne meille ilmoittanut.

Armoetuja

Jumalan lapsen kuuliaisuudesta on meille paljon kirjoitettu ja puhuttu. Siitä mainitaan mm: Se on Jumalalle otollinen ja ylistettävä. Kuuliaisuuden mukana koituu meille jo näissä ajallisissa kaikenlainen siunaus: yltäkylläisyys, pitkä ikä, Jumalan armo ja armollinen läsnä olemus, voitto vihollisista jne. Tämä ei varmastikaan tarkoita ainoastaan niitä, jotka ase kädessä taistelevat, vaan Jumalan lapsella on useinkin ympärillään sellaisia vihollisia, jotka eivät ainoastaan tuhoa tätä ajallista, näkyvää osaamme, vaan jotka tahtovat meidän sielumme tappaa, ja sen iankaikkiseen vaivaan saattaa.

Näistäkin vihollisista saamme voiton, uskon ja kuuliaisuuden kautta. Lohdutus ja virvoitus ovat niitä Jumalan armoetuja, joista saamme nauttia ahkeroidessamme kuuliaisuudessa vaeltaa, ja näin säilyttää hyvää ja puhdasta omaatuntoa. Jumalan lapsen kuuliaisuus ei ole pakon alaista, tahi orjallista pelkoa, vaan se on vapaan armolapsen vilpitöntä halua noudattaa kaikessa Taivaallisen Isän tahtoa. Siitä huolimatta on kuuliaisuudessa vaeltaminen usein kovin vaikeaa, jopa joskus suorastaan raskasta. Teemme matkaa kaksiosaisena. Uusi ihminen haluaisi osoittaa kaikessa kuuliaisuuden Jumalan neuvoille, mutta vanha osa sotii sitä vastaan. Valittaen täytyy tunnustaa, että niin usein se on uuden ihmisen vangikseen ottanut. Silloin on lähdetty oman järjen ja viisauden mukaan asioita hoitelemaan. Pyhä Henki voi vielä hiljaa omantunnon äänenä varoitella, mutta ”Minä” itse on noussut niin suureksi, että se tietää, ja osaa ratkaista vaikeatkin pulmakysymykset. Näin pettää vanha osa uuden ihmisen, joka murheellisena jää seuraamaan asioitten kulkua...

Nooa ja Aabraham

Raamattuun on meille esikuvaksi, muistiin merkitty monien edesmenneitten pyhien uskon kuuliaisuudessa kilvoittelua. Ennen vedenpaisumista neuvoi Jumala Nooaa monella eri tavalla, ja hänestä sanotaan: Ja Nooa teki kaikki, mitä Jumala käski. Nooa ei välittänyt kanssaihmisten puheista ja pilkasta. Hän. uskoi, mitä Jumala hänelle sanoi, ja osoitti kuuliaisuuden kaikessa. Ei käynyt Nooa järkeilemään oman ymmärryksensä mukaan, onkohan se tosiaankin noin taikka näin. Hän uskoi aivan yksinkertaisesti ja lapsellisesti Jumalan puheet, ja rakensi Jumalan mittojen mukaan arkkia... kuivalle maalle. Siinä työnsä ääressä hän saarnasi: tehkää parannus, tämä maa hukkuu. Mutta ei ollut monia, jotka uskoivat Nooan saarnan. Mutta Nooa uskoi, ja hänen perheensä, ja he pelastuivat...

Jokainen muistamme, kuinka kovalla koetuksella oli Aabrahamin usko, ja kuuliaisuus silloin, kun Herran henki ilmoitti hänelle: "Ota nyt Iisak, sinun ainoa poikas, jota sinä rakastat, ja mene Moorian maalle, ja uhraa hänet siellä polttouhriksi yhdellä niistä vuorista, jonka minä sinulle sanova olen." Jumala tiesi, että Isak oli vanhalle isälleen hyvin rakas, niin kuin Jumala sanookin: "Jota sinä rakastat." Poika oli varmasti Aabrahamille kaikkein rakkain, mitä hän tässä elämässä omisti. Häntä oli rukoiltu, ja hän oli lupauksen lapsena syntynyt, nyt tuli kehotus: uhraa hänet. Raamatussa ei kerrota, kyselikö Abraham mitään lisäselvityksiä, ei edes kertaakaan tuota meille niin tuttua, "miksi näin, mitä varten näin pitää tehdä, ja miksi minulle nyt tällainen koettelemus." Kerrotaan vain, että Abraham nousi aamusella aikaisin, ja valmistautui lähtemään tuolle pitkälle matkalle. Poika siinä vierellä ratsastaa, ja lasten tapaan kyselee kaikenlaista. Ihmetellen hän kysyy isältään: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta kussa on lammas polttouhriksi?"

Arvaamme, että raskaat ovat Aabrahamin askeleet kohti uhrivuorta, ja lapsikin, tuo rakkain, vielä tuossa kyselee. Mutta mikään ei saa Abrahamin uskoa järkkymään ja kääntymään pois kuuliaisuuden tieltä. "Jumala on edes katsova itsellensä lampaan polttouhriksi, poikani.” Eikä Aabraham erehtynytkään uskossaan. Jumala näki, että Aabraham on kuuliainen lapsi, joka aivan sokeasti seuraa Hänen neuvojaan, rakastaa Häntä yli kaiken, ja on valmis luopumaan omasta lapsestaankin, kulkiessaan kuuliaisuuden tietä.

Aina ajankohtainen

Jumalan sana ei koskaan menetä tuoreuttaan tai tule vanhaksi. Vuosituhansia sitten tapahtuneet tapaukset uusiutuvat tämänkin ajan Jumalan lapsen elämässä. Muistellessamme vuosikymmenten pituista taivalta, tällä elämän tiellä on monella matkaystävällä sellaisia tapauksia, joita hyvällä syyllä voidaan rinnastaa tähän Moorian vuoren tapaukseen. Olkoonpa se ihminen, esine, tapa tai tottumus, eli mikä hyvänsä, joka alkaa tulla mille liian rakkaaksi ja tärkeäksi. Sellaiseksi, että siitä alkaa koitua vahinkoa meidän kuolemattomalle sielullemme. Silloin Pyhä Henki neuvoo meitä siitä luopumaan. Esimerkiksi monelle nuorelle ja toisillekin, esittää sielunvihollinen ystäviä tuolta maailman lasten leiristä. Ne alkavat näyttää enemmän sopivimmilta aivan elämän toveriksikin, kuin Siionin tyttäret ja pojat. Omatunto varoittaa: älä ole tottelematon Jumalan varoituksille ja neuvoille, mutta ei aina jakseta kuuliaisuutta osoittaa Jumalan ja Jumalan lasten neuvoille. Otetaan elämän kulku kuin omiin käsiin, ja sitten saadaan kovasti katua, kun selviää, että sielunvihollinen on pettänyt. Ei ollutkaan sitä onnea, mitä oli lähdetty hakemaan. Muistellaanpa nyt vielä tuota hyvin tuttua Jumalan sanaa, jossa meille kirjoitetaan näin yksinkertaisesti:
”Älkää vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa; sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? Eli mitkä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa? Ja mikä sovinto on Kristuksella belialin kanssa? Taikka mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa? Eli kuinka Jumalan templi sopii epäjumalain kanssa? Sillä te olette elävän Jumalan templi." Ja jatkaa: ”Minä tahdon heissä asua ja heissä vaeltaa, ja minä tahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää oleman minun kansani.” 2 Kor. 6: 14–18.
Vieläkö selvemmin ja yksinkertaisemmin tämä asia pitäisi selittää? Tämä on Paavalin kirjoittamaa Pyhän Hengen valossa. Hänelläkin oli huoli aikansa Jumalan lapsista, ja siksi hän kaikessa rakkaudessa näin puhuu. Hän sanoo puhuvansa kuin isä, ja mainitseekin: minä sanon teille kuin lapsille.

Ajan taistelua

Ajallisissa tehtävissämme joudumme olemaan uskottoman maailman keskellä, mutta mikä ei kuulu jokapäiväiseen työhön tahi vastaavaan, siitä neuvoo Pyhä Henki: - "Paetkaat heidän seastansa, ja erottakaa teitänne, sanoo Herra: Tässäkin on kuuliaisuudelle lupaus. "Ja olen teidän siten teidän isänne, ja teidän pitää oleman minun poikani ja tyttäreni, sanoo kaikkivaltias Herra." 2. Kor. 6: 17–18. Kun näin selvästi ja yksinkertaisesti tämäkin on asia kirjoitettu meille Jumalan sanassa, niin ottakaa näistäkin neuvon sanoista vaari, kuin itse Jumalalta ja älkää rakkaat nuoret antako sielunvihollisen itseänne pettää näissä asioissa. Olen joutunut seuraamaan erään nuoren vaimon taistelua juuri tässä asiassa. Hänkin lähti suuren kristillisyyden keskeltä, vaistoin kaikkea Jumalan lasten rakkaudessa puhuttuja neuvoja, uskottoman miehen mukaan. Mies kyllä teki kahden kesken parannuksen lupauksia, ja `sillä vielä enemmän sotki vapaan armolapsen elämää. Häiden jälkeen alkoi arkielämä.

Nuori vaimo huomasi olevansa henkisesti aivan yksin omassa kodissaan, ja aivan uskottomassa ympäristössä. Ei ole yhtään matkaystävää, jolle voisi sydämensä taakkaa käydä puhumassa. On vain katkerat kyyneleet, joilla saattaa ahdistusta lievittää. Tulee ankara sairaus, tajuttomuus, ja sen jälkeen muistin menetys näissä ajallisissa asioissa. Yksi ainoa kysymys oli polttavana: ”mistä löytyy Jumalan lapset?" Sairaala on suuri, outo on kaupunki, mutta kysyjälle löytyy auttaja.
Uskoton hoitaja alkaa muistella, että hän kyllä tuntee erään, jota tuolla uskovaisten nimellä kutsutaan. Monien vaiheiden jälkeen saa tuo sairas sisar kysyä: "Vieläkö kuuluu Jumalan armo näin tottelemattomalle lapselle...” Kuuluuhan se, ja aivan jokaiselle, joka tuntee huonosti onnistuneensa tässä matkan teossa. Niin sai tämäkin sisar maistaa sielullaan sitä vanhaa, mutta ainutta, syntien anteeksi saamista Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jumalan sanasta voi yllättäen tulla muitakin esteitä aiotulle avioliitolle. Silloin joutuu kulutusta laskemaan, ja aivan kuin vaakalaudalle panemaan, teenkö oman ymmärrykseni jälkeen, ja osoitan tottelemattomuutta Jumalan neuvoille, vai luovunko kaikesta, säilyttääkseni hyvän omantunnon, ja periäkseni iankaikkisen elämän. Taas ollaan suuren ratkaisun edessä. Kaikki, mikä on lähtöisin ihmisestä, neuvoo tottelemattomuuteen, mutta Taivaan Isä raottaa lapsensa kuolemattomalle sielulle niitä näkymiä, joita pitkänäperjantaina tapahtui Golgatalla. Siellä taisteltiin myöskin, jopa niin, että poika kysyy isältään: "Isä, jos olisi mahdollista, niin ota pois tämä kalkki, mutta ei kuitenkaan, niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä, Isä." Siinä oli kuuliaisuutta Isän neuvoille.

Kauas korpeen

Toiset lapset olivat tottelemattomuudessaan kauas juosseet synnin korpeen, ja tämän, Viattoman, piti ne kuolemallaan ja ylösnousemisellaan takaisin lunastaa. Paavali muistelee Jeesusta: „Hänet löydettiin menoissaan kuin ihminen, nöyryytti itsensä, oli kuuliainen kuolemaan asti, ja aina. ristin kuolemaan asti." Täältä ja Hänen kuuliaisuudestaan voimaa saaneena, jaksamme mekin tuonne Moorian vuorelle käydä, uhraamaan ”oman Iisakkimme.”
Raskaat voivat askeleemme olla, mutta Pyhä Henki on voimamme ja väkevyytemme, omat voimamme eivät tähän riitä. ”Jumalan voima on heikoissa väkevä. Samat armon, laupeuden ja siunauksen lupaukset kuuluvat nykyajankin Moorian matkalaiselle, sillä Jumala vannoo Aabrahamille: ”Minä olen vannonut itse kauttani, sanoo Herra: ettäs tämän teit, ja et säästänyt sinun ainoaa poikaas, niin minä suuresti siunaan sinun. Ja sinun siemenessäs pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman, ettäs minun äänelleni kuuliainen olit." 1 Mos. 22: 16–18.
Olemmehan jokainen saaneet sen kokea, mikä ihana lepo ja rauha on sieluumme vuotanut, kun Jumalan armon avulla olemme jaksaneet kuuliaisuuden tietä kulkea, ja kiusauksen voittajana selvinneet. Ei silloin muistu mieleen, "että minä tässä olen onnistunut." Vaan sitä joutuu omalle kohdalleen ihmettelemään, "mikä minä olen, että näin paljon minua rakastat." "Mun toinen varmaan oisi Jo aikaa hyljännyt, Ja syytkin raskaat toisi, Miks' ois mun jättänyt. Vaan vielä mua siedät, oot kantaa jaksanut, sill, oi, sä tarkoin tiedät, Mit olen maksanut.” Tässä on selitys tähän äärettömään rakkauteen. Olemmehan Jeesuksen veren hinta ja vaivain palkka.

Jumala tahtoo rakkautensa tuntemisella nuorenkin sydämen sitoa itseensä niin, että, kiusauksen tullessa voi sanoa nuoren Joosefin tavoin: kuinka minä voisin niin paljon rikkoa minun Herraani vastaan. Rakkaus Jumalaan, ja halu olla kuuliainen Hänen neuvoilleen, antoi voimaa Joosefille, ja niin hän voittajana selvisi viettelijän pauloista...

Jumalan voima on heikoissa väkevä

Sama voima on meilläkin apunamme, ja tämän voiman varassa on meidän turvallista matkaamme tehdä, kulkekoonpa tiemme minkälaisessa "maastossa" tahansa. Useinhan kuljemme ”koleoita korpiteitä,» mutta johdattelee se Hyvä Paimen laumaansa välillä vihreille ja tuoreille laitumille, aivan raikkaitten vesiojien reunalle. Joskus kulkee tiemme kirkastusvuorelle, ja siellä olemme aivan "majan teko tunnelmissa," mutta siellä ei ole useinkaan pitkä oloaika. Tiemme kulkee syviinkin vesiin, joissa ei tunnu pohjaa olevan ja psalminkirjoittaja jatkaa: aallot käyvät minun pääni ylitse. Saamme kokea kuivuutta ja hellettä, ja monenlaista muuta vastusta, mutta kaikissa ja kaikkialla on Herra Jeesus omiensa kanssa... Silloinkin, kun matkamme johtaa Moorian vuoren kautta kohti kirkkautta. Hän, Herra Jeesus, ei jätä lastansa, ei nuorta eikä vanhaa puolitiehen, vaan kenet Hän on käteensä pyvälnyt, ei mikään sitä voi pois repäistä.

Uskomme kaikki tottelemattomuudet, hitaudet ja uneliaisuudet, aivan kaikki synnit, jotka sieluamme tälläkin hetkellä painavat, ja matkanteon raskaaksi tekevät, anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Haluammehan uskoa aivan rauhaan ja vapauteen asti? Muistakaa minuakin, monesti tottelematonta ja epäilevää matkantekijää esirukouksissa Isän eteen. Ei ole muusta väliä, kunhan matka onnellisesti kotirannalle päättyy. Jumalan rauhan terveisin

Regina Laitinen
Päivämies 22.2.1967
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Huhti 2010, 15:50

Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta

Jeesus, kulkiessaan täällä maan päällä, ja saarnatessaan pelastuksen evankeliumia, käytti usein vertauksia, saadakseen sanottua asiansa mahdollisimman selvästi: Hän otti esikuvia myös luonnosta ja erilaisista arkielämän tapauksista, että kansa ymmärtäisi, mitä Hän tarkoitti puheillaan. Kaikkia Jeesuksen puheita ei kuulemma ole merkitty muistiin, mutta tämä on jäänyt tiedoksi jälkipolville aivan meidän päiviimme asti. "Ellette tule niin kuin tämä lapsi,” jonka Jeesus todennäköisesti, oli ottanut syliinsä, ja näyttänyt sitä ympärillä olevalle kansalle. "Ette tule sisälle Jumalan valtakuntaan.”

Lapsi, joka tämän ajan viisasten mielestä ei ymmärrä uskoa, ja kuitenkin on pantu esikuvaksi meille järki-ihmisille. Onko Jeesus erehtynyt tässä paikassa? Ei varmasti, Hänen sanoihinsa ja tekoihinsa voimme täydellisesti luottaa. Jos saamme lapsenmielisinä tehdä matkaamme, niin on niin helppoa uskoa Jeesuksen puheet. Kun meitä alkaa järki-ihminen vaivata, niin meitä kehotetaan: "Järki vangiksi ottamaan, Pyhää Henkeä anomaan, joka meitä opettaa, Isää, Poikaa tuntemaan."

Usein tänä aikanakin Jeesus henkensä kautta puhuessaan, käyttää havainto-opetuksena aivan tavallisia seura- tai arkipäivän tapauksia. Minulla oli tilaisuus Jyväskylän syysseuroissa seurata muutamien lasten seuroissa oloa. Ja täytyy sanoa, että minä opin paljon, kun näin silmilläni todeksi sen, mitä minä korvillani kuulin Jumalan lapsen talostelusta täällä vieraan maan päällä.

Seuroihin oli tullut mm. eräs perhe, lapsia oli mukana kaksi pientä poikaa, ehkä alle kouluiän, ja heistä nuorempi sisko. He istuivat etupenkissä, mutta lapset harmoonin juurella, kasvot seurakuntaan päin. Pikkutytöllä oli kirkkaan punainen tikattu takki päällä. Nimiä en tullut tietämään, eikä se olekaan pääasia.

Seurat alkoivat sunnuntaina aamulla, ja jatkuivat koko päivän hyvin lyhyin väliajoin. Aina, kun tulin oman penkkini päähän, olivat lapset jo paikoillaan. He kuuntelivat niin hiljaa ja hartaina. "Jumalan sana ei tyhjänä palaja." Seurakunnasta alkaa yksi ja toinen käsi kohota ja kuulua: "Saanko minäkin vielä uskoa syntini anteeksi?" Toinen pikkupojista nousi seisomaan ja kohotti kätensä ja saarnasi selvästi: "Kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä." Yhä useampia armon kerjäläisiä ilmestyi, nyt pieni veli ei enää ehtinyt saarnata jokaiselle. Silloin hän kiipesi penkille polvilleen ja molemmat kädet kohotettuina saarnasi evankeliumia. Siinä tulivat siunauksesta osalliseksi rakas äiti ja isä, jotka lähellä ollen saivat nuo lapsensa siunaavat kädet tuntea päänsä päällä. Kun katseli lapsen harrasta ilmettä, näki, että hän oli todella itse mukana siinä, mitä toisille julisti. Ei varmaan kukaan olisi pysynyt väitteessään, etteikö lapsella ole uskoa.

Seurat jatkuivat. Lapsi seurasi valppaana, tarvitseeko kenellekään saarnata evankeliumia. Oli vähän hiljaisempaa, poika kaivaa taskustaan karamellipussin, mutta silloin kuuluu useampia siunauksen pyyntöjä. Kiireessä jäi toiseen käteen karamellipussi, kun molemmat kädet tarvittiin katuvia siunaamaan. Se pussi osoittautui oikein uskon hedelmäksi. Välillä poika hiljaa siirtyi, ja tarjoili siitä ystäville makeisia. Vanhat sedät näyttivät olevan lapsen parhaat ystävät. Vanhukset eivät olisi malttaneet pienen veljen makeisia ottaa, mutta nähdessään lapsen pyytävän katseen, he eivät voineet kieltää häneltä antamisen iloa. Elävä usko lapsen sydämessä aiheutti rakkauden Jumalaan ja Jumalan lapsiin. Rakkaus taas on kekseliäs, se löytää palvelemisen kohteita aina läheltään.

Päivä kului, ja iltaseurat olivat jo lopullaan. Sitten pikkumiestäkin alkoi väsyttää. Mitäs muuta kuin ajankuluksi käydään siskolle kiusan tekoon. Siskoa piti nykiä ja näykkiä monella tavalla. Voiko vielä selvemmin tuoda esille sen, että hamasta lapsuudesta asti me joudumme tekemään matkaa kaksiosaisina.

Vaikka silmilläni seurasin ja sydämelläni elin näkemääni saarnaa, en ollut silti väärissä valvomisissa. Näkemäni täydensi ja elävöitti kuulemaani sanaa. Sillä näistä sanoistahan se koostuu koko evankeliumin sisältö: saarnataan parannusta ja syntein anteeksiantamusta. Tämä uskon kautta omistettuna synnyttää rakkautta, ja rakkaus aiheuttaa palvelua. Ja sitähän meidän usein täytyy kuulla, vaikka me kaksiosaisina joudumme tekemään matkaa. Niin me lihan työt hengen kautta kuoletamme.

Minä olen monta huokausta puolestasi lähettänyt Taivaan Isälle, että Hän antaisi sinulle, lapsi rakas, aina voimaa saarnata syntejä anteeksi, sielläkin kotikiusoissa äidille ja isälle. Kumpa vielä suureksi kasvettuasi, Herra Jeesus olisi voimana ja väkevyytenä päiviesi loppuun asti.

Jumalan rauhaan
Regina Laitinen
Päivämies 18.11.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Helmi 2011, 19:58

"Usea aamu heräsimme vaarin veisaamaan aamuvirteen..."


Vanhan ajan kristityt panivat suuren arvon kirjoitetulle Jumalan sanalle. Ennen kaikkea he tutkivat ahkerasti Raamattua, Lutherin ja Laestadiuksen erilaisia postilloja, mutta erikoisen rakas oli pienoinen kristillisyyden äänenkannattaja »Armon sanomat», myöhemmin »Sanomia Siionista», jonka perinteitä jatkaa nykyinen `»Siionin lähetyslehti.»

Tässä muistelimme nuorimman enoni kanssa varhaisinta lapsuuttamme. Usea aamu heräsimme vaarin veisaamaan aamuvirteen. Vanhan virsikirjan kankeat, lyhennetyt sanat soivat niin sulavasti hänen miehekkään äänensä soinnuttamana. Usein hän arkinakin luki Jumalan sanaa, aina ääneen ja samalla paikallakin pöydän päässä, ikkunan vieressä. Mutta pyhäpäivät olivat melkein kokonaan Jumalan sanan lukua ja veisuuta. Kun oli tottunut, oli luonnollista, että lepopäivä pyhitettiin hartauden harjoituksille. Mummi ja muu naisväki teki välttämättömiä askareitaan hiljaisesti, mutta heti jouduttuaan tulivat pöydän ympärille kuuntelemaan ja veisaamaan.

Täytyy tunnustaa, että meitä lapsia usein kävi ikävystyttämään monen tunnin sisällä istuminen, ja vaarin aina yhtä rauhallinen ja tasainen lukeminen aivan pani pienet päät torkkumaan. Usein varasimme paikan ikkunan pieleen, että ainahan sitä ulkona jotain pientä tapahtui. Milloin kissa ajoi kanaa tai muuta vastaavaa. Vaarin ääni vain yhtä rauhallisesti selvitti, milloin Lutherin postillasta sivun toisensa perästä, paavin kavaluutta ja munkkien turhaa puuhaa autuudeksensa tai Laestadiuksen postillasta oli vasta toinen tutkisteleminen menossa, vaikka niin mielellämme olisimme jo uimaan juosseet. Ei siinä ollut mitään vaativaa tai pakollista henkeä, eivätkä he niin pitkään lukeneet ja veisanneet jotain sillä ansaitakseen. Sen ajan uskovaisilla oli sielun nälkä Jumalan sanan perään, ja kävi niin kuin sanotaan, »että ruokahalu syödessä kasvaa.

Varmaan nykyajan uudenaikaiset lasten kasvattajat kauhistuvat tuollaista lasten »piinaamista» ja vangitsemista, mutta siunaten ja liikutetulla mielellä muistelimme me noita, varhaislapsuutemme sunnuntaipäiviä.

Niiltä ajoilta asti lienee juurtunut rakkaus Siionin lehteen ja Lasten Siioniin. Tuntuu aivan selvältä asialta, että jokaiseen uskovaiseen kotiin nämä »sisarukset» tulevat. Harvoinhan ainakin meillä perheenäideillä tulee pitemmälti Raamattua luetuksi, mutta Siionin lehdessä on jo valmiiksi selitetty jokin Raamatun paikka, joka monesti on meille ajankohtainen.

Vaikka olisimme kuinka ahkeria ja puuhakkaita, niin aina joku hetki aamusta, päivästä ja illasta on pientä rentoontumista varten. Mikä onkaan silloin kätevintä, kuin ottaa Siionin- tai Lasten lehti, jossa kaikki on valmista, kuin rautaisessa annoksessa», lukea siitä valmista Sanaa, ja lähteä jatkamaan arkisia askareitaan. Ajatukset seurailevat vielä luettua, ja sydän saa osansa taivaan mannasta.

Siksi olin suorastaan hämmästynyt, luettuani kerran rovasti Viljasen kirjoituksen, että on uskovaisia, jotka eivät ole tulleet näitä rakkaita lehtiä tilanneeksi jo aikaisemmin, tai nyt lopettaneet, kun Päivämies on alkanut ilmestyä. Jos siinä joillakin on rahakysymys esteenä, mutta eiköhän siinä ole suurimmalta osalta välinpitämättömyyttä ja tätä lopunajan uneliaisuutta. Eihän se tietenkään ole mikään autuuden ehto, tulivatko nämä lehdet vai ei, mutta eiköpä siinä liene vain sen »vanhan kaverin» sielun vihollisen sormet pelissä. Kun se saa vähän kerrassaan vieraannutetuksi Jumalan sanan lukemisesta, niin tilalle se työntää tämän maailman ajanvietettä, jota ikävä kyllä, on paljon meillä ja muilla tarjona.

Kun aikoinaan tämän Päivämiehen näytenumerot ilmestyivät, valmistuttiin parhaillaan kunnallisvaaleihin, ja tänne maaseudullekin tuli kaikenlaista valistusta, jos minkälaisissa julkaisuissa. Kun postin mukana tuli tämä lehti, ja silmiini sattui "Päivämies», ajattelin vähän epäluuloisena, mitähän viisautta se tämä jakaa.
Jo oli iloinen yllätys, kun rakkaiden matkaystävien kuvia oli sivuilla, ja kirjoitukset niitä kotomaan asioita. Varauksettomasti liitimme tämän uuden tulijan tilaustemme joukkoon, joka mielestäni niin erinomaisesti sopii siihen »kolmiapilaan», jonka nämä lehtemme muodostavat.

Ainahan jokainen uusi asia saa myötä- ja vastatuulta osaksensa. Mutta minä en kylläkään ymmärrä, miksi tätä Päivämiestä jotkut vieroksuvat muka maailmallisen sisältönsä, ja etupäässä ilmoitustensa tähden. Kyllä minusta on tuollaiset puheet turhaa hurskastelua, sillä nykyaikana tuskin löytyy yhtään kotia johon ei jotain sanomalehteä tule. Mitä ilmoituksiin tulee, niin nehän ovat taloudellinen kysymys kokonaan, sillä varmasti Päivämiehen painatus ym. kustannukset nousevat melkosiin summiin, jotka tulevat näillä maksullisilla ilmoituksilla peitetyiksi. Ja ylijäämä käytetään Jumalan valtakunnan työn hyväksi.

Eiköhän me kaikki tarkisteta kantaamme tässä asiassa. Panemme vaikka vähä kerrassaan säästöön ne muutamat sataset, joilla nämä kaikki kolme, pitkäksi vuodeksi saamme seuraksemme. Ja kenelle on taivaan Isä mammonaa enemmälti siunannut, hän tekee soveliaasti, kun köyhemmälle kanssaveljelleen ja -sisarelleen, lahjoittaa nämä vuosikerrat. Samaa Jumalan valtakunnan työtä se on, että näitä lehtiä tilaamme, ja ympäristöömme levitämme.

Jumalan rauhan terveisin

Regina Laitinen
Päivämies 31.12.1959
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Helmi 2012, 20:11

Minä olen se joka palvelen

Palvelija ja palvella. Näillä sanoilla on nykyajan yhteiskunnassa vähemmän haluttu merkitys ja kaiku. Jokainen haluaisi olla palveltavana. Se olisi vanhalle osalle niin mieluista. Kuta enemmän saisimme huomiota ja passausta osaksemme, sitä enemmän sitä vain haluaisimme. Tahtoisimme aivan kuin paistatella päivässä itseämme, kaiken huomion keskipisteenä. Raamatussa puhutaan kuitenkin paljon palvelemisesta, palvelijoista ja pienellä paikalla olemisesta. Jeesus jättää meille täydellisen esimerkin palvelemisesta.

Johannes kertoo, kuinka Jeesus Ehtoollisen jälkeen riisui vaatteensa, otti liinasen ja vyötti itsensä, pani vettä maljaan ja alkoi pestä opetuslastensa jalkoja ja kuivasi ne sillä liinasella, joka oli Hänen vyöllänsä. Tässä Herra ja Mestari kumartuu nöyrästi syntisen ihmisen edessä ja suorittaa heille tä1laista, halpa-arvoista palvelustehtävää. Liikaa tämä oli opetuslastenkin mielestä. Siksi Pietari kysyy omasta ja tovereittensa puolesta: "Herra, sinäkö minun jalkani peset? Ei sinun ikänä pidä minun jalkojani pesemän." Mutta Jeesus sanoo: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osaa minun kanssani." Vielä Pietari estelee: "Herra, ei ainoastaan jalat, vaan myös kädet ja pää." "Joka pesty on, ei se muuta tarvitse kuin jalat pestään, ja hän on kokonansa puhdas," vastasi Jeesus Pietarille.

Tätä Raamatun paikkaa lukiessa jää ihmettelemään, kuinka ja mitä varten Jeesus näin nöyrtyy. Hän halusi jättää meille esikuvan. Jos Hän kerran alentui palvelemaan halpoja opetuslapsia, ei silloin luulisi olevan vaikeata meidän palvella toinen toisiamme. Jeesus kysyy vielä: "Kumpi on suurempi, joka aterioitsee, vai se, joka palvelee?" Minä olen se, joka palvelee. Ja toisessa paikassa: "Ihmisen Poika ei tullut maailmaan palveltavaksi, vaan palvelemaan." Jeesus oli lähetetty taivaasta maan päälle ihmisten keskuuteen, ja Hänen herransa on taivaan Jumala. Hän oli sanansaattajana täällä alhaalla. Siksi Jeesus sanoo: "Ei ole palvelija suurempi Herraansa, eikä sanansaattaja suurempi kuin se, joka hänet lähetti."

Me Jumalan lapset olemme Hänen sanansaattajiaan, Hänen palvelijoitaan. Tämä unohtuu usein meiltä, vaikka on näinkin kehotettu: "Ennättäkää toinen toisillenne kunniaa tekemään, palvelkaa teitänne keskenänne napisematta." Emme aina niin huomaakaan, kun alamme luisua palvelijan paikalta palveltavaksi. Alamme pitää kuin itsestään selvänä asiana, että meidät huomataan ja arvostetaan, käsityksemme saa kannatusta ja kaikin puolin alamme tuntea itsemme niin puuhakkaiksi ja aikaansaaviksi. Odotamme palvelemista. Tähänkin ”sairauteen" on hyvä neuvo tai lääke: "Mitä ikinä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää se ensin heille.

Miten olemme onnistuneet? Onko riittänyt rakkautta ja nöyryyttä sitä halvintakin Jumalan lasta palvella, ei ainoastaan näillä ajallisilla lahjoilla, vaan olemmeko jaksaneet monesti lankeavan matkaystävän jalkoja pestä armon virrassa ja niitä unohduksen liinasella pyyhkiä? Jos omatunto on valveilla ja uskon silmässä oikea näkö, eikö tule murheellinen mieli, kun ei olekaan mitään, mitä voisi ansiona toisille näyttää. Ei ole mitään, mistä kerskaisi, ei yhtään mitään. Näyttää vain niin kalliilta ja käsittämättömältä, että Jumala ja Jumalan lapset jaksavat palvelevaa rakkauttaan minuakin kohtaan osoittaa.

Tämä jalkojen pesu tarkoittaa myös sitä, että meidän itse kunkin tarvitsee usein matkan vikoja anteeksi rukoilla ja anteeksi uskoa. Monesti on vaikeata ottaa omansa pois, kun vanha osa tuntee niin kärsineensä vääryyttä. Jos alamme toiselta osapuolelta odottaa aloitteen tekoa parannukseen, ja toinen odottaa meiltä, kuluu kallista armon aikaa hukkaan. Eikä sitä tiedä, jos tässä odotellessa oman sydämen astiasta uskon lampusta öljy kuivuu pois, eikä sytykään
palamaan, kun lähdetään Ylkää vastaan.
Onkin kehotettu: "Sovi nopeasti riitaveljesi kanssa, ja vie sitten vasta lahjas uhrattavaksi." Kuka voi seistä Pyhän Hengen tulen paisteessa. Kuka voi sanoa, että tämä ei kuulu hänelle eikä sovi, se on liian jyrkkää, tuolle toiselle paremminkin. Jumalan sana on kirjoitettu meille jokaiselle opiksi ja ojennukseksi, mutta myös turvaksi ja lohdutukseksi.

Rakas Isä, meille antakoon aina sitä ymmärrystä, että jaksaisimme asiamme korjata puolin ja toisin, sillä vasta silloin tulee puhtaita jälkiä ja keskinäinen rakkaus tulee entistä palavammaksi, kun molemmat osapuolet painuvat yhtä
alas, armon virran pestäväksi. Sillä silloin vasta tulee puhdasta jälkeä ja keskinäinen rakkaus tulee entistä palavammaksi, alhaalla, matalalla kulkee tuo armonvirta. Se lähtee alttarin edestä ja temppelin kynnyksen alitse se virtaa. Ja sen tähden, että sinä ja minä, tuntiessamme usein, että turmelus on ihan maahan asti painanut, yhtä alhaalla virtaa armon kirkas virta. Sen virkistävästä vedestä osalliseksi pääsee vaikka kontaten, jos ei jalat enää päällään pidä. On se armojen armo, että näin on. Sen on taivaan Isä jo aikojen alusta nähnyt, että maailmassa on tuska Hänen lapsillaan, mutta virvoitus on myös lähellä. "Olkaat hyvässä turvassa, minä voitin maailman."

Näin me saamme tämän virran rannalla talostella, palvella toinen toisiamme niillä lahjoilla, mitä on annettu. Ja panemme täyden turvamme Herraan Jeesukseen, uskoen nytkin Hänen nimessään ja veressään kaikki synnit ja matkan viat anteeksi rauhaan ja vapauteen asti.

Jumalan rauhan terveisin Regina Laitinen
Päivämies 4.11.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Touko 2012, 20:10

Jumalan luontoa oppimassa

Katsokaa kedon kukkia, ei Salomokaan kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu, kuin yksi niistä, joka tänään kukoistaa ja huomenna tuleen heitetään." NÄIN kehotetaan Raamatussa silloin uskomaan ja tekemään, Kun nämä ajallisen elämän huolet alkavat sydäntämme vangita.

Kun katselemme kodissamme olevia viherkasveja, muistelemme niiden nimiä, saamme kerrata mielessämme monen monta opettavaista ja lohduttavaa Raamatun paikkaa. Kukapa noitten kasvien tieteellisiä nimiä tietää, mutta kansanomaiset nimet ovat sattuvia ja paljon puhuvia. Tuossakin on ohutlehtinen, pensasmainen, palmun tapainen kasvi, jota kutsutaan Niilin palmuksi. Helposti voimme kuvitella juuri tällaista kasvaneen Niilin rannoilla jo silloin, kun Israelin vaimo kätki sinne pienen kaisla-arkun, pienen Mooses-poikansa kehdoksi. Mirjami-sisko jäi taaemmaksi vartioon ja niin Jumala varjeli Mooses-lapsen faaraon vihalta. Monenlaista oli Jumalan johdatus tämän lapsen elämässä, mutta taivaan Isä kasvatti hänestä työaseensa ja kansansa pelastajan Egyptin orjuudesta. Mooses kasvoi ja vahvistui hengessä ja totuudessa, jopa niin, että katsoi parhaaksi jo nuorukaiseksi tultuaan kärsiä vaivaa Jumalan lasten kanssa, kuin nauttia synnissä Egyptin maan rikkauksia.

Tuossa on riippuva kukka, Aaronin parta. Puhutaanhan Raamatussa usein Aaronista, Mooseksen apulaisesta ja hänen parrastansa. Mistä lienee tämäkin sanonta saanut alkunsa, kun jossakin asiassa onnistutaan oikein hyvin, sanotaan: "Se meni: hyvin, kuin öljy Aaronin partaan,"
On monenlaisia kaktuksia, piikkistä, pyöreitä ja pitkänomaisia sekä lehtikaktuksia. Ne kertovat meille elämästä polttavan auringon alla — erämaan helteessä. Tässä sojottaa suora, teräväkärkinen, yksitoikkoisen tuntuinen anopin kieli. Mitähän varten tuolle on sellainen nimi keksitty? Pitääkö anopin olla, vai onko hän aina teräväsanainen ja karu olento ympäristölleen? Onpa meillä anopeilla tästä ajattelemista ja oppimista. Entäs muratti, toiset sanovat sitä juoruksi. Se kasvaa suuressa kahvipannussa ja on levittäytynyt rehevänä ympäri ison huoneen. Kerran veljet naureskelivat sen ääressä ja pitivät aivan luonnollisena sitä, että juuri kahvipannussa kasvaessaan se noin rehottaa... No niin, juuri kahvikupposen ääressä usein pohditaan poissaolevan ~ ystävän elämän menoa. On syytä muistaa, että kieli on pieni jäsen, mutta saattaa aikaan paljon pahaa.

On tässä vielä pyöreälehtinen markkapuu. Se kertoo meille, että vaikka raha on meille tärkeä ja tarpeellinen, ei se saisi tulla meille liian tärkeäksi ja rakkaaksi. Se on annettu vain tätä lyhyttä viipymistämme ja näitä ajallisia tarpeitamme varten. Profeetta pyytelee itselleen elämisen mahdollisuutta: "Älä Herrani anna minulle rikkautta, että en minä ylpeäksi tulisi, älä anna myöskään minulle köyhyyttä, että en minä puutteessani varastaisi, vaan anna minulle osani jokapäiväisestä leivästäni." Jos me jokainen osaisimme tyytyä tähän, ei olisi kateutta ja ahneutta maailmassa. Mutta nämä molemmat synnit ovat ihmiselle perintönä aivan paratiisin lankeemuksesta saakka. Jo aivan ensimmäisessä perheessä tuli kateus siitä, kun Jumala mielistyi Aabelin uhriin. Viha täytti Kainin sydämen, ja hän aikoi tappaa veljensä.

Ahneus ja kateus kulkevat käsi kädessä, ja keksivät itselleen monenlaisia nimiä, ne olisi helppo häätää ulos sydämen ovelta. Mutta ne tulevat luvallisena säästäväisyytenä, hyvänä toimeentulona jne. — Silloin niitä ei huomaakaan, päästää sisälle ja kohta ovat sydämen herrana. Sillä todellisuudessa ne ovat syntiä ja vielä niin sanottuja salaisia syntejä. Joka näihin mieltyy, se koettaa kätkeä niitä sydämeensä ihmisiltä piiloon. Siellä ne kuitenkin jäytävät ihmisen elämää. Hedelmät alkavat näkyä syyttelyinä toisia Jumalan lapsia kohtaan, jotka ovat ahkeroineet panna häitäkin syntejä pois tunnoltaan ja upottaa armon mereen.

Ei huomata, että juuri sydän on yksi niistä kolmesta vihollisesta, joita vastaan Jumalan lapsi joutuu aina sotimaan. Nehän ovat perkele, maailma ja oma liha. Siis oma eikä naapurin. Tämä usein unohtuukin arkielämässä, että tuo kolmas liittolainen asuukin aivan oman puseron sisällä. Siinä se on tuhanten juonten mestarina kaikkeen kelvottomuuteen neuvomassa. Välistä tulee niin huonomuistiseksi ja -näköiseksi omille asioille, että käy toteen vanhojen saarnaajien sana: Pirut syö synnit, että ei ole, mistä parannusta tehdä.” Kaikki vika, ahneus ja kateus ovat toisissa Jumalan lapsissa. Voi tällaista sielun tilaa. Omista asioistamme joudumme kerran tilille ylimmäisen Tuomarin eteen. Jos silloin ei ole Herran Jeesuksen pesosta kuittaus velkakirjan päällä, niin myöhäistä on silloin enää katumus. Armon aika on meille annettu sitä varten, että me jokainen hoitaisimme omakohtaisesti sielumme asiat ja uskoisimme koko vikana syntimme anteeksi Jeesuksen veressä.

Monet liljat kertovat meille herkästä kauneudesta, samoin vaatimaton Torpan tyttö ja kukkapaljouteensa uppoava Ahkera Liisa. Oljanderi vie meidät Palestiinaan. Puhutaan, että se on siellä yhtä yleinen kuin meillä paju tai raita. Ehkäpä ne olivat juuri oljanderin lehtiä, joita kansa heitteli riemuiten ja Hoosiannaa laulaen Jeesuksen eteen. Jeesus, kunnian Kuningas, istui halvan aasin selässä (sekin lainattu) ja ratsasti Jerusalemiin kärsimään ja kuolemaan meidän edestämme. Harvoin Jeesusta juhlittiin. Parjaus, nurjamielisyys ja viha olivat Hänen osansa, jopa niin, että Hänet haluttiin usein tappaa. Hänen todistajatehtävänsä oli kesken, siksi Herra varjeli Häntä kansan vihalta. Nyt kansa lauloi Hoosianna, ehkä samat henkilöt, jotka muutaman päivän perästä olivat valmiit huutamaan: "Ristiin naulitse." Näin ailahteleva on ihmismieli.

Sitten tuleekin jo Kärsimyskukka eteen. Kun katselee sen paljasta, kaljua vartta, teräviä, vahvoja piikkejä, niin ei voi olla sydän järkyttymättä: "Tällaisista oksistako raa'at kädet ovat painaneet piikkikruunun Hänen viattomaan päähänsä?" Ei ole ihme, kun veripisarat ovat kaunistaneet Hänen pyhää päätänsä.

Mutta kaiken yli loistaa rakkaus, rakkaus langennutta lasta kohtaan. Kysytään, voiko kukaan rakastaa toista ihmistä niin paljon, että hän vapaaehtoisesti antaisi henkensä toisen puolesta. Tuskinpa vaan. On kuitenkin yksi, Herra Jeesus, joka on näin tehnyt juuri sinun ja minun syntien tähden. Näin tässäkin kukkaryhmässä vetää eniten huomiota puoleensa punalehtinen Palava rakkaus. Se muistuttaa meitä myös siitä rakkaudesta, jolla Jumala on maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa ristin kuolemaan. Jokainen, joka Häneen uskoo, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.

Tästä käsittämättömästä rakkaudesta olemme mekin uudensyntymän lahjana hivenen sieluumme saaneet. Sen tuomasta voimasta lukemattomat pyhät ovat saaneet voimaa sotiessaan syntiä vastaan. Siitä sai jo alussa mainittu Mooses voimaa Herran tahdolle kuuliaisuutta osoittaa vuosikymmenet. Sama rakkaus oli nuoren Danielin ja hänen tovereittensa sydämet voittanut, että he aina ja elämänsä kaikissa tilanteissa säilyttivät uskon hyvässä omassatunnossa. Paljon ja monenlaisia viettelyksiä oli näilläkin uskovaisilla pojilla, mutta uskon kautta he kaikki voittivat.

"Kuinka minä rikkoisin niin paljon Herraani ja Jumalaani vastaan," oli nuoren Joosefin vastaus viettelijälle. Hän aivan kuin hämmästyneenä kysyy tuota. Eivät nämä tapaukset rajoitu yksinomaan esihistorialliseen aikaan, vaan aivan nykyhetkeen ja arkielämään. Mistä saisimme voimaa jokapäiväisissä kiusauksissa? Jumalan lasta eivät johda pelkät neuvot ja varoitukset puhumattakaan käskyistä ja kielloista.

Eikö ole niin, että juuri rakkaudella ja sydämen tuntemisella Herra Jeesus johdattaa, kuten hyvä paimen lampaitansa. Hän johdattaa sitäkin lammasta, joka on jo maailman myrskyissä arkiintunut. Hän lähestyy hiljaa ja hellästi puhutellen. Hän ojentaa aivan kuin käsi ojossa leipäpalan sille, ettei se vain säikkyisi, vaan tulisi edes pienen murusen leivästä ottamaan. Lammas tavoittaa sitä arkana, mutta päästyään leivän makuun se saa rohkeutta ja tulee jo aivan luokse ja pyrkii syliinkin. Ei se tahdokaan enää mennä niin kauas laumasta, että pedot pääsisivät ahdistamaan. Siinä se tahtoo pyöriä aivan paimenen jaloissa, toisten lampaitten seassa.

Tästä rakkaudesta ja niistä näkymistä, joita Getsemanessa ja Golgatalla näytettiin, saa nuori neitonenkin voimaa uskoa itsensä kauniimmaksi ilman mitään, tehostuksia. Ja voi niitä vanhenevia sisaruksia, jotka tuhrivat kaikenlaista kynsiinsä ja kasvoihinsa. Siellä Raamatussa on selvät sanat kiharapäistäkin Siionin tyttäristä. Mutta mitäpä niitä luettelemaan. Jos Herran Jeesuksen rakkaus ei saa sydäntä virvoittaa tämän maailman turhuudesta, turhaa on silloin luetella yksityiskohtia. Tulee vain pahennusta~ ja rakastamattomuutta.

Eipä silti, maailman rakkautta ja turhuutta ja kaikkea turmelusta on meissä vanhoissa harmaapäissäkin aivan tuskaksi ja taakaksi asti. On jokapäiväinen taistelu noita vastaan, mutta usein aivan uupuneena pusertuu pyyntö sydämestä: "virvoita pois mielein maasta, taivaallisiin ylennä." Vain joskus, ani harvoin voi sielu yhtyä laulun sanoihin: "Pidä maailma, sinun omas, pidä kultas, hopeas, ilos menos kopeat! Minä Jeesukseni huomas, olen. ijäti tyydytet, autuudella rikastettu."

Kunpa rakas Isä antaisi meille itse kullekin jatkuvasti sitä ymmärrystä, että maa on vieras ja aika lyhyt. Ei ole varaa sydäntään näihin katoovaisiin kiinnittää, sillä ilta on jo käsissä, puoliyö on kohta ja silloin saattaa kuulua huuto: "Ylkä tulee." Autuaat ovat ne, joiden lampussa on öljyn tilkkanen, joka syttyy palamaan, kun lähdemme Ylkää vastaan. Tähän tosiaan mahtui monenlaista, se on kuitenkin pääasia, että me jaksamme toinen toistamme anteeksi antamisen ja unohtamisen käsivarsilla kannatella. Muistelemme rukouksissa ja uskomme joka hetki synnit ja viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin saanen minäkin tehdä.

Jumalan rauhan terveisin
Regina Laitinen
Päivämies 2.9.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Marras 2012, 16:06

Kotiseurojen merkityksestä


Kotiseurojen merkitystä tuskin saatamme yliarvostaa. Vuosikymmenien kuluessa on: niitä Vimpelissäkin pidetty paljon. Monista kotiseurojen pitopaikoista tuon tässä esiin yhden – Aukusti ja Helka Hankkilan kodin Sääksjärvellä. Ulkonaiset puitteet vuosia sitten eivät tässä kodissa olleet kovin tilavat, varsinkaan jos vertaa entistä tämän päivän Hankkilan kodin nykyaikaisuuteen.

Aukusti -veli sairasti pitkään reumatismin kivuista kärsien. Maallisen elämänsä loppuaikoina hän oli jo tyystin sidottu vuoteeseen, koska ei voinut liikkua edes kainalosauvojen avulla.

Hankkilan koti oli jäänyt mieleeni erityisesti siksi, että "tuplasokeana» koin ihmeen elämässäni. Tämä ihmeellinen tapahtuma on sellainen, jota en koskaan kadu. Jälleen tuossa kodissa oli, ties kuinka monennen kerran, pyhien kokous. Helka sisar emäntänä tarjoili seuravieraille pöytänsä antimia. Taidon rakastaa vähistäkin muruista hän todella osasi ja toteutti pyyteettömästi. Siinä kuvastui raamatun Martan palvelualttius.

Monet meistä Vimpelissä asuvista muistavat vielä Aukusti veljen hyvän muistin raamatun kirjoituksiin nähden ja sen, kuinka hän ahkerasti tutki rukouksen mielellä pyhiä kirjoituksia. Hän ei ainoastaan lukenut niitä, vaan oli ahkera ja rohkea puhuttelemaan lähimmäisiään. Kun muistelen niitä monia hetkiä, jotka sain viettää hänen vuoteensa äärellä kuunnellen ja oppien, niin pakostakin häpeän sitä, kuinka vähän tulee pysähtyneeksi todellakin kuulemaan kirjaimellista Jumalan sanaa. Antakoon Taivaallinen Isä itse kullekin meistä, rakkaat, tähän asiaan enemmän ahkeruutta ja aikaa.

Yhä usein nousee sieluni silmien eteen kuva rakkaasta veljestä, joka makasi pyhä Raamattu rintansa päällä. Hän luki minulle usein ja paljon varsinkin Hesekielin, Danielin ja Ilmestyskirjan lukuja.

Sitä raitista opinkäsitteen ja seurakuntakäsitteen ymmärrystä, jonka Jumala hänen uskon kautta avatulle ymmärrykselleen oli opettanut ja avannut, joutui ihmettelemään. Sielunhoito oli veljelle läheinen ja tärkeä kysymys, eikä hän rakkauden tähden jättänyt veljiä myöskään nuhtelematta evankeliumien opetuksen vastaisesta elämästä. Kuitenkin hänkin löysi itsensä omalta puoleltaan aina suurena syntisenä ja kerjäili anteeksi elämänsä ja vaelluksen erheitä ja vikoja. Veli uskalsi myös kylvää ja heitellä suolamuruja mätänevään maailman mereen muotoon katsomatta, niin kuin tuleekin tehdä.

ME elämme rakkaat, pahassa maailman ajassa, jossa ihmislapsilla ei ole enää paljonkaan vastaanottavaa uskoa. Tässä ajassa kokoontui Hankkilan kotiin useinkin runsas kuulijain joukko. Kun näin muistelee noita entisiä pyhiä ja noita entisiä seuratilaisuuksia, nousee sydämestä huokaus: Rakas Taivaan Isä, auta ja varjele meitä tänä päivänä, että jaksaisimme yhtä ahkerasti järjestää seuroja ja että emme muodostautuisi vain tämän maailman ajan ja elämän – sen eri tapojen viettelyksiin.

Aika on lyhyt ja siksi tehkää, rakkaat, vielä kylvötyötä, sillä ilta tulee ja yö, jolloin ei voi yksikään enää työtä tehdä. Kun edelliseen palauttaa mieleensä noita entisiä pyhiä ja heidän uskonrohkeuttaan, niin ahdistaa sydäntä: voi minua, joka niin hidas olen kaikkeen. Emme ollenkaan tiedä, missä tämänkin ajan ihmisten maailmassa saatamme kohdata lähimmäisen, jonka sisin murehtii ja on levoton. Emme ollenkaan tiedä sitä, vaikka meistä tuo niin toivottomalta näyttävä ja tuntuva ihminen odottaakin minun ja sinun~ puhutteluamme. Heittäkäämme siksi verkko syvemmälle ja älkäämme peljätkö vaikka myrskyää maailman meri. Sillä yksikin sielu on kalliisti ostettu viattoman Vapahtajan sydänverellä.

ERITYISEN tärkeää on se, että käymme levittämän kalliita öljypuun lehtiä, kristillisyyden lehtiä. Kuinka turhuuteen panenkin ja panemmekin paljon rahaa ajattelematta ollenkaan, mitenkä juuri lehtienkin kautta voimme tehdä kallista työtä. Palkkamme ja vaivan näkömme kerran korvataan. Minulle poloiselle, itsessäni hitaimmalle kaikessa, ovat nuo entiset pyhät ja heidän ahkeruutensa totinen muistutus.

Matti Kivinen
Päivämies 23.11.1970
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Marras 2012, 20:18

Elämämme tärkein asia


Luuk. 9: 52 – 56
Herran Jeesuksen ylös ottamisen aika oli lähestymässä. Hän käänsi kulkunsa kohden Jerusalemia. Sanansaattajat saivat tehtävän mennä edessä olevaan samarialaiskylään valmistamaan sinne majaa. Tuon kylän asukkaat eivät kuitenkaan majaa antaneet ja siksi Johannes ja Jaakob kiivastuivat. Onhan tämä myöhemminkin koettu tosiasia Jumalan valtakunnan sanansaattajien kohdalla. Kuitenkin lihankiivaus on aina tuottanut vain riidan ja huudon. Siksi lähettäjämme Herra Jeesus neuvookin: Pitäkää hyvä meno kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu. Onhan kuitenkin niin, vaikka me rauhassa ja rakkaudessa pyrimme hyvää siementä tarjolla pitämään, kuitenkin usein epäuskoinen ihmisraukka nostaa puoleltaan riidan ja sodan, koska luonnollinen ihminen ei tiedä eikä tunne, mitkä Jumalan hengen ovat, vaan hän pitää hulluutena aina elävän Jumalan sanan.

JUMALAN lapsi kulkiessaan elämän kaitaista tietä, kohtaa mitä erilaisempia ihmisiä. Niinpä tuli nyt eräs mies, jolla oli altis mieli ja halu liittyä Herran seuraan. Tuo mies oli pinnalta katsoen esimerkillinen. Kuitenkin juuri tälle miehelle Herra osoittaa: Sinä poloinen et lainkaan ymmärrä, mitä minun seuraaminen opissa ja elämässä merkitsee. Sillä jos he minua vainoavat, pilkkaavat ja vihdoin ristinpuulle naulitsevat, niin saman osan saavat minun seuraajatkin. Elämän tien kulkijalta kysytään aina vähässäkin uskollisuutta ja kuuliaisuutta, kieltää itsensä ja ottaa ristinsä hetkittäin ja päivittäin. Jumalan lapset ovat aina itse puoleltaan vaivaiset ja köyhät, mutta kuitenkin monia rikkaaksi tekeväiset, kun he omistavat kallista lahjaa ja tavaraa. Pyhä Henki, joka hallitsee Jumalan lapsia, antaa voimaa tehdä työtä.

Epäuskon lapsilla on aina esteenä: Herra, salli minun ensin suorittaa tämä ja tuo, kyllä minä sitten. Luukas on merkinnyt muistiin erään tällaisen kutsutun esteen. Isä oli mieheltä kuollut, ja tulihan hänet nyt saattaa haudan lepoon. Todellakin, onko parannuksen tekeminen näin tärkeä, koska tähänkään viimeiseen palvelukseen ei Herra Jeesus antanut ennen parannuksen tekoa aikaa. Se on elämämme kallein ja tärkein asia, koska nyt ja tänä päivänä kutsutaan. Kenties tähän ei saa lainkaan myöhemmin kutsua. Jumalan valtakunnan työllä on kiire, sillä eloa on paljon ja työmiehistä on puute. Onhan rakkaiden lähimmäisten hautajaistilaisuudessa Pyhän Hengen papiksi vihityllä erittäin hyvä mahdollisuus muistuttaa, jos Jumala voiman antaa, saattoväkeä elämän lyhykäisyydestä ja parannuksen tarpeellisuudesta. Saarnaavathan avatun haudankin mullat jo voimakkaasti ihmisille elämän katoavaisuudesta.

Ihmisraukat ajattelevat usein kovin pinnallisesti, kun heille ahkeroi puhua uskomisen tärkeydestä. Niinpä Luukas kertoo edelleen miehestä, joka kyllä lupasi lähteä seuraamaan Herraa, mutta pyytää ensiksi käydä jäähyväiset jättämässä kotiväelle ja omaisilleen. Ei Jumalan lapsena eläminen täällä maailmassa ole koskaan merkinnyt elämänvastaista tai yliluonnollista elämää. Aina, ihminen, joka on saanut kokea elämässään tämän suuren ja iloa tuottavan uudestisyntymän, on muuttunut myös elämänmyönteiseksi ajallisiinkin asioihin nähden. Kuinka usein perkele, maailma ja oma liha kääntävät ihmisten ajatukset ja sydämet nurinkurisesti tässä kohden asian ymmärtämään. Niinpä eräs vasta parannuksen armon saanut kysyi ennen uskoneilta: "Miten minun tulee nyt olla?» Uskovien vastaus oli todella oikea ja tyhjentävä, kun he olivat sanoneet: ”Älä ole mitenkään."

Ei Jumalan lapsen elämä ole suinkaan mitään raskasta raadantaa, jossa täytyisi aina yrittää olla erilainen kuin todellisuudessa on. Kuitenkin Jumalan lapsella on sisäinen halu, ettei hän tahdo ehdollisesti enää synteihin käydä ja niissä elää. Niinpä. Jeesus sanookin: "Joka kätensä auraan laskee ja taakseen katsoo, hän ei tällöin ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Tässä sopii palauttaa mieleemme Lootin emäntä.

RAKKAAT, ei meillä ole varaa muodostautua tämän maailman ajan menon mukaan. Sillä viettelykset tosin tulevat ja vaanivat itse kutakin meitä, vaan kuolettakaamme maalliset jäsenemme ja pitäkäämme aina valvova mieli ja puhdas omatunto. Pian tulee Hän, joka tuleva on eikä viivyttele. Silloin pääsemme iäti Hänen kanssaan olemaan. Saamme nähdä Kristusta kasvoista kasvoihin. Uskokaamme vielä vähän aikaa. Palkanmakso on oleva suuri.

M. KIVINEN
Päivämies 25.11.1970
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Syys 2013, 17:22

Herra hoitaa omiansa


ARMON LAPSET KAIKKI TÄÄLLÄ, PANKAA POIS JO MURHEENNE. EI OO SYYTÄ SURUUN MEILLÄ, KALLIS OMPI ONNEMME.

Tällaisissa tuntemisissa saimme äskettäin viettää Oravin seuroja. Tarvitseisi todellakin olla. Aivan "jalon kirjoittajan kynä" kyetäkseen edes hiukan kuvailemaan sitä Jumalan armon ylenpalttisuutta, mikä eteemme niin monilla

Armolahjoilla asetettiin. En kykene kuin vähän reunaa raottamaan ja sieltä täältä joitakin muistikuvia kertomaan. Kaikella tavalla yritti sielunvihollinen esteitä laittaa ja haluttomuutta kylvää seura-asioita suunniteltaessa. Oikein se jäljestäpäin naurattaa, miten kavala ja viekas se yrittää olla. Samalla kuitenkin tulee niin kiitollinen mieli Jumalalle, että Hän antaa aina tarvittaessa ymmärrystä lapsilleen huomaamaan sen vanhan kehnon aikeet. Se ei mistään ole niin harmissaan kuin siitä, kun Jumalan lapset seuroja järjestävät. Se tietää, että seuroissa saadaan uutta uskon voimaa ja siellä niin paljon kerrotaan sen kavaluudesta, millä se yksinäistä matkamiestä kiusaa. Siksi se tekee kaikkensa, saadakseen tuollaiset yhteen tulemiset mahdollisimman hankalaksi. Se kääntää senkin raamatun lauseen aivan ylösalaisin, missä kehotetaan aivan unohtamaan se, mitä oikea käsi tekee Jumalan valtakunnan hyväksi. Nyt jälkeen ja jo seuroissa kanssapuheissa selveni, kuinka se oli monelle neuvonut, että pidä aivan kaksin käsin leivän ja vehnäsen syrjästä kiinni, vaikka sydän neuvoisikin ne seuraravintolaan antamaan. Ja rahakukkaro, se on parasta jättää kotiin, unohtaa sopivasti, niin varmemmasti silloin markat säilyvät siellä kolehtihaaviin joutumasta. Eikä se ollut yhdellä tahi kahdella nämä kokemukset, vaan moni matkaystävä näitä kyynelsilmin valitteli ja anteeksi rukoili. Kyllä me kaikki olemme niin heikkoja Jumalan lapsia ja sydän niin kiinni näissä ajallisissa, lainaksi saaduissa tavaroissa. Taivaan Isältä eivät ole nämä salassa. Siksi Hän lähettää luoksemme usein kirkkaita valojaan, että näkisimme asiat oikeassa järjestyksessä. Huomaisimme, että kaikki` mitä omistamme on lahjaksi saatua ja kaikki mitä kylvämme ja istutamme, on kokonaan Taivaan Isän varassa. Jos Hän ei anna kastetta ja kasvuonnea, turhaan olemme kuokkaa ja auraa käyttäneet. Todellinen aarteemme on tallelle pantu taivaaseen, kun vain sydämemme laajeneisi sen verran, että sen ymmärtäisimme. Virrentekijä kehottelee omaa ahdasta sydäntään laajenemaan ja kätkemään tätä aarretta, minkä hän katsoo kalliimmaksi kuin kullat tähtitarhain. "Maat, meret, taivas avara, ne on vain hiukka tomua, kun katson aarteeseeni." Sitten hän selittää meille mikä on tämä aarre, jonka rinnalla kaikki näyttää noin halvalta, ja se on, "Tää aarteheni verraton, Sun Jeesus, veres kallis on, vuotanut hyväkseni.” Tässä on aarretta tarpeeksi, antakoon Taivaan Isä meille kaikille lapsilleen ymmärrystä sen oikein ymmärtämään.

Uskomiseen se jää matkanteko, Vaikka kuinka ihanissa seuroissa saisimme olla. Jatkuvasti kaikki anteeksiantamuksen evankeliumi keskellämme, jota saimme vapaasti aivan omakohtaisestikin kuultavaksemme ja uskottavaksemme pyytää. Paljon pantiin myös nimeltä mainittuja syntejä pois kahdenkeskisissä keskusteluissa. Oli aivan oikein sielunvihollinen pelännyt, sitä ei kukaan säälinyt. Siinä tuli mieleeni erään seurapiiripapin pitämä radioaamuhartaus, kun hän pahoitteli sitä, kun ei kukaan piruparkaa sääli. Kaikki ne sitä vain moittivat. On niitä käsityksiä ja kokemuksia... Eikö se siltä kuulosta, että sekin pappi ei ole vielä saanut tarpeekseen vihollisen kiusaamisesta, vai eikö kiusanne ensinkään?

Jumalan lapsen kokemukset ovat aivan toiset. Paavali kertoo omia kokemuksiaan, kuinka hän on saanut evankeliumin työn tähden monenlaista vainoa ja ahdistusta kärsiä. Hän kertoo olleensa hädässä maalla ja merellä, hädässä viekasten veljien keskellä, joka varmasti oli niitä raskaimpia kokemuksia. Sitten hän luettelee, kuinka häntä on ruoskittu ja kivitetty niin paljon, että veripahkat ja sinimarjat ovat olleet jatkuvasti hänen ruumiissaan. Mutta ei. nämä ulkonaiset vaivat olleet aina Paavalinkaan kestettävänä, mutta mikä se Paavaliakin aina ja jatkuvasti seurasi ja rasitti? Se oli se oma sydämen turmelus ja kaikkeen hyvään kelpaamattomuus. Siinä oli kuormaa jalolle Kristuksen sotilaallekin aivan ylivoimaiselta tuntuva määrä. Tämän taakan alla pusertuu hänen sydämestään huokaus: "Kuka päästää minut tästä synnin ja kuoleman ruumiista?" Kun tällaiset ovat kokemukset, silloin ei ole ihme, jos piru-parka ei saa sääliä osakseen. Mutta niin kuin ei Paavali väsynyt kuorman kantajana, niin emme mekään väsy kesken matkaa. Sillä Herra Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa päiväimme loppuun asti. Hän on luvannut olla meille heikoille kuorman kantajana ja edellä kulkijana.

Usein kuulee muun panetuksen lisäksi sanottavan, että Jumalan lapset eivät anna täyttä arvoa Herran Ehtoolliselle. Luulisi jokaisen näin ajattelevan tulleen toiseen käsitykseen, nähdessään millä hartaudella itsessään köyhät ja kaikkeen hyvään kelpaamattomat elämän tien kulkijat polvistuivat Herran pöytään. Olen melko varma, ettei ketään armosta uskovaa, ei siihen kevyesti ajatellen, vielä vähemmän ylenkatseellisella mielellä käynyt. Mikä muu, kuin oman huonouden tunto, pani nuoret miehet yhdessä vanhojen ja toisten nuorten kanssa alttarin ympärille kokoontumaan? Eikö sama sisäinen. pakko pannut vielä viime hetkellä kyselemään, vieläkö minäkin saan uskoa synnit ja matkan viat anteeksi ennen Armoalttarille käyntiä. Ei siinä ole ulkokullaisuutta, kun siinä ihmisten edessä Armonkerjäläiseksi pitää alentua. Silloin tuntee kaiken muun toisarvoisena, se on tärkeintä, miten ovat juuri minun asiani Elävän Jumalan kanssa... Eipä taida olla liikuttavampaa näkyä huonosti onnistuneelle kasvattajalle ja kotipapille, kun saa nähdä useita lapsiaan Ehtoollispöydässä. Siinä tuntee niin suurena oman huonoutensa, mutta käsittämättömän suurena Jumalan rakkauden omalle kohdalleen. Huomaa, että sittenkin ovat tulleet kuulluksi nuo monen monet huokaukset, joita lastensa puolesta on lähettänyt Isän eteen hyvinkin epäileväisellä sydämellä.

Samalla muistuvat mieleen ne rakkaat, joitten paikka on tällä hetkellä tyhjänä seurapenkissä... Taas on asiaa Taivaan Isälle, että muista rakas Isä kaikkia uskovaisten lapsia, jotka ovat turhuuden teille eksyneet... Käsittämättömiä ovat nämä asiat, niiden arvo: ja pyhyys, sellaiselta ihmiseltä, joka vikovalla mielellä katselee Jumalan lapsia ja koko Jumalan valtakunnan menoa. Etsivä kyllä löytää, olipa sitten kysymys vaikka kristittyjen vioista. Niitähän kyllä on riittämiin, jopa niin että sanotaan olevan koko Herran huoneen vioilla` peitetyn. Joka näitä jää vahtimaan, hänelle kuuluu raamatun sanat: "Tämä, siis Jumalan valtakunta on niiltä peitetty, jotka kadotetaan." Tämä on raskasta tekstiä, mutta totta joka piirto. Ahkeroikaa pyrkiä ahtaasta portista tulla sisälle ja omistaa se vanhurskaus omaksenne, jolla Isän edessä kelpaa. Silloin kirkastuu myös sen kalleus, kun saa syntisistä suurimpana uskoa itsensä autuaaksi.

”Pankaa pois jo murheenne," sanotaan yllä mainitussa laulun säkeistössä. Siis mekin, jotka kannamme murhetta uskomattomista lapsistamme, saamme senkin jättää Jumalan kannettavaksi. Minä olen monta kertaa saanut lohtua Pappilan äidin kirjoituksesta, jonka olen jo vuosia sitten Päivämiehestä leikannut. Ehkenpä se löytää jonkun murheellisen vanhimman sydämen ja virkistää ja vahvistaa sitä sanomallaan: "Valinnan vapaus jää lapselle myös uskomisen asiassa. Lapsuuden kalliissa uskossa kilvoitteleva Jumalan lapsi on oppinut rakastamaan tätä halpaa joukkoa ja ei sitä hevillä hylkää. Jos tämä kuitenkin tapahtuu, ei vanhin saa menettää toivoaan: Vanhin ei myöskään saa liiaksi syyttää itseään. Kaikki kasvatustyö on vajavaista ja epätäydellistä. Jumalalla on omat tarkoituksensa lapsen suhteen. Ehkenpä siellä maailman reissuilla kirkastuu vähitellen Jumalan valtakunnan kalleus.

Rakas ystävä, jos sinulla on tämä kohtalo, älä lannistu ja jätä esirukoustyötäsi. Sinulle voidaan sanoa kuin kerran kirkkoisä Augustinuksen äidille "niin monien kyynelten lapsi ei voi hukkaan joutua." Näin Pappilan äiti: Eikö ole lohdullista näin uskoa? Ahkeroimme siis kaikkine murheinemme painautua lähelle Armoistuinta ja sieltä pyytää itsellemme uskon rohkeutta ja voimaa uskomaan joka hetki omat syntimme anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa veressä. Tästä voimaa saaneena jaksamme puhella Taivaan Isälle kaikista murheistamme.

Te rakkaat puhujaveljet, jotka olitte täällä meitä Herran sanalla ruokkimassa. Kun te seurapaikoissa puheessanne kuin haravoitte niitä heikkoja ja laitimmaisia Pyhän Hengen haravalla lähemmäksi Uhritulta, muistakaa minuakin perheeni kanssa ja koko tätä pientä, mutta kallista Siionia. Että Elon Herra korjuupäivänään täältäkin löytäisi nisun jyviä aittaansa pantavaksi.
Jumalan rauhan terveisin:
Regina Laitinen
Päivämies 1.9.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Joulu 2018, 17:24

Vahvistakaa väsyneet kädet


"Sillä katsokaa viikunapuuta, se puhkeaa jo lehtehen,
myös maailman menoa muuta, se selvästi osoittaa sen,
että suvihan nyt on jo läsnä, siis nostakaa painuneet päät.
On lunastuspäivämme läsnä, ja alkaapi Karitsan häät."


Tällaisia Karitsan häitten aattoillan tunnelmia saimme kokea Varkauden ja Leppävirran seuroissa. Avoimena virtasi Siionissa armon virta, jossa sai vapaasti matkan pölyjä pestä. Näin pääsi Karitsan morsian puhtaalla tunnolla ja puhtaalla hääpuvulla Ylkänsä tulemista odottamaan.

Mikä ihana rauha ja lepo sielulle tulvahtaa Jumalan lasten suuremmissakin kokoontumisissa! Ei ollut täälläkään ketään, joka olisi halunnut lahjoillaan "loistaa" ja olla edellä Herraansa ja työnantajaansa. Palvelijat menivät seurakunnan eteen omalta puoleltaan köyhinä, mukanaan ainoastaan "yksi leipä, Elämän Herra Jeesus, joka on itsestänsä sanonut: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun tyköni, ei hän suinkaan isoo, ja joka uskoo minun päälleni, ei hän koskaan janoo." Jeesus jatkaa vielä: "Teidän isänne söivät mannaa korvessa ja kuolivat. Tämä on se leipä, joka taivaasta tuli alas, ja joka.siitä syö, ei hänen pidä kuoleman." Ja edelleen: ”Joka tästä leivästä syö, hän elää iankaikkisesti.” Jo on ihmeellinen leipä! Tästä leivästä kun puhujaveli pyytää saada murenen oman sielunsa ravinnoksi, niin jopa on hyvä toisille nälkäisille sitä jakaa. Silloin tulee sellainen yhteenkuuluvaisuuden tunne puhujan ja kuulijan välille. Tuntee selvästi, että samaa Jumalan perheväkeä ollaan ja sama elämän leipä on syötävänä, vaikka ensi kertaa näillä silmin nähtäisiinkin.

"Vahvistakaa väsyneet kädet ja tukekaa nääntyneet polvet," oli eräänä tekstin aiheena Heikki Järvisellä. Siinä Jesaja-profeetta ihastelee Jumalan lapsen ihanaa osaa. Heikkomielisille kehotetaan sanomaan: "Olkaa turvassa ja älkää peljätkö!" Sairaille tuodaan hyviä terveisiä; "Sokeain silmät avataan, kuurot kuulevat, rammat hyppäävät kuin peurat, ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen." Näyttää siltä, että siellä aukeaa kiitokseen kielen` salvat siltäkin Jumalan lapselta, joka täällä alhaalla valittaa kykenemättömyyttään tässäkin asiassa. "Siinä pitää matka ja tie oleman, joka pitää pyhäksi tieksi kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä vaeltaisi, ja se pitää heidän edessänsä oleman, jota käydään, niin ettei tyhmäkään eksy." Kuinka turvallista – "ei tyhmäkään eksy!" Kun taivaan Isä saa pitää meitä itsessämme tyhminä ,ja yksinkertaisina, lapsenmielisinä, jotka eivät muuta ymmärrä kuin omat synnit uskoa anteeksi Jeesuksen veressä, niin ei ole vaaraa tältä tieltä eksyä. Siinä vain askel kerrallaan astelemme edessä olevaa tietä pitkin kohti kunnian taivasta.

"Ylpeät pyhät" pahentuvat veljen puhumaan Jumalan sanaan. Kyllä sen arvaa, että se käy kipeästi kirjanoppineen kunnialle, kun nuori mies julistaa, että "kaikkien kaikkialla on tehtävä parannus. ja uskottava evankeliumi." Se vetää muodon mustaksi, kun Pyhä Henki kirkastaa, että se kallis työllä ja tuskalla hankittu omavanhurskauden vaate on pantava samaan kasaan kuin ristinryövärin, syntisen naisen, publikaani Matteuksen, portto Raahabin ja meidän kaikkien ihmisten synnit. Ei ole rihman kierrettä kelvollista, kaikki on yhtä saastaista Jumalan kasvojen edessä. – Ei ole ihme, jos tällainen puhe sytyttää vihan nykyaikana, kun ihmiset Jeesustakin halusivat kivittää soimattuaan häntä mitä törkeimmillä nimityksillä. Kun mikään ei vaientanut Jeesuksen puheita, "rukoilevat he lopuksi Jeesusta menemään pois koko heidän maansa ääristä. (Matt. 8: 34), saadakseen olla rauhassa synneissään ja omassa vanhurskaudessaan. Jumalalle kiitos ei ole vaiennut parannuksen ja sovituksen sanoma, vaan tälläkin hetkellä se vapaana kaikuu keskuudessamme.

Olkaa turvallisella mielellä te, jotka Herra Jeesus on äänitorvekseen asettanut. Rohkeasti ja pelkäämättä tehkää Jumalan tahtoa tiettäväksi, sillä tien vierestä se meteli kuuluu. Jumalan lasten tiestä sanotaan, että "ei siellä jalopeura pidä oleman, eikä joku julma peto mene sitä myöten, eli sieltä löydetä, vaan lunastetut sitä vaeltavat."

Rauha ja rakkaus vallitsee Jumalan valtakunnassa. Täällä saa virkistyä ja levätä, kun väsymys tahtoo voittaa taistelussa jumalattomuuden keskellä. Mutta täydellisen levon saavutamme vasta sitten, kun pääsemme ristin alta kruunun alle. Siihen asti saamme uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi rauhaan ja vapauteen asti. Jumalan rauhaan!
Regina L a i t i n e n
Päivämies 15.4.1964


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 08 Joulu 2018, 17:24
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron