Jumalan pojan Henki
Luuk. 9: 51 – 62
Kuulemamme Luukkaan evankeliumin sana puhuu meille Jeesuksen tiestä ja sen tien seuraajista. Jeesus on matkalla ylös Jerusalemiin. Tällä matkalla hän tulee samarialaisten kylään ja lähettää sanansaattajat edellänsä pyytämään majaa itselleen. Mutta tuossa kylässä ei tahdota ottaa häntä vastaan. Silloin opetuslapset, Jaakob ja Johannes, sanovat Herralle, että entäpä he pyytävät tulta taivaasta, joka kadottaisi heidät. Mutta Jeesus sanoi: "Ettekö tiedä minkä kaltaisen Hengen te olette? Ei ihmisen Poika ole tullut kadottamaan ihmisten sieluja, vaan vapahtamaan."
Näin tietämättömiä näyttivät olevan ensimmäiset opetuslapset. Kolmatta vuotta he olivat kulkeneet Mestarinsa seurassa, mutta eivät sittenkään käsittäneet hänen Henkensä tavalla. Onko näin, veljeni ja sisareni, että meidänkin elämässämme monta kertaa puuttuu sitä Henkeä, mikä oli Vapahtajalla. Meidänkin lihallinen mielemme tahtoisi saavutettavan nopeasti voittoja Jumalan työkentällä. Me, saarnaajat ja papit, näkisimme mielellämme, että se sana, joka meidän suumme kautta kaikuu ihmisten sydämille, saisi nopean vastaanoton. Mutta me saamme murheeksemme havaita, että on vastahakoista mieltä, niin kuin oli Samarian kylissä. Ei ole aina vastaanottavia sydämiä. Ehkä meidänkin mielemme käy silloin apeaksi, ja meidän sydämemme täyttää Jaakobin ja Johanneksen luonto. Me rukoilemme tulta taivaasta, joka kadottaisi. Mutta se ei mahtane olla sitä tulta, jota Herra oli tullut tuomaan tämän maan päälle. Se on monta kertaa sitä tulta, mikä lähtee meidän turmeltuneesta sydämestämme. Se ei ole Jumalan Hengen tulta. Siksi Jeesus sanoi näillekin omillensa: "Ettekö te tiedä, minkä Hengen te olette."
Mikä se on Jumalan Pojan Henki?
Eikö se ole rakkauden Henki? "En minä ole tullut kadottamaan ihmisten sieluja, vaan vapahtamaan." Se on rakkauden Henki, joka vaikutti Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Se rakkauden Henki se ei käynyt toivottomaksi silloinkaan, kun ei toivoa näyttänyt olevan. Tätä rakkauden tulta, sitä me tarvitsemme. Sitä varmaan sinäkin, veljeni ja sisareni seuravieras, olet tullut täältä etsimään, sillä sinulla on itsessäsi sitä turmeltuneen ihmisen mieltä, joka siellä kotoisessa, arkisessa elämässäkin niin monta kertaa tahtoo pulpahtaa esiin. Mutta sinä näet murheella, että sinussa on niin vähän vielä sitä Henkeä, mitä oli Vapahtajalla, rakkauden mieltä.
Me ajattelemme monta kertaa seisoessamme jumalattoman maailman keskellä, kilvoitellen hyvän omantunnon puolesta, me toivomme, että myös meidän omamme ja rakkaamme olisivat samalla tiellä juoksemassa. Me ehkä heille puhummekin, mutta onko puheemme suloista rakkauden sanomaa noille Jumalan hylkääjille ja Jumalan armon käsittämättömille? Ehkä monta kertaa on siihen puheeseen sekaantunut sitä, mikä on meistä itsestämme kotoisin, mikä ei olekaan ylhäältä laskettua tulta, vaan se on meidän oman turmeltuneen mielemme tulta. Me sanomme silloin sellaisia sanoja, jotka eivät ole rakentamassa ja jotka eivät ole kutsumassa, jotka eivät ole vetämässä, jotka eivät ole kirkastamassa Jumalan Poikaa. Ehkä me silloin. monesti lähdemme ikäänkuin tyytyväisin mielinkin pois ajatellen: "Me olemme ratkaisevan sanamme sanoneet noille uskottomille. Me olemme varoittaneet heitä. Me saamme nyt kulkea huolettomasti. Meidän ei enää tarvitse kantaa murhetta heistä." Mutta onko tämä Vapahtajan mieli? Jeesus sanoo, "ettei hän ole tullut kadottamaan, vaan vapahtamaan ihmissieluja." Niin on, veljeni ja sisareni, että Herra Jeesus Kristus, Hän on tullut vapahtamaan ihmissieluja, ei niitä kadottamaan.
Taivaan tulta
Me tarvitsemme tätä Vapahtajan mieltä. Me tarvitsemme sitä rakkauden tulta, mitä oli Hänen sydämessänsä, että se saisi kipinänkään tavoin palaa meidän sydämissämme, ja voisi sytyttää sitä tulta tässä maailmassa, jonne Herra on tullut tulta heittämään.
Mutta siinä suhteessa on tänne saattanut tulla minun kanssani monta kylmärintaista, jotka tuntevat ja käsittävät: ei minussa näytä olevankaan sitä tulta; minulta puuttuu rakkauden mieltä; minun sydämessäni näyttää olevan turmeluksen mieli niin lähellä. Minussa on niin paljon luonteen vikoja, niin paljon senkaltaisia kasvannaisia, jotka ikäänkuin kätkevät, ja peittävät kokonaan sen rakkauden tulen, jonka Herra on tahtonut minunkin sydämessäni sytyttää. Näin me ehkä joudumme huokaamaan: Minä olen niin helposti ärtyvä, niin hermostunut, ja ehkä siitä johtuu, että minun rakkaani, siellä kotona, näkevät minut niin kelvottomana ja huonona kristittynä, joka heikosti kirkastan sitä taivaan rakkautta, jota Vapahtaja on tullut tähän maailmaan tuomaan.
Siitä varmasti, veljeni ja sisareni, sinä itse olet kärsinyt kaikkein eniten. Siitä sinun sydämessäsi on ollut murhe ja kipu. Siksi sinä olet tullut näihinkin suviseuroihin, että saisit kuulla, vieläkö rakkauden Jumala tämänkaltaista, näin huonoa, näin suuria luonteen vikoja kantavaa jaksaa kuljettaa matkassaan. Mutta sinä olet varmaan kuullut näissä juhlissa, että elävällä Herralla on vielä rakkauden Henki sinua kohtaan. Ei hänellä ole senkaltainen mieli kuin sinulla on. Eikä hänellä ole niitä luonteen vikoja, mitä sinulla on, vaan hän vieläkin sinua rakastaa, rakastaa niin paljon, ettei heitä sinua armohuoneensa ovesta ulos, vaan tahtoo lapsenaan kuljettaa, perille saakka. Siinähän se on Jumalan rakkauden suuruus ilmennyt sinua ja minua kohtaan, että tämänkaltaista matkantekijää Herra tahtoo vielä lapsenansa pitää. Eikö se ole suurinta rakkautta, mitä milloinkaan on tullut maailmaan! Ja kun sinua Jumala on näin rakastanut ja näin rakkaudella on sinua lähestynyt näinäkin päivinä, niin sinä olet varmaan tehnyt hyviä lupauksia ja päätöksiä, että kun minä täältä palaan kotiin, kotoiseen ympäristöön, niin minä lasken käteni omaisteni kaulaan ja minä puhun niille siitä Jumalan suuresta rakkaudesta, mikä minua on kohdannut tässä armon ajassa. Se rakkaus varmasti voittaa. Se voittaa heidänkin sydämensä niin, ettei yksikään heistä voi sen rakkauden ulkopuolelle jäädä.
On hyvä, veljeni ja sisareni, että sinulle on Jumala näin antanut voiman, antanut sinulle uuden voiman ja uuden Hengen. Se ei ole tästä maasta kotoisin, vaan se on ylhäältä laskettu Hengen tuli, joka polttaa nyt sinun sydämessäsi. Se tahtoo kiiruhtaa sinun askeleitasi, että saisit sitä tulta olla heittämässä tässä maailmassa. Että saisit olla jakamassa sitä, niin että mahdollisimman monet tulisivat siitä osallisiksi.
On se kallis asia, veljeni ja sisareni, että meillä on näin hyvä Jumala, joka meitä vielä näin paljon rakastaa, että Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa vielä armonsa osoittaa ja antaa vielä anteeksi kaikki matkan viat ja puutokset kalliissa nimessään ja sovintoveressään!
Sitä Jumalaa me tarvitsemmekin. Sitä Juma laa, joka jaksaa meitä kantaa vielä iäistä kotimaata kohden. Niin on Herran Hengen mieli. Tähän armon valtakuntaan, tähän rakkauden valtakuntaan Herra on tullut kutsumaan kaikkia ihmisiä. On tullut kutsumaan tämänkin kaupungin asukkaita. Täältä on näinä päivinä kaikunut Jumalan kutsuvan rakkauden ääni. Kunpa Herran ei tarvitsisi tämänkin kaupungin, kohdalle valittaa, voi, sinua, sillä et tuntenut etsikkoaikaasi. Et tuntenut sitä Jumalan rakkautta, joka polttavana on laskeutunut sen ylle, vaan hylkäsit sen. Kunpa yksikään ihmissydän ei sitä hylkäisi omaksi kadotuksekseen.
Jeesuksen seuraaminen
Nyt kuulimme tässä evankelistan kertovan kolmesta miehestä, joitten sydämet näyttää ikäänkuin Jumalan Pojan rakkaus voittaneen. Siellä oli tiellä yksi mies, joka tulee Herraa vastaan. Hän on varmaan kuullut hänen puheensa. Ihmeellinen saarnaaja, jolla on voima ja valta! Hän on ehkä nähnyt hänen merkilliset voimatekonsa, ja silloin tuo mies on ikäänkuin rakastunut tuohon saarnaajaan. Hän on ajatellut: minä seuraan sinua, kuhunkas ikinä menet, Herra. Sehän näytti niin lupaavalta, niin hyvältä ja kauniilta päätökseltä, jota me odottaisimme jokaiselta, jokaisen ihmisen suusta.
Mutta merkillinen on Herran antama vastaus tälle seuraajalle. Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla ovat luolat, ja taivaan linnuilla pesät, mutta ei Ihmisen Pojalla ole, kuhunka hän päänsä kallistaisi." Olisimme ehkä odottaneet Herralta toisenlaista vastausta. Kenties tällaista: "Tule, ystävä rakas. Onpa hyvä ja kallis asia, että sinäkin tulet minun seuraani, minun tietäni kulkemaan." Mutta tämä vastaus on ikäänkuin torjuva, luotaan työntävä. Miten se sopii yhteen sitten sen Herran kanssa, josta äsken sanoimme, että hän on rakkauden Herra? Rakkaudessaankaan Herra ei ole sokea, sillä rakkaudessaankin Herra tuntee meidät. Hän tuntee meidän sydämemme. Tuntee minkä kaltaiset me olemme. Mikään ei ole hänen edessään salattua. Niin ei ollut tämänkään miehen kohdalla. Herra näki, että tällä miehellä oli kyllä innostusta. Hän oli ikäänkuin joukon mukana innostunut kauniista puheista. Hänen sydämensä olivat täyttäneet hyvänolon tunteet, ja hän oli tehnyt päätöksen lähteä seuraamaan Herraa. Mutta Herra näkee, että tällä seuraajalla taitavat olla väärät kuvitelmat hänen tiestänsä, senkaltaiset kuvitelmat, että hänen tiensä kulkeminen on ikäänkuin ruusujen ja kukkasten päällä kulkemista. Siksi Herra sanoo ikäänkuin varoittavan sanan: Minun tieni ei ole suinkaan senkaltainen tie kuin sinä kuvittelet. Sillä tiellä ei saavuteta mitään suuria voittoja. Minun tieni on ristin kaita tie. Sillä tiellä on vaivaa, sillä tiellä on tuskaa, sillä tiellä on murhetta. Sillä tiellä ei suinkaan ole ihmisten kiitosta ja maailman kunniaa. Luontokappaleetkin ovat enemmän tämän maailman suosiossa kuin Jumalan Poika ja Hänen seuraajansa.
Tästä Herra varoittaa tätä tunteitten varassa matkaan lähtevää seuraajaa. Eivät tunnelmat kestä kauan. Ne häipyvät arkisen elämän kilvoituksen kentällä. Siellä loppuu myös silloin matka ja vaellus, jos se on rakennettu vain ihmistunteitten ja kuvitelmien varaan. Ne romahtavat maahan kuin pilvilinnat, ja tuo, joka näytti niin voimakkaasti lähtevän Herraa seuraamaan, lähteekin maailman tielle.
Niin on, veljeni ja sisareni. On hyvä, että Jumala meitä rakkaudellaan juottaa. Jumala meitä matkaan saattaa. Jumala meitä irrottaa maailmasta, mutta me emme kulje hänen seurassaan ja hänen tietään tunteiden varassa, vaan me kuljemme yksinomaan hänen sanansa varassa. Se sana se pitää arkisen elämänkin keskellä. Tunteet loppuvat, vaikutelmat vaihtuvat, mutta Herran sana pysyy järkkymättä maailman loppuun saakka. Siksi meidän uskomme, meidän tiemme ja matkamme tulee olla rakennettuna tälle sanalle silloin, kun Herran sana saa meitä kutsua, pitää ja kuljettaa elämän kaidalla tiellä. Silloin me voimme ottaa vastaan myös ristin painon. Silloin me voimme kulkea Herran seurassa tyytyväisin mielin, ja iloita silloinkin, kun risti painaa ja matka tuntuu raskaalta ja sydämessä on ikään kuin kuollutta ja kylmää, eikä mitään tunne.
Jumalan sana on sittenkin kaiken yläpuolella. Siitä sinä, kylmäntuntoinen ja heikkouskoinen saat sittenkin pitää kiinni. Se pohja ei petä. Siksi on hyvä ja kallis asia, että näissäkin seuroissa on kaikunut kalliina jumalan sana. Me emme ole tulleet tänne ihmissanaa kuulemaan, vaan Herran omaa sanaa, että se sana saisi meitä ruokkia, se sana saisi meitä virvoittaa, se sana saisi meitä nostaa, se sana saisi meitä kuljettaa eteenpäin.
Mutta me kuulimme tässä myös olevan toisenkaltaisia seuraajia. Siellä oli mies, jolle Herra sanoi:
"Seuraa minua"
Herra kutsui tätä miestä. Herra lähetti sanan tuolle miehelle. On hyvä lähteä silloin seuraamaan Herraa, kun Herra lähettää sanan, kutsuu. Ei lähdetä silloin omin päätöksin, omin voimin matkalle, vaan Herran kutsumana. Herra kutsuu vieläkin, mutta ei mitään ihmeellistä pilvien tietä, vaan Herra kutsuu edelleen sanansa kautta. Sana on edelleenkin Herran seurakunnan keskellä. Se sana on Herran Hengen elävöittämä sana, ja sen sanan Herra on lähettänyt ja lähettää maailmaan opetuslastensa suun kautta. Jos täällä on nyt, näissä juhlissa joku ystävä, joka on kaivannut ikäänkuin itselleen sitä, että minäkin saisin lähteä Herraa seuraamaan, mutta on ajatellut, että kutsu tulee jotakin ihmeellisten kokemusten tietä. Jotakin senkaltaista, joka on aivan yli ymmärryksen käsittämätöntä, niin minä, ystävä rakas, tahtoisin varoittaa sinua näistä kuvitelmista. Herra kutsuu edelleenkin sanansa kautta. Hänen sanansa on jätetty tänne aikaan. Sana on lähestynyt sinua nyt näinä päivinä, ja sinun tulisi nyt kuunnella sitä sanaa ja totella sitä ja lähteä sen sanan mukaan seuraamaan elävää Herraa. Ei sinun tarvitse mitään sen ihmeellisempiä kuvitelmia rakentaa Kristuksen tien seuraamisesta. Sinua on kutsuttu näinäkin päivinä ja kutsutaan edelleen.
Tule!
Tule, seuraa Herraa Jeesusta Kristusta! Tule senkaltaisena kuin olet. Tule siltä paikalta sentuntoisena kuin tänä päivänä itsesi tunnet. Niin huonona, kelvottomana sinulla on lupa lähteä Jumalan kansan kanssa matkaan seuraamaan. Jos sinä et rohkene näin yleisellä kutsulla lähteä Herraa seuraamaan, sinulla on vielä lupa henkilökohtaisesti kysyä. Täällä on niitä matkaystäviä, jotka Herran sanansaattajina toimivat, ja ne voivat sinua rohkaista.
Tule, ystävä rakas, sinäkin Herran Jeesuksen valtakuntaan!
Tule Hänen lapsenansa matkaa tekemään! Sinut saatetaan matkalle. Sinut asetetaan rauhan tielle, ja sinä saat kokea, että Kristuksen seuraan on tie avoinna kaikille. Ei ketään suljeta ulkopuolelle. Mutta lähdetkö sinä sitä kutsua seuraamaan? Tuo mies, jolle tuo kutsu tuli, ei lähtenyt. Miksei lähtenyt? Hänellä oli esteensä. Onko niin, että sinullakin on esteitä? Tällä miehellä oli inhimillisesti katsoen hyvä syy kieltäytyä lähtemästä Herran seuraan aivan siltä paikalta. Tämä mies nimittäin esitti tämänkaltaisen esteen: "Herra, salli minun ensin mennä hautaamaan isäni." Eikö se tunnu luonnolliselta esteeltä? Sehän on viimeinen palvelus rakkaille omillemme. Kukapa sitä ei tahtoisi olla suorittamassa! Tahtoisimme olla ikäänkuin haudan ääressä viimeiset hyvästit heittämässä. Mutta Herralle tämä este ei näytä niin vakavalta kuin tälle miehelle, vaan Herran antama vastaus oli tämä: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."
Anna kuolleiden haudata kuolleitansa! Merkillinen vastaus. Ja tehtävä: "Mene ja julista Jumalan valtakuntaa!" Niin, saattavatko ne kuolleetkin pidättää meitä tulemasta Jumalan valtakuntaan ja Kristusta seuraamasta. Voivatpa saattaa. Sillä saattaa olla meidän rinnallamme, meidän kodissamme kuolleita, hengellisesti kuolleita omaisia, rakkaita, jotka saattavat todella pidättää meitä Herran kutsua seuraamasta. Me tunnemme sydämellämme Herran kutsun, me käsitämme, että tuo kutsu on oikea. Minun pitäisi lähteä seuraamaan, mutta me ajattelemme, mitähän ne siellä kotona sanovat. Mitähän sanoo isä tai äiti, mitähän sanoo veli tai sisko, mitä he arvostelevat jos minä lähden Jumalan kansan kanssa matkaa tekemään, Sen kansan kanssa, joka maailman silmissä ei ole suurenkaan arvoinen? Ehkä ne arvostelevat, niin kuin ovat arvostelleet tähänkin saakka. Ehkä he sanovat murhaavan sanansa. Kun sinäkin lähdet sen joukon matkaan, sinä koko suvun maineen tahraat, häpäiset koko kodin. Silloin tuon seuraajan sydämessä ikäänkuin tukehtuu tuo Herran kutsu. Silloin hätä ikäänkuin puristaa sydäntä, ja silloin tuo raukka saattaa jäädä sinne kuolleitten seuraan "kuolleita hautaamaan," eikä lähdekään Herran kutsua seuraamaan. Näin on saattanut käydä monelle, joka on tuntenut sydämessään Jumalan Pojan rakkauden kutsun ja ajatellut, että kyllä olisi hyvä, jos minäkin saisin jumalan lapsena matkaa tehdä. Mutta siellä kotoisessa elämässä ovat hengellisesti kuolleessa tilassa olevat omaiset pidättäneet ja estäneet tuon hyvän päätöksen toteutumista. Pidättäneet tähän hetkeen saakka, ja näin on Herran kutsu lykkäytynyt päivästä toiseen.
Voi, ystävä rakas, jos sinun kohdallesi näin on, niin se voi olla vaarallista. Sinäkin tulet kuolleiden mukana haudatuksi iankaikkiseen pimeyteen ja helvetin vaivaan. Älä sen tähden anna niiden estää sinua Jumalan Pojan kutsua seuraamasta. Älä kuuntele niitä! Älä ajattele mitä he sanovat, mitä maailma arvostelee, vaan kuuntele sinä sitä, mitä sydämelläsi kuulet Jumalan kutsuna ja seuraa sitä ja sinä saat kokea sen ihmeen, että Jumalan voima kantaa sinua, kantaa ihmeellisesti tässä maailmassa. Et sittenkään ole yksin. Vaikkapa menettäisit isäsi ja äitisi, tai veljesi ja sisaresi, niin sinulla on paljon matkaystäviä tässä maailmassa. On Jumalan lasten keskellä veljiä ja sisaria. Siellä on äitejä ja isiä, jotka hoitavat sinua, hoitavat jokaista, hoitavat nuorta ja vanhaa. Et jää orvoksi, vaan sinulla on taivaallinen Isä Isänä ja Herra Jeesus veljenä, ja sinä saat Hänen seurassaan kokea sen, mitä et milloinkaan koe maailmassa, et milloinkaan kuolleiden valtakunnassa, vaan elävien valtakunnassa. Sen tähden, ystävä rakas, minä Kristuksen rakkauden kehottamana sinua vielä varoittaisin: Älä, ystävä rakas, jää maailman valtakuntaan, vaan käy sisälle Jumalan valtakuntaan Jumalan lapsen matkaa tekemään.
Minä seuraan sinua
Me kuulimme siellä vielä kolmannenkin miehen. Jeesus näki tien varrella miehen, jolla näyttää olevan samankaltainen päätös, kuin ensimmäisellä seuraajalla. "Herra, minä seuraan sinua. Mutta salli minun ensin mennä hyvästi jättämään niitä, jotka minun kotonani ovat." Mutta Jeesus sanoi hänelle, että kuka ikänä kätensä auraan laskee ja taaksensa katsoo, ei se ole sovelias Jumalan valtakuntaan. Tällä miehellä on myös halua lähteä Herran seuraan, mutta hänellä on myös esteensä. Herran olisi sallittava tehdä hänen jotakin, hyvästijättö. Inhimillisesti katsoen kaunis ajatus! Ehkä sinullakin, ystävä rakas, on myös tällaisia inhimillisesti katsoen niin välttämättömiä, tärkeitä esteitä. Ei ole nyt sovelias aika. Salli minun ensin tehdä sitä ja sitä. Ehkä minun pitäisi omaa elämääni jollakin tavalla muokata ja parantaa, että minä voisin tulla Jumalan valtakuntaan, mutta eihän se nyt ole mahdollista että minä tämänkaltaisena, tältä paikalta, lähtisin seuraamaan. Näitä esteitähän me monta kertaa kuulemme maailmasta kun kutsumme Jumalan valtakuntaan käymään sisälle. En ole tarpeeksi vielä herännyt. En tunne syntieni syvyyttä. En ole katunut kyllin katkerasti, en ole sovittanut maailmassa rikkomuksiani. Sitten, kun minä kaiken tämän olen tehnyt, sitten, sitten, Herra, minä tulen, sitten minä olen kelvollinen sinun valtakuntaasi. Eikö tämän kaiken takana ole se ajatus, että meistä perisynnin turmelemista ihmisistä tulee omalla teollamme, omalla kasvatuksellamme, omilla toimenpiteillä Jumalan kirkkauteen sopivia. Se on niin helposti iskeytyvä ajatus ihmisymmärrykseen, niin järkeen käypä. Tällä tavalla moni ihminen ajattelee, eikä voi käsittää sitä, ettei ihminen voi tässä maailmassa itseään soveliaaksi tehdä Jumalan valtakuntaan, ei voi parantaa itseänsä, ei tule paremmaksi kulkiessaan maailmassa, vaan tulee yhä pahemmaksi ja pahemmaksi.
Sen tähden on kallis asia, että Jumala kutsuu sinua siltä paikalta kuin olet ja kutsuu senkaltaisena kuin sinä olet ja tahtoo ottaa sinut vastaan sen kaltaisena kuin olet, sillä Herra tietää, että sinun parannustyösi on toivotonta työtä. Parhainkin teko Herran edessä on sinun kohdallesi kuin saastainen vaate, se ei milloinkaan kelpaa Jumalan edessä. Etkä sitä tietä, ystävä rakas, milloinkaan Jumalan kirkkautta saavuta. Mutta armosta Herra antaa sinulle autuuden, ei meidän tekojemme kautta, ei itsemme kautta. Vaan sen tähden, että Hän on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa sinua niin paljon rakastanut, että on antanut Hänet sovintouhriksi sinun synneistäsi, niin että jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi ja Jumalan rauhan omalletunnollensa. Näin riistetään sinulta, ystävä rakas, omien tekojesi ja toiveitten ja kuvitelmien tie ja sinun täytyy tulla lapsen kaltaiseksi ja ottaa vastaan Jumalan armo niin mahdottoman tuntoisena kuin olet. Jumala tekee mahdottoman mahdolliseksi. Jumala kelpuuttaa sinut. Jumala Pojassansa Jeesuksessa Kristuksessa sinut vanhurskauttaa. Eikä ole mitään muuta kelpaavaisuutta, joka Jumalan edessä kestää.
Ehkä täällä on monta, jotka ovat kulkeneet omien tekojen teitä pitkäänkin, mutta jotka tänä päivänä kiittävät Herraa, että minä poloinen sittenkin sain armosta autuuden, ja minut Jumala otti omaksi lapsekseen ihan taivaan armosta, ja minulle antamalla annettiin synnit anteeksi. En olisi itse niitä milloinkaan saanut pois omaltatunnoltani, en katumalla, en itkemällä, en rukoilemalla enkä huokaamalla, vaan että minulle julistamalla julistettiin, saarnaamalla saarnattiin Jumalan valtakunnasta syntien anteeksiantamuksen sanoma: "Tyttäreni ja poikani, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Siinä oli Jumalan armo. Siinä oli Jumalan rakkauden osoitus. Siksi sinun sydämesi veisasi kiitosta Jumalalle, että sinä sait tämän armon ja tämän autuuden. Se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Mutta onko niin, veljeni ja sisareni, että helposti tähän Jumalan armoon tahtoo sekaantua aina jotakin omasta itsestämme. Pitäisi sentään jotakin olla omastakin takaa. Pitäisi olla parempi kristitty. Pitäisi olla voimakkaampi Herran tien kulkija. Pitäisi olla suurempi valo tässä maailmassa. Eikö siinä ole aina takana se ajatus, että meissä itsessämme pitäisi olla jotakin. Mutta meistä ei ole mihinkään, ellei Herra saa olla meissä. Me olemme itsessämme aivan mahdoton ja kelvoton. Se on armojen armo, että Herra lupaa uskon kautta vielä asua tämänkaltaisessakin savikappaleessa. Se lupa on vielä sinullakin, veljeni ja sisareni, tänäkin päivänä. Herra lupaa vieläkin, että sinä saat uskoa. Ei sinun tarvitse kieltää uskoasi Herraan, ei luopua Vapahtajastasi, vaan sinä saat, senkaltaisena kuin olet, kiusattuna ja ahdistettuna, vaivattuna ja rasitettuna uskoa tänäkin armon päivänä, että Karitsan veren voima riittää sinun syntiesi sovitukseksi. Kaikki on täytetty sinunkin puolestasi. Sinä saat vielä tänä päivänä sen uskoa. Ei tarvitse ajatella, riittääköhän sitä vielä huomenna ja vuosia eteenpäin. Emme me sitä saarnaakaan, että sinulle sata vuotta eteenpäin on synnit anteeksi. Ei, veljeni ja sisareni, sitä vaan, että ne ovat tänä päivänä anteeksi. Herra pitää huolen huomisesta päivästä. Emme tiedä, tarvitseeko silloin enää uskoakaan, joko silloin on siirrytty uskosta näkemiseen, joko silloin on savimaja rauennut ja on päässyt Jumalan Pojan verellä pesty sielu vapaaseen ja kirkkaaseen ilmanalaan. Mutta tänä päivänä on sinulla, Jumalan lapsi, lupa uskoa vielä synnit anteeksi Jumalan Pojan sovintotyön tähden. Se armo on sinulla. Kun sinulla on tämä armo, niin ei tarvitsekaan katsella taaksepäin. Ei tarvitse muistella niitä, "jotka takaperin ovat", sillä Jumala, taivaallinen Isä kun antaa anteeksi, niin ei hän muista milloinkaan enää, vaan antaa anteeksi iankaikkisella unhoituksella. Me ihmiset kyllä muistamme. Me muistamme silloinkin, kun olemme anteeksi antaneet, vielä noitakin anteeksi annettuja rikkomuksia. Mutta Herra unhoittaa ne kaikki eikä enää kanna niitä esille. Siksi sinä, Jumalan lapsi, saat jo tänä päivänä autuudestasi iloita, että sinulla on täydellinen autuus valmistettu Jumalan Pojalta, ja sinulle on taivaan kirkkaus Herran luona odottamassa.
Tee sen tähden matkaa toivorikkain mielin iäisyyttä kohti. Amen.
Ossi Ylimaula
1956 Siionin Lähetyslehti, sivu 175 – 179