VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 16 Joulu 2017, 19:59

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Iloja metsänelämästä
ViestiLähetetty: 20 Helmi 2009, 17:34 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33
Viestit: 1930
Palstamme lintutieteilijäin ryhmä varmaan hymähtelee tälle tiedolle, mutta näin tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa palokärjen.

En tosin ole havainnut sen punaista merkkiväriä, mutta ainakin uskoisin, että se olisi palokärki, koska googlen kuvahaulla ei löydy tietoja muista isoista mustista tikoista, joita Suomessa eläisi.

Se on käynyt useampana päivinä ruokailemassa kerrostaloalueemme välittömässä läheisyydessä, jossa on alle hehtaarin kokoinen pieni metsäinen kallio, josta löytyy mm. runsaasti vanhoja kuusipuita.

Tein ensimmäisen havainnon keskiviikkona, kun ulkoillessani kuulin puusta putoilevan jotain. Arvelin että kyseessä on orava, mutta kun menin lähemmäs, huomasin ison kasan kuorta yhden kuusen alla, ja samalla kuulin nakuttelua jostain ylempää. Kääntäissäni katseeni ylemmäs, huomasin, että suuri musta tikka nakuttelee kovaa vauhtia kuorta irti kuusesta. Se oli kalunnut jo kuusen alaosan lähes kuorettomaksi ja nyt nakutteli ehkä noin neljän metrin korkeudessa.

Maallikkona en tietänyt, mistä linnusta on kysymys, mutta kun pääsin kotiin, tutustuin Suomen tikkoihin, ja ainoana mustana tikkana ilmoitettiin palokärki. En huomannut että sen päässä olisi punaista merkkiä, mutta luullakseni valonvaihtelut ovat voineet merkin silmistäni peittää. Muistin linnun äännelleen sitä katsoessani, kun se oli välistä lennähtänyt naapuripuuhun ja taas palannut takaisin, se päästi laskeutumisen jälkeen äänen, joka vastasi Wikipedian tietoihin siitä että palokärjen laskeutumisääni on "kliie".

Kahden päivän kuluttua, siis tänään, menin uudelleen katsomaan samoihin kellonaikoihin lintua ja kuusipuuta, siellä se taas oli nakuttamassa. Ilmeisesti oli ollut eilenkin, koska se oli irtinakuttenut puunkuoresta jo merkittävän osan. En tiedä loppuiko ruoka-aikansa koska noin kymmenen minuutin kuluttua siitä kun olin paikalle tullut tarkkailemaan, lennähti tikka jonnekin idän suuntaan. Lentäessään päästi äänen, joka taas wikipedian tietojen mukaan vahvisti arviotani siitä että kyseessä olisi palokärki, vaikken punaista päälakea nähnytkään, koska lentoääni kry-kry-kry vastasi virallisia tietoja.

Mielenkiintoisena koin, että tikka on pysyttäytynyt yhden kuusen kaluamisessa, naapurikuuset eivät sitä kiinnosta. Kuusi ei varmastikaan jää eloon vaan kaupungin miehet sen joutuvat lähivuosina pois kaataamaan. Mielenkiintoista oli myös, miten yksi lintu pystyy muutamassa päivässä poistamaan suuresta - varmasti yli 50-vuotisesta - kuusesta melkein kaiken kuoren. Jännää oli myös, kuinka peloton ja suurikokoinen tuo tikka. Sen ruoka-aika vaikuttaa olevan melko vakio, siinä ihmisten lounas- ja päivällisajan välillä, kello kolmen maissa sen taitaa melko varmasti havaita nakuttamassa.


Viimeksi muokannut nuusku päivämäärä 19 Joulu 2009, 14:57, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Helmi 2009, 17:50 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6849
Paikkakunta: Suomenselkä
Puussa kasvaneet toukat ovat kuoren puusta irrottaneet, lintu on toukkia etsiessään ja syödessään saanut kuoren paloiksi ja paloina putoamaan. Luultavasti joku sienitauti on tuhonnut puun, jolloin se on oiva kasvualusta erilaisten hyönteisten toukille. Mahdollisesti jotkin toukkalajit ovat tunkeutuneet puun runkoainekseenkin, jos niin on tapahtunut, alkaa tikka kuoren loputtua nakuttamaan reikiä puun runkoon.
Ihanne palokärjelle olisi, jos se löytäisi siitä hevosmuurahaisten pesän. Siinä sille riittäisi syömistä pitkäksi ajaksi. Jos puun kaatumisalueella ei ole liikennettä, voisi kaupunki säästääkin puuta muutamia vuosia, siinä olisi kasvualustaa monille uhanalaisille eliöille.

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Helmi 2009, 17:55 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33
Viestit: 1930
Taavetin arvio on varmasti taas oikia, sillä osassa juuri em. puun oksia havut ovat hieman kellastuneet, kun naapurikuusten havut ovat vihreitä. Ilmeisesti siis nimenomaan siinä puussa pesii joitain herkullisia eliöitä.

Puu sijaitsee ikävästi leikkikentän ja kävelypolun välittömässä läheisyydessä, joten on syytä peljätä sitä, että kaupungin puunhoito-osasto operoi kuusen aikanaan pois sijoiltaan.

_________________
Ole iloinen hyvinä päivinä, ja ota myös pahakin päivä hyväkses; sillä sen on Jumala luonut toisen kanssa, ettei ihminen tietäisi, mitä tuleva on. (Saarn. 7:14)


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Helmi 2009, 22:46 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6849
Paikkakunta: Suomenselkä
Toivottavasti malttavat jättää kaadettuna makaamaan kulkijoiden istumista ja ötököiden ja tikkojen ruokailua varten. Saattaisit nuusku saada asiantuntevaa opastustakin, jos tietäisin millä seudulla puu majailee, niin voisin kertoa sienipolun hyönteis ja lintuexperteille. Ehkä sieniexpettti eppokin saattaisi siitä kiinnostua.

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21 Helmi 2009, 00:47 
Aijjaijai Nuusku; eikös se palokärjen näkeminen tarkoittanutkin romantiikan tuulahdusten tuloa näkijän elämään....? Hmmm, onnea nyt vaan kovasti, toivotaan että ennustus toteutuu!!!

:D


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21 Helmi 2009, 00:56 
Ja Taavi on nähnyt toukkia? Hmmm, mitäs ne mahtoikaan tarkoittaa...ei kai vaan...joo-o kyllä; oisko lastenlapsia tulollaan...?


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21 Helmi 2009, 05:58 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6849
Paikkakunta: Suomenselkä
Jemima-Ankka kirjoitti:
Ja Taavi on nähnyt toukkia? Hmmm, mitäs ne mahtoikaan tarkoittaa...ei kai vaan...joo-o kyllä; oisko lastenlapsia tulollaan...?

Tiettävästi ei tällä hetkellä, pari viikkoa sitten kastettiin nuorin, enkä ole uusista tulokkaista ainakaan vielä kuullut.

Toisekseen en minä niitä toukkia nyt ole nähnyt, vaan nuusku monen sadan kilometrin päässä täältä.

Kolmanneksi täällä sanoivat ennen palokärjen, sen mustan linnun, ilmaantumisen pihapiiriin ennustavan kuolemaa. Täällä on kuitenkin synnytty ja kuoltu aivan eri tahtiin palokärkien kanssa, eli sekä syntymät että kuolemat ovat läsnä vuodenajoista riippumatta. Linnut sen sijaan hakeutuvat talvisin ruokapaikoille ja keväisin pesilleen. Pesinnän jälkeen saattaa nuoria lintuja nähdä yllättävissä paikoissa.

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö