Tänään minua aamusella nauratti tuossa pihapiirissä. Kevät on kai lopultakin tuloillaan. Tuo yksi käpytikka jaksoi nakuttaa ensin tuolla kadulla katuvalon kuuppaa ja sitten se siirtyi meidän pihaan nakuttamaan sähköpylvääseen. Minä mietin, että kyllä se nyt seinässä hakkaa. Mies viisaana tuumasi, että ei, se on sähköpylväässä ja siitä se ääni jotenkin johtuu sisään.
Ihmettelin myös sitä ihmeen ropinaa, mikä kuului pihamettästä. Oravahan se siellä meni. Minä kun en ole mikään luontotieteilijä. Ihmettelin, että onpas sillä harmaa turkki, häntä kuitenkin oli ruskea. Kai niilläkin on ne talvivärinsä.
Nyt kuuluu jostain alapuolelta naapurista moottrisahan ääni. Polttopuita kai tehdään.
Jotenkin tämä ihan arkinen elämä on kiitoksen arvoista. Että saa tämänkin päivän elää ja kiittää siitä Jumalaa.
Ihmeelliseksi Jumala on kyllä kaiken tehnyt. Miten voi joskus pelkästään se, että heittää vaikkapa risun pönttöuuniin, kuunnella sen suloista ritisevää ääntä, aistia hieman savua ja lämpöä. Kyllä nämä melko pienet arjen asiat antavat paljon iloa.
Ja suurin ilo on, että on synnit anteeksi. Rakkaan Vapahtajan sovintoveressä. Fil.3:1
Siunatussa Jeesuksen nimessä ja Jumalan rauhan terveisin
Brita