Loortin muistiinpanoja Seppo Lohen alustuksesta

kuulumisia ja muistoja

Loortin muistiinpanoja Seppo Lohen alustuksesta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Maalis 2007, 05:48

Vierailin mopin palstalla ja luin vähän matkaa Loortin muistiinpanoja melkoisesti pohdintaa aiheuttaneesta Seppo Lohen alustuksesta Helsingissä. Kysyin ja sain Loortilta luvan muistiin panojen kopiointiiin tänne. Mopilta en lupaa ole kysynyt, mutta koska hän siloin tällöin lukee täällä ja pystyy kertomaan mielipiteensä, voin poistaa tekstin, jos hän sitä pyytää. Sama voidaan todeta niin Seppo Lohen kuin järjestäneen Rauhanyhdistyksenkin suhteen.



: Kes Maa 21, 2007 23:15 Viestin aihe: Seppo Lohen alustus 17.3.2007: SYDAMEN USKO
Otteita Seppo Lohen Helsingin rauhanyhdistyksella 17.3.2007 pitamasta alustuksesta 'Sydamen usko':

(Ihan kaikkea en kirjoittanut muistiin ja toiset paikat muistiinpanoissani olivat kasittamattomia: siksi 'otteita'. Helpompi olisi ollut pyytaa Seppo Lohelta alustus, mutta epailen, ettei hanella ollut alustusta kirjoitettuna, vaan vain paakohdittain merkittyna paperille muistiin.) - Pyydan, etta joku kuulijoista tai itse Seppo Lohi korjaisi asiavirheet.

--- --- --- --- --- --- --- --- --- ---

SYDAMEN USKO

'Veresi voiman kautta
kuuliaiseksi auta.'

'Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi...
Minun sieluni ikavoitsee ja halajaa Herran esikartanoihin.'

Alustuksemme aiheena on sydamen usko. Alustuksen tarkoituksena on, etta pysahtyisimme Jumalan sanan valossa ja alla omakohtaisesti miettimaan, onko minun uskoni paantietoa vai lujaa luottamusta Jumalan lupauksiin ja syntien anteeksisaamiseen.

Aihe 'Sydamen usko' ei ole ainakaan liian suppea aihe. Se on todella laaja aihe, siksi sita taytyy jotenkin rajoittaa. Se on myos tarkea aihe. Uskovaiselle se on kaiken A ja O. Ajattelin tarkastella aihetta Herramme ja Vapahtajamme sanomisten perusteella, erityisesti Tuhlaajapoika -vertauksen perusteella.

Kun nettiraamatusta kysyin hakusanalla 'sydamen usko', sain vastaukseksi yhden raamatunpaikan. Erilaisilla hakusanavaihtoehdoilla aiheesta loytyy enemmankin raamatunpaikkoja.

Todellisuudessa juuri sydamen uskoa Jumala tahtoo meilla olevan. Jumala katsoo meita taivaasta ja tahtoo, etta meidan suhteemme haneen olisi kunnossa. Ihminen katsoo sita, mita paallepain nakee, mutta Jumala katsoo sydameen. Sydamen usko tarkoittaa, etta ahkeroimme olla ihan henkilokohtaisesti uskomassa. Paavali ilmaisi taman nain: 'Etta me ahkeroitsisimme sailyttaa uskon hyvassa ja loukkaamattomassa omassatunnossa.' Jokainen on Jumalan edessa omatuntonsa kanssa kahden.

Luther on opettanut seka Olaus Petrusta etta Mikael Agricolaa. Petrus on kaantanyt saksankielen sanan - - - /sana puuttuu/ ruotsiksi 'samvete', 'yhteistunto'. Agricola taas otti suomennokseen muodon 'omatunto'.

Luther oli sita mielta, etta omassatunnossa kuuluu Jumalan aani silloin kun omatunto on Jumalan sanalla hoidettu.

Kun Paavali otti 'omantunnon' kreikan kielesta - - - /sana puuttuu/, han taytti Raamatun sisallolla. Vanhassa testamentissa omatunto onkin Jumalan aani.

Jokaisella ihmisella on omatunto. Jumala puhuttelee jokaista ihmista omantunnon valityksella. Myos niita, jotka eivat ole uskomassa. Naista viimeksimainituista Paavali sanoo, etta heidan omatuntonsa tuomitsee heidat. Jumalan laki on kirjoitettu omaantuntoon.

Me kuljemme Jumalan lasten joukossa. Kuitenkin viime kadessa olemme aina itse vastuussa omasta elamastamme. Kysytaan, ovatko juuri minun asiani kunnossa. Minullehan saattaa syysta tai toisesta tulla lahto tasta elamasta tana iltana; silloin on tarkeaa, etta sydan olisi uskolla puhdistettu. Ahkeroimme kilvoitella hyvalla omallatunnolla, etta usko sailyisi; etta Jeesus saisi asua sydamella.

Taman etsikonajan alkuaikoina kysyttiin 'asuuko Jeesus sinun sydamessasi'. Jos ei, ahkeroitiin kehottaa parannukseen. Sanottiin: 'Jeesus seisoo sydamesi ovella ja kolkuttaa.'

Missa on Jeesus, siella on Jumalan valtakunta. Ja missa on Jumalan valtakunta, siella on syntien anteeksiantamus. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhassa Hengessa. Jos Jeesus ei saa olla sydamen asukkaana, ei ole Jumalan valtakuntaa.

Kysymys voidaan esittaa myos niin, etta asuuko Jeesus sinun sydamessasi. Tahtoo olla niin, etta jos sydamelle tulee jotakin muuta tavaraa, ensimmainen joka sydamesta joutuu lahtemaan on Jeesus. Tasta johtuu, etta Jumalan valtakunnassa opetetaan: Etta ahkeroitsisimme vaeltaa niin, etta meilla sailyisi usko sydamessa. Etta kayttaytyisin, elaisin ja vaeltaisin niin kuin uskovaisen tulee vaeltaa. Jos Jeesus asuu sydamessa, Pyha Henki on voimana vaelluksellamme. Se on kotiopettaja, niin kuin vanhat saarnamiehet ruukasivat sanoa. Jokaisella Jumalan lapsella on tama kotiopettaja. Sana 'kotiopettaja' periytyy sellaiselta ajalta, jolloin kouluja ei viela ollut. Silloin varsinkin varakkaat pestasivat kotiin opettajan, joka opetti lapsia. Pyha Henki on uskovaisella tallainen kotiopettaja.

On ilmaistu myos niin, etta se on Jumalan armo, joka meita opettaa. 'Armon voima meita kantaa, kunnes paasemme taivaaseen.' Armo on terveellinen. Jeesus asuu sydamessa uskon kautta. Kun sanotaan, etta Pyha Henki tai armo on kotiopettajana, on ihan sama asia kuin etta Jeesus asuu sydamessa. Jumalan armo opettaa kaiken jumalattoman menon hylkaamaan ja tassa maailmassa siveasti, hurskaasti ja nuhteettomasti elamaan.

Jouluevankeliumissa kerrotaan Jeesuksen syntymasta. Marialle ja Joosefille oli kylla tilaa majatalossa, mutta kun Jeesus syntyi, tilaa ei enaa ollutkaan. Jeesus oli ensimmainen, joka joutui lahtemaan majasta.

Taalla kuulijoiden joukossa on paljon nuoria. Apostoli kehottaa, etta neuvokaa toinen toisianne. Neuvomme toisiamme elamaan puhtaalla omallatunnolla ja panemaan syntia pois.

Kun kaydaan seuroissa ja kuljetaan toisten uskovaisten matkassa - - - mutta hyvaksytaanko salaisesti syntielama silloin kun toiset eivat nae? Yksi on, joka nakee. Tasta se johtuu, etta sanotaan, etta ahkeroikaamme valvoa uskossa niin, etta meilla olisi hyva omatunto Jumalan ja toisten ihmisten edessa.

Kaikkea syntia vastaan on laake. Se on Jeesuksen sovintoveri.

Jokaiselle on sopiva rippi-isa. On taysi vapaus valita, kenelle ripittaytyy. On erilaisia luonteita. Aina eivat luonteet sovi yhteen. Saamme muodostaa omia ystavapiireja. Kun puristaa ja ahdistaa, saa avata suun ja ripittaytya niista asioista, jotka mielta painavat. Saa kertoa, etta niin huonosti minulle on kaynyt. Kun synnit annetaan anteeksi, ne saa varmasti uskoa anteeksi. Elavassa Kristuksen seurakunnassa saadaan kokea vapaata armon ilmaa ja vaeltaa puhtaalla omallatunnolla.

Elava usko ei ole tapakristillisyytta. Meilla on paljon tapojakin, mutta tama kristillisyys ei ole tapakristillisyytta. On hyva tapa kayda seuroissa, mutta kenenkaan ei ole pakko kayda seuroissa. On hyva tapa kayda jumalanpalveluksessa, mutta ei ole pakko kayda jumalanpalveluksessa. Jumala haluaa vapaita lapsia, ei orjia. Meilla on nyt aivan erikoinen etsikonaika. Koskaan ei elavaa Jumalan sanaa ole julistettu kansankirkossamme niin paljon kuin tana aikana.

Jeesus sanoi lainopettajille: 'Tama kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydan on kaukana minusta.' Jumala nakee sydameen. Me ihmiset emme nae toisen ihmisen sydameen. Jeesuksen aikanakin oli paljon ihmisten keksimia saantoja, joita ihmiset hyvin tarkasti pyrkivat noudattamaan, mutta sydan kuitenkin oli kaukana Jumalasta. Juutalaisille kasien peseminen oli uskonnollinen rituaali. Tata toimittamalla he kuvittelivat palvelevansa Jumalaa. Kun se oli uskonnollinen rituaali, siihen ei tarvittu kuin muutama pisara vetta niin rituaali tuli taytetyksi. Nyt fariseukset ihmettelivat, etta Jeesuksen opetuslapset kavivat syomaan pesemattomilla kasilla. Olisihan Jeesus voinut sanoa: 'Peskaa nyt ne kadet niin ei tarvitse vangata tasta asiasta enempaa.' Mutta Jeesus sanoi: 'Tama kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydan on kaukana minusta.' Juutalaiset ajattelivat, etta kun nain teen, melko pitkalle selviydyn. Se oli juutalaista farisealaisuutta.

Ruotsissa keskustelin kerran eraan suntion kanssa. Suntion vaimo oli kuollut. Vaimo oli kolmekymmenta vuotta laulanut kirkkokuorossa, ja suntio arveli, etta silla vaimo jo melko pitkalle selvisi.

Tallainen fariseus asuu meissa jokaisessa. Kun kuljen uskovaisten mukana ja kayn seuroissa ja suviseuroissa ja laulan siionin lauluja... Onko kristillisyyteni muuttunut tapakristillisyydeksi? Uskomisen asia on omakohtainen asia. Uskomisen asia on sydamen asia. Uskomisen asia on elamamme kallein asia.

Jeesuksen ajan fariseusten uskominen oli ulkonaisissa tavoissa. Jeesus sanoi: 'Minne mina menen, sinne te ette voi tulla, mutta tien sinne te tiedatte.' Tuomas sanoi, etta emme tieda, minne sina menet, puhumattakaan etta tietaisimme tien sinne. Antoiko Jeesus kartan: tee tuota, ala tee tuota... Jeesus ei antanut karttaa. Paaali sanoo, etta elava usko ei ole kieltoja ja kaskyja. Jumalan valtakunta ei ole ruoka eika juoma, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa. Jeesus sanoi: 'Mina olen tie, totuus ja elama. Mina menen valmistamaan teille sijaa.' Ei ole muuta tieta taivaaseen kuin Jeesus.

Vanginvartija kysyi Paavalilta: 'Mita minun pitaa tehda?' Paavali vastasi: 'Usko Herraan Jeesukseen.' Se on tie, joka riittaa ja jonka taytyy riittaa. Jeesus sanoo: 'Ei kukaan tule Isan tyko muuten kuin minun kauttani.'

Jumala on kymmenessa kaskyssa ilmoittanut, mita Jumala meilta vaatii. Jeesuksen opettamassa Isa meidan -rukouksessa on kaikki, mita me tarvitsemme. Apostilisessa uskontunnustuksessa on yksiselitteisesti sanottu uskon kohde: Mina uskon... Jumalaan... Jeesukseen Kristukseen... Pyhaan Henkeen... Uskon kohteena ei ole seurakunta. Uskon kohteena ei ole synninpaasto. Uskon kohteena on Isa, Poika ja Pyha Henki. Pyha Henki antaa kaiken sen muun, mita tuossa uskontunnustuksessa sanotaan 'mina uskon Pyhaan Henkeen, pyhan yhteisen seurakunnan, syntien anteeksisaamisen... jne'.

Elava usko on alusta loppuun Jumalan tyo. Martin Luther selittaa 3. uskonkappaletta: 'Mina uskon, etten mina voi omasta jarjestani, mielestani ja sielustani Jeesukseen Kristukseen uskoa enka hanen tykonsa tulla, vaan Pyha Henki on kutsunut... jne'. Pyha Henki myos varjelee meita tassa uskossa. Jumala kantaa meita Pyhan Henkensa voimin niin kuin kotkan siivilla. Tassa uskossa haluamme kilvoitella ja vaeltaa niin etta Jeesus Pyhan Hengen kautta saa asua meidan sydamessamme. Jumalan valtakunnassa ei kenenkaan tarvitse vaeltaa taakkojen alla.

Virsi 301:
Kirkasta oi Kristus meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydan JUmalan.
Uskon silma kiinnita
aina kohti ristia.

--- --- --- --- --- --- --- --- --- --
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 24 Maalis 2007, 04:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Jaakko » 22 Maalis 2007, 10:18

En juurikaan tiedä, mitä kyseisellä palstalla puhutaan, mutta muutama sananen aiheeseen liittyen.

Omatunto ja ymmärrys siitä, mitä tämä tarkoittaa ja miten se näkyy ja miten sitä hoidetaan, jne. Tässä on sellainen asia, joka on saanut eriseurojakin aikaan.

Ilmeisesti siis nämä olivat jonkun toisen muistiinpanoja, mutta pikaisesti lukemalla voin todeta, että sydän yhtyy Seppo-veljen alustukseen. Omakohtainen sydämen usko on todellakin se, mikä kerran vie perille kunniaan. Tähän todellakin liittyy omatunto, joka jokaisella Jumalan luodulla ihmisellä.

Aikanaan suomi24.fi:llä esiintyi tähän liittyen hyvin vahvaa eriseuraista oppia. Korostettiin hyvin paljon kristillisyytemme ristiriitaisuutta. Sellaiset keskustelijat, jotka olivat omassa viisaudessaan ja ymmärryksessä tulleet hyvin vahvoiksi ottivat usein esiin puhujaveljien kuten S.Lohi ja monien poisnukkuneiden (Lohi, Raattamaa, Heliste, Havas, jne.) sellaisia puheita, joilla he pystyivät hyvinkin taitavasti korostamaan omaa omatuntoa. Ristiriitaisena koettiin, että kristillisyydessämme puhutaan seurasaarnoja myöten aivan kuin yhteisestä omastatunnosta ja toisaalla omasta omastatunnosta. En minäkään osaa puhua yhteisestä omasta tunnosta, mutta ymmärrän, mitä tällä tarkoitetaan. Kyse ei kuitenkaan ole ollenkaan siitä, että toisen uskolla kerran selvitään taivaaseen jne.

Murhetta ja huolta saivat aikaan minussa nämä, jotka seurakuntaa katsoivat ylön. Pahoin pelkään, että tuo sama ylönkatse näkyy myös Taavetin mainitsemalla palstalla sen perusteella, mitä olen täältä lukenut ja voi se näkyä täälläkin, kun en ole kuin murto-osan lukenut forumin teksteistä. En kuitenkaan koe tarpeellisena ja pitäisin sitä täysin vääränä valvomisenakin lähteä asiaa varta vasten tutkimaan.

Sehän on meillä kaikilla vaarana, että alkaa tällä lailla kasvamaan isoksi. Ei ole enää terveellinen armo opettamassa nöyrää mieltä, kun tulemme yhteiselle koolle (esim.seuroihin) Jumalan kasvojen eteen kyselemään, mitä Jumalalla on meille sanottavaa. Löydämmekin helposti itsemme juuri tältä paikalta, jossa alkaa paimenten puheista kuulumaan ristiriitaisuutta, vaikka esim.tällä ajalla puhujat vakuuttavat yksimielisyyden ja rakkauden vaikuttavan siionissa.

Oma omatunto ei voi siis koskaan mennä seurakunnasta kuuluvan evankeliumin (neuvot, opetus, nuhde) edelle. Tästä joku saattaa siis käyttää nimitystä yhteinen omatunto.

Nämä oman omantunnon korostajat ovat aivan oikeassa sinänsä, kun puhutaan Jumalan edessä kelpaavasta vanhurskaudesta, mutta he kuitenkin kieltävät Kristuksen, kun seurakunta ei näykään arvokkaampana kuin oma ymmärrys. Raamattu todistaa selkeästi ja nämä ylönkatsojatkin usein tunnustavat itsekin, että ihminen on heikko ja syntiin taipuvainen. Synnin turmelema liha ja veri, meidän vanha osamme ei ole parannusta vielä tänäkään päivänä tehnyt eikä sitä koskaan tee. Tämän vuoksi me emme löydä itsestämme mitään voimaa tehdä yhtään mitään autuutemme eteen. Kuinka me silloin voisimme sanoa, että kyllä minä itse ymmärrän, missä menen vikaan ja missä en? Kuinka silloin voi sanoa, että Jumalan seurakuntaa en tarvitse vaan voin luottaa omaan omatuntooni, joka Pyhältä hengeltä vaikutetaan ja on jatkuvassa sodassa kolmiliittoista vihollista vastaan? On totista totta, että niinhän se onkin, että omatunto Pyhän Hengen vaikuttamana nuhtelee meitä synnistä. On kuitenkin yhtä totta se, että meille ei ole turhaan sanottu, että rukoilisimme "kirkasta meille kasvosi". Kun ne Isän kasvot niin usein hämärtyvät tässä maailman myrkyissä ja syntikuorman painaessa, silloin ainoa lohtu ja virvoitus löytyy evankeliumista. Itsekö me meillemme evankeliumia saarnaamme? Ei. Vaan Jumalan seurakunnasta se elävä evankeliumi on aina saarnattu. Näin ne Isän rakkaat kasvot saavat näkyä kirkkaana. Ja evankeliumiin on aina kuulunut niin opetuksen, nuhteen, neuvon kuin kurituksenkin sanat.

Asiassa on siis tietynlainen paradoksi olemassa ja tähän nämä ylönkatsojat näyttävät kompastuvan. Raamattu sanoo, että älä luota ymmärrykseesi alkuunkaan vaan turvaa täydestä sydämestä Jumalaan. Kyse on uskosta. Ei siitä, että esim.inhimillinen logiikka sanoisi aamenta.



******



Usein olen ajatellut niiden suomi24.fi keskustelujen pohjalta, että Raamattua soisi luettavan paljon enemmän. Erityisesti itsekin. Niin hyviä ja rakkaita ja uskoa vahvistavia kuin kristillisyytemme julkaisut ovatkin, ne eivät kuitenkaan saisi syrjäyttää Raamatun lukemista. On toisaalta totta, että niin kristillisyyden julkaisuja kuin Raamattua voi käyttää hengellisenä lyömäaseena ja kyse onkin lopulta siitä, että saako olla pienen lapsen paikalla, jossa hengessä rukoilemme "Abba, rakas Isä".
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja Jaakko » 23 Maalis 2007, 15:43

Toinen asia, mistä haluan tähän kirjoittaa on halu kuunnella ja ymmärtää toista. Tämänhän tulisi nousta siitä rakkaudesta, jota itse olemme saaneet osaksemme, kun Jumala on meitä hoitanut, kuullut rukouksiamme ja huokauksiamme, näkee meidän syvimmät ajatuksemme ja pienimmätkin ahdinkomme, jne.

Uskoisin, että etenkin näillä nettipalstoilla tämä korostuu. Monet keskustelutilanteet tuntuvat saavan turhankin helposti sellaista mustavalkoista väriä. Tulee helposti ymmärretyksi väärin ja ymmärtää itsekin väärin. Tarkoitan näillä keskusteluilla niitä tilanteita, jossa molemmat osapuolet antavat ymmärtää olevansa saman Isän lapsia.

On aivan varmaa, kun vihollinen saa voittoja, että vikoilumieli on silloin helposti lähellä. En sano tässä onnistuneeni vaan epäonnistuneena uskallan tästä puhua, jotta ei kukaan ajattelisi minun ylpeilevän tällä asialla tms. Tällöin saattaa seurapenkissä kuullostaa puhujaveljen sanat väärähenkisiltä tai aivan kuin harhaoppisilta. Tai sitten vaikkapa sisaren tai veljen kanssapuheet. Kuitenkin meitä niin kalliisti aina muistutetaan seurapuheissa ja Pyhä Henki meitä neuvoo, että me aivan esirukouksin muistaisimme puhujaveljiä. Rakkaudella olisimme heitä ajattelemassa. Emme me tahdo vääryydessä rakastaa vaan totuudessa, mutta monien nettikeskustelujen pohjalta voin sanoa, että paljon olen nähnyt kritiikkiä kristillisyytemme sananpalvelijoista ja heidän puheistaan, sanavalinnoistaan jne. Kun olisi pikemminkin pitänyt silloin katsoa itseään peiliin, peilata Jumalan sanalla itseään. Silloin olisi halu kuunnella ja ymmärtää, mitä se rakas veli omassa heikkoudessaan ja taitamattomuudessaan meille haluaa puhua. Ja tässä minä sanon, että tässäkin on Jumalan salattua viisautta. Juuri sen heikon veljen puhe ja taitamaton saarna, se on se suloisin Jumalan evankeliumi, jonka Hän meille armossaan ilmoittaa. Kun sitä saa pienen lapsen paikalla olla ja aivan ammentamalla ammentaa sitä evankeliumia, silloin se kaikkinainen taitamattomuus ei näykään tällaisena vaan aivan muuna. Sitä huomaa sanan ruokkivan, virvoittavan ja lohduttavan. Joskus se käy hyvinkin kohti ja saa aivan ilon kyynelten alta katsella Jumalan kasvoja kuin kuvastimesta, evankeliumin voimassa.

Tähän liittyen tulee mieleen sitten vähän toista puolta. Vaikka veljet saarnoissaan pyytävät saada tuoda evankeliumia selkeästi ja ymmärrettävästi esiin, se ei ollenkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla korkeasti oppinut voidessaan toteuttaa tällaista. Silloin ei Pyhä Henki saisi olla ilmoitusten antajana vaan oman kunnian tavoittelu jne.

Miksi näistä kirjoitan? Siksi, että olen itse keskustellut netissä tällaisten veljien/sisarten(?) kanssa, jotka ovat olleet vaatimassa kaikille puhujaveljille aivan kuin jonkinlaista pappiskoulutusta. Tulisi olla riittävä sivistys ja tietynlainen käsitteistö ja normisto hallussa. Näinhän ei Raamattu opeta missään vaan kullakin veljellä on lahjansa. Jos puhujaveljiltä vaadittaisiin kaikilta esim.pappiskoulutus, uskaltaisin sanoa, että sellainen kristillisyys ei ole elävää kristillisyyttä. Kyllä monet kouluttautumiset ovat kallisarvoinen ja hyvä asia ja sitä en haluakaan vähätellä vaan siihen kannustaa. Toivottavasti ymmärrätte, mitä yritän sanoa. Mutta siinä on juuri sellainen vaara, että luulee sen takaavan taidon ja tiedon saarnata evankeliumia. Näinhän se ei ole vaan elävä evankeliumi saarnataan edelleen Pyhän Hengen voimasta. Tämän siis kirjoitin ajatellen niitä keskusteluja, joissa kritisoitiin puhujaveljiä tietämättömyydestä, taitamattomuudesta jne.

Tällä puheenvuorolla en tahdo myöskään olla sekoittamassa ajallista tietoa, taitoa ja uskoa toisiinsa vaan korostaa juuri sitä, mistä se elävä usko saa voimansa. Mielelläni otan vastaan täydennyksiä, mielipiteitä ja korjauksiakin, jos tuntuu, että olen tässä harhaan joutunut.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

Tama ei nakojaan toimi...

ViestiKirjoittaja Lostris » 24 Maalis 2007, 04:25

Yritan kirjoittaa uudelleen, koska asken kirjoittamani viesti katosi. Se ei ollut pitka, joten muistan sen ulkoa.

--- --- ---

Seppo Lohi siis korosti alustuksessaan esityisesti mm. sita, etta omassatunnossa puhuu Jumalan aani silloin kun omatunto on Jumalan sanalla hoidettu.

Seppo Lohi itse sanoi eilen referaatista, etta se on 'varsin hyva'. Lisaksi han sanoi: 'Myos alussa nimimerkki Kieronymos oli koonnut alustuksesta kenties oleellisimmat.' - - - Tassa lainausmerkeissa siis Seppo Lohen eilen kayttamat sanat.

Kieronymoksen yhteenveto alustuksesta on Mopin palstalla ao. ketjussa ensimmaisena. Taavetti ehka voisi siirtaa senkin tanne.

--- --- ---
Lostris
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Maalis 2007, 09:55

Tätä keskustelua hajanaisesti lukiessani muistui mieleen, mitä opin nuorena katekismuksesta omastatunnosta, Lutherin tekstin mukaan siinä on tähän tapaan: Omatunto on Jumaan ääni sisimmässämme, joka kehottaa meitä tekemään sitä, minkä tiedämme oikeaksi, ja kehottaa meitä välttämään sitä, minkä tiedämme vääräksi.

Tämän Raamatunkin sanaan perustuvan opetuksen mukaan omantunnon ääni liittyy siis vahvasti myös tietoon. Jos tieto on väärä, on omantunnonkin ääni väärä. Sen mahdollisen vääristymän korjaamiseksi on Jeesus antanut seurakunnalleen opetustehtävän, että syntyvät tiedon väristymät tulisivat oikaistuksi.

Synnin muotoja puolustavan ihmisen tieto on vääristynyt. Omantunnon ääni vääristyy esimerkiksi jatkuvassa synnin siedätyksessä, mutta myös jatkuvassa tekemisten tiukassa tarkkailussa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja lukkari » 25 Maalis 2007, 10:59

Samvete saatetaan yhdistetää herkästi ja virheellisestikin kollektiiviiseen omaantuntoon. Samvete on juuri tuo mitä Taavetti tuossa edellä kirjoitti. Huomatkaa tuo Taavetin ottama katekismuksen lainaus ja kiinnittäkää huomiota monikkomuotoon. Se ei kuitenkaan tarkoita että seurakunnalla olisi jokin erillinen omatunto.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja lukkari » 25 Maalis 2007, 22:21

Kirjoitinpa sekavasti edellä :oops: Me olemme Jumalan perhe, jossa rakkautta hoidetaan samalla tavalla kuin uskovaisessa perheessäkin muutenkin. Lauri Taskila kauniisti kuvaa laulussa Jumalan lasten talostelua ja omantunnon hoitamista.

Kun omistamaan pääsin, sun valtakunnassas, tään siunauksen armon veressä Jeesuksen, se rakkauden liekin sytytti rintaani, näin pyhän seurakunnan, Kristuksen ruumihin.

Sen jäsen olla tahdon rakastaa veljiä iloiten sydämestä, jos yks saa kunniaa, kärsiä kaikkein kanssa, kun yksi sairastaa myös kantaa pesumaljaa, synnistä puhdistaa. SL115:3-4
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

Re: Loortin muistiinpanoja Seppo Lohen alustuksesta

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 11:35

Lostriksen tekemistä muistiinpanoista:

Apostilisessa uskontunnustuksessa on yksiselitteisesti sanottu uskon kohde: Mina uskon... Jumalaan... Jeesukseen Kristukseen... Pyhaan Henkeen... Uskon kohteena ei ole seurakunta. Uskon kohteena ei ole synninpaasto. Uskon kohteena on Isa, Poika ja Pyha Henki. Pyha Henki antaa kaiken sen muun, mita tuossa uskontunnustuksessa sanotaan 'mina uskon Pyhaan Henkeen, pyhan yhteisen seurakunnan, syntien anteeksisaamisen... jne'.


Tärkeitä huomiota sinänsä, ettei uskon kohde ole synninpäästö eikä seurakunta. Tuosta luikertelijat vain mielellään haluaisivat lukea, että voivat sitoutua seurakuntaan vain kerman kakun päältä kuorimisen verran, sanoen luopuvansa pois ihmisistä ja uskaltavansa Kristukseen, vaikka tosiasiassa Kristuksen ies ja hallituksen muoto ovat heille sopimattomia. Jos sanan ymmärtää oikein, se sitoo uskovan seurakuntaan.

Kun on usko Isään luojana, Poikaan lunastajana ja Pyhään Henkeen pyhittäjänä, uskon kautta Pyhä Henki asuu sisimmässä ja pyhittää jatkuvasti ihmisen elämää. Yksi pyhityksen näkyviä muotoja on halu elää heikkoja matkaystäviä pahentamatta. Yksi pyhityksen puuttumisen merkkejä on halu palvoa omaa vatsaansa heikkojen kustannuksella. Pyhityksen merkkejä ja seurauksia ovat uskovaisten keskinäinen rakkaus ja yksimielisyys, joihin päästään, kun kukaan ei etsi omaansa, vaan ajattelee vain lähimmäisensä parasta. Vahvat kantavat vahvempina enemmän eivätkä turmele Jumalan työtä jonkun uskon kalliiseen lahjaan verrattuna mitättömän asian tähden.

Se, onko omatunto
a) oma tunto vai
b) yhteistietoa,
on varsin mielenkiintoinen ja moniulotteinen kysymys, jossa voidaan mennä pitkälle filosofian puolelle. Olen sitä mieltä, että viime kädessä omatunto on aina henkilökohtaista. Kuitenkin kaikki omat havaintoni erilaisista inhimillisistä kulttuureista ja ihmisyhteisöistä viittaavat siihen, että ihmisen henkilökohtainen käsitys oikeasta ja väärästä on vahvasti sidottu hänen elinympäristönsä käsityksiin oikeasta ja väärästä. 'Yhteinen omatunto' on kuitenkin harhaanjohtava sanamuoto.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Loortin muistiinpanoja Seppo Lohen alustuksesta

ViestiKirjoittaja lukkari » 26 Maalis 2007, 12:06

O.M kirjoitti:
Se, onko omatunto
a) oma tunto vai
b) yhteistietoa,
on varsin mielenkiintoinen ja moniulotteinen kysymys, jossa voidaan mennä pitkälle filosofian puolelle. Olen sitä mieltä, että viime kädessä omatunto on aina henkilökohtaista. Kuitenkin kaikki omat havaintoni erilaisista inhimillisistä kulttuureista ja ihmisyhteisöistä viittaavat siihen, että ihmisen henkilökohtainen käsitys oikeasta ja väärästä on vahvasti sidottu hänen elinympäristönsä käsityksiin oikeasta ja väärästä. 'Yhteinen omatunto' on kuitenkin harhaanjohtava sanamuoto.


Ap. t. 24:16

Ja sentähden minä harjoitan itsiäni aina pitämään pahentamattoman omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä.

Laitoin tämän vielä tähänkin. Se on sidottu Jumalan sanan lisäksi lähimmäiseen. Rakkauden kaksoiskäsky liittyy myös mielestäni ko. asiaan.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

Re: Loortin muistiinpanoja Seppo Lohen alustuksesta

ViestiKirjoittaja O.M » 25 Touko 2007, 14:28

Lohihan se oli maininnut siinä netissä kohutussa alustuksessaan, että Jeesuksen sanat "älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" oli suunnattu nimenomaan uskovaisten välille. Ja todentotta näyttäisi siltä, ettei kehotusta ole annettu varsinaisesti epäuskoisista.

Matt.7:
"1 Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
2 Sillä millä tuomiolla te tuomitsette, pitää teitä tuomittaman, ja sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman.
3 Miksis siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, ja et äkkää malkaa omassa silmässäs?
4 Taikka, kuinka sinä sanot veljelles: pidäs, minä otan raiskan silmästäs; ja katso, malka on omassa silmässäs?
5 Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka ulos sinun silmästäs, ja katso sitte, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä."


Luuk.6:
"37 Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi: älkäät sadatelko, ettei teitä sadateltaisi: anteeksi antakaat, niin teille anteeksi annetaan.
38 Antakaat, ja teille annetaan: hyvän mitan, likistetyn ja sullotun, ja ylitsevuotavan he antavat teidän helmaanne; sillä juuri sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman.
39 Mutta hän sanoi heille vertauksen: taitaako sokia sokiaa taluttaa? eikö he molemmat hautaan lankee?
40 Ei ole opetuslapsi ylitse mestarinsa, mutta jokainen on täydellinen, kuin hän on niinkuin hänen mestarinsa.
41 Mutta kuinkas näet raiskan, joka on veljes silmässä, vaan et havaitse malkaa, joka on omassa silmässäs?
42 Eli kuinkas taidat sanoa veljelles: veljeni, pidä, minä otan raiskan, joka on silmässäs, ja et itse näe malkaa, joka on omassa silmässäs? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäs, ja katso sitte, jos taidat ottaa raiskan, joka on veljes silmässä."


Raamatussa 'veli' tarkoittaa uskonveljeä tai -sisarta. Ihmisiä yleisesti kutsutaan termillä 'lähimmäinen'.

"Ja hän vastasi ja sanoi: sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalaas kaikesta sinun sydämestäs, ja kaikesta sinun sielustas, ja kaikesta sinun voimastas, ja kaikesta sinun mieleltäs: ja sinun lähimmäistäs niinkuin itsiäs" (Luuk.10:27).

Uskovaiset saavat sanoa ja heidän velvollisuutensa on sanoa "oikea tuomio":

Joh.7:
"24 Älkäät tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaat oikia tuomio."

Varmaankaan se "oikea tuomio" ei ole mikään lopullinen tuomio, vaan yksinkertaisesti vain kehotus parannukseen ja täysvalmius saarnata seiniä myöten parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä. Sitä tukee Raamatun kokonaisuus.

On varsin mielenkiintoista, että kohtien tarkempi tarkastelu pudottaa pohjan pois epäuskoisten ainaiselta marinalta, että vl:t muka "tuomitsevat" tarjotessaan epäuskoisille evankeliumia. Kehotus olla tuomitsematta on tarkoitettu kahden uskovaisen välille, ei esim. uskovaisen ja uudestikastajan välille. Vaikka kohta siis nimenomaisesti jättää kieltämättä epäuskoisten tuomitsemista, kristillinen rakkaus ohjaa meitä kuitenkin olemaan tuomitsematta heitäkään, vaan vain varoittamaan synnin vaaroista, iänkaikkisesta kadotuksesta ja tarjoamaan evankeliumia Jeesuksen nimessä ja veressä syntien pois pesemiseksi. Lähimmäisenrakkaudesta haluamme olla tekemättä asiaa, jota ei nimenomaisesti näytä olevan epäuskoisista puheenollen kielletty Raamatussa, ainakaan niissä kohdissa, joihin uskottomat usein vetoavat.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00


Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron