Sivu 5/5

ViestiLähetetty: 03 Heinä 2007, 13:41
Kirjoittaja Saral
Itsekin olin tapaamisessa. Kuitenkin näen, että on vapaus tulla tai olla tulematta sinne...

Olen hyvilläni siitä, että pääsin suviseuroihin. Meinasi nimittäin kyytiongelmian vuoksi jäädä kokonaan lähtemättä. Siellä oli tosi upeat maisemat. Suviseura-alue oli hyvä. Minusta tuo, että asuntoautot ja teltta-alue eivät olleet sekaisin, oli tosi hyvä asia. Juoksenteluja ja oikomisisa asuntovaunuille iltakyliin ei siten ollut eikä narujen päältäkään täten juostu. Tosin teltta-alueelle olisi ollut vaikeampi vaunuja laittaa, kun alue oli metsässä. Siellä oli upea nukkua, tosi rauhallista ja aamulla ei aurinko kuumottanut pahasti. Yhtenä yönä kuulin käen kukkuvan. Se on kyllä hienon kuulosta!

Oikeastaan voisi olla etelässä enemmän suviseuroja vastaavanlaisissa kauniissa ympäristöissä.

ViestiLähetetty: 03 Heinä 2007, 14:11
Kirjoittaja O.M
O.M kirjoitti:Jo se, että on valmis tulemaan suviseuroissa tapaamiseen osoittaa mielestäni, että seisoo sanojensa takana.


Tarkennan vielä tätä, etten tulisi väärin ymmärretyksi ja olisi rakentamassa kenellekään ylitsepääsemätöntä kynnystä kirjoittaa tälle palstalle. Kirjoittamisistaan vastuun ottaminen omilla kasvoillaan osoittaa mielestäni (ainakin yleensä), että tuntee vastuunsa kirjoittamisessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voi tuntea vastuutaan, vaikka ei tapaamiseen pääse tai halua osallistua. Tiedän esim. monien sellaisten nikkien oikean nimen, jotka eivät olleet tapaamisella, mutta jotka varmasti kirjoittavat periaatteella, että voivat tarvittaessa sanoa samat asiat omalla nimelläänkin. Tapaamiseen osallistuminen ei ole velvollisuus, vaan mahdollisuus. Minulle se oli kautta aikain ensimmäinen nettitapaaminen ja positiivinen kokemus.

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2007, 09:39
Kirjoittaja Taavetti
Oikeastaan voisi olla etelässä enemmän suviseuroja vastaavanlaisissa kauniissa ympäristöissä.


Kahden vuoden kuluttua ovat suviseurat taas etelässä, jossakin Turun lähistöllä. Sen seudun uskovaiset ovat pyytäneet ja saaneet järjestämisen vastuun.

Ensi kesänä on suviseurat melko lähellä kotiseutuani, joten haluavat voivat jopa pistäytyä kylässä. Onpa ensimmäinen yöpaikkavarauskin ilmennyt, saa sitten nähdä, minkä verran tähän mahtuu. Tämä kun on sellaisen eläkeläisten taloyhdistyksen huoneisto, niin saako tänne edes ottaa yövieraita kovin paljoa. Tuli kuitenkin mieleen mahdollisuus, että kun tässä on yleensä vapaita huoneistoja, voisi kysyä ja olisi vajaa vuosi saada lupakin tilapäisille vuokrasuhteille.

Omalta osaltani kiitän kaikkia tapaamisiin osallistuneita, oli todella miellyttävä kokemus, ainakin minulle. Samoin kiitos tervehdys niille kahdelle palstalaiselle, jotka ensi kerran sain tavata sovitun tapaamisen suhteen eri aikaan. Molemmista jäi mukava muisto, toivottavasti teille edes puoliksi sellainen. Sinänsä harmi, ettei teillä ollut tilaisuutta yhteiseen tapaamiseen, mutta esteenne ovat hyvin ymmärrettäviä. Kukaan meistä ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan.

Tervehdys ja kiitos myös heille, jotka eivät halunneet tai rohjenneet minkäänlaiseen tapaamiseen. Eihän se velvoite ollutkaan, vaan kutsu. Kun myönteinen viesti tapaamisista leviää, saattaa seuraavalla kerralla tulla taas suurempi joukko, jos aika sattuu sopimaan. Sunnuntain aamuna aloin harmitella, etten huomannut kutsuun sisällyttää myös palstamme lukijoita, jotka eivät ole kirjoittaneet. Olisitte tekin olleet tervetulleita, mutta katsotaan nyt vaikka ensi kesään sitäkin puolta. Myös tänä kesänä on tulossa monia seuroja, maakunnallisiakin useita. Ehkäpä sellaisiin voisivat halukkaat järjestää tapaamisia. Pitäisiköhän niistä seuroista aloittaa eri keskustelu?

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2007, 11:25
Kirjoittaja lukkari
Taavetti kirjoitti:
Oikeastaan voisi olla etelässä enemmän suviseuroja vastaavanlaisissa kauniissa ympäristöissä.

Kahden vuoden kuluttua ovat suviseurat taas etelässä, jossakin Turun lähistöllä. Sen seudun uskovaiset ovat pyytäneet ja saaneet järjestämisen vastuun.


Niin suviseurat ovat Oripäässä, joka on samanlainen lentokenttäalue. Sen sijainti on Turusta Huittisiin päin 50 km.

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2007, 13:29
Kirjoittaja Emka
Silloin kun Oripäässä on Suviseurat on kotoa n.60 km, joten voi käydä kotoa käsin :) Ol

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2007, 15:37
Kirjoittaja Maarimi
Kiitollinen ja vahvistunut mieli jäi suviseuroista, vaikka en päässytkään kuin yhtenä päivänä paikan päälle. Onnellinen olen siitäkin... ja rado-ohjelmasta, mikä oli hyvin tehty - oli ajateltu niitäkin, jotka eivät vielä tiedä vl-uskosta paljoa.

Lukiessani muutamia edellisiä kommentteja, en voi olla ihmettelemättä joidenkin kirjoittajien moittivaakin sävyä niitä kohtaan, jotka eivät olleet tapaamisessa. Vähän ilkeästi vihjaileva oli kommentti: "...vapaus tulla tai olla tulematta...". Eihän se nyt ihan noin mene. Tuollainen omiin ansioihin luottaminen on kyllä aika omahyväistä.

Eikä tuo liity lainkaan omien kasvojen paljastamiseen, siis jos ei pääse tapaamiseen. Ehdottaisinkin, että jokainen uskovainen laittaa oman kuvansa avattareksi, niin kaikilla tasapuolinen mahdollisuus nähdä toisensa kasvot.

Toisaalta anonyymius on tärkeää joillekin, enkä haluaisi riistää keneltäkään vapautta päättää omista asioistaan. Niin että kyllähän omilla nimillä esiintyminen vaatisi ihan suljetun palstan, missä olisi sitten kiva hymistellä ilman jumalattomien häirikkökommentteja. Mutta kyllä minä näen tällaiset palstat myös sananviennin mahdollisuutena, ja ikkunana uskoon, joka on monelle hyvinkin salattu.

Ja onhan täällä mahdollisuus yksityisiin keskusteluihin. Ainakaan minä en arastele vastata, ja vaikka kasvotusten keskustella, jos tarvis on!

Minusta on aika vainoharhaista kuvitella, että joku täällä pelkästään pilailumielessä kirjoittaisi. Ja jos, niin suotakoon sellaisellekin huvinsa. Ei se ole meiltä pois. Alkoholistin tukemisessakin on se idea, että pysyy itse raittiina, vaikka toinen olisi vilpillisellä mielellä :wink: . Eli kun voimme kertoa uskostamme jollekin osattomalle tai epäilevälle, säilymme itse uskomassa. En näe eristäytymistä kovinkaan hedelmällisenä.

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2007, 16:33
Kirjoittaja O.M
Maarimi kirjoitti:Lukiessani muutamia edellisiä kommentteja, en voi olla ihmettelemättä joidenkin kirjoittajien moittivaakin sävyä niitä kohtaan, jotka eivät olleet tapaamisessa. Vähän ilkeästi vihjaileva oli kommentti: "...vapaus tulla tai olla tulematta...". Eihän se nyt ihan noin mene. Tuollainen omiin ansioihin luottaminen on kyllä aika omahyväistä.


Ymmärsin (ja tarkoitin myös omissa kommenteissani) asian niin, että ei ole velvollisuutta eikä pakkoa tulla, ei edes "vapaaehtoista pakkoa", vaan mahdollisuus tulla. Hyviä syitä olla tulematta on mm. muut tapaamiset ja kiireet, arkuus/ujous tai halu pitää nettimaailma ja "oikea elämä" erillään. Ainut huono syy, joka tulee mieleen, on se ettei nimimerkki todellisuudessa uskaltaisikaan vastata nettiin kirjoittamistaan sanoistaan.

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2007, 19:28
Kirjoittaja Emka
Itse en kokenut kirjoituksia moittivina ja ilkeämielisinä päin vastoin. Oli todella mukava tavata monia palstalaisia kasvoista kasvoihin, silloin voi kirjoituksiinkin suhtautua niin,että nimimerkin takana on sellainen ihminen joka sanoo edessä sen mitä takanakin.

Nimirkkien takana on sellaisia jotka ovat pilailu mielessä kuten suomi 24 vl-palstalla on nähty. Samoin mopin palstalla oli yksi sama nicki naisena ja miehenä, taisi olla lähemmäs kymmenen nickiä samalla henkilöllä:(

Itse olen kokenut positiivisena sen että kasvoista tunnen monia palstalaisia ja yhteyttä pidämme palstalla ja yksityisesti.

Suviseurapuheet olivat kaikki hyvin sydämellisiä ja rakkaudella hengellä puhuttu. Onneksi niitä voi kuunnella uudestaan.

Teille kaikille rakkaille palstalaisille joita sain tavata sunnuntaina suviseuroissa rakkaita terveisiä.

Myös muille tämän palstan kirjoittajille lämpimät terveiset, ulkona on 24 astetta lämmintä.

Fyysinen kunto kärsii vielä matkan rasituksesta, mutta odotan innolla Jämsän Maakunnallisia seuroja, ja siellä on mahdollisuus olla useampi päivä :) Jrt emka

ViestiLähetetty: 05 Heinä 2007, 00:49
Kirjoittaja pikkupoika
Ensi vuonna kyllä menen Suviseuroihin koska se on n. 100km päässä.

Pitää yrittää saada minun Sley-vaimonalku mukaan. :lol:

ViestiLähetetty: 05 Heinä 2007, 12:44
Kirjoittaja Nanaliina
Oli mukava nähdä palstalaisia ihan kasvotusten.Kuikuilija sai houkuteltua mut mukaansa, vaikka en pitkään aikaan olekaan kirjoitellut, seurannut olen kyllä taustalta. Anteeksi pikainen poistumiseni, piti mennä ensiapuun. Siitä puheenollen, minulla todettiin siellä angiina, joten jos tartutin jonkun kätellessä, pyydän tuhannesti anteeksi! :( :oops: Luulin, että mulla on vain kurkkukipua :roll:

ViestiLähetetty: 05 Heinä 2007, 13:54
Kirjoittaja Saral
Ajattelin kirjoittaa tässä yhteydessä asiasta, jossa olisi ainakin vanhemmilla tarkkailun paikka. Nimittäin suviseuroissa oli lapsia, poikia taisivat olla etupäässä, jotka heittelivät kiviä ilmaan tai jotain muuta sinkoavaa. Oli tehty sitä varten oikein painalluslautakin. Tapaus ei jäänyt yhteen ja olen kuullut muiltakin palautetta tällaisesta käytöksestä, jolla voidaan vahingoittaa toisten omaisuutta. Tietysti kivi voi osua henkilöönkin ja henkilöä silmäänkin.

Vanhempien pitäisi kasvattaa lapsia ja sanoa niillekkin kilteille lapsille, ettei tuollaista sovi harrastaa. Ja että vanhingonaiheuttamisesta joutuu korvaukseen. Tietysti on hyvä ulkopuolistenkin puuttua asiaan, eivät välttämättä kaikki vanhemmat jaksa tai hoksaa kaikessa kasvattaa lapsiaan.

ViestiLähetetty: 05 Heinä 2007, 14:20
Kirjoittaja nuusku
Kiinnitin samaan asiaan huomiota. Kaksissa aiemmissa suviseuroissa joissa olin, keskusalueella ei ollut kiviä, mutta nyt teltan ympäristö oli täynnänsä pikkukiviä, ja niistähän rikkaan mielikuvitukset omaavat lapset saavat helposti uuden leikin. Pariin kertaan pelotti, että tippuu kivi päähän, kun niitä heiteltiin jatkuvasti seurateltan katonharjalle, josta ne putosivat alas. Osa lensi teltan yli asti ja putosi toiselta puolelta alas. Käsittääkseni senkokoisista kivistä tulee jo isompikin vamma päähän, jos se putoaa monen metrin korkeudelta kovaa vauhtia päähän.

ViestiLähetetty: 08 Heinä 2007, 12:17
Kirjoittaja hannu
Oli vakaa tarkotus tulla su jumalanpalveluksen jälkeen, mutta kiiruhdettiin syömään eikä siinä vaiheessa tullu mieleenkään tapaaminen. Lapset olivat aika nälkäsiä.

Harmittaa! Olisin halunnut nähä keskustelijoita.

ViestiLähetetty: 08 Heinä 2007, 12:28
Kirjoittaja lukkari
Minulla oli myös Hannu-veljen tapaan kiireitä, etten ehtinyt tulla. Mieli olisi kyllä tehnyt. Mutta Hannun kanssa kyllä tunnemme toisemme jo ennestäänkin :wink:

ViestiLähetetty: 08 Heinä 2007, 12:36
Kirjoittaja Sinisielu
Saral kirjoitti:Ajattelin kirjoittaa tässä yhteydessä asiasta, jossa olisi ainakin vanhemmilla tarkkailun paikka. Nimittäin suviseuroissa oli lapsia, poikia taisivat olla etupäässä, jotka heittelivät kiviä ilmaan tai jotain muuta sinkoavaa. Oli tehty sitä varten oikein painalluslautakin. Tapaus ei jäänyt yhteen ja olen kuullut muiltakin palautetta tällaisesta käytöksestä, jolla voidaan vahingoittaa toisten omaisuutta. Tietysti kivi voi osua henkilöönkin ja henkilöä silmäänkin.

Vanhempien pitäisi kasvattaa lapsia ja sanoa niillekkin kilteille lapsille, ettei tuollaista sovi harrastaa. Ja että vanhingonaiheuttamisesta joutuu korvaukseen. Tietysti on hyvä ulkopuolistenkin puuttua asiaan, eivät välttämättä kaikki vanhemmat jaksa tai hoksaa kaikessa kasvattaa lapsiaan.

Mä katsoin ymmyrkäisenä, kun jotkut lapset heittelivät kiviä ja muuta mitä käsiinsä saivat. Näytti, ettei joitakin lapsia kukaan edes vahtinut. Eräässä ojassa yksikin lapsi tujautti isolla kiven murikalla puupalan poikki. Huh huh.

ViestiLähetetty: 08 Heinä 2007, 13:36
Kirjoittaja Elena
Vanhemmat eivät voi välttämättä tietää, mitä esim. 10-vuotias perheen poika tekee kentällä kavereidensa kanssa. Ei kaikesta voi vanhempia syyttää, tyhmyys keksitään usein porukassa eikä siinä hyvin kasvatetutkaan lapset muista, mitä vanhemmat ovat opettaneet kivien heittelystä.

Kaikki tekevät virheitä, myös lapset. Minä komensin muutamia poikia, etteivät heittele kiviä, kun joku voi tippua vaikka jonkun päähän. Näytti siltä, että poikia nolotti. Ehkä useamminkin ulkopuoliset voisivat vähän komentaa lapsia, jos näkevät vastaavaa. Ei kannata vain kävellä ohi ja mielessään paheksua, vaan sanoa asiasta lapsille, kyllä lapset keskimäärin aikuisia kunnioittavat sen verran, etteivät enää kehtaa jatkaa.

Re: Suviseurat Valkealassa

ViestiLähetetty: 20 Touko 2016, 21:37
Kirjoittaja Taavetti
Ainakin yksissä súviseuroissa puutuin ison teltan katolle kiviä heittelevien lasten puuhaan. Asiallisen selityksen useimmat ymmärsivät ja lopettivat heittelyn ainakin hetkeksi. Ellei hyvästä sanasta ollut apua, kerroin ilmoittavani järjestyksen valvojalle tai teltan vartijalle.

Re: Suviseurat Valkealassa

ViestiLähetetty: 20 Touko 2016, 23:23
Kirjoittaja Humilton
Yksissä isommissa seuroissa (ei suviseuroissa) liikenteenohjaajille annettiin nippu lappuja jaettavaksi tuleville autoille. Lapussa luki, että pitäkää huolta lapsistanne. Lähialueen kaupat ovat valitelleet varastamisista. Tuli paha mieli. No, onhan niitä kilttejäkin lapsia seassa. Sellaisia, jotka ovat mieluummin seura-alueella kuin lähistön kaupoissa tai viihtymistilaisuuksissa.

Re: Suviseurat Valkealassa

ViestiLähetetty: 30 Touko 2016, 01:14
Kirjoittaja Humilton
Tarkennan tuota edellä olevaa juttuani. Minusta on hyvä asia, että epäkohtaan on puututtu. Toivon mukaan asianomaiset ymmärtäisivät korjata asiansa.

Re: Suviseurat Valkealassa

ViestiLähetetty: 04 Kesä 2016, 19:17
Kirjoittaja Humilton
Oli toinenkin epäkohta siellä. Ajattelin lähettää siitä viestiä järjestäjäorganisaatiolle. En kuitenkaan sitä tullut tehneeksi. Seuraavana vuonna Jumala olikin järjestänyt asian niin hyvin, että sitä ongelmaa ei syntynyt. Näinkin hyvin voi käydä.