Kävin tänään seuroissa!
Ne olivat Helsingin ry:n kesäseurat, kello kahdentoista päiväseurat.
Jännitti ihan mielettömästi astua sisälle rauhanyhdistykselle. Vähän kieltämättä tunnelmaa häiritsi se, että ulko-ovella leijaili voimakas tupakanhaju.
Kuvittelin sisällä olevan paljon hämärämpää. Oli hassua, kun kaikki oli muutenkin jotenkin erilaista kuin kuvittelin. Esimerkiksi penkitkin olivat pitkiä puupenkkejä, eivätkä sellaisia yksittäisiä tuoleja. Oikeastaan pidän enemmän näistä penkeistä.
Paikalla oli aika vähän ihmisiä. Silti minusta tuntui, että väkeä oli enemmän kuin jossain kirkossa useimmiten. Ja lapsia... niitä ei näy yhtään niin paljon kirkoissa. Välillä se meteli häiritsi puheen kuuntelemista, mikä muuten onnistui huomattavasti intensiivisemmin siellä kuin netin ääressä, mutta ovat ne lapset sentään niin ihania, että ei se mitään haitannut. Ja oli ihanaa kuulla, kun pieni ääni välillä yhtyi lauluun ja nauroi perään. Lähinnä vain ajattelin, että on se ihanaa, kun lapsia tuodaan kuulemaan sanaa, niinhän se Jeesuskin kehottaa.
Oli kaunista, kun niin moni osallistui laulamiseen. Nyt siellä ei ollut niin paljon nuoria kuin mitä iltaseuroissa kuulemma on, mutta jo näin oli hienoa. Mitäköhän sitten illalla mahtaa olla!?
Kannatti käydä, oli se vaan sellainen kokemus. Huomasin ehkä jotain, miksi seuroissa kehotetaan käymään, vaikka ne netistä kuuluvatkin. Siellä olonsa tunsi paljon ulkopuolisemmaksi, kun niin paljon Jumalan lapsia oli ympärillä. Kotona ei koe mitään sen kaltaista. Silti en uskaltanut ottaa vastaan evankeliumia, jota puheiden lopussa saarnattiin.