Opistoseuroja

kuulumisia ja muistoja

Reisjärvellä seuroissa...

ViestiKirjoittaja Aikatar » 24 Heinä 2008, 23:02

Käynyt olen minäkin suviseuroissa, tällaisissa pienempimuotoisissa Reisjärvellä, taisi olla viime kesänä.Olin seuroissa isäni kanssa päiväseltään. Vl-seuroiksi ne olivat ensimmäiseni, muunlaisissa hengellisissä seuroissa olen käynyt usein. Saan varmaan kertoa millainen kokemus nämä pienet suviseurat olivat minulle.
Ne olivat ihan tavalliset hengelliset kesäjuhlat, joskin minua ja isääni tuijotettiin, meitä tietenkin ihmeteltiin kun olimme "ulkopuolisia". Minusta näkee siis päälle päin etten ole vl. Muistan että meitä jopa kauhisteltiin ikäänkuin. En ole ilkeän näköinen, päinvastoin, minulla on vain korvakorut ja värjätyt hiukset, seuravieraita siis jännitti meidän läsnäolomme hieman. Lukuunottamatta näitä tuijotteluja yms. kuva oli ihan ok. Ei mitenkään erikoista, mutta en mitään odottanutkaan. Olihan seurapuheessa tuomitsevaa sävyä, mutta ei hirveästi itseäni ainakaan häiriten. Menin seuroihin avoimin mielin, mutta en sieltä mitään saanut, totesin vain että eipä ole minun paikkani.
Aikatar
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Heinä 2008, 04:27

Ne olivat niin sanotut Maakunalliset seurat, jotka järjestetään opistolla joka kesä. On niitä pienois suviseuroiksikin kuvattu, vaikka pienet ne ovat varsinaisten suviseuroihin verratuna. Sama iso telttakin sinne pystytetään, mutta kun väkimäärä on paljon pienempi, se mahtuu majoittumaan runsaan 10 hehtaarin alueelle, kun varsinaisten suviseurojen alue vaihetelee maaston ja tilanteen mukaan 70 ja 100 hehtaarin välillä.

Suviseurat järjestetään joka vuosi eri puolilla maatamme, nämä maakunnalliset seurat ovat olleet yleensä samoissa paikoissa, joissa on valmiita kiinteitä rakennuksia ja muuta tarvittavaa. Maakunnalliset seurat ovat melko pysyviä tapahtumia, joskin pientä vaihtelua on aikojen kuluessa tapahtunut. Esimerkiksi aikanaan turistienkin suosimia Ivalon seuroja ei ole järjestetty muutamaan vuoteen, kun ne kävivät pienelle ja ikääntyvälle uskovaisten joukolle raskaiksi. Monella turistiryhmällä oli kyllä tapana sisällyttää Ivalon seurat ohjelmaan ja auttaa paikallisia uskovaisia tehtävissä, mutta ajan oloon sekin kävi riittämättömäksi. Ivalonseurojen jälkeen on vastaavaa toimintaa viritelty Kolarissa, en tiedä, miten se on saanut vauhtia. Olin ensimmäisissä Kolarin seuroissa, ohjelmaan sisältyi retki Pajalaan Laestaduiksen maisemiin ja seurat Pajalan kirkossa.

Lapin alueella järjestetään maakunnalliset seurat Ranuan kansanopistolla, ne seurat ovat ensi viikonvaihteen aikana. Meillä on tarkoitus lähteä Alajärvelle vastaaviin maakunnallisiin seuroihin, jotka altavat tämän päivän iltana. Tämän pitkäksi venyneen seurojen esittelyn jälkeen muutama sana avaajan seurakokemuksesta.

On sinänsä ikävää tuo tuijottelu ja vielä ikävämpää, että sen kokee vihamieliseksi. Vihaista mieltä en usko enimpien tuijottelijoden mielessä olleen, vaan mieluummin ihastusta ja hyvillään oloa, että onpa mukavaa, kun tuokin on tullut seuroihin. Tietysti meissä ihmisissä ja lestadiolaisissakin on monen kaltaisia ihmisiä ja on saattanut joukossa olla sellaisiakin, jotka ovat tunteneet vihaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että sellaiset ovat mitätön vähemmistö joukossa, eikä vihan vaikuttimena ole ollut eikä voi olla aito elävä usko.

Sellainen tuijottaminen on ominaista kaikille ihmisille, muillekin kuin lestadiolaisille. Enää ei taida esimerkiksi Helsingissä kulkevaa huomattavan tummaa ihmistä kovin paljon tuijotella, mutta vielä sellaista sielläkin esiintyy. Ainakin sellaisen vaikutelman olen saanut, kun niitä tummaihoisia on haastateltu radiossa. Tottumuksen myötä tuijottelu vähenee. Itse olen tuijotuksen vaikutelmaa välttääkseni kääntänyt katseeni pois, vaikka tiedän siinäkin olevan huonona pullena vaikutelman väheksymisestä. Jos mahdollista, olen yrittänyt tervehtiä pienellä nyökkäyksellä tai vastaavalla, jonka jälkeen katseet ovat voineet kohdata aidon ystävällisinäkin. Sekään ei aina onnistu ja siksi helposti ensikertalaisen seurakävijän etukäteen muodostunut käsitys vastaanotosta seurapaikalla vahvistuu.

Niin ei välttämättä tarvitse käydä, vaan aivan yhtä hyvin voisi muodostua aitoa ja välittävää, kiinnostunuttakin vuoropuhelua.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Opistoseuroja

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Heinä 2009, 14:50

Terveisiä Reisjärven seurakentältä, poikkesin välillä kotiin saunomaan. Palaan vielä takaisin seuroihin, ellei tule pätevää estettä. Voit halutessasi kuunnella internetin välityksellä.

http://www.opistoseurat.net/#
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Rebekka » 11 Heinä 2009, 18:15

Kiitos Taavetti. Avasin nettiradion ihan heti ja kuuntelen kirjoittaessani.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

Re: Opistoseuroja

ViestiKirjoittaja Nepheg » 11 Heinä 2009, 18:47

Taavetti kirjoitti:Terveisiä Reisjärven seurakentältä, poikkesin välillä kotiin saunomaan. Palaan vielä takaisin seuroihin, ellei tule pätevää estettä. Voit halutessasi kuunnella internetin välityksellä.

http://www.opistoseurat.net/#


Tuollahan minunkin poikani on kavereidensa kanssa. :eek:
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Heinä 2009, 19:11

Kiinnostuneena rauhoituin kuuntelemaan Kyösti Karjulan puhetta aamulla, koska en ole ennen hänen seurapuheitaan, enkä muitakaan puheitaan kuullut. Hivenen lisäsi kiinnostusta tieto, että Kyösti -veli pääsi tai jäi varasijalle EU parlamentin vaaleissa. Eipä tuollainen varasija tainnut pahemmin häiritä hänen Jumalan sanan julistustaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Emka » 11 Heinä 2009, 20:40

Täällä ollaan myös netin ääresä kuuntelemassa Reisjärven seuroja. Yhteydet vähän tökkii toisinaan,mutta ei haitaksi asti, ja puheet voi kuunella uudelleen myöhemmin.

Tästä on kiittäminen nykyajan tekniikkaa :) Hienoa kun Rebekkakin kuule sinne kauas lähetystä. Terveisiä täältä kesäisestä Suomesta.

Huomisen saamme vielä olla mukana opistoseuroissa.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Rebekka » 11 Heinä 2009, 20:50

Kiitos terveisista Emka. Minakin kiittelen nykytekniikkaa. Jaisin paitsi kaikkea Suomessa ja maailmalla tapahtuvaa ilman tatakin yhteytta. Ennenkaikkea kiitos tietysti Taivaan Isalle.
Olen huomenna yksin kotosalla joten on oiva tilaisuus seuroissa mukanaololle.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja Emka » 12 Heinä 2009, 18:55

On ollut hyvät seurat, Jumala on antanut hyvää sanomaa saarnattavan palvelijoittensa kautta.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Humilton » 13 Heinä 2009, 23:54

Olin Reisjärvellä sunnuntaina. Teltassa istuin aika selvästi Taavetin näköisen ihmisen takana. Melkein tulin juttelemaan, mutta sitten jäinkin kuuntelemaan puhetta ja Taavetti lähti. Mukana oli vaimonsa.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Heinä 2009, 06:53

Eilinen maanantaipäivä meni Reisjärven seurarakennelmia purkaessa, eli olin kantamassa muutamia satoja patjoja varastoihin odottamaan seuraavaa käyttöä. Moni lapsiperhe on niillä yönsä viettänyt, asuntosoluissahan on normaalit vuoteet, joiden patjat jäivät paikalleen. Lisäpatjat niissä tiloissa ovat olleet lapsien käytössä, useassa luokassa oli myös ollut majoitettuna perheitä. Helle on varattu patjat kaikille, samoin joissakin yhteismajoitustiloissa. Yllättävän paljon on ollut sisämajoittuneita, kun seurojen aikana ulkona kävellessä näyttää, että asuntovaunuja ja telttoja on niin runsaasti, ettei muuhun majoitukseen ihmisiä jäisikään.

Ensi kesänä jos voimia riittää, paikkakuntamme uskovaisilla on edessä varsinainen työvastuuvuoro. Siksihän nyt olimmekin purkamassa rakenteita, niin ensi kesänä uuden rakentamisen aikana tiedämme, minne olemme mitäkin varastoineet.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja kesis » 15 Heinä 2009, 23:52

minäki olin reisjärvellä, ne oli mulle suviseurat ku en päässy oripäähän, nythän siellä ollut ennätyspaljon väkeä n. 20 000
Avatar
kesis
Valvoja
 
Viestit: 1071
Liittynyt: 28 Joulu 2005, 15:25
Paikkakunta: Vantaa


Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron