VL-FOORUMI

Yleensä jokaiseen konfirmaatioon valitaan joku laulu tai virsi, jota sanotaan rippilauluksi. Sen laulavat konfirmoitavat muistaakseni lupauksensa jälkeen, niin ainakin minun konfirmaatiossani tehtiin.
Kun hetki sitten radiossa kuului minun taannoinen rippivirteni, tuli mieleen avata keskustelu, jossa sitä haluavat voivat kertoa omasta rippilaulustaan, mitä se sisälsi, miten se valittiin, mikä oli tunnelma laulua harjoitellessa ja sitten kirkossa sitä laulaessa.

Minun rippilauluni oli: Suo Jeesus rakkaani, mun pitää liittoni, Sun armos annoit mulle, kiitoksen tuon mä Sulle. Mua pidä seurassasi, ja hoida omanasi.

En varmaksi muista, keskustelimmeko virren valinnasta, vaikka sellainen kutina minulla on, että kanttorimme sen meille vain yksinkertaisesti kertoi. Sen jälkeen saimme sen läksyksi ulkoa opittavaksi ja toki sitä harjoiteltiin laulamalla.

En silloin tiennyt, että se virsi oli ollut Siionin laulu, asia selvisi minulle kymmeniä vuosia myöhemmin. Lauloimme virrestä vain kaksi ensimmäistä säkeistöä, ja niidenkin oppiminen vaikutti joillekin pojille ylivoimaiselta. Kaikesta huolimatta säkeistöt opittiin ja aivan ihmeen juhlalta tuntui seistä sitä laulavassa poikajoukossa. Myöhemmin se on alkanut tuntua entistä juhlallisemmalta, erikoisen mukavalta tuntui sitä kuunnella radiosta aivan yllättäen.

Todella puhutteleva laulu tuo rippilaulusi! Minulle ei ole jaanyt mitaan muistikuvaa lauluista ripille paastessa. Mutta aina kylla muistan muistolauseeni silta ajalta rovastin valitsemana: Jes. 40:31 "Mutta kaikki jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivatka uuvu, he vaeltavat eivatka vasy."

Kylla Herrallamme on ollut varaa vuosien varrella vahvistaa uupumuksen yllattaessa. Kiitos ja kunnia Isalle!

Minun konfirmaatiolauluni oli "Tule kanssani, Herra Jeesus". Tuo oli opittu matkan varrella hyvin ja ulkoa - kävin rippikouluni vaelluksella Muotkatuntureilla, eikä siellä alettu joka tilanteessa etsimään kirjoja, vaan laulettiin tuttuja virsiä.

Toisaalta se tuo samalla muistoja ala-asteen uskontotunneilta, toisella luokalla opittiin tuo virsi. Muistan vielä kuvankin kirjan sivulta. Monessa tilanteessa se on ollut rauhoittava muisto ja avun pyyntö. Nykyisin en enää kovin mielelläni laula sitä - valitsin sen laulettavaksi puolisoni haudalla, ja se tuo mieleen pimeän marraskuisen pyhäinpäivän illan. Vaikka siihen tilanteeseen se oli kyllä oikea valinta: "Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan."

Itse en muista mikä oli meidän konfirmaatiolaulu, mutta ripillepääsyn päivän muistan, se oli palmusununtai vuonna 1967. Meidän rippikoulussa oli pappeina tuolloin vanhoillislestadiolainen kirkkoherramme Paavo Sillanpää ja kappalaisena uusheränneitä edustanut Pekka Koivisto. Saimme muistoksi uuden testamentin ja muistan kuinka ensimmäisellä uskontotunnillamme pyysin uskonnon opettajaamme kirjoittamaan siihen uuteen testamenttiin muistolauseen. Se oli se kohta Raamatusta, jossa kehoitetaan että Kilvoittele hyvä uskonkilvoitus, käsitä iankaikkinen elämä johonka sinä kutsuttu olet. Noinkohan se menee te veljet ja sisaret osaatte paremmin tuon raamatun kohdan.

Minun rippivirteni oli aikoinaan "Sinulle kiitos Isä maan ja taivaan" Aina kun sitä virttä veisataan, niin muistuu rippikoulu mieleen.

Emka kirjoitti:Minun rippivirteni oli aikoinaan "Sinulle kiitos Isä maan ja taivaan" Aina kun sitä virttä veisataan, niin muistuu rippikoulu mieleen.

Tämän ystävä lauloi vihkikirkossa, ja aina tulee tämä ikimuistoinen päivä mieleen.

Minä en ole käynyt srk:n rippikoulua vaan toisaalla. Vietin unohtumattoman ihanan ja helteisen kaksi viikkoisen saaressa Savonmaalla. Me kiipesimme Tahkon rinteille valitsemaan rippivirttä ja se oli vähän erikoinen: Oi Herra jos mä matkamies maan, b-sävelmällä. Meidän leirillä haluttiin välttämättä tuo virsi. Minä olisin ehdottanut jotain muuta, mutta suuri enemmistö päätti.

Virsikirjassa tuo virsi löytyy Kuolema ja iankaikkisuus-otsikon alta. Siinä kirjassa, josta me sen lauloimme, se löytyi Iankaikkinen elämä-otsikon alta. Hautajaisvirsihän se perinteisesti kai on, mutta me olimme vasta ripille pääsemässä olevia nuoria, melkein lapsia. Mutta kyllä sitä virttä voi laulaa muuallakin kuin hautajaisissa. Kyllä se tarkemmin ajateltuna on ihan ajankohtainen rippilapsellekin. Virressä puhutaan siitä kaipuusta nähdä Herra joskus matkan lopulla ja yleensäkin Herran kaipuusta, pyynnöstä, että Herra auttaa ja suo minullekin armonsa voimaksi matkalle, että Herra anteeksi antaisi, nostaisi, kantaisi ja viimein veisi perille ja lopuksi pyyntö siitä, että saisin päästä joukkoon autuaitten kanssa ystävien ja omaisten, luo armon Herran.

Aluksi mökötin ihan, että tuollaisen valitsitte, olisin halunnut toisenlaisen. Mutta kyllä siihen tottui ja nykyään se tuntuu hyvin rakkaalta. Jos jollekin tuon virren laulaminen saa mieleen hautajaiset, minulle tulee mieleen ihana rippileiri ja nuoruus, kun koko maailma oli avoimena edessä päin joskus kauan sitten.

Rippilauluni oli "Kun kuljet tunnoin puhtahin on polkus taivastie, sen kylvät lapsi kyynelin se taisteluihin vie."". Nykyisin SL 224 ja sanat "Kun uskovaisin sydämin käyt taivaspolkua, sen kylvät, lapsi kyynelin, saat tiellä taistella." Olin Reisjärvellä rippikoululeirillä 1970.

Herra lahjanasi sain, nuoren elämäni...

Rippileiri oli ihanaa aikaa, josta jäi hyvät muistot. Ja sieltä sai ystäviä, kenen kanssa tuli pidettyä pitkään yhteyttä, ja tavattua aina isommissa seuroissa.

Hiljaisuutta, Vapahtaja, / minä kaipaan elämään, / sielussani aallot lyövät / usein aivan yli pään.

Siionin laulu 189 valikoitui siis minun rippileirini rippilauluksi, ja vaikka siitä tulikin meille kaikille rakas laulu, niin kyllä siitä tapeltiinkin. Meille kanttori nimittäin antoi vapaat kädet rippilaulun suhteen, ja kun äänestimme siitä, oli "lobbaus" omien suosikkien puolesta todella kiivasta. Hiljaisuutta, Vapahtaja äänestettiin lopulta melko selvällä enemmistöllä rippilauluksi, ja vaikkei sen laulaminen kirkossa kovin miellyttävä kokemus ollutkaan (poikien säkeistöt menivät penkin alle ja samaa kyytiä kellariin), on laulusta silti tullut minulle todella tärkeä.

Usein täällä, Vapahtaja, / itken omaa pahuutta. / Usein mieli maahan painuu, / synti polttaa sielua.

Voiko sitä sen todemmin sanoa?

Ja kuitenkin:
Niin kuin lintu sineen taivaan / lentää siivin riemukkain, /nousen taivaan kirkkauteen, / aamuun ikisunnuntain.