Vastasyntynyt kyselee ja pohtii

[juruulanko]

Metsätähti, ensinnäkin otan osaa suruusi. En voi edes kuvitella miltä tuntuu se, että puoliso on poissa.

Toisekseen, en ihmettele, että kieli on outoa. Henkipallot ja tallinhaju ovat minullekin vieraita termejä, vaikka ns. Lapsuudenkristitty olenkin. Eli siis lapsuudestani saakka uskomassa. Tosin asun eri puolella Suomea.

Hyvä että kyselet, kysyvä ei tieltä eksy (täälläkään)!

[metsätähti]

Metsätähti, ensinnäkin otan osaa suruusi. En voi edes kuvitella miltä tuntuu se, että puoliso on poissa.

Toisekseen, en ihmettele, että kieli on outoa. Henkipallot ja tallinhaju ovat minullekin vieraita termejä, vaikka ns. Lapsuudenkristitty olenkin. Eli siis lapsuudestani saakka uskomassa. Tosin asun eri puolella Suomea.

Hyvä että kyselet, kysyvä ei tieltä eksy (täälläkään)!

Kiitos osanotosta... Kyllä senkin asian kanssa on pitkä tie kuljettu. Menimme naimisiin samana vuonna kuin puolison syöpä puhkesi. Kolme ja puoli vuotta sitä kesti, ja sitten saatoin puolison hautaan, kun olin juuri täyttänyt 23. Se kulkee yhä suruna mukana, näin kuolinpäivän ja pyhäinpäivän aikoihin erityisesti. Ja toisaalta olen kiitollinen siitä, että sain saattaa ihan loppuun asti. Uuvuin vain itse siinä niin perusteellisesti, että sen jälkeen puhkesi kaksi reumatautia, astma, vaikeahoitoinen migreeni, masennus, ahdistus ja paniikkihäiriö.. ja tietysti syvä uupumus. Näiden kanssa on matkaa kuljettu, milloin enemmän ja milloin vähemmän kysellen. Hiljakseen alkaa hyväksyä sen, että minun tahtoni ja aikatauluni ovat erilaiset kuin Jumalan. Ja että itseään ei voi ottaa niskasta kiinni ja ryhdistää määräänsä enempää. Luja tahto vei läpi puolison sairauden, mutta sitten en vain enää ole jaksanut. Nyt jälleen sairauslomaa ensi syksyyn asti.

Mie olen ollut yleensä elämässäni hyvin arka kysymään miettimiäni asioita. Nyt olen kuitenkin ollut niin pihalla kaikesta, että kerrassaan pakko on kysyä. Tänään hyvällä mielellä ja vailla suurempia kysymyksiä, paikkakunnan syysseurat on saatu päätökseen ja ehtoolliskirkko vietetty. "Laula, kansa Jumalan, kiitosvirttä Karitsan."

Tänään otin seuroihin ja kirkkoon mukaan oman Raamatun ja luin itsekseni nykysuomennoksen tekstistä. En tiiä, ihmettelevätkö, mutta kuiten.

[Taavetti]

Tänään otin seuroihin ja kirkkoon mukaan oman Raamatun ja luin itsekseni nykysuomennoksen tekstistä. En tiiä, ihmettelevätkö, mutta kuiten.

Jossakin viime vuosikymmenten uusissa lestsdiolaisten seurakunnissa se on hyvinkin yleistä. Jollakin opiston Raamattutiedon kurssilla suosittelivat samaa, Olen joskus miettinyt, että ottaisin Raamatun mukaan seuroihin, mutta toistaiseksi se on unohtunut.

Kun Raamattuluokkatunteja alettiin pitää nuorisolle, oli tarkoitus, että he ottaisivat -raamatut mukaan tunneille, mutta kerta kerraöta harvemmin se mukaan sattui, on tainnut vuosien myötä jäädä tyystin pois, vaikka mielihyvin se sopisi kuulijoillekin, niin Raamattutunneille kuin seuroihin.

En tiedä ihmettelikö kukaan siellä, mutta aivan hyvä oli Raamatun mukaan ottaminen. Lisäsin noin tunti sitten Arkistofoorumiin vanhan lehtijutun, jossa siinäkin eräässä seurapuheessa opastettiin lukemaan Raamattua. Se on hyvä neuvo vieläkin.

[nuusku]

Omien kokemusteni ja käsitykseni perusteella uskoisin, että nuo kysytyn kaltaiset asiat selviävät kyllä ajallaan, kun on vain halu pysytellä aljetussa uskossa, ja kuten on kristillisyydessä sanottu, että me olemme lähteneet "meitä ja Herraa seuraamaan - opissa, elämässä ja kärsimisessä." Seuroissa Jumala myös tietää sanankuulijoiden kysymykset, ja seurapuheissakin voi tulla esille vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joita on miettinyt, vaikka monesti vastaus voikin odottaa ja kaikki ei välttämättä selviä heti.

Sielunvihollinen on tosi vihainen siitä, että on menettänyt lapsensa, ja ainakin itselläni juuri uskomisen alussa - toisaalta erityisen hyviä tuntemisia - mutta myös erityisen voimakkaita epäilyksiä tai kiusauksia. Silloin usein myös omatunto on erityisen herkkä. Luulisin, että kun kyseessä on ehkä suurin muutos, joka ihmiselle voi elämänaikana tapahtua, niin se on niin suuri muutos ja niin ihmeellinen asia, että siinä on monin tavoin ja monella muotoa melkonen myllerrys siinä alussa. Muistan kun sain parannuksen armon muutama vuosi sitten, niin alussa kaikki tuntui tosi voimakkaalta, sekä armon tuntemiset että mahdottomuuden tunteet, ym. Se sitten luullaksenin tasoittuu jälkeenpäin.

Sielunvihollinen kiusaa ainoastaan uskovaisia, monenlaisilla menetelmillä, mutta kiusojen yhteinen tausta-ajatus on, että heitä pois usko. Se vanha piru pyrkii myös kyseenalaistamaan asioita, että "sanoiko Jumala todella.." Myös Internetissä on syytä olla erityisen valppaana, sillä täällä netissä liikkuu monenlaisia eksytyksen tuulia. Maailma vihaa meitä, ja Jumalan valtakunnan saarna on usein myrkkyä epäuskoisille. Uskovaisilla on harvemmin epäilyksiä siitä, etteikö tällä uskolla kyllä pääse taivaaseen, mutta usein tulee epäilyksiä siitä, että säilynkö minä tässä uskossa ja pääsenkö minä taivaaseen. Muistelen kuulleeni, että em. epäilykset ovat elävän uskovaisen tuntomerkki, että kuollut usko ei epäile.

Keskeistä on kuitenkin, että Jumalan voima on vihollisen voimaa suurempi, ja olen kuullut mainitun, että Jumalan armossa on varaa ja Jeesuksen veressä voimaa. Ja tämä voima ulottuu suuretkin epäilykset hoitamaan. Evankeliumi on nimenomaan voimana uskovaisille, ja synninpäästöä, jota sanotaan myös evankeliumin "ytimeksi", tahdotaan kerjätä juuri sen vuoksi, että siitä saa voimaa taas kilvoitella päivän lapsena kaitaa elon tietä. Siis evankeliumin matkasauvaan nojaamalla tällä uskolla peritään kerran iankaikkinen autuus Jumalan tykönä taivaassa.

Suunnilleen noin olen itse ymmärtämässä, ehkä veljet ja sisaret korjaavat tarvittaessa.

[O.M]

Metsätähdelle: osanottoni puolison poismenon johdosta. Jumalan suunnitelmia voi joskus olla vaikeaa ymmärtää vajavaisella "saviastian" ymmärryksellämme. "-- Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." (Jes. 55:8-9.) Suuren savenvalajan suunnitelmassa yksikään tapahtuma saviastian vaiheissa ei ole tarkoitukseton, vaikka saviastialta kysytäänkin usein lujaa luottamusta siihen, mikä ei näy. "Voi sitä, joka riitelee Luojansa kanssa, saviastia savenvalajan kanssa. Sanoneeko savi savenvalajalle: mitäs teet? et sinä osoita kättäs sinun teossas." (Jes. 45:9.)

[juruulanko]

Mietin vielä tuota kapinoinnin ja ihmettelyn rajaa.

En oikein osaa sitä sanoiksi pukea, mutta luin Jobin kirjaa aiheeseen liittyen. Hänhän kärsi paljon. Ihmettelikin ja kyseleekin asiasta, esimerkiksi kolmannessa luvussa.

Ja miksi Jumala salli kärsimyksen sinulle, Metsätähti, tai minulle oman ristini, tai Jobille oman ristinsä: se on vaikea kysymys, eikä meillä ole siihen vastausta. Eikä meidän ole tarpeen tietää Jumalan salaisuuksia. Hän on suuressa viisaudessaan antanut näin tapahtua.

Ehkä on hyväksi ajatella, OM:n lainaaman Raamatunkohdan mukaisesti, että olemme saviruukkuja, eikä meidän ole tarpeen arvostella tekijäämme. Ihmetellä sen sijaan voi, se ei kai ole väärin. Jobkin ihmetteli.

[metsätähti]

Kiitos teille kaikille kirjoituksistanne. Kyllä ne rohkaisevat tässä, kun tämä alku on niin monenlaista ihmettelyä, elämänmuutosta, ja kun elämä itsessään on vähän takkuista, niin tämän kaiken kanssa totisesti tajuaa, että tarvitsee muita ihmisiä. Toki minulla on ystäviä, myös uskovaisia, mutta moni on niin kiinni lapsiperheen arjessa, että ei oikein ehdi jutustaa. Ja yksi tuttu uskovainen, paikkakunnalta muuttanut pappi on sähköpostiyhteyden päässä, hänen kanssaan paljon keskustelen niistäkin, mitä en tänne näkyviin kirjoita.

Tämä nyt on ehkä vähän vaikeampi kysymys... eikä sinänsä vielä edes ajankohtainen, joten turha sinänsä murehtia, mutta silti se pyörii mielessä. Minulla on aika monipuolinen lääkitys, alkaen masennuslääkkeistä kipu- ja hermovauriolääkkeisiin. Väliin mahtuvat reuman, astman, kilpirauhasen ja allergian lääkkeet. Jos Jumala suo minulle puolison, mitä hartaasti toivon, niin miten tässä tapauksessa uskovainen toimii lasten saamisen suhteen? Näistä lääkkeistä useimmat ovat välttämättömiä, mutta samalla niissä on merkintä, että ei raskauden tai imetyksen aikana. Ehkäisyäkö vaiko riski siitä, että mahdollisesti syntyvä lapsi saa vaurioita lääkityksen vuoksi?

[metsätähti]

Jos puhun samalla tavoin uskovasta papista, niin onko korrektia käyttää termejä 'vl-pappi' tai 'uskovainen pappi' tai 'meikäläinen pappi'? Onko noilla käsitteillä jotain eroa tai koetaanko joku niistä toista paremmaksi taikka jollain tavoin loukkaavaksi?

No kuiten, kirjoittelen säännöllisesti paikkakunnalta lähteneen papin kanssa, ja haluan oikeastaan jakaa täällä loppukaneetin hänen vastauksestaan korvakoruasiaan. Pitkälti hänkin kommentoi varovasti noita sanomisiani aiheesta, laitoin lähes suoran kopion tuosta edellisen sivun viestistä hänelle. Kaiken pohdinnan jälkeen tämä oli kuiten ihan hyvä ja vapauttava koonti: "Ei tästä kannata tehdä elämää suurempaa kysymystä. Juhani Raattamaa, joka oli Lars Levi Laestadiuksen aikalainen ja työtoveri, kirjoittaa eräässä kirjeessään: "Mie panen niin vähän arvoa sen ulkonaisen päälle, kun het vain sydämen kautta ovat tulleet kristityiksi."" Kai se hiljakseen selkenee, tämäkin asia.

[metsätähti]

Metsätähti, ensinnäkin otan osaa suruusi. En voi edes kuvitella miltä tuntuu se, että puoliso on poissa.

---

Hyvä että kyselet, kysyvä ei tieltä eksy (täälläkään)!

Tähän vastaan, että sitä puolison poismenoa ei tosiaan voi edes kuvitella. En miekään tiennyt, vaikka oli aikaa valmistautua siihen. Ja toisaalta, vaikka olen kokenut sen, niin ei minusta sillä tavoin viisasta ole tullut, että osaisin sen kummemmin sanoa mitään toiselle saman kokeneelle. Paitsi sen, että jossain vaiheessa valo näkyy, edes välähdys, edes hetken, ja kaukana. Mutta tiedän jonkin verran siitä, mitä ehkä ei kannata mennä sanomaan.

Mie olen elämäni elänyt aika hiljaa kysymysten osalta, omasta taustasta johtuen ei ole ollut mahdollisuutta lapsena ja nuorenakaan kysellä. Nyt kai sitten senkin edestä... Ja on hyvä huomata, että voi ja saa kysyä.

[nuusku]

Itse kutsun yleensä muita samalla tavalla uskovia vain uskovaisiksi. Joskus nettifoorumeilla tulee poikkeustilanteita, joissa selvyyden vuoksi täsmennän mitä tarkoitan uskovaisella. Meikäläinen-nimi on lyhyen kokemukseni mukaan ainakin nuorten käytössä ja eräänlaista slangia, vaikka se onkin nimikkeenä vanha. Omasta mielestäni uskovainen-termistä tulee ehkä meikäläistä paremmin esille seurakuntakäsityksemme, että emme koe olevamme vain yksi herätysliike muiden joukossa, vaan ymmärrämme uskon kautta, että olemme päässeet sisälle siihen laumaan, jonka kautta ja osallisuudessa ainoastaan kerran kostutaan taivaan kotiin.

Uskoisin, että tuo lasten syntymiseen liittyvä asia kuuluu niihin, joista jotkut edellä kirjoittaneet totesivat, että Pyhä Henki ne sitten ajallansa kirkastaa. Uskomme, että Jumala on elämän antaja, eikä yhtään lasta synny, ellei Jumala laita uutta elämää kohtuun alulle. Ajattelisin, että Jumalalla on täydellisesti tieto itse kunkin voinnista ja jaksamisen rajoista, samoin kuin lääkityksestä. Omasta mielestäni on turvallista - vaikkakin kieltämättä uskoa se vaatii - luottaa Jumalan viisauteen ja kaikkitietävyyteen tässäkin asiassa.

Jos sallitte, niin minun on pakko vielä mainita niistä raskaista koettelemuksista, joista kysyjä mainitsi. Pohdin nimittäin joskus itse - vaikkakin omat koettelemukseni ovat aivan eri laisia - vastaavia asioita, ja ajattelisin että (niin karulta kun se kenties voi kuulostaa) nekin voivat usein olla pohjimmiltaan Jumalan johdatusta, eli kun Jumalan tahto ja paras lahja on se, että hän herättää ihmisen tunnon ja johdattaa tämän valtakuntaansa. Niin voi olla, että mikäli vaikka nyt metsätähden mennyt elämä olisi kulunut jollakin toisella tavalla, ei metsätähti kenties olisi tullut eläneeksi elämää ja kulkeneeksi niin, että törmäsi Jumalan lapsiin, sai tunnon herätyksen ja löysi Jumalan valtakunnan. Katekismuksen mukaan Jumala kutsuu ja vetää ihmisiä puoleensa myös ajallisten koettelemusten kautta.

[hepa]

Metsätähti kirjoitti:

Jos puhun samalla tavoin uskovasta papista, niin onko korrektia käyttää termejä 'vl-pappi' tai 'uskovainen pappi' tai 'meikäläinen pappi'? Onko noilla käsitteillä jotain eroa tai koetaanko joku niistä toista paremmaksi taikka jollain tavoin loukkaavaksi?

Itse ajattelen niin, että ulkopuoliselle voin sanoa olevani vl, mutta se nimityshän on ulkopuolisten antama.

Muuten ajattelen, että olen uskovainen, Meikäläinen sanaa tulee käytettyä meikäläisten keskuudessa eli samoin uskovien keskuudessa.

[Alva]

Tämä nyt on ehkä vähän vaikeampi kysymys... eikä sinänsä vielä edes ajankohtainen, joten turha sinänsä murehtia, mutta silti se pyörii mielessä. Minulla on aika monipuolinen lääkitys, alkaen masennuslääkkeistä kipu- ja hermovauriolääkkeisiin. Väliin mahtuvat reuman, astman, kilpirauhasen ja allergian lääkkeet. Jos Jumala suo minulle puolison, mitä hartaasti toivon, niin miten tässä tapauksessa uskovainen toimii lasten saamisen suhteen? Näistä lääkkeistä useimmat ovat välttämättömiä, mutta samalla niissä on merkintä, että ei raskauden tai imetyksen aikana. Ehkäisyäkö vaiko riski siitä, että mahdollisesti syntyvä lapsi saa vaurioita lääkityksen vuoksi?

Useimmiten tälläisissä tilanteissa voidaan lääkärin kanssa neuvotella sellaisesta lääkityksestä, joka sopii myös raskaana oleville. Ainakin näin on epilepsia lääkkeiden kohdalla, joita itse joudun syömään yhä. Joka kerta, kun käyn Neurologillani, hän kysyy olenko "suunitellut" raskautta, jotta hän tietäisi pitääkö lääkitystä muuttaa.

Minulla on paljon tuttuja siellä pohjoisessa.

[O.M]

Olen tässä kohti tuntenut toistaiseksi oikeaksi pitää koruja edelleen ja säilyttää vapaus - ja ennen kaikkea rehellisyys elämisessä. Uskon, että kun on sen aika, korut jäävät pois, jos jäävät. Olen kuitenkin halunnut uskoa, että yksittäiset korut eivät ole uskomisen este, jos niistä ei sellaista tee.

Olen tätä koruasiaa pohdiskellut, että miten sen kykenisi ilmaisemaan niin, että tulisi oikein ymmärretyksi. Ei saisi sitoa uskovaisten omiatuntoja väärin, mutta ei myöskään antaa turmeltuneelle ihmisluonnolle vääriä vapauksia.

Paavali ja Pietari kehottavat mieluummin välttämään koruja kuin pitämään niitä. Uskovaisen naisen kaunistus on heidän mukaansa sisäistä.

1. Tim. 2:
"9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet,
10 vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa."

1. Piet 3:
"3 Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita.
4 Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista."

Myös Jesaja paheksuu koreilua. Koreilu ilmaisi yhtenä osana sitä luopumusta, jonka vuoksi Jumala salli babylonialaisten valloittaa Jerusalem ja viedä säästyneet mukanaan pakkosiirtolaisiksi.

Jes. 3:
"Varoitus Jerusalemin koreileville naisille
16 Herra sanoo: -- Koska Siionin tyttäret ovat tulleet niin ylpeiksi, kenokauloina kulkevat silmät vilkkuen, ja keimaillen ja sipsutellen helisyttävät nilkkojensa helyjä,
17 niin Herra peittää rupeen Siionin tyttärien päälaen ja paljastaa heidän häpynsä.
18 Sinä päivänä Herra ottaa pois kaikki korut ja kauniit vaatteet: nilkkahelyt, otsakorut, puolikuuriipukset,
19 korvariipukset, rannerenkaat, hunnut,
20 tukkanauhat, nilkkavitjat, punokset, hajustepullot, taikahelyt,
21 sormukset, nenärenkaat,
22 juhlapuvut, viitat, liinat, kukkarot,
23 harsovaatteet, pellavapaidat, päähineet ja huivit.
24 Tuoksun sijaan tulee löyhkä ja vyön sijalle kahleköysi ja hiuslaitteen sijaan keritty pää ja muotipuvun sijaan säkkivaate. Ja kauneuden sijaan tulee poltinmerkki.
25 Sinun miehesi kaatuvat miekkaan, sinun valioväkesi tuhoutuu sodassa.
26 Ja Siionin portit surevat ja valittavat. Siion on paljaaksi ryöstetty, se on vaipunut maahan."

VT:n aikana juutalaisilla naisilla on ollut korvakoruja. Se ilmenee mm. seuraavista kohdista. (Kaikista kohdista ei tosin ilmene, ovatko koruja pitäneet olleet ns. tosijuutalaisia vai vain ulkonaisesti juutalaiseen kansaan kuuluvia, mutta en usko sen olevan oleellista asian kannalta.)

2. Moos. 35:
"21 Sitten he tulivat takaisin, ja kaikki, joilla oli halua ja uhrimieltä, toivat Herralle lahjansa pyhäkkötelttaa, sen varusteita ja pyhiä vaatteita varten.
22 He tulivat, niin miehet kuin naisetkin, kaikki, jotka halusivat antaa, ja toivat solkia ja korvakoruja, sormuksia, riipuksia ja monenlaisia kultaesineitä. Niitä toi jokainen, joka tahtoi tarjousuhrina antaa Herralle kultaa."

Tuom. 8:
"25 Israelilaiset vastasivat: "Hyvä on, saat mitä pyydät." He levittivät maahan viitan ja heittivät kukin sen päälle yhden renkaan saaliistaan.
26 Kultarenkaat, jotka Gideon oli pyytänyt lahjaksi, painoivat yhteensä tuhat seitsemänsataa sekeliä; tähän eivät sisältyneet ne puolikuun muotoiset korut, korvakorut ja purppuraiset vaatteet, jotka midianilaiskuninkailla oli ollut yllään, eivätkä heidän kameliensa kaulaketjut."

4. Moos. 31:
"50 Toivomme saavamme sovituksen Herran edessä, ja siksi tuomme nyt itse kukin Herralle uhrilahjaksi niitä kultakoruja, joita olemme saaneet haltuumme: nilkkarenkaita, rannerenkaita, sormuksia, korvarenkaita ja riipuksia."
51 Mooses ja pappi Eleasar ottivat heiltä vastaan nämä kultakorut."

1. Moos. 35:
"1 Jumala sanoi Jaakobille: "Lähde Beteliin, asetu sinne asumaan ja rakenna sinne alttari Jumalalle, joka ilmestyi sinulle, kun pakenit veljeäsi Esauta."
2 Niin Jaakob sanoi perheelleen ja muulle väelleen: "Hylätkää vieraat jumalat, joita teillä on, puhdistautukaa ja vaihtakaa vaatteenne,
3 niin lähdemme Beteliin. Minä rakennan sinne alttarin Jumalalle, joka kuuli minua ahdinkoni hetkellä ja oli matkallani minun kanssani."
4 He luovuttivat Jaakobille kaikki hallussaan olevat jumalankuvat sekä renkaat, jotka heillä oli korvissaan, ja Jaakob kätki ne maahan Sikemin luona kasvavan suuren puun alle."

--> Ymmärtäisin niin, että korvakorut eivät itsessään ole syntiä. Syntiä on se, jos ulkonäöstä ja kaikenlaisesta maailmallisesta katoavasta koreilusta tulee ihmiselle epäjumala. Jos korvakoruilla aiheuttaa pahennusta, Pyhä Henki vaikuttaa uskovaisen sydämessä uhrimielen tarvittaessa luopua myös korvakoruistaan. Vanhan testamentin uhrijumalanpalvelus (joissa pyydettäessä uhrattiin myös korvakoruja) on lakannut täydelliseen sovitusuhriin, Jeesukseen Kristukseen. Sen tilalle on astunut Pyhän Hengen vaikuttama halu antaa elämänsä Jumalalle mieluisaksi "uhriksi".

Room. 12:
"1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.
2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."

Yritän sanoa Raamatusta lukemani perusteella, että toki historian aikana on ollut ajanjaksoja, jolloin uskovaisilla naisilla on ollut korvakoruja. Jos kuitenkin rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin on sitä edellyttänyt, on löytynyt uhrimieltä luopua niistä.

[nuusku]

Eikö noistakin hemputtimista voisi ajatella, että Pyhä Henki ohjaa uskovaiset siinä(kin) yhtenäiseen ymmärrykseen. Henki antaa sisäisen halu olla koristamatta itseänsä. Ja koska Jumalan henki on yksi persoona, ns. "sama tyyppi", Hän antaa yhtenäisen halun näissäkin asioissa itse kullekin. Hän ei anna jollekulle halua käyttää korviksia ja jollekulle olla käyttämättä, vaan antaa kaikille halun olla mukautumatta niidenkään kautta tämän maailman menoon. Uskoisin, että ne jäävät itse kullakin parannuksen tehneellä, metsäkukallakin, ajan myötä pois, kun on vain halu pysyä uskomassa. Jonain päivänä tulee vain sellainen ajatus, että enpä taida enää haluta niitä käyttää.

Ulkopuolisethan monesti ihmettelevät, kun uskovaiset ovat samaa mieltä monenlaisista tällaisista asioista, kuten näistä kaunistautumisista, ja sitten vaikka viihteestä, niin he arvioivat, että täytyyhän uskovaisilla olla jotain sääntöjä, tai "johdon" antamia ohjeistuksia, koska muutoin ei ole mahdollista, että niin iso joukko voi toimia samalla tavoin, että täytyyhän olla "meikkaus-kielto" tai "tv-kielto". He eivät epäuskonsa vuoksi ymmärrä, että Jumalan kolmas persoona kirkastaa uskovaisten omissatunnoissa yhtenäisesti näissä asioissa niin, että uskovaiset sisimmästä kumpuavan halun vuoksi tekevät tai eivät tee jotain, ja koska em. halu ei synny ihmisestä itsestään vaan Jumalan hengestä, niin sen vuoksi ne ratkaisut, joihin päädytään, ovat yhteneväisiä. Jos ihmiset ne ilman Jumalan vaikutusta itse kukin tahollaan ratkaisivat, niiden ratkaisujen kirjo olisikin varmaan laajempi, mutta Raamatun mukaan Pyhä Henki johdattaa meidät kaikkeen totuuteen, ja Hän kirkastaa sekä itse kunkin omalla kohdalla että seurakunnalle kokonaisuudessaan, että mikä on kullakin ajalla syntiä ja miten kullakin ajalla on Jumalan lapsen tarpeellinen toimia.

Tollain itse fundeeraisin O.M.:n kätevät arviot luettuani.

Se lienee kuitenkin muistettava, että kaikki asiat eivät välttämättä vasta parannuksen armon saaneelle avaudu heti, eikä juuri parannuksen tehneen ole tarpeellinen ajatella, että en minä mikään kristitty liene, kun en tätä asiaa ymmärrä. Vaan kun Jumalan henki saa vähän aikaa asua sydämessä ja siellä tehdä jonkun tovin vaikuttaa, niin yllättäen näkökanta moniin asioihin muuttuu ja aivan omasta sydämen halusta. Itselläni kävi niin esimerkiksi pelikorttien kanssa, kun en aluksi ymmärtänyt, että minkä takia ei ole soveliasta käyttää ns. neljän kuninkaan pakkaa, jolla ruukasin pelata seurapelejä, ja pelasin niillä parannuksen tehtyäni varmaan toista vuotta reilusti. Jostain syystä mieli muuttui sillä tavalla, että kortit menivät roskikseen, ja tällä hetkellä en voisi ajatella, että ostaisin enää uuden pakan ja jatkaisin niillä pelaamista siitä mihin jäin.

[metsätähti]

Mukava lukea tällaista maltillista suhtautumista siinä, että kaikki ei välttämättä tapahdu käden käänteessä. Jotkut asiat muuttuvat heti, toiset ajan kanssa, kolmannet eivät koskaan. Ajan kanssa tässä sitten näkee, kuulee ja selviää, että mikä asia on mitäkin pinoa. Kun ennakkoluuloja oli kovasti, niin alkuun oli siksi kovin vaikea tulla seuroihin, kun ei tiennyt, että miten pitäisi olla. Kaikki kyllä ovat vakuutelleet, että hiljakseen se siitä.

Kyselin jo tuolla Mopin palstalla näitä samoja, mutta kysyn täälläkin.

o Miksi seuroissa tai edes ehtoolliskirkossa ei lausuta uskontunnustusta? Kun on Sanaa ja sen selitystä, rukousta, virsiä, Isä meidän ja Herran siunaus, niin hyväksi lisäksi se tuohon sopisi. Hienohan se olisi uskonsa tunnustaa siellä joukossa. Onko se kulttuuri- vai opillinen kysymys vaiko mitä?

o rietas henki? - Ymmärrän, että voidaan puhua Jumalan Hengestä, Pyhästä Hengestä, Totuuden Hengestä ja sen vastakohtana sielunvihollisesta, pahasta hengestä tai valheen hengestä, mutta miksi juuri 'rietas'? Eikö riettaus yleensä liitetä (synnillisenä pidettyyn) seksuaalisuuteen?

[Taavetti]

o Miksi seuroissa tai edes ehtoolliskirkossa ei lausuta uskontunnustusta? Kun on Sanaa ja sen selitystä, rukousta, virsiä, Isä meidän ja Herran siunaus, niin hyväksi lisäksi se tuohon sopisi. Hienohan se olisi uskonsa tunnustaa siellä joukossa. Onko se kulttuuri- vai opillinen kysymys vaiko mitä?

Ehtoolliskirkko hoidetaan normaalien aikamme luterilaisen kirkon kaavojen mukaan. Normaalissa sanajumalanpalveluksessa, mutta myös messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa se nykyisin kuuluu luettavaksi, jos nyt taas oikein muistan, välittömästi saarnan jälkeen. Silloin kun on täydellinen messu, se kuuluu luettavaksi aina, mutta muista tilanteista en muista. Luotan kuitenkin siihen, että uskovainen pappi lukee sen aina silloin, kun se kuuluukin lukea.
Sen sijaan seuroissa jokainen saarna sellaisenaan, on aina omanlaisensa uskon tunnustus. Nimenomaan puhujan uskon tunnustus, johon seurakunta tavallisesti yhtyy hiljaisesti, mutta mitään estettä ei ole sanoa sitä hiukan äänekkäämminkin. Entisinä aikoina on monilla paikkakunnilla ollut niin sanotut joo -miehet ja -naiset, jotka ovat useimmiten puoliääneen vahvistaneet, kun saarna on vastannut oikealta. Se on ollut aivan spontaania toimintaa, joka on vähitellen lakannut, kun he ovat maailman jättäneet, eikä uusia ole ilömaantunut.

o rietas henki? - Ymmärrän, että voidaan puhua Jumalan Hengestä, Pyhästä Hengestä, Totuuden Hengestä ja sen vastakohtana sielunvihollisesta, pahasta hengestä tai valheen hengestä, mutta miksi juuri 'rietas'? Eikö riettaus yleensä liitetä (synnillisenä pidettyyn) seksuaalisuuteen?

Tavallisesti ymmärrämme riettaudella juuri vääristynyttä seksuaalisuutta, mutta kyllä Raamattu tuntee sen laajempana käsitteenä. Raamatun mukaan riettautta eli syntiä on kaikki se, mikä taistelee Jumalan tahtoa vastaan. Synnistä on Raamatussa useita, sitä eri tavoin kuvaavia nimityksiä.
Kun puhutaan riettaasta hengestä tai väärästä hengestä, sanotaanpa sitä millä nimellä tahansa, silloin tavallisesti on tarkoitettu laajahkoa elävän uskon Raamatullisesta opista jollakin tavoin poikkeavaa opin suuntaa, joka vähitellen vieroittaa elävästä uskosta ilman, että asianomainen sitä itse edes huomaa.

Sitä ei kuitenkaan tarvitse pelätä sellaisen uskovaisen, joka vaeltaa Pyhän Hengen valkeuden opastamana ja sille äänelle kuuliaisena. Skannasin hetki sitten asiaa valaisevan kirjoituksen. Osittain repaleisesta lehdestä skannattu saattaa olla työläs stilisoida, mutta euköhän se jollain aikavälillä onnistune muiden töiden lomassa.

[O.M]

Itselläni kävi niin esimerkiksi pelikorttien kanssa, kun en aluksi ymmärtänyt, että minkä takia ei ole soveliasta käyttää ns. neljän kuninkaan pakkaa, jolla ruukasin pelata seurapelejä, ja pelasin niillä parannuksen tehtyäni varmaan toista vuotta reilusti. Jostain syystä mieli muuttui sillä tavalla, että kortit menivät roskikseen, ja tällä hetkellä en voisi ajatella, että ostaisin enää uuden pakan ja jatkaisin niillä pelaamista siitä mihin jäin.

Huomasin, että pelinhimon synnillisyys ei ole lähtöisin Laestadiuksen "korttipirun" vastaisista saarnoista eikä edes pietistisestä perinteestä. Myös Luther näyttää olleen ehdoton pelinhimoa kohtaan.

"Peliä en sitä vastoin ollenkaan voi kärsiä, sillä toiselta puolen siihen kuluu paljon kallista aikaa, jota voisit ja tulisi käyttää paremmin, ja toiselta puolen on pelihimo hyljättävä pahe, koska pelaaja julkisesti pyytää lähimmäisensä omaisuutta ja siten on Jumalan edessä varas. Ryöstämiseksi sitä ei juuri saata kutsua, koska pelaaja ei ryöstä itselleen toisten omaisuutta vastoin omistajan tahtoa, molempien vapaaehtoisesti uskaltaessa rahansa peliin (paitsi silloin kuin harjoitetaan väärää peliä, joka on kaikista häpeällisintä); mutta kaikessa tapauksessa on pelaajan pääpyrintönä etujen hankkiminen toisten kustannuksella, vastoin kristillistä rakkauden käskyä, ja on siis pelaaminen hyljättävä pahe."
(Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä. Tohtori Martti Lutherin elämänohjeita kristitylle 2. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS).)

Mitä tulee neljän kuninkaan pakkaan, niin ymmärtääkseni niillä pelattiin ennen vanhaan aina rahasta. Siinä on yksi syy, miksi niihin on suhtauduttu ja suhtaudutaan edelleenkin usein kriittisesti silloinkin, kun ei pelata rahasta. Toinen syy lienee siinä, että neljän kuninkaan kortteihin liittyy aikamoinen määrä uskomuksia. Niistä mm. ennustetaan ja siitä Raamattu sanoo: "Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 19:31.) Itse olen skeptinen neljän kuninkaan kortteihin liittyvien uskomusten suhteen, mutta koska tiedän ko. uskomuksia esiintyvän (eikä vain vl:ten keskuudessa, vaan yleismaailmallisesti), en halua aiheuttaa pahennusta pelaamalla niillä. Niillä pelaaminen ei yksinkertaisesti ole tarpeellista. Sitä paitsi minäkään en voi olla varma, etteikö niihin voisi kuitenkin liittyä jotain poikkeuksellisen vangitsevaa ja maagista...

[metsätähti]

Mie taidan olla enemmän ja vähemmän pallo hukassa, kun ajatus ei kulje... (Ja aina sitä miettii, että joko tämä oli liian tyhmä kysymys.)

No kuiten, kun puhutaan vanhoillislestadiolaisten määrästä, niin lasketaanko siihen kaikki seurapenkin kuluttajat, vai pitääkö olla nimi jossain mystisessä listassa, jota kukaan ei ole kyllä vielä maininnut? Tulin vain juuri pohtineeksi, että onko rauhanyhdistys pelkkä nimi, mutta sitten huomasin, että jos on olemassa Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys, niin täytyyhän silloin sen jäsenien olla rauhanyhdistyksiä, ja kaiketi samalla logiikalla jatkaen rauhanyhdistyksilläkin pitää olla jäsenensä. Mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? (Vielä tänä sunnuntaina on voimassa kielto lähteä seuroihin tms. ihmisjoukkoon, mutta jospa viikon päästä pääsisi taas tuttuun penkkiin.)

[Taavetti]

Mie taidan olla enemmän ja vähemmän pallo hukassa, kun ajatus ei kulje... (Ja aina sitä miettii, että joko tämä oli liian tyhmä kysymys.)

Ei kai tyhmiä kysymyksiä olekaan, ainakaan silloin eivät kysymykset ole tyhmiä, kun ne kumpuavat aidosta tietämisen halusta. Joskus voi olla vastaamisen kannalta vaikeita kysymyksiä, silloin saattaa saada viisaisiinkin kysymyksiin tyhmiä vastauksia.

No kuiten, kun puhutaan vanhoillislestadiolaisten määrästä, niin lasketaanko siihen kaikki seurapenkin kuluttajat, vai pitääkö olla nimi jossain mystisessä listassa, jota kukaan ei ole kyllä vielä maininnut?

Kun tuo nimitys on ulkopuolisten antama, niin varmaan kukin laskee sen omalla tavallaan.
Me käytämme nimitystä vain selkeyden vuoksi, mutta mieluummin puhumme uskovaisista tai Jumalan lapsista. Sitä määrää on täysin mahdoton ihmisen laskea, koska siihen joukkoon kuuluvat kaikkien maiden pienet lapsetkin, eikä heistä suinkaan käytetä nimitystä vanhoillislestadiolainen, ei edes lestadiolaisen nimeä edes Suomessa, saati sitten ulkomailla.
Tähän uskovaisten joukkoon eivät kuulu enää lapsuuden uskostaan epäuskoon langenneet. Sitäkin on mahdoton täsmällisesti sanoa, missä vaiheessa tai missä iässä lankeemus tapahtuu. Hoitamaton usko kuitenkin sammuu jossakin vaiheessa aivan samoin, kuin öljylampun liekki sammuu kovan tuulen tuivertaessa tai öljyn lampusta loppuessa. Jokainen seurapenkin kuluttaja ei välttämättä ole kanssamme samalla tavoin uskomassa, vaikka jokaiselle tämä usko on tarjolla. Toisaalta toivomme, että mahdollisimman moni ulkopuolinen rohkenisi avata seuratalon oven ja astua sisälle, istua, kuunnella ja uskoakin.

Hoidettuna ja ruokittuna usko voi lapsuudesta hamaan vanhuuteen ja kuolemaan asti, mutta sellaista hoitoa ja sielun ruokaa saa vain taivaallisesta ruokapöydästä, jonka Jumala on laskenut tänne maailmaan ihmisten keskuuteen. Sen ruokapöydän voi löytää Rauhanyhdistysten seuroista, tai vaikkapa uskovaisten ystävien kohdatessa. Vilkaisepa tänä aamuna palstalle lataamaani, vanhaa Niilo Mäen kirjoitusta, tai joitakin muita vastaavia.

Tulin vain juuri pohtineeksi, että onko rauhanyhdistys pelkkä nimi, mutta sitten huomasin, että jos on olemassa Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys, niin täytyyhän silloin sen jäsenien olla rauhanyhdistyksiä, ja kaiketi samalla logiikalla jatkaen rauhanyhdistyksilläkin pitää olla jäsenensä.

Rauhanyhdistyksiä on alettu perustaa vähän yli sata vuotta sitten. Ensimmäiset yhdistykset perustettiin rakennetun toimitalon hallinointia varten, mutta melko pian ne ottivat muutakin toimintaa hoidettavakseen. Tärkein toiminta ovat seurat, mutta varmaan tiedätkin, että on runsaasti muutakin toimintaa. Paikallisen Rauhanyhdistyksen jäseniksi otetaan uskovaisiksi tiedettyjä, rippikoulun käyneitä aikuisia ihmisiä. Suuremmassa Rauhanyhdistyksessä yleensä tarvitaan täytettyyn hakemukseen kahden tai useamman, tunnetun, entisen jäsenen suositus. Pienemmillä paikkakunnilla, joilla kaikki tuntevat toisensa, voi olla vapaampia käytäntöjä.

Moni on kysynyt, että mitä se nimi merkitsee tai mistä se tulee. En ole saanut tilaisuutta kysyä sitä heiltä, jotka ovat ensimmäiset Rauhanyhdistykset nimenneet keisarillisen Venäjän hallinnon hyväksyttäviksi. Sellainen tuntuma minulla kuitenkin on, että nimeä selittää paljon, jos se kirjoitetaan muotoon Jumalan Rauhan yhdistys. Ilman tuota määrittelyä se voidaan tulkita myös ulkonaisen rauhan liikkeeksi.

Voidaan ajatella, että tsaarin hovilla oli melko tiukat vaatimukset nimelle. Sivusta lainaten voin kertoa, etteivät silloin Pietarissa hyväksyneet eräälle yhdistykselle nimeä: Sivistystä koteihin, mutta kun samat hakijat vaihtoivat nimeksi Marttayhdistys, jopa lohkesi Tsaarin hovistakin perustamislupa.

Poikkesin taustan vuoksi hiukan sivuun, palaan vielä itse aiheeseen. Vuonna 1906 kokoontui useita satoja, puhujia ja muita uskovaisia Ouluun keskustelemaan silloin ajankohtaisista uskoon liittyvistä asioista. Silloin he perustivat Lähetystoimen päätoimiston, jonka nimi muutaman vuoden kuluttua vaihdettiin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseksi, lyhennetään SRK. Siihen kuuluvat jäseninä Suomen eri puolilla toimivat paikalliset Rauhanyhdistykset. SRK.lla ei ole lainkaan henkilöjäseniä, vaan se on paikallisten yhdistysten keskusyhdistys. Henkilöjäseniä on vain paikallisilla Rauhanyhdistyksillä.

Mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? (Vielä tänä sunnuntaina on voimassa kielto lähteä seuroihin tms. ihmisjoukkoon, mutta jospa viikon päästä pääsisi taas tuttuun penkkiin.)

Käytäänö tarkoitusta taisi jo ilmetä, mutta jos haluat liittyä jäseneksi siellä toimivaan yhdistykseen, voit toimitalolta etsiä vaikka kysellen, josko sieltä löytyisi jäsenyyden hakulomakkeita. Ellei löydy, voit joltakin siellä kysyä sikäläistä jäseneksi hakeutumiskäytäntöä.

Jokohan kirjoitin käsittämättömän pitkälti, yritin ainakin pilkkoa pienempiin paloihin.

[metsätähti]

Kiitos taas selkeästä selityksestä. Tuo nimitys "rauhanyhdistys" (kirjoitetaanko se isolla vai pienellä?) on kauan askarruttanut, tänä kesänä kuulin selitykseksi jonkin raamatunkohdan, että "Jumala on meidän rauhamme". Silloinhan se tosiaan on Jumalan Rauhan yhdistys, ja minusta on ihana toivotus erotessa se "Jumalan rauhaan".

Tämä nyt on tietysti periaatteessa mahdoton kysymys vastattavaksi, mutta josko jotain suuntaviivoja miettimiseen voi antaa... Eli kyllä mie ymmärtäisin joukkoon kuuluvani, mutta onko tässä vielä liian tuore jäseneksi hankkiutumaan? Ja toisaalta, mihin se jäsenyys velvoittaa? Eli pitäisikö odotella, että kasvaa ymmärtämään vähän enemmän, vai mitenkä tuon näkisi?