Vihtorin opetus psalmin mukaan

kuulumisia ja muistoja

ViestiKirjoittaja nuusku » 16 Helmi 2008, 01:10

Tietojeni mukaan joukkiolla nimeltä "Böömin veljet" voisi olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta en löytänyt siitä artikkelia ainakaan Wikipediasta.

Tämä on myös mielenkiintoinen artikkeli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Valdolaiset

"Valdolaiset oli katolisen kirkon rinnalla vaikuttanut kristillinen yhteisö. Nimitys valdolaiset tulee ranskan ja italian kielen sanoista: "vaux" ja "vallis", eli laakso. Liikkeessä vaikutti myös lyonilainen kauppias Pierre Valdes (n. 1140-1218). Valdolaiset käänsivät Raamatun omalle kielelleen, kun taas kirkko käytti siihen aikaan latinankielistä Raamattua. Valdolaiset eivät tunnustaneet paavin valtaa ja vastustivat kuvien tekemistä Jumalasta. Valdolaiset pitivät tärkeänä Raamatun tutkimista ja parannuksen tekemistä. Syntien anteeksiannon (avainten valta) uskottiin olevan totisilla uskovaisilla.[1] Sakramentteja oli vain kolme: kaste, ehtoollinen ja rippi. Valdolaiset eivät hyväksyneet myöskään katolisen kirkon messu-uhrioppia."

Olen ollut kuulevinani, että kaikilta ajoilta ei olisi säilynyt dokumentteja elävän uskon vaiheista, mutta tällaisia joitain ajanjaksoja on, jolloin se on ollut selvemmin nähtävissä. Asiantuntijat ovat varmasti paljon tutkineet tätä asiaa. Niistä olisi itsekin tosi mukavaa joskus päästä lukemaan, että mihin tuloksiin ovat vl-tutkijat päässeet jäljittäessään elävän uskon vaiheita.

Tästä [Sak. 6] kohdasta varsin usein vl-kristillisyydessä mainitaan, eli saamieni tietojen mukaan valkiat hevoset kuvaavat profeetan ennustuksessa uskovaisia. Eiköhän näistä ole enemmänkin ennustuksia Raamatussa, en tiedä melko uutena kristittynä, että mitä muita elävän uskon siirtymistä kuvaavia ennustuksia on Jumala avannut kristityille, ehkäpä jollakulla olisi tietoja, onko muita vastaavia ennustuksia avautunut (esim. elävän uskon kulusta keskiajalla 'maan alla', jne.) Ehkäpä niistäkin on kätketty Raamattuun joitain profetioita.

1 Ja minä taas nostin silmäni ja näin: ja katso, siellä olivat neljät rattaat, jotka lähtivät kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskiset vuoret.
2 Ensimäisten ratasten edessä olivat ruskiat orhiit, ja toisten ratasten edessä mustat orhiit;
3 Mutta kolmanten ratasten edessä valkiat orhiit, ja neljänten ratasten edessä kirjavat, väkevät orhiit.
4 Ja minä vastasin ja sanoin enkelille, joka minun kanssani puhui: minun herrani, mitä nämät ovat?
5 Ja enkeli vastasi ja sanoi minulle: ne ovat neljä tuulta taivaan alla, jotka tulevat ulos, astumaan kaiken maan hallitsian eteen.
6 Jossa ne mustat orhiit, ne menivät pohjaa päin, ja valkiat noudattivat niitä; mutta kirjavat menivät etelää päin.
7 Ja ne väkevät läksivät ja menivät ympärinsä, niin että he kaikki maat vaelsivat. Ja hän sanoi: menkäät ja vaeltakaat maata ympäri; ja he vaelsivat maan lävitse.
8 Ja hän kutsui minua, puhutteli minua ja sanoi: katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Helmi 2008, 10:05

Tässä lainauksessa on kohta, joka omalla tavallaan avaa Jumalan valtakunnan matkaa maailman pimeyden keskellä ja reittiä, joka on jossakin aikansa, näkyy ja vaikuttaa siellä ja kun siirtyy pois, jää hyvin vähän näkyvää, niin kuin jää käärmeen jälkiä kalliolle. Vihtori Stårck piti kerran saarnan tästä tekstistä kylällämme.

Sananlaskut 30
16 Helvetti, vaimon suljettu kohtu, maa, joka ei vedellä täytetä: ja tuli ei sano: jo kyllä on.
17 Silmä joka häpäisee isäänsä, ja katsoo ylön totella äitiänsä, sen kaarneet ojan tykönä hakkaavat ulos, ja kotkan pojat syövät.
18 Kolme minulle ovat ihmeelliset, ja neljää en minä tiedä:
19 Kotkan tiet taivaan alla, käärmeen retket kalliolla, haahden jäljet meren keskellä, ja miehen jäljet piian tykö.

20 Niin on myös porton polut: hän syö ja pyyhkii suunsa, ja sanoo: en minä mitään pahaa ole tehnyt.
21 Kolmen kautta maakunta tulee levottomuuteen, ja tosin neljää hän ei voi kärsiä:
22 Kuin palvelia rupee hallitsemaan, kuin hullu ylen ravituksi tulee,

Lisään samat jakeet vielä uusimmasta käännöksestä. Melkein arvaan että kohta ilmestyy joku väittämään, ettei näillä jakeilla ole mitään tekemistä keskusteltavan aiheen kanssa. Saa minun puolestani väittää, jos haluaa. Myöhemmin voi yrittää keskustella tarkemmin näistäkin jakeista, jos se osoittautuu tarpeelliseksi. Sen verran tässä vaiheessa kuitenkin paljastan, että ovelaa kuvakieltä on Raamatun kirjoittaja tässä käyttänyt.

16 tuonela, hedelmätön kohtu, maa, joka janoaa sateenkin jälkeen, ja tuli, joka ei sano: "Jo riittää."
17 Joka katsoo isäänsä karsain silmin ja kyräillen kuuntelee äitinsä neuvoja, siltä korpit repivät silmät, ja kotkan poikaset syövät ne. [5. Moos. 27:16]
18 Kolme on, joita en käsitä, neljä, jotka ylittävät ymmärrykseni:
19 kotkan tie taivaalla, käärmeen tie kalliolla, laivan tie ulapalla, miehen tie nuoren neidon luo.

20 Entä uskoton vaimo: hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: "En minä mitään tehnyt."
21 Kolme on, joista maa järkkyy, neljä, joiden alla se ei kestä:
22 orja, joka kohoaa hallitsijaksi, houkka, joka pääsee rikkauden makuun,
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 28 Helmi 2008, 17:05

Taavetti kirjoitti:Myöhemmin voi yrittää keskustella tarkemmin näistäkin jakeista, jos se osoittautuu tarpeelliseksi. Sen verran tässä vaiheessa kuitenkin paljastan, että ovelaa kuvakieltä on Raamatun kirjoittaja tässä käyttänyt.


Olen ventannut jo pari viikkoa, että joku kysyisi Taavetilta, mitä ne jakeet tarkoittavat, jotta Taavetin mainitsema tarpeellisuuden määritelmä täyttyisi. :grin: Tässä vaiheessa voi todeta, että ymmärrys ei riitä. Anna edes joitain vihjeitä, joiden kautta tuon voisi ymmärtää. :mofu:
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Helmi 2008, 18:50

On ollut runsaahkosti muuta tekemistä ja oikeastaan ehdin tämän jo unohtaakin. Otin uuden lainauksen, kun katsoin edellä yhden aiheen jääneen kesken. Varmasti pitäisi pidemmällekin lukea, mutta yritän nyt edes näitä jakeita. Siis Sananlaskujen kirjasta 30 luvusta:

18 Kolme minulle ovat ihmeelliset, ja neljää en minä tiedä:
19 Kotkan tiet taivaan alla, käärmeen retket kalliolla, haahden jäljet meren keskellä, ja miehen jäljet piian tykö.
20 Niin on myös porton polut: hän syö ja pyyhkii suunsa, ja sanoo: en minä mitään pahaa ole tehnyt.
21 Kolmen kautta maakunta tulee levottomuuteen, ja tosin neljää hän ei voi kärsiä:
22 Kuin palvelia rupee hallitsemaan, kuin hullu ylen ravituksi tulee,
23 Kuin ilkiä naitetaan, ja kuin piika tulee emäntänsä perilliseksi.


Kun nyt muistaisin siitä Vihtorin puheesta edes muutaman ydinsanoman. Kun en tarkkaan muista, eikä ole tähän hätään mitään kirjallista tai muuta lähdettä, täytyy yrittää muistella ja kirjoittaa sen mukaan. Voi olla että joudun hakotiellekin, siksi toivon ojentajaa, jos kovin pieleen kirjoitan.

Sananlaskujen kirjoittaja alustaa aiheen toteamalla, että Kolme minulle ovat ihmeelliset, ja neljää en minä tiedä.
Uudempi käännös sanoo hiukan eri tavalla, mutta sanaa tarkoittaen: Kolme on, joita en käsitä, neljä, jotka ylittävät ymmärrykseni. Siis kolme on käsittämätöntä ja neljä ylittää ymmärryksen.

Olettehan katsellut joskus linnun lentoa taivaalla? Olkoon se kotka tai joku muu lintu, kun se lentää, silloin voi nähdä, että siinä lintu menee, mutta kun se on mennyt pois näkökentästä, ei siitä näy ilmassa minkään tason merkkiä. Emme voi myöhemmin tietää, onko siitä joskus lintu lentänyt vai ei, ja jos m on niin millainen lintu? Hänellä joka näki linnun, on kyllä tieto ja muistikuva, mutta ei hän voi mitenkään todistaa muille, että siitä on kotkamennyt. Kuulija joko uskoo sen sanasta, tai ei usko.
Samoin on, kun käärme kulkee kalliolla, ei siitä jää merkkiä. Joka sen sattuu näkemään siinä, hänellä on tieto, muiden on uskottava toisten kertomasta tai jätettävä uskomatta.

Kun haahti eli vene kulkee soudettuna veden päällä, siitä jää sentään vana ja aallot, mutta pian nekin katoavat, eikä muutaman hetken kuluttua kukaan tiedä, että siitä on vene kulkenut. Joitakin merkkejä näistä kolmesta on saattanut jäädä, mutta merkkeinäkin ne ovat tulkinnan varaisia.

Näillä kolmella kuvalla Sananlaskuissa kuvataan Uuden liiton aikaa ja Jumalan valtakunnan kulkua kansojen meressä. Sillä hetkellä, kun se valtakunta on jossakin, paikalla olevat sen näkevät, mutta myöhemmin tuleville sukupolville se on enemmän uskon, kuin tiedon asia.

Nämä kolme ensimmäistä ovat siis kirjoittajan mukaan käsittämättömiä asioita, ne edellyttävät vain uskoa. Nämä kolme ensimmäistä sisältyvät myös siihen neljän joukkoon, jotka ylittävät ymmärryksen. Neljäntenä siihen tulee miehen jäljet piian tykö eli luokse. Sen Vihtori selitti merkitsevän Jeesuksen jälkiä, kun Hän tuli lunastamaan itselleen morsianta, eli seurakuntaa täältä syntisistä ihmisistä. Ylittäähän se kärsimysten tie kaiken ihmisen ymmärryksen.

Jakeen 20 selityksestä en muista mitään, mutta jotenkin tuntuu, että siinä kuvataan armahdetun syntisen tilaa. Vaikka on tässä maailmassa ollut porton osassa, kun saa syödä elämän puusta, eli saa syntinsä anteeksi, voi pyyhkiä suunsa ja sanoa, en mitään pahaa tehnyt. Kun on kaikki synnit anteeksi, eihän silloin ole yhtään syntiä kanteena täällä ajassa, eikä mennessä kerran tuomiolle.

Siten tulevat toiset kolme ja neljä asiaa, mutta niistä kolmesta tulekin maakunta levottomaksi ja neljä on sellaisia, joita ei voi maakunta kärsiä.
Maakunnalla ymmärretään tässä epäuskoisia ihmisiä ja väärään vanhurskauteen turvautuvia. Katsotaanpa hetki niitäkin.
Palvelija alkaa hallitsemaan, kun syntien raskauttama saa syntinsä anteeksi, niin samalla pääsee korkeimman Kuninkaan perilliseksi ja osalliseksi Jumalan huoneen hallituksesta. Samalla maailman silmissä hulluksi sanottu Jumalan lapsi saa ylenpalttisen ravinnon.
Voi sanoa myöskin, että todella ilkeä ihminen pääsee Jumalan Pojan morsiameksi, ja pääsee häihin, eli tulee naitetuksi. Näin tämä maailmassa mustaksi sanottu ja itsensä mustaksi tunteva piika, tässä tapauksessa palvelija perii emäntänsä, eli Taivaan valtakunnan.

Tässä näin lyhyesti, parempaan en pysty, toivottavasti kelpaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Taavetti!

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Helmi 2008, 19:27

mutsi kirjoitti:Haloo, lopeta hetkeksi puiden karsiminen ja kerro noista jakeista lisää!


En ole vielä tänä talvena karsinut montakaan puuta, mutta veroilmoitus piti saada valmiiksi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

!!!!!

ViestiKirjoittaja mutsi » 28 Helmi 2008, 23:05

Kiitos TAAVETTI, kyllä on ihmeellinen....
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja nuusku » 14 Maalis 2022, 04:46

Yhdyn mutsin kommenttiin. Ei voi kuin hämmästellä, mitä kaikkea Raamattuun on kätketty.


nuusku on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 14 Maalis 2022, 04:46
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33


Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron