Suviseurateltta sodassa

kuulumisia ja muistoja

Suviseurateltta sodassa

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 22 Joulu 2009, 19:57

Luin SRK:n julkaiseman kirjan Tässä auttoi Herra. Siinä mainittiin, että suviseurateltta olisi ollut sodassa käytössä, mutta ei kerrottu missä tarkoituksessa. Tietääköhän joku täällä mihin sitä on silloin käytetty?

Kirja oli kyllä aika rankkaa luettavaa. Sota aika on todella ollut kamalaa aikaa. Enemmän kuin kamalaa. Muutamat asiat jäivät vain kirjassa vaivaamaan. Eräs ihminen kertoi esim. ettei hänen kylältä ehditty lähteä evakkoon, kun venäläiset tulivat. Venäläiset veivät heidät Neuvostoliittoon, mutta enempää ei kerrottu miten heidän kävi. Myös eräs sotilas kertoi sotavangiksi jäämisestään, mutta ei kerrottu miten hän sieltä selvisi. Eräät nuoret olivat taas menneet entiselle kodilleen ja näkivät rannassa vieraan miehen, jota he säikähtivät. He epäilivät olisiko tämä partisaani tai desantti. Mutta ei kerrottu kuka hän sitten oli tai sitä selvisikö edes kuka hän oli. Muitakin tarinoita oli, joista jäi vaivaamaan, että kuinkahan sitten kävi. Olisi ollut myös kiva tietää selvisivätkö kirjassa olleitten kirjeiden tai päiväkirjojen kirjoittajat hengissä sodasta.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Joulu 2009, 20:13

Varastotelttana se on ollut, ensimmäinen teltta oli silloin melko uusi. Erilaisia kattoa vaativia tavaroita on siinä säilytetty useiden vuosien ajan. Liian suuri ja kylmä se olisi ollutkin majoituskäyttöön.

Muistan sen ensimmäisen teltan seurakäytössä, vielä 1957 Kuopiossa ja 1958 Jyväskylässä se oli seurakäytössä. Vuoden 1959 suviseurat pidettiin messuhallissa, Kajaanissa vuonna 1960 oli käytössä aivan uusi ja ensimmäistä suurempi teltta.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron