Terveisiä joululeiriltä

kuulumisia ja muistoja

Terveisiä joululeiriltä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Joulu 2009, 09:23

En osaa edes aavistaa, kuinka moni foorumiamme seuraavista oli mukana jonkin SRK.n leirikeskuksen joululeirillä. Sain vaimoni kanssa olla mukana Kallion leirikeskuksessa, jossa joululeiri järjestettiin nyt ensimmäisen kerran. Muissa leirikeskuksissa niitä on järjestetty yli kymmenen vuoden ajan. Yhdeksän vuotta sitten kävin äitini ja vaimoni kanssa vastaavalla joululeirillä Hankasalmella, ennen sitä oli jo järjestetty vastaavia leirejä usean vuoden aikana. Kun silloin lahjoitimme vaimon kanssa yhteisesti äidilleni syntymäpäivälahjaksi joululeirin lahjakortin, siihen sisältyi mukaan kyyditys äidin valitsemalle leirille. Äidillä oli silloin mahdollisuus valita kolmesta kohteesta, hän valitsi Hankasalmen. Muut kaksi vaihtoehtoa olivat silloin Siikatörmä tai Maitoinen.

Vietimme välissä useita jouluja kotona tai jossakin lasten perheistä. Kutsuja ja haluja tuli nytkin, mutta ennen sellaisia vaimo ennätti esittämään kysymyksen, voisimmeko vaihteeksi hakeutua Kallion joululeirille, kun siellä sellainen järjestetään ensi kerran. Otin heti idean onkeeni, puuropöydästä selvittyäni avasin leirien hakusivun ja täytin lomakkeen.

Muutaman kerran vaimo ehti pitkästyä, kun hänen mielestään kutsun tulo kesti liian kauan. Entisenä leirityön avustajana tiesin kutsujen aikataulun ja sain rauhoitella, että kutsu tulee aikanaan, viimeistään leiriä edeltävällä viikolla. Ensin he odottavat mahdollisimman kauan nähdäkseen, tuleeko hakemuksia leirin toteuttamiseen tarvittava määrä. Kutsut lähetetään kerralla kaikille siihen mennessä saaduille hakemuksille. Siinä vaiheessa täytyy olla varmistettuna runko tarvittavalle henkilökunnalle, sekä mahdollisesti tarvittavat vahvistukset, lisäykset varamiehityksineen.

Tällä kerralla kaikki oli kunnossa, henkilökuntaa riittävästi ja valmiina meitä tervetulleiksi toivottamaan. Ainoa aattopäivän varjopuoli oli lumesta tukkeutunut tie loppumatkassa, sille eivät leirin järjestäjät eivät tainneet mahtaa mitään. Tulihan edeltävän yön tuisku kaikille yllättäen, taisi yllättää lumiurakoitsijankin, joka joutui ensin asentamaan tarvittavat työkoneet traktoriinsa. Alkuhartauden aikana kuulinkin ulkoa lingon ja sitä kuljettavan traktorin jyrinää. Tämä avaus venähti aikomaani laajemmaksi, kun aloin selostaa ulkoisia tunnelmia. Taidan jättää varsinaisen leiristä kertomisen myöhempään ajankohtaan.

Jatkanpa muokaten ja muistellen ensin aattoiltaa. Tutustumisten ja saunomisen jälkeen pääsimme kunnon jouluaterialle. Monenlaista jouluun liittyvää hyvää siitä löytyi, olisin tosin kaivannut pienen annoksen lipeäkalaa, sitä en siinä havainnut. On tainnut nykynuoriso hylätä lipeässä kypsytetyn kalan tyystin, ei sitä edes oma vaimoni ole vuosiin hyväksynyt. Viimeksi ostin sitä vuosia sitten, en sitä viitsi ostaa, kun joutuisin sen yksin syömään, eikä kaupoista tahdo yhden ihmisen tarpeisiin sopivaa palaa saada.
Livekalan puutteesta huolimatta ateria oli kaikin puolin täysipainoinen, mitään muuta en siihen kaivannut. Nälkäkin kaikkosi useaksi tunniksi.

Aattoillan ohjelma jatkui, oli joulukuvaelma, mutta pukkikin kävi lahjoja tuoden. Erityisesti paikalle tulleet lapset saivat monipuolisia lahjoja, mutta kukaan ei jäänyt ilman. Tiernapojat, vai tyttöjä taisivat olla, esiintyivät hyvää mieltä levittäen. Nämä ovat kuitenkin ulkonaisia, ajallista viatonta ilonpitoa. Illan saimme päättää Jumalan sanan ääressä iltahartauden merkeissä. Rauhallisen yöunen jälkeen heräsimme varhain joulupäivään ja iloitsemaan suurimmasta Joulun lahjasta.

Joulupäivänä oli ohjelmassa runsaasti lepoa, ja erityisen merkittävästi Jumalan sanan viljelyä. Aamuhartaudella aloitettiin, alustus Simeonin joulusta opetti meille todellista joulun iloa ja ilon syytä. Keskustelu kirposi rakentavana ja siunauksellisena. Siunaus tuntui suorastaan lepäävän yllämme ja täyttävän juhlasalin joka sopen, taustalla leikkiviä lapsia myöten. Jumalan armo virtasi vuolaana ja puhdistavana. Välillä satuin ikään kuin kaukaisena varjona muistamaan, miten monet onnestamme tietämättömät ja sitä ymmärtämättömät panettelevat ja parjaavat tätä joukkoa. Parjaus ja panettelu oli kaukana siitä huoneesta, armon kerjäläisiä sieltä kyllä löytyi, löytyi käskemättä kerjäämisen haluakin. Srmoa kerjäävien kanssa on Jumala aina pärjännyt, niin uskoin pärjänneen nytkin.

Iltapäivän hämärtyessä meille tuotiin aidon tunnelman joulukirkko leirikeskuksen juhlasaliin. Tuttu pastori kävi meitä Jumalan sanalla palvelemassa. Kun vielä saimme päättää iltahartauteen, oli sielumme tarpeista pidetty hyvää huolta. Vähemmälle ei jäänyt ulkonaisen ruumiimme tarpeetkaan, ruokaa ja kahvia lisukkeiden kera oli tarjolla runsain määrin.

Lauantai, tapaninpäivä, oli toisaalta hauskanpidon, toisaalta kotiin lähdön päivä. Jos meille sketsejä esaittäneet lapset ja nuoret lukevat tätä muistelmaa. lukekaa samalla kiitokseni ajasta, jonka saimme teidän viihdytettävinä viettää. Loppuhartauden jälkeen alkoi kotimatkalle suuntautuminen. Siinä vaiheessa ilmeni ensimmäinen leirin aikana havaitsemani hankaluus. Automme vieressä päivät viettänyt kulkuneuvo ei ollut päästä lähtemään. Muutaman käynnistyksen ja turhan liikkumisyrityksen jälkeen siitä tyhjeni akku. Onneksi muistin autoni takakontissa olevan apukaapelit. Niiden tavoittaminen jäätyneiden ovien takaa oli kuitenkin hankalaa. Lopulta sain takapenkin nojaa sen verran auki, että pääsin kaapeleihin, joiden avulla moottori lopulta käynnistyi.

Vielä ilmeni yksi hankaluus, joka selvitti syyn useaan moottorin sammumiseen. Toinen takapyörä oli jumissa, ilmeisesti jarru jäätynyt. Muutaman mietinnän ja kokeilun jälkeen hoksasivat sulattaa jumijarrun sangollisella kuumaa vettä, ja kohta pääsimmekin kaikki suunnistamaan kotejamme kohti. Terveisiä vielä kaikille, niin foorumilaisillemme, kuin leirillä viihtyneille.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron