Isommat seurat

kuulumisia ja muistoja

isot seurat

ViestiKirjoittaja Tero A.A. » 10 Huhti 2007, 17:23

Meillä kun oli isoissa seuroissa rakas veljemme Oiva saarnaamassa, minä sanoin kahvipöydässä kaimalleni, että Oiva on niitä viimeisiä vanhan polven saarnaajia. Kaimani taisi ajatella että jaaha, nuo on taas niitä Tero A.A:n mielipiteitä, eivätkä ne ole muuttuneet 13 vuodessa miksikään. Hän puolusti että onhan meillä vielä niitä legendoja jo eläessään, pappisveljiä Pohjanmaalla. Mutta mitä tarkoitan vanhan polven saarnaajilla, niin tärkeintä ei ole Oiva-veljellä, että mikä hänen opillinen ymmärryksensä viime kädessä kaikkein yksityiskohtaisimmissakin asioissa on. Tärkeintä on vanhoissa puhujissa, että minkä he sanovat, sen he sanovat. Olemus on joustava, nahka on parkkiintunut ottamaan vastaan, mitä kaikkea ihmisten piiristä kaiut vastaavat. Veljet Herrassa jaksavat leikitelläkin toistensa kustannuksella, ja Hengen yhteisymmärryksenä kestävät myös leikinlaskun.
Tero A.A.
vakiintunut
 
Viestit: 136
Liittynyt: 11 Marras 2006, 15:18

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Huhti 2007, 20:16

Tuosta viimeisestä tuli mieleen, että uskovaiset ovat aina olleet enimmäkseen leikinlaskun ja huumlrin ymmärtävää väkeä. Kirjoitin enimmäkseen, sillä on kaikkina aikoina ollut joitakin poikkeuksia, jotka eivät ole tahtoneet seikki äymmärtää. Kun usko on ollut ( ja on) sama, he ovat kuitenkin toisten leikin laskun kestäneet ja toisaalta on ymmärretty heidän heikkoa huumorin tajuaan. Voisin kertoa esimerkkejäkin, mutta ainakaan tämän otsikon alle en niistä kirjoita. Joskus toiste ja toisen otsikon alle, jos tuntuu vielä kiinnostavan, nyt en jaksa kirjoittaa muuallekaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Uskovaisten seurat

ViestiKirjoittaja weha » 19 Loka 2008, 08:18

Eilen oli seurat, jossa oli taas mukava olla ja kuulla sanaa ja tänään jälleen kirkossa klo 14.00 ja illalla seurat klo. 17.00 toimitalolla. Kiitettävästi ihan jaksetaan näitä järjestää ja sekin on kiitoksen aihe. Eli vaikka välillä onkin kiireitä, ainakin aika useasti pääsee seuroihin.

Toimitalo on vain käynyt hieman ahtaaksi, että se on miinuspuoli asiassa ja laajennusta nyt ajatellaankin. On kuitenkin hieno ja kallis asia, tämäkin asia ja muistaisi tässä kiireisessä maailmassa tästäkin asiasta iloita. Sitten pitäisi muistaa olla iloinen ja tyytyväinen, myös uskovaisista papeista, joita niitäkin on täällä kotisiionissa ja lisäksi ihan runsaasti puhujaveljiä on myös.

Tämä tunnustus nousi nyt sydämmelle, kuinka näistäkin saa kiittää Taivaan Isää.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Emka » 07 Helmi 2009, 20:37

Johtuisiko ilman kosteudesta, vai mistä kun en saa kuulumaan Vaasan seuroja netistä :( Helsingissä on vuosikokous ettei tule sieltäkään seuroja. onneksi on koneellani seurapuheita tallennettu joten laitoin kuulumaan sieltä.

Onko toisilla ongelmaa päästä tänään Vaasaan?
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja kesis » 07 Helmi 2009, 21:35

oli joo, en saanu kuulumaan, meinasin jo emkalta kysästäki et kuuluuko sinne. oisin kyl ni mielellään kuunnelluut minäkin sueroja,
Avatar
kesis
Valvoja
 
Viestit: 1071
Liittynyt: 28 Joulu 2005, 15:25
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja mutsi » 07 Helmi 2009, 21:54

Sama täällä Oulussa! Kuuntelimme sen sijaan Hännisen Tuomaan suviseurasaarnan; siitä Kristuksen kirkkolaista...
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

Isommat seurat

ViestiKirjoittaja metsätähti » 01 Huhti 2012, 02:03

Täällä napapiirin tuntumassa oli oikein mukavat marianseurat 24.-25.3. :cool: Koko aikaa en pystynyt olemaan, mutta molempina päivinä kyllä. Ihanan paljon väkeä, ja ihania ihmisiä, jotka aidosti ilahtuivat nähdessään minut. :D Harmittaa vain, etten taas uskaltanut sanoa mitään, vaikka keskusteluun olisi asiaa ollutkin. Mutta tosiaan pitkä seurapaasto (3 kk) saa arvostamaan jälleen saarnoja. Joku puhujista (en tuntenut ketään) puhui oikein "vanhanaikaisittain", mukava kuunnella sellaista. Pikkuihmisiä sain sylitellä ja jutella parin naisen kanssa. :D

Nyt kiirastorstaina ja pitkäperjantaina olisi vuorossa rauhanyhdistyksen nuoriso- ja seurakuntapäivät. Mukavaa. Yhä ihmettelen nuorten määrää ja hiljentymistä sekä keittiövuorolaisten uurastusintoa.

:cool:
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi


Paluu Terveisiä seuroista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa