VL-FOORUMI

Very Happy Very Happy Sanotaan että : Sitä koirakin kodikseen, missä kolme yötä viettää. Laughing Laughing

Anteeksi että kerron välissä meidän koirasta, mutta tuo Emkan huomautus antoi aiheen. Kirjoitanpa tämä viestin ja siirrän vapaan keskustelun alueelle.

Meillä oli koira joskus 3o vuotta sitten. Se sai kulkea vapaasti mukaani ja se myös kulki. Eräänä päivänä olin naapurin isännän kanssa heidän metsässään tuulenkaatoja katomassa, samalla ajoimme ne meidän hevosella rakenteilla olevan autotien varteen. Koira oli mukana, mutta säikähtäneenä moottorisahan ääntä se katosi ties minne. Työn loputtua menin kotiin, mutta jätin moottorisahani tielinjan varteen puukasan päälle. Oletin koiran tulevan tapansa mukaan illan aikana perässäni kotiin, mutta sillä kerralla se ei tullutkaan. Yöllä kiristyi pakkanen reippaasti yli 30 asteen, olisin jäänyt kotiin päiväksi, mutta kun se koira oli vielä metsässä.
Sukeuduin siis taipaleelle, en muista otinko hevosen mukaan, vai lähdinkö jalkamiehenä. Ajallaan pääsin kuitenkin puukasalle, jonne olin sahani jättänyt. Siellä kasan vieressä makasi Tessu, oli vartioimassa sahaani, jota kuitenkin päivällä säikähti. Koira tunsi olevansa kotona, kun oli lähellä isännän työkalua. Tessun alta oli jää sulanut yli 10 senttimetriä paksulti. keskellä sulanutta laikkua törrötti melkein sen 10 sentin pitkä teräväkärkinen kivi ja koira siis makasi sen kiven päällä. Ei kertonut, pistikö kivi tai häiritsikö muuten. Ei minulle silloin tullut pitkää metsäpäivää. Mieluusti ajoin kotiin pakkasen kourista, nälkäinen koira kintereilläni.

Jätän kuitenkin tämän yöksi tähän, mutta huomenissa tämän voi irrottaa omaksi avauksekseen, jos se hyvältä tuntuu.

Tästä tulee mieleen toinen koirajuttu.

Meidän naapurin isäntä oli 70 kilometrin päässä sairaalassa, huonossa kunnossa. Sinä iltana, kun isäntä kuoli, talon koirat katosivat. Myöhemmin ne löydettiin maantieltä kävelemästä kohti sairaalaa. Koirat on viisaita. Ilmeisesti nämäkin oli vaistonneet isännän kunnon rajun heikentymisen ja yrittivät vielä ehtiä isäntää hyvästelemään.

Surullinen, vaikka omalla tavallaan kauniskin tarina tuo jonka Pottu kertoi Tuli mieleen maailman surullisin koiratarina, Bim mustakorva, vaikka se ei tietysti olekaan tosikertomus, kaiten.

En oo lukenu tuota Bim Mustakorvaa, vaikka nimi kuulostaakin tutulta.

Kun kerroin omasta koirastani ja sen jälkeen irrotin tämän omaksi keskustelukseen, muistin kauan sitten lukemani tarinan, oikeastaan sodan loppuvaiheen evakkokertomuksen.

Muuan karjalaisperhe oli tullut evakkona jonnekin eteläisen Suomen alueelle, muun mukana tuodun tavaran ja eläinten ohessa tuli heidän koiransa, jo nuoruutensa ohittanut pihapalvelija. Muutaman päivän kuluttua koira kuitenkin katosi, kovasti omistajat sitä kaipasivat, mutta pois mikä pois.
Muuttaneille oli osoitettu kuitenkin vain väliaikainen sijoituspaikka, muutaman viikon kuluttua he joutuivat lähtemään pohjoisempaan, toivoen sieltä löytyvän lopullisen kodin. Koiraansa he yhä kaipasivat, mutta mitenkäs otat sitä mukaan, kun se oli pois.

Oli oltu useita viikkoja, ehkä pari kuukautta uudessa sijoituspaikassa, satojen kilometrien päässä väliaikaisesta kortteerista. Koiraa enää harvoin muistettiin edes kaivata, kun se eräänä päivänä ilmestykin pihamaalle. Suussaan sillä oli esine, josta perhe selvästi muisti, että nimenomaan se jäi Karjalan kodin pihamaalle.
Selittämätön oli heille koiransa reitti. Sen oli täytynyt ensin ujuttaa itsensä läpi taistelevien rintamalinjojen, sekä suomalaisten, että venäläisten sotilaiden muodostelmien. Linjojen takana se oli etsinyt entisen kotinsa, kenties odottanut siellä perhettä aikansa, mutta kun sitä ei kuulunut, otti suuhunsa sitä kiinnostaneen esineen ja taas kahden rintamalinjan läpi sujuttautuen oli lopulta ilmeisesti mennyt perheen väliaikaiseen sijoituspaikkaan, josta perhettä ei enää löytynyt. Ikävä omaa perhettä kohtaan oli kuitenkin kova ja niin se lähti etsimään rakasta kotiväkeään.

Salaperäisintä tässä tarinassa on koiran viimeisen etsinnän vaihe, miten se löysi perheen ensimmäisestä sijoituspaikasta toiseen? Aikaa oli kulunut useita viikkoja, voisi ajatella, että hajujäljet olivat aikaa sitten haihtuneet tai sotkeutuneet muihin hajuihin. Kenties hajua oli kuitenkin siellä täällä jäljellä, kenties ikävä omia rakkaita kohtaan oli sen verran vahva, että etsintä saattoi jatkua takaiskuista huolimatta. Karjalasta mukaan lähteneen esineen kulkeutuminen rintalinjojen läpi ja väliaikaisen paikan kautta uuteen kotiin, on sikälikin ihme, että tokihan koiran täytyi välillä syödä ja nukkua jossakin. Ruokaahan se toki löysi luonnosta, mutta aikaa senkin hankintaan meni, eikä Karjalan terveiset siitä huolimatta jääneet välille, vaan lähtivät mukaan jokaisesta nukkumispaikastakin.

VILJELIJÄSTÄ on mielikuvien maailmassa tulossa taas uljas luonnonhoitaja, joka hallitsee niin sielutieteen kuin viimeisimmän teknologian salat, säilyttäen silti talonpoikaisjärkensä.
Tästä vakuudeksi vasta kuultu juttu.

Sattuipa kerran niin, että viljelijä oli paimentamassa lampaitaan kaukana Uudessa Seelannissa. Yht'äkkiä tuliterä Jeep Cherokee ajoi hänen viereensä. Kuljettaja, Brioni -puvussaan, Cerrutti -kengissään, Ray-Ban -laseissaan ja YSL- solmiossaan tuli autosta ulos ja tarjoutui kertomaan viljalijälle, montako lammasta tällä on. Korvaukseksi oikeasta vastauksesta jeeppikuski halusi lampaan.
Viljelijä katsoi ympäri laitumia levinnyttä laumaansa ja tokaisi: — Mikäpä siinä.

NUORIMIES otti autostaan tuliterän HP:n kannettavan mikron, ja yhdisti sen Nokian Communicatorilla Nasan tiedostoihin, skannaten GPS:n antaman sijainnin avulla kuvan näytölleen maa-alueesta. Samalla hän avasi 60 Excel taulukkoa, jotka sisälsivät trigonometrisiä laskukaavoja ja muuta matematiikkaa.
Aikansa konetta räplättyään, hän tulosti HighTec Mini-printterillään 150-sivuisen raportin, kääntyi paimenta kohti silmät innosta kiiluen ja näytti raporttinsa viimeistä sivua:
— Katso, sinulla on tarkalleen 1 586 lammasta.
— Niin on, vastasi viljelijä. — Ota yksi lampaistani.

SILMIN NÄHDEN itseensä tyytyväinen nuori mies otti eläimen ja nosti sen jeeppinsä takakonttiin.
Viljelijä kysäisi ohimennen:
Annatko eläimeni takaisin, jos arvaan, mitä teet työksesi?
Jeeppikuski lupasi auliisti.

Viljelijä totesi: – Olet Tieto Enatorin konsultti.
Jeeppikuskilta loksahti suu auki. – Miten arvasit, hän kysyi viljelijältä.

- Helppoa kuin mikä. Tulit tänne pyytämättä, kerroit minulle sellaista, jonka
jo tiedän, ja kolmanneksi sinulla ei ole pienintäkään käsitystä minun töistäni. Sinä pöljä kun otit koirani, vastasi viljelijä.

Varmaan nämä tänne kuuluvat. Pari hauskaa koiramaista mietelauseitta kansioiden arkistoistani löysin.

Jos haluat istua talon parhaalla tuolilla, sinun täytyy ensin siirtää koira pois.
Kukaan ei suutu, vaikka koira näyttää kieltään (tarkoittaa kun koira esimerkiksi läähättää).
Jos tuijotat tarpeeksi kauan, saat mitä haluat.
Minä olen sinun paras ystäväsi.. varsinkin kun sinulla on ruokaa.

- Sinun asuntosi on kovin kapea?
- Mistä arvasit?
- No, kun koirasi heiluttaa häntäänsä ylös ja alaspäin.

Meidän kääpiövillakoira muutti jokunen vuosi sitten tyttären kanssa pois kotoa. Joskus juohtuu mieleen näitä juttuja...

- Miksi villakoiria ei kannata ostaa?
- Kun niitä saa ilmaiseksi penkin alta.



Brita

Nämä ovat todella hauskoja nämä koira -vitsit. Tämäkin on kyllä kopio ja googletettu. Mutta on siellä hauskoja juttuja. Itse en kyllä ota enää yhtään otusta, allergia ja mukavuudenhalu...On ne kyllä suloisia, spanieli tms. olisi hellyyttävä.


"Mistä tietää, että autonasentajan koira on surullinen?
- Sillä on mäntä koipien välissä. "

Brita

Lähde: http://personal.inet.fi/koti/maarit.kaj ... oria2.html