Kirjoittaja Tero A.A. » 11 Maalis 2009, 19:22
... Tosin ilmaisee henkistä koöyhyyttä, jos aina täytyy turvautua säähän keskustelua jatkaessaan. Mutta jää vielä paljon muitakin aiheita. Päivän tapahtumat esimerkiksi. Sattuuhan kaikenlaista, josta puhuminen ei ole juoruilua eikä myös johda poliittisiin kiistoihin. Seurustelun alussa voi juuri puhua tuollaisista asioista sitten vähitellen kääntääkseen keskustelun arvokkaampiin henkisen elämän virtauksiin. Kirjallisuus, siinä ehtymätön puheenlähde. Seurapiirissä voi ottaa puheeksi paikkakunnan yleiset henkiset riennot, miten niitä edistettäisiin, miten saataisiin hyvän kirjallisuuden lukeminen yleisemmäksi, miten kotiopintotyötä edistettäisiin tai opintopiiri perustettaisiin sinne, missä sellaista ei vielä ole. Matkat ulkopitäjiin, näköalapaikoille, laulu- tai muille juhlille ovat myös hydyllistä puhuttavaa. Tulevaisuudensuunnitelmat, nistähän nuorillla pitäisi olla aivan loppumattomasti keskustelemista, samoin eri ammattialojen merkityksestä ja niihin vaadittavista kyvyistä, ym.
Yleisenä ohjeena voi pitää, että aina on pyrittävä puhumaan asioista, jotka herättävät seurapiirin tai yksityisen seuratoverin mielenkiintoa. Maamiesten keskuudessa puhutaan maanvilmjelyksestä, hevosista, jms., kauppiaiden kanssa kaupasta, perheenäidin kanssa talousasioista ja hänen lapsistaan -- ja etenkin kunnollisista eikä kelvottomista lapsista --, opettajan kanssa kouluoloista jne.
Ja aina tulee muistaa: "Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle." Puheenaihe on valittava seurapiirin tai puhetoverin sivistysateen mukaan. Nurinkurista olisi alkaa puhua taiteesta juurevien maanukkojen parissa.
Hauskat jutut, vitsit, huumori. Pitkiä kertomuksia ei ole kerrottava, sillä niihin helposti ikävystytään. Yleensäkin on seurassa puhuttava vähän kerrallaan ja sitä useammin. Huumorin suhteen on oltava hyvin varovainen: minkäänlaiset kaksimielisyyden eivät koskaan saa tulla kysymykseen, eikä toisten puutteellisuuksien ja hullunkuristen ominaisuuksien ivaamien ansaitse huumorin nimeä. "Pila on hyvä, mutta rakkaus paras kaikista", sanoo eräs suuri leikinlaskija. Oikea huumori, joka kaikki sovittavaan vaippaansa kätkee elämän pienet kommellukset ja naurettavuudet, tuo iloa seuraan, mutta todella sivistynyt ihminen ei koskaan tavoittele mitään ilveilijän mainetta. On myöskin ihmisiä, jotka, tyhmästi kyllä, eivät ymmärrä mitään leikkiä; persoonallisia ominaisuuksia koskettelevia vitsejä olisi sentähden hyhvin varoen käytettävä. Missä huumori ja tahdikkuus lyövät kättä toisilleen, siinä on hyvä seuraihminen.
Pilan suhteen on muistettava, että mikään tuskin on ikävämpää kuin vanhojen, iänikuisten juttujen kuuleminen. Parhaatkin sukkeluudet kuluvat. Viisainta on myös olla kertomatta jotakin juttua, jos sen joskus ennen jo on kertonut jollekin seuran jäsenille.